Jokapaikan Reetta

Viime kesä oli poikkeuksellisen huono mitä tulee hunajasatoon. Tarhaajat odottavat tietysti kovasti parempaa tulosta tälle kaudelle, mutta ennustuksia ei kannata kuulemma lähteä tässä vaiheessa tekemään. Touhu on aina sään armoilla ja kevään ilmat ovat tunnetusti olleet perin kummallisia: Yhdessä hetkessä on tullut lunta ja toisessa paistanut aurinko, puhumattakaan kylmistä ilmoista ylipäätään. ”Voi vain toivoa parasta”, tuumaavat mehiläistarhaajat Janne Leimi ja Hannu Torkkel, kun he valmistautuvat kesän kiireisiin Kirkkonummen Evitskogissa. Reetta Arvila on menossa mukana tarkastamassa mehiläisten sikiöintitilannetta.

”Tämä kävi vähän vahingossa”, selittävät Nette ja Juha Talsi elämäntapaansa Tammisaaressa, antiikkiliike J.Talsin pihassa. He muuttivat kolmisentoista vuotta sitten Tammisaareen ja ostivat kiinteistön, jossa oli ylimääräistä tilaa. He alkoivat kerätä hetken mielijohteesta ja yhteisestä kiinnostuksesta vanhaa tavaraa varastoon ja niinpä pidettiin aika pian myös ensimmäinen huutokauppa. Pian ihmiset tulivat katselemaan antiikkia ja muuta tavaraa huutokauppojen ulkopuolellakin ja näin Nette alkoi pitämään isänsä Zannen avustuksella myymälää auki säännöllisesti. Reetta Arvila on aarteenetsintäreissulla, vanhan tavaran kaupoilla Tammisaaressa.

Hämeenlinnan Rengossa odotellaan pellon laidalla tuulen heikentymistä. Kun kuumailmapallolla lennetään, liian kovan puhurin kanssa ei ole leikkimistä. Ennen auringonlaskua ehtisi taivaltaa kuumailmapallolla vielä hyvinkin parinkymmenen kilometrin matkan. Reetta Arvila mittailee katseellaan puiden latvoja tuulen merkeistä ja Vesa Ruohtula päästää taivaalle heliumipallon, joka kertoo lisää olosuhteista.

”Meidän jätskiin ei jäähdytysvaiheessa sekoiteta ilmaa mukaan ja siksi se on niin painavaa”, esittelee ylikiiminkiläinen Sanna Kokkoniemi ylpeänä omaa Sortolan jäätelöään. Maitotilan yhteydessä syntyy lähijäätelöä jo seitsemän vuoden kokemuksella. Kokkoniemen pariskunta tuumasi aikoinaan yhdessä, että Sannalle täytyy keksiä jokin oma homma maatilalle, navettaa kun hän ei ole kokenut omaksi paikakseen. Vastaus löytyi jätskistä ja vetoapua puolestaan Hollannista. Reetta Arvila starttaa suomalaisten suosikkisesongin eli kesän jäätelökauden Ylikimingin Joloksella, Sortolan tilalla.

Vaikka Ukka ja Pirjo Santala asuvat monella mittapuulla mitattuna kaukana ihmisvilinästä ja melskeestä, ei heillä tule Sallan Naruskassa juuri koskaan hiljaista tai yksinäistä, sillä he pyörittävät entisen kyläkoulun tiloissa retkeilymajaa. Ukka on eläköitynyt entinen poliisi ja Pirjo työskentelee edelleen myös tekstiilityönopettajana Sallan kansalaisopistossa. 80-luvun alussa Helsingistä Sallaan muuttaneen pariskunnan liikenevä aika menee hiljaisuutta ja rauhaa etsivien matkailijoiden kanssa touhutessa. Retkeilymajayritys on heille elämäntapa. Reetta Arvila on tällä kertaa Naruskassa tutustumassa matkailyrittäjien arkeen.

Lammastiloilla on pitänyt kiirettä viime viikkoina. Syksyllä astutetut uuhet ovat karitsoineet ja tilojen väen on täytynyt olla koko ajan tarkkana mikä uuhista on saattamassa pikkuisia maailmaan seuraavaksi. SikkaTalun luomulammastilalla Rymättylässä Katja ja Alar Sikka kasvattavat ahvenmaanlammasta ja lypsyrotuista itäfriisiläistä maitolammasta. Reetta Arvila pääsee heidän vieraanaan onnekseen todistamaan syntymän ihmettä. Touhussa on myös vähän jännitystä matkassa, kun eteen osuu pieni yllätys. Tai pieni ja pieni… Parempi lähteä ottamaan selvää tilanteesta Rymättylään.

