POPULARITY
Suoraa puhetta johtaa Pekka Seppänen. Keskustelijoina Maija Vilkkumaa, Mika Pantzar ja Taru Tujunen. Jokakeväinen Suvivirsi-kohu on saanut Maija Vilkkumaan pohtimaan juhlaperinteiden uudistamista. Loppuisiko toistuva riita, jos uskonnottomille oppilaille järjestettäisiin kirkkokäyntien ajaksi muuta mielekästä tekemistä ja kaikki olisivat ikään kuin samalla viivalla. Pitäisikö riitelyn sijaan alkaa pohtia, millaista yhteistä juhlakulttuuria moniuskontoisessa ja osin uskonnottomassa Suomessa pitäisi rakentaa? Mika Pantzar jatkaa koulumaailmassa ja tuo pöytään toisten suosikin, toisten inhokin: matematiikan. Millaista matematiikkaa koulussa pitäisi opettaa, jotta yhteiskunta saisi tarvitsemansa? Onko tämä sukupuolikysymys? Taru Tujunen pohtii turvallisuuden olemusta. Vastikään julkaistussa kansainvälisessä turvallisuusindeksissä Suomi sijoittui sijalle yhdeksän. Tujunen haluaa kuulla kanssakeskustelijoiden ajatuksia siitä, mistä puhumme, kun puhumme turvallisuudesta ja mistä turvattomuus syntyy?
✨ Keyless-ominaisuus maksutta koodilla PUHEENAIHE: https://gomore.fi/puheenaihe
Useampaakin soittajaa ihmetyttää, että miten yhdestä laulusta voi nousta niin suuri kohu. Kun se laulu, josta kohun pitäisi nousta, on se Wiskarin jossa kiroillaan. Tämänkertaisessa Kansanradiossa myös kysytään, miksi televisiossa näytetään reseptiä perunoiden keittämiseen ja miksi suomalainen hakee uuden takapuolen Brasiliasta. Toimittajana Lasse Olkinuora
Päivän jaksossa Filmiradion oudot sedät aikovat systemaattisesti karkoittaa ainoan kuulijansa. Tämä jakso suututtaa aivan kaikki, koululaisten vanhemmista aina aktiiviseen äänestäjään. Myös uskovaiset ja muut tulevat suuttumaan heti alkumetreillä. Suututtamisen jälkeen puhutaan filmin tekemisestä itse, solarigrafioista ja houritaan kaikkea muuta.
Studiossa tänään AHC, kun Mikon seuraksi liittyy Radio Cityn Päivän Salla Ahtola. Suvivirsi ja politiikka puhuttavat jälleen, ja Tokiossa ravintolan tuulikaapista löytynyt vihje johdattaa tapaukseen, jossa valmistujaisista yritettiin päästä eroon poikkeuksellisella tavalla.Lisäksi aiheena ovat Temun vaaralliset vesihanat sekä Sallan ajatukset Suomen eilisestä jääkiekkopelistä, mutta Sallalla on eräästä jääkiekkoilijasta myös ihan faktatietoa. Lopuksi räntti työpaikan vessapaperirullista ja työpaikan törpöistä nostaa kierrokset korkealle.Seitsemän hyvää syytä kuunnella. Kuuntele koko UHC:n lähetys arkiaamuisin Radio Cityllä klo 6–11.
Kulttuuriykkösen Perjantaistudio kokoaa vakioraatilaiset kirjailija Tiina Raevaaran, tutkija Jori Grymin ja ekonomisti Heikki Pursiaisen ajankohtaisten kulttuurin ja median ilmiöiden ja arvokysymysten äärelle. Ohjelman juontajana on Pia-Maria Lehtola. Kevään puhutuin tapaus koskee Espoon kaupungin saamaa 10 000 euron uhkasakkoa yhdenvertaisuuslautakunnalta. Sakon syynä oli ennakkovaroituksen puuttuminen uskonnollisten laulujen, kuten Suvivirren, esittämisestä koulujen juhlissa. Studiossa pohditaan, onko Suvivirrestä valittaminen nipottamista vai onko Suvivirsi uskonnon tuputtamista. Tiina Raevaara nostaa esiin Kalasataman kerrostalon palon, jonka yhteydessä Ilta-Sanomien toimittaja arvosteli TikTok-videoiden kuvaamista onnettomuustilanteissa. Samalla julkaistiin lukijan video. Studiossa pohditaan, millaisia eettisiä, juridisia ja käytännöllisiä rajoja onnettomuuksien kuvaamiseen liittyy. Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore julkaisi raportin, jossa taiteilijoiden toimeentulo on heikentynyt ja alanvaihto lisääntynyt. Raportin mukaan jopa 45 % taiteilijoista harkitsee ammatinvaihtoa. Kannattaako suositella taiteilijan ammattia omalle lapselle? Heikki Pursiainen nostaa esiin SDP:n Nasima Razmyarin kommentin, jossa perussuomalaisia ei pidetty “salonkikelpoisina”. Perussuomalaiset tarttuivat sanaan ja painattivat lippalakkeja tekstillä “salonkikelvoton”. Studiossa pohditaan, miten poliittinen kielenkäyttö voi antaa elitistisen leiman, mikä voi olla vasemmsitopuolueelle huono. Asumistukimuutokset kolahtivat vanhempien sijoitusasuntoihin ja kukkaroihin. Jori Grym tarttuu asumistukien leikkauksiin, jotka koskettavat erityisesti opiskelijoita. Uudistuksen jälkeen omistusasunnossa asuva lapsi ei saa asumistukea, mikä on nostanut vanhempien harmituksen esiin mediassa. Mutta miksi valtion pitäisi tukea sijoitusasuntoja?
