Podcasts about pikkuhiljaa

Salibandymuseon nostalgiapalojen jakso numero 42 on julkaistu. Edellisessä jaksossa uppouduttiin Jani ”Kukkis” Kukkolan upean uran Suomen ja Ruotsin kansallisten sarjojen historiikkiin ja muistojen syövereihin. Tässä jaksossa jatkamme siitä mihin jäimme ja museoimme Kukkolan komean maajoukkueuran kohokohdat. Kuulemme Kukkolan dream team -joukkueen kokoonpanon ja puhumme salibandyn kansallisesta ja kansainvälisestä tilanteesta laajemminkin. Mitä Kukkola lajissa muuttaisi, jos hänellä olisi siihen tarvittava valta ja voima. Studioisäntänä toimii museoukko Jari Kinnunen. Jakso 42 sisältää mm.: 00:00:00 – 00:56:18 Jani Kukkola – tulta ja tappuraa, osa 2 - Huikea ryhmä kasassa MM2003 U19 -kisoissa - Pikkuhiljaa ruotsikammo kaikkosi - ”Tulin räkänokkana kisajoukkueeseen” - ”Sain vähän niin kuin varkain isomman roolin 2008 -kisoissa” - ”Oliks tää nyt nii vaikeeta” - 2010 -kisojen ympärillä oli melkoinen hullunmylly - ”Oli rockstara olo” - Uuden sukupolven supersankarit - Praha on ollut hyvä kisapaikka - Leirien rytmitys ja sisältö on muuttunut - Kohokohtia uran varrelta - Kommelluksia uran varrelta - Pukukoppijäynät on hävinnyt - Uran jälkeiseen elämään valmistautuminen - Mieleenpainuvimmat voitonjuhlat - Kukkolan dream team - Laji-evoluutio Kukkolan silmin - Pelaamisen fyysisyyden rajat? - Kuinka lähellä täysammattilaisuus lajissa on? - Salibandyn tulevaisuus?

Kaupallinen yhteistyö: NextoryLinkki tarjoukseen, jolla saat 45 päivää ilmaista kuunteluaikaa: www.nextory.fi/varjotonCindy Jamesin maanpäällinen painajainen sai alkunsa vuonna 1982, häiritsevillä, uhkaavilla puhelinsoitoilla. Pikkuhiljaa, naisen vainoaminen sai uusia, toinen toistaan vakavampia muotoja. Cindyn kotiin murtauduttiin tuon tuosta. Naisen asuntoon sytytettiin useita tulipaloja ja hänet pahoinpideltiin lukuisia kertoja. Intensiivistä vainoamista jatkui vuosia, kunnes tapahtumaketju sai karmivan päätteen: Cindy löydettiin kuolleena, hämäristä olosuhteista. Kaiken jälkeen, huomattavan moni koki, ettei kaikki ollut sitä, mitä Cindy oli vuosien ajan antanut ymmärtää. Monelle tuli tunne, että nainen jätti jotakin kertomatta. Miksi Cindylle kävi, miten kävi? Miten on mahdollista, ettei poliisi päässyt lähellekään tekijää, mittavista tutkimuksista huolimatta? Kuka Cindyä vainosi, vai vainosiko todella kukaan; löytyykö tapahtuneelle jokin toinen selitys? - Näitä, sekä monia muita kysymyksiä pohdin jaksossa, jättämättä mitään puolta varjoon.Sisältövaroitukset: Väkivalta eri muodoissa (fyysinen, henkinen, seksuaalinen), lapsiin kohdistuva väkivalta, eläimiin kohdistuva väkivalta, lähisuhdeväkivalta, mielenterveydelliset haasteet, itsemurha, vainoaminenMusiikki ja äänisuunnittelu: Tuomo HokkaPodcastin kansikuva: @simonaxk / @createdbysimona (instagram)Podcastin instagram, facebook & tiktok: @varjotonpodcastPodcastin sähköpostiosoite: varjotonpodcast@gmail.com

1.Se särki mun sydämen, että niin tärkeä paikka ja asia mulle, lakkasi olemasta yhdessä päivässä. 2.Pikkuhiljaa mä aloin tajuamaan että vaikka se kaikki kuulosti tosi siistiltä, niin kaikki ei ollut todellakaan siistiä. 3.Mulla on niin isoja unelmia et mä en oikein osaa ees selittää mitä ne on.Tämän jakson on tuottanut Podify, yksinoikeudella Podmelle.