”Vaikka valta on vaihtunut, niin edelleen minä joka päivä kierrän tässä tiskiä”, hymyilee Taivalkoskella Suomen vanhimman kaupan vanha isäntä Ari Jalava. Vienankarjalainen laukkukauppias perusti puodin 1883 ja sittemmin tavara on vaihtanut omistajaa, nyt jo viidennessä polvessa. Viimeisin kapulanvaihto tapahtui vuosi sitten ja kolmikymppiset Mikko ja Laura Jalava asuvat nyt vuorostaan kaupan pihapiirissä. Reetta Arvila teki visiitin nykyään muun muassa perinnetavaraa, suomalaisia vaatteita sekä kalastus- ja metsästystarvikkeita myyvään Jalavaan. Ohjelma on uusinta maaliskuulta 2015.

Eelis Ollikainen on varustautunut asianmukaisesti reissuun: mukana on oma vasara ja tonget, kun Reetta Arvila saapuu autolla noutamaan miestä Hollolan palvelutalo Huililta. Tarkoitus on mennä pappaporukalla rakentamaan linnunpönttöjä Lahteen. Ja Reetta taasen päätyi kuskiksi ilmoittauduttuaan vapaaehtoistöihin automieheksi. Palvelun ideana on, että automies-kuljettajat vievät iäkkäitä hyvän mielen huviretkille vapaaehtoistoimintana. Tarkoituksena on houkutella mukaan erityisesti miehiä ja paljonpa tätä matalamman kynnyksen vapaaehtoistyötä on hankala keksiä, tuumaa idean isä Jari Peltola. Nyt matkaan!

Kun Sammalon eläinklinikalle astelee sisään, tervehtii tulijaa ensimmäisten joukossa vaaleanoranssi Jalmari-kissa erikoisella, ruosteisella kehräyksellä. Se on töissä ja sen hommiiin kuuluu muun muassa rauhoitella tyynellä olemuksellaan sekä eläin- että ihmisasiakkaita. Klinikan eläinlääkäri Jerina Wallius korostaa yhdessä hoitajiensa kanssa eläinten ehdoilla toimimista pakottamatta. Esimerkiksi pelkokoirat ovatkin tavallisia asiakkaita, joille annetaan aikaa tottua paikkaan ja ihmisiin. Reetta Arvila seuraa elämänmenoa eläinklinikalla Salon Kruusilassa.

Reilussa kymmenessä vuodessa noin parisataa grilliä on lopettanut toimintansa. Nakkikiskoja toki vielä löytyy noin satakunta, erinomaisen löytäminen on kuitenkin vielä oma hommansa. Alunperin Anelma Kiviranta perusti grillin Kalajoen Hiekkasärkille jo 90-luvun alussa. Mukana bisneksessä on myös Anelman poika Jarno Boxberg ja nykyisellään Kalajoen keskustassa on ympärivuotinen grilli ja särkillä toinen kesägrilli. Reetta Arvila on suurena grillien ystävänä saapunut innoissaan Kalajoelle, Matkiss-Grillille. Perinteisesti yö on vilkasta aikaa nakkareilla.

Labradorinnoutaja Carlos on touhuissaan, mutta hyvin rauhallinen ja keskittynyt. Kun opaskoiralle laittaa valjaat päälle muuttuu sen olemus ja ilme täysin. Tai kuten opaskoiran avulla jo vuosikymmeniä liikkunut Kenneth Ekholm sen sanoo: koiralla on valtion virkailme päällä. ”Kaikki esteet poistuivat tieltä ja välillä tuntuu kuin liitäisin”, kuvailee puolestaan Riikka Hänninen opaskoiran kanssa kulkemista liikenteen vilinässä. Reetta Arvila on mukana, kun pallo on Carloksella. Ohjelma on uusinta toukokuulta 2015.

