OlympiaCast

Onko tulevaisuudessa talviurheilua? Entä ketä urheilu enää kiinnostaa? Muun muassa näitä teemoja pohditaan Urheilun tulevaisuus -erikoisjaksossa, jossa heittäydytään kilpaurheilun maailmaan tulevaisuuden tutkimuksen valossa. Keskustelemassa Petri Tapio Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta ja Hufvudstadsbladetin urheilutoimittaja Filip Saxén. Jakso on tehty yhteistyössä Suomen urheilun eettinen keskus SUEKin kanssa. Hosteina toimivat Mari Lohisalo ja Susanna Sokka.

Onko urheilu ikuista? Vastauksia tähän kysymykseen etsitään tulevaisuusasiantuntija Mikko Dufvan kanssa OlympiaCastin erikoisjaksossa, joka on tuotettu yhteistyössä Suomen urheilun eettinen keskus SUEKin kanssa.

Lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä on taas tutkittu hiljattain julkaistulla LIITU-tutkimuksella. Tulosten mukaan liikkuminen vähenee, ja joka viides kokee sen tarpeettomaksi tai turhaksi. OlympiaCastissa asiaa puivat Olympiakomitean ja KIHUn ylilääkäri Maarit Valtonen sekä liikuntapedagogiikan apulaisprofessori Arja Sääkslahti Jyväskylän yliopistosta.

Miten seuraavan hallituksen tulisi edistää huippu-urheilua? Ville Skinnari (sd.) ja Karoliina Kähönen (liik.) ovat vieraina OlympiaCastin eduskuntavaalisarjassa. Eduskuntavaalijaksoissa keskustelemme puolueiden liikunta- ja urheilulinjauksista. Jakson aiheena on huippu-urheilun edistäminen.

Miten seuraavan hallituksen tulisi lisätä lasten liikuntaa? Entä miten seuratoimintaa tulisi tukea? Henrik Dettmann (rkp, sit.), Riikka Pakarinen (kesk.) ja Mika Poutala (kd.) ovat vieraina OlympiaCastin eduskuntavaalisarjassa. Eduskuntavaalijaksoissa keskustelemme puolueiden liikunta- ja urheilulinjauksista. Jakson aiheena on seuratoiminta sekä lasten ja nuorten liikunta. 

Miten seuraavan hallituksen tulisi edistää liikunnallista elämäntapaa? Miten liikkumattomuuden kriisi ratkaistaan? Veronika Honkasalo (vas.) ja Shawn Huff (vihr.) ovat vieraina OlympiaCastin eduskuntavaalisarjassa. Eduskuntavaalijaksoissa keskustelemme puolueiden liikunta- ja urheilulinjauksista. Jakson aiheena on liike ja liikunnallinen elämäntapa.

OlympiaCastissa sukelletaan kahden tunnetun suomalaisurheilijan kasvutarinoihin, kun Kaisa Mäkäräinen ja Matti Heikkinen avaavat matkaansa huippu-urheilijaksi. Matka maailman huipulle oli pitkä ja itsensä joutui laittamaan likoon monella tavalla ennen kuin menestystä alkoi tulla. - Se on aika vaativa prosessi monella tapaa, mutta ehkä tänä päivänä meillä on myös paremmat valmiudet urheiluakatemioiden ja muiden kautta saada tukea siihen kasvuvaiheeseen. Se kokonaisuus siinä ympärillä, että pystyt urheilijana elämään, sen rakentaminen vaatii paljon. Oma aktiivisuus ja halu viedä asioita eteenpäin - toki siinä valmennuksellisesti oman valmentajan ja koko sen toimintaympäristön kanssa, on aika keskeistä. Ei voi jäädä odottamaan, että jotkut asiat järjestyy. Jos saisi mennä ajassa taaksepäin ja palata sinne nuoruusvuosiin, niin kyllä tiettyjä asioita tietysti olisin jo aktiivisemmin hoitanut kuntoon, että olisi ollut se huippu-urheilija jo tekemisen tasolta aikaisemmassa vaiheessa, Heikkinen toteaa. - Uskon, että me ollaan Matin kanssa kuitenkin sitä sukupolvea vielä, joka on joutunut aika lailla kantapään kautta ottamaan myös asioista itse selvää ja tekemään. Omien huippu-urheiluvuosien aikana olen ollut itse itselleni matkatoimisto, ampumavalmentaja ja välillä hieroja-fysioterapeuttikin pahimmassa tapauksessa, on pitänyt itse huolehtia hirveästi asioista, jatkaa Mäkäräinen. Nuoren urheilijan kasvutarinassa lukiovuodet ovat tärkeitä monessa suhteessa. Vuodet ovat urheilijana kehittymisen aikaa, mutta myös itsenäistymisen ja aikuistumisen aikaa. Myös Mäkäräinen ja Heikkinen muistavat vuodet merkityksellisinä niin uran, kuin muunkin elämän kannalta. - Isoin muutos oli siinä, kun kotoa muutti urheilulukioon. Kyllä ne vuodet kasvatti ihmisenä niin paljon ja sitä, että oppii ottamaan sitä vastuuta sekä koulusta että arjen asioista; syömisestä, ruoanlaitosta ja kaikesta tästä, ja sitten se urheilu vielä siinä lisänä. Ilman niitä kavereita siinä ympärillä, joilla oli se sama elämäntilanne, niin varmasti olisi ollut vielä vaikeampaa. Kyllä mä uskon, että siinä se vertaistuki oli ihan hirveän tärkeää niinä vuosina, kuvaa Mäkäräinen. - Nuo ovat semmoisia ikävuosia kuitenkin, että ne harjoitusvasteet ovat todella valtavia. Kun jotakin asiaa alettiin harjoituskauden keväällä käynnistyessä harjoittamaan, niin ne askeleet kohti syksyä ja talvea oli tosi valtavia, että sinänsä hienoa aikaa, että ne ominaisuudet tarttui ja oltiin tosi onnekkaita, että meillä oli semmoinen valmentaja, joka meillä osasi teettää niitä asioita, Heikkinen jatkaa. Mäkäräinen kannustaa myös pitkäjänteisyyteen ja muistuttaa, että urheilijaksi kehittyminen on nuoruusvuosina yksilöllistä. - Ne on myös sillä tavalla haastavia, että siellä kuitenkin vielä kehitytään niin ihmisenä kuin urheilijanakin. Toiset kehittyy vähän eri aikaan, eri vuosina. Voit olla tosi menestyksekäs, kun olet 16-17-vuotias ja olet vähän niin kuin askeleen edellä muita ja sitten seuraavana vuonna ne kaverit vasta ottaa sen kehitysaskeleen ja tulee rinnalle - tai jopa ohi. Siellä voi helposti tulla ajatus, että no eikö tässä nyt ole tehnyt asioita oikein ja alkaa epäilemään omaa tekemistä ja olemista. Pitäisi muistaa, että sitten kun päästään niiden vuosien yli sinne parikymppiseksi, niin sitten alkaa vasta näkymään ehkä ne voimasuhteet oikealla tavalla.

OlympiaCastin viimeisen Road to Beijing -jakson vieraana on Jere Lehtinen. Lehtinen on yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä jääkiekkoilijoista, joka on uransa jälkeen toiminut Suomen maajoukkueen GM:n roolissa. Jere Lehtinen on monen tason jääkiekkolegenda – erityisen muistijäljen hän on jättänyt espoolaisiin, dallasilaisiin ja maajoukkueen kautta suomalaisiin jääkiekon ystäviin. Lehtinen on Stanley Cupin, maailmanmestaruuden ja Torinon olympiahopean myötä lähimmäs Kolmen kullan kerhoa päässyt suomalainen jääkiekkoilija. - En osaa sitä harmitella. Enemmän näen sen positiivisena, että olen saanut olla mukana kaikissa noissa ja on ollut mahdollisuus siihen. Olen saanut uralta niin paljon, etten voi sanoa sen harmittavan, myös kolme olympiapronssia voittanut Lehtinen kääntää OlympiaCastin vieraana. Saavutuksia on paljon muitakin pelaajana – ja lisää on tullut GM:n roolissa Suomen maajoukkueessa. Scoutin roolin kautta Leijoniin tullut Lehtinen seurasi GM:n roolissa Jari Kurria syksyllä 2014, ja meriittilistalle on kertynyt muun muassa maailmanmestaruus 2019. Lehtinen on nähnyt myös läheltä nuorten huippupelaajien sukupolven laajan vyöryn kohti NHL:ää. - Aleksander Barkov, Sebastian Aho, Miro Heiskanen ja todella monet muut – olen saanut nähdä heidän sisääntulonsa A-maajoukkueeseen. Siisteintä tässä työssä on ollut se, että melkein joka vuosi joku nuori pelaaja on noussut paperiemme ulkopuolelta kevään MM-kisoihin. Se antaa kivaa buustia itsellekin tähän työhön, kun näkee näiden lahjakkaiden pelaajien nousua huipulle, Lehtinen painottaa. Pelaajana Lehtinen pelasi viidet olympialaiset saavuttaen neljä mitalia. Pekingissä 2022 olympiamitalit ratkotaan ilman NHL-pelaajia – tilanne, josta Lehtisellä on myös omakohtaista kokemusta Lillehammerista 1994. Vaikka Lehtinen pelasi neljät ”NHL-olympialaiset”, hänelle kaikkein mieleenpainuvin olympiakokemus on nimenomaan Lillehammerin turnaus, jonne joukkueet koottiin Euroopassa pelanneista pelaajista. - Euroopassa pelaaville pelaajille tämä on upea mahdollisuus. Meillä on paljon kärkipelaajia eri joukkueissa, ja moni heistä pystyisi pelaamaan myös NHL:ssä. Se on myös huokunut pelaajista; siellä on vahvaa positiivisuutta ja halua lähteä tavoittelemaan menestystä Pekingiin, Lehtinen myhäilee avaten jaksossa myös, miksi Lillehammer 1994 on hänen mieleenpainuvin olympiakokemuksensa kaikista. Lehtinen on todellinen olympiakonkari. Lillehammerista 1994 käynnistyi Pekingissä jatkuva putki, jonka aikana Lehtinen on ollut jossain roolissa mukana kaikissa talviolympialaisissa.

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Jon Sallinen. Vuonna 2000 syntynyt Sallinen on tällä hetkellä lajinsa, freeskin halfpipen, yksinäinen suomalaisnimi maailman parhaiden joukossa. Jon Sallinen säväytti uutenavuotena Calgaryssä sijoittumalla maailmancup-osakilpailussa kuudenneksi. Tuo sijoitus varmisti Salliselle käytännössä valintakelpoisuuden Pekingin olympialaisiin lajissa, jonka olympiahistoria tuntee aiemmin vain yhden suomalaisen – Sotšissa kahdeksanneksi sijoittuneen Antti-Jussi Kemppaisen. - Se oli tosi iso juttu minulle. Kauden ensimmäisessä maailmancupissa minulla tuli treeneissä hiusmurtuma solisluuhun, enkä ollut varma, pääsenkö edes Calgaryyn laskemaan. Tein Suomessa fyssarin kanssa hommia, jotta saataisiin se kuntoon. Calgaryssä se tuntui ihan hyvältä. Päätin tehdä puhtaan ranin, enkä yrittää liikaa. Sain sen tehtyä, ja se riitti finaaliin ja siellä kuudenteen sijaan. Se on urani isoin saavutus tähän mennessä, Sallinen myhäilee. - Se tulos osoitti, että minulla on mahdollisuus maailman parhaita vastaan. Vaikka en ollut täydessä kunnossa, pääsin finaaliin. Mitä voinkaan tehdä, kun pääsen sataprosenttiseen kuntoon ja saan A-laskuni puhtaasti laskettua? Freeski on olympialajina tuore tapaus, ja varsinkin Suomessa halfpipe on jäänyt sen alalajeistakin slopestylen ja big airin varjoon. Sallinen onkin oiva ihminen avaamaan lajin saloja ennen Pekingin olympialaisia. - Tulin jenkkeihin lukioon, ja pääsin Aspenissa laskemaan tosi paljon paippia. Huomasin, että täällä on tosi paljon hyviä paippilaskijoita. Toisin kuin Suomessa, en ollut enää parhaasta päästä, ja piti koittaa ottaa muut kiinni. Sitä kautta tuli kiehtovuus – kehityin parissa vuodessa tosi nopeasti ja tuli tosi paljon uusia temppuja. Se veti minut lopullisesti halfpipen puoleen, Sallinen kertoo. Sallisen tarina onkin myös kuvaus nykyajan huippu-urheilusta – maailman ovet ovat merkittävästi lähempänä kuin ennen. Helsingissä varttunut Sallinenkin on hakenut uralleen vauhtia lajin hallitsijamaasta, Yhdysvalloista. - Kun kisasin ensimmäisiä kisoja Nor-Am-cupissa halfpipessa, taso oli kymmenen kedrtaa kovempi kuin SM-kisoissa on koskaan ollut. Katselin vain, että mihin minä olen joutunut – enhän minä tällaista vielä osaa. Kun näkee sen tason, se tuo innostusta itsellekin. Päätin, että haluan olla tuolla tasolla – kyllähän minä ne varmasti osaan tehdä, kun olen niitä tehnyt vaikka slopestyle-hyppyreistä, Sallinen muistelee Kaliforniasta käsin.

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Tero Seppälä. Tammikuussa 1996 syntynyt Seppälä on noussut viime vuosien aikana Suomen menestyneimmäksi miesampumahiihtäjäksi. Olympiatalven alku on ollut Tero Seppälälle lupaava, sillä taso on alkanut vakiintua 16 parhaan joukkoon maailmancupissa. Täten piikitkin – muun muassa kaksi viidettä sijaa – ovat lähestyneet jo palkintokoroketasoa. - Ampumapuoli on ollut tosi hyvää – erityisesti joulukuussa. Se on ollut kymmenisen prosenttia parempaa kuin vuosi sitten. Myös hiihto on kehittynyt noin 15 sekuntia kympillä; kun kisat ovat tiukkoja, sekin nostaa sijoitusta 5-7 pykälää. Nämä yhdessä, niin sitten parannetaankin jo aika rutkasti, Seppälä niputtaa. Moni asia selittää tällä kaudella nähtyä tasonnostoa. Valmistuminen metsätalousinsinööriksi on vapauttanut aikaa ja energiaa huippu-urheilulle, ja samaan aikaan Seppälän arkivalmentautuminen Joensuussa on tehostunut Anatoli Hovantsevin tultua tiiviimmin mukaan valmennukseen. Vaikuttavuus etenkin ammuntavarmuuteen ja -nopeuteen on ollut ilmeinen. - Viime keväänä mietimme, millä minusta saataisiin kaikki potentiaali irti. Viime talvi oli tasainen, mutta sieltä puuttuivat ne huippusijoitukset. Esa Haapala oli sitä mieltä, että nyt tarvitaan Anatolia, jonka tunsin jo entuudestaan ja johon luotan. Saimme Joensuun ympäristöstä hyvin tukijoita hoitamaan hänen palkkaustaan. Olen tosi tyytyväinen, että ohjattuja harjoituksia on ollut huomattavasti enemmän, Seppälä selvittää. Haapajärven Kiiloja edustava Seppälä on toisen polven olympiaedustaja ampumahiihdossa. Olympiatasolla Seppälä ylitti isänsä Timon saavutukset – viestin viitossijaa lukuun ottamatta – jo PyeongChangissa 2018. Ampumahiihto on lajina kiehtova sekoitus kestävyys- ja tarkkuuslajeja. Sen takia lajin haltuun ottaminen maailman ehdottomalla huipputasolla on urheilijoille haaste, joka täytyy kesyttää kerta toisensa jälkeen uudestaan. - Anatoli on tuonut vielä enemmän täksi vuodeksi sitä ajatusta, että tarvitaan ampumahiihtoharjoittelua. Ei ole erillistä ampuma- ja hiihtoharjoittelua. Kestävyyspohjaa on tietenkin tärkeä rakentaa kesällä ja syksyllä, mutta on tärkeää, että ammuntaa tulee käytännössä päivittäin joukkoon, jotta keskittyminen ei mene vain toiseen osa-alueeseen, Seppälä alleviivaa. Seppälä on saanut matkalla kohti maailman huippua apua myös maastohiihdon maailmanmestarilta Matti Heikkiseltä. Millaista apua? Se selviää Seppälän OlympiaCast-haastattelusta.

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Santeri Kiiveri. Kiiveri kuuluu Suomen kapeaan, mutta terävään kärkiurheilijoiden joukkoon maaliskuussa käytävissä Pekingin paralympialaisissa. Santeri Kiiveri syntyi maaliskuussa 2000, ja syntymästään asti hän on kärsinyt olkahermopunoksen syntyvauriosta oikeassa kädessään. Kiiveri ei ole antanut vaurion häiritä elämäänsä, ja jo nuorella iällä hän on noussut maailman parhaiden para-alppihiihtäjien joukkoon. - Jo ala-asteen lopulla pärjäsin kovatasoisissa aluekisoissa vammattomien puolella, kun käsien merkitys oli lyhyillä kepeillä lähinnä tasapainottava. Silloin tajusin, että tähän lajiin voisi panostaa kunnolla. Siinä vaiheessa itselläni ei ollut vielä hajuakaan mistään parakisoista – kunhan vain kilpailtiin, kun se oli kivaa. Ala-asteella lähdin jo ensimmäistä kertaa treenaamaan Itävallan jäätikölle, Kiiveri muistelee. PyeongChangissa 2018 Kiiveristä tuli ensimmäinen 2000-luvulla syntynyt suomalaisurheilija paralympialaisissa. Heti ensimmäisissä paralympialaisissaan Kiiveri sijoittui pujottelussa neljänneksi, ja menestyspotentiaali on vankka myös Pekingissä – sekä torstaina käynnistyvissä MM-kisoissa Lillehammerissa. Uransa toistaiseksi parhaana saavutuksena Kiiveri pitää pujottelun maailmancupin kokonaisvoittoa 2019-2020. Suorituksen arvoa nostaa se, että alkuvuodesta 2019 Kiiveri koki harjoitustilanteessa dramaattisia – lähes fataaleja – hetkiä, jotka pitivät hänet pitkään rinteestä poissa. - Pyörryin kesken laskun, ja hengitystiet menivät umpeen. Olen kiitollinen valmentajalleni, että hän tajusi vetää kielen pois – muuten en olisi varmaan tässä puhumassa. Se oli aikamoinen stoppi. Sitten olin tutkimuksissa pari kuukautta. Mitään vakavampaa ei löytynyt, mutta kyllä tuollainen pysäyttää itseni lisäksi myös läheiset, Kiiveri kertaa kauhunhetkiään. Paralympialajien lajiryhmävastaava Kimmo Mustonen kuvaa Kiiveriä näin: - Santerin suhteellisen nopea kehitys para-alpin huipulle pohjautuu hänen pitkästä harjoittelu- ja kilpailutaustastaan vammattomien kanssa, kannustavista ja aktiivisesti mukana olevista vanhemmista, Rukan alppilukiosta ja sitä kautta hedelmällisestä yhteistyöstä valmentaja Roman Rozmanin kanssa. Pitkäjänteistä työtä korostava Kiiveri allekirjoittaa näkemyksen. - Erittäin hyvin kiteytetty ja palasteltu. Noista se koostuu. Varsinkin vanhempien tuki on ollut sellaista, että aina on autettu. Jos yksi asia täytyisi valita, en varmasti olisi tässä tilanteessa, jos vanhempiani ei olisi yhtään kiinnostanut. Sillä on päästy koko hommassa liikkeelle.

OlympiaCastin syyskauden viimeisen jakson vieraana on Janne Vuorinen. Pesäpallolegenda johtaa nykyisin Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukaa ja toimii viiden lumilajin lajiryhmävastaavana Huippu-urheiluyksikössä. Kun sanoo nimen Janne Vuorinen, pesäpallon ystävien lampussa ei tarvitse valon syttymistä kauaa odotella. Ennen kaikkea Sotkamon Jymyn 1990-luvun kultajunan veturina tunnettu Vuorinen on yksi kaikkien aikojen pesäpalloilijoista, joka on voittanut muun muassa yhdeksän Suomen mestaruutta pelaajana ja kaksi pelinjohtajana. - Olen ollut pesäpallossa vuosikymmeniä mukana. Totta kai se on opettanut paljon asioita ja varmasti antanut paljon sekä siviili- että työelämään. Olen kiitollinen, että olen saanut tuollaisen polun kulkea pesäpallon parissa junioripelaajasta huipputasolle ja myös valmentajana ja pelinjohtajana, Vuorinen sanoo. Vaikka pelaajauran päättymisestä on jo vuosia, eikä Vuorista viuhkan varressakaan ole enää viime vuosina nähty, huippu-urheilu on yhä tiiviisti osa hänen elämäänsä. Vuorinen toimii nimittäin Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukan johtajana. - Olympiavalmennuskeskus on yhteinen foorumi, jossa on eri toimijoita. Meidän alustastamme on pystytty koordinoimaan toimintoja, vahvalla dialogilla lajien kanssa. Lajia hyödyttäviä asioita tapahtuu vääjäämättä, eikä niiden tarvitse jokaiseen asiaan hakea itsenäisesti ratkaisuja. Kun lajeja saadaan yhteen, myös yhteinen ymmärrys kasvaa, Vuorinen kuvaa Olympiavalmennuskeskuksen toimintaa. - Lajien arki on hektistä. Lajit voivat luottaa, että tällainen foorumi tuottaa lisäarvoa heidän arkeensa, eikä kaikista asioista tarvitse itse kantaa huolta. Lajien täytyy aina omistaa oma toimintansa ja he tekevät sen ydintehtävän, mutta meidän tehtävämme on tuottaa siihen lisäarvoa ja vaalia jatkuvuutta – konkreettisten tarpeiden ohjaamana. Vuorisen rooli lumilajeissa on monipuolinen, sillä kuluneella olympiadilla perustetun Olympiavalmennuskeskuksen johtotehtävien lisäksi hän toimii myös Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikössä lajiryhmävastaavana. Vuorisen vastuualueella ovat rinnelajit sekä mäkihyppy ja yhdistetty. - Minun tapani toimia on ollut se, että pyrin luomaan hyvät, luottamukselliset suhteet lajien valmennuksen, urheilijoiden ja liittotason kanssa. Sitten tuomme Olympiavalmennuskeskuksen ja Huippu-urheiluyksikön voiman niistä tarpeista, jotka perustuvat jatkuvuuteen ja sopivasti poikkilajillisuuteen. Olen kokenut sen järkeväksi toimintatavaksi, Vuorinen avaa tuplatyönkuvaansa. - Minulla on ollut hieno tehtävänkuva, kun olen päässyt näkemään asioita sekä Olympiavalmennuskeskuksen että Huippu-urheiluyksikön näkökulmasta. Olen kokenut sen niin, että kaikki on samaa asiaa, kun tehdään lajien kanssa arjessa töitä. Yksittäisiä tehtäviä toki on, jotka liittyvät vain toiseen, mutta samaa kokonaisuutta tässä tehdään molemmissa tehtävissä. Se on ollut hyvin luontevaa.