Arja Koriseva saapuu Lahen Suvivirsi -tapahtuman tähtisolistiksi helatorstain aattona 28.5.Radio Voiman Kristoffer Ignatius tavoitti Lahteen matkalla olleen Arjan puhelimen päähän.-Rakastan Suvivirttä lasten laulamana ja omasta lapsuudesta kouluajoilta. Se on yksi rakkaimmista lauluista. Ihanaa, että saan kokea tämän hetken Lahdessa, Arja kertoo.Tulevan kesän suunnitelmista Arja kertoo tekevänsä paljon kotitöitä ja nikkaroivansa erilaisia projekteja kotonaan. Tarkoituksena on myös jatkaa golffin peluuta. Kotoilun lisäksi kesään kuuluvat erilaiset esiintymiset ja uusien kappaleiden kirjoittaminen ja nauhoittaminen. Suunnitelmissa on albumin teko, sekä uuden joulukappaleen säveltämistä.Kuuntele koko haastattelu!
Kalenteri kääntyi kesäkuulle ja Heviosastolla tippui pensselit santaan sellaista vauhtia, että festari-ennakosta meinasikin tulla festari-fiilistely. Hyvää kannatti kuitenkin odottaa, sillä känsäisissä käsissäsi on nyt Heviosaston ensimmäinen kokopitkä live-taltiointi. Mille festareille sinun olisi pitänyt mennä? Mitä biisejä kannattaa kuunnella, kun vielä on kesää jäljellä? Miten maitojuna liittyy tähän kaikkeen? Kuuntele jakso ja ota selvää!Jakson rakenne:Ajankohtainen raastepöytä 00:09:32Heviosasto suosittelee 01:00:55Pääruoka 01:14:10Jaksossa mainittuja tärppejä:Jakson Spotify-soittolista: https://open.spotify.com/playlist/6hmkHPAd0C3HHnCB4ksH7hBen Eller: https://www.youtube.com/watch?v=AdPFqnebqXcMetal School: Helloween: https://www.youtube.com/watch?v=_CsDF2kh0mkHeviosasto eri kanavissa, laita seurantaan:Web: https://www.heviosasto.fi FB: https://www.facebook.com/heviosasto.podcast/ YT: http://www.youtube.com/channel/UCgOR9u2QMKNm_GHhtVzEa3Q IG: https://www.instagram.com/heviosasto1/Spotify: https://open.spotify.com/user/oousjsb25sm4876iqqgcf932g Muistathan:Anna palautetta, ehdota jaksoaiheita tai vinkkaa hyvästä bändistä meille somessa tai sähköpostitse toimitus@heviosasto.fiArvioithan podcastimme käyttämässäsi podcast-palvelussa, se auttaa levittämään metallin ilosanomaa!Jaksossa käytetyt musiikit:Kohr: Rinkipuhe (Tuomas Toivo Tapio Kyrö, Ville Aatos Korhonen)Lauttatie StudiosStratovarius: Survive (Jani Liimatainen, Jens Johansson, Matias Kupiainen, Timo Kotipelto)earMUSICDark Tranquility: Punish My Heaven (Anders Jivarp, Fredrik Johansson, Martin Hendriksson, Mikael Stanne, Niklas Sundin, tuottanut: Fredrik Nordström)Century MediaSepticflesh: Neuromancer (Christos Antoniou, Sotirios Vayenas, Spyridon Antoniou, tuottanut: Jens Bogren, Septicflesh)Nuclear BlastAstronoid - Eyes (Brett Boland)Century MediaSelf-Decieved, Rocking Forward and Cursed As Love by XTaKeRuX are licensed under an Attribution License Sourceshttps://freemusicarchive.org/music/XTaKeRuX/Demonized/Self-Decievedhttps://freemusicarchive.org/music/XTaKeRuX/The_way_iam/Rocking_Forward_https://freemusicarchive.org/music/XTaKeRuX/2019073141810785/Cursed_As_Love__1097Edits made: Snippet taken from the middle of the song, fade in and fade out, voice overPride Before the Fall by Ethan MeixsellSource: https://www.youtube.com/watch?v=Urf42hPYW-8Higher Octane by Vans in Japan
