POPULARITY
Gorilla Capitalin perustaja Petri Lehmuskoski kertoo, miksi product–market fit on hänen mielestään käyttökelvoton termi ja mitä hän tarjoaa sen tilalle. Hänen kirjansa jakaa yrityksen onnistumisen neljään mitattavaan todistuspinoon. Ensimmäiset niistä ovat ostajan todistus ja arvon todistus, joissa huomioidaan myös asiakkaalle ostamisesta syntyvä vaiva ja kustannus.Keskustelussa kulkee mukana runkonopeuden käsite eli se, ettei lisäraha nosta vauhtia jos runko ei sitä kestä, ja tyypilliset virheet joissa skaalataan ennen kuin ostaja on tunnistettu. Lehmuskoski arvioi myös, miten tekoäly kuluttaa saavutettua näyttöä yhä nopeammin ja siirtää kilpailuedun sinne, missä ihminen tunnistaa heikon signaalin. Lopuksi puhutaan exitin rakentamisesta jo perustamishetkestä alkaen sekä kamelin ja yksisarvisen erosta sijoitusstrategiana.00:00 Vieras esittäytyy ja Gorilla Capitalin kolmosrahasto01:09 Kirja enemmän arpia kuin pokaaleja01:51 Product market fit on määrittelemätön termi02:53 Neljä todistuspinoa fit-pinon tilalle04:15 Ostajan todistus ja arvon todistus erikseen04:48 Ostajan on laitettava jotain peliin05:56 Käyttäjä ei tee taloudellista päätöstä06:20 Ostosuppilo teatterina07:35 Asiakkaan piilokulut ja vaihtokustannukset08:23 Miksi isot järjestelmähankkeet epäonnistuvat09:18 SaaS ja käyttöönoton kitka10:29 Mittaaminen tekee kehityksestä silmukan10:50 Todistusaineisto kuluu ajan myötä11:14 Autovex esimerkkinä aidosta tuskasta12:03 Skaalautuminen ja ulkomainen ostaja12:36 Exit ei tapahdu sattumalta13:08 Skaalausvaihe tehokkuusmittarina14:18 Väärään suuntaan liian pitkään14:38 Rahan heittäminen väärään paradigmaan15:17 Sijoittajan neuvo väärässä vaiheessa15:46 Runkonopeus veneen vertauksena16:53 Firman runkonopeus perustajien tulona17:42 Myyjien palkkaaminen ilman näyttöä18:16 Perustajatiimin kemia osana runkonopeutta19:20 Miksi oikeat päätökset tulevat liian aikaisin20:24 Näyttö ennen peruuttamattomia päätöksiä21:01 Tiedostetut vedonlyönnit21:36 Ostajan ja arvon todistuksen sykli22:20 Liikevaihto huonona mittarina23:46 Kasvu ja skaalautuminen eivät ole sama asia24:45 Milloin exitiä pitää alkaa miettiä25:29 Amatöörikäsitykset exitistä ja unelmaostajasta26:22 Hyödyllinen vai välttämätön yritys27:36 Todistuspino hallituksen työkaluna28:43 Mikromanageerauksen riski29:42 Hallituksen, omistajan ja johdon suhde30:57 Yhteinen kieli perustajan ja sijoittajan välillä32:32 Startupin vuosikello33:00 Miten enkeli arvioi yritystä ilman näyttöä33:55 Milloin raha auttaa ja milloin ei34:49 Näyttö kuluu ja maailma muuttuu35:52 Riskin ottaminen kilpailuympäristössä36:16 Miksi asiakashaastattelut eivät riitä37:08 Podcastin ansaintamalli esimerkkinä39:24 Tekoälyhuijaukset sijoittajamateriaaleissa39:59 Prototyypin rakentaminen ei ole enää portti40:21 Asiakas voi korvata tuotteen itse41:09 Mitä perustaja ei saa ulkoistaa41:30 Myyjä kysyy vain sen minkä osaa kysyä42:09 Epäreilu etu tulee ostajakokemuksesta44:23 Investointipankkiirin todellinen kipupiste46:25 Saavutukset kuluvat ja niihin pitää palata47:21 Toptronics ja Grand Theft Auton myynti48:09 Hinnankorotus todistetulla arvolla49:00 Tekoäly kiertää ostajan todistuksen50:12 Ihmistyön korvaamisen helppous50:49 Mitä tekoäly ei vielä tunnista51:49 Sopiiko kehikko palveluihin ja tuotteisiin53:53 Mikään saavutettu ei ole pysyvää55:18 Sitä saa mitä mittaa56:33 Hajautus enkelisijoittamisessa57:34 Kameli ja yksisarvinen59:23 Realistinen valuaatio tuoton ehtona1:00:11 Arvet ja pokaalit kirjan tarinoina1:02:07 Itsensä keksiminen uudestaanSisäpiirissä puhutaan Grand Theft Auto VI:stä – ensimmäisestä GTA I:n jälkeen, jota Petri ei ole ollut myymässä.
Aktian pääekonomisti Lasse Corin ennustaa Suomelle 2,1 % kasvua ja kertoo, miksi käänne näyttää aidolta. Vienti, investoinnit ja kulutus piristyvät, eikä kasvu nojaa pelkkiin hävittäjähankintoihin. Jaksossa käsitellään tuottavuuden nousua, asuntomarkkinoita, velkajarrua, eläkerahastoja sekä lapselle säästämistä ja korkoa korolle -ilmiötä.00:00 Uusi kasvuennuste ja käänteen merkit00:39 Liikevaihtovolyymit ja autokauppiaiden luottamus01:17 Vieraana Aktian pääekonomisti Lasse Corin02:34 Kasvuluku voi vielä tarkentua ylöspäin03:11 Tilastojen revisiot eri hallituskausilla04:29 Näkyykö kasvu vain hävittäjähankinnoissa05:03 Investointi ja tuonti nettoavat toisensa05:39 Hävittäjät eivät ole talouskasvun väline06:16 Puolustusmenojen laajempi vaikutus Euroopassa07:28 Kotimainen asetuotanto ja asevienti08:03 Patria paperiteollisuuden varjossa08:40 Tuottavuus nousee mutta työttömyys pysyy korkeana09:16 Miten tuottavuus lasketaan09:51 Talouden rakenne muuttui teollisuusvetoiseksi11:06 Näkyykö tekoäly vielä kansantalouden luvuissa11:40 Korona-ajan vastaava tuottavuusilmiö12:14 Mitä tilastot eivät mittaa13:29 Miten tekoälyn tuottavuus päätyy tilastoihin14:04 Onko korkojen nousussa deflaatiosignaali14:41 Pitäisikö tekoälytyöntekijä lisätä tuotannontekijöihin15:15 PowerPoint vertauskohtana uudelle teknologialle15:51 Työttömyys ja 45 työllisyysaluetta17:05 Veromuutosten vaikutus kasvuun17:42 Miksi veromuutokset eivät näy ennusteessa18:18 Kannustimet ja investointirohkeus19:33 Merkittäviä rakenteellisia uudistuksia20:09 Työmarkkinauudistukset ja vientisektori20:44 Asuntomarkkinoiden tilanne21:23 Hinnat suhteessa tuloihin mittaushistorian pohjilla22:00 Paras hetki ostaa kolmeenkymmeneen vuoteen22:40 Työttömyysuutisointi jarruttaa ostopäätöksiä23:17 Suomalaisten poikkeuksellinen riippuvuus lyhyistä koroista23:52 Pankkisektori kesti korkojen nousun24:32 Onko yritysrahoituksessa otettu liian vähän riskiä25:41 Kiinteät korot muissa maissa26:56 Normaali korkotaso johon on totuttava27:31 Kestääkö valtiontalous korkotason28:41 Korkomenot kuudessa miljardissa29:16 Eläkerahastot osana julkista sektoria30:32 Miksi tilastointi on Suomessa poikkeuksellinen31:42 Väite jonka mukaan Suomella ei ole velkaa32:53 Eläkevirta osana kansantalouden lukuja33:29 Mitä tekevät maat ilman eläkepuskuria34:06 EKP yhteisvelan rahoittajana34:42 Digitaalinen keskuspankkiraha ja euron rakenne36:32 Ikääntyminen ja paineet euroalueella37:12 Suomen heikko neuvottelutulos koronapaketissa38:23 Positiivinen näkymä Suomen taloudelle39:01 Talouskäänne ja kevään eduskuntavaalit40:12 Velkajarru ja tuleva sopeutuspaketti41:29 Kokonaisveroasteen harhainen ennustaminen42:42 Miksi tunnusluku itsessään on ongelmallinen43:58 Leikataanko vai korotetaanko veroja44:34 Kuinka iso urakka velkajarru on45:10 EU:n alijäämämenettelyt ilman sanktioita45:46 Suomella on vielä aikaa sopeuttaa46:25 Yksityisen varallisuuden kasvattaminen verojen sijaan47:02 Tekoäly julkisen sektorin tehostajana48:17 Kuntien lukumäärä säästökohteena48:54 Työllisyyspolitiikka siirtyi pois valtiolta49:27 Kokemuksia kuntafuusiosta50:04 Rakennemuutos ja asuntopolitiikka50:40 Perinnöstä ei pääse eroon51:52 Arvottomat kiinteistöt perintöveron ongelmana52:31 Ruotsi poisti perintö- ja lahjaveron52:53 Suomalaisten sijoitusaktiivisuus kasvaa54:18 Verovapaat lahjasummat nousivat54:57 Neljän tonnin sijoitus vauvalle55:37 Reaalituotto ja eläkejärjestelmän vertailu56:14 Molemmat vanhemmat voivat lahjoittaa57:25 Korkoa korolle lapsuuden ajan58:03 Lapset kannattaa ottaa mukaan sijoittamiseen58:41 Säästäminen ensimmäisestä palkasta alkaen59:17 Verovapaan luovutusvoiton hyödyntäminen1:00:29 Onko nousukausi ansaittu1:01:05 Aitoa kasvua ilman nollakorkoja1:01:40 Nuorten työpaikat ja kesätyöntekijät1:02:17 Lopetus ja siirtymä Sisäpiirin puolelleNeuvottelija Sisäpiirissä ruoditaan BKT:n ennakkotietojen virheitä ja mahdollista vasemmistovääristymää
Äänestä voitte jo päätellä, että nauhoitettiin jakso taas vähän eri olosuhteissa kuin sellissä, ja saattaa olla myös kisaväsymystä päällä. No Seuraava jakso sitten tehdään sellissä ja tunteet ovat sallittu. (00:28) Neljäs kisapäivä
Siljaa ensimmäiset 12 minuuttia ja loput muuta.(00:28) Silja Kosonen(11:56) Neljännen kisapäivän (illan) muut jutut
Topi Salin ja Amos Ahola pohtivat Samin kanssa miksi sosialismi on väärin neljällä tavalla. Topin ja Amoksen mediakriittinen uutissarja Neljä oikein konsepti käännetään ympäri ja käydään läpi kolme asiaa, jotka suomalaisessa sosialismissa ovat perustavalla tavalla väärin. Neuvottelija sisäpiirissä käsitellään sosialismin lisänumerona YLE. Topi arvioi sosialismin kääntävän oikeudenmukaisuuden, altruismin ja yhteisöllisyyden merkitykset päälaelleen. Amos jatkaa kannustimista ja osoittaa, miten samat rakenteet näkyvät asuntopolitiikassa, perusterveydenhuollossa ja rahapelimonopolissa. Sami päättää keskustelun tekoälyyn ja kysyy, mitä maailman korkeimmille verokiiloille tapahtuu, kun työn voi ostaa inferenssinä muutamalla kympillä kuussa.00:00 Neljä väärin konsepti Topi Salin ja Amos Ahola01:43 Sosialismi kääntää arvot päälaelleen02:46 Oikeudenmukaisuus ja lopputulosten tasa-arvo03:56 Progressiivinen verotus rankaisee ahkeruudesta05:31 Lapsilisä ja universaalien tukien ongelma06:08 Altruismi ulkoistetaan valtiolle07:15 Yhteisöllisyys katoaa ja yksinäisyys kasvaa07:45 Uhriutuminen ja media, joka palkitsee09:58 Vastine nuorisotyöttömyydestä ja opintolainajutusta11:31 Vanhustenhoito ulkoistetaan järjestelmälle12:33 Eläkejärjestelmä seisoo savijaloilla13:07 Efektiivinen altruismi ja kryptomiljardöörin tapaus15:43 Järjestörahat ja poliittinen jakopolitiikka16:47 Demokratia vai asiantuntijavalta19:01 Eläkkeet, YEL ja kollektiivinen velvoite22:07 Kannustimet ja omistajuuden merkitys23:47 Perusterveydenhuolto DDR:n mallilla25:57 Veikkaus ja valtion pelimonopoli27:38 Sosiaaliturvan käänteiset kannustimet30:24 Portaat ja lakiin kirjatut hatut32:06 Identiteettipolitiikka ja Fukuyaman teesi34:44 Nuorten diagnoosit osana identiteettiä38:40 Kehitysapu ja globaali auttamisvelvollisuus41:29 Verotus ohjaa kansantalouden virtoja44:26 Tekoäly halpana vaihtoehtona palkkatyölle46:34 Itsepalveluyhteiskunta ja kadonnut palvelusektori50:57 Tekoäly kiihdyttää vaihdantataloutta55:47 Perustulo ja negatiivinen tuloveroNeljäs väärin sisäpiirissä - YLE.Katso Sisäpirijaksot ja liity Samanthan luo Neuvottelija Sisäpiirin WhatsApp-kanavalle
UHC löysi itselleen uuden harrastuksen – tankotanssin! Ile tuntee itse Jeesuksen ja Mikolla on dilemma marmoripöydän ja vaimon kanssa. Kuulijalla on ollut kuumottava tilanne, kun joutui Iskelmäristeilyn jälkeen lehteen. Ionisoitu vesi on uusi terveysvillitys, mutta millä hinnalla… Mikon vaimo on keksinyt taas hauskan tekemisen Mikolle. Seitsemän hyvää syytä kuunnella. Kuuntele koko UHC:n lähetys arkiaamuisin Radio Cityllä klo 6–11.
