POPULARITY
Mistä yksityisen sosiaalipalvelualan lakossa on kyse? Keskustelemassa työnantajia edustavan Hali ry:n toimitusjohtaja Sanna Aunesluoma ja työntekijöitä edustavan JHL:n puheenjohtaja Håkan Ekström. Ukrainan-toimittaja Maxim Fedorov kertoo, mitä tänään alkavilta Ukrainan rauhanneuvotteluilta voi odottaa. Maahanmuuton sääntöjä on kiristetty nykyhallituksen aikana. Mitä kaikkea on jo tehty ja mitä on vielä tulossa? Studiossa Siirtolaisuusinstituutin erikoistutkija Erna Bodström ja Teollisuuden palkansaajat ry:n tutkija Rolle Alho. Helsingin Kaivopuistossa nähdään jälleen näyttäviä mäenlaskutapoja, kun teekkarit järjestävät Ullanlinnanmäellä perinteisen laskiaisriehansa. Tapahtumaa juontava teekkari Aino Honka kertoo tunnelmista paikan päällä. Juontajana Mika Kriikku, toimittajina Anssi Väisänen ja Kreeta-Maria Kivioja, tuottajana Annette Blencowe.
Ulkomaisten elokuvien Oscar-palkintoehdokkaina on ollut tänä vuonna peräti kolme elokuvaa Palestiinaan liittyen. Tunisian edustaja, Suomessakin laajassa elokuvateatterilevityksessä oleva Hind Rajabin ääni valittiin parhaan kansainvälisen elokuvan voittajaehdokkaaksi. Sen lisäksi Jordanian edustajana on ollut tarjolla samaan kategoriaan sukukronikka All That's Left Of You ja Palestiinan edustajana historiallinen draama Palestine 36. Hind Rajabin ääni -elokuva on tositapahtumiin perustuva kertomus kuusivuotiaasta lapsesta, joka soittaa hätäkeskukseen Pohjois-Gazasta, jossa on käynnissä Israelin armeijan hyökkäys. Alkaa pelastusoperaatio, joka keskittyy hätäkeskukseen, jossa pyritään koordinoimaan Hind Rajabin hakemista pois keskeltä tuhoa. Elokuva perustuu toivon ja epätoivon dynamiikkaan ja näyttää kouriintuvasti, miten epätoivoinen ja turhauttava Gazan tilanne todellisuudessakin on. Elokuvan ohjaaja Kaouther Ben Hania, jonka edellinen elokuva Neljä tytärtä oli ehdolla parhaan dokumenttielokuvan sarjassa vuoden 2024 Oscareissa, sekoittaa elokuvassaan tehokkaasti faktaa ja fiktiota. Hind Rajabin äänessä kuultavat hätäpuhelut ovat aitoja äänitteitä, mikä tuo Gazan alueen humanitaarisen kriisin katsojan iholle. Elokuva palkittiin Venetsian elokuvajuhlilla seitsemällä palkinnolla, joista yksi oli tuomaristo pääpalkinto. Millaista todellisuutta ja historiaa nämä elokuvat peilaavat? Kuinka totuudenmukaisen kuvan ne antavat konflikteista ja historiasta? Miten ne kertovat palestiinalaisten kärsimyksestä, ja millaista elokuvaa alueen tapahtumista tänä päivänä tuotetaan? Millainen väline elokuva on välittämään siviilien todellisuutta sodan varjossa – tapahtumista, jotka ovat parhaillaan käynnissä? Kulttuuriykkösen vieraina palestiinalaistaustainen mediataiteilija Shareef Askar, Tampereen yliopiston tutkijatohtori Antti Tarvainen sekä toimittaja-dokumentaristi Pertti Pesonen. Juhani Kenttämaa toimittaa.
Kynttilänpäivä, puhujana Verkoston pastori Panu Pitkänen. Taltioitu Verkostomessussa Munkkivuoren kirkossa, su 8.2.2026. Verkosto on pääkaupunkiseudulla toimiva evankelis-luterilainen seurakuntayhteisö. Verkosto rakentuu messujen, erilaisten pienryhmien ja tavoittavan työn varaan. Ytimessä on Jumalan ja toisten ihmisten kohtaaminen ja elämän jakaminen. www.verkosto.net
Suomen Syöpärekisterin seulontajohtaja Tytti Sarkealaa haastattelee Jussi Häkkilä.
Poliitikot puhuvat ylevästi oikeuksista, kun haluavat rajoittaa kansalaisten vapautta. Tervetuloa todistamaan alennustilaa, johon sensuuria rakastava sosialisti Keir Starmer on ajanut Britit pääministerikautensa aikana. Lupa nauraa.