Nuoripari ei kuunnellut varoituksia, vaan perusti Kiikoisiin oman lasinpuhallusyrityksen. Toki asiaa helpotti se, että Antti Torstenssonin vanhemmat olivat samalla alalla. Nyt töitä tehdäänkin rinta rinnan toisia auttaen, saman katon alla. Vanhemmat keskittyvät lasin uusiotuotantoon ja poika vaimoineen lasinpuhallukseen päätuotteenaan valaisimet. Antti Torstensson on Emmi Santan kanssa työntouhussa Reetta Arvilan saavuttua paikalle.

Nyrkkeily muutti Serwa Abdulmohammadifarin ja Stephen Wanin elämän täysin. Entisessä elämässä biletettiin ja nyt treenataan jopa kahdeksan kertaa viikossa suuret tavoitteet mielessä. Jos Suomessa haluaa satsata tosissaan nyrkkeilyyn, kannattaa valmennuksen ja treenimahdollisuuksien perässä suunnata Tampereen voimailuseuran hoiviin. Tätä mieltä ovat ainakin Serwa ja Stephen, jotka ovat tätä nykyä tamperelaistuneita nyrkkeilylupauksia. Reetta Arvila ottaa selvää nyrkkeilijöiden kurinalaisesta elämäntavasta Nääshallin nyrkkeilysalilla.

Vaikka kauppa-autojen kulta-aika on todellakin takanapäin, pyörillä kulkeva kauppa kannattaa edelleen muutamin paikoin. Kesäaikaan kauppa-autot saavat aina huomiota mökkiläisten myötä ja silloin tehdäänkin vuoden parhaat tilit. Mutta millaista on arki talvella, pakkasen ja lumen keskellä? Siitä lähtee ottamaan selvää Jokapaikan Reetta, joka on tällännyt itsensä varhaiseen aamuaikaan Pudasjärven Haisuvaaraan, mistä kuutena päivänä viikossa starttaa auto liikkeelle. Vastassa ovat Kauppispoikien yrittäjät Juha Hemmilä ja Pertti Sarajärvi.

Salossa on kahvila, jossa edellisen kahvikupin ehtii hädintuskin juoda puoleen väliin, kun kuppiin kaadetaan jo lisää, kakkupalat ovat päänkokoisia ja henkilökunta saattaa heittää homman rivitanssiksi. Ihme ja kumma kahvila työllistää kehitysvammaisia nuoria ja vapaaehtoisina pomoina heiluu vähintäänkin värikkäät Jorkki ja Armi. Homma starttasi melkeinpä vahingossa, kun he halusivat tarjota erityisnuorille mielekästä työtä ja auttaa heitä työuralla eteenpäin. Reetta Arvila viettää päivän iloisessa seurassa.

Vaikka kenkäteollisuus on nykyään hyvin vähäistä Suomessa, viimeiset mohikaanit tekevät vielä kotimaisia kenkiä. Esimerkkinä Töysän kenkätehdas, joka luottaa perinteisiin. Yrityksen vaiheet ovat värikkäät ja pomppuja on ollut matkassa, mutta johtaja Harri Mäkelän mukaan kyyti ei ole ollut koskaan niin kylmää kuin viime vuosina. Kenkätehtaan sakki, joka on kuin pieni perhe, haluaa kuitenkin uskoa parempiin aikoihin. Reetta Arvila vieraili Töysässä. Ohjelma on uusinta tammikuulta 2015.

Saataisiinpa oikein kovat pakkaset, toivoo jäänmurtaja Polariksen väki. Tiukat pakkaset tietäisivät tietenkin enemmän auttamistehtäviä merellä ja näin päästäisiin testaamaan kunnolla uuden, tehokkaan jäänmurtajan ominaisuuksia. Ympäristöystävällinen Polaris on maailman ensimmäinen jäänmurtaja, joka kulkee nesteytetyllä maakaasulla sekä ultravähärikkisellä dieselillä. Myös sen tilat kiiltelevät uutuuttaan: Vanhoihin laivoihin liitetty ahtaus ja pimeys ovat kaukana tuliterästä tulokkaasta Perämerellä. Reetta Arvila kiipeää jäänmurtaja Polariksen kyytiin Oulussa.