Kun 19-vuotias Renae Marsden tutustui Facebookin välityksellä unelmiensa mieheen, Brayden Spiteriin, asiat vaikuttivat aluksi sujuvan erittäin hyvin. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin selvitä, että Brayden ei ollut aivan sitä, kuin oli antanut ymmärtää. Braydenin henkilöllisyyden selviäminen paljastikin vyyhdin pitkään kestänyttä vainoamista ja häirintää sekä henkilön, joka oli valmis menemään äärimmäisyyksiin saadakseen haluamansa. Lähteet: https://kileystruecrime.squarespace.com/kileystruecrimeaddict-blog/the-death-of-renae-marsden https://www.news.com.au/national/courts-law/renae-marsden-coroner-slams-liar-catfisher-over-20yearolds-tragic-suicide/news-story/451cdf0f65adacd92c036d8f63fe0c13 https://www.smh.com.au/national/nsw/parents-of-catfishing-victim-want-laws-changed-and-named-after-renae-20200520-p54uo2.html https://thecinemaholic.com/renae-marsden-death-where-is-camila-zeidan-now/ https://coroners.nsw.gov.au/documents/findings/2020/Marsden_findings_20_May_20.pdf https://www.dailymail.co.uk/news/article-8342353/Renae-Marsden-Camila-Zeidan-charged.html

Tiia Hautala on yksi Suomen kaikkien aikojen parhaita moniottelijoita. Seitsenottelussa hänen parhaat saavutuksensa arvokilpailuissa olivat viides sija Sevillan MM-kisoissa 1999 ja kahdeksas sija Sydneyn olympialaisissa vuonna 2000. Lisäksi palkintokaapista löytyy lukuisa määrä SM-mitaleja. Hautalan ennätys seitsenottelussa on Sevillan MM-kisoissa oteltu 6369 pistettä, joka on edelleen Suomen toiseksi paras ottelutulos. Nykyisin hän toimii valmentajana Varalan urheiluopistossa ja Tampereen urheiluakatemiassa, ja luotsaa nuoria urheilijoita yläkoululeireillä. Hautala puhuu podcastissä mm. omasta urasiirtymästään ja urheilijaidentiteetistä luopumisen vaikeudesta. Kilpauran jälkeen seuraava oma juttu löytyi valmennuksen parista muutaman mutkan kautta. Hän työskenteli mm. tuotantoyhtiössä, kirjoitti urheilujuttuja eri medioihin ja päätyi lopulta Tampereen Pyrintöön yleisurheilun valmennuspäälliköksi. - Urheilijan arjessa kaikki tehdään urheilun ehdoilla, se on selkeä rakennelma. Kun ura loppuu ja rakennelma sortuu, se aiheuttaa tyhjyyden tunteen. Vertaistuki oli minulle isoin tuki siinä vaiheessa. - Valmennus alkoi tuntua omimmalta vaihtoehdolta ja niin päädyin valmennuspäälliköksi. Pikkuhiljaa toimenkuva muuttui, kunnes Varala tuli kuvioihin mukaan. Nyt työssäni on kaksi pääaluetta: yläkoululeirien koordinointi opistolla ja valmennus urheiluakatemiassa. Olen myös fysiikkavalmentajana lähinnä palloilulajeissa. Varalan urheiluopisto on yksi 11:stä yläkoululeiritystä järjestävästä urheiluopistosta Suomessa. Leiritys kuuluu kiinteästi monen lajin valmennusjärjestelmään ja on tärkeä osa nuoren urheilijan polkua. Hautala pitää kokonaisuutta onnistuneena ja toteaa, että se valmistaa urheilijoita hyvin toiselle asteelle. - Leiritys on tärkeä osa koko urheilujärjestelmää urheiluyläkoulujen lisäksi. Kokemuksesta on jo nähty, että on saatu hyviä tuloksia aikaan ja urheilijat ovat toiselle asteelle tullessaan valmiimpia. Leireillä on hyvin monipuolinen sisältö urheilijaksi kasvamisen kannalta. - Päivät leirillä ovat tiiviitä, mutta uskon, että nuoret saavat leiristä tosi paljon. Myös ryhmäytyminen ja porukan mukana kasvaminen ja yhteenkuuluvuuden tunne on tärkeää, se rooliakaan ei voi väheksyä. Itsekin muistan, että aikoinaan urheiluleireillä oleminen oli ihan parasta!

