Podcasts about ruotsinsuomalaisen

Ei olisi suomen kielen huolto ja opetus Ruotsissa näin hyvissä kantimissa ilman Paula Ehrnebon sinnikästä, vuosikymmeniä kestänyttä työpanosta. Kuuntele Paulan elämäntarina sota-ajan Suomesta tähän päivään! "Suomessa julkaistuissa sanakirjoissa ei tietenkään ollut Ruotsin yhteiskuntaa kuvaavia sanoja. Ne piti luoda täällä." Ruotsinsuomalaisen kielenhuollon pioneeri, filosofian tohtori Paula Ehrnebo sai median ja Tukholman Suomen Instituutin myöntämän elämäntyöpalkinnon 24.2.2021. Paula teki uraauurtavaa työtä 1970-luvulla, kun suomen kielen opetus Ruotsissa aloitettiin yliopistotasolla. Ulkoilu on Paulalle elämän eliksiiri, Vasa-hiihtokin on taittunut useamman kerran. "Olen ehdottomasti kielioppinörtti! Olen aina pitänyt lauseenjäsennyksestä. Mikä jollekulle muulle saattoi olla hepreaa, oli minulle mukavaa!"

Pohjois-Suomessa syntynyt ja Ruotsissa kasvanut Outi Karlsson vastaa puhelimeen pienessä eteläranskalaisessa kylässä. Siellä hän pyörittää puolisonsa Magnuksen kanssa majataloa, joka panostaa motocross-urheilijoihin. Miksi se kannattaa? Siitä ja ruotsinsuomalaisuudesta lisää tässä jaksossa.

Kuulemme oman äänemme erilaisena kuin muut. Joskus on vaikeaa hyväksyä omaa ääntään sellaisena kuin se kuuluu vaikka radiossa. Keskustelijoina Matti Sumari, Silja Tuovinen ja koukuttaja Anna Fält. Hyväksykäämme oma äänemme Tekonaurua ei tarvitse pyytää anteeksi, mutta itkua täytyy. Kulttuurikeskustelu Koukussa pohditaan, mitä ääniä hyväksymme muilta ja itseltämme. Paneelin mukaan olemme hyvin itsekriittisiä ääniemme suhteen. Kun kuuntelen keikkataltiointejani, niin laulu on ihan jees, mutta välijuonnot tuntuu, että ei ihan toimi. Anna Fält Sama kun se naama joka peilistä kattoo, on ihan eri näkönen kun sen jonka muut näkee, koska se peilikuva on aika erinäköne, kuin se oikeinpäin käännetty. Matti Sumari Silloin kun huokaa, se voi olla positiivinen tai negatiivinen viestiltään. Mutta huokauksessa on se aito tunne. Silja Tuovinen Muita aiheita: Arvet-näyttelyssä on esitelty toisen ja kolmannen polven suomalaistaustaisia vuodesta 2011. Nyt näyttely on Norrköpingissä ja mukana taas uusia kuvia matkan varrelta, kertoo Ruotsinsuomalaisen arkiston johtaja Erkki Vuonokari. Toimittaja Pirjo Rajalakso. Kaapo Kaali -kirja sai tukea Kulttuurineuvostolta. Tekijät Marja Siekkinen ja Pirjo Shur kertovat lastenkirjan tekemisestä. Toimittaja Riitta Niemi. Kulttuurikeskustelu Koukun tuotti ja miksasi: Kirsi Blomberg. kulttuuri@sverigesradio.se

Anneli lähti Ruotsiin 1970 tuomaan kalakukkoa siskolleen. Sillä reissulla hän on vieläkin. Ruotsinsuomalainen kirjallisuus olisi varmasti nyt heikommissa kantimissa, jos hän ei olisi jäänyt tänne. En katso taaksepäin. Mulla on niin paljon tekemistä vielä, että suuntaan katseen vain eteenpäin. Anneli Tikkanen-Rózsa kirjoittaa elämästään: Lapsuus Suomessa oli turvallista aikaa. Aina lämmin kesä ja paljon kärpäsiä ja paarmoja, ja talvella oli suuret kinokset lunta.Opettajan viransijaisuuksia tein jo kouluaikana ja yhtenä kesänä olin kesälomittajana osuuskaupassa. Eka varsinainen työ oli toimittajana Kiuruvesi-lehdessä. Kirjoittelin kouluaikana mm. runoja lehden nuorten osastoon, joten se ehkä auttoi saamaan paikan, jota haki