POPULARITY
Categories
Kesäkuussa pidettiin Pariisin luona maailman suurimmat sotilastekniikan messut, ja Tiedeykkösen Jari Mäkinen oli paikalla tutkailemassa ajan tuulia. Esillä oli luonnollisesti paljon erilaisia drooneja, mukaan luettuna ukrainalaisia Flamingoja ja hypersoonisia ohjuksia, mutta ne eivät määritä yksin tulevaisuuden taistelutannerta. Thalesin ja Airbusin asiantuntijat kertovat tekemisistään ja tuotteistan, mutta mukana on pienempiäkin toimijoita, kuten suomalaiset DA-Group ja Louhi Propulsion – niiden Timo Lättilä ja Ville Tiainen kertovat paitsi tuotteistaan, niin tunnelmistaan. Toimittajana Villepintessä oli Jari Mäkinen.
Sara Hildénin taidemuseossa Tampereella on esillä Vastamaalattua- näyttely, jota maamme yksi tunnetuimmista naistaiteilijoista, Marika Mäkelä aikoinaan ideoi. Hän on tuonut useissa eri yhteyksissä esiin naispuolisten kollegoidensa tärkeän tuen, ja ehdotti museolle jo oman retrospektionsa yhteydessä (2014), että museossa olisi esillä maalaustaiteen katsaus, jossa näyttämö olisi kokonaan nuorten, uransa alkuun saaneiden taiteilijoiden, naisten. Näyttely, jossa on mukana 22 tekijää, tarjoaa läpileikkauksen milleniaalisukupolven tekemiseen Suomessa ja parin taiteilijan verran laajentaen myös Ruotsin suuntaan. Mukana ohjelmassa on Siiri Haarla, Kuvataideakatemian opettajakuntaan kuuluva taiteilija. Mukana kutsuttuina ovat: Emma Ainala, Milla Aska, Siiri Haarla, Taru Happonen, Karoliina Hellberg, Kaisa Huotari, Juliana Hyrri, Annamaari Hyttinen, Eveliina Hämäläinen, Essi Kuokkanen, Raana Lehtinen, Eeva Lietonen, Emma Luukkala, Iisa Maaranen, Elin Odentia (SE), Melina Paakkonen, Sirkku Rosi, Kerttu Saali, Johanna Saikkonen, Riikka Sormunen, Astrid Strömberg ja Ebba Svensson (SE). Näyttely sisältää 22 näkökulmaa, millaisia tarinoita teoksien takaa löytyy? Maamme tunnetuimpiin historiallisiin naistaiteiljoihin kuuluva Helene Schjerfbeck on saanut uuden näyttelyn Raaseporin museossa, Tammisaaren Helene. Kuvataiteilija Helene Schjerfbeck (10.7.1862– 23.1.1946) asui ja työskenteli Tammisaaressa kypsän ikänsä ja uransa tärkeät vuodet. Hän kertoi kokeneensa syvää rauhaa kotikaupungissaan ja oli todennut että täällä hän saa istua ja lukea Degas'sta ja Lautrecista, ja elää heidän taiteilijaelämäänsä. Uusi näyttely kertoo Helenen elämästä Tammisaaressa. Millaisissa oloissa hän ihastui kaupunkiin ja minkä kriisien kautta hän asettui tänne asumaan osaksi yhteisöä? Millaista oli hänen tammisaarelainen arkensa? Missä olosuhteissa hän joutui lähtemään? Ohjelman vieraina ovat Siiri Haarla, Kuvataideakatemian opettajakuntaan kuuluva taiteilija, näyttelyamanuenssi Sarianne Soikkonen ja intendentti Mia Juva Raaseporin museosta. Ohjelman juontajana on Pia-Maria Lehtola.
Yhdysvalloissa vietetään viikonloppuna itsenäisyyspäivää sekä maailman suosituimman poptähden Taylor Swiftin häitä. Tulevista juhlallisuuksista kertoo Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Ilmari Reunamäki. Mikä on demokratian tila Yhdysvalloissa, kun maa täyttää 250 vuotta? Keskustelemassa professori Benita Heiskanen Turun yliopiston John Morton -keskuksesta sekä Helsingin Sanomien entinen Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja, toimittaja Elina Väntönen. Yhdysvaltojen ja Iranin presidenttien kaksi viikkoa sitten allekirjoittama aiesopimus ei tuonut rauhaa Lähi-itään. Iranissa järjestetään viikonloppuna helmikuussa kuolleen ylimmän johtajan Ali Khamenein hautajaiset. Paikan päällä Teheranissa on ulkomaantoimittaja Antti Kuronen. Varhaislapsuudessa koiran kanssa olleet lapset ovat keskimäärin muita lapsia terveempiä. Millaisia terveyshyötyjä lemmikeistä saa? Keskustelemassa Kennelliiton toiminnanjohtaja Pirjo Onza sekä lastenlääkäri Jenni Mäki. Suomessa eletään tänä viikonloppuna festarikesän huippuaikaa. Millaista säätä on eri puolille maata on luvattu ja miten siihen kannattaa varautua? Haastattelussa meteorologi Eevi Silvennoinen Ilmatieteen laitokselta. Tuottaja Ella Haura. Juontaja Mari Sarolahti. Toimittajina Riikka Kajander ja Lotta Lautala.
Venezuelassa keskiviikkoiltana sattuneet maanjäristykset ovat aiheuttaneet suurta tuhoa. Maahan on julistettu hätätila ja kuolonuhrien määrän arvioidaan nousevan korkeaksi. Miten maanjäristyksen uhreja autetaan? Haastattelussa Suomen Punaisen Ristin tuki- ja koordinaatioyksikön päällikkö Toni Jokinen. Lomista huolimatta monen koulukiusatun piina ei lopu kesälläkään. Miten vakavaan kiusaamiseen voidaan puuttua? Studiossa Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n juristi Noora Pikkuluoto sekä Mieli ry:n mielenterveyden edistämisen asiantuntija Marja Snellman-Aittola. Tšekissä laitaoikeistohallituksen politiikka kirvoittaa protesteja. Millaista poliittista muutosta miljardööripääministeri Andrej Babiš ajaa? Prahasta raportoi Ylen Eurooppa-kirjeenvaihtaja Anna Karismo. Lauantaina vietetään seksuaali -ja sukupuolivähemmistöjen Helsinki Pride -mielenilmausta johon odotetaan yli 100 000 osallistujaa. Sateenkaari-ihmisten ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestö Setan mukaan asenteet sateenkaariväkeä kohtaan ovat koventuneet, mistä muutos kertoo? Studiossa Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo sekä yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston erityisasiantuntija Jussi Aaltonen. Suviseurat alkaa tänään Kauhavalla, millaisia järjestelyjä Pohjoismaiden suurin hengellinen tapahtuma vaatii? Haastattelussa Suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtaja Kyösti Marjanen. Tuottaja Ella Haura. Juontaja Mari Sarolahti. Toimittajina Veera Nikkilä ja Ilkka Lahti.
Millainen on juomien historia 1700-luvulta omaan aikaamme? Juhlavat juomat, kuten viini, samppanja ja väkevät viinit ovat syntyneet historiallisissa olosuhteissa hyvin erityisillä tavoilla. Samppanja syntyi vahingossa ranskalaisten ja englantilaisten yhteistyössä. Miten tietty juoma syntyi, miten sitä tarjoiltiin ja millaisista laseista? Miksi samppanjaa juodaan sekä laakeista että huilumaisista laseista? Historian aikana olutta juotiin litratolkulla, koska se oli puhtaampaa kuin vesi. Miten kahvi tuli Suomeen? Kustaa III keitti salaa kahvia Tukholman linnassa. Miksi puhumme sekä kahvipannusta ja kahvikannusta? Euroopassa on kaksi erilaista teekulttuuria. Englannissa kaadetaan maitoa teehen ja Venäjällä vadelmahilloa. Millaista on kova tee? Mitä kaikkea esineistöä teen valmistamiseen löytyy historian saatosta ja antiikkiliikkeistä? Millainen on posliinin historia? Sitä kutsuttiin pitkään valkoiseksi kullaksi, koska sen valmistaminen oli niin kallista. Miksi Meissenin posliinin syntytarina on niin erikoinen? Keskustelemme myös eri ruokalajien synnystä. Miksi hienon pihvin nimi on Chateaubriand ja kuka keksi ilmavan jälkiruoan Pavlovan? Mitkä ovat kuuluisat alkuruoat, pääruoat ja jälkiruoat? Miten kattaukset kuvaavat omaa aikaansa? Ohjelman vieraina ovat antiikkiasiantuntijat Maria Ekman ja Bernt Morelius. Ohjelman juontajana on Pia-Maria Lehtola.