Tänään podcastissa vieraana kuuden lapsen äiti Elsi. Elsi haaveili jo lapsena omista lapsista ja maatilasta. Tänä päivänä tuo unelma on käynyt toteen. Esikoinen oli vatsassa jalat alaspäin ja Elsi päätyi pettymyksekseen suunniteltuun sektioon. Myös toinen vauva oli tulossa jalat edellä, mutta tällä kertaa Elsi halusi odottaa synnytyksen käynnistyvän spontaanisti ja yrittää synnytystä alakautta. Lääkärin päätöksellä mentiin kiireelliseen sektioon, kun vauva oli tulossa jalka edellä. Kolmannen vauvan kohdalla Elsille sanottiin synnytyksen olevan automaattisesti sektio, mutta Elsi halusi ottaa asioista syvällisemmin selvää, ja toivoi saavansa alatiesynnytyksen. Sairaalassa toiveelle näytettiin vihreää valoa ja kolmas synnytys oli vihdoin alatiesynnytys. Neljäs ja viides lapsi syntyivät vielä sairaalassa alateitse, 4. kohdalla väläytettiin sektiota, kun synnytykseen tuli pitkä tauko. Viidennen kohdalla Elsi jo vähän haaveili synnyttävänsä kotiin.Kuudennen lapsen raskausaikana Elsi kuunteli Vapaasynnytys Suomi -podcastia ja liittyi Vapaasynnytys Suomi -yhteisöön, päätös kotisynnytyksestä vahvistui. Miestä Elsi pyysi luottamaan, Elsi oli päätöksensä tehnyt. Loppuraskaudesta vielä Elsi sai hakea ja vahvistaa luottamusta sekä kohdata pelkojaan.Kuudennen lapsen synnytys sujui ihanasti kotona ja oli elämän mullistava kokemus. Viisi isosiskoa saivat todistaa pikkuveljen kauniin, arkisen syntymän kotona. Kokemukset ovat muuttaneet Elsiä äitinä ja naisena, antaneet luottamuksen kehoon ja opettaneet arvostamaan itseään ja omia valintoja. Kiitos Elsille tarinan jakamisesta. ❤️Jaksossa mainittuja:Siunattu syntymä -opas, Maria Aronson www.juurimama.fiKirja Peloton synnytys - Kohti turvallista kokemusta, Susanna Heli, GummerusPodcastin tunnusbiisi Meri sisälläni, Jutta HalmetojaLiity ainutlaatuiseen naisten yhteisöön osoitteessa www.vapaasynnytyssuomi.fiHaluatko jakaa tarinasi podcastissa? Täytä lomake nettisivuilla www.vapaasynnytyssuomi.fi.OTA YHTEYTTÄ info@vapaasynnytyssuomi.fiUUSI INSTAGRAM @vapaasynnytyssuomi_eve
Stig Björklund perusti Savoxin 1982 ratkaistakseen yhden ongelman: miten savusukeltaja kommunikoi maskin läpi.Neljäkymmentä vuotta myöhemmin yhtiö myy viestintäjärjestelmiä Yhdysvaltain erikoisjoukoille ja Suomen puolustusvoimille. Nyt yhtiö on aikeissa listautua Helsingin pörssiin. Tavoitteena on noin 160 miljoonan arvostustaso ja 30 miljoonan osakeanti.Toimitusjohtaja Jerry Kettunen kertoo, mitä tähän asti varsin tuntematon Savox oikeasti tekee: käyttöliittymän sille, miten sotilas, palomies tai poliisi käyttää radioitaan hanskat kädessä ja kypärä päässä.Kettunen myös vastaa suoraan: Israelissa tai Saudi-Arabiassa ei ole asiakkaita.Helsingin pörssissä on puolustusalan buumi, mutta onko sen huippu jo nähty?Studiossa Kettusen kanssa toimittaja Elina Lappalainen. Jakson leikkasi Jonne Piltonen.
Rakkaudella Lahti -ohjelmasarjassa Radio Voimalla tutustutaan rakkaan kotikaupunkimme Lahden taustalla toimiviin ihmisiin.Neljäntenä vuorossa on Lahden museoiden suunnittelija Birgitta Harju.Kuuntele ohjelma Radio Voiman podcastista.Kaupallinen yhteistyö: Lahti
Onko elämää vapun jälkeen? No kyllä on! Veronica ja Esko ihmettelevät skotlantilaisen miehen neljän viikon krapulaa ja arvostavat ihmisiä, jotka siivoavat Kaivopuiston juhlakansan jäljet! Lisäksi Veronica kertoo synttärijuhliensa kuokkavieraista ja puhutaan katsastusdraamasta, karanteeniin joutuneesta risteilyaluksesta sekä mielipiteitä jakavasta ylioppilaslippiksestä. Huumoria, viihdettä ja hulvattomia tarinoita! Esko Eerikäinen ja Veronica Verho kokoavat Radio Novan Iltapäivän parhaat palat yhteen Verho & Eerikäinen -podcastissa. Kuuntele myös livenä ilmaiseksi Rayosta! Radio Novan Iltapäivä maanantaista torstaihin klo 14-18.
Jo yli neljä vuosikymmentä yhdessä alkuperäiskokoonpanossaan soittanut Neljä Ruusua julkaisi helmikuussa uutta musiikkia ja lähtee mittavalle kevätrundille.Akustinen unelma – Sähköinen sydän -nimeä kantava kiertue on jatkoa parin vuoden takaiselle, salit täyttäneelle Akustinen unelma -kiertueelle. Neljä Ruusua -yhtyeen Ilkka Alanko kertoo Puolen Suomen iltapäivän haastattelussa laulamisen iloista, ensimmäisistä kesätöistään, suuveden käytöstä ja työpöydästään.Kuva: Ville Juurikkala
Mestarien liigan neljännesvälierien ensimmäisten osaotteluiden koonti.Isäntänä tässä jaksossa Kimmo Kantola ja vakiojäseninä Samuli Justén & Juho Leskinen. Vierailevana panelistina Mitri Pakkanen.* Neljännesvälierien ensimmäiset osat (1:22)* Cool down -loppuvisailut (1:10:38)Euroshow nostaa joka toinen viikko esiin eurofutiksen puhuttavimmat aiheet: Mestarien liiga, La Liga, Bundesliga - Färsaarten pääsarjaa unohtamatta!Jakso nauhoitettu to 12.3.Seuraa Instagramissa:https://www.instagram.com/seinakolmannelle/ (@seinakolmannelle)X:ssä:x.com/SKolmannelleOta yhteyttä:seinakolmannelle@gmail.com
Mattotalkoiden toisessa jaksossa pureudutaan Jukka Ruotsalaisen valintaan naisten maajoukkueen päävalmentajaksi. Pitkän pestin maajoukkueen apuvalmentajana tehnyt Ruotsalainen oli huhupuheissa pitkään ykkösehdokas päävalmentajaksi. Ruotsalainen tuo tilanteeseen rauhaa, mutta tuleeko mitään uutta? Taustatiimillä on vahvoja kytköksiä TPS:aan, jota ei olla kaikkialla hyväksytty hymyssä suin. Liigakatsauksessa pureudutaan parin viime viikon tuloksiin. Sarjajumbo ÅIF on pitänyt viime viikkojen aikana itsensä vielä taistelussa karsintapaikasta rankkarivoitoilla. Sarjataulukon toisessa päässä SB-Pro hävisi Uudenmaan paikalliskamppailun EräViikinkejä vastaan ja Classic jäädytti Katriina "Kassu" Saarisen pelinumeron seurahistorian ensimmäisenä pelaajana. Viikon kysymyksessä pohditaan, mihin Saarinen vertaantuu liigapelaajien kaikkien aikojen listalla. Viikon draftissa kaksikko varaa itselleen liigan aliarvostetuimpia pelaajia. Pääkallon naissalibandyyn keskittyvässä podcastissa toimittajat Joonas Ehro ja Tuomas Kousa pureutuvat naisten F-liigan ja naissalibandyn kuumimpiin puheenaiheisiin. Jakson sisältö Jukka Ruotsalainen maajoukkueen päävalmentajaksi – Odotettu ratkaisu – Kuinka paljon muuttuu vai muuttuuko mikään? – TPS-painotus aiheuttanut närää muissa seuroissa Naisten F-liigakatsaus – ÅIF ei suostu putoamaan ilman taistelua – SB-Pro vaikeudet jatkuu – Kassu Saarisen paidan jäädytys Viikon kysymys – Onko Kassu Saarinen kaikkien aikojen liigapelaaja? Viikon draft – Aliarvostetuimmat pelaajat naisten liigassa?