paljon muitakin.Olin lapsuudessani kova kirjoittamaan. Perustin oman lehdenkin jo ihan alaluokilla kansakoulussa siihen aikaan järjestettyjen Raittiuskilpakirjoitusten innoittamana. Toimitukseen kuului pikkusiskoni ja pari samanikäistä tyttöä. Kun sitten oppikouluaikana jouduin asumaan kirkonkylällä pitkien koulumatkojen takia, menin mukaan partioon. Olin ihan sikahyvä suorittamaan ansiomerkkejä!Olin sihteerinä kunnan ja seurakunnan nuorisoneuvostoissa. Koska olin toimittaja, niin minut valittiin aina sihteeriksi kaikkialla - paitsi kun olin tekemässä juttua Marttojen joillakin piimäkursseilla, jouduin mannekiiniksi!Toimittajana ollessa harrastin myös kunnan nuorisotyötä ja kävin useita kerhonohjaaja- ja jengityön kurssejakin, ja kunta palkkasi minut iltaohjaajaksi 200 markan kuukausipalkalla ja tehtäväksi tuli perustaa ja rahoittaa nuorten toiminnalla nuorisoklubi. Se voisi olla haasteellista nykyajan nuorille, mutta me teimme sen. Myöhemmin kunta lienee jo järjestänyt nuorille ihan oikeat toimitilat ja ohjaajia.  Minulle se oli hyvä homma, sillä sain toiminnastamme paljon hyviä uutisia lehteen sekä rahaa, jolla rahoitin autokouluni.Autokoulusta tulee mieleeni kiva muisto: pankinjohtaja (joka kuului lehden johtokuntaan) soitti minulle toimitukseen ja käski majurin äänellään heti puheilleen pankkiin. Toteltava oli. Otin kaiken varalta kameran mukaan, vaikka määräystä siitä ei ollut tullutkaan. Eihän sitä koskaan tiennyt, minkä uutisen perään minut komennettaisiin.  Mutta tällä kertaa ei kysymys ollut siitä.  Pankinjohtaja tarjosi minulle lainaa auton ostoa varten. Hän oli nähnyt minut ajamassa autokoulun autoa. Hän sanoi myös, että auton tulisi olla minulle sopivan kokoinen, pieni. Mielellään Fiat 600. Siihen aikaan Timo Mäkinen oli kuuluisa ralliautoilija ja ajoi Miniä, joten kerroin pankinjohtajalle ajatelleeni kylläkin Miniä. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän antoi luvan semmoisen ostamiseen. No, onhan se pieni sekin.En ollut todellisuudessa ajatellut minkään auton ostoa.Päätin pistäytyä Eskilstunassa v. 1970.  Menin siihen majurin pankkiin nostamaan kaikki säästöni. Pankkineiti nauroi minulle ja neuvoi ystävällisesti, että ottaisin vain pari sataa markkaa ja ne matkasekkeinä, koska tulisin kuitenkin pian takaisin, enkä varmaan tarvitsisi rahaa vierailuni aikana.Saavuin laivalla Tukholman satamaan kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaiaamuna 1970, eikä matkasekeillä voinut ostaa junalippua Eskilstunaan. Siinä onkin sitten oma tarinansa, miten pääsin Eskilstunaan, ja sen voit kuunnella tästä radio-ohjelmasta.Kotona olivat luulleet, että tulisin kotiin siskon perheen mukana juhannuksen aikoihin, mutta he menivät ja minä jäin kastelemaan kukkia.Eskilstunassa oli silloin töitä tarjolla, niitä sateli joka puolelta enkä kielitaidottomana osannut sanoa aina Ei käy.  Pääsin pian RSKL:n ja työnvälityksen nuorille järjestämään nuorisonohjaaja- ja seurakonsulenttikoulutukseen Eskilstunan Suomi-seuraan. Ja niin oltiin taas ajan hermolla, järjestötoiminnassa, jonka tiimoilta järjestyi yhtä jos toistakin lisähommaa.  Sekä Eskilstunan Kuririssa että Folketissa oli suomalaisia sivuja, Ruotsinsuomalainen oli silloin RSKL:n nimissä ja julkaisi juttujani.  