Lasten osattomuus ja köyhyys paljastavat millaisia asioita yhteiskuntamme arvostaa. Lapsena koettu köyhyys vaikuttaa ihmisen elämään monilla tavoin. Millaista on suomalainen lapsiköyhyys? Miten se on muuttunut eri aikoina? Kulttuuriykkösessä keskustellaan teoksesta nimeltä Ryysyläisyydestä osattomuuteen – köyhyys lasten ja nuorten kertomana 1800-luvulta nykypäivään. Sen toimittajista ja kirjoittajista studiossa ovat tutkimuspäällikkö Anna-Maria Isola Itä-Suomen yliopistosta ja Turun yliopiston Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen. Juontajana on Pietari Kylmälä.
Haastattelen Jenna Chalkeria suomen kielen opiskelusta ja oppimisesta. Voit kuunnella (ja katsoa) haastattelun myös YouTubesta: https://youtu.be/NRyxKoyaP9o?si=exjIGG9SzKUXui4t Kysyin Jennalta nämä kysymykset: 1. Kuka olet ja mitä teet? 2. Milloin ja miksi aloit opiskella suomea? 3. Millainen matka se on ollut? Mikä on toiminut sinulla parhaiten? 4. Mikä on suomen kielessä kiinnostavaa juuri nyt? 5. Millaista sisältöä teet Instagramiin ja muualle someen? 6. Mitä haluaisit sanoa suomalaisille kaikkien suomen kielen oppijoiden puolesta? 7. Missä haluaisit olla viiden tai kymmenen vuoden kuluttua? Mitä tavoitteita sinulla on suomen kielen suhteen? Tutustu myös Jennan sometileihin ja blogiin: ▪️Instagram: https://www.instagram.com/jennainfinland_ ▪️Tiktok: https://www.tiktok.com/@jennainfinland ▪️Blogi: https://jennainfinland.com/ Kirjat, jotka Jenna mainitsee: ▪️Tim Walkerin kirjat: https://kustantamo.sets.fi/kirjailijat/tim-walker/ ▪️Maria Kihlströmin kirjat: https://www.puhumuru.fi/kirjat Oppilaitokset, jotka Jenna mainitsee: ▪️Metropolia Avoin AMK: https://www.metropolia.fi/fi/opiskelu-metropoliassa/avoin-amk ▪️Metropolia: https://www.metropolia.fi/fi ▪️Haaga-Helia ammattikorkeakoulu: https://www.haaga-helia.fi/fi
Ei katsota peruutuspeiliin - nyt nokka kohti tuulta Tiiviissä klipissä innovaattoreina terveydenhuollon professori Kristiina Patja sekä juontaja Miia Juntunen nostattavat aaltoja muun muassa aiheista: - Terveys syntyy sote-palvelujen ulkopuolella, voisiko community health -teoriaa kehittää sosiaaliseksi innovaatioksi - Miten ihmiskäsityksen muutos voisi vaikuttaa palvelurakenteen muutokseen ja voitaisiinko silloin luoda yhdenvertaiset terveyspalvelut kaikille Emme tarjoa valmiita vastauksia – kutsumme sinut pohtimaan ja muodostamaan oman näkemyksesi siitä, mitä kestävä uudistaminen todella vaatii. Kuuntele ja pysy aallonharjalla. Innovaatioaallot – siellä missä ideat muuttuvat vaikuttaviksi teoiksi. Klipin sisällysluettelo: 00.28 Johdatus terveys- ja ihmiskäsityksen vaikutuksesta palvelujen järjestämiseen 03.32 Esimerkkejä toimivista käytännöistä 03.50 Community health -ajattelusta sosiaaliseksi innovaatioksi 05:16 Tilastoja ja mielikuvia palvelujen käytöstä 06:00 Millaista olisi muuttaa näkökulmaa ihmisistä ja sen seurauksena palvelurakenne uuteen moodiin 06:18 Yhdenvertaiset terveyspalvelut kaikille Jakson tekstivastine: https://drive.google.com/file/d/1p28Duh_VKx6v9QLZwCU-AwpvVttNbffL/view?usp=sharing Jakson tuottaa ja mahdollistaa: Innokylä, innovaatiofoorumi https://www.innokyla.fi/fi/kokonaisuus/innovaatiofoorumi Yhteiskunnallisten innovaatioiden osaamiskeskus https://thl.fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/yhteiskunnallisten-innovaatioiden-osaamiskeskus Suomen palveluohjausyhdistys www.palveluohjaus.fi Lisätiedot ja tulevat jaksot: https://www.innokyla.fi/fi/innovaatiofoorumin-podcastit Ota meihin yhteyttä: merja.ikaheimo[a]thl.fi miia.juntunen[a]palveluohjaus.fi #innovaatio #innovaatiotoiminta
Suoraa puhetta johtaa Pekka Seppänen. Keskustelijoina Maija Vilkkumaa, Mika Pantzar ja Taru Tujunen. Jokakeväinen Suvivirsi-kohu on saanut Maija Vilkkumaan pohtimaan juhlaperinteiden uudistamista. Loppuisiko toistuva riita, jos uskonnottomille oppilaille järjestettäisiin kirkkokäyntien ajaksi muuta mielekästä tekemistä ja kaikki olisivat ikään kuin samalla viivalla. Pitäisikö riitelyn sijaan alkaa pohtia, millaista yhteistä juhlakulttuuria moniuskontoisessa ja osin uskonnottomassa Suomessa pitäisi rakentaa? Mika Pantzar jatkaa koulumaailmassa ja tuo pöytään toisten suosikin, toisten inhokin: matematiikan. Millaista matematiikkaa koulussa pitäisi opettaa, jotta yhteiskunta saisi tarvitsemansa? Onko tämä sukupuolikysymys? Taru Tujunen pohtii turvallisuuden olemusta. Vastikään julkaistussa kansainvälisessä turvallisuusindeksissä Suomi sijoittui sijalle yhdeksän. Tujunen haluaa kuulla kanssakeskustelijoiden ajatuksia siitä, mistä puhumme, kun puhumme turvallisuudesta ja mistä turvattomuus syntyy?
Onko suutarin lapsella kenkiä? Tässä Himocastin jaksossa Jenni ja Joonas laittavat asiantuntijahatut hetkeksi sivuun ja puhuvat poikkeuksellisen suoraan omasta elämästään, ihmissuhteistaan ja sinkkuudestaan.Millaista on elää eron jälkeen, kun deittailu väsyttää, läheisyyden kaipuu kasvaa ja pärjäämisestä tulee raskas suoritus?Jaksossa puhutaan seksistä, hoivan tarpeesta, flirttailusta, häpeästä ja siitä, mitä oikeastaan etsitään, kun etsitään toista ihmistä. Mukana ovat myös lapsihaaveet, kesän odotukset sekä arkinen toive siitä, että olisi oma tyyppi, jonka kanssa jakaa elämä – ja joskus vaikka ne leivätkin.Jatketaan keskustelua @himocast.