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Satu Niittynen, jolla tulee täyteen kaksi olympiadia Suomen Taitoluisteluliiton valmennuspäällikkönä käynnissä olevan olympiatalven päätteeksi. Valmennuspäällikön tehtävään kuuluu taitoluistelussa erityisesti yksinluistelun, jäätanssin ja muodostelmaluistelun huippu-urheilun toiminnan järjestäminen. Naisten yksinluistelussa ja jäätanssissa Suomi on saavuttanut maapaikat Pekingin olympiakisoihin. Suomeen luotiin 2010-luvulla käytännössä tyhjästä jäätanssikulttuuri, jonka avainhenkilö on ollut italialaisvalmentaja Maurizio Margaglio. Yksinluistelun parista jäätanssiin siirtyneet Juulia Turkkila ja Matthias Versluis ovat olleet vuodesta 2016 lähtien kehityksen eturintamassa, ja kehitys palkittiin olympiapaikalla jo Pekingiin. - Ennen kuin olemme saaneet luotua jäätanssikulttuurin Helsinkiin, ei ollut edes polkua edetä huippujäätanssijaksi. Ainoa väylä oli harjoitella yksinluistelijana, kun siellä sitä valmennusta oli tarjolla. Nyt meillä on olemassa myös toinen väylä – ihan puhdas jäätanssipolku, Taitoluisteluliiton valmennuspäällikkö Satu Niittynen kertoo OlympiaCastin vieraana. Niittysen työpöydällä on myös pidempiaikainen järjestelmän kehittäminen. Tässä työssä lähes kohtalonkysymys on Helsingin Myllypuroon ajettava hallihanke. - Isoin haasteemme on tällä hetkellä tilaresurssi. Helsingissä olemme kaupungin jäävuorojen varassa, ja urheiluopistoilta ostamme jääaikaa leirityksiä varten. Se on hyvin hajanaista toimintaa, eikä taitoluistelu saa parhaita jäävuoroja. Jos saisimme oman tilan ja jääresurssin, jota hallitsemme, tapahtuisi isoja asioita nopeasti, Niittynen uskoo. - Olympiaedustajamme reissaavat päivän aikana Kaarelasta Pirkkolaan ja Oulunkylään ja harjoittelevat kylmissä halleissa vaihtuvilla jäävuoroilla. Sehän ei ole missään nimessä kilpailukykyinen tilanne maailman huippujen kanssa. Hattua nostan, että jäätanssijamme pystyvät tässä tilanteessa tuottamaan myös tulosta. Jääaikaresurssi on selkeästi suurin haaste lajissa tällä hetkellä, ja uusi halli ratkaisisi monta ongelmaa ja avaisi uudenlaisia mahdollisuuksia huippu-urheilutoiminnan keskittämiseen ja tehostamiseen. Tällä hetkellä selkeästi liittojohtoinen toimintamalli on vain jäätanssissa. - Yksinluistelussa laitamme tosi paljon euroja urheilijoiden harjoitusolosuhteiden ostamiseen milloin mistäkin. Ajatus on se, että kun halli saadaan, niitäkin euroja voi ohjata omaan resurssiimme ja urheilijoille. Silloin sitä rahaa jää muuhunkin, kun jokaiselle ei tarvitse erikseen ostaa jääaikaa ympäri maailmaa, Niittynen korostaa.

Jääkiekko on vuodesta toiseen yksi Suomen harrastetuimmista urheilulajeista. Huippupelaajia voi nousta lähes mistä päin Suomea tahansa ja kiekkoammattilaisten määrä onkin viime vuosina ollut jatkuvassa kasvussa. Nuoruus- ja valintavaiheessa oleviin urheilijoihin panostetaan monen eri toimijan yhteistyöllä. Huippu-urheilujärjestelmässä urheiluakatemiatoiminta kokoaa yhteen seurat, oppilaitokset ja muut keskeiset toimijat. - Meidän rakenne antaa mahdollisuuden siihen, että urheilijat pystyvät panostamaan urheiluun opiskelujen rinnalla. Se on merkityksellinen asia, että järjestelmä on rakennettu sellaiseksi. Nuoruus- ja valintavaiheessa harjoitellut tunnit ja tehdyt pohjat valmistavat huippu-urheiluun. Siksi tähän vaiheeseen panostetaan, sanoo Herkko Koski. Koskella on monta roolia kuopiolaisessa jääkiekkotoiminnassa. Hän on Juniori-KalPan urheilujohtaja, jääkiekkolehtori ja Kuopion alueen urheiluakatemian valmennuskoordinaattori. Nuoruus- ja valintavaihe on erityisesti hänen sydäntään lähellä. - Koen, että siinä vaiheessa pääsee vaikuttamaan tosi merkittävästi niiden nuorten elämään ja myös sitten siinä kohtaa olemaan apuna ja jeesaamaan sillä toisella uralla, kun tulee ehkä ymmärryksiä siitä, että hetkinen - tästä ei välttämättä tulekaan mulle ammattilaisuraa. Jääkiekkolehtorina hän on tiiviisti tekemisissä myös pelaajien kouluasioiden kanssa ja huolehtii siitä, että jokainen saa tarvitsemansa tuen, jotta koulu sujuisi. Yhteistyö oppilaitosten ja kotien kanssa on tiivistä. - Esimerkiksi urheilulukiossa käydään joka jakson jälkeen opinto-ohjaajien kanssa kaikki meidän kiekkoilijat läpi, miten on mennyt edellinen jakso. Käydään läpi, onko tulossa maajoukkueleirityksiä ja niin edespäin, että pääsisi kiinni siihen arkeen, ja toisaalta myös oppilaitoksen puolelta tulee paljon kysymyksiä, että miten siellä lajin puolella menee? On hyvä tunnistaa, että vaikkei ehkä olisi koulussa niin innostunut, niin siellä voi olla kuitenkin ihan tosi tavoitteellinen urheilija, joka ei ehkä siellä koulunpenkillä sitä näytä. - Näen sen sillä tavalla, että jos pelaajalla ei ole mitään muuta kuin se laji ja peli, ja hän ei opiskele eikä ole sellaista arkirytmiä, niin kyllä se on pois myös huippu-urheilusta. Toisella asteella se vaan kuuluu siihen, että opiskelu on nivottu yhteen siihen tavoitteellisen harjoittelun rinnalle.

Miten tasa-arvo toteutuu urheiluyhteisössä? Missä olemme nyt ja mihin olemme menossa? Tästä kaikesta OlympiaCastissa keskustelevat Finland Svenska Idrottin tasa-arvovastaava ja projektipäällikkö Tarja Krum sekä Liikuntatieteellisen seuran liikuntatieteiden asiantuntija Vilja Sipilä.   Sekä Tarja Krumin että Vilja Sipilän mielenkiinto liikunnan ja urheilun tasa-arvoteemoja kohtaan on herännyt varhain. Tällä hetkellä Krum työskentelee Finland Svenska Idrottin tasa-arvovastaavana ja projektipäällikkönä. Sipilä toimii puolestaan Liikuntatieteellisen seuran liikuntatieteiden asiantuntijana. Sekä Krum että Sipilä tunnistavat tasa-arvokysymysten edenneen lähivuosina puheen tasolta yhä vahvemmin konkreettisiksi toimiksi. – Nykyisin epäkohtia on alettu nostamaan herkemmin esiin mediassa. Esimerkiksi sitä, onko miehillä ja naisilla samanlaiset edellytykset tehdä uraa ammattiurheilijana, kun katsotaan vaikkapa palkkoja ja näkyvyyttä, Krum toteaa. Krumin mukaan vanhojen rakenteiden kyseenalaistaminen ja muuttaminen herättävät kuitenkin tunteita. Aiheen esiin ottaminen vaatii usein hienovaraista lähestymistä. Myös Sipilä tunnistaa ilmiön. – Harvoin tasa-arvotyötä voisi kuvata helpoksi. On kuitenkin hienoa, että näille keskusteluille on nyt enemmän tilaa ja ilmaa. Vastaanottavuus teemoille kehittynyt, kun vastuullisuusteemat ovat olleet yhteiskunnassamme yhä vahvemmin esillä. Tällöin ilmiö tavoittaa myös urheilun ja liikunnan kentän, Sipilä kuvaa. Erilaisten esikuvien merkitys tärkeässä roolissa Sipilä osallistui keväällä 2021 Olympiakomitean Johtaa kuin nainen -koulutusohjelmaan. Sipilä näkee naisille suunnatut koulutukset tärkeiksi tasa-arvon edistäjiksi. – Jos eläisimme ”täydellisessä” maailmassa, ei tällaisille koulutuksille olisi tarvetta ja jokaisella olisi yhtäläiset mahdollisuudet tavoitella unelmiaan. Emme kuitenkaan vielä ole tässä pisteessä ja siksi on tärkeää, että erilaisia toimijoita tuetaan ja heidän tekemistään boostataan. Sipilä ja Krum näkevät tärkeäksi sen, että urheiluyhteisöstä löytyy erilaisia esikuvia. – Emme voi tavoitella jotakin sellaista, mitä emme näe. Tarvitsemme erilaisia ihmisiä, joihin voimme samaistua – juuri niitä esikuvia, Krum toteaa. ”Kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla” Vaikka tasa-arvotyö voi ajoittain olla työlästä ja vaikeaa, haluavat Krum ja Sipilä korostaa, että urheilun kentällä apua on tarjolla runsaasti. Tasa-arvokysymyksiä ei tarvitse ratkoa yksin. – Hyviä esimerkkejä on tarjolla paljon ja apua on saatavilla. Jos kokee, etteivät hommat ihan vielä ole hallussa, on muistettava, että näiden teemojen saralla suunta on vain eteenpäin. Mallia ja vinkkejä on tarjolla; esimerkiksi Olympiakomitean Vastuullisuusklinikat auttavat pohtimaan oman lajin tai seuran yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman tekemistä, Sipilä summaa. Krum nostaa esiin myös pienten onnistumisten merkityksen. – Virheitä on toki inhottavaa katsoa ja näistä saattaa tulla ikävä olo, mutta on tärkeää muistaa, ettei kaikkea tarvitse tehdä kerralla. Pienetkin askeleet kohti vastuullisempaa ja turvallisempaa urheiluyhteisöä ovat juhlan aiheita ja näistä pitää muistaa iloita, Krum kannustaa. Olympiakomitean Vastuullisuusklinikalla 28.1. käsitellään vastuullisuuskysymyksiä kahdesta näkökulmasta: Miten tasa-arvo edistyy urheilujärjestöjen hallituksissa ja miten sukupuolen moninaisuus ja sukupuolivähemmistöt huomioidaan urheilussa.

Vuosi sitten jääkiekkouransa päättänyt Lasse Kukkonen ja urheilupsykologi Eero Mikkelä kannustavat OlympiaCastissa nuoria urheilijoita tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja kehittämään niitä. Itsensä tunteminen urheilijana auttaa kehittymään oikeissa asioissa. - Itsetuntemus, sen tunteminen, että kuka on urheilijana ja mikä sulle sopii, on ihan älyttömän tärkeä asia ja ihan lajista riippumatta. Kuka olet urheilijana ja millainen kilpailija olet, mikä sopii sun ominaisuuksiin? Ajatus lähtee siitä, että tietää ylipäänsä, että kuka urheilijana on ja vähän reflektoi sitä, pohtii sitä mikä just itselle sopii. Muutenhan urheilusta tulee aika vaikeita, kommentoi Mikkelä. Kiekkourallaan lukuisten valmentajien luottopelaajana tunnettu Kukkonen tietää kokemuksesta, miten vahvuuksien tunteminen auttaa kehittymään. - Uran loppupuolella sanottiin, että olen henkisesti vahva, mutta en mä syntynyt henkisesti vahvana, vaan harjoittelin tietoisesti sitä asiaa, itseni tuntemista, Kukkonen sanoo. - Sellaiselle pelaajalle, joka pystyy joukkuetta auttamaan, löytyy pelipaikka aika usein. Itse sain pelata aika pitkän uran, mutta en ollut ihan hirveän hyvä jääkiekkoilija fyysisiltä tai taidollisilta ominaisuuksiltani. Mutta aika nuorena hoksasin, että pystyn auttamaan joukkuekavereita aika paljon. Sain olla aika monessa paikassa sen takia ja itse asiassa kehityin sitten sitä kautta pelaajanakin aika paljon. Se mihin voin ja mihin haluan oikeasti vaikuttaa, on se juttu, hän jatkaa. Tulevissa Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleissa Suomen joukkueessa on urheilijoita kahdeksassa lajissa. Yhtenäinen joukkue rakentuu yhteisillä pelisäännöillä. - Huumori ja tutustuminen sekä asioista keskusteleminen on aina semmoisia hyviä lähtökohtia. Kukaan ei ole suurempi kuin joukkue, ja kaikki huomioidaan, tuli siellä millaista menestystä vaan. Pyritään luomaan semmoinen ilmapiiri, jossa kaikki saa olla omia itsejään ja tulee kohdatuksi myös omana itsenään siellä kisatilanteessa, toteaa Mikkelä. Kotimaansa edustaminen arvokilpailuissa on harvinaista herkkua ja Kukkonen muistaa haaveilleensa maajoukkueesta jo pienestä pitäen. - Ei silloin lapsena vielä NHL:stä unelmoitu, sitä unelmoitiin maajoukkueesta. Olin 14-vuotias, kun 1995 voitettiin maailmanmestaruus. Kyllähän se oli semmonen hetki, että tiesin, että tuolla haluan olla joskus. Se unelma heräsi silloin, kertoo Kukkonen. - Viimeiset kisat palasin 2018 olympialaisissa, ja kyllä se sama tunne säilyi hyvin pitkältä. Kyllä se oli aina semmoinen spesiaalihetki, kun sai sen leijonapaidan laittaa. Se on oikeasti aika iso etuoikeus.

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Iivo Niskanen. Tammikuussa 1992 syntynyt Niskanen oli 2010-luvulla Suomen menestynein urheilija olympialajeissa. Iivo Niskasen palkintokaapista löytyy ennen Pekingin olympiatalvea muun muassa kaksi olympiakultaa ja henkilökohtainen maailmanmestaruus. Vuonna 2018 Niskasesta tuli ensimmäinen olympiavoiton ottanut maastohiihtäjä sitten Mika Myllylän, kun hän voitti perinteisen 50 kilometriä PyeongChangissa. Ja vuotta aiemmin Niskanen voitti 15 kilometrin maailmanmestaruuden kotikisoissa Lahdessa. - Lahti on varmasti yksittäisenä se kovin juttu. Tiesin sen matkan jo silloin, kun kisat Lahdelle myönnettiin. Sellaista saumaa tuskin saa toista kertaa urallaan, ja se oli hyvin pitkän ajan tekemistä ohjannut tavoite. Haaveena oli palauttaa usko suomalaiseen mieshiihtoon, ja olen ylpeä, että onnistuin silloin voittamaan, Niskanen painottaa OlympiaCastin vieraana. - Olympiakultaa pääsee yrittämään vain kerran neljään vuoteen, mutta kun on kotiyleisö paikalla ja tunnelma Lahden torilla palkintojenjaossa sen mukainen, tunnetasolla ne on kovempia juttuja. Tunnetasolla sanoisin Lahti, mutta saavutuksena PyeongChang. Niskanen teki kansainvälisen läpimurtonsa ryminällä Sotshin olympialaisissa 2014, mutta sen jälkeen oli edessä pari kasvattavaa vuotta. Lahden ja PyeongChangin kultaputken jälkeen samanlainen huippumenestys on välttänyt Niskasta, mutta Pekingin olympiatalvi tarjoaa taas hienon mahdollisuuden; etenkin, kun sekä 15 kilometriä että parisprintti hiihdetään Niskasen bravuurihiihtotavalla, perinteisellä. - Paras skenaario olisi se, että otamme viestissä mitalin ja 15 kilometriltä ja parisprintistä saisi kultamitalit. Niistä unelmoin ja niiden eteen teen töitä. Sen verran monta kilpailua olen onnistunut jo voittamaan, että mitali ei ole enää sillä tavalla itselleni se juttu. Arvokisavoitto on se juttu, johon haluaa tähdätä ja päästä, Niskanen sanoo painokkaasti. OlympiaCastin vieraana Olli Ohtosen valmennettava avaa myös sitä, miten hän on maastohiihdon pariin päätynyt. Ja millaista reittiä hän on noussut maailman parhaiden hiihtäjien joukkoon. - Ehkä pohjimmiltaan se tekijä, joka tulokseen on vienyt, on kova palo ja motivaatio tehdä asioita. Myös lahjakkuustekijät ovat olleet kohdillaan – tuskin tekemiseni hirveästi poikkesi muiden ikäisteni harjoittelusta alle 20-vuotiaana, Niskanen arvioi itseään. - Lahjakkuus vie tiettyyn pisteeseen, mutta sen jälkeen vaatimustaso ja tekemisen taso täytyy olla riittävän korkealla. Jos haluaa kamppailla maailman huippuja vastaan, jokainen yksityiskohta täytyy tehdä aivan täysillä. Sitoutuminen siihen prosessiin on isoin asia, jonka menestyminen yleisessä sarjassa vaatii.

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Rene Rinnekangas. Iisalmelainen ilopilleri on noussut varmoin askelin jo nuorella iällä maailman parhaiden lumilautailijoiden joukkoon. Rene Rinnekangas valloitti iloisella olemuksellaan suomalaisten sydämet jo 18-vuotiaana ensikertalaisena PyeongChangin olympialaisissa. Neljässä vuodessa on tapahtunut paljon, ja tulevan talven olympialaisiin Pekingissä viime talven MM-pronssimitalisti lähtee yhtenä maailman parhaista lumilautailijoista – siihen harvalukuiseen joukkoon, joka suurkilpailujen mestaruudet ja mitalit ratkoo. - Kyllähän se tuntuu hienolta; se antaa lisäpotkua, kun tietää, että aina kilpailussa on mahdollista hakea pytty kotiin. Se on tosi hieno fiilis, pakko myöntää, Rinnekangas naurahtaa OlympiaCastin vieraana. - Kun aikanaan pääsin kiertämään ensimmäisen kerran maailmancupeja, tiesin, että en yllä kirkkaimpaan kärkeen, vaikka kuinka onnistuisin. Silloin piti keksiä joku oma juttu, kuinka jää tuomarien mieleen. Yritin keksiä omia laskulinjoja, mistä sain paljon hyvää palautetta ja myös pisteitä. Koen, että siitä tuli oma juttuni. Se on tuonut minut tähän pisteeseen, joten miksipä sitä vaihtamaan? Veljensä Rikon innoittamana Iisalmessa lumilautailun pariin päätynyt Rinnekangas on poikkeuslahjakkuus, joka nousi lumilautailuväen huulille viimeistään slopestylen hopeamitalillaan X Gamesissa tammikuussa 2019. Hänen polussaan huipulle näkyy toisaalta myös lumilautailun organisoituminen lajina, sillä Rinnekangas on Sotkamon urheilulukion lumilautailukasvatteja. - Yläasteella aloin miettiä, että unelma olisi joku päivä olla ammattilumilautailija. Kun menin Vuokattiin, siellä tuli laskemisen lisäksi kaikki oheishomma. Se oli iso porras ylöspäin. Silloin tajusi oikeasti, mitä se vaatii. Ne vuodet olivat tosi merkittäviä ja päätin, että haluan antaa kaikkeni tälle hommalle. Ne oli tärkeitä vuosia, nykyään paljon aikaa Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukan vaikutuspiirissä Rukalla viettävä Rinnekangas muistelee. - Karu fakta on, että lumilautailemalla nivelet ja muut paikat eivät ainakaan parane. Tämä on kuluttava urheilulaji. Paljon tulee käytyä rinteen ulkopuolella treenaamassa fysiikka ja liikkuvuutta, jotta olisi mahdollisimman hyvässä kunnossa ja pystyisi antamaan itsestään parhaansa mahdollisimman pitkään. Laji onkin nykyään tiiviisti kiinni suomalaisessa huippu-urheilujärjestelmässä. Vaikka lumilautailu on urheilulajina yhä organisoituneempi sekä Suomessa että maailmalla, lajin juuria elämäntapaurheiluna ei ole kuitenkaan unohdettu. Siitäkin 22-vuotias Rinnekangas toimii elävänä esimerkkinä. - Saan tosi paljon fiiliksiä, jos on hyvä meno ja näkee, että muut hymyilevät. Siitä kumpuaa itselle paljon energiaa. Meidän laji on aika rennon oloinen, ja kaikki ovat toistensa kavereita, mikä on tosi siistiä. Siitä tulee myös paljon hyvää fiilistä laskemiseen. Ei tässä pysty hampaat irvessä olemaan, kun pystyy tekemään työkseen sitä, mitä rakastaa eniten. Ei voi olla kuin fiiliksissä, Rinnekangas myhäilee.