Katarina Wennstamin Kuolleet naiset eivät anna anteeksi on historiallinen romaani, joka sijoittuu 1800-luvun lopun Tukholmaan, Södermalmiin. Uudenvuodenyönä 1896 löytyy nuori nainen, joka on kuollut laittoman sikiönlähdetyksen seurauksiin. Ompelijatar Hildur löytää talon sisäpihalla kuolleen piian. Neljä erilaista naista alkaa tutkimaan tätä traagista tapahtumaa. Tuohon aikaan miehet hallitsivat yhteiskuntaa ja naisen asema oli heikko. Millä tavalla tämä romaani nostaa esille naisen asemaa tuohon aikaan? Miten sikiönlähdetys vaikutti naisen terveyteen? Miten yhteiskunta suhtautui yksinhuoltajanaisiin? Miten naiset auttoivat toisiaan? Millaista oli elää salaisuuden kanssa? Miten romaani kuvaa historiallista feminismiä? Mitkä oikeudet tuon ajan naisilla oli? Katarina Wennstam on yksi Ruotsin suosituimmista rikoskirjailijoista ja hän on myös toiminut SVT:llä rikostoimittajana. Hän on erityisen kiinnostunut naisten oikeuksista ja on myös vaikuttanut useisiin lakimuutoksiin Ruotsissa. Vuonna 2019 hänelle myönnettiin Ruotsin YK-liiton ihmisoikeuspalkinto. Kuolleet naiset eivät anna anteeksi on ollut hitti Ruotsissa ja siitä on parhaillaan tekeillä tv-sarja. Ohjelman vieraina ovat kirjailija Katarina Wennstam, tutkija Merja Pyykkönen, kirjallisuudentutkija Agneta Rahikainen ja filosofian tohtori Helena Ruuska. Ohjelman juontajana on Pia-Maria Lehtola.
Mestarien liigassa 16 parasta joukkuetta jäljellä - ketkä jatkavat kohti puolivälieriä? Kaikki otteluparit puntarissa.Isäntänä tässä jaksossa Kimmo Kantola ja vakiojäseninä Samuli Justén & Juho Leskinen. Vierailevana panelistina Mitri Pakkanen.* Ensimmäinen pudotuspelikierros (3:03)* Neljännesvälierät (19:50)* Cool down -loppuvisailut (1:03:17)Euroshow nostaa joka toinen viikko esiin eurofutiksen puhuttavimmat aiheet: Mestarien liiga, La Liga, Bundesliga - Färsaarten pääsarjaa unohtamatta!Jakso nauhoitettu to 5.3.Seuraa Instagramissa:https://www.instagram.com/seinakolmannelle/ (@seinakolmannelle)X:ssä:x.com/SKolmannelleOta yhteyttä:seinakolmannelle@gmail.com
Lakipalveluyhtiö Fondian jujuna on tarjota asiakkaille ”ulkoistettua lakiosastoa”. Asiakas tekee Fondian kanssa sopimuksen tietystä kuukausittaisesta tuntimäärästä sen sijaan että ostaisi projekteja.Tällainen ”lakiosasto palveluna” -toiminta tuo Fondian liikevaihdosta suunnilleen puolet. Toisesta puolesta puolet tulee jatkuvan palvelun asiakkaiden lisätilauksista ja viimeinen neljännes muille asiakkaille tehtävistä yksittäiskeikoista.Ulkoistetun lakiosaston (LDaaS, legal department as service) -konseptilla Fondia kasvoi ja valtasi markkinaa – kunnes ei enää kasvanutkaan. Listautumisvuodestaan viime vuoteen Fondia kasvoi keskimäärin vain 4 prosenttia vuodessa. Onko Fondia menettänyt kilpailuetunsa?”Kilpailuetu on tallella”, Fondian toimitusjohtaja Timo Lappi vakuuttaa. ”Tietojeni mukaan meidän markkinallemme ei ole ollut kauheasti tunkua.”Lappi arvioi Fondian kasvuvaikeuksien johtuneen esimerkiksi siitä, että asiakasyritykset ovat halunneet säästää ja leikanneet toistuvista kustannuksista. Hän nostaa esiin myös sen, että yleisesti vaisummassa markkinatilanteessa Fondiaa suuremmat toimistot ovat innokkaampia kilpailemaan osin samoista hankkeista, joita Fondia tekee.Aloitettuaan toimitusjohtajana vuosi sitten Lappi pani Fondian kulukuurille. Tuloksia alkoi näkyä viime vuoden viimeisen neljänneksen tuloslaskelmassa. Neljänneksen liikevoittoprosentti ylsi jo 13,5:een ja oikaistu käyttökate 18,8 prosenttiin liikevaihdosta.Fondia pyrkii ”rule of 20” -yhtiöksi: keskipitkän aikavälin tavoite on, että yhtiön liikevaihdon orgaaninen kasvuprosentti ja oikaistu käyttökatemarginaaliprosentti yhteenlaskettuna ovat vähintään 20. Tavoite täyttyisi siis esimerkiksi viiden prosentin orgaanisella kasvulla ja 15 prosentin oikaistulla käyttökatteella.Timo Lappi antaa mutkat suoriksi vetävän laskuesimerkin, jossa oletetaan 100 juristia, 200 työpäivää vuodessa ja keskituntihinnaksi 300 euroa. Karkealla laskelmalla 15 minuuttia laskutettavaa työtä päivässä toisi 1,5 miljoonaa euroa liikevoittoriville. Viime vuonna Fondian raportoitu liikevoitto oli karvan alle miljoona euroa.Yhteistyössä: Fondia0:00 Alku5:11 Ulkoistettu lakiosasto16:25 Minuutit miljooniksi -laskelma30:13 Lakipalvelualan konsolidoituminen?35:39 Miinuksia maailmalta43:33 Taloudelliset tavoitteet1:02:05 Sinappi1:11:27 Tuomio
Venäjän laajamittainen hyökkäyssota Ukrainassa on kestänyt jo neljä vuotta. Mihin Venäjän voimat riittävät, entä Ukrainan? Keskustelemassa ovat sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö Helsingin yliopistosta ja vanhempi tutkija Jussi Lassila Ulkopoliittisesta instituutista. Toimittajana on Antti Pilke. Suora lähetys.
Venäjän sota Ukrainaa vastaan laajeni täysimittaiseksi hyökkäyssodaksi tasan neljä vuotta sitten. Miksi sotaa ei saada loppumaan? Keskustelemassa kansanedustajat ja entiset ministerit Pekka Haavisto (vihr.) ja Antti Kaikkonen (kesk.). Millainen hinta rauhanprosessin pitkittymisellä on Ukrainan lapsille ja nuorille? Vieraina Kirkon ulkomaanavun viestintäpäällikkö Erik Nyström ja Plan International Suomen ohjelmajohtaja Annukka von Kaufmann. Kevään lähestyessä moni nuori pohtii, minne hakeutua opiskelemaan. Onko niin sanottuja varmoja työpaikkoja enää olemassa? Keskustelemassa työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntija Liisa Larja ja Etlan tutkimujohtaja Antti Kauhanen. Juontajana Pirjo Auvinen, toimittajina Mikko Pesonen ja Anssi Väisänen, tuottajana Annette Blencowe.
Pipsa Longan näytelmissä tutkitaan ihmisen ja muiden lajien tasavertaiseen kohtaamiseen liittyviä ongelmia. Podcastin vieraana ovat näyttelijä Iida Kuningas ja eläinkysymyksiin erikoistunut filosofi Elisa Aaltola. Kuningas nähdään Espoon Teatterissa esitettävässä Peter asui talossa -esityksessä, ja hän on ollut mukana myös Viiruksessa esitetyissä Longan näytelmissä Toinen luonto (2018) ja Neljän päivän läheisyys (2021). Keskustelussa pohditaan ihmiskeskeisen maailmankuvan riippuvuutta käsitteellisestä ajattelusta ja hyvää tarkoittavaan eläinrakkauteen usein piiloutuvaa itsekkyyttä – sekä sitä, miten näitä asioita voi olla jopa helpompi tutkia sanoja väistelevän esitystaiteen kuin filosofian kautta.
Ulkomaisten elokuvien Oscar-palkintoehdokkaina on ollut tänä vuonna peräti kolme elokuvaa Palestiinaan liittyen. Tunisian edustaja, Suomessakin laajassa elokuvateatterilevityksessä oleva Hind Rajabin ääni valittiin parhaan kansainvälisen elokuvan voittajaehdokkaaksi. Sen lisäksi Jordanian edustajana on ollut tarjolla samaan kategoriaan sukukronikka All That's Left Of You ja Palestiinan edustajana historiallinen draama Palestine 36. Hind Rajabin ääni -elokuva on tositapahtumiin perustuva kertomus kuusivuotiaasta lapsesta, joka soittaa hätäkeskukseen Pohjois-Gazasta, jossa on käynnissä Israelin armeijan hyökkäys. Alkaa pelastusoperaatio, joka keskittyy hätäkeskukseen, jossa pyritään koordinoimaan Hind Rajabin hakemista pois keskeltä tuhoa. Elokuva perustuu toivon ja epätoivon dynamiikkaan ja näyttää kouriintuvasti, miten epätoivoinen ja turhauttava Gazan tilanne todellisuudessakin on. Elokuvan ohjaaja Kaouther Ben Hania, jonka edellinen elokuva Neljä tytärtä oli ehdolla parhaan dokumenttielokuvan sarjassa vuoden 2024 Oscareissa, sekoittaa elokuvassaan tehokkaasti faktaa ja fiktiota. Hind Rajabin äänessä kuultavat hätäpuhelut ovat aitoja äänitteitä, mikä tuo Gazan alueen humanitaarisen kriisin katsojan iholle. Elokuva palkittiin Venetsian elokuvajuhlilla seitsemällä palkinnolla, joista yksi oli tuomaristo pääpalkinto. Millaista todellisuutta ja historiaa nämä elokuvat peilaavat? Kuinka totuudenmukaisen kuvan ne antavat konflikteista ja historiasta? Miten ne kertovat palestiinalaisten kärsimyksestä, ja millaista elokuvaa alueen tapahtumista tänä päivänä tuotetaan? Millainen väline elokuva on välittämään siviilien todellisuutta sodan varjossa – tapahtumista, jotka ovat parhaillaan käynnissä? Kulttuuriykkösen vieraina palestiinalaistaustainen mediataiteilija Shareef Askar, Tampereen yliopiston tutkijatohtori Antti Tarvainen sekä toimittaja-dokumentaristi Pertti Pesonen. Juhani Kenttämaa toimittaa.