Tästä lähtee käyntiin Antin ja Lipon suuri salkkukisa! Kyseessä on vuoden kestävä sijoituskilpailu, jossa vastakkain kilpailevat rahasto- ja osakesalkku. Kumpikin valitsee salkkuunsa viisi sijoituskohdetta: Lippo 5 rahastoa ja Antti 5 osaketta. Sijoituskohteet paljastetaan tässä jaksossa. Lisäksi jaksossa analysoidaan vauhdikkaan alkuvuoden markkinakäänteet. Miten markkinat reagoivat USA:n iskuun Venezuelaan? Mitä sijoittajan pitäisi alkuvuoden markkinatapahtumista ajatella?(00:00) - Intro (01:00) - Ajankohtaiset markkinatapahtumat: USA:n isku Venezuelaan, öljy, Grönlanti, Kiina (15:34) - Antin ja Lipon suuri salkkukisa alkaa: mistä on kyse? (18:05) - Lipon rahastovalinnat ja Antin osakevalinnat kisaan (46:26) - HOT or NOT: Trumpin vaikutus osakemarkkinoihin vuonna 2026 ja OP-bonukset rahastoon Seuraa meitä somessa:➡️ YouTube: OPxSijoittaminen➡️ Instagram: OPxSijoittaminen➡️ X: OPxSijoittaminenTämä on mainos. OP-Rahastoyhtiö Oy, OP Yrityspankki ja OP Varainhoito Oy ovat laatineet tämän markkinointimateriaalin. Materiaalissa esitetyt tiedot perustuvat lähteisiin, joita laatijat pitävät luotettavina. Takuita materiaaliin sisällytettyjen tietojen tai mielipiteiden oikeellisuudesta tai täydellisyydestä ei voida kuitenkaan antaa. Materiaalin tarkoituksena ei ole, eikä vastaanottaja voi olettaa, että se antaisi kattavan tai täydellisen kuvauksen tuotteesta ja siihen liittyvistä riskeistä. Vaikka materiaalin laadinnassa on noudatettu huolellisuutta ja pyritty varmistamaan, että kaikki siinä esitetyt tiedot ovat oikein, eivät laatija tai sen henkilökunta vastaa materiaalin sisällöstä eikä mitään päätöksiä tai sopimuksia tule tehdä sen perusteella. Tämä materiaali ei sisällä sitovaa tarjousta tai ehdotusta ostaa tai merkitä rahasto-osuutta, eikä materiaali tai sen sisältö luo perustaa millekään sopimukselle tai sitoumukselle. OP Varainhoidon laatima materiaali ei täytä riippumattoman sijoitustutkimuksen edellytyksiä eikä siihen sovelleta kieltoja, jotka koskevat kaupankäyntiä ennen sijoitustutkimuksen julkaisua. OP Pohjolassa riippumatonta sijoitustutkimusta tuottaa OP Yrityspankki Oyj. OP Pohjolan sijoitusrahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy, jolla on Finanssivalvonnan myöntämä rahastoyhtiön ja vaihtoehtorahastojen hoitajan toimilupa. OP Pohjolan sijoitusrahastojen salkunhoidosta vastaa OP Pohjolan rahastojen rahastoesitteessä yksilöity salkunhoitoyhteisö. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta ja laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Tulevia tuottoja ei voida päätellä aiemmasta tuloksesta. Mahdollinen tuleva tulos riippuu myös verotuksesta, joka puolestaan riippuu kunkin sijoittajan henkilökohtaisesta tilanteesta ja voi muuttua jatkossa. Jos sijoitusrahastoa markkinoidaan ulkomailla, voi OP-Rahastoyhtiö Oy päättää lopettaa tällaisen markkinoinnin. Sijoittamista koskevassa päätöksessä on otettava huomioon kaikki sijoitusrahaston ominaisuudet tai tavoitteet, jotka kuvataan OP Pohjolan rahastojen rahastoesitteessä ja muissa sijoitusrahastoa koskevissa asiakirjoissa. Tutustu ennen sijoituspäätöstä sijoitusrahaston avaintietoasiakirjaan, rahastoesitteeseen ja sääntöihin. Saat ne varainhoitajaltasi tai osoitteesta op.fi/kaikki-rahastot. Sijoitusrahaston pääasialliset riskit löytyvät avaintietoasiakirjasta ja täydellisempi riskiluettelo rahastoesitteestä. Tiivistelmä sijoittajan oikeuksista on osoitteessa op.fi/tutustu-rahastojulkaisuihin. Asiakirjat ovat suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Iyad on mennyt kurkkimaan jaksojen tilastoja ja ahdistuu kuinka monen korviin Kaheli -podi on kantautunut. Pinja on löytänyt uuden harrastuksen. Kahelit keskustelevat siitä, kuka saa neuvoa ja ketä, miten Pinja on valikoivasti hyvä kuski ja järkytytään yhden kuuntelijan salaisuudelle.Ainutlaatuisen viihdyttävä podcast. Kaksi nuorta aikuista, jotka yrittävät tehdä elämällään enemmän sekä kokea paljon. Pinja ja Iyad ovat Kaheleita, joilla on vain vähän parempi huumorintaju kuin muilla. He ottavat kantaa ajankohtaisiin ilmiöihin sanomalla suorat sanat. Uusi jakso torstaisin klo 7:00!KUUNTELE KAHELI+ JAKSOT TÄÄLTÄ: https://podcasters.spotify.com/pod/show/kaheli/subscribeSeuraa meitä:Instagram https://www.instagram.com/kaheliofficial/TikTok https://www.tiktok.com/@kaheliofficial
Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta ylilääkäri Hanna Nohynekia haastattelee Jussi Häkkilä.
Raahelaista pelle pelotonta jututtaa Ari Kettukangas.