Pieniä askelia eteenpäin, intohimoa tekemiseen sekä julmetusti tahtoa ja päättäväisyyttä. Siinä pääpiirteissään resepti, jolla Mira Potkosesta tuli moninkertainen arvokisamitalisti. Mira Potkosen Tokion olympialaisiin huipentuneen huikean uran saldona oli mm. 11 Suomen mestaruutta ja 18 kansainvälistä arvokisamitalia, kruununa kaksi olympia- ja kaksi MM-pronssimitalia. - Ensimmäinen tavoite meillä oli seuraavan vuoden SM-kilpailut. Eihän me silloin uskallettu tai edes osattu unelmoida mistään muusta kuin Suomen mestaruudesta. Sehän oli meille silloin maailman isoin tavoite, että 2009 vuoden SM-kilpailuista otetaan kultaa, ja otettiinhan me. Siitä se lähti ja pikkuhiljaa sitten step by step ruvettiin rakentamaan tavoitteita, kuvaa Potkosen valmentajana koko hänen uransa ajan toiminut Maarit Teuronen. Urheilija-valmentajaparin tueksi rakentui vähitellen asiantuntijatiimi Tampereen urheiluakatemian ja Varalan valmennuskeskuksen avulla. Valmennusprosessi oli myös asiantuntijatoiminnalle kasvun ja kehittymisen paikka. - Valmentajuus ja valmennusosaaminen vahvistuivat asiantuntijoiden myötä, mutta myös asiantuntijoiden oma osaaminen kehittyi koko ajan, kun tehtiin yhteistyötä Maaritin kanssa. Meidän asiantuntijat olivat mukana niissä kansainvälisissä ympäristöissä, missä lajia tehtiin. Kyllä se lajiosaaminen kasvoi ihan hurjasti ja se on jatkoa ajatellen ihan huikea osaamispankki, kuvaa Tampereen urheiluakatemian ja Varalan valmennuskeskuksen johtaja Hannele Hiilloskorpi. Nouseminen maailman huipulle on vaatinut ennen kaikkea tahtoa ja päättäväisyyttä sekä urheilijalta että valmentajalta. - Ei tämä helppoa ole ollut, mutta meillä on aina ollut, sekä mulla että Miralla se, että kun johonkin oikeasti halutaan, niin tehdään kaikkemme. Mitä sitten, vaikka yksi ovi menee kiinni, me löydetään kyllä ne uudet reitit mistä mennään. Me ollaan oltu ehkä vähän semmosia pököpäitäkin, kun miettii. Jostain sisältä se on kummunnut se tahtotila ja periksiantamattomuus, Teuronen toteaa. - Valmentajan pitää olla lajinsa ajan hermoilla ja koko ajan seurata sitä, mutta kyllä se tärkein on se tahtotila. Halu kehittyä pitää olla äärimmäisen kova urheilijalla sekä valmentajalla, ja pitää uskaltaa ja haluta ajaa itsensä niihin koviin paikkoihin. Se ei auta, että pelkästään treeneissä tekee asian hyvin, vaan se kokonaisuus pitää olla kondiksessa. Tämä kuuluisa lepo, ravinto ja treeni, mutta kaikki muukin siinä ympärillä, koko perhe-elämä, ystävät, kaikki ne pitää olla vimpan päälle sopusoinnussa. Ja se tahtotila ja se kova työn tekeminen, hän kiteyttää.

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Jenni Hiirikoski. Keväällä 35 vuotta täyttävä Naisleijonien kapteeni on ikoni paitsi suomalaisessa myös kansainvälisessä jääkiekossa. Jenni Hiirikoski on ikoni ja käsite kansainvälisessä jääkiekossa. Todisteena hurjasta statuksesta toimii vaikkapa kaksi perättäistä valintaa olympiaturnauksen ja peräti seitsemän valintaa MM-turnauksen parhaaksi puolustajaksi. - Minulla on ollut sellainen ajatus, että haluan olla tosi hyvä siinä, mitä teen – ja olen ollut valmis tekemään töitä sen eteen ja oppimaan uusia asioita. Urheilijana ei ole koskaan valmis, ja varsinkin tässä pelissä siellä on aina asioita, joita voi tehdä paremmin, Hiirikoski avaa pohjattoman kehittymismotivaationsa taustoja. - Itseäni kiehtoo joukkueurheilu siinä, että kun yksin ei voi menestyä, miten saamme koko porukasta ja kaikista yksilöistä paras irti, jotta olemme yhdessä parhaimmillaan. Niihin juttuihin olen halunnut urani varrella keskittyä; siihen, miten itse tekee kavereista vierellä parempia ja miten he saavat sinusta parhaan irti. Helmikuussa Hiirikoskella on edessään uransa neljäs olympiaturnaus Pekingissä. Aiemmista kisoista on ollut tuomisina kaksi olympiapronssia, minkä lisäksi Hiirikosken palkintokaapista löytyy peräti seitsemän MM-mitalia kirkkaimpana MM-hopea Espoosta 2019, jolloin hänet valittiin koko turnauksen parhaaksi pelaajaksi. - Oman maan edustaminen on joka kerta yhtä hienoa. En vaihtaisi mihinkään niitä kokemuksia ja kohtaamisia pelaajien ja valmentajien kanssa. Se on antanut omaan elämääni aivan huikeasti asioita ja oppia. Olen päässyt näkemään maailmaa yhdessä upeiden ihmisten kanssa ja kokemaan yhdessä niin onnistumisia kuin pettymyksen hetkiäkin, Hiirikoski hehkuttaa yli 350 A-maaottelua sisältänyttä matkaansa. Naisleijonat valmistautuvat kohti Pekingiä kolmea eri reittiä pitkin: kotimaassa, Yhdysvaltain yliopistojärjestelmässä ja Ruotsissa. Hiirikosken reitti Pekingiin kulkee Ruotsin kautta, sillä hän pelaa jo kuudetta kauttaan Euroopan kovatasoisimmassa sarjassa Luulajan kapteenina – osin opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän urheilija-apurahan turvin täysverisenä ammattilaisena. - Kun pääsarjatasolle aikanaan nousin, tavoitteena oli se, että joku päivä ammattilaisuus on mahdollista. Urheilija-apuraha on ollut tosi iso asia; se mahdollistaa meille täysipainoisen urheilijan arjen. Myös tuleville sukupolville se on hieno asia, kun jo nuoresta asti on mahdollista päästä harjoittamaan urheilijan ammattia, Hiirikoski kiittelee. Hiirikoski ei suinkaan ole ainoa suomalainen Luulajassa. Hiirikosken tavoin maajoukkueen tähtipelaajiin kuuluvat Ronja Savolainen, Petra Nieminen, Noora Tulus ja Viivi Vainikka elävät ja hengittävät samaa huippu-urheiluilmaa Pohjois-Ruotsissa. - Meillä on oma Suomi-mafia täällä. Tiiviisti teemme yhdessä töitä ja olemme kuuluneet myös maajoukkueen runkopelaajiin. Joka päivä potkimme toisiamme eteenpäin täällä. On hienoa, että meillä on täällä tällainen Suomi-yhteisö, mutta olemme toisaalta päässeet myös hyvin kiinni ruotsalaisuuteen, Hiirikoski naurahtaa.

Tällä viikolla OlympiaCastissa pureudutaan syvälle lumilajien huoltotoimintaan. Vieraina ovat alan rautaiset asiantuntijat, maastohiihtomaajoukkueen tuore voitelupäällikkö Mika Venäläinen ja yhdistetyn maajoukkueen huoltopäällikkö Pekka Kemppi. Mika Venäläistä pidetään voiteluteknisesti poikkeuksellisen taitavana huoltomiehenä. Venäläinen on ollut mukana maajoukkuetoiminnassa ensimmäistä kertaa jo 1990-luvun puolella, minkä lisäksi kokemusta on kertynyt muun muassa valmentajana ja vahvana paikallisvaikuttajana Kuopiossa. Pekka Kemppi on puolestaan pikkusuksen lajien huoltotoiminnan grand old man: yhtäjaksoisesti Kemppi on ollut mukana jo reilusti yli 20 vuotta, ja kokemusta on kertynyt samasta tehtävästä ennen yhdistettyä myös maastohiihdosta ja ampumahiihdosta. Myös häneltä löytyy vankka valmennuskokemus. Vertaansa vailla oleva kokemuspankki tarjoaa mahtavan selkänojan kauden aikana vastaan tulevissa kiperissä paikoissa. - Vielä 2000-luvun alussa maastohiihdon tavarat mahtuivat yhteen pakettiautoon. Nyt ei meinaa oikein rekka riittää – se on varmasti merkittävin muutos. Sinänsä työ ei kauheasti ole muuttunut – edelleen suksiin pitää luistot ja kuviot laittaa, yhdistetyn nykyinen huoltopäällikkö naurahtaa kysyttäessä muutoksista poikkeuksellisen pitkän yhtäjaksoisen uran aikana. - Yhteen pieneen hiaceen mahtui tavarat vuonna 1997, kun lähdimme ensimmäistä kertaa maailmancupiin Suomesta jyrskyttelemään nelivetoisella autolla, jossa oli 65 hevosvoimaa. Se on suurin muutos. Sen näkee ihan fyysisesti – ja silti tahtoo tila loppua rekasta kesken, Venäläinen täydentää. Pikkusuksen lajit tekevät huoltotoiminnassa tiivistä yhteistyötä, jota koordinoi Olympiavalmennuskeskus Vuokatti-Rukasta käsin pikkusuksen lajien arvokisahanke. Kun yksittäiseen kilpailuun valintoja tehdään, taustalla onkin vankka määrä paitsi monipuolista kokemusta myös vuosien varrella erilaisista paikoista ja olosuhteista kertynyttä dataa. - Se on iso vahvuus meille, että teemme yhdessä hommia. Näissä hommissa ei tule ikinä valmiiksi – aina on oppimista. Aivan loistavaa, että yhteistyö maastohiihdon, yhdistetyn ja ampumahiihdon välillä toimii hyvin, Kemppi suitsuttaa. - On tärkeää, että eri lajiryhmien kesken pystytään vaihtamaan kokemuksia ja sitä kautta kehitetään toinen toisiamme. Sieltä nousee tärkeitä asioita, ja myös rahallinen tuki on hyvin merkittävä. Ja ennen kaikkea saamme kohdennettua resursseja oikeisiin kohteisiin, Venäläinen komppaa. Arvokisavalmistautumisen hankkeen nokkamies Teemu Lemmettylä on kuvannut suksihuoltoa tieteen ja taiteen kamppailuksi, jossa myös tuurilla on osuutensa. Sen osuuden suuruutta pyritään saamaan mahdollisimman pieneksi valmistautumisella. - Kokemus on yksi sellainen, joka auttaa tässä. Kun on ollut monissa tilanteissa. Kun päätöksiä pitää tehdä, niitä pitää tehdä. Kun lähtö lähestyy, ei voi enää pyöritellä. Joskus menee syteen, joskus saveen, Kemppi kuittaa. - Se vaatii tuuria ja kaikkea kohdilleen, mutta sen tuurin minimoiminen on tärkeää. Huikeaan onnistumiseen vaaditaan aina tuuria ja sitä, että kaikki natsaa kohdilleen. Yleensä samassa joukkueessa on sekä onnistujia että epäonnistujia myös kaluston suhteen. Välttämättä se ei aina kaikkien kohdalla samana päivänä natsaa, Venäläinen jatkaa.

Turvallisen toimintaympäristön merkitys on korostunut liikunnan ja urheilun kentällä tänä päivänä yhä selkeämmin. Jotta urheiluympäristö on kaikille turvallinen, on valmentajan ymmärrettävä vastuullisen valmentamisen ja turvallisen toimintaympäristön rakentamisen periaatteet. OlympiaCastissa vastuulliseen valmentamiseen pureutuvat Olympiakomitean seura- ja jäsenpalveluyksikön asiantuntija Katja Kyckling sekä jääkiekkovalmentajana merkittävän uran tehnyt Erkka Westerlund. Olympiakomitean seura- ja jäsenpalveluyksikön asiantuntijan Katja Kycklingin mukaan turvallinen toimintaympäristö on valmentamisen kulmakivi. – Turvallisuuden voidaan ajatella olevan kaiken lähtökohta. Jotta voidaan onnistua valmennuksessa, on jokaisen valmennukseen osallistuvan voitava tuntea olonsa turvalliseksi – niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisesti, Kycling toteaa. Kycklingin mukaan on tärkeää, että valmentaja tietää, mitä tekee ja osaa esimerkiksi ennakoida mahdollisia riskitekijöitä oikealla tavalla. – Kyse on ikään kuin ennakkotyöstä: valmentaja osaa varmistaa, että harjoitukset ovat turvallinen paikka niihin osallistuvalle. Samalla tämä tarkoittaa sitä, että mikäli jotakin sattuu, on valmentajalla tarvittavat valmiudet ja osaamista toimia oikein. Urheilija tulee kohdata yksilönä Jääkiekkovalmentajana meritoitunut Erkka Westerlund tunnistaa vastuullisen toiminnan korostuneen nykypäivän toimintakentällä merkittävästi. – Olemme siirtyneet valmentaja- ja asiakeskeisyydestä ihmiskeskeiseen valmentamiseen ja monologi on muuttunut dialogiksi. On ensisijaisen tärkeää, että valmentajan ja urheilijan välillä vallitsee luottamus, Westerlund korostaa. Westerlundin mukaan valmentajan on tärkeää ymmärtää urheilijoiden erilaisuutta laajalti. – Meidän valmentajien on ymmärrettävä erilaisuutta ja osattava toimia erilaisten ihmisten kanssa. On kyettävä asettumaan toisen ihmisen asemaan, on osattava luoda vuorovaikutusta urheilijalähtöisesti. Tämä on iso taito, mitä me valmentajat tällä hetkellä tarvitsemme ja missä meidän tulee kehittyä. Kun urheilija kokee olonsa turvalliseksi, rakennetaan luottamusta. Vastuullisen valmentajan verkkokurssi rakentaa yhteisiä toimintatapoja Jotta vastuullisuus juurtuu yhä vahvemmin osaksi liikuntaa ja urheilua, tarvitaan konkreettisia tekoja. Elokuussa julkaistu Vastuullisen valmentajan verkkokurssi on esimerkki tällaisesta teosta. Verkkokurssin ja sen sisällöt on rakennettu yhteistyössä lajiliittojen, Suomen Valmentajien ja SUEK:n kanssa. Kurssi on tarkoitettu kaikille ohjaajille ja valmentajille valmennus- tai lajitaustasta riippumatta. – Kurssin avulla haluamme rakentaa urheiluyhteisöön yhteistä ymmärrystä siitä, mitä tällä vastuullisella valmentamisella tarkoitetaan ja miten turvallista toimintaympäristöä rakennetaan. Kurssin tavoitteena on herättää ajatuksia ja keskustelua siitä, miten kukin valmentaja voi rakentaa omasta toimintaympäristöstä yhä paremman, Kyckling taustoittaa. Westerlund komppaa Kycklingin ajatuksia. – Verkkokurssi osoittaa konkreettisesti sen, kuinka kaikki liittyy kaikkeen – tästä muodostuu iso kuva. Kurssi antaa lähtökohdan vastuullisuuden tielle. Jokaisen pitää oppia, kehittyä ja muuttua, sillä vanhat valmennusmetodit eivät enää tänä päivänä toimi. Vaikka olisi valmentanut kuinka pitkään, on toimintaa myös päivitettävä maailman muuttuessa, Westerlund summaa. Vastuullisen valmentajan verkkokurssi on kurssikokonaisuus, joka edistää parempaa valmennusta ja turvallista toimintaympäristöä liikunnan ja urheilun piirissä. Kurssin tavoitteena on lisätä urheilutoimijoiden yhteistä tietoisuutta ja ymmärrystä vastuullisesta valmentamisesta sekä fyysisesti, henkisesti ja sosiaalisesti turvallisen toimintaympäristön edistämisestä. Kurssi tarjotaan maksuttomana 31.12.2021 saakka osoitteessa oppimisareena.fi.

OlympiaCastin vieraana on tällä viikolla Terhi Lehtoviita, joka johtaa asiantuntijatiimiä Vuokatti-Rukan olympiavalmennuskeskuksessa. Hän on myös psyykkinen valmentaja, joka luotsaa urheilijoita, valmentajia ja asiantuntijoita kohti Pekingin olympialaisia. Kainuulaistunut espoolainen nauttii työstään lumilajien parissa. Entinen muodostelmaluistelija syttyi psyykkiseen valmennukseen oman huippu-urheilu-uransa myötä ryhtyessään valmentamaan. Innostus vei alan opintojen pariin ja loppujen lopuksi Lehtoviita päätyi opiskelemaan Jyväskylän yliopiston kautta Kanadaan Edmontoniin ja sen jälkeen vielä kansainväliseen urheilupsykologian maisteriohjelmaan Lundin yliopistoon Ruotsiin. Vuokatti-Rukan olympiavalmennuskeskuksessa Lehtoviita johtaa asiantuntijatoimintaa ja rakentaa hyvää tiimiä valmennuksen tueksi. - Kun kanssapelureiden kanssa riittävästi keskustelee ja jakaa asioita, niin sitä kautta asiantuntijat saavat hyviä työskentelymahdollisuuksia. Ja totta kai heitä pitää kuulla ja tukea, ja auttaa heitä loistamaan. Sitä kauttahan se hyvä tiimi toimii ja toivottavasti sitten valmennus rokkaa niiden asiantuntijoiden tuella, Lehtoviita kertoo. Urheilijalle asiantuntijatoiminta tarkoittaa asioiden sujuvuutta ja kauteen valmistautumista suunnitelmien mukaan asetettujen tavoitteiden ja toimintasuunnitelman suunnassa – myös olympiavuonna. - Asiantuntijat ovat mukana niin kuin ovat olleet aikaisemmillakin kausilla eli se on sitä jatkumoa, laadukasta korkean vaatimustason arkea. Pyritään koko ajan kehittymään. Asiantuntijatoiminta on valmennuksen tukitoimi ja tähtää tuloksen tekemiseen. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että asiantuntija on urheilijoiden ja valmentajien tukena arjessa samassa toimintaympäristössä ja se työ tähtää siihen, että urheilijoiden harjoitteluvalmius, suorituskyky ja terveys vahvistuisi ja kehittyisi. - Kun Pekingin olympialaisiin on aikaa alle puoli vuotta, asiantuntijatoiminnassakin halutaan tehdä vain se, mikä juuri nyt oleellista. Ajattelen itse, että less is more eli täytyy nähdä, mitkä ovat ydinasioita valmentajan ja urheilijan välillä, ja mitä vahvistetaan ja mitä asioita vaan siedetään. Tässä vaiheessa varmistetaan sitä huippusuorituskykyä ja terveyttä kaikilla mahdollisilla tavoilla, mutta kuitenkin tilanneälyä ja kontekstiälykkyyttä käyttäen. Pekingin olympialaisista Lehtoviita odottaa urheilun juhlaa ja onnistumisia, mutta myös yllätyksiä ja epävarmuutta. - Huippu-urheilu on jatkuvaa vuoristorataa. Se tekee tästä aika makeeta. Ihan kaikkeen ei voida valmistautua ja silti voidaan olla rauhassa ja meillä on tieto siitä, että ratkaisut löydetään ja ollaan valmiita niihinkin aallokoihin ja myrskyihin mitä siellä ehkä päästään elämään. Sitä kautta uskon, että meillä on aika iskukykyinen ja hieno joukkue Pekingissä.

Tällä viikolla OlympiaCastissa keskustellaan seuran kehittämisestä – erityisesti siitä, mistä seuran kehittämisessä kannattaa lähteä liikkeelle ja mitä kehittämisen polun alkutaipaleella on hyvä huomioida. OlympiaCastin vieraana aihetta avaa Suomen Cheerleadingliiton seurakehittäjä Niklas Hagel. Suomen Cheerleedingliiton seurakehittäjän Niklas Hagelin mukaan seuran kehittämisen alkutaipaleella tärkeintä on innostus ja halu viedä seuran toimintaa eteenpäin. – Kaikki lähtee innostuksesta ja tahdosta viedä toimintaa eteenpäin. Vaikka seurat lähtevät kehittämään toimintaansa todella erilaisista tilanteista, on halu edistää toimintaa merkittävä. Hagelin mukaan seuran kehittäminen havaitaan usein jonkin impulssin kautta. Seuraan saattaa tulla esimerkiksi uusi työntekijä tai seura havahtuu jollakin muulla tavalla siihen, että toimintaa on vietävä eteenpäin. – Kun toimintaa halutaan kehittää, on tärkeää, että kehittämistä tehdään yhdessä. Harvoin kukaan pystyy tekemään suuria muutoksia yksin. Liikkeelle päästään helpommin, kun kehittämistä lähdetään tekemään porukalla ja vastuuta jaetaan eri osaamisalojen mukaan, Hagel toteaa. Seuran ei tarvitse olla täydellinen, vaan jokainen voi edistää vahvuuksiaan omista lähtökohdistaan Hagel tunnistaa, että toisinaan kehittäminen saattaa kuulostaa työläältä ja vaikealta. – Haluan kuitenkin muistuttaa, ettei tämä ole rakettitiedettä. Voidaan kehittää suuria kokonaisuuksia, mutta yhtä lailla pienet kehitystoimenpiteet ovat merkittäviä. Seurojen kanssa toimiessaan Hagel on huomannut, että seurat saattavat jopa yllättyä kehittämistoimenpiteiden alkuvaiheessa siitä, kuinka hyvällä tasolla seuran toimet jo ovat. Näiden havaintojen myötä halu kehittää seuraa kasvaa usein entisestään. – Kun seurat ovat lähteneet kehittämään toimintaansa Tähtiseura-ohjelman avulla, on usein pian huomattu, että seurassahan toimitaan jo todella monessa asiassa esimerkillisesti. Näitä asioita ei vain ole niin vahvasti tiedostettu. Hagel kannustaa seuroja kehittämään toimiaan omista lähtökohdistaan – seurat ovat yksilöitä ja jokaisella seuralla on omia vahvuuksia. – Kehittämisen tarkoitus ei ole missään nimessä luoda seuroista samanlaisia. Jos ajatellaan Tähtiseura-ohjelmaa, on tärkeää tunnistaa, ettei Tähtimerkki ole ohjelman ainoa fokus. Seurat voivat valita ohjelmasta omalle toiminnalleen sopivimpia apuvälineitä ja aloittaa kehittämistaipaleen tätä kautta. Seuran ei tarvitse olla täydellinen, vaan jo pienet kehitystoimet voivat olla suuria voittoja.