Suomen konservatorioliiton toiminnanjohtaja Taija Lähdetietä haastattelee Jussi Häkkilä.
Aloitamme vuoden Mari-Anna Stålnacken tammikuun kestävällä minikurssilla ”Usko tai älä!” Neljäs osa on ”Jeesus yhä antaa voiman, rauhan ja riemun”.
Eppu Hannula perusti Apuvarsi -nimisen yrityksen 17-vuotiaana, jota hän parhaillaan pyörittää armeijasta käsin. Työn alla on myös neljännen sijoitusasunnon ostaminen. Eppu on 19-vuotias. Juttelimme: Koulusta, oppimisesta ja yrittämisestä 17-vuotiaana Apuvarsi -yrityksen perustamisesta Työntekijöiden rekrytoimisesta Asiakaskokemukseen panostamisesta Nettisivujen perustamisesta, varauskalenterista ja asiakaspalautteista Asintosijoittamisen aloittamisesta vanhempien kanssa Työntekijöiden perehdyttämisestä Viiden tähden asiakaspalautetason ylläpitämisestä Sesonkiluonteesta Armeijan yhdistämisestä yrittämiseen Asuntosijoitustoiminnan aloittamisesta ilman vanhempien kimppaa Vuokraustoiminnan aloittamisesta Rahoituksesta Apuvarren kilpailutilanteesta Neljännen sijoitusasunnon hankkimisen vaiheesta Apuvarsi nettisivut, Eppu Hannula FacebookLinkedIn Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja on asuntosijoittajalle arvoa tuottava kumppani. Asuntosalkunrakentajan kriteeristön läpäisevien tukkuhintaan ostettujen kerrostalojen turhat kulut karsitaan, tarpeelliset remontit toteutetaan ja asunnot vuokrataan. Asunnot tarjotaan ostettavaksi alle markkinahintatason. Sisäpiiriläisenä saat kohteista tarkat tiedot ostopäätöksen tueksi. Liity tekemään sujuvia sijoitusasuntokauppoja - Asuntosalkunrakentaja.fi. Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Instassa, X:ssätai Facebookissa. Lisää löytyy YouTubesta. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntopehtoori on suomalainen perheyritys, joka tarjoaa asiakkailleen vuokravälitystä, sijoitusasuntojen hallinnointia ja asuntomyyntiä sekä isännöintiä ympäri Suomen. Huolenpitopalvelullaulkoistat vuokrasuhteen hoidon Asuntopehtoorille, joka hoitaa asuntoon ja vuokrasuhteeseen liittyvät käytännön asiat puolestasi ja takaa vuokrat koko vuokrasuhteen ajan.. VuokravälityksenAsuntopehtoori hoitaa kilpailukykyisin kiintein hinnoin vuoden vuokratakuulla. AsuntopehtooriIsännöintitarjoaa nykyaikaista proaktiivista isännöintiä, jonka avulla pystytään parantamaan taloyhtiöiden arvoa. Lisätietoaasuntopehtoori.fi Asuntosijoittamista 4:ssä sukupolvessa Hanna Suni – Ostan Asuntoja Podcast #366 Huippu-urheilijasta Asuntopehtoorin huippujoukkueeseen Antti Hynynen – Ostan Asuntoja Podcast #379 Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: On kuulopuheita ja luulopuheita – ja sitten on oikeaa tietoa. Tätä tietoa ja tukea tarjoaa yli 34 000 jäsenen Suomen Vuokranantajat. Jäsenenä saat pääsyn muun muassa vuokranantajan työkaluihin, markkinatietoon, kattavaan tietopankkiin ja maksuttomaan lakineuvontaan. Luotettavaa osaamista. Liity jäseneksi ja suosittele kaverillesi: vuokranantajat.fi/liity Työpaikalle on kiva mennä Eemeli Karlsson Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #310 Karlsson, Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 26 – Ostan Asuntoja Podcast #384 Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi Naapurikoteja Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #283 Taloyhtiösäästö etsii säästö- ja lisätulokohteita taloyhtiöllesi. Palvelulla on tulostakuu. Maksat vain toteutuneesta taloudellisesta tuloksesta. Katso lisää taloyhtiosaasto.fi Uudistunut Vuokraovi on entistä houkuttelevampi vuokra-asuntojen markkinapaikka, jossa hyvää vuokrakotia etsivät vuokralaiset ja niitä tarjoavat vuokranantajat onnistuvat löytämään toisensa vieläkin helpommin. Vuokraovi.com "Haluaisitko olla itsevarma asuntosijoittaja? Jo yli sata asuntosijoittajaa on käynyt Ostan Asuntoja Podistakin tutun Suvi Schwabin Asuntoasiaa -valmennuksen, jossa teoria muuttuu käytännön teoiksi henkilökohtaisen sparrauksen avulla. Lisätietoa viestimällä suvi@asuntoasiaa.fi tai Instassa Asuntoasiaa. Seuraava Marko Kaarton järjestämä Ammattimainen asuntosijoittaminen -valmennus pidetään 7. helmikuuta 26 Valmentajina: Terhi Majasalmi, Mikko Sjögren, Mika Sucksdorff, Hannu Liitsola ja Marko Kaarto. Aika: 7.2.2026 klo 9.30–19.00 Paikka Teknopolis Ruoholahti Helsinki tai etäosallistuen Koodilla HURU Ostan Asuntoja seuraajista 10 nopeinta saa valmennuksen ennakkotarjoushintaan 339 €. asuntosijoituskirja.fi/valmennukset Marko Kaarto järjesti 13.9.25 Ammattimainen asuntosijoittaminen -valmennuksen. Osallistujia oli yli 220. Valmentajina Tellu Uotila, Joonas Orava, Heikki Pajunen, Heikki Karu ja Marko Kaarto. Tilaa noin 6,5 tunnin taltiointi hintaan 247 € koodilla HURU25. Linkki tässä tai Ostan Asuntoja Blogissa. Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Alekoodi TAVOITE. Sinustako flippaaja? -kirjan alekoodi on FLIPPAA. E-kirjat saa luettavaksi heti. Marko Kaarton esikoiskirja "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen. Kirjat ja valmennukset ovat vuokratuloista verovähennyskelpoisia kuluja. Samalta sivustolta löytyy "Harrin privaattisparraus" -kuvaus ostanasuntoja@NostrVerified.com, Ostan Asuntoja X, Ostan Asuntoja Insta, Ostan Asuntoja FB, Ostan Asuntoja TikTok
Koska vuosi 2026 siintää silmissä ja monella on ovi raollaan uuden suunnan etsimiselle elämässään, otin tähän monologijaksoon pohdinnan alle työelämän ja muun arjen tasapainottamisen. Jaksossa käydään läpi mm. minkälaisessa elämänvaiheessa olet juuri nyt ja mitä sinulle tarkoittaa työn ja muun elämän välinen tasapaino? Muistatko pitää valot päällä oman jaksamisesi kanssa ja muuttaa kurssia ennen kuin ongelmat kumuloituvat liian suureksi? Miten on mahdollista tehdä fiksujen valintojen tekemisestä mahdollisimman helppoa ja todennäköistä? Mitä ja miten kannattaa priorisoida, jotta tärkeille asioille löytyy aikaa?Jakson kysymykset: 1. Mikä on sinulle tärkeää juuri tässä elämänvaiheessa ja mitä se edellyttää? 2. Miten voit pitää huolta omasta hyvinvoinnistasi tässä elämäntilanteessa? 3. Miten voit parantaa omaa hyvinvointisi valintaympäristöä? 4. Mitä voisit jatkossa priorisoida paremmin ja miten aiot sen tehdä?LinkitOptimal Performance- Hyvinvointiluennot ja verkkovalmennukset: https://www.optimalperformance.fi- Kuntosali ja valmennuskeskus, Helsinki: https://www.opcenter.fi
Viime viikolla vietettiin kirjailija Jane Austenin syntymän 250-vuotispäivää. Austenin tuotannon merkitys myöhemmälle laatukirjallisuudelle on jo pitkään tunnustettu, mutta suuri nykyinen yleisö löysi Austenin vuonna 1995 BBC:n tuottamasta Ylpeys ja ennakkoluulo-tv-sarjasta. Sarja uusitaaan myös Ylellä joulun välipäivinä. Miksi Jane Austenin kertomukset sekä kestävät aikaa että taipuvat uusiksi elokuva- ja tv-sovituksiksi? Ja mitä myöhemmät brittielokuvat kuten Neljät häät ja hautajaiset tai Notting Hill ovat velkaa Austenille? Aiheesta keskustelevat toimittaja, kulttuuritutkija Anna Möttölä, kääntäjä Maria Lyytinen sekä emeritaprofessori Laura Kolbe. Ville Talola toimittaa.
Neljäs adventti, puhujana Verkoston pastori Tinja Halunen. Taltioitu Verkostomessussa Munkkivuoren kirkossa su 21.12.2025. Verkosto on pääkaupunkiseudulla toimiva evankelis-luterilainen seurakuntayhteisö. Verkosto rakentuu messujen, erilaisten pienryhmien ja tavoittavan työn varaan. Ytimessä on Jumalan ja toisten ihmisten kohtaaminen ja elämän jakaminen. www.verkosto.net
Ummikkos-tyrnee oli menestys. Neljän päivän työviikola freistathaan viekotella väkeä Pohjois-Norjhaan. Kävely-jalkapallo oon sportti suuressa nousussa. 86-vuotias Östen Niemi korjaa kelloja. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radios app.