Sain jopa oman lehtimieskortinkin, jota en ollut koskaan Kiuruvesi-lehdessä saanut.  Minulla oli nimittäin niin huono palkka, ettei minua hyväksytty lehtimiesliittoon. Ensimmäisestä jutustani, jonka tein AMS:n lehteen sain ison rahan! Se oli yhtä paljon kuin kuukausipalkkani Kiuruvesi-lehdessä oli ollut v. 1966.Aikansa kutakin. Ilta- ja yösiivouksia eri paikoissa, töissä matkatoimistossa ja lapsenlikan pesti yms, siinä joitakin hommistani.Pari vuotta meni Eskilstunassa ja sen jälkeen oli edessä muutto Södertäljeen, piti päästä lähemmäksi Tukholmaa ja uusia haasteita.Ensimmäinen työtarjous Södertäljessä oli Eskilstunasta. En ollut koskaan hakenut sieltä töitä, mutta jotenkin maineeni nuorisonohjaajana oli levinnyt ruotsalaisten tietoisuuteen, ja minulle tarjottiin töitä jostakin vapaa-ajan talosta.  Siitä sain idean kysyä töihin vastaavanlaiseen työhön Södertäljessä ja pääsin. Luovuin siitä sitten kun sain opettajan hommia ja vakituisen leipätyön.  Ennen sitä ja siinä sivussa olin tietenkin opiskellut yhtä jos toistakin ja tehnyt erilaisia hanttihommia, mm. perustin Södertäljen Kuriiriin suomalaiset sivut. Sain ne sillä ehdolla, että sivuille hankittaisiin ilmoituksia, joiden tuloista sekä minä että ilmoitushankkija saisimme palkkamme. Joku Saabilla töissä oleva henkilö hoitikin ilmoitushankinnan ja rahoitti siten suomalaiset sivut. Ja kun hän lopetti, loppuivat sivut, sillä kukaan ei jaksanut enää hankkia ilmoituksia. Joku sitä kokeili kylläkin.Jotenkin jouduin opettajaksi Södertäljeen.  En tietääkseni ole koskaan hakenut sitä virkaa, mutta syksyllä 1975 minulle vain tuli kirje, jossa kutsuttiin töihin. Vasta ensimmäisenä työpäivänä minulle selvisi, että olin saanut ensimmäisen suomalaisen luokan opettajan viransijaisuuden! Kiitos mukavien työkavereiden, selvisin siitäkin järkytyksestä. Olinhan minä jo vähän ihmetellytkin, miksi kaikki 6-7 vuotiaat lapset alkoivat tervehtiä ja hiippailla minun perässä kesällä, kun ulkoilutin koiraani.  Kuvittelin, että ne olivat vain kiinnostuneita komeasta, sinisestä Grand Danoisistani.Varsinaista opettajakoulutusta minulla ei silloin vielä ollut, mutta olin ollut yhden kesän Jyväskylän kesäyliopistossa alkeisopetuskurssilla.  Sillä piti pärjätä, aluksi.Opettajan työtä kesti 40 vuotta. Urani aikana sain kokeilla mitä moninaisempia opettajan töitä.  Olin luokanopettajan suomalaisilla luokilla 1-9, ja myöhemmin minulla oli myös ruotsalaisia luokkia aina 6-vuotisryhmästä lähtien ja ruotsinkielisiä erityisluokkia 6-9 reilut toistakymmentä vuotta. Sain opettaa suomea kotikielenä, ja sitten myöhemmin äidinkielenä sekä valinnaisaineena aina päiväkodeista lukioon saakka. Kun viimein päätin jäädä eläkkeelle, niin sain vielä kuin boonuksena kokeilla suomen opetusta yliopistossa vieraana kielenä ja sain palata takaisin tuntemattomaksi muuttuneeseen kouluuni Nykvarniin pariksi vuodeksi ja yrittää opettaa suomea myös entisten oppilaitteni lapsille, joista suurin osa oli nyt puolisuomalaisia, kolmannen tai neljännen polven suomalaistaustaisia lapsia. Hieno kokemus sekin.Vaikka opettajan työ onkin niin vaihtelevaa ja antoisaa (en tarkoita nyt palkkaa), saattaa sekin käydä yksitoikkoiseksi, ellei keksi vähän vipinää opetukseen.  