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Joni Mäki. Ryminällä ison yleisön tietoisuuteen menneenä talvena noussut vaasalaislähtöinen maastohiihtäjä on yksi suomalaisista jokerikorteista matkalla kohti Pekingin olympialaisia. Joni Mäki nousi suuren suomalaisen hiihtoyleisön tietoisuuteen ryminällä menneenä talvena kirikyvyllään. Erityisen säväyttäviä suorituksia olivat Suomen ankkuroiminen parisprintin MM-hopealle Oberstdorfissa sekä Aleksandr Bolshunovin kepittäminen Salpausselän kisojen viestin loppusuoralla. - Pystyin osoittamaan itselleni, että kun ennakkoluulottomasti lähtee, pystyy haastamaan kaveria kuin kaveria. Hyvänä päivänä voi tulla todella hyvä lopputulos. Se toi itsevarmuutta jatkoa ajatellen, Mäki painottaa muutaman kuukauden perspektiivillä. - Siinä parisprintin loppusuoralla tuntui aika uskomattomalta. Kun lähdin viimeiselle osuudelle, tiesin, että se paikka on nyt tai ei koskaan. Se oli tuhannen taalan paikka ottaa mitali. Lähdin hiihtämään vähintään sitä pronssia, mutta kun se kirkastui hopeaksi, se toi laajan kaaren tunteita pintaan.   Pohti Ski Teamia edustava Mäki on syntynyt Vaasassa, mikä ei ole ihan perinteisin maastohiihtokaupunki. Nouseminen juniorimenestyjästä kansainväliselle huipputasolle vei aikaa, mutta Mäki on noussut Suomen miesten maajoukkueen tärkeimpien lenkkien joukkoon pitkäjänteisellä työllä valmentajansa Juho Halosen kanssa. - Kun otin nuorten MM-mitalin 2014, ajattelin, että tämä on yhtä nousukiitoa aikuisten sarjaan. Siinä välissä pitää tehdä hemmetisti duunia, jotta pystyy kestämään harjoittelumäärää ja -laatua, mitä se vaatii, jotta pystyy kiertämään viikosta toiseen maailmancupia ja olemaan vielä parhaimmillaan pääkisoissa. Siinä tuli kömmähdyksiä harjoittelussa ja sairasteluja. Se oli vähän opettelua ammattiurheilijan elämään – välillä vähän kantapään kauttakin, Mäki myöntää. 26-vuotias Mäki on monella tapaa poikkeuksellinen suomalaishiihtäjä, sillä hänen vahvuutensa ovat sprintissä ja erityisesti vapaalla hiihtotavalla. Iso tähtäin tulevana talvena onkin paitsi joukkuekilpailuissa myös Pekingin olympialaisten vapaan sprintissä, joka osuu Mäen uralle herkulliseen paikkaan. - Osaan pitää hyvin todella kovan kilpailuvauhdin päällä niin, että se ei kuluta loppukiriä niin paljon kuin ehkä muilla. Tekninen osaamiseni vapaalla hiihtotavalla on suht taloudellista – pystyn luistattamaan suksea niin, että ei tarvitse itse tehdä kaikkea. Ja olen räjähtävä. Ehkä sitä kautta parhaat tulokseni ovat tulleet sprinttipuolella. Iän myötä myös kestävyysominaisuudet ovat parantuneet, Mäki analysoi itseään. - Pekingin olympialaisten vapaan sprintti on urani tärkeimpiä kisoja. Siihen ladataan kaikki peliin. Kaikki harjoittelu ennen sitä tehdään sitä kilpailua silmällä pitäen. Todennäköisesti omalle uralleni ei tule enää sellaista mahdollisuutta, että olisi vapaan sprintti olympiaohjelmassa. Se on ainutlaatuinen tilaisuus.

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Johanna Matintalo. Matintalo joutui tekemään nuoruusvaiheen jälkeen valinnan maastohiihdon ja yleisurheilun välillä, ja Oberstdorfin MM-kisoista saavutettu uran ensimmäinen yleisen sarjan arvokisamitali osoitti, että aivan väärin valinta ei mennyt. Johanna Matintalo on kuulunut Suomen maastohiihtomaajoukkueen runkonimiin jo reilun olympiadin ajan. Ison askeleen hän otti urallaan menneenä talvena, kun uran tähän asti parhaan kauden kruunuksi Oberstdorfin MM-kisoista tuli uran ensimmäinen arvokisamitali, 4 x 5 kilometrin viestin pronssimitali. - Se on varmasti urani paras saavutus. Ikinä ei tiedä, mitä uran varrella sattuu – esimerkiksi loukkaantumisia. On hienoa, että nyt on ainakin yksi aikuisten arvokisamitali saavutettu. Tästä on mukavampi ja tietyllä tavalla myös paineettomampi jatkaa uraa, kun mitalitili on jo auki. Toivotaan, että niitä tulee lisää, Ville Oksasen valmennettava lausuu. Pöytyän Urheilijoita edustava Matintalo oli lupaava juniori paitsi maastohiihdossa myös yleisurheilussa. Kovin moni urheilija ei ole saavuttanut kansallista menestystä sekä kesä- että talvilajeissa, mutta jo 14-vuotiaana yleisen sarjan SM-hopeaa 800 metrillä ottanut Matintalo on yleisen sarjan Suomen mestari molemmissa lajeissa. - En osaa sanoa, kummassa menestystä olisi tullut paremmin. Kansallisesti totta kai juoksussa, kun Kalevan kisoista on mitaleitakin ja jopa yksi mestaruus (2013), mutta hiihdossakin pääsin jo nuorten arvokisoihin juniorina. Juoksussa tuli myöhäisteininä aika paljon vaivoja, mikä sai miettimään, että jos aikuisena haluaa huippu-urheilijaksi, juoksuhommat saavat riittää, Matintalo palaa vuoteen 2016. - Taustani keskimatkoilta on tuonut varmasti sellaista kovuutta, jota kaikilla hiihtäjillä ei välttämättä ole. Siedän varmasti keskimääräistä paremmin vaikka happoja. Kun Matintalo voitti 800 metrin Suomen mestaruuden Vaasassa 2013, hänen takanaan hopeaa otti Sara Kuivisto, jolla käynnistyi yhä käynnissä oleva yhdeksän SM-mitalin putki matkalla. Kesällä 2021 Kuivisto rikkoi ensimmäisenä suomalaisena kahden minuutin rajan ja oli lähellä finaalipaikkaa Tokion olympiakisoissa. Yleisurheilutausta on vaikuttanut joulukuussa 1996 syntyneeseen Matintaloon myös hiihtäjänä, ja se näkyy osaltaan myös erikoistumisena perinteiseen hiihtotapaan. Tuo vahvuus yhdistettynä Pekingin olympiaohjelmaan avaa herkullisen näkymän tulevalle kaudelle, sillä perinteisellä hiihdetään kymmenen kilometriä ja myös suomalaisten perinteinen menestyslaji, parisprintti. - Haluan ehdottomasti lähteä parantamaan henkilökohtaisia arvokisasijoituksiani. Nyt paras sijoitukseni on 13:s, joten ehdottomasti tavoitteena on päästä kympin joukkoon. Mitä reilummin, sitä parempi. Molempiin viesteihin olisi hienoa päästä, ja niissähän kaikki on mahdollista. Jos pääsisi viesteissä mitaleille ja saisi henkilökohtaisesti hyvän sijan, ne olisi täyden kympin kisat, Matintalo visioi.

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Ilkka Herola. Herola lähtee olympiatalveen mielenkiintoisista lähtökohdista, kun takana on uran paras kausi, joka tuotti muun muassa MM-hopeaa Oberstdorfista. Herola osoitti myös hyvää kesäkuntoa voittamalla yhdistetyn kesä-GP:n kokonaiskilpailun. Ilkka Herola on lukeutunut jo monta vuotta maailman kärjen kovimpiin haastajiin yhdistetyssä. Helmikuussa 2021 Herolasta tuli 14 vuoteen ensimmäinen suomalainen, joka on onnistunut ottamaan yhdistetyssä arvokisamitalin, kun hän nappasi MM-hopeaa Obersdorfissa normaalimäen kilpailussa. - Siitä on tullut sellainen kokonaisuutta keventävä tekijä. Sen myötä on helpompi luottaa omaan tekemiseen. Tuntuu, että se ennemminkin laskee paineita kuin lisäisi odotuksia. Odotuksia on ollut joka tapauksessa, mutta nyt on realistisempaa uskoa siihen, että meidän tekemisemme riittää. Se on ollut se isoin juttu, Herola sanoo aseteltuaan saavutustaan perspektiiviin helmikuusta asti. 26-vuotias Herola nousi aikanaan suurlupauksena yhdistetyn maajoukkueeseen aikana, jolloin lajin kärjessä oli Suomessa tyhjiötä. Hän onkin saanut tottua lajiperheen koviin odotuksiin ja eräänlaiseen esikuva-asemaan hyvin nuoresta iästä lähtien. - Siihen aikaan ei oikein ollut mitään vertailukohtaa, enkä minä siinä oikeastaan aistinut mitään erikoista. Sitä vain mentiin siihen suuntaan, mihin nenä näyttää. Onhan se vaikea tilanne, kun ei saa kasvaa ikään kuin piilossa, vaan on nopeasti luupin alla, Herola muistelee. - Vaikka aina sanotaan, että ei ulkopuolisilla paineilla ole minuun vaikutusta, ainahan ihminen on ympäristönsä tuote. Siinä kohtaa se alkoi mennä siihen, että odotti itseltäänkin hirveän paljon. Ylikorostunut itsekriittisyys oli aika vahvasti esillä. Niin kauan se toimii, kun jossain määrin epärealistisiin tavoitteisiinkin päädytään. Kun vauhti hiljenee, se alkaa käydä raskaaksi. Kasvaminen menestyjäksi ei ole ollut kivutonta Puijon Hiihtoseuran edustajalle. Päinvastoin, koviin menestysodotuksiin vastaaminen on vaatinut Siilinjärvellä syntyneeltä Herolalta pitkää ja määrätietoista työtä paitsi fyysisellä myös ja ennen kaikkea henkisellä puolella, mitä Herola avaa tässä jaksossa tarkemmin. - Ainahan se kiinnostaa olla parempi – vaikka siinä tilanteessa, jossa Jarl-Magnus Riiber on tällä hetkellä. Se on se, mihin pyritään, että voittaisi käytännössä jokaisen kilpailun. Se on kuitenkin eri asia, millä tasolla voi nauttia urheilusta ja olla tyytyväinen. Olen ollut nyt kuusi vuotta ihan siellä huipun tuntumassa. Jos olisin koko ajan ollut pettynyt siihen, kuusi vuotta elämästä olisi mennyt aika lailla hukkaan, Herola huomauttaa. - Uran alkuvaiheessa menestys alkoi määritellä omaa fiilistäni. Siitä ajatuksesta eroon pääseminen oli pitkä prosessi. Kevät 2017 oli aallonpohja – vaikka olin jo pitkään ollut noin TOP10-tasolla, se homma tuntui päivä päivältä raskaammalta. Siinä kohtaa heräsin siihen, että näin ei voi jatkua. Ei se vie mihinkään, jos oma mielenterveys alkaa kärsiä. Ei menestys ole sen arvoista, että elää kymmenen vuotta ikävää elämää.

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Tokion paralympialaisiin tähtäävä Amanda Kotaja. Maailman parhaisiin T54-luokassa lukeutuva Kotaja avaa pyörätuolikelauksen saloja ja vaatimuksia menestymiseen maailman huipulla. Amanda Kotaja on yksi maailman parhaista pyörätuolikelaajista T54-luokassa. Meriittilistalta löytyy muun muassa kolme maailmanmestaruutta, kolme MM-hopeaa ja useita EM-mitaleita pitkältä aikajänteeltä. - Sanoisin, että ainakin nykyisin olen taitava kilpailija. Sytyn kilpailuihin ja suoritan aina kilpailuissa paremmin kuin treeneissä. Koen, että pääkoppani on aika vahva, ja myös itseluottamusta on paljon. Tiedän, mitä teen ja voin luottaa siihen, Kotaja pohjustaa menestyksensä saloja OlympiaCastin vieraana. - Kaikki menestys tuli minulle aikanaan nopeasti – ehkä minulla on luontaista lahjakkuutta pikamatkoille. Kropaltani en ole mikään ihanteellinen kelaaja; minulla on jyrkkä skolioosi, jota juuri kenelläkään muulla luokassani ei ole. Se asettaa minulle haasteita, jotta saan kelauksen tasapainoiseksi, mutta en ole antanut sen häiritä. Olen vain tehnyt paljon töitä. 26-vuotias Kotaja on edustanut Suomea jo kaksissa paralympialaisissa, ja hänet on jo valittu tämän kesän kisoihin Tokioon. Kun alla on sadalta metriltä edellisistä paralympialaisista sijat neljä ja kuusi, Riossa pettymään joutunut Kotaja janoaa mitaleille loppukesästä Japanissa. - Se on tosi iso maali. Tätä on odotettu kauan. Luulin, että Rio olisi ollut tähtihetkeni, mutta se päättyi pettymykseen. Sitä kautta toivoisin vieläkin enemmän, että Tokiossa menisi kaikki hyvin. Se, että olen pystynyt valtavan hienoihin suorituksiin vaikkapa MM-areenalla – miksi en pystyisi tekemään sitä myös paralympialaisissa? Suomessa on useita huippukelaajia, ja etenkin samassa T54-luokassa kelaavalla Leo-Pekka Tähdellä on ollut iso vaikutus siihen, että Kotaja on pyörätuolikelauksen pariin päätynyt. OlympiaCastin vieraana Kotaja avaa elämäntarinaansa, urapolkuaan ja sitä, mitä menestyminen maailman huipulla pyörätuolikelauksessa vaatii. - Olin päättänyt, että minusta tulee pyörätuolikelaaja, koska tykkäsin vauhdista. Myös Leo-Pekka Tähden esimerkki ja menestys vauhditti sitä ajatusta, jo 13-vuotiaana vuonna 2008 lajin pariin päätynyt Kotaja muistelee.

Tämän viikon jaksossa tehdään OlympiaCastissa historiaa, sillä ensimmäisen kerran jakson kieli on englanti. Vieraana on Tokiossa olympiaohjelmaan liittyvän rullalautailun suurimpiin naistähtiin lukeutuva, Suomea edustava Lizzie Armanto. Yksi Suomen olympiajoukkueen keihäänkärjistä Tokiossa on rullalautailija Lizzie Armanto. Yhdysvalloissa varttuneen Armanton isä on suomalainen, ja kun se olympiakisoissa oli mahdollista, Armanto halusi edustaa isänsä kotimaata. 28-vuotias Armanto ei pääse Tokioon ihan optimaalisella valmistautumisella. Loppuvuodesta 2020 hän loukkaantui pahasti, ja olympiavuoden ensimmäistä puoliskoa on värittänyt kuntoutumisprosessi. - Päädyin kokeilemaan toista rullalautailumuotoa. Siinä tapahtui oikeastaan se, mitä ihmiset ajattelevat, että ei voi tapahtua, tapahtui. Se oli ikään kuin auto-onnettomuus – se oli aika brutaalia. Siitä toipuminen on ollut paitsi fyysisesti myös henkisesti melkoinen prosessi. Itsekin julkaisin videon siitä loukkaantumisesta vasta hiljattain, ja sen katsominenkin vihdoin oli osa toipumista, Armanto kertaa OlympiaCastin vieraana. - Alku oli todella pelottavaa, mutta leikkauksen jälkeen päätin, että tästä selvitään. Piti ottaa vain askel kerrallaan: ensin toipua leikkauksesta, aloittaa kuntouttaminen heti, kun mahdollista ja niin edelleen. Täytyi vain kuunnella kehoa. Koskaan ei ole hyvä aika loukkaantua vakavasti, mutta tavallaan se oli aika kätevää, että se tapahtui korona-aikana, jolloin ei tapahtunut oikein mitään, eikä kukaan oikein hengaillutkaan yhdessä. ”Eniten olen ylpeä siitä, että olen saanut nimeni rullalautaan” Armanto on yksi rullalautailun naispioneereista ja menestyneimmistä urheilijoista. Hänen meriittilistaltaan löytyy paitsi isojen kilpailujen – kuten X Gamesin – voittoja myös mullistavia temppuja, kuten 360-loopin tekeminen ensimmäisenä naisena maailmassa. - Eniten olen ylpeä siitä, että olen saanut nimeni rullalautaan. Se hetki tavallaan kruunasi tavoitteeni tulla ammattiskeittaajaksi. Sekin on iso juttu, että ympärilläni on Birdhouse-tiimi – esimerkiksi Tony Hawkin tuki merkitsee paljon. Kun aloitin skeittaamisen, en koskaan nähnyt tällaista tulevaisuutta itselleni. Se oli mahdotonta. Rullalautailu nähdään Tokiossa olympiaohjelmassa ensimmäistä kertaa, ja lajin harrastajienkaan parissa näin vahvaa kilpailuelementin korostamista ei ole otettu mukisematta vastaan. Armanto on kuitenkin loistava esimerkki siitä, että urheilullisuus on tässäkin lajissa merkittävä tekijä. - Rullalautailu ei ole koskaan ollut tällaisella alustalla. Olen niin innoissani, koska moni näkee rullalautailua ensimmäisen kerran ja toivottavasti myös innostuu kokeilemaan sitä. Minulle laji on antanut niin paljon. Siisti juttu rullalautailussa on se, että siihen ei tarvita paljon – lauta ja tasainen maa riittää jo opetteluun. Mikään ei vedä vertoja uuden tempun oppimisesta tulevalle fiilikselle. Perinteiselle urheilun seuraajalle rullalautailu edustaa vähän tuntemattomampaa maailmaa. OlympiaCastin vieraana Armanto avaakin harjaantumattomalle katsojalle, mitä ja miksi tätä lajia kannattaa Tokion olympiakisoissa seurata.

Tällä viikolla OlympiaCastissa puhutaan kamppailu-urheilusta. Vieraana on kamppailulajien lajiryhmävastaavan pestistä Tokion olympiakisojen jälkeen vetäytyvä Pasi Sarkkinen. Pasi Sarkkinen on toiminut Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikössä lajiryhmävastaavana sen perustamisesta lähtien, eli tammikuusta 2013. Millaista aikaa menneet 8,5 vuotta ovat olleet ja millaisessa tilanteessa kamppailulajit ovat, kun mittavan valmennusuran painin parissa tehnyt Sarkkinen on siirtymässä Painiliiton toiminnanjohtajaksi? - Tämä on ollut hienoa aikaa. Olen saanut työkseni olla huippu-urheilussa mukana, ja ilman muuta koen itseni etuoikeutetuksi. Onhan siihen mahtunut monenlaista – tiettyihin isoihin haasteisiin ei ole löydetty ratkaisuja. Samalla tavalla meillä kipuillaan resurssien ja urheilijoiden terveydentilan kanssa sekä sen kanssa, että maailmalla kilpailijat ovat ammattilaisia, jotka tekevät itselleen tulevaisuutta urheilemalla, Sarkkinen puntaroi OlympiaCastin vieraana. - Hyviä avauksia on saatu, ja toivotaan, että ne kantavat eteenpäin. Monta sellaista asiaa on, johon ajattelen, että olisi pitänyt löytää ratkaisuja. Tietyt asiat ovat kehittyneet – vaikkapa vuoropuhelu Huippu-urheiluyksikön ja lajien välillä on mennyt parempaan suuntaan. Siitä on tullut aidompaa, rehellisempää ja mutkattomampaa. Perinteiset kamppailulajit ovat tiukassa puristuksessa sekä suomalaisessa yhteiskunnassa että kansainvälisesti olympiakisojen urheilijakiintiöiden tiukentuessa koko ajan. Myös resurssipuolella on haasteita, kun lajit eivät kuulu ansaintaloogisesti urheilulajien kärkipäähän. - Osa lajeista on pieniä ja osa tosi pieniä. Painin toimijana tuntui, että painin näkyvyys ja painoarvo on pieni. Näiden vielä pienempien lajin ihmiset haaveilivat, että jos meillä joskus vielä olisi tuollainen näkyvyys kuin painilla. Se oli sellainen herättävä juttu kaiken kaikkiaan, Sarkkinen naurahtaa. - Tietyllä tavalla toivoisi esimerkiksi medialta, että sitä tuotaisiin enemmän esille, kuinka isoja lajeja olympiakamppailulajit ovat kansainvälisesti. Kymmeniä miljoonia harrastajia, kilpailijoita, valtava asema ja myös resurssit. Siihen nähden täällä tehdään hyvin resurssitehokkaasti, ja pyritään tekemään pienestä urheilijamassasta hyvää tulosta. Silti Tokion olympiakisoihinkin on lähdössä iskukykyisiä suomalaisurheilijoita. Jo se on erityisen voimakkaasti olympialaisista elävissä kamppailulajeissa sinänsä kova saavutus. - Täytyy olla kovan tason urheilija, joka sen paikan saavuttaa. Pitää olla ihan maailmanluokkaa – ja eurooppalaisille se on vielä vaikeampaa, koska Euroopan kiintiö on suhteellisen pieni verrattuna kovatasoisten valtioiden määrään. Joissakin tilanteissa ja lajeissa se tilanne on ihan kohtuuton, Sarkkinen painottaa. - Olympiakisoilla on valtava merkitys kamppailulajeissa. Se on rakentunut yli vuosisadan aikana. Olympiakisoissa menestyneet nostetaan vielä aivan erilaiseen valokeilaan kuin lajin omissa arvokilpailuissa menestyneet, vaikka MM-kisoissa voi joutua voittamaan parikin kovaa ottelua enemmän. Ne ovat mielettömän hienoja tapahtumia, eikä olympialaisten arvostus ole laskenut yhtään.