Kouluvuoden päättyessä, kesälomakauden ensiaskelilla, on Suvivirsi jälleen kaikunut päätösjuhlissa halki Suomen. Perinteisesti sekä kevät- että syyskauden loppu ovatkin olleet myös aikaa kysellä uskontojen ja katsomusten roolia tunnustuksettomien kasvatusinstituutioiden arjessa. Onko uskontoon viittaavia elementtejä lainkaan syytä tuoda osaksi päiväkotien ja koulujen toimintaa? Jos on, niin miten ja miksi? Tarvitseeko maallistuneen yhteiskunnan kasvatti ylipäätään uskonnonopetusta vai onko tämän rooli kulttuurisen moninaisuuden keskellä jopa yhä keskeisempi ja tehtävä suorastaan globaali? Horisontissa pohditaan suomalaisen katsomuskasvatuksen luonnetta, yhteiskunnallista merkitystä ja yhteensopivuutta usein arvoneutraalina tulkitun kasvatuksen kanssa. Vieraina ovat kasvatustieteen dosentti, uskonnondidaktiikan yliopistonlehtori Saila Poulter ja uskonnonpedagogiikan dosentti, yliopistotutkija Anuleena Kimanen. Ohjelman toimittavat Mikko Kurenlahti ja Kristiina Hyppölä.
Kun kouluvuosi päättyy, kajahtaa Suvivirsi. Mutta kajahtaako enää kauaa? Kuuluuko Suvivirsi suomalaiseen kulttuuriperintöön? Missä menee uskonnon harjoittamisen raja koulussa? Tämän perjantain keskustelussa jyrähtävät niin edellisten sukupolvien elämänohjeet kuin perustuslakikin. Äänessä tietysti tutut podcastaavat luokanopettajamme Paavo ja Kaitsu!
Good morning episode 47! Ali and James are back with Remembrance Day, Suvivirsi, Hannah Gadsby, etc. Et cetera!
Stokan kellon alla, Skansenilla ja somen ryhmächatissa paljastuu totuus ruotsalaisista ja suomalaisista. Miina kertoo, mikä se on. Lotta puolustaa suomalaisia miehiä ja kertoo, miten pitää killeripuhe. Epäilemme yhdessä, että Suvivirsi laukaisee äideissä kuolemanpelon. Bonuksena: Miinan lapsi paahtaa leivän ja laulaa. Ruuhkavuosipodissamme kaikki on juuri kuten ennenkin.
7.8.2016 Rauno Kokkola
31.7.2016 Tomas Forsbäck
24.7.2016 Joona Rantanen
Teo Keipi 17.7.2016
Susanna Holmi 10.7.2016
Jyri Uurtimo 3.7.2016
Pietu Korpelainen 19.6.2016
Antti Kaikkonen 12.6.2016
Veera Vaarnamo 12.6.2016
Jyri Uurtimo 5.6.2016
Koulun kevätjuhla on hyvää treeniä Vain elämää -ohjelmaa varten. Kuinka paljon ihminen voikaan itkeä tunnin aikana. Näitä paikkoja, joissa itku tulee pakottamatta, on lopultakin aika vähän. Silmistä näkee, että niitäkin itkettää jotka eivät itke. Se ihmistyyppi ei tosin itke äitinsä hautajaisissakaan. Kylmä ja epävakaa – kuin juhlapäivä, sääennusteen mukaan. Mikä kevätjuhlassa itkettää? Itse juhla se ei ole. Pitää porata syvemmälle. Ala-asteen opettajani itki sekä kevätjuhlassa että joulujuhlassa. Hänen kimmokkeensa oli selkeä ja rehellinen. Ope itki, ja paineella, koska hänen harjoittamansa lasten ohjelmanumero ei mennyt KOSKAAN niin virheettä kuin hän olisi toivonut. Vanhemmat puhuivat hänelle, lohduttivat vapisevaa ja yrittivät parhaansa asettaakseen tapahtuneen oikeisiin mittasuhteisiin. Turhaan. Ihan jo se itkettää, miten elämä voi olla näin vaikeata. Kun stressi purkautuu, itku pärähtää. Myös joku vanhemmista stressaa sitä miten lapsi suoriutuu näyttämöllä. Kun on väännetty kolme viikkoa kevätjuhlavaatteista ja poltettu rahaa ja päädytty erikoisen näköiseen kompromissiin, niin stressihän siinäkin on tullut. Ihan jo se