Lakritsitehtaassa tuoksuu huumaavalle. Kellonaika on kummallinen päiväeläjälle, lakukeitto kun laitetaan tulille puolen yön tietämillä. Lakritsinkeitto kuulostaa makealle hommalle, mutta se on myös aikaa vievää, ainakin tässä tapauksessa: Kuusankoskelaisen Lakumestan yrittäjä Janne Mauno paiskii kuusi päivää viikossa pitkää päivää. Onneksi kaverina on velipoika, joka saapuu myös aina jossain vaiheessa yötä sorvin ääreen. Hommia piisaa lakunkeitosta sen prässäämiseen, paistoon ja keittämiseen. Puhumattakaan vielä marmeladin ja toffeen valmistuksesta. Reetta Arvila tapaa sekä Janne että Jyri "Taavi" Maunon.

Harva pystyy seuraamaan sivusilmällä toimistonsa ikkunasta kettujen puuhia ja leikkejä. Somerolaisella Piia Anttosen tilalla tämä on kuitenkin mahdollista. Eläinsuojelukeskus Tuulispään tontilla elää sulassa sovussa muun muassa nautoja, kilejä, vuohia, lampaita, sikoja, sinikettuja ja hevosia. Sekaan mahtuu myös aina vaihteleva määrä ihmisiä vapaaehtoistyöntekijöiden muodossa. Anttonen perusti lähinnä tuotantoeläimille tarkoitetun eläinsuojelukeskuksen vuonna 2012 ja sittemmin toiminta on laajentunut hurjasti eläinten ystävien avustuksella. Tarkoituksena on tietysti levittää sanomaa tuotantoeläinten asemasta ja oloista. Reetta Arvila kurvaa Somerolle.

Jätehuolto on muuttunut valtavasti viime vuosikymmeninä. Isoimpana asiana on tietysti kierrätyksen yleistyminen. Enää ei edes oikeastaan puhuta kaatopaikoista vaan jätteenlajittelukeskuksista. Tampereella, Tarastenjärvellä, on voimalaitos jo hippasen reilun vuoden polttanut sekajätettä energiaksi uusien asetusten mukaisesti. Sekajätepenkat ovat siis taakse jäänyttä aikaa ja hyvä niin. Todella moni asia voidaan nykyisin kierrättää, mutta silti on hurja näky, kun roskiin päätyy paljon eritoten elektroniikkaa ja paljon muuta: jopa ihan pakasta vedettyjä polkupyöriä. Reetta Arvilan tutkimusmatka jätteiden maailmaan lähtee liikkeelle vaaka-asemalta, jossa töissään häärii Miia Sihvola.    

Jo vuonna 1904 Partalan kylän mäellä Lappeenrannassa kasvoi kotitarvekanoja ja sitten vuonna 1925 Kleofas Malmi perusti siitoskanalan. Nyt useampi sukupolvi myöhemmin tila tunnetaan Kuorttisen luomukanalana ja tilalla työskentelee nykyisellään isää ja poikaa, äitiä ja tytärtä ja vähän vävypoikaakin. Kanoja on yhteensä noin 18000 ja mitä meteliä ne pitävätkään! Reetta Arvila on taas liikkeellä. Ensimmäisenä tutuksi tulee Lassi Kuorttinen.

Kemin sisäsatamassa päivää paistattelevat Heli ja Esa Kalla. He nauravat, että ovat tulleet kateuksissaan seuraamaan muiden veneenlaittoa kesää varten: Oma kun on vielä Kalixissa hallissa talven jäljiltä. Selvää on, että pohjoisen veneilijöitä syyhyttää alkava kausi jo kovasti. Yksi veneitä innokkaasti raplaava kaveri on Olli Ahonen, joka toimii isäntänä perinnelaiva Katariinassa. Entisellä halkojaalalla tehdään aina kesäisin yleisöristeilyjä. Jokapaikan Reetta on merellisisissä tunnelmissa.

Kuusamolainen puutarhuri, Terttu Tuovila, on tehnyt omia tutkimuksiaan jo reilu parikymmentä vuotta siitä mitkä kasvit pärjäävät parhaiten pohjoisessa. Kuten arvata saattaa, suurimmat haasteet liittyvät lyhyeen kasvukauteen. Auringonpaistetta kyllä toisaalta kesäaikaan piisaa, mutta lämpötilat jäävät myös helposti alhaisemmaksi kuin etelässä. Tänä keväänä Puutteenkylän puutarhalla tuli vähän yllättäen kiire, kun lumet sulivat paljon aiemmin kuin tavallisesti. Reetta Arvila on taas reissussa ja nokka on kohti maata.