The Swedish fiddler Lena Jonsson has created a unique style inspired by traditional Swedish music as well as many other influences. Today we're focusing on the wonderful 3rd album by her trio, “Folk Covers” which celebrates many great folk music composers of today. I think you'll really enjoy this uplifting conversation which features a lot of music, including Lena giving us some spontaneous house concert experiences, and clips from the new album, with insights into process of curating and interpreting these folk covers; please note the timestamps have the tune names. You'll also learn about the Swedish folk scene and regional differences, her experiences studying both in Sweden and Boston at Berklee, her love of creative design and how to dance a Polska. I want to let you know that I'm going to be taking a short break for a couple of weeks, but I'm very excited to bring you Season 6 of this podcast at the beginning of January 2026!Complete Show Notes for this Episode!Lena Jonsson Websitephoto: Klara Granberg (00:00) Intro(02:16) album Folk Covers, with clip of Äntligen!(04:33) childhood musical family in Hälsingland Sweden(10:28) microtonality and ornamentation in Swedish fiddling with Silkesvalsen(13:25) fiddling, duo with Brittany Haas(16:33) Four Minute Love Story with clip “Neljän Minuuttin rakkaus” Johanna Jukola(18:44) arranging, curating with Erik Ronström and Krydda Sundström with clip of Fortcalquier by Genticorum(22:29) first Canadian tour, Blue Skies festival(24:26) teaching folkhögskola, Berklee experience(30:22) Burdland, cover of Kinnaris with clip, Norwegian hardanger fiddle influence(34:51) learning from archival recordings(37:23) other linked episodes and ways to support this series(38:10) experience studying in Stockholm(42:00) Bubbles in Central Park with clip, how to dance a Polska(47:58) how to pronounce Lena and bits of Swedish culture, and clip of Unless/The Tobagganist by Hawktail(54:58) love of design and fashion, duo with Johanna Juhola(59:00) Morgenslått with clip, memorizing music(01:03:01) Erik Rydvall nyckelharpa, Midsummer, great fiddle teachers(01:07:33) harpist Maeve Gilchrist, clip of Brenda's Abbey, how the trio got started(01:12:09) composing with performance of Ispolskan
Saku Tuominen avaa kirjassaan Kaikki mitä olen oppinut hyvästä viinistä viiniharrastuksen uudenlaisen näkökulman: vähemmän hienostelua, enemmän uteliaisuutta ja innostusta. Neljän vuosikymmenen kokemuksella hän kertoo, kuinka matka muiden ohjeiden seuraamisesta oman maun löytämiseen on ollut pitkä – ja rohkaisee muitakin samaan. Kirja käy läpi viinin olennaisimmat osa-alueet kansantajuisesti, rennosti ja yksinkertaistaen. Markus Parkkinen haastattelee ja yrittää päästä mukaan viinien maailmaan.
Brittifutispodcastissa Jaakko Tiira ja Pauli Loukola ottavat kiinni Valioliigan kuumimmista puheenaiheista. Paulin mikissä pientä häikkää, pahoittelut siitä.*Chelsea-Arsenal (3:04)*Liverpoolille helpottava voitto - olivatko jatkosopimukset liikaa? (22:00)*Miten Aston Villa on neljäs? (35:00)*Fish and chips (55:15)Brittifutispodcastin jaksoissa Jaakko Tiira ja Pauli Loukola käyvät viikoittain läpi sumusaarten ajankohtaiset puheenaiheet.Jakso nauhoitettu ma 1.12.Seuraa Instagramissa:https://www.instagram.com/seinakolmannelle/ (@seinakolmannelle)Liity ryhmään WhatsAppissa:https://whatsapp.com/channel/0029VbBSeYi1NCrMc6Kwdr1CX:ssä:x.com/SKolmannelle
Noniin vaikka kauhukuu on ohi niin kauhua voi aina katsoa. Neljäs Kirottu leffa tuli HBO Maxiin, josta sen heti katseli. Ja nyt Kirottu 4: Viimeiset riitit on arvostelussa. Pääsin tämän elokuvasarjan makuun katsottuani ensimmäisen osan uudelleen vuosien jälkeen. Jonka jälkeen katselin kaksi jatko-osaa ja nyt vuorossa on uusin osa. Miltä meno nyt maistuu? Ja vieläkö pelottaa? Entä miten näyttelijät suoriutui? Tai miten tarina toimi? Näihin lähdetään hakemaan vastauksia arvostelusta. Oletko nähnyt tämän? Mitä mieltä? Entä mikä on sinun suosikki Kirottu sarjan jatko-osista?
Maksuton Marraskuun mörinät -keikkailta järjestetään perjantaina Lahden nuorisopalvelujen tiloissa Saima 6:ssa.Neljä tuoretta suomalaista death metal -bändiä, kaksi Lahdesta ja kaksi pääkaupunkiseudulta, tulevat esittämään nopeaa ja raskasta heviä yli 16-vuotiaille suunnatussa nuorten tapahtumassa.Lahden kaupungin nuorisopalvelujen kulttuurituottaja Pilvi Hokkanen kävi Radio Voimalla kertomassa Saima 6:n tiloista ja nuorten mahdollisuudesta järjestää tiloissa erilaisia tapahtumia.Imputridity-bändin Otto Arminen ja Pyry Riihimäki kertoivat, miten päätyivät järjestämään Saima 6:ssa ennen näkemättömän death metal -illan.Kuuntele haastattelu Radio Voiman podcastista:
Neljä nuorta Burger Chef -ravintolan työntekijää siepattiin ja surmattiin vuoden 1978 syksyllä Speedwayssa, Indianan osavaltiossa Yhdysvalloissa. Vuosien varrella monet henkilöt ovat tunnustaneet murhat ja poliisi on yrittänyt yhdistää tapausta myös moniin muihin alueella tapahtuneisiin rikoksiin. Silti murhat ovat edelleen selvittämättä. * Tiedäthän, että tämä kuuntelemasi jakso on podcastin aiempaa tuotantoa. Podmessa voit kuunnella kaikki Jäljillä-podcastin viimeisten vuosien jaksot. Lisäksi, uunituoreita jaksoja julkaistaan Podmessa joka viikko, ja mikä parasta – ilman mainoksia. Eli jos tykkäät kuulemastasi ja haluat lisää, sitä löytyy yllin kyllin osoitteesta podme.com. Uusi throwback-jakso julkaistaan joka perjantai. Ota yhteyttä: jaljillapodcast@gmail.comInstagram: @ jaljillapodcastMusiikki: This work contains Music Track Doug Maxwell Media Right Productions - Heartbeat of the Hood that is licensed under a Creative Commons Attribution license. Source: https://directory.audio/free-music/ambient/5275-doug-maxwell-media-right-productions -heartbeat-of-the-hoodAuthor: Doug Maxwell Media Right Productions LÄHTEET:Dokumenttielokuva “Murders at the Burger Joint” (2022)Kirja: Julie Young: The Burger Chef Murders in Indiana (The History Press, 2019)https://vault.fbi.gov/speedway-indiana-burger-chef/speedway-indiana-burger-chef-part-01/viewhttps://eu.indystar.com/picture-gallery/news/2023/12/28/from-the-indystar-archives-the-1978-burger-chef-restaurant-murders/72054036007/https://eu.indystar.com/story/news/local/indianapolis/2024/03/21/burger-chef-murders-building-demolished-video/73059707007/https://eu.indystar.com/videos/news/2018/07/11/unsolved-1978-burger-chef-murders/774473002/https://eu.indystar.com/story/life/2017/11/20/burger-chef-murders-theres-still-detective-assigned-case/836573001/https://indystar.newspapers.com/newspage/105898684/https://eu.indystar.com/story/news/history/retroindy/2013/11/17/burger-chef-murders/3588927/https://eu.indystar.com/story/entertainment/2018/11/15/burger-chef-murders-indianapolis-investigation-40-years/1989846002/https://eu.indystar.com/story/news/2024/03/04/burger-chef-murders-new-true-crime-documentary-vertical-speedway-indiana-1978/72837086007/https://www.indianapolismonthly.com/longform/next-in-line-the-burger-chef-murdershttps://web.archive.org/web/20160529103930/http://www.wthr.com/story/23973219/2013/11/14/unsolved-burger-chef-murdershttps://abcnews.go.com/US/hope-time-earth-answers-victims-sister-1978-unsolved/story?id=59191521https://www.wrtv.com/news/local-news/crime/1978-burger-chef-murders-haunt-retired-detective-this-is-the-type-of-case-that-i-will-take-to-my-gravehttps://www.wrtv.com/news/local-news/crime/new-documentary-explores-1978-burger-chef-murdershttps://uncovered.com/the-unsolved-burger-chef-murders/https://indyencyclopedia.org/burger-chef-murders/https://www.businessinsider.com/burger-chef-murders-unsolved-speedway-indiana
Kerrankin sanoittamisesta puhutaan niin että ei etsitä hitin kaavaa! Sanat antavat luonteen laululle, mutta myös muut asiat kuten melodia, soinnut ja rytmi vaikuttavat siihen, miten sanat tulkitaan. Neljä kokenutta sanoittajaa avaa työtään Kulttuuriykkösen keskustelussa. Sanoittamisen taitoa voi opetella Martti Heikkilän uudesta kirjasta, Sanoittajan runousoppi. Tosin muut keskustelijat, neljä albumia julkaisseet Antti Autio ja Lyyti sekä lukuistenhittien sanoittaja Saara Törmä ovat oppineet taitonsa itse kokeillen, sovelteaen ja löytäen. Toimittajana on Jonni Roos.