Kaikki hyvä on vielä edessäpäin.Kun sain mahdollisuuden tehdä nämä kaksi podcastia pääsiäisen aikaan olin superinnoissani. Minulla tuli mieleeni kymmeniä aiheita ja ajatuksia, joita haluaisin teille jakaa. Pääsiäinen ja Jeesuksen ylösnousemus -mikä voisi olla idearikkaampi aihe!Pikkuhiljaa aloitin ajatusteni kokoamista paperille. Ensin yhdelle, sitten toiselle. Vielä kolmannelle ja neljännellekin. Ajattelin, että äh, pitää katsoa huomenna uudestaan. Katsoin seuraavana päivänä uudestaan ja pian olin kuin sarjakuvista tuttu piirtäjä, joka istuu rutattujen paperitollojen keskellä.Koko pääsiäisen ja ylösnousemuksen aihe alkoi tuntua niin loppuunkäsitellyltä. Mitä uutta minä nyt vielä osaisin tästä sanoa? Se on täytetty. Niinhän se Jeesuskin sanoi ristillä. Se on täytetty ja sillä siisti, eikai tuohon ole mitään lisättävää... Elämme pääsiäisen jälkeistä tiistaita, kaikki on nyt tapahtunut. Päivän evankeliumitekstissä Jeesus ilmestyy ja esittelee itseään opetuslapsilleen seuraavasti; ” Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan.” Jeesus siis ilmestyi vakuuttamaan, että oli ollut sanansa mittainen mies. Hän oli hommansa hoitanut, kuolema oli kuolemalla voitettu.Kysyin ystäviltäni apua. Mitä ihmettä voisin sanoa pääsiäisestä nyt, kun kaikki on ikään kuin valmista? Hyvä ystäväni sanoi ”Mulle pääsiäinen tarkoittaa lähinnä vapaapäivää, kevään alkua ja semmosta…että kaikki hyvä on vielä edessäpäin.”Lamppu syttyi päässäni. Niin, siinähän se, pääsiäisen ja ylösnousemuksen idea tiivistettynä.Mikä olisikaan parempi syy saada arkivapaa kuin itse vapauden juhliminen. Jeesushan tuli maailmaan, jossa uskonnolla oli vahva muotti. Niinkin vahva, etteivät kaikki pystyneet siihen muottiin itseään ujuttamaan. Piti olla puhdas, niin rituaalisesti kuin mieleltäänkin. Piti olla varaa uhrata temppelissä Jumalalle erilaisia eläimiä ja asioita. Sai syödä vain tietynlaista lihaa. Oli suotavaa, että eli tietynlaista elämää, naiset miesten vaimoina ja toisinpäin. Jos satuit olemaan orja, tai lapsi olit erityisen alisteisessa asemassa. Jos taas yksinäinen, sairas tai jotain syntiä tehnyt niin elit ehkä jo täysin yhteiskunnan ulkopuolella. Sääntöjä oli paljon. Rajat ja ääriviivat oli ulkoapäin tarkasti piirretty. Sitten tuli Jeesus, joka vapautti meidät ihmiset kaikista noista vaatimuksista, pyyhki tiukasti piirretyt viivat. Kuten Paavali kirjeessä Galatalalaisille tiivistää:”Te kaikki olette Jumalan lapsia, kun uskotte Kristukseen Jeesukseen. Kaikki te, jotka olette Kristukseen kastettuja, olette pukeneet Kristuksen yllenne. Yhdentekevää, oletko juutalainen vai kreikkalainen, orja vai vapaa, mies vai nainen, sillä Kristuksessa Jeesuksessa te kaikki olette yksi. Ja jos te kerran olette Kristuksen omia, te olette Abrahamin jälkeläisiä ja saatte periä sen, mikä hänelle oli luvattu.”Jeesuksen ristintien ja ristityön kautta me kaikki; sukupuolettomat, muunsukupuoliset, naiset, miehet ja kaikki muut, taustoistamme ja kansalaisuuksistamme riippumatta olemme lunastettuja, vapaita ja Jumalalle kelpaavia ihan omana itsenämme. Kevät, jonka ystävänikin liitti pääsiäisen vahvasti, on taas kasvun ja uusien alkujen aikaa. Maa sulaa ja työntää kaikenlaista uutta elämää kohti maailmaa ja useat eläimet heräilevät horroksestaan. Voi ikään kuin aloittaa puhtaalta pöydältä -niin kuin me ihmisetkin saimme aloittaa Jeesuksen voitettua kuoleman. Näin kristittynä minulla ei ole enää kysymystä, johon usko ei vastaisi. Kirjettä heprealaisille lainatakseni: Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.  