Kenian presidentti puolisoineen on saapunut tänään valtiovierailulle Suomeen. Presidentti osallistuu myös Kultaranta-keskusteluihin. Suomen ja Kenian suhdetta analysoi Pohjoismaisen Afrikka-instituutin professori Liisa Laakso. Politiikka ja sosiaalinen media ovat kietoutuneet toisiinsa erottamattomasti. Millaista poliittista valtaa sosiaalisen median vaikuttajat käyttävät? Keskustelemassa asiantuntija Pinja Orre vaikuttajamarkkinoinnin asiantuntijayritys Ping Helsingistä sekä sosiaalisen median tutkija Suvi Uski. Kataloniassa Barcelonassa järjestetään tänään historiallinen juhlamessu, kun yli sata vuotta rakennettu kirkko Sagrada Familia vihitään käyttöön. Kirkon siunaa katolisen kirkon johtaja Paavi Leo ja paikalle odotetaan tuhansia pyhiinvaeltajia. Barcelonasta tunnelmia kertoo toimittajamme Maija Salmi. Millaista Venäjän sotilaallinen läsnäolo on Suomen rajan tuntumassa? Haastattelussa sotilasasiantuntija Marko Eklund ja tutkija Jyri Lavikainen Ulkopoliittisesta instituutista. Juontajana Linda Vettanen. Tuottajina Ella Haura ja Rasmus Montonen. Toimittajina Heta Ylitie, Tuukka Tervonen, Lasse Pyhtilä, Veera Nikkilä, Lotta Lautala, Petra Nykänen.
Iranin armeija on ilmoittanut keskeyttävänsä iskut Israeliin. Se kuitenkin varoittaa, että iskut jatkuvat kovempina, mikäli Israel jatkaa hyökkäystään Libanonissa. Israel iski eilen eri puolille Irania vastalauseena Iranin sunnuntaiseen ohjusiskuun. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kehottanut osapuolia lopettamaan sotimisen, mutta tehoaako se. Haastattelussa Suomen Lähi-idän instituutin johtaja Juha Mäkelä. Millaista oli Suomen Nato-liittymisen valmistelu ja päätöksenteko? Valtiontalouden tarkastusviraston laatimasta arvioinnista kertoo ylitarkastaja Juho-Matti Paavola. Tallinnassa järjestetään tänään Pohjoismaiden ja Baltian maiden huippukokous, jossa maitaan edustavat pääministerit. Aiheina ovat Ukraina ja Euroopan turvallisuus, puolustusteollinen yhteistyö sekä kilpailukyky ja tekoälyn hyödyntäminen. Millaista yhteistyötä maat tekevät? Tallinnasta raportoi toimittaja Rain Kooli ja studiossa aiheesta keskustelevat professori Peter Stadius Helsingin yliopistosta sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen. Kanta-Hämeessä Jokioisilla otetaan tänään käyttöön Luonnonvarakeskuksen uusi tutkimusnavetta. Noin kymmenen miljoonan euron investoinnin avulla pyritään löytämään keinoja jalostaa terveempiä ja ilmastoa vähemmän kuormittavia lehmiä. Toimittaja Mika Moksun haastattelussa on Luonnonvarakeskuksen ryhmäpäällikkö Heidi Leskinen. Juontaja Seija Vaaherkumpu. Tuottaja Anna-Maria Haarala, toimittajat Anssi Väisänen ja Riikka Kajander.
Kausi 3, jakso 20. Millaista on eletty kristinusko, joka ei ole solmussa tai rähmällään johonkin suuntaan? Timo ja Lasse pohtivat uskon olemusta ja sudenkuoppia Raimo Mäkelän kirjan “Terve mieli – terve usko” (2007) johdattelemana.Armon anatomiaa on podcast, jossa studioon istutetaan yksi pappi, perheenisä ja aviomies Pohjanmaalta (Lasse Pesu) ja toinen Savo-Karjalasta (Timo Liiri) ja heidät laitetaan keskustelemaan kristinuskon eri sisällöistä. Joka jakson tarkoituksena on ottaa jokin uskoon liittyvä teema ja katsoa, mistä se koostuu, mitä se merkitsee ja mitä kaikkea annettavaa sillä on meille.Tue podcastin tekemistä MobilePay-numerolla 25322. Rahankeräyslupa: https://sro.fi/rahankerayslupa/
Mistä on kyse mediankin värittämässä kohussa liittyen Puolustusvoimissa tapahtuvaan ryyppäämiseen? Ja miltä näyttää miehen mielenmaisema, kun työuupumus painaa päälle ja vaikea masennus vie väritkin elämästä? Millaista on elämä vaikeasti masentuneena ja mikä siihen auttaa?Nico Lingman on evp-kapteeni, joka koulutti muun muassa panssarivaunuilla käytävää taistelua panssariprikaatissa ja johtamista maanpuolustuskorkeakoulussa. Nico kirjoitti raakarehellisen kirjan, joka käsittelee mielenterveysongelmia, Nicolla vastaantulleita työpaikkakiusaamisia ja ampumaharjoituksissa ryyppäämistä, ja paljon muuta. Puhutaan myös edestä johtamisesta, maastopaloista ja siivilityön ja upseerityön eroista. Niihin sukelletaan nyt! Meitä maanpuolustuksen etulinjassa tukee yhteistyökumppanit:Varusteleka - Reserviläisen karkkikauppa ja meidän luotettu huoltopiste jo vuosien ajan - Varusteleka.fiSavox - Kriittisen kommunikaation kärkiosaaja - savox.comSavotta - Huikeita kantojärjestelmiä ja muita varusteita maanpuolustukseen ja ulkonaliikkumiseen - Savotta.fiHaluatko mainostaa podcästissä? Lähettää palautetta? Jopa kehua? Aiheideoita? Laita yhteyskokeilu osoitteeseen Info@mightyfinland.fi Mighty Finland vaatteet: https://www.photonresearchgroup.fi/pages/mightyfinlandToivo M/25 Olutta K-kauppaasi: https://www.k-ruoka.fi/artikkelit/k-kaupassa/ehdotuksestasi-k-kaupan-hyllylleTaistelijan Lehtiö: https://varusteleka.com/products/mighty-finland-modestone-taistelijanlehtio-fiInstagram: @mighty_finland_
Tässä kysymyksiä puheesta pohdittavaksi yksin tai yhdessä: Jeesus puhuu vertauksessa, kuinka jokainen hänen seuraaja on oksa Viiniköynöksessä, Jeesuksessa. Miten koet ajatuksen, että Jumalan elämä ja olemus; rakkaus, ilo ja rauha virtaavat elämääsi ja elämäsi kautta, teitpä mitään tai et? Millaista siihen on luottaa, onko asioita jotka voisivat auttaa luottamaan siihen enemmän? Varhaisilla kirkonopettajilla oli ajatus jumalallistumisesta: "Jumala tuli ihmiseksi, että ihminen voi tulla jumalalliseksi." Taustana tällä on 2.Piet. 1:3-4. "Hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä kuuluu Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Olemmehan mekin oppineet tuntemaan hänet, joka on kutsunut meidät omikseen vallallaan ja hyvillä teoillaan. Sen myötä olemme saaneet kaikkein suurimmat ja arvokkaimmat lupaukset. Näin teistäkin tulee katoamattomia kuin Jumala." Millaisia ajatuksia jumalallistuminen herättää? Millaista on ajatella olevansa prosessissa muuttua Jumalan kaltaiseksi, mitkä asiat vaikeuttavat, entä mitkä asiat auttavat prosessia? Jeesuksen mukaan me onnistumme kantamaan hedelmää, kun täytäämme hänen käskynsä: "Rakastakaa toisianne, niin kuin minä olen rakastanut teitä." Millaiset asiat auttavat sinua täyttämään tätä käskyä? Panun mukaan Jumala leikkaa lempeästi pois elämästämme hedelmää tuottamattomat oksat. Tunnistatko jotain, mitä toivoisit Jumalan leikkaavan pois elämästäsi? Haluatko jakaa asiasta, voimmeko rukoilla asian puolesta? Ja muista, että jos tuo asia palaa uudelleen elämääsi, Taivaallinen Isä on kärsivällinen viininviljelijä, hän uudelleen ja uudelleen lempeästi leikkaa oksia pois. - - - Verkosto on pääkaupunkiseudulla toimiva evankelis-luterilainen seurakuntayhteisö. Verkosto rakentuu messujen, erilaisten pienryhmien ja tavoittavan työn varaan. Ytimessä on Jumalan ja toisten ihmisten kohtaaminen ja elämän jakaminen. www.verkosto.net
Tässä jaksossa Senior Associatet Henrik Uoti ja Sonja Hänninen kertovat kokemuksistaan Boreniuksen Lontoon rotaatio-ohjelmasta. Millaista arki Lontoossa on? Entä mitä vinkkejä Henrik ja Sonja antaisivat rotaatiosta kiinnostuneille juristeille? Boreniuksen Lontoon rotaatio-ohjelma on tänä vuonna käynnissä viidettä vuotta ja se on kerännyt juristeiltamme paljon kehuja vuosien varrella. Ohjelman kautta osallistujat pääsevät rakentamaan kansainvälisiä verkostojaan ja kokemaan Euroopan johtavan finanssi- ja businesskeskittymän arkea.