”Raha ei ratkaise kaikkea, kyllä tätä rakkaudesta tehdään”, toteaa ammattikalastaja Reima Salonen, kun imuri ryskyttää Taivassalon edustalla silakoita rysästä alukseen. Tosin ei käy kateeksi kalastajia, esimerkiksi silakan hinta on tippunut dramaattisesti viime vuodesta muun muassa Venäjä-pakotteiden vuoksi. Kun silakkasesonki on päällä, Salonen ja muut kalastajat pyytävät kalaa 4-5 tunnin yöunilla käytännössä seitsemän päivää viikossa. Taivassalossa silakkarysille on lähdössä Reetta Arvila.

Terassin kaiteella ihmettelee tulijaa viisi karvaturria. Toisin kuin tavan koirat, ne pysyttelevät hiljaa ja seuraavat vain tilannetta. Harmaat, huskyn näköiset tervehtijät ovat koirasusia. Koirasusien määrää on hankala arvioida, mutta Suomen koirasudet Ry:n puheenjohtaja Taru Pekkarinen epäilee niitä olevan jopa lähemmäs pari tuhatta. Niiden kasvattaminen on yleistynyt kovasti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ihmisillä on paljon ennakkoluuloja koirasusia kohtaan, mutta ihmettelyn määrä on vähentynyt, tuumaa taasen Tarun puoliso, Hannu Pekkarinen. Viime syksynä koirasusikeskustelua käytiin enemmältikin, kun maa- ja metsätalousministeriö totesi koirasuden haitalliseksi vieraslajiksi. Koirasusia ei saa tuoda maahan, mutta niiden pitoa ei ole kielletty. Jokapaikan Reetta ottaa selvää koirasusiharrastuksesta Kouvolan seudulla.

Kuopion Soisalossa valmistuu suitsait sukkelaan karsittua tukkia ja kuitupuuta, kun moto jyrisee työssään. ”Puolet ja puolet”, arvioi Pohjois-Savon metsänhoitoyhdistyksen metsänhoitoesimies Veli Pirskanen, kun puhutaan metsänomistajista, jotka huolehtivat omaisuutensa kunnosta ja ylläpidosta. Into hoitaa metsiä saattaa tosin lisääntyä ihan lähiaikoina, kun puukauppa varmasti piristyy Äänekosken uuden sellutehtaan toimesta. Reetta Arvila on siis hakkuutyömaalla, ja vieläpä hieman erityislaatuisella sähkölinjan avaustyömaalla. Jari Heikkinen Pohjois-Savon metsänhoitoyhdistyksestä ohjeistaa hommia alkuun.

Raumalla, Nanun tuotantokeittiössä, on täysi tohina päällä jo aamutuimaan. Parilla kymmenellä keittiötyöntekijällä on kädet täynnä hommia: kouluihin ja päiväkoteihin lähtee joka arkipäivä tuhansia annoksia ruokaa. Tuotantokeittiön arjessa ei ole tekemisestä pula, tosin homma on suunniteltu millintarkasti ja siten asiat sujuvat mallikkaasti ja nopeasti. Paljon on muuttunut vuosien varrella, kun säästöjä on haettu tuttuun tapaan vähän kaikkialta. Tosin ruoan laadusta ei ole keittiöväen mukaan tingitty! Reetta Arvila on Sirkka Krapen kaverina, kun valmistellaan spagettipataa.

Hevosenkello kilkattaa iloisesti, kun Kesypoika-ruuna vetää metsässä rekeä Rautalammilla. Suomenhevonen tottelee kuin unelma, kunhan sen vain on töihinsä opettanut, valistaa Matti Pakarinen. Työhevosharrastus on suosiossa ja suomenhevosen työnsarkaan on tutustumassa Reetta Arvila. Matin opissa on myös keiteleläinen Jyri-Pekka Lemettinen. Nyt mennään!

Entinen Äetsän seutu tunnettiin aikoinaan varsinaisena laukkumekkana. Alueella oli kymmeniä yrityksiä, jotka tuottivat suuren osan Suomen laukuista ja lompakoista. Lama ja tuonti purivat sittemmin 90-luvulla bisnekseen, mutta edelleen samoilla sijoilla syntyy suomalaista käsityötä. Esimerkiksi Koivusen perhe pyörittää Keikyän kylällä Okay´s tuotemerkkiä ja työllistää ompelijoita lähiseduilta. Reetta Arvila pääsee hypistelemään ihania nahkalaukkuja ja Annikki Koivunen näyttää miten laukku syntyy.