Jumala on luvannut pitää minusta huolta nyt ja sitten kun tulee kevät, jolloin en enää herääkään tähän maailmaan. Kaikkein sykähdyttävintä ystäväni sanoissa oli kuitenkin se, että kaikki hyvä on vielä edessäpäin.Tämä ei ollutkaan tässä, tämä on vielä kaikki kesken. Me olemme kesken. Se onkin pääsiäisessä kaikista ihmeellisintä. Jeesus on tehnyt koko pääsiäisen ajan sellaisia temppuja, että heikompia hirvittää ja antanut sellaisia lupauksia, että niistä on paha pistää paremmaksi. Tunnemme tämän päivän evankeliumitekstin lisäksi muitakin kertomuksia siitä, miten Jeesus vielä ilmestyy oppilailleen, vakuuttaen että on todellakin se kuka lupasi ja on tehnyt mitä lupasi. Todellakin ihminen ja todellakin Jumala. Todellakin kuollut ja todellakin ylösnoussut.Mutta kaikki hyvä on vielä edessäpäin. Äitini muistelee usein kuulemaansa siitä, että Jumala on salannut meiltä sen mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, jotta me jaksaisimme elää täällä. Ja jos kuvittelet nyt elämäsi parhaan hetken. Sen kun olit onnellisempi kuin koskaan ennen, kun kaikki oli selvää ja se mikä ei ollut oli merkityksetöntä…ja kun sellaisella hetkellä kuulet nuo sanat ” Jumala on salannut meiltä sen mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, jotta me jaksaisimme elää täällä” -silloin voit vain aavistaa sen kaiken hyvän mikä on vielä edessäpäin. Saat jatkaa rauhassa, keskeneräisenä.Vaikka Jeesus antoi meille vapauden elää Hänen seuraajinaan juuri omina itsenämme, vaikka Hän antoi meille ikuisen Kevään toivon ja viestin siitä, että kaikki hyvä on vielä edessä, jäi meillekin tehtävä. Laulaja ja lauluntekijä Yona sanoittaa kappaleessa Kesken seuraavasti:”Joku väritti mut tuhansin sävyin, piirtää unohti vaan ääriviivat, unohti vaan ääriviivat.”Elämässä on mielestäni kyse ääriviivojen piirtämisestä. Se on osa kasvuamme jatkuvassa keskeneräisyydessä. Jumala on värittänyt meidät tuhansin sävyin, mutta meidän on itse löydettävä ääriviivat ja piirrettävä ne. Se on osa sitä vapaata tahtoa, uutta liittoa, jonka Jumalalta saimme. Mielestäni ne ääriviivat piirretään iloista, suruista, rinnasta räjähtävästä rakkaudesta ja sisuskaluja polttavasta tuskasta. Niitä piirretään muihin peilaten. Yona jatkaa kappaleessaan sanoin:”Älä oo niin nopee antaa tuomioo, ei musta muuten mitään tuu. Perhosen toukka tai paraneva haava, mä oon kesken niinku puolikuu, kesken niinku puolikuu.”Elämämme on täällä ikuisesti kesken, koska meitä odottaa iankaikkinen elämä Jeesuksen ristintyön ansiosta. Samalla kun piirrämme omia ääriviivojamme peilaten niitä muihin, on hyvä muistaa mitä Jeesus meille opetti. Pidetään huolta omista ja kunnioitetaan myös muiden ääriviivoja. Annetaan jokaiselle mahdollisuus ja aika piirtää ne juuri sellaisiksi, kun on paras. Anteeksianto on pyyhekumimme ja paksu tussimme niitä piirtäessä. Armo antaa vapauden ja rohkeutta vetää ääriviivoja välistä villillä vauhdilla ja välillä hitaasti hipsuttaen. Ja jos jää kesken, niin ei sekään haittaa…Koska, kaikki hyvä on vielä edessäpäin.