Tällä viikolla OlympiaCastissa puhutaan uinnista. Vieraana on erittäin lupaavan kevään jälkeen olympiamenestykseen Tokiossa tähtäävä Matti Mattsson, joka puhuu avoimesti uransa nousuista ja laskuista. Matti Mattsson sykähdytti suomalaista urheiluväkeä jo 19-vuotiaana ottamalla 200 metrin rintauinnista MM-pronssia vuonna 2013. Siihen pisteeseen huipentui Mattssonin ensimmäinen uravaihe, joka oli suoraviivaista ja jatkuvaa nousua – ja myös tietynlaista porilaista uhoa, josta parhaiten muistettava esimerkki on Lontoon olympialaissa tehty lupaus olympiavoitosta Riossa 2016. - Silloin tuli sanottua aika suoraan asioita, mutta samalla tavalla minä näin ne asiat. Maailmanennätys oli silloin 2.07, ja minä uin Lontoon olympialaisissa 2.11. Näin sen loogisesti niin, että neljä vuotta aikaa, ja joka vuosi sekunti pois. Pidin sitä hyvinkin kirkkaana. Totta kai siitä tuli pieni peikko selkään, mutta en kokenut, että se vielä ihan silloin tuli. - Se MM-pronssi 2013 muutti paljon asiaa. Arvokisamitali on tietysti arvokisamitali, ja olen edelleen hyvin onnellinen siitä, mutta jälkikäteen mietittynä olisi ollut aika paljon helpompi rakentaa uraa, jos olisin ollut neljäs tai viides. Siinä kohtaa ne paineet tulivat nuorelle Matti-pojalle ehkä vähän liian koviksi. Jos nyt voittaisi vastaavaa, osaisi varmasti miettiä niitä asioita vähän miedommin. MM-mitalin jälkeen meni kahdeksan vuotta ennen kuin Mattsson paransi ennätystään. Tokiossa jo kolmansissa olympialaisissaan esiintyvän Mattssonin uraan on kuulunut paitsi mahtavia nousuja myös apeita laskuja. - Jos Rion olympialaisten välieräillassa olisi ollut joku luukku, josta sukeltaa pois altaasta, olisin tehnyt sen. Mutta niin vain piti kävellä median eteen. Se sen jälkeinen katkeruus oli niin kovaa, etten tiedä, onko ikinä ollut niin kovaa, Mattsson pohtii viisi vuotta 16. sijaan päättyneen edellisen olympiareissunsa jälkeen. - Se lupaus muistettiin, kun sanoin sen Lontoossa niin suoraan. Riossa sitä tuutattiin aika monesta luukusta, että tuleeko se lupaamani kultamitali. Sitä kakkanjauhantaa on saanut kuunnella aika monesti täällä Porissakin, kun sellainen tuli luvattua. Mutta kun kisoihin lähdetään, sinne lähdetään tekemään tulosta – ei sinne kuulu lähteä nöyristelemään. Nyt 27-vuotias porilainen on elämänsä kunnossa, ja paluu arvokisamitalistiksi oli lähellä jo toukokuussa Budapestin EM-kisoissa. Tänä keväänä ja kesänä ennätyksiä on syntynyt käytännössä aina, kun Mattsson on kastautunut. - On äärimmäisen kutkuttava tilanne odottaa Tokiota. Kun kysytään päätavoitteesta, sanon, että en ole pystynyt vielä tekemään parasta suoritustani. Sitä kohti minä menen. Kun on päässyt takaisin huipulle, siitä täytyy pystyä nauttimaan. Pitkät kahdeksan vuotta on päätä hakattu seinään, mutta nyt on taas löydetty se kultainen lanka, Mattsson myhäilee.

Tällä viikolla OlympiaCastissa pureudutaan pituushyppyyn. Vieraana on Tokion olympiakisoihin jo keväällä valittu SE-mies Kristian Pulli. Jos keihäänheitto otetaan pois laskuista, 26-vuotiaasta Kristian Pullista tuli ensimmäinen suomalainen yleisurheilun arvokisamitalisti 15 vuoteen maaliskuun alussa, kun hän saavutti pituushypyn EM-hallipronssia Puolassa. Pullin tulos 824 oli kovin pronssitulos EM-kisojen historiassa – myös ulkoradat mukaan luettuna. - Olihan se aika huikea fiilis. En tiedä, olinko etukäteen mitalisuosikki, mutta minulla oli vahva fiilis kunnostani. Alla oli vahva leiritys, ja olimme tehneet hyvää työtä. Ainoa asia, mikä jännitti oli se, miten saan kropastani irti, kun alla oli pitkä harjoitusjakso Etelä-Afrikassa. Ennen viimeistä hyppyä mietin, että haluaisin Suomen mitalittoman putken katkaista, Pulli muistelee OlympiaCastin vieraana. Samalla Viipurin Urheilijoita edustava Pulli ylitti tulosrajan Tokion olympiakisoihin. Pulli on jo valittukin Suomen olympiajoukkueeseen, joten kesällä on Tokiossa edessä hänen uransa ensimmäiset globaalit arvokisat – ja heti on mahdollisuus myös menestyä. - Valinta jo siinä vaiheessa oli erittäin tärkeää, koska näinä aikoina on vähän epävarmaa, miten kisoihin ylipäätään pääsee, vaikka olisikin kunnossa. Ja ylipäätään aikainen valinta toi lisävarmuutta valmistautumiseen. Ei tarvitse mennä ihan maksimiherkistelyllä ensimmäisiin kilpailuihin. Nyt voi hakea huippukuntoa olympialaisiin. Pituushyppy on raaka teholaji, jossa muutaman sekunnin mittaisessa suorituksessa täytyy moni asia loksahtaa peräjälkeen kohdilleen. OlympiaCastin vieraana Pulli avaa paitsi taustojaan myös syitä siihen, minkä takia juuri hän on kaikista suomalaisista hypännyt pisimmät sallituissa olosuhteissa hypätyt siivut – ja miksi pidempiinkin hyppyihin on edellytyksiä. - Olen luontaisesti aika hoikka, ja sitä kautta olin voimapuolella pitkään jäljessä. Myöhemmällä iällä olen huomannut, että kimmoisuus on minun ykkösaseeni. Kombinaatio ominaisuuksista on minulla aika kova; minulla on kova räjähtävyys, mutta myös hyvä maksimivoima ja kimmoisuus. Pystyn hyödyntämään näitä aika hyvin ilman, että massani kasvaa hirveästi, jolloin se paketti on aika hyvä, Pulli kertoo. - Kun katsoin EM-halleissa hyppäämääni 824:sta, se oli teknisesti aika hirveän näköistä hyppäämistä – verrattuna vaikka ulkoratojen SE-hyppyyni, joka oli teknisesti paljon parempi suoritus. Sen perusteella, jos pääsen oikeasti hyviin olosuhteisiin hyvässä kunnossa, uskon, että 850 on hyvin mahdollista jo tällä hetkellä.

Huippu-urheilun osaamisvaatimukset kasvavat, urheilu ammattimaistuu ja ammattilaistuu. Valmentajien ja urheilijoiden tueksi tarvitaan eri alojen asiantuntijoita tuomaan tarvittavaa osaamista valmentautumiseen. Valmentajan ei tarvitse osata tai pystyä tekemään kaikkea yksin. Asiantuntijatoiminta on kiinteä osa urheilijan valmentautumista edistäen urheilijan harjoitteluvalmiutta, suorituskykyä ja terveyttä. OlympiaCastissa pureudutaan aiheeseen fysiikkavalmennuksen ja psyykkisen valmennuksen näkökulmista. Pitkän linjan fysiikkavalmentaja Mika Saari ja psyykkisen valmennuksen asiantuntija Robert Päkk avaavat asiantuntijatoiminnan tehtävää ja tarkoitusta sekä valottavat osallistuvan asiantuntijuuden käsitettä. - Asiantuntijatoiminta on valmentajan tukemista ja sillä tähdätään siihen, että urheilijan suorituskyky kehittyy ja hän pysyy terveenä ja että harjoitusharjoitusvalmius on joka päivä mahdollisimman hyvä. Nämä ovat peruslähtökohdat. Vaatii paljon keskustelua, että asiantuntijoiden kesken syntyy moniammatillista vuorovaikutusta. Yhteinen keskustelu siitä mikä se tarve on, on ensimmäinen lähtökohta, kertoo Saari. - Osallistuva asiantuntijuus tarkoittaa sitä, että asiantuntijat ovat mukana jo suunnitteluvaiheessa ja tekevät työtä systemaattisesti. Ja kun toimitaan arjen ympäristössä lähellä urheilijoita ja valmentajia, niin toiminnalla on parempi vaikuttavuus toimintatapoihin, täydentää Päkk. Asiantuntijatyölle yhtenäinen linjaus Asiantuntijaryhmien yhteistyöllä on juuri valmistunut asiantuntijatoiminnan kuvaus, jonka tarkoitus on yhtenäistää malleja eri toimintaympäristöissä ja tuoda uusin tieto kaikkien saataville asiantuntijaverkostojen kautta. - Valtakunnallinen kuvaus linjaa toimintamalleja ympäri Suomen, jotta urheilijoilla ja valmentajilla olisi samanlaisia lähtökohtia saada omaan työhönsä tukea. Suomi on laaja maa ja urheilutoimijat vähän hajallaan ja olisi hyvä, ettei käytössä olisi aivan erilaisia toimintamalleja paikasta riippuen. Uskon, että jo oman verkoston sisäinen keskustelu luo meille yhteistä toimintamallia, Saari toteaa. - Isossa kuvassa asiantuntijatoiminnan tehtävä on parantaa huippu-urheilumenestystä. Tarkoitus on myös tuoda parasta ja viimeisintä tietoa lähelle valmentajia ja urheilijoita, jotta kaikki tarvittava olisi olemassa siihen, että voitaisiin menestyä isoissa kisoissa. Ei tämä ole ikinä varmaan täydellinen, eikä valmis, mutta tästä on hyvä lähteä kehittämään eteenpäin, lisää Päkk. - Kun meillä on yhtenäisempi linja, niin silloin pystymme myös arvioimaan vaikuttavuutta. Jos tehdään ihan satunnaisesti jotain, niin on vaikeaa alkaa analysoimaan, mikä johtaa mihin ja mikä tuottaa tulosta ja mikä ei. Tärkeää on saada yhteinen linjaus, jota sitten muutetaan tarpeen mukaan, täydentää Saari. Arvokisoissa ei enää kokeilla uutta – työ tehdään arjessa Asiantuntijatoiminnan vaikuttavuus syntyy arjessa tehtävästä määrätietoisesta työstä, mitään nopeita muutoksia sillä ei saada aikaan. Molemmat ovat yhtä mieltä siitä, että arvokisoissa ei enää pysty vaikuttamaan asioihin – ainakaan suotuisasti. - Kisatilanteessa ei voi ainakaan fysiikkavalmennuksen näkökulmasta enää muuta kuin mokata. Ei siellä enää haeta suorituskykyä lisääviä keinoja, toteaa Saari. - Kyllä lähtökohtana pitäisi olla se, että urheilija lähtee kisoihin niin valmiina kuin mahdollista. Psyykkisen valmennuksen tehtävä kisoissa on tietysti vähän erilainen, voidaan esimerkiksi käydä yhdessä läpi erilaisia valmistautumisrutiineja. Myös kisatilanteiden purku ja läpikäynti on tärkeää psyykkisen valmennuksen tuella. Ideaalitilanne kuitenkin on se, että kisoihin lähdetään tekemään niitä asioita, mitä ollaan harjoiteltu, tuttuja asioita. Ei lähdetä kokeilemaan mitään uutta, täydentää Päkk.    

Tällä viikolla OlympiaCastissa menoa on kuin moukarihäkissä. Vieraana on maailman eliittiin kovaa nousua tekevä Aaron Kangas. Juuri ennen Tokion olympiakisoja 24 vuotta täyttävä Aaron Kangas teki näyttävän läpimurron kovalle kansainväliselle tasolle moukarinheitossa kesällä 2020. Ennätys kohentui yli 79 metrin ja kesän jokaisessa kilpailussa leka lensi pidemmälle kuin aiempi ennätys oli. - Opin paljon juttuja teknisesti; mihin kiinnittää huomiota ja millä se heitto onnistuu. Tekniikka varmistui aika paljon verrattuna edelliskesään, jolloin oli monesti huono fiilis kisan jälkeen. Tekniikka loksahti kohdilleen. Fysiikka oli jo ennestään hyvällä tasolla, mutta sitäkin sain vähän kehitettyä. Selvä kehityskohde oli räjähtävyys, jossa saimmekin harppauksia otettua, Kankaanpään seudun Leiskua edustava heittäjä avaa. Urheiluperheessä varttuneen Kankaan arjessa on moni palanen kohdillaan: harjoitusolosuhteita löytyy sekä synnyinpaikasta Kankaanpäästä että Tampereelle muodostuneesta yleisurheilun kaupunkivalmennuskeskuksesta. Lisäksi hän aloitti vuodenvaihteessa Niinisalossa liikunta-aliupseerina, mikä parantaa mahdollisuuksia satsata urheilemiseen entisestään. - Tampereella on moukarinheittoon täydelliset olosuhteet. Arkeni koostuu ihan täysin urheilusta, ja Pirkkahallilta löytyy kaikki, mitä moukarinheittäjä tarvitsee. On heittopaikat ja punttitilat vierekkäin ja ulkoheittopaikkakin löytyy vierestä. Myös kaikki yleistreenimahdollisuudet löytyy – kaikki kuntopallot, hypyt, kuulanheitot ja juoksut voi tehdä täällä, Kangas myhäilee. Tampereella on tarjolla myös laajat asiantuntijatoiminnot harjoittelun tueksi Tampereen urheiluakatemian kautta. Eikä siitäkään ole haittaa, että Tampereella on päivittäisvalmennuksessa lähes kaikki Suomen kärkimoukarinheittäjät. Kangas on valmentajaisänsä Jarmon kanssa myös hyvä esimerkki pitkäjänteisen ja johdonmukaisen valmennusprosessin merkityksestä. Tarkka seuranta ja dokumentointi sekä nyanssien huolellinen tekeminen ovat olleet avainasemassa Kankaan kehittymisessä kohti maailman huippua. - Paljon teemme testejä ja katsomme, onko päästy eteenpäin. Ennen harjoittelujaksoja suunnittelemme, mitkä ovat jakson tavoitteet; välillä yritämme saada vaikka kuulanheittotulosta paremmaksi, välillä taas vaikkapa punttituloksia. Kun jälkikäteen katsoo harjoitusohjelmia, on helppo todeta, mitä on tehnyt silloin, kun on onnistunut hyvin, Kangas korostaa.

Olympiakomitean kuntavaalipodcastsarjassa eri puolueiden kansanedustajat keskustelevat liikunnasta ja urheilusta. Neljännessä osassa mukana ovat Liike Nyt ja Vasemmistoliitto. Vieraana ovat kansanedustajat Paavo Arhinmäki (vas) ja Hjallis Harkimo (liik). Arhinmäki ja Harkimo ovat ehdolla Helsingissä.  Miten puolueet pitävät liikuntaa esillä kuntavaaleissa?  Kansanedustaja Paavo Arhinmäen mukaan Vasemmistoliitolle tärkeä teema on erityisesti lasten ja nuorten harrastusmahdollisuudet. Hän pitää keskeisenä tavoitteena kuntien onnistumista harrastamisen Suomen mallissa, jolla peruskoululaisille taataan yksi mieleinen harrastus koulupäivän yhteydessä.  – Liian moni lapsi ja nuori jää harrastusten ulkopuolelle liian korkeiden kustannusten takia tai sen vuoksi, ettei löydy omaa harrastusta. Jokaisessa lähiössä ja kaupunginosassa pitää olla paikka, jossa voi liikkua - niin lapset ja nuoret kuin vanhemmatkin.  Lisäksi Arhinmäki toivoo esimerkiksi koulujen pihojen kehittämistä liikunnallisemmiksi, mikä tukisi harrastamista koulupäivän aikana ja sen jälkeen.   Liike Nytin kansanedustaja Hjallis Harkimo korostaa liikuntapaikkojen merkitystä Helsingissä, jossa on itse ehdolla. Liike Nyt näkee liikunnan edistämisen paikallisena asiana eri kuntien erilaisista näkökulmista johtuen, joten liikunta ei ole suoraan mukana puolueen valtakunnallisessa kuntavaaliohjelmassa.   Harkimo toivoo, että kunnissa päämääräksi asetettaisiin jokaisen lapsen oikeus ilmaiseen harrastukseen.   – Yksi ongelma on, että nuoret voivat syrjäytyä silloin, kun he eivät pääse harrastamaan sellaisia harrastuksia, mitä muut pääsevät. Nuoret syrjäytyvät, kun heidän vanhemmillaan ei ole varaa maksaa harrastuksia. Maksut ovat yksi tärkein syy, mikä meidän pitäisi saada pois, koska se vaikuttaa myös syrjäytymiseen.  Seuraavalla valtuustokaudella tekemistä harrastamisen edistämisessä riittää, nimittäin korona-aikana harrastustoiminnasta on Olympiakomitean arvion mukaan pudonnut kymmeniätuhansia lapsia ja nuoria. Ratkaisuna haasteeseen Harkimo painottaa seurojen roolia lasten ja nuorten harrastamisen edistämisessä.   – Nyt kun jäsenmaksut ja kaikki muu rahoitus on jäänyt pois, pitää varmistaa, että taloudelliset resurssit eivät katoa seuroilta. Seurojen pitäisi pystyä houkuttelemaan takaisin ne, jotka ovat olleet mukana seuratoiminnassa.  Myös Arhinmäki jakaa huolen siitä, että lapset ja nuoret ovat pudonneet seuratoiminnasta. Hän näkee tarpeen mittavalle koronan jälkihoito-ohjelmalle, jossa myös harrastaminen huomioitaisiin. Lisäksi hän ehdottaa uutta mallia lasten ja nuorten tavoittamiseen.  – Kun meillä ollut etsivää nuorisotyötä, niin pitäisi olla jonkinlaista etsivää liikuntatyötä. Tarvitaan niitä, jotka yksi kerrallaan käy etsimässä tytöt ja pojat, jota ei ole näkynyt koronakriisin aikana, ja houkuttelee heitä takaisin.   Huippu-urheilun edistäminen vaatii olosuhteita ja resursseja  Podcastissa keskustellaan myös huippu-urheilun edistämisestä. Arhinmäki muistuttaa, että tukemalla lasten ja nuorten harrastamista kunnissa luodaan pohja, josta myöhemmin kasvaa myös huippu-urheilijoita. Esimerkiksi elinvoimainen seuratoiminta on hyvin keskeinen huipulle kasvavien nuorten näkökulmasta.  – Kuntien pääasiallinen tehtävä on liikuntamahdollisuuksien turvaaminen. Kun turvataan hyvät liikuntamahdollisuudet, niin sieltä nousee myös huippuja.   – Toinen, mitä kunnat pystyvät aidosti tekemään on se, että miten huipulle murtautumisen vaiheessa tuetaan nuoria, kun pitäisi yhtä aikaa harjoitella ammattimaisesti käytännössä ja samaan aikaan opiskella. Pitää turvata sellaisia mahdollisuuksia, jossa harjoittelu ja koulu pystytään yhdistämään.   Myös Harkimo korostaa olosuhteiden merkitystä huippu-urheilun edistämisessä. Kunnat eivät pysty välttämättä järjestämään suoraa rahoitusta huippu-urheilulle, mutta ne voivat kuitenkin toteuttaa hyvät olosuhteet harjoittelulle.  Haasteena huippu-urheilussa Harkimo pitää huipulle nousevien nuorten rahoituksen järjestämistä. Muutamalle nuorelle urheilumanagerina toimiva Harkimo on havainnut haasteita nimenomaan nuorten urheilijoiden kohdalla. Hän vaatiikin enemmän rahoitusta huippu-urheilulle.  – Vaikeus tulee siinä, kun sä olet ollut nuorten kisoissa ja sä pärjäät niissä hyvin, niin mistä se seuraava steppi sitten otetaan ja miten se rahoitus järjestetään siihen. Me tarvitaan eittämättä enemmän rahaa huippu-urheiluun.   – Kun mä tunnen näitä urheilijoita, niin niistä on hyvin harva semmoinen, jolla on hyvä taloudellinen tilanne tänä päivänä, vaikka voittaisivat mitaleita esimerkiksi yleisurheilun EM-kisoissa tai jossain muualla. On todettu, että suomalaiset pärjäävät hyvin nuorten kisoissa, mutta sitten he eivät enää pärjää vanhempien kisoissa, vaan jotenkin jäävät siinä välissä pois.   Yhtenä ratkaisuna Harkimo näkee Olympiarahaston, jolla tuetaan huipulle pyrkiviä nuoria. Myös Arhinmäki pitää rahastoa tärkeänä, jotta yhä useampi murtautumisvaiheessa oleva nuori urheilija saisi tukea.  Podcastin alussa kuullaan myös kansanedustajien mieleenpainuvimmat urheiluhetket!  

Tiistaina julkaistiin uusi kivääriammunnan tekniikka- ja koulutusmateriaali. Tällä viikolla OlympiaCastissa avataan tarkemmin, mistä on kyse. Tämän viikon OlympiaCastissa syvennytään uuteen kivääriammunnan tekniikka- ja koulutusmateriaaliin, joka julkaistiin tiistaina. Vieraina ovat materiaalin kasaamisessa keskeisessä roolissa olleet Miika Köykkä ja Kimmo Yli-Jaskari. Köykkä työskentelee Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksella urheilubiomekaniikan asiantuntijana, ja hänen vastuualueinaan ovat erityisesti ovat ampumaurheilu ja keihäs. Köykällä on myös historiaa ampumahiihtovalmennuksesta. - Jos miettii omaa valmennuspolkua, tällainen materiaali olisi ollut äärimmäisen hyödyllinen silloin alussa, kun näitä kysymyksiä pohdiskeli. Olin lopettanut urheilijana, eikä ollut liikuntatieteellistä koulutusta hirveän pitkälle käytynä vielä. Minulla oli vain se oma kokemus, miten minulle oli opetettu, ja niitä pyrin soveltamaan. Tällaista materiaalia ei kauhean laajasti ollut saatavilla, Köykkä pohtii. Yli-Jaskari puolestaan toimii Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikössä tarkkuuslajien lajiryhmävastaavana, vastuualueenaan mm. ammunta. Yli-Jaskarilla on pitkä kokemus ampumavalmennuksesta paitsi kotimaasta myös kansainvälisen ampumaurheiluliiton pääkouluttajana ja kiväärilajien päävalmentajana Isosta-Britanniasta. - Yleisin ongelma kivääriammunnan harjoittelussa on se, että harjoittelu on aivan liikaa kilpailun omaista. Se on samaa tasoa oleva asia kuin se, että koulussa joka tunti olisi koe, eikä mitään opetettaisi. Täytyy päästä siihen, että näitä osa-alueita opetellaan erikseen suunnitelmallisesti, Yli-Jaskari näkee. Valmennuslinjan yhtenäistäminen ja lajien välinen yhteistyö Tiistaina julkaistun materiaalin tavoitteena on yhtenäistää suomalaista valmennuslinjaa kivääriammunnassa sekä lisätä lajien välistä yhteistyötä ja tiedonvaihtoa – tässä tapauksessa etenkin kivääriammunnan ja ampumahiihdon kesken. - Tekninen suoritus ja ampuma-asentojen biomekaaniset lähtökohdat ovat näissä lajeissa todella samankaltaiset. Suurin ero syntyy siitä, että ampumahiihdossa nämä asiat suoritetaan paljon nopeammin, eikä tarvitse osua ihan keskelle. Teknisessä suorittamisessa ei ihan mahdottomasti eroja löydykään, Köykkä valaisee. Samalla tämä prosessi on hyvä osoitus osaamisen kehittämisestä. Se toimiikin hyvänä esimerkkinä toimintatavasta, jolla huippu-urheilun osaamisohjelmaa toteutetaan jatkossa KIHU:n johtamana ja koordinoimana. - Näin voi sanoa. Tässä on ollut useita ihmisiä apuna työstössä, vaikka varsinainen työ on tehty muutaman ihmisen voimin. Tavoitteena on yksiselitteisesti se, että molemmissa lajeissa pystytään lisäämään valmennusosaamista, Köykkä sanoo.