Jakson muistiinpanot:vapautasupervoimasi.fi/blog/digital-nomad-retkeilyauto-tyoskentely
OLSC Finland -Podcast!Tirehtöörinä Krisu, Konossöörinä Jussi, Velhona Jouni ja Tietopankkina Ville.Syystapaaminen!Tämän vuoden syystapaaminen järjestetään Tampereella Chelsea pelin yhteydessä!Tapahtumapaikka on sporttiravintola BRUUR!Hatanpään valtatie 12NOKIA Areenan kupeessa.Ohjelmassa livemusiikkia, loistavaa seuraa ja tietysti Chelsea - LFC!Tapahtuma on avoin kaikille LFC-kannattajille!Ennakkoilmottautumisetviimeistään 29.9.25. sähköpostiin tapahtumat(a)olscfinland.comTässä jaksossa:Isompi katsaus pelaajien suorituksiin Turf Moorilla.Krisun, Jussin ja Villen mietteet UCL:stä.Fantasy Premier League:https://fantasy.premierleague.com/leagues/auto-join/xrdqnjOLSC Finland some:olscfinland.com/instagram.com/olsc_finland/facebook.com/OLSCFINLANDx.com/olscfinlandbsky.app/profile/olscfinland.bsky.socialtiktok.com/@olscfinlandYhdistys:Kauppa - https://www.slfcky.painokauppa.fi/ Norwegian Wood app - norwegianwood.goodbarber.appLiittyminen - olscfinland.com/liittyminenSuositellut Pubit:HELSINKI - All Star Sports, TURKU - Bar Into, TAMPERE - Pub Joseph's,VANTAA - Old Story, KUOPIO - Futari, JYVÄSKYLÄ - Matsi bar,VAASA - Office, LAHTI - Peluri, KOTKA, Pub Jaakko.
OLSC Finland -Podcast!Tirehtöörinä Krisu, Konossöörinä Jussi, Velhona Jouni ja Tietopankkina Ville.Tässä jaksossa:Darwin Al-Hilaliin. Lontoon reissu meni vihkoon. Valioliiga alkaa!Pe 15.08.2025 Vuosikokous - All Star, HelsinkiLa 30.08.2025 YNWA-Golf - Cooke, VierumäkiTiedustelut ynwagolf(a)hotmail.comFantasy Premier League:https://fantasy.premierleague.com/leagues/auto-join/xrdqnjOLSC Finland some:olscfinland.com/instagram.com/olsc_finland/facebook.com/OLSCFINLANDx.com/olscfinlandbsky.app/profile/olscfinland.bsky.socialtiktok.com/@olscfinlandYhdistys:Kauppa - https://www.slfcky.painokauppa.fi/ Norwegian Wood app - norwegianwood.goodbarber.appLiittyminen - olscfinland.com/liittyminenSuositellut Pubit:HELSINKI - All Star Sports, TURKU - Bar Into, TAMPERE - Pub Joseph's,VANTAA - Old Story, KUOPIO - Futari, JYVÄSKYLÄ - Matsi bar,VAASA - Office, KOUVOLA - Old Tom, LAHTI - Peluri, KOTKA, Pub Jaakko
(00:00) - Intro(05:05) - Majorit ja Vitalityn dominanssi(15:10) - Mongolz(20:00) - Faze ja s1mple kysymys(34:30) - NAVI -iM -jL?(47:00) - Falconsista Vitalityn haastaja?(54:00) - VP ja Spirit(59:50) - hunterista G2:n IGL?(01:04:00) - ENCE ja xKacpersky/myltsi(01:10:50) - KuuntelijakyssätLiity meidän Discoon: https://discord.gg/XxEcdhP38xhttps://twitter.com/natuhttps://www.instagram.com/natucsgo/https://twitter.com/RobuJohnsonhttps://www.instagram.com/robujohnson/
FC Lahden naisten edustusjoukkueen päävalmentaja Teemu Virtanen on ehtinyt kokea elämässään paljon vastoinkäymisiä ja henkeä uhkaavia tilanteita. Vasta 48-vuotias mies ei ole kuitenkaan lannistunut piirun vertaa.Virtanen muistuttaa, että kenelle vaan voi tulla fyysisiä ongelmia, milloin vaan.- Elämästä pitää nauttia. Niitä ei kannata miettiä. Fyysisiä asioita on kuitenkin helpompi käsitellä.Valmentaja pohti Radio Voimalla torstaina, sitä, että mieleen liittyvät asiat, kuten masennus, uupumus tai burnout ovat paljon vaikeampia asioita käsitellä.- Kun löydät itsellesi joistain pienestä asiasta ilon, niin niistä kannattaa pitää kiinni ja muistella niitä. Kun vähänkin näkyy valoa ja ajattelee niitä asioita, niin se kynttilä alkaa palaa isommin.Kuuntele koko Radio Voiman podcast.
Mitä käy, kun ihminen alkaa elää statuksensa ehdoilla? Kun mikään ei enää riitä, vaan kaiken on oltava vähän parempaa – näyttävämpää, täydellisempää.Historia on täynnä esimerkkejä: tärkättyjä kauluksia, peruukkeja, arsenikkia kasvoilla. Kaikki statuksen vuoksi. Mutta entä nyt? Onko onnellisuus kadonnut, koska emme osaa rajoittaa? Ja voisiko riittävä olla uudenlainen vapaus?