Jubailtiin Teemun kaa ja päiviteltiin hieman meidän tilannetta, että mitä on oikein tapahtunut viime aikoina. Pikkuhiljaa kuitenkin päästiin keskustelemaan aika syvällisistäkin asioista kuten työntekijöiden palkkaamisesta ja yrittäjyydestä ylipäätän. Milloin kannattaa ottaa riskia ja milloin ei.

Yvonne Wirnes ja hänen lapsensa joutuivat tuhopolton uhreiksi 26. elokuuta 2005. Yvonnen ex-mies ei kestänyt jätetyksi tulemista ja teki huumepäissään hirvittävän teon: sytytti perheensä tuleen. "Alussa hän oli tosi mukava ja charmikas. Kaikki tykkäsivät, että onpa mukava mies. Pikkuhiljaa, sitten kun tulin raskaaksi, hän muuttui, lopulta en uskaltanut sanoa edes omia mielipiteitäni." Yvonne ajatteli lastensa parasta ja jätti miehen, kun kävi ilmi, että hän käyttää huumeita. Yhtenä päivänä mies oli oven takana, sanoi tuovansa vaatteita silloin puolitoistavuotiaalle pojalleen. Yvonne päästi hänet sisälle, he joivat kahvit parvekkeella, mies kysyi voisivatko he olla uudelleen yhdessä. Yvonnen vastaus oli kielteinen. Silloin mies otti kassistaan kanisterin, kaatoi bensiiniä Yvonnen ja heidän pienen poikansa päälle ja sytytti heidät tuleen. Tuhopoltto tapahtui elokuussa 2005. Nyt Yvonne asuu poikiensa kanssa rivitalossa ja käy osapäivätöissä. Lähes sadan leikkauksen jälkeen hän on saanut itselleen kasvot ja kroppa toimii, vaikka palanut iho kiristää. "Hyvät ystävät ovat tärkeitä, pitää karsia pois ne jotka antavat huonoa energiaa. Läheiseni näkevät, että olen sama Yvonne kuin ennenkin." Haastattelija: Soili Huokuna.

Pikkuhiljaa potilaan käsite on muuttunut: terveydenhuollossa tutkitaan yhä terveempiä potilaita ennaltaehkäisyn nimissä. Kalifornian yliopiston kardiologian professori Rita Redberg kritisoi ylihoitamista, koska esimerkiksi kuvantamisessa potilasta rasitetaan ylimääräisellä säteilykuormalla. Ylihoitaminen selittää myös osaltaan terveydenhuollon kohonneita kustannuksia. Rita Redberg kritisoi myös sitä miten helposti ihmisen kehon sisään asennettavat lääketieteelliset laitteet, kuten vaikkapa tekonivelet, pääsevät makkinoille. Niiltä ei vaadita ollenkaan samanlaisia kliinisiä tutkimuksia kuin lääkkeiltä ennen kuin ne päästetään markkinoille. Suomen Akatemian kliininen tutkija Kari Tikkinen pohtii lääketieteen epävarmuutta ja kuinka juuri se aiheuttaa helposti liiallista tutkimista. Toimittaja Nina Malmberg. Kuva: Ken Treloar/Unsplash

Sanna pohtii vieraansa kanssa tässä jaksossa elämänvaikeuksien tuomia uusia näkökulmia ja konkreettisia elämänmuutoksia. Jenny Belitz-Henriksson on kirjakustantaja, joka kirjoittaa suosittua blogia nimeltä Vastaisku Ankeudelle. Jennyllä on takanaan kymmenen vuotta vaikeaa elämänaikaa. Ero, talousvaikeudet ja unettomat yöt. Nämä kerryttivät itseinhoa ja toivottomuutta. Eräänä päivänä Jenny päätti valita uhriutumisen sijasta hyvinvoinnin ja nappasi käteensä elämänhallinnan kirjan, joka oli pölyttynyt kirjahyllyssä. Siitä alkoi muutosten matka. Pikkuhiljaa elämässä alkoi tapahtua hyviä asioita. Kun vaikeat ajat olivat ohi, oli helpompaa myös keskittyä laihduttamiseen ja Jenny pudotti 16kg. Minkälaisen henkisen matkan Jenny on kulkenut ja mitä hän on matkan varrella oppinut? Voiko vaikeita aikoja muistella hyvällä? For information regarding your data privacy, visit acast.com/privacy See acast.com/privacy for privacy and opt-out information.