Sanotaan, että vanhemman rooli nuoren urheilussa on kuljettaa, kustantaa ja kannustaa, mutta se on paljon muutakin, kuten OlympiaCastin vieraiden kanssa tällä viikolla todetaan. Vieraina ovat Kasvata urheilijaksi – vanhemmat nuoren tukena -materiaalia kirjoittamassa ja koordinoimassa ollut Tuomas Karjalainen ja urheilupsykologi Paula Thesleff, joka myös kuuluu oppaan kirjoittajatiimiin. - Kasvata urheilijaksi -teoksessa käännetään vanhemmuuden rooleja urheilunäkökulmaan. Oppaan teemoja, sisältöjä ja urheiluvanhemmuuden rooleja on lähdetty rakentamaan valintavaiheen laatutekijöiden kannalta eli niiden, mitkä ovat yläkouluiässä nuorten urheilussa tutkitusti tärkeitä tekijöitä. Näitä laatutekijöitä on sitten käännetty vanhempien näkökulmaan. Kuinka esimerkiksi iloa ja innostusta voi tukea ja miten vanhemmat voivat olla nuoren apuna monipuolisten taitojen hankkimisessa, kertoo Karjalainen. Vanhemmilla on suuri vaikutus ilon ja innostuksen sytyttämisessä liikuntaa ja urheilua kohtaan. Karjalainen puhuu omista kokemuksistaan ja uskoo, että eväät urheilijaksi kasvamiseen on saatu lähipiiristä. - Kyllä se rakkaus ja innostus urheilua kohtaan on tullut kotoa, kun on tarjottu paljon kokemuksia ja mahdollisuuksia ihan perheen kesken liikkua luonnossa ja kokeilla eri lajeja. Sillä tavalla sitä intoa on ohjattu sinne suuntaan pakottamatta ja tiedostamatta, ihan sillä, että urheilu on kuitenkin perheessä ollut tärkeä osa, hän toteaa. Myös Thesleff painottaa lapsen ja nuoren oman motivaation tukemista ja sanoo, että sisäistä motivaatiota voi ulkopuolelta tukea vain tiettyyn pisteeseen saakka. Vanhempi voi auttaa nuorta näkemään oman urheilunsa monipuolisesti ja auttaa sanoittamaan kehittymistä ja onnistumisia. Tärkeää on olla kiinnostunut nuoren omista tavoitteista. - Sieltä se lähtee, että kuunnellaan ja tarkkaillaan lasta ja seurataan mistä hän kiinnostuu, ja ohjataan häntä sellaisten tekemisten pariin, mitkä häntä lähtökohtaisesti kiinnostavat. Pakottaminen asioihin harvoin vahvistaa sisäistä motivaatiota. Tekemisen pitää olla itse valittua ja nuoren pitää saada omistaa oma urheilunsa. Vanhemmat voivat auttaa nuorta pohtimaan, mikä urheilussa on mukavaa ja sillä tavalla pitää paloa ja liekkiä yllä, sanoo Thesleff. Thesleff painottaa vanhemman roolissa ennen kaikkea kuuntelemisen ja myötäelämisen merkitystä. Hän kiteyttää tärkeät ohjeet vanhemmille seuraavasti. - Ota tunteet vastaan. Älä yritä muuttaa niitä joksikin muuksi tai keksiä välittömiä ratkaisuja asiaan. Kiitä siitä, kun nuori kertoo asioistaan. Se rakentaa turvallista, avointa ja luottamuksellista vuorovaikutusta ja kiintymyssuhdetta lapsen ja nuoren kanssa. Ne ovat perusrakennuspalikoita sitten myös sille urheilu-uralle ja urheilu-uran kovillekin tavoitteille. Näistä ja muista aiheista keskustellaan Koko Suomen urheiluvanhempainillassa tiistaina 18.5. klo 18 alkaen. Studiossa aiheesta keskustelemassa Reijo Jylhä, Anna-Liisa Tilus, Outi Aarresola, Saara Kuusinen ja Shawn Huff. Tervetuloa mukaan verkkolähetykseen: livekatsomo.fi/urheiluvanhempainilta.

Tällä viikolla OlympiaCastissa puhutaan tuoreesta olympialajista – niin tuoreesta, että se ei ole mukana vielä tulevana kesänä Tokion olympiakisoissa, vaan sitä seuraavissa Pariisin kesäkisoissa vuonna 2024. Kyseessä on breakdance – tai breikki, kuten Suomessa sanotaan. - Olin ihan varma, että lajimme olympiaohjelmaan menee. Se on ollut jo aiemmin nuorten olympialaisissa, ja intuitio sanoi, että nyt myös olympialaisiin. Tanssijana ja puheenjohtajana olen sitä mieltä, että se on tosi siisti juttu, vaikka siinä onkin omat kommervenkkinsä, lajin johtohahmoihin Suomessa lukeutuva Ramona Panula mehustelee OlympiaCastin vieraana. - Näen tässä isoja mahdollisuuksia niille ammattilaisille, jotka haluavat tätä tehdä kilpailumielessä tosissaan. Tämä tuo myös uudenlaista tietotaitoa kulttuurimme sisälle. Näen breikin tulevaisuuden risteyksenä, jossa voi olla taidetta, kulttuuria ja urheilua; kaikki nämä maailmat kohtaavat tässä. Breikki edustaa minulle jotain, joka voi uudistaa urheilumaailmaa – ja myös toisin päin. Panulan rooli breikin arjessa on erittäin monipuolinen. Ramona toimii Suomen breikkiliiton puheenjohtajana, tanssinopettajana ja myös aktiiviurheilijana. Vuonna 2019 Panula sijoittui kansainvälisen tanssiliiton järjestämissä breikin MM-kisoissa 12:nneksi. - Hiphop-kulttuuriin kuuluu tosi vahvasti se, että annetaan takaisin sille kulttuurille. Kun ollaan lapsia ja nuoria, saamme tosi paljon itsellemme. Kun meistä tulee vanhempia ja vastuunottokykyisempiä, on meidän vuoromme antaa takaisin, jotta taataan kulttuurin jatkuvuus. Voimme olla monella tavalla osa sitä kulttuuria, Panula kuvailee. ”Meillä on nyt niin paljon mahdollisuuksia” Breikki kuuluu lajeihin, jotka tulevat kansainvälisen urheilujärjestelmän perinteisempään siipeen ns. kulttuuri-identifioituneemmasta perinteestä. Aivan kuten vaikkapa lumilautailun ja freeskin tai kesälajeista rullalautailun kohdalla, näiden kahden maailman yhteen sovittaminen vaatii tasapainoilua. - Huippu-urheiluyksikön lajiryhmävastaavastamme Olli-Pekka Kärkkäisestä on alusta asti tullut sellainen fiilis, että hän on halukas kuuntelemaan ja oppimaan lajistamme ja vasta sen jälkeen pohditaan, miten tätä hommaa edistetään. Kaikissa maissa se ei ole mennyt näin, ja silloin se kokemus on, että paikallinen skene äänestää jaloillaan. Meille on tullut olo, että pääsemme itse vaikuttamaan tähän prosessiin, Panula kiittää. Kattavassa haastattelussa Panula avaa, kuinka breikin järjestäytyminen kohti perinteisempää urheiluperhettä – lajin vahva oma kulttuuriperimä säilyttäen – on lähtenyt liikkeelle. Yhteistyö on aloitettu sekä Suomen Tanssiurheiluliiton että Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön kanssa. - Meillä on nyt niin paljon mahdollisuuksia. Meillä on olemassa olevaa osaamista ja ihmisiä, jotka ovat olleet pitkään kulttuurissa mukana – paljon esimerkiksi kulttuurituottajia ja tanssipedagogeja. Kun saamme vielä tueksemme nämä pro-tyypit Olympiakomiteasta ja Tanssiurheiluliitosta, tätä yhtälöä on mahtava lähteä rakentamaan.

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraina ovat Jääkiekon SM-liigan markkinointipäällikkö Aija Saha ja Olympiakomitean Naiset vaikuttajina liikunnan pelikentillä -hankkeen projektipäällikkö Nina Kaipio. Saha ja Kaipio pohtivat OlympiaCastissa ammattilaisuuden merkitystä ja sitä, millä tavoin seurakentän ammattimaistuminen näkyy. Aija Saha on työskennellyt Jääkiekon SM-liigan markkinointipäällikkönä nyt kolmen vuoden ajan. Työnsä ohella Saha toimii Espoon Tapioiden juoksuklubin ohjaajana. Olympiakomitean Naiset vaikuttajina liikunnan pelikentillä -koulutuksen Saha aloitti syyskuussa 2019. – Markkinointipäällikön tehtävän kautta minulle konkretisoitui, että haluan ymmärtää seuratoimintaa laajassa mittakaavassa paremmin, jotta voin johtaa seurojen verkostoa työssäni. Halu kehittää omaa osaamistani sai minut ilmoittautumaan Naiset vaikuttajina liikunnan pelikentillä -koulutukseen, Saha avaa. Naiset vaikuttajina liikunnan pelikentillä -hankkeen yhtenä keskeisenä tavoitteena on ollut seuratoiminnan ammattimaisuuden lisääminen. – Koulutuksen avulla halusimme nostaa esille urheiluseuratoiminnan vaikuttavuutta ja merkitystä sen omassa toimintaympäristössä. Tavoitteemme oli tarjota tässä toimintaympäristössä toimiville naisille näkyvyyttä ja edistää liikunnan ja urheilun tasa-arvoa, taustoittaa hankkeen projektipäällikkönä toiminut Nina Kaipio.   Sekä Saha että Kaipio tunnistavat urheilussa tapahtuneen ammattimaistumisen tärkeäksi.  – Maailma on muuttunut hurjaa vauhtia ja tuntumani mukaan ihmiset ymmärtävät yhä paremmin sen, että urheilun ja liikunnan kehyksessä tarvitaan ammattimaisuutta, jotta toiminta kehittyy ja etenee. Koulutukseen oli runsaasti hakijoita ja tämä kertoo siitä, että osaamisen kehittäminen kiehtoo ja sille on tarvetta, Kaipio kertoo. Saha kuitenkin korostaa, että ammattimaisuus voi näkyä seuroissa monin eri tavoin. – Ammattimaisuuden kehittämisen ei aina tarvitse tarkoittaa sitä, että seuroihin tulee palkallisia työntekijöitä. Ihmisten koulutustaso nousee jatkuvasti ja meillä on vapaaehtoisiksikin tarjolla yhä ammattimaisempia henkilöitä. Esimerkiksi itse voin markkinointi- ja viestintäihmisenä toimia hyvin vapaaehtoisena tekemässä seuran markkinointia ja viestintää. Eli ammattimaisuus voi kehittyä myös vapaaehtoistoiminnan kautta, Saha summaa.

Olympiakomitean kuntavaalipodcastsarjassa eri puolueiden kansanedustajat keskustelevat liikunnan ja urheilun merkityksestä kuntavaaleissa. Kolmannessa osassa mukana ovat Vihreät ja RKP. Vieraana ovat kansanedustajat Mari Holopainen (vihr) ja Mikko Ollikainen (rkp). Holopainen on ehdolla kuntavaaleissa Helsingissä, Ollikainen Maalahdessa.  Harrastaminen vahvasti esillä puolueiden teemoissa   Kuntavaalien ennakkoäänestys käynnistyy kuukauden kuluttua. Vaaleissa valittavat päättäjät pääsevät vaikuttamaan liikunnan edistämiseen kunnassaan. Liikunta näkyykin puolueiden kuntavaaliteemoissa, kansanedustajat Mari Holopainen (vihr) ja Mikko Ollikainen (rkp) kertovat OlympiaCastissa.  Holopaisen mukaan Vihreät haluavat edistää monipuolisia ja matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuksia. Lisäksi Vihreiden kuntavaaliteemoissa nousee esille urheilu- ja liikuntaseurojen tukeminen.  - Vihreiden kuntavaaliohjelmassa halutaan taata jokaiselle lapselle mahdollisuus harrastaa koulupäivän yhteydessä ja osallistua aamu- ja iltapäivätoimintaan, kertoo Holopainen ja viittaa myös hallitusohjelmaan kirjatun harrastustakuun merkitykseen.   Lisäksi Vihreille tärkeää on luontoliikunnan edistäminen. Lähellä olevien virkistysalueiden merkitys ihmisten hyvinvoinnille on keskeinen, mikä on näkynyt erityisesti koronapandemian aikana.    -  Mielekäs liikuntaharrastus tai säännöllinen kuntoilu luo perustaa hyvinvoinnille. Haluamme taata, että jokaisessa kunnassa on tarjolla lähivirkistysalueita, luonnonmetsiä ja rakentamattomia rantoja, jotta jokaisella mahdollisuus liikkua luonnossa, Holopainen kertoo.   Ollikaisen mukaan RKP:n vaaliteemoissa näkyy liikunnan, urheilun ja kulttuurin merkitys osana sekä kuntalaisten hyvinvointia että kuntien elinvoimaa ja viihtyisyyttä.   - Olemme nostaneet esille myös seuratoiminnan niin, että kunnat ja seurat tekisivät yhteistyötä esimerkiksi toiminta-avustusten myötä, jotta seurat pystyvät toimimaan.   RKP:ssä painotetaan harrastustakuun ja lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan merkitystä.   - Meillä on pilottien kautta saatu hyviä esimerkkejä harrastamisesta koulupäivän yhteydessä. Tärkeitä ovat myös erilaiset lähiliikkumispaikat, esimerkiksi kuntoportaat, leikkipuistot ja skeittiparkit. Ja se, että pystyy käymään luonnossa ja kulkemaan turvallisia kävely- ja pyöräilyteitä.   Ratkaisuja liikkeen lisäämiseksi  Merkittävä osa kansasta liikkuu liian vähän. Tästä aiheutuu yhteiskunnalle vuosittain yli 3 miljardin euron kustannukset. Koronapandemiaan liittyvät rajoitustoimet ovat vielä entisestään vähentäneet osan väestöstä liikkumista.   Kansanedustajilla on useita ratkaisuehdotuksia haasteeseen. Ollikainen korostaa lasten ja nuorten harrastamismahdollisuuksien lisäämistä. Hän myös mainitsee koulupäivän aikaisen liikunnan merkityksen, jota on edistetty esimerkiksi Liikkuva koulu -ohjelmalla.   - Ei ainoastaan liikuntatunnilla, vaan myös välitunneilla ja niin, että harrastustoimintaa onmkoulupäivän yhteydessä. Tarvitaan monipuolista liikuntaa, jossa huomioidaan myös ne, jotka eivät välttämättä liiku niin paljon.  Ollikainen pitää myös tärkeänä, että vapaaehtoistyöntekijöiden ja valmentajien motivaatiosta huolehditaan. Pitkään jatkuneet rajoitukset ovat tuoneet haasteita etenkin ryhmäharrastusten järjestämiseen.  Kansanedustajat peräänkuuluttavat tarvetta aktiiviselle rekrytoinnille, jotta lapset saataisiin takaisin seuroihin.  -  Siinähän yhteydessä olisi mahdollisuus löytää myös sellaisia lapsia, jotka eivät ole ennen koronakriisiäkään olleet mukana. Uskoisin, että sen jälkeen, kun on mahdollista harrastaa normaalimmin, on myös intoa ja patoutunutta tarvetta tehdä ja mennä, Holopainen toivoo.  Liikkumattomuuden haaste koskee myös aikuisia. Vain noin kolmannes aikuisista liikkuu terveytensä kannalta riittävästi. Yhtenä ratkaisuna haasteeseen Holopainen näkee työmatkaliikunnan tukemisen.  - Työmatkaliikkuminen ja työyhteisöjen liikunnan edistäminen etenee, jos työpaikalla tarjotaan riittävät puku- ja pesutilat sekä säilytykset polkupyörille. Iso osa meidän liikkumisestamme on lyhyitä matkoja autolla ja jos me voimme näille lyhyille matkoille saada enemmän kävelyä ja pyöräilyä, niin se on yksi iso osa arkiliikuntaa, sanoo Holopainen.  Mitä kuntien pitäisi tehdä huippu-urheilun edistämiseksi?   Kansanedustajat ovat samaa mieltä siitä, että kuntien tulisi edistää huippu-urheilua. Holopainen näkee kuntien investoinnit liikuntapaikkarakentamiseen hyvänä väylänä edistää sekä huippu-urheilua että terveysliikuntaa.  - Esimerkiksi uimahallit ovat hyvä esimerkki siitä, että on välttämätöntä olla se paikka, jossa treenataan, mutta sitten samaan aikaan uimahallit ovat yhtä lailla kaikille ihmisille avoimia.   Lisäksi Holopaisen mukaan kunnilla on todella tärkeä rooli siinä, että tarjolla on liikuntapainotteisia lukioita.  Ollikainen korostaa kuntien aktiivista roolia harjoitusedellytysten luomisessa. Perheen taloudellinen tilanne ei saisi nousta harrastamisen esteeksi. Hän muistuttaa myös urheilijoiden mahdollisuudesta joustaviin opiskelumahdollisuuksiin.  Lisäksi etenkin pienemmille paikkakunnille on merkittävää, että urheilijat toimivat ”kuntien suurlähettiläinä”, Ollikainen kiteyttää.  - Huippu-urheilu on todella tärkeää meille suomalaisen identiteetin luojana ja samoin monella paikkakunnalla nämä yksittäiset urheilijat ovat todella merkittäviä. Muuten ehkä ei välttämättä tietäisi, että koko paikkakuntaa on olemassakaan, eli urheilijat ovat tärkeitä myös identiteetin luojia. 

Olympiakomitean kuntavaalipodcastsarja jatkuu. Sarjassa eri puolueiden kansanedustajat keskustelevat liikunnan ja urheilun merkityksestä kuntavaaleissa. Toisessa osassa mukana ovat Perussuomalaiset ja Kristillisdemokraatit. Keskustelemassa ovat kansanedustajat Kike Elomaa (ps) ja Sari Essayah (kd). Elomaa on ehdolla kuntavaaleissa Maskussa Varsinais-Suomessa, Essayah Lapinlahdella Pohjois-Savossa.  Miten puolueet pitävät liikuntaa esillä kuntavaaleissa?  Kesän kuntavaalit lähestyvät. Vaalipäivään on enää alle kaksi kuukautta, joten on paikallaan tiedustella kansanedustajilta, miten liikunta näkyy heidän puolueidensa kuntavaaliohjelmissa.   Kristillisdemokraateilla liikunta on yksi puolueen kahdeksasta kärkiteemasta. Puolueen puheenjohtaja Sari Essayah mainitsee keskeisenä esimerkiksi liikuntatilojen rakentamisen ja ylläpidon sekä ulkoilureittien kunnossapidon. Hän korostaa myös erilaisten liikkujien tarpeista huolehtimista sekä seurojen tukemista.  - Me haluamme tukea urheiluseuroja sekä erilaisia vapaaehtoisia ja -muotoisia harrastusryhmiä esimerkiksi ilmaisilla liikuntatiloilla, harrastusvuoroilla tai pienillä seura-avustuksilla, kertoo Essayah.  Hän muistuttaa myös kaavoituksen merkityksestä kuntalaisten liikunnan edistämisessä esimerkiksi pyörä- ja kävelyteiden lisäämisen ja lähiliikuntapaikkojen säilyttämisen näkökulmista. Lisäksi Essayah toivoo kuntien oman henkilöstön motivointia liikkumaan esimerkiksi liikunta- ja kulttuurisetelien avulla.  Perussuomalaisten kansanedustaja Kike Elomaa pitää tärkeänä, että vaaleissa on liikuntamyönteisiä ehdokkaita. Hän toteaa Perussuomalaisten vaaliohjelmassa nousevan pitkälti edellä mainittuja asioita.  - Varsinaisesti liikuntaa ei ole meidän varsinaisessa kuntavaaliohjelmassamme, mutta olemme kaikki tiedostaneet, kuinka tärkeää liikunta ja urheilu on. Ja se on tärkeää, että meillä on myös ehdokkaina sellaisia henkilöitä, jotka ovat kerta kaikkiaan urheilun ja liikunnan puolesta ajamassa asioita ja että me saamme niitä ihmisiä myös valittua valtuustoihin, muistuttaa Elomaa.   Liikkumattomuus haasteena tuleville valtuustoille  Podcastissa puhutti lasten ja nuorten saaminen liikuntaharrastusten pariin. Koronapandemia on vähentänyt lasten ja nuorten liikuntaa, ja harrastustoiminasta on pudonnut kymmeniä tuhansia lapsia ja nuoria.   - Se on kyllä katastrofaalista, koska liikunnallinen elämäntapa omaksutaan lapsuudessa ja nuoruudessa, ja meillä voi käydä niin, että kokonainen sukupolvi jää vaille elämyksiä ja kokemuksia liikunnasta, sanoo Essayah huolestuneena.    - Liikkumattomuuden hinta on valtavan suuri. Kunta ei tietysti voi pakottaa ihmistä liikkumaan, mutta se voi tehdä liikunnan helpommaksi ja houkuttelevammaksi. Se tarkoittaa sitä, että tuolla on liikuntapaikkoja, mistä nuoretkin innostuvat, Elomaa sanoo.   Seurojen tuomaa yhteisöllisyyttä Elomaa pitää merkittävänä lapsille ja nuorille. Hän toivoo, että seuratoiminnassa huomioidaan erilaiset liikkujat, jotta yhä useampi voisi kokea yhteenkuuluvuutta.   -  Seuratoiminta on aivan fantastista. Seuratoiminnan pitäisi olla sellaista, että jokainen tuntee olevansa tervetullut harrastamaan. Täytyy olla matala kynnys lapsen ja nuoren saada harrastaa, Elomaa jatkaa.   - Lisäksi koululiikuntaa on ehdottomasti lisättävä. Se ei riitä, että pelkästään välitunnilla liikutaan.  Essayah toivoo, että lapsilla ja nuorilla olisi mahdollisuus kokeilla harrastuksia kunnissa maksuttomasti. Yhtenä mahdollisuutena tähän hän pitää harrastuspassia, joka on otettu joissain kunnissa käyttöön.   - Lisäksi seurat ovat tehneet tässä hyvää yhteistyötä. On järjestetty erilaisia tutustumisviikkoja, jolloin seurojen harkkoihin on voinut tulla ilman, että on välttämättä vielä tarvinnut sitoutua sen kummemmin, vaan on päässyt katsomaan, voisiko tämä urheiluharrastus olla oma liikuntaharrastus. Tätä kautta toivon, että me pystyisimme saamaan lapset ja nuoret takaisin liikkumisen pariin, hän sanoo.  Molemmat kansanedustajat pitävät tärkeänä, että lasten ja nuorten liikuntapaikat olisivat seuroille kunnissa maksuttomia.   - Viisas kunta säästää siinä, kun se investoi tulevaisuuteen ja pitää huolta siitä, että lapset ja nuoret oppivat liikunnallisen elämäntavan. Sitä kautta ennaltaehkäistään sairauksia ja säästetään sitten sairauden hoidon menoissa, Essayah perustelee.   Elomaa ehdottaa, että kunnat voisivat hyödyntää nykyistä enemmän personal trainereita, jotka innostaisivat kuntalaisia liikkumaan. Tällä voitaisiin lisätä esimerkiksi ikäihmisten fyysistä aktiivisuutta ja torjua korona-aikana lisääntynyttä yksinäisyyttä.  Kunnilta tukea nuorille urheilijoille  Lopuksi keskustelussa pohdittiin huippu-urheilun edistämistä kunnissa. Elomaan mukaan keskeistä huippu-urheilun edistämisessä ovat liikuntapaikat, kunnan ja paikallisten yritysten tuki urheilijalle sekä joustavat mahdollisuudet opiskella urheilu-uran rinnalla. Hän myös muistuttaa, miten suuri merkitys urheilijoiden antamalla esikuvalla on.   - On tärkeää, että menestyneet huippu-urheilijat näyttäisivät vähän mallia, käyvät kouluissa ja innostavat kunnan nuoria, että tämä polku on hieno, liikuntaa on loistava harrastaa, korostaa Elomaa.   Essayahin mukaan kuntien tulisi tulla urheilijoita vastaan esimerkiksi harjoittelumahdollisuuksien takaamisessa ja muissa pienissä käytännön asioissa, joilla voi olla urheilijan polulle suuri merkitys.  - Muistan silloin, kun itse urheilin, että naapurikunta Kuopio antoi arvokisamenestyksen jälkeen vuosikortin, jotta sain mennä sinne koska tahansa treenaamaan. Tällä oli valtavan suuri merkitys omassa lajissani, että pääsin myös talviolosuhteissa milloin vain sisähalliin treenaamaan. Se oli hyvin merkityksellinen juttu, vaikka se varmaan kaupungin näkökulmasta oli pientä.  Podcastin lopuksi kuultiin myös kansanedustajien korona-ajan liikuntavinkit! 