Toilet-bound Hanako-kun on AidaIron yliluonnollinen toimintasarja, jossa lukiotyttö päätyy tutustumaan koulunsa seitsemään mysteeriin ja muihin henkiolentoihin. Ajankohtaisaiheena puhumme korealaisen sarjakuvateollisuuden muutoksesta mangan halpakopioista netissä julkaistaviksi webtooneiksi. Lukujonossa tutustumme Kamome Shirahaman debyyttimangaan Eniale & Dewiela. --- Kommentoi | Bluesky | Mastodon | X | Threads | Instagram --- (00:57) – KUULUMISET: DESUCON JA ANIME-ALIAS - Desucon 2025:n ohjelmakartta (01:30) – KUULUMISET: JAKSOKUVAT - Instagramissa on kustomoidut jaksokuvat - Mainittuja jaksokuvia: - Jakso 84 (Fullmetal Alchemist) - Jakso 9 (Delicious in Dungeon) - Jakso 112 (Wotakoi) - Jakso 97 (Perfect World) - Jakso 52 (After the Rain) - Jakso 50 (Kuroshitsuji) - Jakso 73 (Sweat and Soap) - Jakso 92 (I Want to Hold Aono-kun So Badly I Could Die) - Jakso 111 (Magic Knight Rayearth) - Jakso 107 (The Royal Tutor) - Jakso 62 (Saiyuki) - Jakso 1 (Patriootti Moriarty) - Jakso 36 (Patriootti Moriarty) - Jakso 60 (Death Note) - Jakso 41 (Dr. Stone) - Jakso 17 (Rumiko Takahashi) - Jakso 100 (One Piece, osa 1) - Jakso 103 (One Piece, osa 2) - Jakso 51 (Mitä on isekai?) - Jakso 72 (Mitä ovat kuolemanpelisarjat?) - Jakso 76 (Miksi pahikset kiinnostavat?) - Jakso 93 (Millainen on hyvä mangakansi?) - Jakso 109 (Keitä ovat mangan päähenkilöt?) - Jakso 98 (Miksi kaikki manga näyttää samalta?) - Jakso 66 (Miksi mangassa on ääniefektejä?) - Jakso 82 (Mikä on nimen merkitys mangalle?) - Jakso 89 (Mangan yhdeksän vuosikymmentä) - Jakso 61 (Miksi mangasarjat ovat niin pitkiä?) - Jakso 11 (Kenelle mangaa tehdään?) (23:03) – TOILET-BOUND HANAKO-KUN: ESITTELY - Toilet-bound Hanako-kun - GFantasy-sarjoja on käsitelty Mangakartassa aiemmin: - Jakso 50, jossa puhuimme Kuroshitsujista - Jakso 62, jossa puhuimme Saiyukista - Jakso 107, jossa puhuimme The Royal Tutorista - Maaretin neoshounen-artikkeli Anime-lehdessä 7/2015 (pdf) sekä Desucon-luento Kuroshitsujista Karnevaliin – neoshounenin salat (YouTube) - Nene-kala ja kohtalokas sopimus (kuva) (33:42) – TOILET-BOUND HANAKO-KUN: MAAILMANRAKENNUS - Sanzu-joki - Rinne - Jonkin paikan seitsemän mysteeriä on suosittu konsepti - Hanako-san - Yorishiro - Hanako-kunissa yorishirot ovat koulun mysteereille tärkeitä esineitä, jotka antavat niille aseman yhtenä seitsemästä mysteeristä (kuva) - Kannagi - Henkiolennot joutuvat noudattamaan niistä kerrottuja tarinoita (kuva) - Revolutionary Girl Utena - Jakso 92, jossa puhuimme sarjasta I Want to Hold Aono-kun So Badly I Could Die - Pandora Hearts (53:27) – TOILET-BOUND HANAKO-KUN: NENE YASHIRO - Nene on höpsö romantikko (kuva) - Magatama-helmet ovat japanilaisessa viihteessä usein maagisia reliikkejä - Paksut nilkat (kuva) - Daikon-retiisi - Mega Man - Panty & Stocking with Garterbelt - Pojat Nenen kiinnostusasteikolla (kuva) (01:01:37) – TOILET-BOUND HANAKO-KUN: HANAKO-KUN ELI AMANE YUGI - Jakso 20, jossa puhuimme sarjasta Vanitaksen kirja, jonka nimihahmo Vanitas on myös hyvä huono poika - Kiusoitteleva pusi (kuva) - Pusi toiseen suuntaan (kuva) - Hanako halii Neneä ja hiplaa hiuksia usein (kuva) - Hanako suojelevaisena (kuva) - Hanakon sydänverikyyneleet… (kuva) - …jotka olivatkin feikatut, vai olivatko sittenkään? (kuva) - Tsukasan ilmestyminen saattaa Hanakon paniikkiin (kuva) - Nenekin huomaa, että Hanako on mahdoton (kuva) (01:11:36) – TOILET-BOUND HANAKO-KUN: KOU MINAMOTO - Kou on reipas, vilpitön ja kotitaloustaitoinen manaajanalku (kuva) - Kou haluaisi auttaa kaikkia, mutta neuvot eivät aina meinaa riittää (kuva) - Historiallinen samurai Minamoto no Yorimitsu on Koun esi-isä - Myös genderbendattu Fate-versio löytyy (01:15:49) – TOILET-BOUND HANAKO-KUN: SOUSUKE MITSUBA - Mitsuba on rasittava kummituspoika… - …joka haluaisi ottaa