Haastattelussa ilkeä investointipankkiiri Sami Miettinen | #neuvottelija 353. Eemeli Ervasti kääntää asetelman ja haastattelee Sami Miettistä Translinkistä. Jaksossa pureudutaan yrityskauppaprosessiin, omistajuuteen, ostajaprofiileihin, Translinkin hinnoitteluun ja rekryihin, tekoälyn vaikutuksiin investointipankkityössä sekä yrittäjän exit-polkuun.00:00 Haastateltavana Sami Miettinen00:42 Kuka on Eemeli Ervasti01:11 Hopea Euroopan yrittäjyyskisasta01:44 Kolme teema-aluetta: M&A, tulevaisuus, omistajan ohjeet02:07 Translink pähkinänkuoressa02:29 Omistajuus on niukkuushyödyke03:05 Harhakäsitys yrityskaupasta03:43 Omistajan rooli04:34 Ulkomainen pääoma ja ostajat. Translinkin rooli04:58 Ostajaprofiilit: PE, family office, pörssi, yksityiset, teollinen06:30 Postin listautumisen mahdollisuudet ja riskit07:22 Hinnoittelu ja oman sijoittamisen kyynisyys IPOissa07:48 Miten listautus tehdään reilusti08:50 Jakson rungon kertaus ja kysymyssetti09:29 Miten M&A-prosessi alkaa. Suositukset vs kylmä liidi10:22 Miksi Translink ei lähde halpiskilpailutuksiin10:51 Suositus vs markkinointi. Luottamustili käytännössä12:28 Kohtaamiset ja luottamuksellinen tila13:00 Referenssimarkkinointi raskaassa B2B:ssä13:37 Fokus. B2B SaaS 20–50 M€ EV14:42 Milloin poiketaan fokuksesta15:07 Ostokeissejä ja sarjaostajat16:09 Hinnoittelu. Kiinteät milestone-palkkiot ja success fee17:27 Sopimuksen allekirjoitus ja onnistumispalkkio18:14 Tiimi Suomessa: 11 hengen kokoonpano19:11 Interim-analyytikot. Puolen vuoden oppijakso20:07 Rekryprosessi. Case study, arvonmääritys ja esitys21:32 Tekoäly arjessa. VIBE coding, GitHub ja Python22:23 ChatGPT, koodin ajo ja Adobe Firefly23:00 LLM-työkalut, Perplexity-selain, CRM-assarit23:29 Copilot ei iske24:02 Dokumenttien tiivistys, käännökset, ostajaträkkäys24:56 Dataroomien tietoturva. AI:n rajat25:51 Samin mielipide sähköpostista26:15 Missä automaatio tuo oikeasti arvoa27:11 Voivatko agentit neuvotella kauppakirjan28:13 Delegointi ja human check. Miksi silti tarvitaan ihmisiä28:37 Tiedontason tasaaminen myyjän ja ostajan välillä29:42 Avoimuus nostaa hintaa ja vähentää riitoja30:04 SaaS Suomessa. B2B osaaminen ja esimerkkejä31:08 Horisontaalinen vs vertikaalinen SaaS31:49 Horisontaalinen vs vertikaalinen arvostuskertoimet32:49 AI-disruptio ja reverse engineering33:13 Elon Muskin Macrohard34:09 Miksi malli murtaa dinosauruksia34:27 Fokus ja vallihaudat. Kieli, kulttuuri, sääntely35:33 MVP ja vibekoodaus36:07 AI-hype vs arvo37:04 Agentics Finland ja tekijöiden yhteisöt37:55 Mikä yritys kannattaa perustaa?38:27 Maslow käytäntöön39:13 Humanoidirobotit ja jakelun seuraava aalto40:05 Tavoite: 10 vuodessa exit. Mitä huomioida alussa?40:39 Exit-vaihtoehtojen rakentaminen41:06 Kriittinen massa. 5 M€+ ARR herättää ulkomaan kiinnostuksen41:27 Tee itsesi korvattavaksi. Rooli ja succession42:15 Osakassopimus. Ehdot myös erolle43:18 Kasvun rahoitus. Kassavirta vs ulkoinen rahoitus43:43 Voiko jäädä vain Suomen markkinaan?44:12 Älä perusta vain exitiä varten45:10 Perintövero vs luovutusvoittovero46:06 Ikääntyvät omistajat ja exit-paine46:55 Miksi ruotsalainen omistaja voittaa?48:29 Omistajavihamielinen narratiivi ja työllisyys49:28 Nuorten aloituspaikat ja Vuosi Yrittäjänä -ohjelma50:25 Euroopan suurin nuorten yrittäjyyskilpailu (Gen-E)51:08 YEL-uudistus52:13 Mahdollisuuksista markkinointi53:01 Y-tunnus kaikille55:00 Mitä yrittäjä menettää tuissa? Työnhakija vs yrittäjä56:45 Tyypillisimmät virheet M&A-prosesseissa57:15 Huono osakassopimus ja vähemmistön veto-oikeus57:42 Johdon palkkat59:00 Epärealistiset arvo-odotukset59:27 Virhe yritystä myydessä1:00:21 Miksi lukea Neuvotteluvalta?1:01:19 Neljä vipua: valta, analytiikka, sosiaalisuus, periaatteet1:01:52 Miten Eemeli päätyi jaksoon1:03:05 Jätä kysymykset kommentteihin seuraavaa jaksoa varten1:04:07 Sisäpiiri: Työelämä 22-vuotiaana ja AI-taidot#neuvottelija Sisäpiirissä Työelämä 22-vuotiaana ja AI-taidot
EU ja neljä Mercosur-maata pääsivät yli 25 vuoden neuvottelujen jälkeen sopuun yhdestä historian suurimmista ja kiistellyimmistä vapaakauppasopimuksista. Mercosur on yksi maailman suurimmista talousalueista, ja sopimuksen kannattajat näkevät sen tuovan kasvua ja uusia mahdollisuuksia. Kriitikot uskovat sopimuksen heikentävän EU:n maatalouden kilpailukykyä ja pelkäävät lisääntyneen kaupan ympäristövaikutuksia. Jaksossa paneudumme sopimuksen taloudellisiin, poliittisiin ja ympäristöllisiin vaikutuksiin. Voiko vapaakauppa hyödyttää kaikkia vai jääkö joku aina alakynteen? Miksi lehmät ja autot ovat sopimuksen ytimessä? Jaksossa vieraina tutkijatohtori Anna Heikkinen Helsingin yliopistosta sekä Elinkeinoelämän Keskusliiton kansainvälisen kaupan sekä kauppapolitiikan johtaja Timo Vuori. Jakson juontavat Sofia Blanco Sequeiros ja Sanni Granqvist. Jakson leikkasi Pauliina Saloranta.
Maksettu mainos: Anyfin Koodilla TAAKKA uudet asiakkaat saavat -20€ ensimmäiseltä laskulta. Lataa sovellus tai tee hakemus täältä: https://anyfin.info/taakka Laskuesimerkki: 2000€ suuruinen jälleenrahoituslaina, vaihtuva korko (3 kk Euribor 2,07 % + marginaali 8,59 %), todellinen vuosikorko 11,20%, takaisinmaksuaika 54 kuukautta, muut kulut 0€, ja maksuerien määrä 54, johtaa 46,79€ kuukausimaksuun. Lainan kokonaiskustannus on 2526€. Korko ja erä voivat muuttua.Ellinooran rohkea matka Oulusta suomalaisen pop-taivaan kestomenestyjäksi hakee vertaistaan. Neljännen albuminsa kynnyksellä Taakan sohvalle istuu intohimoinen lauluntekijä, kertomaan tarinaansa, jonka jokaisen suomalaisen musiikinystävän soisi kuulevan. Tervetuloa melankolisten laulujen mestarin maailmaan!
Keskustelemassa tulevaisuusasiantuntija Mikko Dufva Sitrasta ja päästrategi Tanja Wennonen-Kärnä S-Pankista. Toimittajana Mikko Jylhä. Elämme ainakin seuraavat kymmenen vuotta turbulenttia ja yllätyksellisistä aikaa, uskoo Mikko Dufva. Hänen mukaansa ympäristökriisit ja globaali keskinäisriippuvuus tekevät nykytilanteesta poikkeuksellisen aiempaan verrattuna. Markkinoiden mielenkiinto riittää yleensä pariin asiaan kerrallaan, nyt ne ovat Trump ja tekoäly. Ympäristöteemat pitäisi ottaa ehdottomasti huomioon, mutta ne ovat jääneet täysin taka-alalle, jatkaa Tanja Wennonen-Kärnä. MAGA-aate muuttaa USA:ta, ja maailmantalouden painopiste siirtyy kohti Aasiaa. Miltä näyttää Euroopan tulevaisuus? Tämä podcast on Pörssipäivän viimeinen jakso. Kiitos kaikille vieraille ja kuuntelijoille vuosien varrella. Hyviä markkinatuulia! 00:37 Tulevaisuudet matkakohteina 05:29 Postnormaali aika 13:59 Tekoälybotin huomiot 24:56 Velkaantumisesta 30:06 Sitran viisi kehityskulkua 43:08 Euroopan mahdollisuudet 49:40 Trumpista ja MAGA:sta 52:27 Kiina, lisää geopolitiikasta 59:27 Neljä kuvausta tulevaisuudesta 1:06:29 Suomi ja Helsingin pörssi 1:14:32 Sijoittamisesta lopuksi
Kevään ajan Ylellä on ollut käynnissä kaikille avoin Sanoita linnunlaulu-linturunokilpailu. Minna Pyykön maailma- ohjelmassa käydään läpi tätä kilpailua kriitikko Vesa Rantaman ja kultturitoimittaja Minna Joenniemen kanssa. Runoilija tohtori Jenni Haukio valitsee Suomen luonnon päivänä kilpailun voittajarunot. Ohjelmassa hän kertoo, miksi juuri nämä runot tekivät häneen vaikutuksen. Ohjelman lopuksi otetaan yhteyttä voittajiin.
Neljä vuotta, 70 pääjaksoa, muutama bonus päälle. Hauska ja opettavainen matka jo tähän asti, ja tekeminen jatkuu edelleen! Syksyn uusia jaksoja odotellessa, tässäpä taas tuttua koostetta viimeisen vuoden mieleenpainuvimmista hetkistä. Mikä oli sinun suosikkisi? ----- 0:00 Alkuturinat - Jakso 64 1:26 My Happy Marriage ja voimat - Jakso 63 2:14 Junji Ito lapsena - Jakso 61 2:48 Nikon MAL-kympit - Jakso 64 6:02 Jonten MAL-pohja - Jakso 65 6:36 Ei tullut meistä Pokémon-miljonäärejä - Jakso 60 7:35 Hulvaton Saiki K. -testi - Jakso 58 13:21 Junji Ito Maniac ei ala vahvasti - Jakso 59 15:01 Rapinavaroitus: testissä animenaposteltavat - Jakso 62 17:41 Lisää löylyä Thermae Romae! - Jakso 64 19:20 Beybleidausta Desuconissa - Jakso 69 (nice) 22:09 Jumaltason valot Ado-konsertissa - Jakso 70 23:08 Heikoimmat animet 2024 - Jakso 63 25:15 Vuoden paras anime 2024, Jontte - Jakso 63 25:51 Vuoden paras anime 2024, Niko - Jakso 63 27:38 Vuoden paras anime 2024, Akim - Jakso 63 28:13 Crunchyroll Anime Awards: Worst Original Anime? - Jakso 67 29:15 Crunchyroll Anime Awards: Anime of the Year - Jakso 67 31:03 Lopputurinat - Jakso 64 ----- Tavoitat Animurot-tiimin seuraavissa kanavissa: Instagramissa @animurotpodcast Sähköpostitse animurot@gmail.com
Pyöreän pöydän studiossa keskustelemassa Anu Koivunen, Mika Pantzar ja Juha Itkonen. Puhetta johtaa Maria Pettersson. Anu Koivunen nostaa keskusteluun Gazan tilanteen. Helsingin Sanomat uutisoi eilen (29.7.) gallup -kyselyn tuloksena, että hieman alle puolet (48 %) suomalaisista tunnustaisi Palestiinan. Vajaa neljännes vastaajista eli 24 prosenttia katsoi, että Suomen ei pitäisi tunnustaa Palestiinaa. Pitäisikö Suomen tunnustaa Palestiinan valtio? Miten te olisitte vastanneet kysymykseen ja mitä ajattelette ulkopoliittisen johdon (presidentti Alexander Stubbin) toukokuisesta toteamuksesta, että tunnustetaan sitten kun teolla on tehoa. Olemme kuulleet, että Ranska aikoo tunnustaa ja Iso-Britanniakin miettii. Mitä ajattelette meidän poliittisen johdon toiminnasta tässä asiassa? Mika Pantzar on valinnut aiheeksi Naton puolustusmenot. Nato-maat ovat sopineet puolustusmenojen nostamisesta 5 prosenttiin BKT:sta. Sopimus pitää sisällään 1.5 prosenttia kansallisesti harkittaviin investointeihin/hankkeisiin. Tämä tarkoittaa, että noin neljä miljardia euroa suunnataan "maanpuolustukseen" liittyviin menoihin. Mika pyytää ritareita ideoimaan kohteita, jotka sopisivat tähän löysään kategoriaan. Mitä te tekisitte neljällä "maanpuolustusmiljardilla"? Juha Itkonen ottaa puheeksi Jussi Pullisen Helsingin Sanomiin (27.7.) kirjoittaman kolumnin otsikolla "Journalismin tulee rikkoa sukupolvien siiloja". Pullisen mukaan Beatles, IShowSpeed (Yhdysvaltalainen striimaaja ja rap-artisti) ja sote mahtuvat kaikki uutismediaan, jonka tulisi olla eri sukupolvia yhdistävä tila. Pullinen piirtää tekstissään Suomesta kuvan poikkeuksellisen ikäsiiloutuneena yhteiskuntana. Hän viittaa kirjoituksessaan vuoden alussa julkaistuun E2 Tutkimuksen sukupolvibarometriin. Saatesanoissaan tutkimuksen tekijät kirjoittavat näin: "Suomalaisessa elämäntavassa eri sukupolvet ovat etääntyneet toisistaan. Palvelut, työelämä ja julkinen keskustelu eivät vahvista sukupolvien yhteistyötä, vaan oletuksena on pikemminkin, että ikä ominaisuutena määrittelee paitsi ihmisen tarpeita, myös esimerkiksi arvoja, voimavaroja, osallisuutta ja kiinnostuksen kohteita." Juha tiedustelee raadilta, koetteko te että näin on. Oliko ennen paremmin ja mitä asialle voisi tehdä?