Ainakin oppilaat voivat kokea sen tylsäksi.  Paremman puutteessa keksin maustaa opetustani kielikylvyllä.  Anoin siihen projektirahaa kouluhallitukselta ja sain sekä siirtolaisrehtorin että oman paikallisen rehtorin siunauksen, joten siitä vain. Vuokrasimme sopivat tilat seurakunnan omistamasta Herrgårdenista ja olin siellä evakossa viikon suomea lukevien oppilaitteni kanssa. Kaikki opetus kaikissa aineissa sujui suomeksi, joten oppilaat eivät varmaankaan olleet pahasti jäljessä ruotsalaisista luokkatovereistaan, kun palasivat takaisin kouluun.Yhdellä koululla teimme koululehteä suomentunneilla useita vuosia. Lapset hankkivat lehteen ilmoituksia ja kustansimme sillä painokulut + maksoimme Suomen risteilymme.  Yhtenä vuonna kävimme opintomatkalla Unkarissa yhdessä unkaria lukevia oppilaiden kanssa.  Se matka kesti kaksi viikkoa, sillä matkasta innostui myös Unkari-seura ja siellä järjestettiin myyjäiset matkamme hyväksi. Omaa rahaa ei taidettu tarvita.  Seuraavana vuonna kävimme sitten samalla porukalla Suomessa opintomatkalla.Jouduin aloittamaan myös ruotsalaisen koululehden teon ollessani eräällä toisella koululla erityisopettajana. Silloisen rehtorini mielestä minun piti saada opettaa myös muita oppilaita, ja koska kävin siihen aikaan IKT-maisterin kurssia Tukholman opettajakorkeakoulussa (IKT= information-kommunikation-teknik) se sopi minulle ihan hyvin. Koululehteä tein työaikani ulkopuolella ja oppilaat tulivat koulun jälkeen toimitustyöhön.Eihän elämä saa olla vain työtä, niin mukavaa kuin se onkin!Olen aina ja kaikkialla ollut mukana monissa järjestöissä, ja minulla on ollut sormeni pelissä usean perustamisessakin. Mutta minä en aio jatkaa mitään ikuisesti. Nyt on aika jättää hyvästit yhdelle jos toisellekin. Nykvarnin suomi-seura saa etsiä itselleen uuden puheenjohtajan, Finn-Kirjalle se saatiin jo, ja ensi syksynä on kirkollisvaalit. Silloin voin jättää kirkkovaltuuston ja muut luottamustoimet siellä.En tiedä, olenko saanut jotakin aikaan järjestöelämässäni, mutta jotakin koen sentään tehneeni.Kirjoittajayhdistyksen sihteerinä ollessani aloin pitää kirjakahviloita Södertäljen kirjastossa, mutta kun kunta alkoi vaatia vuokraa, niin muutin toiminnan Nykvarniin, jossa olen jatkanut sitä jo yli 20 vuotta yhdessä Salme ja Veijo Kosusen kanssa. Saamme kokoontua seurakunnan tiloissa Herrgårdenilla ja tämä on yksi seurakunnan suosituimmista toiminnoista.  Seurakunta innostui myös noin 10 vuotta sitten ajatuksestani luovuttaa Muumi kyseisen vuoden aikana viimeiseksi kastetulle ruotsinsuomalaiselle lapselle seurakunnan järjestämässä itsenäisyyspäiväjuhlassa. Kaikki kunnia sotaveteraaneille, mutta suomen kielen tulevaisuuskin on kiinnostava ajatus. Kannustamme muumituksellamme suomen kielen ja kulttuurin jatkuvuutta ja samalla muistutamme myös kasteesta ja seurakuntaan liittymisestä.Nykvarnin kunta, Suomi-seura ja Finn-Kirja lähtivät mukaan ideaani ja Nykvarnissa järjestettiin Ruotsin ainoat runokaraokemestaruuskilpailut joku vuosi sitten. Ikävä kyllä niille ei ole ilmaantunut jatkajaa. Reija Vuorela on edelleen ainut runokaraokemestari.Toimintani Kirjoittajayhdistyksessä vaihtui LIEKKIIN, jonka päätoimittajana olin muutaman vuoden. Sitten minut houkuteltiin Finn-Kirjan puheenjohtajaksi. Se oli silloin aika heikoilla, ja jotain piti keksiä tavallisen kirjojen julkaisun lisäksi. Tuija Liiti toimi silloin Kirjoittajayhdistyksen puheenjohtajana ja yhdessä aloimme järjestää Ruotsinsuomalaisia kirjamessuja Tukholman Suomen instituutissa. Järjestimme messut vielä yhden kerran 11 vuotta sitten kun Finn-Kirja ja Liekki täyttivät 30 vuotta, paikka oli silloin Eskilstunan kirjasto ja Maire Dahlman Kirjoittajayhdistyksen puheenjohtajana.  