Millaista taidetta nuoret taiteilijat haluavat tehdä? Nyt on poikkeuksellisen hyvä hetki saada vastauksia. Niitä tarjoaa kolme isoa yhteisnäyttelyä Helsingissä. Mediataidetta tekevä koodari Xyny on yksi Generation 26 -näyttelyn nuorimmista osallistujista. Taidemuseo Amos Rex avaa kolmen vuoden välein 15-23-vuotiaille mahdollisuuden hakea mukaan yhteisnäyttelyyn. Generation 26 -näyttelyyn tuli 647 hakemusta. Raati valitsi mukaan teoksia 50 taiteilijalta ja taiteilijaryhmältä. Paavo Kärjen teokset Generation 26:n ovat yhdistelmä mellakka-aitaa, maalausta ja veistosta. Kärki on yksi näyttelyn vanhimmista osallistujista, mutta Taideyliopiston Kuvan keväässä hän on yksi nuorimmista. Kuvataideakatemian maisterinäyttely esittelee 45 opintojaan viimeistelevää taiteilijaa. Kuvan kevääseen Kärki on tehnyt bussipysäkkejä. Niillä istuskellessa on hyvä havainnoida näyttelyä. Taidehallissa avataan tänään jo vuodesta 1939 järjestetty Nuorten näyttely, johon voivat hakea alle 35-vuotiaat taiteilijat. Iiri Poteri on yksi 26:sta mukaan valituista. Performanssissaan Nuori kuvataiteilija hän pukee päälleen oman kuvansa. Kulttuuriykkösessä kolme nuorta taiteilijaa vaihtaa ajatuksiaan tästä hetkestä ja tulevaisuudesta. Mukana on kommentoimassa Taide-lehden päätoimittajaksi valittu, valokuvaaja Joel Karppanen. Toimittajana on Minna Joenniemi.
Miten sotakoira koulutetaan? Millaisia tehtäviä koirat suorittavat erikoisjoukoissa? Millaista arki on sotakoiraohjaajalle?Miltä tuntuu laittaa koira vaarallisille tehtäville, joissa voi käydä oikeasti huonosti?Tommy Lepaus on entinen erikoisjoukkojen sotilas, joka on aiemminkin ollu podissa vieraana! Mitä Tommy ajattelee koirien kouluttamisesta muutoin? Mitä koirien kouluttamisesta pitää ymmärtää? Meitä maanpuolustuksen etulinjassa tukee yhteistyökumppanit:Varusteleka - Reserviläisen karkkikauppa ja meidän luotettu huoltopiste jo vuosien ajan - Varusteleka.fiSavox - Kriittisen kommunikaation kärkiosaaja - savox.comSavotta - Huikeita kantojärjestelmiä ja muita varusteita maanpuolustukseen ja ulkonaliikkumiseen - Savotta.fiHaluatko mainostaa podcästissä? Lähettää palautetta? Jopa kehua? Aiheideoita? Laita yhteyskokeilu osoitteeseen Info@mightyfinland.fi Mighty Finland vaatteet: https://www.photonresearchgroup.fi/pages/mightyfinlandToivo M/25 Olutta K-kauppaasi: https://www.k-ruoka.fi/artikkelit/k-kaupassa/ehdotuksestasi-k-kaupan-hyllylleTaistelijan Lehtiö: https://varusteleka.com/products/mighty-finland-modestone-taistelijanlehtio-fiInstagram: @mighty_finland_
Ukrainan sodan tilanteesta keskustelemassa tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro Aleksanteri-instituutista ja sota-analyytikko Emil Kastehelmi Black Bird Groupista. Ukraina on esillä myös EU:n ulkoministereiden kokouksessa tänään. Brysselistä raportoi EU-kirjeenvaihtaja Hannele Muilu. Kanariansaarilla jatketaan matkustajien evakuointia risteilijältä, jolla löydettiin hantavirusta. Tilanteesta kertoo toimittaja Maija Salmi Espanjan Barcelonasta. Suomessa valmistellaan Andes-hantaviruksen aiheuttaman taudin luokittelua yleisvaaralliseksi tartuntataudiksi. Zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti avaa, mitä se tarkoittaa. Helsingin kaupunginvaltuuston ratkaisu poistaa autoliikenne päärautatieaseman edustalta kirvoitti jälleen keskustelun kaupunkikeskustojen elävöittämisestä. Millaista kaupunkisuunnittelua Suomessa kannattaisi tehdä? Vierainamme Viron taideakatemian professori Panu Lehtovuori ja Elävät kaupunkikeskustat -yhdistyksen toiminnanjohtaja Pokko Lemminkäinen. Euroviisuviikko alkaa, kisat käydään tällä kertaa Itävallan Wienissä. Viisuviikon askeleista kertoo Ylen kulttuuritoimituksen vastaava tuottaja Satu Nurmio. Juontaja Seppo Kivimäki. Tuottajat Anna-Maria Haarala ja Petteri Löppönen, toimittajat Mikko Pesonen ja Mari Sarolahti.