itkettää, miten elämä voi olla näin vaikeata. Vaikkei eletä edes Angolassa. Kauneus itkettää. Se on universaalia. Arjessa ei aina noteeraa. Pää on pyykkikoneessa. Kevätjuhlassa lapset ja nuoret ovat ykkösissä. Tärkeämpää on kesän läheisyyden aiheuttama sisäinen kirmaus, joka odottaa vaan saavansa jalat alleen. Se aiheuttaa silmin havaittavaa hehkua. Siinä tajuaa pitkästä aikaa miten kaunis ihminen onkaan. Kyynelkanava painetaan päälle. Toivomme sisimmässämme elävämme henkisempää elämää. Suvivirsi itkettää jumalattomasti. Ensin itkettää lapsikuoro, sitten omat koulumuistot. Sanat itkettävät, koska meidän kansallemme sanoitukset ovat aina olleet tärkeitä. Tarvitsemme valmiita sanoja, koska itse päätämme olla usein pukahtamatta mitään kaunista. Suvivirsi on virsi. Virsi taas on yhteislaulettavaksi tarkoitettu hengellinen laulu. Kun suvivirsi täyttää kaikki aistit ja märkä itku nenäontelot, toivomme sisimmässämme elävämme henkisempää elämää kuin mitä elämme. Emme ehkä kaipaa kirkkoon asti, mutta kaipaamme johdatusta. Täällä tarkoitus hukkuu niin helposti samojen sivujen hipaisuun ja pinnalliseen melskeeseen. Itkemme sitä, että olisimme enemmän. Mitä vielä itkemme? Sitä isi ei kerro. Talouspaperia menee. Kevätjuhla on riitti, joka penslaa karstaa vanhastakin koneesta. Itkemme viattomuuden menetystä. Omaa elämäämme, valintojamme. Siitä pienestä pellavapäästä tuli tämmönen. Muitakin mahdollisuuksia olisi ollut. Kansakoulu alla, tuulipuku yllä. Lähtökuopat on peitetty, vaikka siinä olisi ollut hyvä haudan alku. Jokainen kevät jonka saamme on valmistujaislahjamme. Ehkä eniten itkettää ajan kuluminen. Kuoleman läheisyys. Aika kuluu ja kuluttaa. Vuosien vierimistä ei tiedosta millään. Kevätjuhlassa saattaa säpsähtää siihen ja tuohon. Minun vauvastani on tullut nuori nainen. Missä minä olen ollut? Mitä ehtisin vielä tehdä? Jokainen kevät jonka saamme on valmistujaislahjamme. Meidänkin, jotka emme osaa ottaa lahjoja vastaan, on opeteltava vastaanottamaan se. Muuten menee hukkaan sapluuna ja taju. Maallikkosaarnaaja Maasola.
Rauno Robert "Bobby" Kokkola 19.7.2015
Muistihäiriöt ja masentuneisuus ennakoivat luukatoa? Pelottavat ja pölyttävät mesipistiäiset. Parempi päivä: Kuitua, kuitua enemmän kuitua! Filosofiakahvila: Sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta sosiaalisiin oikeuksiin. Kevätjuhla suvivirrellä vai ei?
Kokonaista 6 miestä taistelee mikrofonin huomiosta. Onkohan niillä kantaa aprillipäivään? Tonteri nyt varmasti valottaa tätä hämärää mysteeriä joka on hänen yllään? Suvivirsi, synti vai häpeä? Mikä hedelmä sopii parhaiten seksiin? Kielinainen, maailman pelastus? 10 tieteellistä vitsiä saa varmasti nauruhermot koetukselle? Jarkko, Heikki, Jaakkima, Markus, Juho ja Tontsa vastaa näihin kaikkiin.
Kokonaista 6 miestä taistelee mikrofonin huomiosta. Onkohan niillä kantaa aprillipäivään? Tonteri nyt varmasti valottaa tätä hämärää mysteeriä joka on hänen yllään? Suvivirsi, synti vai häpeä? Mikä hedelmä sopii parhaiten seksiin? Kielinainen, maailman pelastus? 10 tieteellistä vitsiä saa varmasti nauruhermot koetukselle? Jarkko, Heikki, Jaakkima, Markus, Juho ja Tontsa vastaa näihin kaikkiin.