Nyt messut jatkuvat, mutta nimi on muuttunut kirjallisuustapahtumaksi, mutta aika on sama; lokakuu.  Tapahtuma ei kilpaile mitenkään Kulttuuri.se:n Kirja- ja kulttuurimessujen kanssa, sillä ruotsinsuomalaisten kirjailijoiden tapahtumalla on erilaiset motiivit.Olen toimittanut yhteensä kymmenkunta antologiaa, kokoomateosta ja historiikkia sekä muutaman Ruotsinsuomalaisen kulttuurikalenterin. Nyt on muiden vuoro.Neljä vuotta sitten ehdotin Vuoden ruotsinsuomalaisen kirjailijan valintaa. Finn-Kirjan johtokunta innostui, ja nyt valitaan neljäs vuoden kirjailija. Kolme vuotta sitten aloimme järjestää myös kirjailijaristeilyjä, nyt se toteutuu marraskuussa.Olen tehnyt, minkä olen keksinyt ja jaksanut. Jokkaane tuaploo tyylillään, minä tein sen jotenkin noin. Toiset tehkööt tavallaan.-Anneli Tikkanen-Rózsa Soili kertoo ohjelmasarjasta: Smalltalk ei ole koskaan ollut tämän hämäläisnaisen vahvin laji. Kuulumiset vaihdetaan sen takia heti kättelyssä, ja niihin ehkä palataan kun eron hetki lähestyy. Melkein kokonainen tunti siinä välillä keskitytään muuhun. Puhutaan siitä, mikä vaivaa ja mikä on hätänä. Siitä, mikä antaa onnen tunteen ja miten on päästy pälkähästä. Lapsuudesta, tärkeistä ihmisistä elämänpolun varrella, tehdyistä valinnoista, ovista joita on suljettu ja ovista joita on avautunut. Joka viikko uusi vieras, josta tuleekin sinulle tuttu. Hän on myös mukana vaikuttamassa siihen, mitä musiikkia ohjelmassa soitetaan.Haastattelija: Soili Huokuna. soili.huokuna@sverigesradio.se

Perjantain aiheita: - Aamun vieraana on Suomen bioteollisuuden edusnainen Carmela Kantor-Aaltonen. Suomen bioteollisuuden järjestöön kuuluu kuutisenkymmentä biotekniikkayritystä. Aamun vieraan Carmela Kantor-Aaltosen puhutaan biotekniikan nykytilasta ja tulevaisuudennäkymistä sekä verrataan alaa Ruotsin ja Suomen välillä - Ensimmäinen Länsi-Afrikan ulkopuolella todettu ebolatartunta Espanjassa ei ole toistaiseksi aiheuttanut paniikkia Aurinkorannikon suomalaisten parissa. Näin kertoo Fuengirolan suomalaiskeskittymästä tavoitettu Ruotsinsuomalainen-lehden kirjeenvaihtaja Heikki Narkilahti - Göteborgin Ruotsinsuomalaisen koulun alkutaival 1990-luvulla oli myrskyisä. Ja nyt on koulun hallituksen ensimmäinen puheenjohtaja Jouko Karttunen kirjoittanut tästä ajasta muistelmateoksen - Stockmotion lyhytfilmifestivaalit on aivan uusi tekijä elokuvafestivaalien kartalla ja valtaa Tukholmassa valkokankaat tulevana viikonloppuna - Nykyään villisiasta on tullut niin yleinen, ainakin maan eteläisimmissä osissa, että se ei enää hämmästytä - Tove Janssonin rakastetut Muumi-hahmot tulevat jälleen valkokankaalle. Ranskalaissuomalaisin voimin tehty Muumit Rivieralla -piirroselokuva saa ensi-iltansa täällä Ruotsissa kuun lopussa - Aamun visa. Perjantaiaamussa on Jorma Ikäheimo.

