Podcasts about auringosta

Auringosta virtaa koko ajan avaruuteen sähköisesti varattuja hiukkasia, jotka maapallon magneettikenttä ohjaa lähelle napa-alueita etelässä ja pohjoisessa. Toisinaan Aurinko roihauttaa kohti Maata suuren hiukkaspilven, joka saa aikaan geomagneettisen myrskyn: taivas loimuaa revontulia täynnä ja maapallon magneettikenttä heilahtelee hurjasti. Äärimmillään sähköverkot romahtavat, satelliitit ovat vaikeuksissa ja tietoliikenne takkuaa. Avaruusmyrsky vaikuttaa myös GPS-satelliittipaikannuksen tarkkuuteen. Kilpisjärvellä sijaitsee Suomen suurin radioteleskooppi KAIRA, jonka päätarkoitus on sondata ionosfääriä Lapin päällä ja testata uudenlaista radiotekniikkaa. 80 - 400 kilometrin korkeudessa oleva ionosfääri on ilmakehän kerros, joka ottaa vastaan nuo Auringon iskut. Siksi sen tutkiminen on äärimmäisen tärkeää ja kiinnostavaa. KAIRAlla seurataankin reaaliajassa ionosfääriä ja muodostetaan siitä kuva radiotaajuuksilla. Jari Mäkinen vieraili sekä Kilpisjärven, Skibotnin että Tromssan tutkimusasemilla ja jututti KAIRA-hankkeen vetäjää Antti Keroa sekä EISCAT 3D:n suunnittelussa mukava olevaa Tromssan arktisen yliopiston tutkijaa Juha Vieristä. Jutussa mainittu KAIRAn reaaliaikainen kuva ionosfääristä on nähtävissä osoitteessa https://www.sgo.fi/~djm45/kmd/kaira_allsky_0.png

Maaliskuu 2021. Valon määrä lisääntyy kevään edetessä, mutta mitä kaikkea säteilyä Auringosta oikein tulee? Millaisia tähtijoukkoja ovat Plejadit ja Hyadit? Miksi nyt on planeettarintamalla niin ankeaa? Entä miksi puolikuu näyttää joskus osoittavan Auringosta vähän sivuun? Professori Markku Poutasta jututtaa Ursan tiedottaja Anne Liljeström, ja jakson on äänikäsitellyt Tomi Taskinen (www.audiotohtori.fi).

Vuoden 2020 fysiikan läpimurto on Physics World -lehden mukaan uudenlainen piimateriaali, joka kykenee sekä lähettämään valoa että kuljettamaan sähköä. Tällaisia materiaaleja kaivataan, sillä valon muuntaminen sähköksi — ja toisinpäin — on tärkeää, sillä yhä enemmän tietoa kulkee tietoverkoissa valona. Tästä läpimurrosta kertoo Jyväskylän yliopiston fysiikan apulaispforessori Juha Muhonen. Saamme myös tietää, miksi tämä läpimurto ei vielä ole kovin käyttökepoinen. Yksi saavutus viime vuonna oli, että tutkijat kykenivät kehittämään huoneen lämpötilassa, +15 celsiusasteessa, toimivan suprajohteen. Suprajohtavuus tarkoittaa, että aineella ei ole lainkaan sähkövastusta eli sähkövirta kulkee täysin ilman hävikkiä. Yleensä aineet muuttuvat suprajohtaviksi vasta lähellä absoluuttista nollapistettä. Vuonna 2020 saavutettiin edistysaskel myös auringosta peräisin olevien neutriino-hiukkasten tutkimuksessa. Jyväskylän yliopiston emeritusprofessori Jukka Maalampi kertoo, miksi tämä oli merkittävä edistysaskel ja miksi neutriinot ovat niin kiinnostava tutkimuskohde. Toimittaja Mari Heikkilä.