viimeisen valokuvansa ja saada ystäviä (kuva) (01:20:05) – TOILET-BOUND HANAKO-KUN: KUULUTUSHUONEEN POSSE - Tsukasa on kuin empatiakyvytön lapsi (kuva) - Sakura Nanamine on tehnyt jonkinlaisen sopimuksen Tsukasan kanssa, ja Natsuhiko Hyouga luulee olevansa coolimpi kuin on (kuva) - Kuulutushuone on rajapinta (kuva) (01:28:55) – TOILET-BOUND HANAKO-KUN: YAKO JA TSUCHIGOMORI - Misaki-portaiden rajapinta on pyhättöportaikko täynnä leluja ja roinaa (kuva) - Mysteeriä nro 2 eli Misaki-portaita hallinnoi Yako-kettu, mysteeriä nro 5 eli kello neljän kirjastoa hallinnoi hämähäkkihenkiolento Tsuchigomori, joka esittää koulussa ihmisopettajaa (kuva) - Tsuchigomori kantaa huolta Hanakosta, koska on tuntenut hänet siitä asti kun hän oli elossa (kuva) - Kello neljän kirjasto (kuva) (01:37:00) – TOILET-BOUND HANAKO-KUN: MUUT HAHMOT - Koun isoveli Teru Minamoto vihaa henkiolentoja (kuva) - Aoi Akane ja Akane Aoi ovat lapsuudenystävät (kuva) (01:42:43) – TOILET-BOUND HANAKO-KUN: TYYLI JA VISUAALIT - Käsinpiirretyt taustat ovat visuaalisesti samaa kynänjälkeä hahmojen kanssa (kuva) - Se, että luokkahuone näkyy kalansilmälinssin läpi hahmojen taustalla, tuo kohtaukseen pahaenteisen tunnelman Sarjoja, jotka yhdistävät pelottavat ympäristöt ja lapsekkaat hahmodesignit: - Made in Abyss - Puella Magi Madoka Magica - Princess Tutu - Higurashi: When They Cry - School-Live! - Magical Girl Raising Project - Sarjan pilottiversiossa pääkolmikon hahmodesignit (ja luonteet) olivat vielä astetta kehittymättömämmät (kuva) - Komeita koko sivun ja aukeaman ruutuja (kuva) - Nenen minämuotoiset kerronnat lukujen alussa ja visuaaliset kehykset luovat neljättä seinää rikkovan tarinankerronnan fiilistä (kuva) - Nenen silmät heijastavat joskus asioita, joita hän katsoo (kuva) - Demon Slayer: Kimetsu no Yaiba - Sarjan kannet (02:00:38) – TOILET-BOUND HANAKO-KUN: JULKAISU - Boksijulkaisu on hieno (YouTube) - Käännös- ja kulttuuriselitteet ovat oikein hyviä (kuva) - Yen Pressille harvinaisesti ääniefektejä ei ole tuplakäännetty – mutta edes puhekuplissa olevia ääniefektejä ei ole korvattu, mikä näyttää vähän halvalta (kuva) - Yleensähän Yen Press tuplakääntää ääniefektit, kuten The Case Study of Vanitaksessa (kuva) - …jolloin puhekuplissa olevat ääniefektit ovat vieläkin hassumpia (kuva) - Maaretin vihainen Mastodon-ketju siitä, miten Yen Press on lokalisoinut The Summer Hikaru Died -sarjan ääniefektit rumasti (02:12:49) – TOILET-BOUND HANAKO-KUN: PILOTTITARINA - Pilottitarinassa on mukana konsepteja, joita lopulliseen sarjaan ei ole otettu (kuva) - D.Gray-man (02:22:15) – TOILET-BOUND HANAKO-KUN: ANIMESOVITUS - Anime Crunchyrollissa - Animen ensimmäisen kauden OP (YouTube) - Animen toisen kauden OP (YouTube) - After School Hanako-kun Crunchyrollissa - Kamishibai-paperiteatteri - Ääninäyttelijät MyAnimeList-sivustolla (02:36:20) – TOILET-BOUND HANAKO-KUN: SPOILERIOSIO – AJAN VARTIJAT JA PEILIHELVETTI - Uusi hahmodesign (kuva) - Miksei aikaa voi kääntää eteenpäin (kuva) - Mainittu luvunaloituskuva, jossa vain yksi ei kuulu joukkoon (kuva) - Kamerakimaira (kuva) - Uusi Mitsuba (kuva) (02:47:13) – TOILET-BOUND HANAKO-KUN: SPOILERIOSIO – TAIDELUOKAN SHIJIMA - Taideluokan Shijima (kuva) - Ristiriitaiset tunteet, kun Hanako ja Mitsuba ovatkin elossa! (kuva) - Hanakon suunnitelma (kuva) - Mein painajaissairaala (kuva) - “En halua että kuolet” (kuva) - Minä toteutan toiveesi! (kuva) (02:58:00) – TOILET-BOUND HANAKO-KUN: SUPERSPOILERIOSIO – KUOLEMANJUMALA - Obon-juhla - Alkaa tulla ongelmia, kun yorishiroja on tuhottu jo aika monta (kuva) - Hakubo, koulumysteeri numero 6, ja Sumire, uhriksi kasvatettu tyttö (kuva) - Kuuluisa oni Shuten-dooji - Myös genderbendattu Fate-versio löytyy - Aoista poistettiin “kaikki ylimääräinen” (kuva) - Akanen ja Aoin status quo -leikki saa uusia aggressiivisia muotoja (kuva) (03:11:20) – TOILET-BOUND HANAKO-KUN: SUPERSPOILERIOSIO – EROTUS - Erotus (kuva) - Jakso 111, jossa puhuimme Magic Knight Rayearthista - Dragon Pilot: Hisone & Masotan - Jos kaikki yorishirot tuhotaan… (kuva) (03:20:02) – TOILET-BOUND HANAKO-KUN: SUPERSPOILERIOSIO – PUNAINEN TALO - Teru selittää, miten tämänpuoleinen ja tuonpuoleinen ovat yhteydessä (kuva) - Pakko mennä kirottuun taloon (kuva) - Kannagi-kuilun pohjalla (kuva) - Poikakannagi Katakuri on vielä järjissään… nipin napin (kuva) - Muuttuva labyrintti, joka tarjoaa houkutuksia (kuva) - Tsukasan ja Hanakon lapsuustakauma (kuva) - Niin helkkarin pelottava nelivuotias (kuva) (03:34:10) – TOILET-BOUND HANAKO-KUN: SUPERSPOILERIOSIO – EROTUKSEN JÄLKEEN - Ainoa toinen tapa tuhota yorishiro sinettilapun poistamisen lisäksi (kuva) - Akvaariotreffit (kuva) - Väkisinsyöttämistä (kuva) (03:43:59) – TOILET-BOUND HANAKO-KUN: YHTEENVETO - Land of the Lustrous - Witch Hat Atelier, josta puhuimme jaksossa 43 - Steel of the Celestial Shadows, josta puhuimme jaksossa 109 (03:45:54) – KOREALAISEN MANHWAN TUHO JA WEBTOONIEN NOUSU - A Brief History of Webtoons Mainittuja varhaisia manhwoja: - Kill Me, Kiss Me - I.N.V.U. - Demon Diary - Les Bijoux - Ragnarök - Let Dai - Puhuimme pystysuuntaan luettavista sarjakuvista jaksossa 29, jossa mainitsimme myös ReLIFEn - Deb Aokin X-ketju - Boichi - Naver Webtoon - Lezhin Comics Mainittuja nettisarjoja: - Love Story - Noblesse - Legendary Moonlight Sculptor - Daughter of the Emperor - Solo Leveling - Tower of God - The God of High School - Killing Stalking - Vuonna 2020 huomautimme, että mangapiraattisaiteilla suosituimpien sarjojen listalla on yhä vähemmän mangaa (kuva) - Quibi-suoratoistopalvelu oli yritys tehdä sarjamuotoista viihdettä kännykkäkulutukseen (04:06:19) – KUULIJAKOMMENTTI: MAGIC KNIGHT RAYEARTH JA SUPER ROBOT WARS - Jakso 111, jossa puhuimme Magic Knight Rayearthista - Super Robot Wars -pelisarja - Isekai Quartet - Mobile Suit Gundam GQuuuuuuX - Reiwa Restauraatio (04:13:57) – KUULIJAKOMMENTTI: ONE PIECE JA SANKARUUS - Jakso 109, jossa puhuimme päähenkilöistä (04:15:38) – LUKUJONOSSA: ENIALE & DEWIELA - Kamome Shirahama on saapumassa kesäkuun Desuconin kunniavieraaksi - Witch Hat Atelier, Shirahaman tunnetuin sarja - Eniale & Dewiela - Harta-lehti - Good Omens - Mangasplaining-podcastin jakso Eniale & Dewielasta - Enielan hinku saada kylpyläänsä luminen vuoristomaisema laittaa maailman ilmaston sekaisin, ja lopulta jopa kylpylädemoni Crocell suutahtaa raamatullisesti (kuva) - Välillä käydään Japanissa ihmettelemässä kahdeksan miljoonan jumalan olemassaoloa, eivätkä paikalliset jumalat ota kristillisiä vieraita vastaan hyvällä (kuva) - Muotia ja vaatteita (kuva) (04:24:41) – LOPETUS
Lahti Basketballin finaalisarja alkaa keskiviikkona kotiottelulla jyväskyläläistä JBA:ta vastaan. Kolme voittoa tarvitaan mestaruuteen ja voittaja saa lisäksi paikan Suomen Korisliigasta, korkeimmalta sarjatasolta.Lahti Basketballin toiminnanjohtaja Roope Suonio vieraili Voima iltapäivässä Sara Perttusen haastattelussa.Miten panokseen suhtaudutaan? Miksi kannattaa tulla paikan päälle? Miksi ajatus lippujen hinnoista kääntyi päälaelleen? Mitä ylipäänsä lahtelaiselle koripallolle kuuluu? Tähän kaikkeen saat vastauksen kuuntelemalla haastattelun kokonaisuudessaan.
Paljon toivottu Mustanaamio on tehnyt paluun Novan Aamuihin! Jos et kuullut Mustanaamion käänteitä lähetyksessä, ei hätää, sunnuntaisin julkaistaan kooste koko viikon Mustanaamioista! Mustanaamion uusi tarina alkaa salaperäisessä Attiliassa, muinaisessa kääpiovaltiossa, jota peittää ilmastoidun lasikuvun salaisuus. Mikä on se rikkautta lupaava mysteeri, joka houkuttelee nuoria kyläläisiä jättämään kotinsa ja etsimään onnea öljykentiltä?