Mäyräkoiran haukku kaikuu vaimeana ison ladon alta Punkalaitumen maalaismaisemassa. Metsästysporukka on riistanhoitotyössä supikoirien perässä. Supikoiria jahdataan luolakoirien kanssa latojen alta tai maapesien käytävistä. Tarkoituksena on, että koirat saavat supit liikkeelle pois suojistaan tai sitä vastoin pysymään paikallaan: maapesällä metsästäjät ehtivät siten kaivamaan koiran ja supin esiin. Reetta Arvila on siis Punkalaitumella ja ensimmäiseksi supikoirajahtiin lähtee Tapio Vähä-Jaakkolan karkeakarvainen mäyräkoira Santeri.

H. Kuokkasen peruukkiliike perustettiin Uuteenkaupunkiin vuonna 1921. Vuosikymmenen lopussa muutettiin Helsinkiin ja sittemmin peruukkikauppaa on käyty samoilla sijoilla kansallisteatterin kainalossa. Peruukkien kulta-aikaa elettiin 70-luvulla ja ne olivat suorastaan muotia. Sittemmin on kuitenkin kuljettu pitkä matka. Peruukkituotanto on teollistunut ja kotimaisena käsityönä ei Kuokkasella yksityisasiakkaille peruukkeja enää juurikaan tehdä. Onneksi asiakkaana ovat myös teatterit ja Ooppera, niin homma pyörii jatkossakin. Reetta Arvila on taas liikenteessä.

Maitokolmion meijerillä Toholammilla on 110 vuoden historia samalla tontilla. Maitoa käsitellään päivittäin kymmeniä tuhansia litroja ja työntouhussa meijerillä on noin 90 ihmistä. Itse maidon käsittely on tosin pitkälti nykyään tietokoneiden varassa. Mutta ennen kuin ehditään meijerille saakka, täytyy maito tietenkin hakea tuottajalta. Reetta Arvila on taas liikenteessä.

Nenän edessä kohoaa noin 20 metrinen jääseinämä. Reetta Arvilan ilme on hieman kauhistunut ja epäileväinen: jäätornia pitäisi tietysti näppärään kiivetä ylös. Onneksi paikalla on muitakin vasta-alkajia henkisenä tukena. Ilma on myös sikäli suosiollinen, että mittarin ollessa lähellä nollaa, hakku tarttuu jäähän helposti. Tässä ei auta nyt minkäänlainen venkoilu. Kokeneet jääkiipeilijät Heidi Pienipaavola ja Juho Vierelä neuvovat ja kannustavat.

Vaikka Perämerellä on jäätä suht reilusti, on Virpiniemen merivartioaseman porukoilla piisannut kiireitä. Lauhat kelit nostivat jokin aika sitten meriveden korkeutta ja jäälle kertyi runsaasti vettä. Tällä kertaa jäälle ei ole siis asiaa moottorikelkoilla vaan liikkuminen tapahtuu ilmatyynyaluksella. Tarkoituksena on ainakin mitata jään paksuus ja arvioida parasta vesiväylän ylityspaikkaa. Virpiniemen merivartioasemalla ensimmäiseksi Reetta Arvilalle tulevat tutuiksi Jari Simi ja Markku Saukkoriipi.

Vanhat, perinteiset myllyt ovat katoavaa kansanperinnettä. Kaukana ovat ne ajat, kun maatiloilta tultiin sankoin joukoin omien jyväsäkkien kanssa jauhattamaan jauhoja. Joitakin kymmeniä sitkeitä yrittäjiä on kuitenkin vielä olemassa ja ai, että kuinka tuoreista, huolella jauhetuista jauhoista saa hyvää lämpimäistä aikaiseksi! Reetta Arvila on Porvoossa Strömsbergin myllyllä. Ensimmäinen yllätys tulee vastaan heti kättelyssä: vanhasta myllystä lähtee hillitön melu, kun jauhoja tehdään. Oppaana ovat isä ja poika, Matti ja Joni Hannula.