Maapallo on mukava paikka, koska sen ilmakehä ja magneettikenttä suojaavat meitä avaruuden haitallisilta säteiltä, sähköisesti varatuilta hiukkasilta, jotka ovat peräisin tyypillisesti Auringosta tai ulkoavaruudesta. Luontaisesti ympärillämme ei ole kuin varsin leutoa sähkömagneettista säteilyä ja esimerkiksi radonista tulevaa ionisoivaa ydinsäteilyä. Jos avaruudessa olevaa säteilyä halutaan saada aikaan kätevästi, kannattaa katsoa Jyväskylään. Jyväskylän yliopiston Fysiikan laitoksen Kiihdytinlaboratoriossa on useita erilaisia koeasemia, joilla Pohjois-Euroopan äreimmän hiukkaskiihdyttimen avulla tehdään paitsi perustutkimusta, niin myös avaruuselektroniikan testaamista. Laitteistolla voidaan tuottaa erilaisia ionisuihkuja, jotka jäljittelevät autenttisesti säteily-ympäristöä avaruudessa. Valitsemalla oikeanlainen hiukkascoctail, voidaan kiihdyttimellä saada aikaan tilanne matalalla kiertoradalla, tietoliikennesatelliittien käyttämällä geostationaariradalla tai vaikkapa kauempana avaruudessa. Erillisen laitteen avulla voidaan vaikkapa lentää Jupiteriin ja koetella sitä kiertämään lähetettäviä laitteita voimakkailla elektronisuihkuilla. Mutta miksi näin tehdään, ja miten näin tehdään? Kuinka sähköiset komponentit käyttäytyvät, kun niihin kohdistetaan roppakaupalla säteilyä? Tiedeykkösessä heittäydytään tämän asian kimppuun ja käydään tutustumassa avaruussäteilyn vaikutuksia mittaavaan RADEF-koelaitteistoon. Siitä ohjelmassa kertoo yliopistotutkija Arto Javanainen, joka vastaa RADEFin toiminnasta. Ohjelmanteosta vastaa puolestaan toimittaja Jari Mäkinen.

Tiedeykkönen on nauhoitettu Euroopan avaruusjärjestön Avaruussäätoimistossa, Saksan Darmstadtissa. Siellä istuu Juha-Pekka Luntama. Hänen vastuullaan on avaruussää, eli se, miten Eurooppa varautuu Auringosta tuleviin geomagneettisiin myrskyihin. Luntaman viesti on selvä: Aurinko on rökittänyt maapalloa oikein kunnolla historiassa, ja tulee tekemään niin myös tulevaisuudessa. Nyt kuitenkin tähän voidaan varautua, mikä onkin tarpeen, sillä nykyiselle teknoyhteiskunnalle voimakas avaruusmyrsky olisi tuhoisa. Avaruus uhkaa meitä myös muilla tavoilla. Asteroidit tai komeetat ovat törmäyskurssilla myös tulevaisuudessa Maan kanssa, mutta nyt meillä on temput törmääjien torjumiseen. Ainakin periaatteessa. Helpointa on kuitenkin vaikuttaa siihen avaruuden haittaan, jonka olemme aiheuttaneet itse. Avaruusromun määrä kasvaa koko ajan, mutta kasvu on onneksi hidastunut. Nyt avaruusromun määrää pitäisi vain saada vähennettyä ennen kuin tilanne karkaa käsistä. Globaalin tuhon kanssa flirttaavan ohjelman toimittaa Jari Mäkinen. Kuva: Aurinkoa tutkiva luotain sijoitettaisiin Maan ja Auringon ns. tasapainopisteeseen, noin 1,5 miljoonan kilometrin päähän Maasta. Sieltä se pystyy paitsi tarkkailemaan Aurinkoa, niin myös näkemään tarkasti milloin ja miten varattujen hiukkasten pilvet tulevat kohti maapalloa. (ESA)

Apulaisprofessori Emilia Kilpua Helsingin yliopistosta mallintaa Auringon koronan massapurkauksia, joissa valtavat määrät hiukkasia purkautuu Auringosta avaruuteen. Jos tällainen purkaus osuu maapalloon, se saattaa häiritä sähkölaitteita maan pinnalla ja elektroniikkaa satelliiteissa. Niinpä Auringon aiheuttamaa avaruussäätä halutaan ennustaa nykyistä paremmin. Aurinko on kuitenkin varsin monimutkainen toiminnaltaan ja mallien kehittäminen on haasteellinen tehtävä. Helmikuun kiintotähtitaivaalla näkyy Orionin talvinen tähdistö ja myös Sirius-tähti loistaa yhä etelän suunnalla. Planeetoista Venus ja Jupiter näkyvät kirkkaina. Myös komeettoja liitää helmi-maaliskuussa. Haastateltavana ovat apulaisprofessori Emilia Kilpua Helsingin yliopistosta ja professori Markku Poutanen Paikkatietokeskuksesta. Toimittajana on Sisko Loikkanen. Kuva: EPA/NASA/SDO/HANDOUT

Zeniitin vuoden 2016 kolmannessa podcastissa puhutaan Auringosta ja sen havaitsemisesta. Haastateltavina ovat pitkäaikaiset tähtitaivaan harrastajat Kari Kuure ja Toni Veikkolainen.