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori. Vapaavuori aloitti tehtävässään noin viisi kuukautta sitten, keskellä koronakriisiä.   Uuden puheenjohtajan ja hallituksen työssä onkin näkynyt vahvasti pandemia, jolla on ollut huomattava vaikutus liikuntaa ja urheiluun. Liikunta- ja urheilujärjestöjen työ koronakriisin aikana saa Vapaavuorelta kiitosta.  - Meillä on erittäin vireä järjestökenttä, joka on luovalla tavalla läpi koronakriisin hakenut ratkaisuja ja malleja, jotta jokaisessa tilanteessa pystytään tekemään mahdollisimman paljon. Samalla on huoli siitä, minkälaisia vaurioita korona jättää yhteiskuntaan, kun liikuntaa on nyt vähemmän.  Suuri huoli lapsista ja nuorista  Vapaavuori on hyvin huolestunut koronapandemian vaikutuksista lapsiin ja nuoriin. Jo tähän mennessä monissa lajeissa on arvioitu, että noin 10-20 prosenttia nuorista harrastajista on pudonnut pois seuratoiminnasta.   - Koronakriisi on jättänyt selvät jäljet. On liikuttu vähemmän sekä seuroissa että seurojen ulkopuolella. Liikunta on vähentynyt lapsilla ja nuorilla sekä myös ikäihmisillä.  Liikunnan terveysvaikutusten lisäksi Vapaavuori painottaa liikunnan merkitystä henkiselle ja sosiaaliselle hyvinvoinnille. Hän nostaa esille huolen syrjäytymisestä, jonka riskiä pitkittynyt koronatilanne lisää, kun lapset ja nuoret eivät pääse tapaamaan kavereitaan ja tekemisestä on puutetta. Lisäksi Vapaavuori on huolissaan koronapandemian myötä vähentyneestä ikäihmisten fyysisestä aktiivisuudesta.  - Ei ole olemassa parempaa ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa kuin liike ja liikkuminen. Ei ole mitään muuta, jonka panos-tuotos-suhde on niin hyvä kuin liikunnalla. Liikunnan monipuoliset ja kokonaisvaltaiset vaikutukset kaikenikäisten hyvinvointiin ovat täysin vertaansa vailla.  Liikunnalla on keskeinen rooli koronapandemian jälkihoidossa. Suuren yhteiskunnallisen haasteen Vapaavuori näkee siinä, miten etenkin lapset ja nuoret saadaan liikunnan pariin koronapandemian jälkeen. Hänen mukaansa haaste koskee paitsi liikuntajärjestöjä, myös koko yhteiskuntaa.    - Kaikki tarvitaan mukaan talkoisiin. Kaikki lähtee kuitenkin ymmärryksestä, että liikunta on sekä terveellistä että myös kivaa. Pitkässä juoksussa tehokkain tapa saada ihmiset liikkumaan on, jos he kokevat liikunnan olevan mukavaa. Ja sehän on, kunhan siitä vain saa oikealla tavalla kiinni.  Selkeä viesti hallituksen puoliväliriiheen  Tällä viikolla pääministeri Sanna Marinin hallitus kokoontuu puoliväliriiheen. Osana julkisen talouden suunnitelmaa pöydällä on rahapelituottojen tilanne ja sitä kautta liikunnan ja urheilun rahoituksen tulevaisuus.   - Viesti on selkeä: nyt ei ole aika leikata liikunnasta eikä urheilusta. Jos joskus, niin nyt koronakriisin kurimuksessa olisi aika lisätä siihen panoksia.   Vapaavuori huomauttaa valtion rahoituksen liikunnalle olevan pientä verrattuna siihen, että sillä ylläpidetään Suomen suurinta kansanliikettä ja torjutaan suurta liikkumattomuuden haastetta. Hän nostaa esille kansanliikkeen koon.   - Kysymys on suoraan miljoonasta, välillisesti melkein kahdesta miljoonasta ihmisestä sekä heidän valtavasta vapaaehtoistyöstään, joka tuottaa yhteiskuntaan valtavan paljon hyvää.  Samalla Vapaavuori muistuttaa, että liikkumattomuudessa kyse on koko yhteiskuntaa koskevasta haasteesta. Liian vähäisestä fyysisestä aktiivisuudesta syntyvät kustannukset ovat yli 3 miljardia euroa vuosittain. Pienillä liikunnan resursseilla saadaan siis aikaiseksi paljon yhteiskunnallista hyvää.  - Liikunnalla ja urheilulla on laaja-alaisia positiivisia vaikutuksia koko yhteiskuntaan. Liikunta vaikuttaa myönteisesti lasten ja nuorten kehitykseen sekä ihmisten hyvinvointiin ja toimintakykyyn, vähentää sairauspoissaoloja, ennenaikaisia eläköitymisiä ja jopa kuolemia, synnyttää kaverisuhteita, luo yhteisöllisyyttä, opettaa pelisääntöjä ja pitkäjänteisyyttä sekä auttaa maahanmuuttajien integroitumisessa yhteiskuntaan.   Liikunta on vähentynyt pandemian aikana, mutta kolikon kääntöpuolena Vapaavuori näkee, että koronakriisin myötä liikunnan vähyyteen ollaan vihdoin heräämässä.   - Kuten Winston Churchill sanoi, koskaan ei pidä hukata hyvää kriisiä. Jokaisessa kriisissä on jotain hyvää. Ehkä tässä koronakriisissä on se hyvä, että kaikkien ymmärrys liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden merkityksestä lisääntyy. Koronakriisi on konkreettisesti osoittanut, kuinka älyttömän tärkeä asia liikunta ja urheilu tässä yhteiskunnassa on.    Huippu-urheilun suuri merkitys näkyy elämyksissä ja esikuvissa  Huippu-urheilulla on Vapaavuoren mukaan sekä itseisarvoa että välinearvoa.   - Kesäolympialaiset ovat maailman ylivoimaisesti seuratuin tapahtuma. Mikään muu asia ei herätä maailmalla niin paljon huomiota, intohimoa, elämyksiä ja tunteita kuin urheilu ja urheilutapahtumat. Urheilu kasvattaa yhteisöllisyyttä, rakentaa kansallista identiteettiä, luo elämään sisältöä sekä tuo iloa ja onnen hetkiä.   Lisäksi Vapaavuori muistuttaa urheilun valtavasta esikuvavaikutuksesta. Kun urheilussa tulee arvokisamenestystä, lapset kirmaavat seuraamaan ja harrastamaan kyseistä lajia.   - Liikunta ja urheilu, yhteiset kokemukset, vahvistavat tätä yhteiskuntaa.  

Tiia Hautala on yksi Suomen kaikkien aikojen parhaita moniottelijoita. Seitsenottelussa hänen parhaat saavutuksensa arvokilpailuissa olivat viides sija Sevillan MM-kisoissa 1999 ja kahdeksas sija Sydneyn olympialaisissa vuonna 2000. Lisäksi palkintokaapista löytyy lukuisa määrä SM-mitaleja. Hautalan ennätys seitsenottelussa on Sevillan MM-kisoissa oteltu 6369 pistettä, joka on edelleen Suomen toiseksi paras ottelutulos. Nykyisin hän toimii valmentajana Varalan urheiluopistossa ja Tampereen urheiluakatemiassa, ja luotsaa nuoria urheilijoita yläkoululeireillä. Hautala puhuu podcastissä mm. omasta urasiirtymästään ja urheilijaidentiteetistä luopumisen vaikeudesta. Kilpauran jälkeen seuraava oma juttu löytyi valmennuksen parista muutaman mutkan kautta. Hän työskenteli mm. tuotantoyhtiössä, kirjoitti urheilujuttuja eri medioihin ja päätyi lopulta Tampereen Pyrintöön yleisurheilun valmennuspäälliköksi. - Urheilijan arjessa kaikki tehdään urheilun ehdoilla, se on selkeä rakennelma. Kun ura loppuu ja rakennelma sortuu, se aiheuttaa tyhjyyden tunteen. Vertaistuki oli minulle isoin tuki siinä vaiheessa. - Valmennus alkoi tuntua omimmalta vaihtoehdolta ja niin päädyin valmennuspäälliköksi. Pikkuhiljaa toimenkuva muuttui, kunnes Varala tuli kuvioihin mukaan. Nyt työssäni on kaksi pääaluetta: yläkoululeirien koordinointi opistolla ja valmennus urheiluakatemiassa. Olen myös fysiikkavalmentajana lähinnä palloilulajeissa. Varalan urheiluopisto on yksi 11:stä yläkoululeiritystä järjestävästä urheiluopistosta Suomessa. Leiritys kuuluu kiinteästi monen lajin valmennusjärjestelmään ja on tärkeä osa nuoren urheilijan polkua. Hautala pitää kokonaisuutta onnistuneena ja toteaa, että se valmistaa urheilijoita hyvin toiselle asteelle. - Leiritys on tärkeä osa koko urheilujärjestelmää urheiluyläkoulujen lisäksi. Kokemuksesta on jo nähty, että on saatu hyviä tuloksia aikaan ja urheilijat ovat toiselle asteelle tullessaan valmiimpia. Leireillä on hyvin monipuolinen sisältö urheilijaksi kasvamisen kannalta. - Päivät leirillä ovat tiiviitä, mutta uskon, että nuoret saavat leiristä tosi paljon. Myös ryhmäytyminen ja porukan mukana kasvaminen ja yhteenkuuluvuuden tunne on tärkeää, se rooliakaan ei voi väheksyä. Itsekin muistan, että aikoinaan urheiluleireillä oleminen oli ihan parasta!

Olympiakomitean kuntavaalipodcastsarja käynnistyy. Sarjassa eri puolueiden kansanedustajat keskustelevat liikunnan ja urheilun merkityksestä kuntavaaleissa. Ensimmäisessä osassa mukana on viime kuntavaalien kolme suurinta puoluetta. Podcastissa keskustelemassa ovat urheilutaustaiset kansanedustajat Marko Asell (sd) Nokialta, Ville Kaunisto (kok) Kouvolasta ja Hanna Kosonen (kesk) Savonlinnasta.  Liikunta näkyy puolueiden kuntavaaliteemoissa  Kampanjointi kesän kuntavaaleja varten on jo hyvässä vauhdissa, ja puolueet ovat julkaisseet ohjelmiaan. Kansanedustajat nostivat podcastissa näkökulmia, miten liikunta näkyy heidän puolueensa vaaliteemoissa.   Keskusta painottaa kuntavaaliteemoissaan liikunnan saavutettavuutta. - Liikunnan tulee olla lähellä kaikille. Kuntapäätöksenteossa tulee ottaa monipuolisesti huomioon kuntalaisille tarjottavat liikuntamahdollisuudet. Se tarkoittaa esimerkiksi kevyen liikenteen väyliä, liikuntapaikkarakentamista, nopeaa siirtymistä luontoon sekä sisäliikuntapaikkoja, sanoi kansanedustaja Hanna Kosonen.  Viime kesään asti urheiluministerinä toiminut Kosonen painotti myös lasten ja nuorten harrastamisen lisäämistä koulujen iltapäiviin. Tätä hallitus on edistänyt ja toimeenpanossa rooli on nyt kunnilla.  - Ensi valtuustokaudella kuntapäätöksenteossa on todella tärkeää, että harrastaminen vakiintuu koulujen toimintaan.  Harrastamisen edistäminen näkyy myös SDP:n kuntavaaliteemoissa. Kansanedustaja Marko Asellin mukaan puolueelle tärkeää on lisäksi liikunnan resurssien turvaaminen kuntatasolla.   - Kaikilla kuntalaisilla, lapsilla ja nuorilla, tulisi olla yhdenvertaiset mahdollisuudet harrastaa liikuntaa monipuolisesti. Pitää olla tarjontaa ja liikuntapaikat kunnossa. Tärkeässä roolissa on myös kuntien ja järjestöjen yhteistyö, jotta yhteistä toimintaa syntyisi ruohonjuuritasolla, painotti Asell.  Kokoomuksen kansanedustaja Ville Kaunisto komppasi liikuntapanostusten tärkeyttä, jonka lisäksi hän nosti keskusteluun talouden merkityksen liikunnan edistämiselle.  - Kokoomuksessa liikunta on luontaisesti merkittävässä roolissa. Pitää lähteä siitä, että meillä on terveet tilat harrastaa, sekä lapsilla ja nuorilla mahdollisuus liikkua. Tämän lisäksi talouden pitää olla kunnossa, muuten kärsijöinä ovat lapset ja nuoret sekä liikunta: ilman kunnossa olevaa taloutta on vaikea toteuttaa näitä lupauksia ja tavoitteita, totesi Kaunisto.  Urheilun edistäminen lähtee paikallisista olosuhteista  Podcastiin osallistuneet kansanedustajat näkevät kunnan roolin huippu-urheilussa merkittävänä. Koripalloilijana uran tehnyt Kaunisto toivoo, että kunnat olisivat aktiivisia toimijoita urheilun edistämisessä.   - Kunnan rooli huippu-urheilun tukijana lähtee siitä, että lapset on saatava liikkumaan. Toivon, että me Suomessa pääsisimme yhä paremmin siihen tilanteeseen, jossa pysytään kannustamaan sekä opiskeluun että urheiluun aina alakoulusta yliopistoon saakka, sanoi Kaunisto ja kehotti pohtimaan yhtenä ratkaisuna yhtenäiskouluja, jotta liikunnan riemu välittyisi alakoulusta yläkouluun.  Urheilu-urallaan hiihtosuunnistuksen maailmanmestaruuden voittaneen Kososen mukaan kunnilla on tärkeä rooli urheiluedellytysten luomisessa liikuntapaikkojen avulla. Lisäksi Kosonen korosti koulupolun merkitystä, esimerkiksi kunnan mukanaoloa Liikkuvat-ohjelmissa, liikuntapainotuksia ala- ja yläkouluissa, urheilulukioiden tukemista sekä yhteistyötä urheiluakatemioiden kanssa.   - Kuntapäättäjien vastuulla on tukea näitä asioita. Olen iloinen, että esimerkiksi meillä Savonlinnassa on urheiluyläkoulu, lukiossa urheiluakatemiatoimintaa sekä myös urheiluopisto löytyy, kertoi Kosonen.  Opiskelun ja harjoittelun yhdistäminen esimerkiksi akatemiatoiminnan avulla nousi esille myös Asellin vastauksesta. Lisäksi hän painotti liikuntapaikkojen merkitystä.   - Kunnissa yhtenä tärkeimpänä asiana on, minkälaiset puitteet tarjotaan eri lajeihin. Suoritukset tehdään ruohonjuuritasolla, siitä osa nuorista jatkaa pidemmälle ja kokee kilpaurheilun tärkeäksi, joten liikuntapaikkojen tulee olla hyvässä kunnossa, sanoo Asell, joka on taustaltaan painin olympiamitalisti.  Valtion rahoitus liikunnalle turvattava  Keskustelussa sivuttiin lopuksi myös liikunnan ja urheilun valtionrahoitusta. Rahapelituottojen vähenemisen myötä valtionrahoituksen tulevaisuus liikunnalle on uhattuna.  - Lähtökohta on, että liikunnan rahoitus turvataan. Nyt korona-aikana Veikkauksen tuloutus on pienentynyt, joten on hyvä, että Marinin hallitus päätti kompensoida rahoituksen tälle vuodelle, Asell sanoi ja pohti ratkaisuksi osan edunsaajien rahoituksesta siirtämistä budjettivaroihin.   Myös Kaunisto kannatti liikunnan rahoituksen turvaamista ja siirtämistä valtion budjettiin. - Itse olen tulkinnut eri työryhmien lopputuloksia niin, että liikunnan rahoitus pitäisi saada valtion budjettiin. Tämä olisi selkeä ratkaisu. Rahoitus valtion budjettiin eikä sitä ole missään nimessä varaa alentaa, painotti Kaunisto ja muistutti liikunnan ennaltaehkäisevästä merkityksestä.   - Keskustan mielestä liikunnan rahoitus on turvattava, Kosonen kertoi ja sanoi itse toivovansa satsauksia liikuntaan vielä nykyistä enemmän. - Liikasen työryhmä ehdotti, että pitkällä aikavälillä rahoitus siirrettäisiin valtion budjetin kautta järjestettäväksi. Itse ajattelen samalla tavalla, koska se turvaisi ja vakauttaisi liikunnan rahoitusta. Lopuksi kuultiin myös kansanedustajien korona-ajan liikuntavinkit! 

Leena Huovinen tarttuu kisamatkalla tarvittaessa vaikka silitysrautaan, mutta pääasiallinen tehtävä hänellä on toimia joukkueessa hengellisenä ja henkisenä huoltoasemana, kuten kisapapin huoneentaulussa sanotaan. Kuten huoltoasemallekin, myös Huovisen juttusille tullaan tankkaamaan uutta virtaa. - Papin työ on ihmisten kohtaamista. Saan kuunnella heitä ja olla avuksi. Huoltoasema on aika hyvä termi, koska toivon, että niistä kohtaamisista saisi helpotusta ja toivoa matkaan, kertoo Huovinen. Kisapappeuden historia ulottuu 1970-luvulle, jolloin Münchenin olympialaisten järjestäjät pyysivät kirkkojen johtajia lähettämään kisoihin yhden urheilusta kiinnostuneen papin. Arkkipiispa Martti Simojoki pyysi tehtävään Hampurin merimieskirkon merimiespappia Göran Hellbergiä. Münchenin kisojen jälkeen Suomen Olympiakomitea ja Urheiluliitto halusivat jatkaa toimintaa. Mukaan tuli myöhemmin myös Suomen hiihtoliitto. Göran Hellberg oli Suomen joukkueen mukana vuoden 1972 kesäolympialaisista aina vuoden 2003 loppuun asti. Leena Huovinen valittiin hänen seuraajakseen maaliskuussa 2004. Työn monet roolit Kisapappi on kisamatkoilla ja leireillä tukena paitsi urheilijoille, niin myös joukkueen taustahenkilöille. Papin työstä kumpuava kokemus ja vahva osaaminen kriisitilanteissa tekevät Huovisesta peruskallion, joka ei vähästä hätkähdä. Eikä hyvä huumorintaju ja hersyvä naurukaan ole haitaksi. Huovinen on ihminen, jota on todella helppo lähestyä. - Ihminen haluaa tulla kuulluksi ja saada kokemuksen, että hän on arvokas sinänsä, ilman mitään tekoja ja suorituksia. Hienoimmat keskustelut syntyvät monesti yllättävissä tilanteissa. Yhtäkkiä urheilija saattaakin huomata, että tuon kanssahan voi puhua vaikka mistä. Olen lanseerannut käsitteen, että tarjoan suorituksesta vapaan alueen niin urheilijoille kuin taustahenkilöillekin. He tietävät, että kaikesta voi puhua ja asiat eivät leviä minulta minnekään, sanoo Huovinen. Huovinen toteaa, että alkuun ihmisillä voi olla myös ennakkoluuloja, eikä luottamus aina synny helposti. Yleensä käy kuitenkin niin, että luottamuksen lisääntyessä myös ennakkoluulot häviävät. - Olen tottunut siihen, että yhä moninaisemmassa ja monikulttuurisemmassa maailmassa on ihan relevanttia kysyä, mitä kirkko tekee huippu-urheiluyhteisössä. Itse ajattelen sen niin, että ihminen on kokonaisuus ja meissä monessa on hengellinen puoli, joka näkyy toisilla vahvemmin ja toisilla se on enemmän piilossa. Tämä työ on kokonaisvaltaista palvelua ihmisille. Papin työn kautta tulevalle kokemukselle ja osaamiselle on kysyntää ja ammattiin liittyy paljon muutakin: olen välillä työnohjaaja, työyhteisökonsultti tai sovittelija ja kaikilla niillä taidoilla on valtavasti käyttöä tuossa työyhteisössä, joka on välillä tosi kummallinen. Kisatilanne on vähän kuin pienoismaailma, jossa kaikki elämän ilmiöt näyttäytyvät lyhyessä ajassa.