Venäjän tilanne Voiton päivän alla Lauantaina Venäjällä juhlitaan Voiton päivää Ukrainan sodan varjossa. Millainen on Venäjän sisäinen tilanne ja presidentti Vladimir Putinin asema nyt? Keskustelijoina sotahistorioitsija Lasse Laaksonen ja Suomen ja Venäjän kaksoiskansalainen Mihail Ionin Yhdysvaltain ulkoministeri Marco Rubio on parhaillaan vierailulla Italiassa. Hän on tavannut maan johtoa ja Vatikaanissa paavi Leon. Vierailun annista kertoo Roomasta Ylen Italian-toimittaja Jenna Vehviläinen. Kymmenillä paikkakunnilla marssitaan perjantaina arvokkaan ikääntymisen puolesta. Millaista on olla vanhus nykypäivän Suomessa? Tästä kuullaan tamperelaisen Lea Saarisen, väitöskirjatutkija Outi Mäenpään ja gerontologian dosentti Jari Pirhosen ajatuksia. Juontaja Anssi Väisänen, tuottaja Mika Kriikku, toimittajat Mikko Pesonen ja Satu Heikkilä
Ranskaa raakana! -podcast tarjoilee kattauksen kieltä ja kulttuuria. 169. jaksossa vieraanani on ranskalaisen kulttuurin hyvin tunteva ja pitkän uran yritysmaailmassa johtotehtävissä tehnyt Thomas Ehrnrooth. Miksi Thomas alkoi aikoinaan opiskella ranskan kieltä? Millaista oli työskennellä useita vuosia Montrealissa ja sitten Ranskassa? Mikä oli Thomasin salaisuus: miksi hän pärjäsi hyvin ranskalaisessa yritysmaailmassa? Miten ranskalainen työkulttuuri eroaa suomalaisesta? Muuttiko ranskalaisessa kulttuurissa eläminen Thomasia? Millainen kokemus oli toimia Ranskalais-suomalaisen kauppakamarin puheenjohtajana? Miksi suomalaisten kannattaisi olla mukana bisneksessä Ranskassa? Lisää kielen ja kulttuurin ilmiöistä Johannan blogissa: http://johanna.isosavi.com
Oman lapsen kuolema on asia, jota yhdenkään vanhemman ei pitäisi kohdata. Tässä jaksossa Aki kertoo poikansa Akun mönkijäonnettomuudesta – hetkestä, joka repi elämän kahtia ja jätti jälkeensä syyllisyyden, jota Aku ei lopulta jaksanut kantaa. Aki kuvaa ajan onnettomuuden jälkeen, hiljaisen murenemisen, ja lopulta hetken, jolloin hän löysi oman poikansa oman henkensä riistäneenä. Tämä ei ole tarina vain menetyksestä, vaan siitä mitä tapahtuu, kun ihminen jää eloon kantamaan jotain, mitä ei voi täysin ymmärtää eikä selittää. Millaista on elää, kun mikään ei ole ennallaan – ja oppia kantamaan jotain, mitä ei voi korjata. Samalla jakso pakottaa katsomaan nuorten pahoinvointia vuonna 2026: kiirettä, yksinäisyyttä ja toivon haurautta. Elämme ajassa, jossa kipu pitäisi ratkaista heti, mutta ihmismieli ei toimi niin. Aika ei ole vihollinen vaan korjaaja – hiljainen prosessi, joka rakentaa uudelleen sen, mikä on murtunut. Mutta se vaatii tilaa, pysähtymistä ja sitä, ettei kaikkea yritetä paeta tai selittää pois liian nopeasti. Elämä ei avaudu hetkessä, eikä merkitys synny pakottamalla. Siksi keskeinen kysymys on, uskallammeko jäädä elämään myös keskeneräisyyden kanssa – antaa päivien kulua, antaa kivun muuttua – ja luottaa siihen, että ajan myötä jokin alkaa kantaa, vaikka emme vielä näe miten.
Mitä tarkoittaa, kun muslimi päättää jättää islamin ja alkaa seurata Jeesusta? Millaista vainoa hän saattaa kohdata ja mitä meidän lännen uskovien tulisi ymmärtää veljiimme ja sisariimme kohdistuvasta vainosta? Aiheesta tuoreen kirjan kirjoittanut Aaron Ibrahim avaa aihetta ohjelmassa tarkemmin.
Kuulijatoive: itsenäiset pennut ja teinit, joilla tuntuu olevan pönttö vähän sekaisin. Miten me toimitaan tai toimittaisiin itsenäisten pentujen kanssa? Millaista itsenäisyyttä koirilla ylipäätään voi olla? Malttia, mustavalkoisuutta ja arjen tylsistä säännöistä kiinni pitämistä on luvassa.Huom! Jaksoista osa tulee jatkossa ainoastaan Super Dogsportsin jäsenalustalle.
Tässä kysymyksiä puheesta pohdittavaksi yksin tai yhdessä: 1. Millainen ajatus sinulla on ollut hyvästä paimenesta? Muuttuiko se? Miten? 2. Millaista johtajaa sinä olet valmis seuraamaan? 3. Paimenpsalmi kuvaa, kuinka paimen kattaa pöydän vihollisten silmien eteen. Mitä tämä kielikuva sinulle puhuu? 4. Jeesus kutsui Pietarin ja samoin hän kutsuu myös meitä paimentamaan laumaansa. Miten me voisimme toimia Jeesuksen apupaimenina? 5. Jeesus samaistuu paimeneen. Mitä se kertoo sinulle Jumalasta? --- Verkosto on pääkaupunkiseudulla toimiva evankelis-luterilainen seurakuntayhteisö. Verkosto rakentuu messujen, erilaisten pienryhmien ja tavoittavan työn varaan. Ytimessä on Jumalan ja toisten ihmisten kohtaaminen ja elämän jakaminen. www.verkosto.net
Millaista olisi, jos Novan Aamullakin olisi työvaatteet ja pitäisikö iltaisin sopia valmiiksi päivän asu? Studiossa käynnistyi myös Suomen suurin mikrobingo: löytyykö keneltäkään samanlaista mikroa vai onko jokainen täysin uniikki tapaus? Samalla palataan lapsuuden pelkoihin: onko mikrojen säteily oikeasti vaarallista vai ihan täyttä hölynpölyä? Minna muistelee aikaa tuoreena äitinä, kun hän sai tuliaiseksi puolisoltaan korvakuumemittarin. Kimmo taas yllätti puolisonsa kalliilla hajuvedellä, huonolla menestyksellä. Lisäksi kuulijat paljastavat, millaisia oikeasti surkeita tuliaisia he ovat joutuneet vastaanottamaan.Lisää Minnaa, Kimmoa ja Suvia kuulet Radio Novan taajuudelta arkisin klo 6 alkaen!
Ranskaa raakana! -podcast tarjoilee kattauksen kieltä ja kulttuuria. 167. jaksossa vieraanani on yleisen historian, erityisesti kulttuurihistorian dosentti Susanna Niiranen, joka työskentelee yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa. Puhutaan keskiajan oksitaaninkielisistä naistrubaduureista, joista Susanna on kirjoittanut ranskankielisen väitöskirjan (2009). Miten Susanna kiinnostui romaanisista kielistä? Mikä oli oksitaanin asema keskiajalla ja nykyään? Mikä oli trubaduurien tehtävä keskiajalla? Mitä lähteitä naistrubaduurien lyriikasta on saatavilla? Millaista oli naistrubaduurien sivistys? Mikä Susannaa puhuttelee eniten naistrubaduurien tarinassa? Voisimme oppia jotain keskiajan naistrubaduureilta? Millainen on Susannan opettama kurssi trubaduureista? Lisää kielen ja kulttuurin ilmiöistä Johannan blogissa: http://johanna.isosavi.com
Jarppi Leppälä kertoo, mistä hänen positiivinen asenteensa kumpuaa. Millainen on ollut Duudsoneiden matka, ja missä hetkissä ystävyys on ollut koetuksella sekä miten niistä on selvitty?Jarppi avaa myös, mitä hänen lapsensa ajattelevat hänen julkisuudestaan. Lisäksi keskustellaan siitä, millaista oli laittaa kroppa likoon hengenvaarallisissa stunteissa ja herättivätkö ne koskaan pelkoa. Hän myös kertoo uudesta, Duudsonit Kotiinpaluu -elokuvasta. Millaista oli palata juurille ja miten elokuva syntyi?
Kirjailijan tarkoituksena on saada teoksensa maailma vaikuttamaan uskottavalta ainakin teoksen oman logiikan puitteissa. Millaista ennakkotyötä tai uppoutumista tämä vaatii? Jaksossa kuullaan myös tilanteesta, jossa kirjan maailmasta alkaa tulla kirjailijalle niin tosi, että teoksen hahmoja ilmestyy arkielämään.Sivuhenkilöt on viisiosainen podcast-sarja, jossa kirjailijat Mooses Mentula ja Soili Pohjalainen tilittävät railakkaassa hengessä kirjailijan työn iloista ja kiroista. Joka jaksossa tarjoillaan myös luku- ja kirjoitusvinkkejä.Sivuhenkilöt ilmestyy joka toinen torstai, ja on kuunneltavissa useilla podialustoilla.