Quarter life crisis, eli suomeksi neljännesiän kriisi, on parikymppisyyteen liittyvää epävarmuutta elämän suurista kysymyksistä. Miksi silloin, kun kaiken pitäisi olla mahdollista, olo on kaikkea muuta kuin vapaa? Kirjoittaja: Iines Joronen Lukija: Evita Lestinen
Neljän kauden hallitukset ovat yrittäneet uudistaa saamelaiskäräjälain, ja nyt se on onnistumassa. Osa hallituspuolueiden edustajista vastustaa kuitenkin lakia ja haluaa äänestää sitä vastaan. Miten solmuun hallitus saamelaisasian kanssa menee? Miksi asia on yhä niin vaikea? Aiheesta keskustelevat lakia vastustava perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen, kokoomuksen varapuheenjohtaja, perustuslakivaliokunnan jäsen Karoliina Partanen sekä SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi, inarilaislähtöinen saamelainen. Toimittajana on Antti Pilke. Suora lähetys.
Dead Dead Demon's Dededede Destruction on Inio Asanon arkinen scifidraama, jossa kahden ystävyksen aikuistumista varjostaa Tokion ylle haaksirikkoutunut muukalaisten avaruusalus ja Japanin militarisoituminen. Ajankohtaisina aiheina puhumme Desucon Frostbite 2025:stä, Ken Akamatsun kanssapolitiikoilleen järjestämästä seminaarista manga- ja animealojen kipukohdista sekä Bloombergin artikkelista suoratoistopalvelu Crunchyrollin viime vuosien ongelmista. Lukujonossa on Masaaki Nakayaman päähenkilötön, pienistä palasista koostuva kauhumysteeri PTSD Radio. --- Kommentoi | Threads | Mastodon | Bluesky | X | Instagram --- (01:13) – KUULUMISET: BL-BINGO - Maaretin BL-bingoketju Mastodonissa (05:09) – DEDEDEDE: ESITTELY - Dead Dead Demon's Dededede Destruction (08:09) – DEDEDEDE: INIO ASANO JA TAIDE - Inio Asano - Asanon Instagramista saa hyvän kuvan siitä, miten hän vaihtelee piirrostyylejä eri sarjoissaan - Osalla hahmoista on outoja, karikatyyrimäisiä kasvonpiirteitä (kuva) - Sivuhahmoilla on usein selkeää sukunäköä keskenään (kuva) - Neljäs veli on chuunipoika (kuva) - Yksityiskohtaisia valokuvapohjaisia taustoja ja söpöjä jalkoja (kuva) - Jakso 60, jossa puhuimme Death Notesta - Manben-sarjan Inio Asano -jakso (DailyMotion) - Naoki Urasawa - Muukalaisten alukset muistuttavat epäilyttävästi arkisia esineitä (kuva) - Inio Asanoa innoitti mangaka Tamakichi Sakura - Yoshiharu Tsuge, osa gekiga-liikettä josta olemme puhuneet jaksossa 57 ja jaksossa 89 - Shigeru Mizuki, josta olemme puhuneet jaksossa 56 ja jaksossa 89 - Koko aukeaman ruutu, jossa valtava määrä muukalaisia putoaa taivaalta (kuva) - Asano demonstroi YouTube-kanavallaan, miten piirtää nykyään joskus myös kokonaan digitaalisesti, vaikka ei olekaan sen kanssa vielä täysin sujut (YouTube, englanniksi tekstitetty) - Title drop -hetket jyrähtävät välillä ruutuun aggressiivisesti (kuva) - Lukujen välisivuilla hahmot leikittelevät DEDEDEDE-tavujen kanssa (kuva) (25:05) – DEDEDEDE: TARINA JA MAAILMANRAKENNUS - Siellä se muukalaisten emoalus kelluu (kuva) - Maailmanrakennus tapahtuu usein varsinaisen fokuskerronnan taustalla, esim. radion taustameluna (kuva) - Japani on militarisoitumassa uudelleen, mutta tällä kertaa söpösti (kuva) - Muukalaiset ovat puolustuskyvyttömiä ihmisiä vastaan (kuva) - Muukalaiset kuvataan “lokalisoidusti” kutsumassa toisiaan japanilaisilla nimillä (kuva) - Pohjois-Korea alkoi ampua ballistisia ohjuksiaan Japanin yli vuonna 1998 - The Legend of Zelda: Majora's Mask julkaistiin vuonna 2000 - Vuoden 2011 kolmoisonnettomuus - Tokion suuret maanjäristykset ovat toistuneet noin sadan vuoden välein, ja edellinen oli 1923… - Jokainen pokkari alkaa Isobeyanista ja päättyy Isobeyaniin (kuva) - Doraemon, kaikkien tuntema lastensarja, jota Isobeyan parodioi - Yhdysvaltain presidentti Padron näyttää ja kuulostaa kumman tutulta (kuva) (46:17) – DEDEDEDE: KADODE JA ORAN - Päähenkilömme (kuva) - Kadode ja Oran ovat parhaat ystävykset (kuva) - Kadoden emoaluksen saapumisessa kadonnut isä oli paljon poissa (kuva) - Kadoden neuroottinen äiti on aika kamala ja rasittava, mutta äidin uusi miesystävä on oikein mukava heppu (kuva) - Oranin isoveli Hiroshi on sarjan paras poika (kuva) - Toinen kuva (kuva) (53:27) – DEDEDEDE: MUUT HAHMOT - Lukioporukka (kuva) - Välillä on konflikteja, mutta silti ystävyys on tärkeää (kuva) - Uudet yliopistokaverit Futaba ja Makoto (kuva) - Kadode on ihastunut intohimottomaan opettaja Wataraseen (kuva) - Mangaka Kengo Hanazawa… …on saanut sarjassa vähän hönön pienen cameon (kuva) - Ressentiment - I Am A Hero - Oban sisällä asuu muukalainen (kuva) (01:06:14) – DEDEDEDE: JULKAISU - Sarjan kannet - Ilmaisu “Tokion 23 erillisaluetta“ (23区) on systemaattisesti käännetty väärin muotoon “ward 23”, aivan kuin kyse olisi vain yhdestä erillisalueesta (järjestysluvultaan 23), eikä kaikkien 23 alueen kokonaisuudesta (01:09:52) – DEDEDEDE: ANIMESOVITUS - TV-sarjaksi muokattu animesovitus Crunchyrollissa - Kadodea näyttelee Yoasobin vokalisti Lilas Ikuta - Orania näyttelee Ano (01:17:07) – DEDEDEDE: SPOILERIOSIO - Oran ei halua käsitellä todellisuutta (kuva) - Kadode ja Oran ja muukalainen (kuva) - Kadode ja juna (kuva) - Ystävyys on tärkeämpää kuin maailmanloppu (kuva) - Steins; Gate - Oran ihastuu (kuva) - Lähestyvän maailmanlopun vihjailukin on aggressiivista kerrontaa (kuva) - Dempagumi.incin kappale Even if the World's in Pieces / Ashita chikyuu ga konagona ni nattemo (YouTube), jolle Asano on näemmä piirtänyt myös levynkannen - Neljä vuotta myöhemmin… (kuva) (01:46:13) – DEDEDEDE: YHTEENVETO - Petterin arvostelu sarjasta Anime-lehden numerossa 4/2018 (kuva) (01:48:49) – DESUCON FROSTBITE 2025 - Kamome Shirahama kunniavieraana kesän 2025 Desuconissa - Jakso 43, jossa puhuimme Shirahaman sarjasta Witch Hat Atelier - Bonusjakso, jossa puhuimme Kore Yamazakin vierailusta Desuconissa 2023 - Jakso 9, jossa puhuimme sarjasta Delicious in Dungeon - Orb: On the Movements of the Earth - Petterin ohjelma Kääntäminen kulttuurisodan kohteena (YouTube) - Ylilaudalla keskustelu oli ennalta-arvattavan värikästä - Maaretin ohjelma Animetunnarit tarinaa kertomassa (YouTube) - Desucon Frostbite -taltiokokoelma (YouTube) - Norpun blogipostaus, johon superdarling-hahmotyyppiluento perustui - Kunniavieras Tsubasa Yonaga - Onban kikou (02:19:30) – KEN AKAMATSUN MANGAKESKUSTELUTILAISUUS - Jakso 63 ja jakso 70, joissa olemme viimeksi puhuneet Ken Akamatsun lähdöstä politiikkaan - ANN: Ken Akamatsu Named as Parliamentary Vice-Minister of Education, Culture, Sports, Science and Technology - Ken Akamatsun tekstipostaus ja sarjakuvapäiväkirja tapahtumasta - Denfaminicogamerin artikkeli tapahtumasta - Artikkelin läpikäyntiä konekäännöksen kanssa - Tetsuya Chiba - George Morikawa - Hideaki Anno - Jakso 79, jossa puhuimme mangan fyysisistä piraattijulkaisuista - Tuleva uusi Gundam-sarja Mobile Suit Gundam GQuuuuuuX - Machiko Satonaka (02:32:59) – CRUNCHYROLLIN HAASTEET - Bloomberg: Sony's Crunchyroll Finds Its Early Lead in Anime Under Attack - Kopio artikkelista Japan Timesissa - Engadget: A new Crunchyroll manga mobile app arrives later this year - Sakamoto Days oli Netflixin isoin animelanseeraus sen jälkeen kun se alkoi kertoa viikkokatsojalukujaan - Richardson Handjajan graafi perustuen Parrot Analyticsin dataan siitä, miten Netflix tuotti animelle jo vuonna 2023 tuplasti enemmän rahaa kuin Crunchyroll - Graafi talteen siltä varalta että linkki joskus lakkaa toimimasta (kuva) - Nykyään on muotia ilkkua kaikille Crunchyrollin ongelmille - Esimerkki 2 - Esimerkki 3 - Miksi Re:Zeroa ei markkinoida? - Valitusesimerkki siitä, että suoratoistopalvelut “tappavat” sarjoja (kuva) (02:58:34) – HAMPAANKOLOSSA: KINGDOM & K MANGA - ANN: Viz Media Licenses Kingdom Manga - K Manga laajeni uusille alueille lokakuussa 2024 ja helmikuussa 2025 - Jakso 85, jossa kokeilimme K Mangaa emmekä pitäneet siitä - Tarkennuksena Kodanshan sarjojen saatavuuteen muissa manganlukupalveluissa: kaikkia Kodanshan sarjoja ei vedetty pois, vaan simultaanijulkaiseminen muualla lopetettiin, ja sarjavalikoima pieneni (03:03:57) – KUULIJAKOMMENTTI: MANGA KIRJAKAUPOISSA (03:05:36) – KUULIJAKOMMENTTI: PIIRROSTYYLI JA SUOSITUKSIA - Jakso 100 ja jakso 103, joissa puhuimme One Piecestä - Jakso 105, jossa puhuimme