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on judoliiton valmennuspäällikkö Jaana Jokinen. Aktiiviurallaan sukunimellä Sundberg tunnettu Jaana on Suomen 2000-luvun menestynein judoka, joka ylsi parhaimmillaan maailmanrankingin kolmanneksi. Jaana Jokisen menestyksekkään uran tasosta ja pituudesta kertoo se, että vuosien 2005 ja 2016 välillä hän oli mitaliottelussa kerran MM-kisoissa ja peräti neljä kertaa EM-kisoissa. Olympiakisat hän pääsi kokemaan Lontoossa 2012. Urheilu-uransa jälkeen Jokinen on toiminut judoliiton valmennuspäällikkönä. - Aika pitkä matka tuli kuljettua urheilijana. Olen nähnyt monenlaisia tapoja valmentautua ja tehdä tulosta – ja myös sellaisia, jotka eivät ole toimineet. Koetan omalla kokemuksellani tuoda ne parhaat asiat meidän nykysysteemiin. Kävin jo urani aikana valmentajan ammattitutkinnon ja urani jälkeen valmistuin Jyväskylästä; ne tuovat yhtälöön vielä tiedolla valmentamisen, Jokinen avaa uransa antia nykypestiinsä. Viime aikoina kiirettä on pitänyt, sillä judoon on palkattu uudeksi päävalmentajaksi Sloveniassa meritoitunut Rok Draksic ja laji on tehnyt selkeän keskittymävalinnan Helsinkiin, jossa sillä on hyvät puitteet Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian Urhean kautta. Toiminta on maajoukkuevetoista, ja alkuvuoden 2021 tulokset – etenkin Martti Puumalaisella ja Luukas Sahalla – ovat olleet vähintäänkin lupaavia. - Kaikki huippuvalmennuksen resurssit laitetaan Helsinkiin. Meiltä vaaditaan se, jos haluamme olla kansainvälisessä kilpailussa mukana. Emme voi enää hajauttaa toimintaa, vaan resurssit laitetaan samaan koriin. Meille on tosi tärkeä juttu päästä osaksi Helsingin Olympiavalmennuskeskusta; se on signaali myös Olympiakomiteasta, että meidän juttuun uskotaan, vaikka todellista menestystä ei vielä ole tullut, Jokinen sanoo. - Nyt on puoli vuotta treenattu yhdessä, eikä siinä ajassa vielä taikatemppuja tehdä. Uskon, että tulokset paranevat entisestään – myös muilla kuin näillä kahdella – jatkossa, kun ollaan Rokin valmennuksessa kymmenen kertaa viikossa ja toteutetaan hänen ohjelmaansa. Judon globaalista levinneisyydestä kertoo muun muassa se, että Rion olympiakisoissa vain yleisurheilussa ja uinnissa oli mukana useampia kansakuntia. Uransa jälkeen judosta muun muassa lajianalyysin tehnyt Jaana Jokinen on mainio ihminen avaamaan OlympiaCastille, millaiset vaatimukset judossa huipputasolla on. - Kamppailulajina judo on erittäin laajalle levinnyt. Valtiot satsaavat lajiin taloudellisesti, joten kanssakilpailijat ovat puhtaasti ammattiurheilijoita. Taustalla on vahvat järjestelmät ja harjoituskeskittymät, ja vaikkapa vastustajien scouttaaminen on hyvin laajaa. Suomessa judo on pieni laji, ja resurssit ovat pienemmät, mutta vaikkapa minun polkuni ja tulokseni osoittavat, että Suomessakin voi menestyä, Jokinen huomauttaa. - Täytyy olla riittävä tekniikkarepertuaari pysty- ja mattojudossa, ja omalla tyylillä pitää pystyä ottelemaan erilaisia vastustajia vastaan – eli taktinen puolikin on hyvin merkityksellinen. Sitten on vielä henkinen ja fyysinen puoli; painopiste-eroja ominaisuuksissa on ottelijoiden välillä, mutta perustaso täytyy olla riittävä. Nopeus ei auta, jos matsi venyy ja kestävyysominaisuudet ovat heikot. Myös voimalla ja tehontuotolla on oma merkityksensä.

Tällä viikolla OlympiaCastissa puhutaan jalkapallosta – tarkemmin sanottuna toimenpiteistä, joilla huippupelaajien kasvamista urheilijoina ja ihmisenä etenkin kriittisessä toisen asteen nivelvaiheessa tuetaan. Keskustelemassa ovat Suomen Palloliiton huippujalkapallopäällikkö Juho Rantala sekä Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmassa asiantuntijana toimiva Jarno Parikka. Jalkapallossa merkittävä kilpailutekijä maajoukkuetasolle on se, että pelaajia saadaan mahdollisimman paljon ja mahdollisimman hyviin ammattilaisseuroihin ja -liigoihin. Etenkin miesten puolella ammattilaisuus tarkoittaa myös merkittäviä tulovirtoja, joten oleellisin vaihe tukea pelaajia ei ole enää ammattilaisvaiheessa, vaan nivelvaiheessa matkalla sinne ammattilaisuuteen. Mitä tämä sitten tarkoittaa käytännössä Suomessa? Pelkistettynä se tarkoittaa sitä, että lahjakkaimpien nuorten pelaajien nuoruusvaihetta pyritään tukemaan, jotta heille mahdollistetaan huippupelaajaksi kasvaminen urheilun ehdoilla – samaan aikaan kuitenkin koulutusväylät vastuullisesti huomioiden. Päästään kolminaisuuteen, jossa ovat mukana Suomen Palloliitto, Suomen Olympiakomitean koordinoima urheiluakatemiaverkosto ja pelaajien seurat. Kokonaisuutta ovat OlympiaCastissa avaamassa entinen Veikkausliiga-pelaaja, nykyään urheiluakatemiaohjelmassa asiantuntijana toimiva Jarno Parikka sekä Palloliiton huippujalkapallopäällikkö Juho Rantala. - On äärimmäisen tärkeää, että me teemme yhteistyötä. Ylipäätään yhteistyö on suomalaisen urheilun voima. On tosi tärkeää, että jalkapallossa otamme kaiken tuen, mikä on mahdollista. Urheiluakatemioissa on paljon sellaista osaamista, jota Palloliiton ja seurojen kannattaa käyttää suomalaisen futiksen hyväksi – ei kahta sanaa siitä, Rantala sanoo. - Lähtökohta on se, että järjestelmämme on lukioissa tai ammattioppilaitoksissa niin joustava, että urheilu määrittää arkea. Sen ympärille rakennetaan muut tärkeät asiat – kuten toisen asteen opiskelu. Urheilun ehdoilla mennään, mutta niin vastuullisesti, että siihen arkeen pystytään yhdistämään opinnot toisella asteella, Parikka avaa filosofiaa urheiluakatemiaohjelman näkökulmasta. Kumpikin vieras oli aikanaan lukioikäisenä urheiluakatemiatoiminnan vaikutuspiirissä pelaajana. Rantala toimi myös valmentajana Mäkelänrinteen lukiossa vuosina 2007-2013, jolloin hänen urheiluakatemiavalmennusryhmässään oli yli kymmenen nykyistä maajoukkuepelaajaa. Nykyisin akatemialta tuleva valmennusresurssi suunnataan suoraan seuroihin. - Tärkeintä kokonaisuudessa on se, että pelaajan näkökulmasta ei ole olemassa erillistä urheiluakatemiaa ja seuraa ja vaikka maajoukkuetta. Nämä kaikki muodostavat sen arjen kokonaisuuden. Ne eivät ole irrallaan, vaan ne soljuvat siellä hyvässä yhteistyössä. Siitä syntyy se kokonaisuus ja pelaajan arki, Rantala korostaa. Kun katsoo nykyistä miesten maajoukkuetta, valtaosa Huuhkajien pelaajista on seuloutunut ammattilaiseksi suomalaista akatemiareittiä pitkin. 2020-luvulla mahdollisuudet ovat vielä moninkertaiset verrattuna esimerkiksi vuonna 1986 syntyneen Parikan lukioaikoihin. - Minä kävin urheilulukion ja pelasin Suomessa. Minulla oli jo joitain pelikavereita, jotka lähtivät 16-vuotiaina Eurooppaan isoihin jalkapallo-organisaatioihin. Silloin heidän koulunkäyntinsä jäi, ja heistä esimerkiksi Tim Sparv on kertonut julkisestikin tehneensä vasta viime vuosina lukio-opintoja, Parikka pohjustaa. - Nykyään meillä on ympäri Eurooppaa paljon nuoria pelaajia, jotka sieltä käsin pystyvät hoitamaan toisen asteen opintoja. Siinä urheiluakatemioiden ja -oppilaitosten rooli on tosi keskeinen. Esimerkiksi opinto-ohjaajat tekevät tosi hyvää työtä, jotta se on mahdollista. Nykyajan teknologia mahdollistaa sen, että lukio on mahdollista suorittaa käymättä ikinä fyysisesti siinä lukion rakennuksessa.

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Olympiakomitean seura- ja jäsentoimintayksikön johtaja Jaana Laurila. Seuran toiminnan edistäminen on nähtävissä tärkeänä seuraa kehittävänä toimintana. Laurila haluaakin kannustaa seuroja yhä innovatiivisempiin ratkaisuihin – niin toiminnan monipuolistamisessa kuin digitalisaation edistämisessä. Olympiakomitean strategiassa on määritelty kaksi päävalintaa, jotka ovat huippu-urheilu ja seuratoiminta. Kun Laurilalta kysytään, mitä tämä strateginen päävalinta tarkoittaa seuratoiminnan näkökulmasta, nostaa hän esiin erityisesti tavoitteen seurojen jäsenmäärien kasvattamisesta. – Tavoitteenamme on saada lisää jäseniä seuroihin sekä vahvistaa seurojen johtamista ja laatua. Kokonaisuudessaan haluamme kasvattaa niin seuratoimijoiden, ammattiurheilijoiden kuin vapaaehtoisten määrää seuroissa. Lisäksi haluamme olla vahvasti mukana tukemassa lasten ja nuorten kasvua urheilijaksi ja kohti liikunnallista elämäntapaa, Laurila avaa. Laurila näkee tärkeänä, että seurojen toiminnassa huomioitaisiin mahdollisimman moninaisia joukkoja. – Seuratoimintaa tulisi miettiä läpi elämänkulun. Tämä tarkoittaa lasten ja nuorten toiminnan huomioimista, mutta myös aikuisten ja ikäihmisten liikuntaa. On hyvä miettiä niitä väyliä ja keinoja, joiden kautta saamme tavoitettua uusia toiminnasta kiinnostuneita, Laurila toteaa. Digitalisaatio osana seuratoiminnan kehittämistä Seurojen kehittämisen kannalta Laurilan mukaan on tärkeää pohtia keinoja, jotka tavoittavat ja motivoivat uusia sukupolvia. – Haluan kannustaa seuroja rohkeasti ottamaan tämän "digiloikan", sillä digitalisaatio on teema, joka ei ole minnekään häviämässä. Digitalisaation avulla onnistumme entistä paremmin tavoittamaan myös uudet sukupolvet, Laurila kannustaa. Seuratoiminnan kehittämisen edistämiseksi luotu Tähtiseura-laatuohjelma tukee ja ohjaa seurojen kehittämistoimenpiteitä. Laatuohjelman verkkopalvelu on digitaalinen palvelu, joka tukee seurojen kehittämisen polkua. – Tähtiseura-ohjelma on Suomen Olympiakomitean, lajiliittojen ja aluejärjestöjen luoma laatuohjelma, jonka tarkoituksena on tarjota seuroille väylä kehittää toimintaansa. Ohjelman verkkopalvelu tarjoaa loistavia työkaluja ja tukea seuroille heidän kehittämisen polulleen, Laurila kertoo. – Haluan kuitenkin muistuttaa, että elämme todennäköisesti aikamme kovinta pandemiaa. Vaikka toiminnan kehittäminen ja edistäminen on tärkeää, on juuri nyt tärkeintä selvitä tästä poikkeusajasta. Ollaan inhimillisiä ja maltillisia. Tuetaan toisiamme ja pidetään toisistamme huolta, Laurila jatkaa.  

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Henri Ruoste. Keskiviikkona Suomen joukkueeseen Tokion olympiakisoihin nimetty Ruoste tavoittelee maailman huippua kouluratsastuksessa – lajissa, jossa arki on jatkuvaa tasapainoilua urheilullisen potentiaalin maksimoinnin ja elannon hankkimisen välillä. Yksi Henri Ruosteen urheilu-uran unelmista täyttyi keskiviikkona, kun Suomen Olympiakomitean hallitus löi sinetin hänen valinnalleen Tokion olympiakisoihin. Ruosteen laji on kouluratsastus, jossa Suomi sai edustuksen mukaan viimeksi Lontoossa 2012. - Olin Riossa valmentajana, ja sain kokea muun muassa avajaisseremonian. Se on jotain käsittämätöntä kävellä sisään sinne areenaan. Tietenkin urheilun takia sinne mennään, ja sen takia jokainen urheilija tekee joka päivä töitä ja haluaa olla aina parempi kuin edellisenä päivänä, Ruoste iloitsee. Helmikuussa 29 vuotta täyttänyt Ruoste on tehnyt uransa pitkälti ulkomailla, sillä hän lähti Saksaan jo vuonna 2001. Välissä tie vei Englantiin, josta Ruoste palasi nykyiseen kotimaahansa Saksaan kymmenen vuotta sitten. Siellä Ruosteella on talliyritys, joka keskittyy hevosten kouluttamisen, myynnin ja kilpailuttamisen ohella valmentamiseen. - Muutto tänne tapahtui urheilullisista ja liiketoiminnallisista syistä. Englanti on vähän syrjässä, jos puhutaan hevoskauppabisneksen rakentamisesta. Se keskittyy pitkälti akselille Saksa, Hollanti, Tanska. Ne ovat keskeiset maat, kun Keski-Euroopan isot lentokentät ovat ajomatkan päässä monista talleista. Sitä kautta tällä alueella on myös eniten kilpailua, Ruoste avaa. Ratsastus onkin olympialajien joukossa hyvin poikkeava: kulut lajissa ovat massiiviset, ja tasapainoilu kilpailumenestyksen ja elannon hankkimisen välillä asettaa urheilijan haastaviin valintatilanteisiin. OlympiaCastin vieraana Ruoste avaa tätä dilemmaa ja ratsastajan arkea sekä lajin ominaispiirteitä laajemminkin. - Varsinkin alussa itsensä elättäminen tarkoitti aina parhaan hevosen myymistä, jolloin se on aina urheilusta pois. Jalansijan löytäminen vie aikaa. Hevosen löytäminen, ostaminen ja kouluttaminen kestää monta vuotta. Sen myyminen tarkoittaa sitä, että voi ostaa kaksi tai kolme hevosta lisää – ja taas kouluttaa ja myydä ne eteenpäin. Tämä tapahtuu uudestaan ja uudestaan, Ruoste kertoo arjestaan. - Eläinten kanssa ei ole mitään takuita, että se menee aina oikein. Kun eläintä kouluttaa, se on hidas prosessi. Eläinhän yrittää aina tehdä sen mukaan, mitä se on oppinut olevan oikein. Kun asioita yrittää tehdä eri tavalla, jotkut oppivat nopeammin ja jotkut hitaammin. Se tuo sen mielenkiinnon ja koko haasteen tähän lajiin ja liiketoimintaan. Se myös mahdollistaa urheilemiseni. Kun Tokion olympiakarsinnat lähestyivät, Ruoste teki päätöksen heilauttaa vaakaa enemmän urheilullisen puolen suuntaan. Se päätös kannatti, sillä olympiapaikka irtosi vuoden kestäneestä karsintaikkunasta Rossetti-nimisen ratsun kanssa. Tokion lähestyessä nuorempi ratsu Kontestro DB on noussut haastamaan Rossettin asemaa Ruosteen ykköshevosena.

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Emilia Soini. Maailman 50 parhaan squashpelaajan joukkoon kivunnut Soini heittäytyi squashille ammattimaisesti jo 18-vuotiaana oltuaan Euroopan paras juniori. Emilia Soini on yksi tasoonsa nähden Suomen tuntemattomimmista huippu-urheilijoista, sillä hän on laajasti globaalisti kilpaillussa mailapelissä, squashissa maailmanlistalla 50 parhaan joukossa. Espoosta lähtöisin oleva Soini rikkoi käytännössä lajin eliittirajaksi muodostuneen merkkipaalun ensimmäistä kertaa loppuvuodesta 2020. - Järjestelmä on nykyisin sellainen, että se tekee merkittävän rajan TOP50-pelaajien ja muiden välillä, koska vain TOP50-pelaajat pääsevät isoihin kisoihin, joista saa paljon pisteitä. Jos on rankingissa sijalla 60, eikä koskaan pääse isoihin kisoihin, miten on mahdollista nousta maailmanlistalla ylöspäin? maailman parhaaksi tähtäävä Soini kritisoi lajinsa kansainvälistä kilpailujärjestelmää OlympiaCastin vieraana. - Se on iso juttu ja pitkäaikainen tavoite minulle. Se on niin vaikea saavuttaa juuri siksi, että ihmisistä on hirveän vaikea päästä ohi, jos ei pääse niihin isoimpiin turnauksiin. Kun se ranking nousi 49:ään, varmaan tonni lähti painoa harteilta! Ja TOP50 on jotenkin niin selkeä raja, että koen saavuttaneeni edes jotain tässä lajissa. 25-vuotias Soini on tehnyt urallaan kovia ratkaisuja päätyäkseen ammattilaiseksi. 18-vuotiaana hän lähti Yhdysvaltoihin, josta palasi Suomeen vasta aivan koronaviruspandemian puhkeamisen korvilla. - Olin aikanaan Euroopan ykkönen. Kun lähdin, ajattelin uhoavasti, että en tule koskaan takaisin. Nyt ajattelen, että on ollut ihanaa palata. Kasvoin ihmisenä, pelaajana ja valmentajana ja opin todella paljon. Ajoittain oli raskaita aikoja, mutta en olisi koskaan voinut palata Suomeen, jos en olisi lähtenyt pois ja kokenut sitä kaikkea, Soini muistelee. Tätä nykyä Emilia asuu Helsingissä, jossa hänelle on rakentunut laadukas päivittäisharjoittelun arki. OlympiaCastin vieraana Emilia avaa arkeaan, squashia lajina ja myös sitä, millaiset vaatimukset odottavat, kun maailmanlistalla pyrkii kipuamaan yhä korkeammalle. Yksi erityispiirre Suomessa harjoitellessa on se, että Soini pääsee harjoittelemaan kovatasoisia miehiä vastaan. Vaikka miesten squash on vähän erilaista kuin naisten, Soini kokee hyötyvänsä tästä lisäelementistä harjoittelussa. - Etenkin Olli Tuominen (parhaimmillaan maailmanranking 13) on ollut suureksi avuksi viime aikoina – minulle ja myös muille naisille. Eikä minun tarvitse pelkästään Ollia haastaa – on siinä alempi tasokin miehiä, jotka pärjäävät minulle, toistaiseksi! Soini naurahtaa.

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Marko Viitanen. Viitanen on päässyt näkemään lasten ja nuorten harrastustoiminnan kehityskulkua aitiopaikalta jo lähes kahden vuosikymmenen ajan. Tällä hetkellä hän toimii Olympiakomitean lasten liikunnan ja urheilun asiantuntijana. Harrastustoiminta on merkittävässä osassa useiden suomalaisten lasten ja nuorten arkea. Lähes 9 000 urheiluseuraa liikuttaa lapsia ja nuoria valtakunnallisesti. Viitanen kokee, että vallitseva maailmantilanne on nostanut harrastamisen merkityksen esiin nyt konkreettisesti. – Ihan jo perusliikkumisen tarve on ihmisillä suuri. Perheille ja meille kaikille on tullut nyt esiin se, kuinka tärkeässä roolissa nämä seurat ja lajit ovat siinä lapsuuden ja nuoruuden vaiheessa, Viitanen toteaa. Viitasen mukaan seuratoiminta on nähtävissä tärkeänä osana harrastamisen kokonaistarinaa Suomessa. Vuosien varrella harrastustoiminta on kehittynyt hurjin harppauksin. – Seurat ovat monipuolistuneet todella paljon. Nyt on saavutettu sellainen taso, mitä on tavoiteltukin. Seurat tarjoavat toimintaa kilpailullisesti tavoitteellisille lapsille ja nuorille, mutta tarjolla on myös kevyempää harrastustoimintaa. Lisäksi seurat ovat saaneet valtavan paljon lisää ammattilaisia mukaan toimintaansa – ja tämä määrä tulee kasvamaan, Viitanen summaa. Viitasen mukaan on kuitenkin tärkeää, että hyväksi todettujen toimintamallien rinnalle kehitetään myös uusia toimintatapoja. On tärkeää, että eri tahot tekevät entistä enemmän yhteistyötä keskenään. Viitanen nostaa esimerkkinä esiin harrastamisen Suomen mallin lasten ja nuorten liikunnan ja urheilun tulevaisuuden edistäjänä. Harrastamisen mallin avulla maksutonta ja matalan kynnyksen harrastustoimintaa tullaan järjestämään koulupäivän yhteydessä. – Harrastamisen Suomen malli tulee edistämään sitä, että lapset ja nuoret voisivat löytää kivan harrastuksen. Toiminnan matalan kynnyksen myöten voidaan myös halutessa lähteä mukaan hieman intensiivisempään toimintaan, Viitanen toteaa. – Olisi tärkeää löytää keinoja, joiden avulla erityisesti nuoret saataisiin kiinnostumaan seuratoiminnasta. Kuntien, seurojen ja lajien olisi tärkeää tarttua yhdessä tähän ja luoda keinoja, jotka saisivat nuoret innostumaan ja pysymään liikkuvina ja seuratoiminnan parissa joissakin tehtävissä, hän jatkaa.