Ruotsinsuomalaisen kirjailijakentän on aika luoda itsenäisesti oma jakeluverkostonsa eikä vain vannoa Suomessa julkaisemisen nimiin, sanoo Suomen kirjalijaliiton varapuheenjohtaja Hannu Niklander. Hän painotti Tukholman Ruotsinsuomalaisilla kirja- ja kulttuurimessuilla pitämässään puheessa että suomenkielellä kirjoittaminen on melkein kadonnut muualta maailmassa. Suomeksi kirjoitetaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta enää Suomessa ja Ruotsissa. Aamun vieraan Hannu Niklanderin on tavannut Kirsi Blomberg.

Finska Pinnar-vieraina suomalainen ohjaaja Mika Ronkainen ja Aknestik-bändistä tuttu muusikko Kai Latvalehto. Ronkaisen dokumenttielokuvassa Laulu koti-ikävästä katsoja saa seurata Latvalehdon matkaa lapsuuskaupunkiin Göteborgiin isänsä Taunon kanssa. Matkasta tuli tärkeämpi kuin Kai osasi kuvitellakkaan. Miten lapsuus Ruotsissa on vaikuttanut nykyään Oulussa asuvaan Latvalehdon itsetuntoon ja miksi suomalaiset dokkarit käsittelevät nykyään aina miesten tunteita? PÅ SVENSKA: Regissören Mika Ronkainen och huvudpersonen Kai Latvalehto från dokumentären Ingen riktig finne gästar Finska pinnar.  Perjantaipaneeli Perjantaipaneelissa mietitään Timi Lexikonin uutta kappaletta, Tahdon 2013-kansalaisaloitetta, Tommy Nilssonin mainostemppua, uutta Free Angela & Other Political Prisoners-dokkarin traileria, ruotsalaisuuden määritelmää ja Hultsfredsfestivalenin muuttoa. Paneelissa mukana Jarno Ampuja, Päivi Korhonen ja Denise Görgü. Juontajina Andrea Reuter ja Kike Bertell.

Max Peezay (Tom Piha), SR Sisuradio, Finska pinnar 20.4.09 Tom Piha alias Max Peezay on illan Finska pinnar-vieras. Tämä tukholmalainen on ajankohtainen juuri nyt monestakin syystä. Vapunpäivänä julkaistaan miehen toinen albumi Boven i dramat, joka sisältää muutakin kuin musiikkia. Katutaiteilija Hop Louie on kuvittanut Peezayn musiikin tunnelmia ja näistä piirroksista on koottu kirja, joka muodostaa toisen osan Boven i dramat-multitaideteosta. Levyn musikaalinen ilme koostuu jo Peezayn ensimmäiseltä lätyltä tutuiksi tulleesta kovasta, nopeasta grimestä, mutta myös skweee-musiikkityylin vaikutteista. Tom Pihan lapsuudenystävä ja tuottaja, Juuso Pikanen on tälläkin kertaa ollut mukana hämmentämässä soppaa. Livenä Boven i dramat-biisejä kuullaan lauantaina Ruotsinsuomalaisen nuorten liiton ja Uuden teatterin järjestämässä Mer än mumin-tapahtumassa! Tom Piha tunnetaan artistina, joka ei ole kyllästynyt puhumaan ruotsinsuomalaisuudestaan. Haastattelussa puhutaan mm. tästä, mutta myös Max