Taiteilijoiden kaupunkina tunnettu Hyvinkää palkkasi kesällä 2025 kaupungin ensimmäiseksi kesätaiteilijaksi Katri Oikarisen. Hyvinkään kaupungin Kulttuurifoorumissa livenä nauhoitetussa jaksossa Katri kertoo, millaista oli toimia kaupungin palkkaamana kesätaiteilijana ja mitä kaikkea hän sai yhdessä kaupunkilaisten kanssa aikaan.Ääneen pääsee myös Hyvinkään kulttuuri- ja tapahtumapäällikkö Outi Ruso, joka kertoo, mihin asioihin kaupunki kiinnittää huomiota seuraavaa kesätaiteilijaa valitessaan. Samalla julkistetaan Hyvinkään vuoden 2026 kesätaiteilijahaku avoimeksi!Jakso on tehty yhteistyössä Hyvinkään kaupungin kanssa.Juontajat ja tuotanto: Sini Kallio, Marika Häkkilä, Sam WeckmanEditointi ja äänisuunnittelu: Marika HäkkiläKansikuvan teos: Sini Kallio - Keen sense of poetic justice, 2026Artpodin logo: Pauliina VuorinenLähteet:Hyvinkään kaupungin kesätaiteilijahakuhttps://www.hyvinkaa.fi/kesataiteilijaKatri Oikarisen kotisivut ja somekanavat:https://katrioikarinen.com/fi/https://www.instagram.com/katri_oikarinenKesätaiteilijan Hyvinkääläisille tekemät biisit:https://www.instagram.com/p/DRryrHqDOUc/Katri Oikarisen musiikkia:https://katriomusic.fi/https://www.youtube.com/@katriomusicHyvinkään kaupungin kotisivuthttps://www.hyvinkaa.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/kulttuuri/
Inhimillinen pääoma selittää jopa 50-75 prosenttia talouskasvusta. Millaista osaamista nyt tarvitaan, jotta Suomi saadaan talouskasvun tielle? Haastattelussa Sitran Kasvuatlas-julkaisun kirjoittajat Sitran vanhempi neuvonantaja Petri Rouvinen ja Opetus- ja kulttuuriministeriön neuvotteleva virkamies Aleksi Kalenius. Toimittajana on Linda Pelkonen.
Hätäkeskukset on tärkeitä arjen turvallisuuden kannalta niin rauhan kuin poikkeusolojenkin aikana. Millaista on hätäkeskusten työ siis arjessa, millaista siellä on olla töissä ja mikä toisaalta muuttuu kun mennään poikkeusoloihin?Marko Nieminen vastaa hätäkeskuslaitosten varautumisesta, ja poikkeusoloissa tai hybridivaikuttamisen aikakaudella uhkavektoreita noihin tärkeään toimijaan on paljon. Muista ladata 112-sovellus äläkä kuvaa onnettomuuspaikkoja! Henkilötiedustelijaksi Suojelupoliisiin! Haku kirjeellä postitse 27.3. mennessä.https://supo.fi/henkilotiedustelijaksi61N Rekrytoi osaajia tekoälyn ja tietojärjestelmien pariin. Kehitä kriittisten tietojärjestelmien infraa hyvällä meiningillä uudessa IT-yrityksessä!https://careers.61n.fi/Meitä maanpuolustuksen etulinjassa tukee yhteistyökumppanit:Varusteleka - Reserviläisen karkkikauppa ja meidän luotettu huoltopiste jo vuosien ajan - Varusteleka.fiSavox - Kriittisen kommunikaation kärkiosaaja - savox.comSavotta - Huikeita kantojärjestelmiä ja muita varusteita maanpuolustukseen ja ulkonaliikkumiseen - Savotta.fiHaluatko mainostaa podcästissä? Lähettää palautetta? Jopa kehua? Aiheideoita? Laita yhteyskokeilu osoitteeseen Info@mightyfinland.fi Mighty Finland vaatteet: https://www.photonresearchgroup.fi/pages/mightyfinlandToivo M/25 Olutta K-kauppaasi: https://www.k-ruoka.fi/artikkelit/k-kaupassa/ehdotuksestasi-k-kaupan-hyllylleTaistelijan Lehtiö: https://varusteleka.com/products/mighty-finland-modestone-taistelijanlehtio-fiInstagram: @mighty_finland_
Kolmiosaisessa sarjassa ”Millaista on opiskella fysikaalisia tieteitä Turun yliopistossa?” opiskelijalähettiläs Nikolaos keskustelee fysiikan opinnoista Turun yliopistossa. Kolmannessa jaksossa on vieraina Turun yliopiston tähtitieteen emeritusprofessori ja tunnettu tietokirjailija Esko Valtaoja sekä 4. vuoden teoreettisen fysiikan opiskelija Antti. Tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/studycast
Kolmiosaisessa sarjassa ”Millaista on opiskella fysikaalisia tieteitä Turun yliopistossa?” opiskelijalähettiläs Nikolaos keskustelee fysiikan opinnoista Turun yliopistossa. Toisessa jaksossa on vieraina teoreettisen fysiikan professori ja fysiikan ja tähtitieteen laitoksen opetuksesta vastaava varajohtaja Jyrki Piilo sekä tähtitieteen opiskelija Laura. Tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/studycast
Kolmiosaisessa sarjassa ”Millaista on opiskella fysikaalisia tieteitä Turun yliopistossa?” opiskelijalähettiläs Nikolaos keskustelee fysiikan opinnoista Turun yliopistossa. Ensimmäisessä jaksossa on vieraina fysiikan yliopistonlehtori Teemu Hynninen ja ensimmäisen vuoden fysiikan opiskelija Eero. Mikä ikinä mietityttääkin fysiikalle hakemisessa, niin se luultavasti käsitellään jossain sarjan jaksossa! (Korjaus jakson sisältöön: myös statistisen fysiikan perusteet kuuluvat toisen vuoden aineopintoihin.) Tekstivastine: https://www.utu.fi/fi/ajankohtaista/podcast/studycast
Merisää eli säätiedoitus merenkulkijoille on satavuotias. Luonto-Suomessa juhlimme tätä radiotiedotteiden klassikkoa ja kurkistamme niin sanotusti kulisseihin. Millaista on ennustaa säätietoja merenkulkijoille tänä päivänä ja millaisia mittalaitteita siihen tarvitaan? Millaisia ovat mittauspisteet merellä ja rannikolla? Millainen luonto ympäröi Merisää-paikkoja? Voit myös kysyä Merisäähän liittyviä asioita, jotka ovat askarruttaneet sinua. Näihin ja muihin soittajien kysymyksiin ovat studiossa vastaamassa meteorologi Ville Siiskonen Ilmatieteen laitokselta ja ympäristötieteen professori Alf Norkko Helsingin yliopistosta. Juontajina Hannamari Vallilla ja Hanna Kataja-Rahko. Voit soittaa suoraan lähetykseen myös muistosi tai tarinasi Merisäästä vuosien varrelta, numero on 0203 17 600 (pvm/mpm). Tai lähetä meille WhatsApp-viesti numeroon 040 14 55 666. Kuva: Olli Koski / Yle
Tässä jaksossa ovat äänessä Venla, Mea sekä Veikka, ja he keskustelevat omista tutorointikokemuksistaan. Millaista on olla tutor IT-alalla, mitä kokemuksia ja mietteitä nousee aiheesta esille? Tervetuloa mukaan kuuntelemaan!