Vieraana trauma-informoitu somaattinen valmentaja ja laulunopettaja Inga Söder, joka avaa meille hermoston kiehtovaa maailmaa ja kertoo mm. miten hermostotyöskentely voi olla avain vapauteen, itsetuntemukseen ja tasapainoiseen elämään.Aiheina mm. patriarkaatti, maskuliini-feminiini-energiat, ylisukupolviset traumat, rajat ja rajattomuuden vaikutus elämäämme, elääkö meidän kaikkien sisällä provider ja paljon muuta! Tämä jakso on sinulle jos haluat:✨ Oppia tunnistamaan ja purkamaan hermostosi vanhoja kaavoja✨ Asettaa selkeämpiä rajoja ja lakata miellyttämästä muita✨ Vahvistaa itsevarmuuttasi ihmissuhteissa✨ Ottaa feminiinisen energian osaksi elämääsi ja yrittäjyyttäsi✨ Vapautua patriarkaalisista ohjelmoinneista ja elää aidosti omannäköistä trauma-vapaata elämää4.4 Ingalla alkaa trauma-informoitu laulunopettaja täydennyskoulus ja uusi TraumaNeuro ryhmä alkaa 5.5.Ingan löydät seuraavista linkeistä:https://www.instagram.com/traumavapaus_akatemia/https://ingasoder.fi/https://traumavapausakatemia.myflodesk.com/traumainformoitulaulunopettaja?fbclid=PAZXh0bgNhZW0CMTEAAab3NlHgLuPdrp5FpCc_7_eMPhsGHt-YhrCqWUkJmjOWxPsBwErvkcgLFQM_aem_W65P7oftK0Agj2GMONRJGAhttps://traumavapausakatemia.myflodesk.com/laulajanhermosto?fbclid=PAZXh0bgNhZW0CMTEAAaZZSfSZ_GIuYiUA2BdHNbjFHQxkBwAM5DzHE35Ro2qp5x1LzUpWxhZUAg0_aem_YYg-REJ82jpe2SM03enmEQ
Dogmatiikkavartissa Aku Visala ja Olli-Pekka Vainio käyvät lyhyesti läpi kristillisen opin ydinkohtia. Ensimmäisessä jaksossa keskustellaan Jumalan käsitteestä. Kuuntele uusin jakso alta ja tilaa podcast myös iTunesista tai kuuntele Spotifyssa, Stitcheristä tai Internet Archivesta. Pidätkö lukemastasi? Harkitse ryhtymistä kannatusjäseneksi. Löydät Areiopagin Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Voit myös tilata kirjoitukset sähköpostiisi. Artikkelikuva: Los Muertos Crew @ pexels Areiopagin uusi podcast-sarja alkaa! on Areiopagi sivuston artikkeli.
Tammikuu 2025 tuo mukanaan valtavan energeettisen muutoksen. Perinteiset tammikuun haasteet näyttäytyvät nyt aivan uudessa valossa, kun kollektiivinen transformaatio syvenee. Tässä jaksossa käymme läpi kuukauden tärkeimmät teemat ja saat käytännön työkaluja muutoksen läpiviemiseen. Puhumme miksi tämä tammikuu tuntuu niin erilaiselta, miten kristallikehon aktivoituminen vaikuttaa arkeemme, ja miten voit hyödyntää tämän erityisen ajan manifestoinnin voimaa. Saat myös Enkeli Raguelin erityisviestin tälle kuukaudelle. Lataa maksuton Manifestointi Opas https://elamankeha.com/manifestointiopas
Keskustellaan viikon 1 mielenkiintoisimmista tietotekniikka- ja mobiiliuutisista, jotka on julkaistu https://io-tech.fi -sivustolla. Äänessä tällä viikolla Juha Kokkonen ja Sampsa Kurri. Jakso katsottavissa videomuodossa: https://youtube.com/live/MLT1f9rkSYs
Täytän tammikuussa 52 vuotta, enkä ole ollut koskaan näin hyvässä tikissä ammatillisesti. Alkaa olla kokemusta, alkaa olla itsentuntemusta, alkaa olla substanssia, alkaa olla resilienssiä, alkaa olla ymmärrystä pitää itsestään huolta ja alkaa olla ruuhkavuosien jälkeen myös aikaa. Uteliaisuus ja halu kehittyä ovat sisään leivottuja, ja ne eivät katoa koskaan. Muun muassa näistä syistä olen seurannut tätä “onko yli 50-vuotias liian vanha työelämään” -keskustelua hämmennyksen vallassa. No, en ole yksin, kuten Reetta Rajalan käynnistämä lumipalloilmiö ja “55 Rise and Shine” -liike ovat osoittaneet. Minulla oli kunnia saada Reetta vieraaksi Bronxcastiin, käykääs kuuntelemassa. Jos Reetan stoori ei ole tuttu, linkin takaa löytyvät taustat ja itse haastattelu. https://www.rookiecom.fi/bronxcast-193-reetta-rajala-ja-parhaassa-iassa-liian-vanha/
Moi kaikki! Tervetuloa Finking Cap Podcastiin! Alkaa toinen kausi. Tässä ensimmäisessä jaksossa minulla on vieraana ystäväni Hanna Korf. Me juttelemme kyläilystä ja siitä, millaista on vierailla suomalaisessa kodissa. Puhumme myös erilaisista tavoista tervehtiä, kahvikulttuurista ja pienimuotoisista kulttuurishokeista. Saatat huomata, että puhumme jaksossa talvesta. Tämä jakso äänitettiin jo viime talvena. En ole ollut varma, miten minun pitäisi kehittää tätä podcastia. Olisin tosi iloinen, jos kuulisin teiltä kuulijoilta, mitä tykkäätte podcastista. Minua auttaa myös suuresti, jos jätätte arvostelun podcastiin. Silloin tiedän, että tätä kuunnellaan ja että tätä kannattaa jatkaa. Minulle voi lähettää sähköpostia osoitteeseen emmi@finkingcap.com. Muut opetuspalveluni löydät sivuiltani: https://finkingcap.com/ You will find my other services at https://finkingcap.com/. This is a podcast for Finnish learners. We try to speak a little slower than usually, and you also get to follow the Finnish transcript on the video.