Aikaa ei ole hukattavana, kun kolmen seuran kisoissa haetaan suurinta ahvensaalista. Kun kisa alkaa, häviävät pilkkijät nopeasti järvelle. Asiaan vihkiytymätön saattaa helposti ajatella, että pilkkiminen on paljolti tuurista kiinni ja rauhaisaa jäällä istuskelua ja päivän paistattelua. Sen kuin odottaa, että kala nappaa. Tosiasiassa pilkillä saa usein tehdä paljonkin töitä: juosta, ja kairata jatkuvasti uusia kalapaikkoja. Syötin ja muiden välineiden valinta vaikuttaa myös, puhumattakaan pilkkijän käsialasta! Reetta Arvila on Valkeakosken Lotilanjärvellä kolmen seuran välisessä kilpailussa.

Oma korvamönjä on Vaasan Raippaluodossa asustavan Mervi-hirven herkkua. Jos mitenkään mahdollista, sen kaivaminen korvasta on vielä mukavampaa. Korvia onkin nyt syytä putsata ja rauhoitella Merviä, sillä paikalle saapuu sille entuudestaan tuntematon Reetta Arvila. Markku Harju hoitaa luonnoneläimiä perustamassaan villieläinhoitolassa. Asukkeina on vaihteleva, sekalainen seurakunta. Tällä haavaa hoidossa on muun muassa petolintuja. Reettaa vastassa on itse isännän lisäksi perheen koirat, Leo ja Grino.

Radipuhelin rohisee ja keskustelua käydään nosturin, laivan ja satamalaiturin välillä. Tarkoituksena on saada lastattua laivaan jopa 350 konttia tavaraa. Pakkasta on, mutta onneksi ei tuule paljoa, sillä viiman kanssa ilma tuntuisi äkkiä todella kylmältä meren äärellä. Reetta Arvila on siis HaminaKotkan satamassa, tarkemmin sanottuna Mussalossa, ja nokka on kohti sataman konttiterminaalin laituria. Ei muuta kuin lämmintä niskaan ja hommiin.

Vaikka kello ei ole paljoa mitään, päivä on jo alkanut Kotileipomo Pihlajalla Vähässäkyrössä. Ennen kuin aamu ehtii kovin pitkälle pitäisi valmistua kymmeniä eri sortteja leipää ja sokerisia herkkuja. Leipomassa häärii Jussi Pihlaja ja limpputaikina on onneksi jo hyvällä alulla. Jussi on omien sanojensa mukaan tottunut yöheräämisiin, mutta toisin se on Reetta Arvilalla.

”Erityisesti naiset, joiden miehet ovat heitä pettäneet, hankkivat aasin ikuiseksi kaverikseen”, maalailee hymyillen aaseja myyvä loviisalainen Sture Stenberg. Hänen ja vaimonsa Annemarin arki eletään aasien ehdoilla, joita on tällä hetkellä 15. ”Vaimo tarkoin aina katsoo, että ostajaehdokkaalla ja aasilla synkkaa. Kahvit kyllä tarjotaan kaikille, mutta ei aina kylläkään myydä aasia”, sanoo Stenberg. Tällä kertaa ostajia on saapunut Iisalmesta asti. Reetta Arvila tutustuu aasitilan elämään.

Hämeenlinnan Rengossa odotellaan pellon laidalla tuulen heikentymistä. Kun kuumailmapallolla lennetään, liian kovan puhurin kanssa ei ole leikkimistä. Ennen auringonlaskua ehtisi taivaltaa kuumailmapallolla vielä hyvinkin parinkymmenen kilometrin matkan. Reetta Arvila mittailee katseellaan puiden latvoja tuulen merkeistä ja Vesa Ruohtula päästää taivaalle heliumipallon, joka kertoo lisää olosuhteista.

”Hyi, miten sä pystyt, eikö se ole ällöttävää?”, kommentoidaan usein patologi Saila Kauppilan työtä. Patologi ei tietenkään kavahda työhön kuuluvia ruumiinavauksia, joihin ihmiset viittaavat, mutta Kauppila pääsee myös oikomaan väärinkäsityksiä kauhistelijoille. Kiitos populaarikulttuurin, kuten televisio-sarjojen, monella on vääristynyt kuva patologin työstä. Pääasiallisesti patologit tutkivat näytteitä ihan elävistä ihmisistä ja heidän diagnoosinsa mukaan päätetään miten esimerkiksi leikkaukset jatkuvat. Reetta Arvila tutustuu Oulussa sairaalan kulisseissa patologien työhön.