Tämän jakson vieraan ajatusmaailmaan törmäsin sattumalta sosiaalisen median syövereissä. Pohdinnat oli niin hienoja, että sovittiin lisäpohdinnat Väkevä elämä -mikrofonin ääreen. Jaksossa käydää läpi pitkä lista kysymyksiä, kuten mitä keskustelua herättäneen kirjan kirjoittaminen opetti työstä todella vaikeiden asiakaskohtaamisten ääreltä? Mitä on radikaali myötätunto ja mitä ongelmia perinteisessä myötätuntoajattelussa piilee? Miten kyetä toimimaan viisaasti silloin kun tekeminen tuntuu vaikealta esimerkiksi elämäntapamuutosta tehdessä?Mitä tarkoitetaan vastalääke-ajattelulla? Miten liiallinen armollisuus voi koitua ongelmaksi? Millainen vastuu meillä on omista teoistamme? Millaista on terve itsereflektio ja miten siihen kykenee jos se tuntuu vaikealta? Näitä ja muita aiheen teemoja kanssani pohtii väitöskirjatutkija, seksuaaliterapeutti ja yrittäjä Tiina Alakärppä.LinkitOptimal Performance- Hyvinvointiluennot ja verkkovalmennukset: https://www.optimalperformance.fi- Kuntosali ja valmennuskeskus, Helsinki: https://www.opcenter.fiTiina Alakärppä- IG: https://www.instagram.com/radikaalimyotatunto- Verkkosivu: https://heartcores.fi/
Nykyisen teknologisen kehityksen taustalta löytyy datakeskuksia, energiaa, tehokkaita mikrosiruja ja maametalleja. Kuluttajille näkyvien tekoälysovellusten ja internetin toiminnan mahdollistaa fyysinen infrastruktuuri, johon liittyy geopolitiikka ja valtavat hiilidioksidipäästöt. Minkälaiselle teknologiselle kehitykselle, keskinäisriippuvuuksille ja resurssien käytölle digitaalinen maailma perustuu? Onko väliä, missä datakeskukset sijaitsevat ja mikrosirut valmistetaan? Millaista on suurvaltojen digitaalinen kilpailu ja mihin se voi johtaa? Keskustelemassa tietojenkäsittelytieteen professori Jussi Kangasharju, teknologiapolitiikan professori Vili Lehdonvirta ja epäorgaanisen materiaalikemian professori Mikko Ritala. Juontajana on Anna-Sofia Berner. GRAFIIKAT: 1. Pilvipalveluiden infrastruktuureja kartalla: https://www.helsinki.fi/assets/drupal/media-image/Tiedekulma_mita_on_tekoalyn_takana.png 2. Pilvipalveluiden infrastruktuurien osuuksia eri maissa (Figure 2): https://www.tandfonline.com/doi/figure/10.1080/09692290.2025.2489077?scroll=top&needAccess=true# Podcast on nauhoitettu Tiedekulmassa Mitä on tekoälyn takana? -tapahtumassa 10.2.2026. Katso keskustelu videona Youtubessa: https://youtu.be/ISOEeAK5cMk?si=uuufxIUWLzeeukOd
Entinen jääkiekkoilija ja valmentaja Karri Kivi kertoo, miten hän päätyi ammattijääkiekkoilijaksi ja millaisia muistoja hänelle uraltaan on jäänyt. Karri avaa myös päätöstä uran lopettamisesta ja siirtymistä pelaajasta valmentajan rooliin. Millaista paineensietokykyä valmentajalta vaaditaan, ja voiko raha toimia motivaattorina? Entä miltä tuntuu saada potkut ja miten siitä pääsee eteenpäin? Jaksossa puhutaan myös hektisen työn ja henkilökohtaisen elämän yhteensovittamisesta, äkillisistä muutoksista ja niiden kanssa elämään oppimisesta. Karri kertoo myös rakkaasta ystävästään Olli Lindholmista ja siitä, miten Lindholmin menehtyminen vaikutti hänen suhtautumiseensa elämään.
Millaista on astua julkisuuteen 14-vuotiaana? Miten Tuure käsitteli vihakommentteja nuorempana ja miten hän suhtautuu niihin nyt? Entä onko hän joutunut pienentämään itseään urallaan? Tuure puhuu avoimesti myös kasvusta, paineista, pinnalla pysymisestä ja unelmista. Lisäksi hän kertoo, millaista on kokea julkisuuden huumaa ja miten arki eroaa artisti-Tuuren elämästä.
Haastattelen Tiina-Maria Syrjämäkeä, joka laulaa Jyväskylän Oopperan oopperakuorossa. Voit nähdä Tiina-Marian Lucia di Lammermoor -oopperassa sunnuntaina 11.1., lauantaina 17.1. ja lauantaina 25.1. https://jyvaskylanooppera.fi/lucia-di-lammermoor/ Kuva: Matias Jämsén Katso video YouTubessa: https://youtu.be/cV_E5C0tnuE?si=Uhf1nGrkdLiUGi1y Videossa on tekstitys. Kysyin Tiina-Marialta nämä kysymykset: 1. Kuka olet ja mitä teet? 2. Miten päädyit Jyväskylän oopperakuoroon? 3. Millainen ooppera Lucia di Lammermoor on? 4. Millainen harjoitusprosessi oli? Miten tämä eroaa edellisistä oopperoista, joissa olet ollut mukana? 5. Mitä kaikkea teet lavalla? 6. Mihin kannattaa kiinnittää huomioita, kun tulee katsomaan oopperaa?
Elokuvaohjaaja Joey Palmroos kertoo, miksi elokuvaohjaus on ollut hänen unelmansa jo lapsesta asti. Entä mitä tuntui, kun hänen ohjaama elokuva Delivery Run sai ensi-iltansa? Millaista oli tuottaa yksityisrahoitteinen elokuva ja millainen koko elokuvan tekoprosessi oli? Entä millaisiin äkillisiin muutoksiin elokuvaohjaajana tulee varautua? Palmroos kertoo myös, miten perhe-elämän ja uran yhdistäminen on onnistunut, kun myös puoliso on mukana yhteisessä tuotantoyhtiössä.Kuuntele Sunnuntaibrunssi tästä!
Ukrainan ja Venäjän rauhanneuvottelut etenevät. Ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen rauha tuntuu olevan ainakin etäisesti mahdollinen. Jos ja kun rauha jossain vaiheessa saadaan, Ukrainaa odottaa satojen miljardien jälleenrakennusurakka. Kenen rahoilla jälleenrakennus tehdään, ja miten Ukrainan markkinalle pääsee mukaan?Konsulttiyhtiö Miltton oli ensimmäisiä suomalaisfirmoja, joka perusti toimiston Ukrainaan hyökkäyssodan jälkeen. Nyt he auttavat suomalaisyrityksiä arvioimaan, kannattaako Ukrainaan mennä – ja jos kannattaa, niin miten. HS Visio-podcastin vieraana on Milttonin varatoimitusjohtaja Kaius Niemi, joka on käynyt säännöllisesti yritysten mukana Ukrainassa.”Eilen meillä oli Teams-palaveri Kiovan-toimistolle, ja palaverin aikana sieltä työkaverien ruudut olivat pimeänä. Ei siksi että data ei olisi kulkenut, vaan koska energiasäännöstelyn vuoksi sähköt oli poikki ja he tekivät töitä taskulampun valossa”, Niemi kertoo.Millaista on lähteä suomalaisyrityksenä sotaa käyvään maahan, jossa on pulaa energiasta ja työntekijöistä – ja korruptio on todellinen riski?Studiossa toimittajat Alex af Heurlin ja Elina Lappalainen. Jakson leikkasi Jonne Piltonen.
Puhetta johtaa Maria Pettersson. Keskustelemassa Maija Vilkkumaa, Kaarina Hazard ja Ruben Stiller. Kaarina Hazard tuo pöytään viikon uutisotsikoita hallinneen avustajajupakan. Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps) palkkasi vastikään eduskunta-avustajakseen oman poikansa ja kansanedustaja Jaana Strandman (ps) puolisonsa. Ilmiö ei ole uusi. Mutta kenet Pyöreän pöydän keskustelijat palkkaisivat? Miten he kehittäisivät avustajajärjestelmää niin, että homma pysyisi hallinnassa, työn sisältö ja vaatimukset määritelty ja kaikkien tiedossa? Ruber Stiller haluaa pöytäseurueen pureutuvan vihapuheeseen. Suomi sai asiassa pyyhkeitä, kun Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio (ECRI) arvosteli tuoreessa raportissaan vihapuheen kitkemistoimiamme riittämättömiksi. Vaikka toimia vihapuhetta vastaan meilläkin on tehty, onko niillä ollut sanottavaa vaikutusta? Onko sananvapauskäsitys muuttunut peruuttamattomasti? Maija Vilkkumaa kysyy, onko demokratia menossa pois muodista? Osa nuorempien sukupolvien edustajista ei enää usko demokraattiseen päätöksentekoon, kun maailmaa ravistuttavat kriisit vain jatkuvat. Kaivataan vahvaa johtajaa. Samaan aikaan esimerkiksi Kiina sysää ilmastotoimiaan eteenpäin, diktatuurissahan ei äänestäjien mielipiteitä tarvitse miettiä. Millaista demokratiaa 2.0 maailma nyt tarvitsee? Millä argumenteilla demoratiaa voisi tehokkaasti puolustaa?