Tanja on laulaja, näyttelijä, tanssija. Hän on syntyisin Värmlannista ja sinne hän on nyt palannut, lapsuudenmaisemistaan Suomesta Venäjän rajalta Norjan rajalle. Tanja Kortelainen syntyi 30.12.1984 Kilissä, Värmlandissa.Itse tekeminen on opittu kotoa. Ei pelota tarttua hommiin!Tanja kertoo: Isän sukujuuret ovat Pohjois-Karjalassa, äidin Värmlannissa. Äiti halusi oppia suomea ja 1986 muutimme Ruotsista Suomeen, Joensuuhun, jossa vanhemmat ovat edelleen. Molemmat kulttuurit ja kielet ovat olleet läsnä pienestä saakka. Olin liikkuva lapsi, urheilin ja tanssin. Tein esityksiä kotona, kiinnostuin teatterista. Aloitin sellon soiton 6-vuotiaana, kanteleen soiton 12-vuotiaana; opiskelin Joensuun Konservatoriossa n.1990-2006. Kaikki kouluvuodet lauloin kuorossa. 1994 näyttelin lapsipääosaa (Jaana) Markku Pölösen ohjaamassa elokuvassa Kivenpyörittäjän kylä. Haaveet näyttelijän urasta alkoivat orastaa. Kouluvuodet Pohjois-Karjalassa, Pyhäselässä, ja lukio Joensuussa. Olin suhteellisen ahkera koulussa, kiinnostunut ja valitsin mahdollisimman paljon kursseja laidasta laitaan, paljon kieliä ja luonnontieteitä. Ylioppilas 2004. Ammatinvalinta ahdisti; mitä valita monista kiinnostuksen kohteista? Musisointi ja tanssiminen oli hauskaa siitä tuli lopulta luonnollinen valintani. 2002-2003 vaihto-oppilasvuosi Torsbyssä, Värmlannissa. Vuosi merkitsi paljon identiteetilleni ja voimisti juuriani Ruotsissa. Ensimmäistä kertaa kohtasin kunnolla ruotsalaisen kulttuurin, sain ystäviä Ruotsissa ja koin ensimmäiset kulttuurishokkini. Kiinnostuin Värmlannin suomalaismetsistä ja samaistuin niihin. Tein (kesä)töitä jo 12-vuotiaasta. Kokeilin kaikenlaista postin lajittelusta ja lasten ohjaamisesta isäni antiikkiliikkeessä restauroimiseen. Matkustin/reilasin itsekseni Euroopassa, mm. saksalaisen kummini Hellmutin luokse. Jännittäviä teinivuosia. Hellmut opetti viinitilallaan viinikulttuuria ja sain käyttöä saksankielentaidoilleni. (Vietin Saksassa kuukauden ensimmäisen kerran jo 12-vuotiaana vieraassa perheessä asuen.) 2004-2007 tanssikoulutus Outokummussa. Aivan uusi maailma, seikkailu ja sukellus taiteeseen, identiteetin etsimiseen ja aikuisuuteen. Hain ammatillista suuntaani tanssi vai musiikki? Näyttelin Joensuun Kaupunginteatterissa koulun ohella. 2007 muutin Tukholmaan. Kohtasin jälleen ruotsalaisen kulttuurin, hieman vanhempana. Kulttuurishokkeja ja ihmetystä. 2008-2010 olin juontajana SVT:n suomenkielisessä lastenohjelmassa Karamelli. Kesät 2008 (Bannlyst) ja 2009 (Kalevala) näyttelin Västanån Teatterissa Sunnessä. Lapsuuden haaveeni toteutui.Tapasin siellä Ola Stinnerbomin, jonka kanssa työskentelen edelleen. Hänen kauttaan olen saanut tutustua saamelaiseen kulttuuriin, joka minua kiehtoo. Saamelaisuudessa on tuttuja elementtejä suomalaisiin juuriini liittyen, mutta myös kiehtovaa eksotiikkaa. 2010 muutin Torsbyyn, Pohjois-Värmlantiin, jossa sain tanssinopettajan sijaisuuden 2010-2012. Elämäni ehkä hienoin työnantaja antoi haasteita, vapautta ja vastuuta. Ammatillisesti kukoistin ja sain kokeilla siipiäni erilaisissa projekteissa. Opetin, ohjasin, esiinnyin. Talven 2011-2012 vietin ummikkona Sevillassa, Espanjassa, jossa tanssin flamencoa ja opettelin espanjaa. Ah vihdoin ulkomailla! 