Seirou Operasta - Jakso 108, jossa puhuimme Blackguardista - Ouran High School Host Club sai varsin rakastetun animesovituksen vuonna 2006 - Titaanien sota / Attack on Titan - Jujutsu Kaisen - Beastars - Nobuyuki Fukumoto - Love Roma - Kooji Kumeta - Behind the Scenes!! - Jakso 67, jossa puhuimme sarjasta Oshi no ko - Frieren: Beyond Journey's End - Tokyo Ghoul - Shuzo Oshimi - Stray Dog's Night - Natsuki Takaya - Mika Yamamori - Harem Marriage - Jakso 16, jossa puhuimme sarjasta Takane & Hana (03:24:46) – KUULIJAKOMMENTTI: MANGAN SUKUPUOLIKUVAUS - Lauran Mastodon-viesti - Ranma 1/2 - Ayakashi Triangle - Wandering Son - Jakso 87, jossa puhuimme sarjasta Boys Run the Riot - Jakso 21, jossa puhuimme sarjasta Our Dreams at Dusk - Jakso 65, jossa puhuimme sarjasta Love Me for Who I Am - Sukupuolella leikitteleviä romanttisia komedioita, joiden keskiössä on otoko no ko -hahmo: - Prunus Girl - Maria Holic - Princess Jellyfish - Danganronpan Chihiro - Jakso 82, jossa puhuimme Vinland Sagan Cordeliasta - Nolkytluvun taitteen proto-transnaishahmoja - Fruits Basketin Ritsu ja Momiji (muiden muassa) - Paradise Kissin Isabella - I Think I Turned My Childhood Friend into a Girl, josta puhuimme jaksossa 69 - Just Like Mona Lisa - Maaretin Mastodon-ketju sarjasta - Simoun - After School Nightmare - My Secret Affection, josta puhuimme jaksossa 67 - Riyoko Ikedan The Rose of Versailles (josta puhuimme jaksossa 59) ja Claudine - Jakso 39, jossa puhuimme Ryo Hanadan sarjasta Devils' Line - Jakso 108, jossa puhuimme Ryo Hanadan sarjasta Blackguard - Land of the Lustrous - Onimai – I'm Now Your Sister - Your Name (03:40:02) – LUKUJONOSSA: PTSD RADIO - PTSD Radio - Fuan no tane, tekijän toinen sarja - Jakso 109, jossa puhuimme päähenkilön roolista - The Melancholy of Haruhi Suzumiya - Sarjoja, joissa kauhuelementti toimii mausteena: - The Promised Neverland - I Want to Hold Aono-kun So Badly I Could Die, josta puhuimme jaksossa 92 - Higurashi - When They Cry - Spekulaatiota siitä, että tekijä lopetti sarjan kun pelotti liikaa (03:57:08) – LOPETUS
Tässä jaksossa 15-vuotias poikani lukee Yösyöttö-selkokirjan neljä ensimmäistä lukua. Voit lukea tekstin täältä: https://drive.google.com/file/d/1xJmTCYRnJb0WOsEcTtTG98nxfHyYYv53/view?usp=sharing Voit ostaa kirjan täältä: bit.ly/tilaaselkokirjoja Lisää näyteitä selkokirjoista: https://randomfinnishlesson.blogspot.com/2020/12/easy-finnish-book-samples.html Kuuntele Reinon aikaisempi vierailu podcastissa täältä: https://soundcloud.com/randomfinnishlesson/reino-tekee-laeksyjae :)
Kiitos Asuntosalkunrakentaja.fi, Suomen Vuokranantajat, Treco, If, Flatco, Pankkiarvio.fi ja Naapurikodit. Tutustu tämän jakson sponsoreiden tarjoamaan sopivan tilaisuuden tullen. Sinustako flippaaja? Oppia-Kokemuksia-Inspiraatiota -kirja tilattavissa. Ostan Asuntoja alennuskoodi FLIPPAA. Tilaa tästä. - Nyt myös e-kirjana! Sinustako flippaaja -kirjan avulla eteenpäin asuntosijoittamisessa – Tiistaiaudio #331 Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka rahamedia.fi/verkkokurssit. Kokouksen asialistalla on 2 pääkohtaa: 1. Luottamustutkimukset vs ennustajapiristymiset ostopäällikköindeksit, tilastokeskuksen luottamuskyselyt, Suomen Vuokranantajien barometrit, korkokäyrät eli eri pituisten korkokäyrien kertoma vs erilaisten ammattiennustajien ja lobbarien “toivo, piristys, nousu alkamassa” -adjektiivihöysteiset hengenluontispektaakkelit, joita on saatu seurata jo kohta 2 vuotta 2. Neljä viikkoa sitten kk-palaverissa 12 kuukauden euribor oli 3,148, eilen 11.9. noteeraus oli 2,960 - 0,188 %-yksikköä pudotusta Mitä lisäajatuksia 12 kk euriborin lasku on kuukauden aikana herättänyt? OP Asuntomarkkinakatsaus Q3/2024 Myös nämä voisi kiinnostaa: Korkojen lasku/asuntojen eurohintojen nousu eivät ole asuntosijoitusstrategioita – Blogi #428 Grahn, Parviainen, Huru – Kuukausipalaveri 10 – Ostan Asuntoja Podcast #321 Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Asuntosalkunrakentaja.fi on asuntosijoittajille tarkoitettu sivusto, jossa voit tankata tietoa asuntosijoittamisella vaurastumisesta sekä artikkeleista että ladattavasta E-kirjasta. Liittymällä sisäpiiriin pääset käsiksi hyviin sijoitussuntoihin alle markkinahintojen. Tutustu Asuntosalkunrakentaja.fi Etukäteisvinkit uusista kohteista saa seuraamalla Asuntosalkunrakentajia Instassa, Twitterissä (X) tai Facebookissa. Lisää löytyy YouTubesta. Asuntosalkunrakentaja Blogista: Sijoitusasunnon rahoitus – Opas aloittelevalle asuntosijoittajalle Erinomainen opas: Asuntosijoittaminen vuonna 2024 – 10 hyvää syytä sijoittaa asuntoihin 10 vuotta 10 miljoonaa Mikko Väänänen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #315 Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille: Suomen Vuokranantajat - vierelläsi jo 25 vuotta. Suomen Vuokranantajien jäsenenä apunasi ovat omat juristit ja ekonomisti. Tarjolla on maksuton lakineuvonta, etuja, työkaluja ja kattava tietopankki. Jäsenyyden on valinnut jo yli 30 000 asuntosijoittajaa.Valitse sinäkin luotettavaa osaamista vuokraustoimintasi tueksi.Liity: vuokranantajat.fi Työpaikalle on kiva mennä Eemeli Karlsson Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #310 Oletko ostamassa sijoitusasuntoa ja haluaisit markkinahinta-arvion ostettavasta asunnosta? Pankkiarvio.fi on edullinen ja helppo palvelu tähän tarpeeseen. Täytät vain omat tietosi ja lähetät sinulla olevat dokumentit. Markkinahinta-arvion avulla saat näkemystä siihen, ettet maksa asunnosta liikaa. Pankkiarvio.fi. Hoida kohteidesi ja vuokrasuhteidesi elinkaaren hallinta kasvavan asiakasjoukon tarpeiden pohjalta jatkuvasti kehittyvän Flatcon avulla. Lisäksi Flatco tarjoaa taloyhtiöille modernit etäluentapalvelut sisältäen muun muassa huoneistojen vedenkulutuksen ja palovaroittimien kunnon seurannan Yksityinen vuokranantaja voi käyttää Flatcon perustoimintoja maksutta ja lisäpalveluja joustavasti tarpeen mukaan. Johtava vuokranantajan verkkopalvelu Flatco.fi Naapurikodit ostaa kokonaisia kiinteistöjä, jalostaa niistä viihtyisiä koteja ja jää omistajaksi nostamaan taloyhtiön arvoa. Osa asunnoista tarjotaan ostettavaksi. Haluatko asuntosijoittajana mukaan? Lue lisää naapurikodit .fi Naapurikoteja Anniina ja Jesse Parviainen Osa 1 – Ostan Asuntoja Podcast #283 Ifin vuokaranantajan vakuutuksen saat helposti verkosta. Laske hinta if.fi/vuokranantaja Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilauspaikka on asuntosijoituskirja.fi. Koodilla TAVOITE -25 %. Kirja on vuokratuloista verovähennyskelpoinen kulu. E-kirjan saa luettavaksi heti. Isyysblogin muistiinpanot Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjasta – Tiistaiaudio #314 Marko Kaarton esikoiskirja "Sijoita Asuntoihin! Aloita, kehity, vaurastu" löytyy samalta sivustolta. Koodilla ALOITA saat lisäalennuksen. Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssin tilauspaikka on rahamedia.fi/verkkokurssit.
[Finnish: Three hundred and fifty-four – There's no harm in asking] While the young people party downstairs, Michael and Io have their own party with amazing tunes in languages other... LEARN MORE The post Kolmesataaviisikymmentäneljä – Ei kysyvä tieltä eksy appeared first on babble POP!.
Tämän viikon podcastissa Joona Aaltonen, Oskari Eronen, Rasmus Helaniemi ja Heini Pitkänen pohtivat sitä, onko Suomi europarlamenttiin siirtyvän Pekka Toverin (kok) sanoin sodassa itänaapurinsa Venäjän kanssa vai ei. Keskustelussa käydään läpi myös Yhdysvaltain presidentinvaalien viimeisimpiä käänteitä ja Joe Bidenin kehnoa vaalitenttisuoritusta. Lopuksi keskustellaan vielä työviikon pituudesta: pitäisikö siirtyä nelipäiväiseen työviikkoon vai Kreikan malliin kuusipäiväiseen ahertamiseen?
Mitä seurauksia EU:n laajenemisella voi olla? Keskustelemassa EU-asiantuntija Matti Niemi ja EK:n yhteyspäällikkö Juho Mäki-Lohiluoma. Sorsa-säätiö julkaisi eilen raportin Pöytävaraus yhdeksälle: Neljä skenaariota EU:n laajenemiselle ja uudistumiselle, jossa arvioidaan yhdeksän maan EU-jäsenyyden seurauksia. Onko EU:n laajenemisesta enemmän hyötyä Suomelle, vaikka Suomen EU-jäsenmaksuosuus saattaakin uusien jäsenmaiden myötä nousta? Toimittajana on Linda Pelkonen.