Jääkiekkoilija Camilo Miettinen oli 2-vuotias, kun hänet adoptoitiin Kolumbiasta Suomeen. Hän kasvoi suomalaisessa perheessä ja rakensi uran jääkiekkoilijana. Vasta myöhemmällä iällä hän halusi selvittää omat juurensa. Millaista oli palata Kolumbiaan ja tavata oma kasvattiperhe? Entä millaisen identiteettikriisin kanssa Miettinen on elänyt ja mitä hän on oppinut itsestään matkan varrella? Miettinen puhuu myös isyydestä sekä siitä, millainen yhteisö Suomessa on Kolumbiasta adoptoituneilla.
Tähän jaksoon oli suuri kunnia saada vieraaksi olympia- ja EM-mitalisti keskustelemaan mindsetistä, motivaatiosta ja pitkäjänteisestä tekemisestä tavoitteiden eteen. Käydään läpi mm. miltä näyttää arvokisoihin treenaavan urheilijan viikko? Miten rakentaa urheilu-ura 27-vuotiaana perheenäitinä? Millaista priorisointia vaaditaan tavoitteiden saavuttamiseen? Miksi tekeminen on usein paras keino oppia paremmaksi? Voiko yksin kehittyä vai tarvitaanko valmentaja avuksi? Mistä löytää motivaatio pitää itsensä hyvässä kunnossa aktiiviuran jälkeen? Mitkä ovat vieraan peruspilarit, joilla hyvä kunto pysyy yllä ympäri vuoden? Miten uskoa onnistumiseen silloin kun se on epätodennäköistä? Miksi kuntonyrkkeily on monelle mainio tapa kohottaa kuntoa? Näitä ja muita aihepiirin teemoja pohditaan yhdessä nyrkkeilyn 2 x Euroopan mestari ja 2 x olympiapronssimitalisti valmentaja Mira Potkosen kanssa.Optimal Performance- Hyvinvointiluennot ja verkkovalmennukset: https://www.optimalperformance.fi- Kuntosali ja valmennuskeskus, Helsinki: https://www.opcenter.fiMira Potkonen- Kotisivu: https://mirapotkonen.fi/- IG: https://www.instagram.com/mirapotkonen/- Linkedin: https://www.linkedin.com/in/mira-potkonen-080b23290/- FB: https://www.facebook.com/miracleinthering/
Julkisen keskustelun ja uutisotsikoiden perusteella suomalainen rikollisuus on usein rajuja väkivallantekoja, jengirikollisuutta ja alamaailman verkostoja. Mutta millaisia suomalaisten tekemät rikokset ovat rikollisuuden kokonaiskuvaan perehtyneen kriminologin näkökulmasta? Mihin suuntaan rikollisuus on kehittynyt viime vuosina? Ja mitä ihmettä on piilorikollisuus? Helsingin yliopiston kriminologian yliopistonlehtori Matti Näsiä haastattelee Alma Onali. Haastattelu liittyy syksyllä 2025 ilmestyneeseen Mitä kuuluu, Suomi? -teokseen: https://www.gaudeamus.fi/teos/mita-kuuluu-suomi/ Podcast on nauhoitettu Tiedekulmassa Miten Suomella ja suomalaisilla menee? -tapahtumassa 7.10.2025
Millaista on elää huonon vanhemmuuden varjossa – sellaisen, jossa vanhempi ei ole koskaan täysin kasvanut aikuiseksi? Jokainen meistä kaipaa hyväksyntää, nähdyksi ja kuulluksi tulemista. Kun tätä ei lapsuudessa saa, kohtaamattomuuden kipu voi siirtyä sukupolvelta toiselle. Siksi on tärkeää tunnistaa, mitä on elää kypsymättömän vanhemman varjossa ja löytää keinoja katkaista tuo kierre.Psykologi Nina Lyytisen asiantuntijavieraana on psykologi, kouluttajapsykoterapeutti ja tietokirjailija Katja Myllyviita. Katja on kirjoittanut kirjan Sairas perhe – kun vanhempi ei kasva aikuiseksi (Duodecim, 2025).Nina ja Katja keskustelevat kypsymättömästä vanhemmuudesta, sen vaikutuksista aikuisuuteen ja keinoista vahvistaa sisäistä turvaa sekä katkaista sukupolvelta toiselle siirtyvä turvattomuuden kierre.Tässä jaksossa kuulet muun muassa: - Mitä tarkoitetaan kypsymättömällä vanhemmuudella? - Millaisissa muodoissa vanhemman kypsymättömyys voi näyttäytyä? - Miten aikuinen lapsi voi oppia tunnistamaan, mitkä tunteet ovat omia ja mitkä peräisin vanhemmalta? - Miten aikuisena vahvistaa sisäistä turvantunnetta ja katkaista vanhemmilta siirtyneen turvattomuuden?Lisätietoja:Katja Myllyviidan verkkosivut.Katja Myllyviita Instagramissa, Facebookissa ja LinkedIn:ssa.Täältä voit tilata Katja Myllyviidan kirjan: Sairas perhe – kun vanhempi ei kasva aikuiseksi (Duodecim, 2025).-----Haluatko antaa palautetta? Vinkata aiheita tai vieraita? Tee se täällä: psykopodiaa.fi/palaute tai suoraan Spotify-sovelluksessa, jos tätä sitä kautta kuuntelet.Jos pidit tästä jaksosta olisin kiitollinen, jos jaat sen somessa kavereillesi ja jos jätät arvion siinä palvelussa missä tätä kuunteletkin! Muista myös tilata Psykopodiaa, niin et missaa uusia jaksoja!Psykologi- ja koulutuspalvelut Nina Lyytinen OyTarjoan psykologin keskustelutukea aikuisille erilaisissa elämäntilanteissa ja kriiseissä.Voit olla yhteydessä, kun kaipaat apua esimerkiksi:• elämäntilanteen jäsentämiseen tai kriisien käsittelyyn• itsekriittisten ajatusten ja vaativuuden työstämiseen• vuorovaikutushaasteisiin, ihmissuhdeongelmiin, masennukseen, ahdistukseen tai työuupumukseenPsykologin vastaanottoni Saraste Mielen klinikalla.Etsittekö organisaatiolle kokenutta puhujaa tai psykologivalmentajaa?
Tässä jaksossa minulla vieraana suomenopettaja Anna Lindgren. Kysyin Annalta nämä kysymykset: 1. Kuka olet ja mitä teet? 2. Miten innostuit Japanista ja japanin kielestä? 3. Millaista oli opiskella japania Helsingissä? 4. Mikä on japanin kielessä helppoa ja vaikeaa? 5. Oletko asunut Japanissa? 6. Mitä teit siellä? 7. Millaista sisältöä teet Instagramiin? 8. Mitä haluaisit kertoa suomalaisille Japanista? 9. Mitä japanilaisia tapoja haluaisit tuoda Suomeen? 10. Missä haluaisit olla viiden tai kymmenen vuoden kuluttua? Annan tilejä sosiaalisessa mediassa: - Instagram: https://www.instagram.com/finlandtraveltips/ - Tiktok: https://www.tiktok.com/@finlandtraveltips - Youtube: https://www.youtube.com/channel/UC6SY2QKJjsCRuzWUgQ9w3Ww - Annan japaninkielinen blogi Suomesta: http://blog.livedoor.jp/finrandonikite/ - Annan suomenkielinen blogi Japanista: https://japaninmatkaaja.wordpress.com/