2012-2014 hain uudelleen ammatillista suuntaa mitä valita, mihin keskittyä? Olin työttömänä, Riksteatterilla suomenkielisen teatterin kiertueenvetäjänä , tein tanssiprojekteja, ohjasin, opetin tanssia ja musiikkia, opiskelin kulttuurin johtamista/tuottamista, jne. Paljon kytköksiä suomalaisuuteen ja suomen kieleen. 2013-2015 muutin taiteilijakommuuniin Hagsätraan. 5-6 muusikkoa kotona oli kivoja jameja ja aina seuraa. 2014 lähtien olemme Ola Stinnerbomin kanssa kiertäneet kouluissa Norjassa, jossa esitämme saamelaista esitystämme Mjandasj. Tämänhetkinen pääasiallinen projektini. Kierrämme Norjassa n. 2-3 kk/vuosi. Kiertue-elämän ja matkalaukussa elämisen välillä paluu Tukholmaan alkoi ahdistaa yhä enemmän. Kaipasin luontoa ja rauhaa omaa kotia, puutarhaa, pysyvyyttä. Lapsuuden mummolani (äidin vanhemmat) Kilissä, Värmlanissa, vapautui vuokralaisten muuttaessa sieltä kesällä 2015 ja heti syksyllä muutinkin jo sinne remonttipesään. Pikkuhiljaa siitä kaivautunee hieno 50-luvun helmi. Omaa fyysistä kotia vielä voimakkaammin löysin kotiin tutustuessani Andreakseen talvella 2014-2015. Olen lähes koko ikäni hakenut eksotiikkaa, jännitystä ja uusia (kulttuuri)kokemuksia nyt löysinkin kotiin siihen tuttuun ja turvalliseen. Andreas on kotoisin Pohjois-Ruotsista ja muistuttaa minua jotenkin suomalaisesta jähmeydestä, ollen samalla myös sopivasti ruotsalainen. Vaikkei yhteistä polkua vielä kauaa olla tallattukaan, tuntuu tämä syvemmällä kuin koskaan. Suunnittelen (ja haaveilen) edelleen oman esiintyjyyden kehittämistä, monitaiteellisia projekteja. Olen lopultakin hyväksynyt monipuolisuuden olevan valttikorttini, jota voin kehittää ja hyödyntää. Suomalaiset juureni ovat minulle tärkeät etenkin Ruotsissa asuessani. Ammennan niistä inspiraatiota niin arjessa kuin taiteessanikin. Monet ystävistäni asuvat Suomessa, mutten oikein tällä hetkellä osaa kuvitella muuttavani takaisin. Minulla on aina ollut vähintään kaksi kieltä ja kaksi kotia, niin hyvässä kuin pahassa. On ihanaa kypsyä ja vanhentua. Teini-iän uutuudenviehätys ja epävarmuus on vaihtunut itsensä hyväksymiseen ja itsestään ja elämästä nauttimiseen. Halusin kehittää itseäni ihmisenä, päästä pois vanhoista tavoista ja rooleista ja aloitin viime keväänä vuoden mittaisen taideterapia-työskentelyn. 30-kriisi on siis kohta paketissa.Soilin seurassa Smalltalk ei ole koskaan ollut tämän hämäläisnaisen vahvin laji. Kuulumiset vaihdetaan sen takia heti kättelyssä, ja niihin ehkä palataan kun eron hetki lähestyy. Melkein kokonainen tunti siinä välillä keskitytään muuhun. Puhutaan siitä, mikä vaivaa ja mikä on hätänä. Siitä, mikä antaa onnen tunteen ja miten on päästy pälkähästä. Lapsuudesta, tärkeistä ihmisistä elämänpolun varrella, tehdyistä valinnoista, ovista joita on suljettu ja ovista joita on avautunut. Joka viikko uusi vieras, josta tuleekin sinulle tuttu. Hän on myös mukana vaikuttamassa siihen, mitä musiikkia ohjelmassa soitetaan.Ohjelma on uusinta.Haastattelija: Soili Huokuna soili.huokuna@sverigesradio.se

Minkälaiset evästeet olemme elämällemme saaneet, kysyi entinen toimitusjohtaja mikrotukihenkilöltään. Eli, mitä kannammekaan mukanamme, alati sivusta muistuttavaa. Aina joku muu tietää paremmin mitä me tarvitsemme. Kun yleensä sitä on itse liian väsynyt pohtimaan, mitä elämältä haluaisi. Työpäivän jälkeen kauha uurtaa salaojaa irtokarkkisammiossa, kun juuri nyt pitäisi olla kotona perhesuunnittelupalaverissa. Piirtyykö mihinkään pilveen punaista lankaa tästä kaikesta? Saattaa piirtyä. Kiitos evästeiden. Yhdeksänkymmentä prosenttia elämästämme on siirtynyt nettiin. Tarvitsemme koko ajan vähemmän mitään. Unelma-asunnossa on joku pehmustettu kalu ja neljä toimivaa laturia. Autot ovat kohta kummallisia. Miksi mennä autoon selaamaan nettiä, kun siitä ilosta pitää maksaa vakuutusmaksuja ja muuta älytöntä. Kun ei se elämä siellä autossa ole. Elämämme verkko muistuttaa ominaisuuksiltaan vanhaa kunnon naruriippukeinua. Verkko heiluu ja elää, kun siihen rojahtaa. Se kutkuttaa mahanpohjaa. Siihen ei täysin pysty luottamaan, mutta vauhtia haluaa silti. Sen yksityiskohdat painavat ja hiertävät, vaan varsinkin väsyneenä, se vetää puoleensa ja siihen haluaa jäädä. Kun elää verkossa ja huomaa pystyvänsä, ei välttämättä kaipaa enää avovesiä. Avaan elämässäni seuraavan sivun. Mikäs siinä vilahti?! Tuskin hain evästeitä. JATKAMALLA SIVUSTON SELAAMISTA HYVÄKSYT EVÄSTEIDEN KÄYTÖN. Ilman muuta. Evästeiden avulla meitä seurataan ja mieltymyksiämme tarkkaillaan. Pikkuhiljaa piirtyy kuva keski-ikäisen sankarimme elämästä. Kone tietää paremmin kuin puoliso, mikä vielä innostaa ja kiinnostaa. Evästeet ovat hyödyllisiä. Tavalla jota en tiedä. Tämmönen, joka ei ole teknologiauskossa, ihmettelee vain mainoksia joita tulvahtelee ruudun marginaaleihin. Muistuttamaan paremmasta - elämättömästä elämästä. Karmit karmivat. Vaativat vaatimatonta muutokseen, toimimaan, syvimpien halujen paljastuttua. Jos on oikein voimautunut olo, sitä saa taiottua ruudun mustaksi. Alkaa toinen elämä. Ei todempi, mutta enemmän lihaa ja mielikuvitusta sekoittava. Ensin täytyy poistaa vaikut korvista. Mitä ovat ne elämäni evästeet, joita olen kantanut mukanani vuosikymmeniä, jo ennen nettiä. Evästeet, jotka ovat seuranneet ja muistuttavat hanakasti jostain. Naamasta näkyy iso osa elämän eväistä. No, ihan sekin mitä on tullut syötyä, mutta paljon muutakin. Keski-iässä oma naama on hätkähdyttävä reliefi. Mieli kirmailee nousuun ja höpsöttää, mutta naaman lihat osoittavat toiseen suuntaan. Mikä osa ruokavaliostani toi tuon huokoisen perusolemuksen, kulkivatko keskioluet kaikki naaman solujen kautta alemmaksi elimistössä? Mistä hän on noin huolestunut? Hautooko lopullista ratkaisua - vai ei mitään? Silmät ovat uskomattomat evästeet. Ne seuraavat tunnollisesti seikkailujasi, kostuvat kun käännät elämässäsi oikean sivun. Muistuttavat, kun kaikki tuntuu pinnalliselta, että olet jo iso tarina. En sittenkään haluaisi kasvojensiirtoleikkaukseen. Ja se on hyvä, että ihminen ei ole kone. Se on epäjohdonmukainen ja yllättää taas jollain oudolla itsensä. Parhaat evästeet ovat muistissamme, syvällä. Se on tuurista kiinni paljonko saamme takaisin, kertomaan syvimmistä haluistamme. Joskus tapahtuu jotain ja muistamme kauan sitten unohdetun tuoksun, tunteen tai lupauksen. Käymme lapsuudessamme ja palaamme kuolemaan. Välillä nautimme, kivassa paikassa, ihanat matkaevästeet. Maallikkosaarnaaja Maasola