Randy Rhoadsin traagisen kuoleman jälkeen Ozzy Osbourne oli valmis lopettamaan kaiken. Taustajoukoissa kirvestä ei kuitenkaan oltu valmiita heittämään kaivoon, vaan uuden kitaristin etsiminen alkoi välittömästi. Miten värikkäitä vaiheita uuden kitaristin etsiminen piti sisällään ja mitä kiviä käännettiin, jotta uusi kitaristi löydettäisiin. Sitä selvitellään tässä Kasarin Lapset -podcastin jaksossa. Kasarin Lapset -podcastin isäntänä on Vesa Winberg. * * * Kasarin Lapset -podcast rokataan kasaan yhteistyössä Suomen parhaan paahtimon Lehmus Roasteryn ja Teemu Aalto Music Productionsin kanssa. * * * Koodilla "rocknrollneverdies" 15 pinnaa alennusta kaikista kahvi-, tee- ja kaakaotilauksista. * * * Teemu Aalto Music Productions tuottaa listaykkösiä ja laatumetallia. Teemun käsien kautta ovat kulkeneet mm. Insomnium, Omnium Gatherum ja Marianas Rest. * * * Kasarin Lapset Rocks With Skipper's Amps - No compromises, no nonsense, just gear to rock * * * Kasarin Lapset -tunnari: Niko "Tono" Kudjoi Kasarin Lapset -voice: Panu Markkanen Kasarin Lapset -photo: Kristian Valkama * * * Tuotanto: SoundWorks Finland * * * www.soundworksfinland.fi
Politiikan toimittajat kertovat, mitä hallituksen tilanteesta ja tiistaina alkavasta budjettiriihestä pitää ajatella. Aiheesta puhuvat Antti Pilkkeen kanssa Iida Hallikainen Ilta-Sanomista, Teemu Luukka Helsingin Sanomista ja Hannu Tikkala Ylestä.
Charles Leclerc ajoi upeaan voittoon Monzassa. McLaren ja Ferrari kirivät Red Bullia kiinni, mutta tekikö McLaren kisassa oikeat ratkaisut? Plus: tuoreimmat kuskiuutiset ja Lola 1997!
Etenevätkö Israelin ja äärijärjestö Hamasin väliset tulitaukoneuvottelut? Tulitauosta on määrä neuvotella tänään, mutta Hamas on kieltäytynyt olemasta mukana. Hamas saattaa kuitenkin suostua toimimaan tälläkin kertaa sovittelijoiden, Qatarin ja Egyptin, kautta. Haastattelussa vanhempi projektipäällikkö Saana Keskitalo konfliktinratkaisujärjestö CMI:stä. Siviilien tilanne Gazan alueella. Käytännön avustustyöstä Gazassa kertovat Lääkärit ilman rajoja -järjestön Suomen-toiminnanjohtaja Linda Konate ja Suomen punaisen Ristin kansainvälisen avustustoiminnan johtaja Tiina Saarikoski. Työn ja talouden tutkimus Labore on julkistanut tämänvuotisen toimialaennusteensa. Miten työllisyys kehittyy eri toimialoilla? Piristyykö rakentaminen? Vastaamassa tutkija Veera Nippala Laboresta. Tutkijat ovat löytäneet todisteita valtavista vesivarastoista Mars-planeetan kivisen kuoren alla. Mikä merkitys löydöllä on, ja tarkoittaako se, että Marsissa voisi olla jonkinlaista elämää? Millaisia eettisiä pohdintoja liittyy avaruuden tutkimiseen? Keskustelemassa ryhmäpäällikkö Maria Genzer Ilmatieteen laitoksesta ja etiikan tutkija Mikko Puumala Turun yliopistosta. Ulkomaanlehtikatsaus. Toimittajana kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley Lontoosta. Juontaja Atte Uusinoka, tuottajat Anna-Maria Haarala ja Elina Sonkajärvi. Toimittajat Anssi Väisänen ja Tommy Fränti.
Vihdoin päästään kolmannen tuotantokauden pariin! Luvassa on uutta työtä ja nettitrollausta, mutta kuka tekee ja mitä? Seurantaan IG:ssä: Raharesepti Jenna Mattila Sanna Latvala
Narriradio #53: Uusi kausi alkaa! Kauden avaus jaksossa vieraina uusi Eteläpäädyn puheenjohtaja, sekä kaksi Jokeri-kasvattia. Host: Johannes Vuoksivirta Paneeli: Roope Räty Vieraat: Esa Lindell, Teuvo Teräväinen, Veli-Pekka Karvinen
Keskiympyrän kauden 38. jakso purkaa käynnistyvän finaalisarjan atomeiksi. Syyniin otetaan niin erikoistilanne- kuin maalivahtipelaaminen sekä yksittäiset taisteluparit. Miten juontajien mielestä käy, kun vastakkain asettuvat maailman paras hyökkääjä ja maailman paras puolustava hyökkääjä? Keskiympyrän 38. jakson sisältö: Alkusanat (00:08) *** NHL-sähkeet Kekäläinen tyrkyllä Hurricanesin uudeksi GM:ksi (03:40) Pavelskin ura päätöspisteessä (08:38) Viittomakieliset Stanley Cup -finaalit ovat täällä (11:52) Minne päätyvät Ehlers ja Guentzel? (13:12) *** Stanley Cup -finaalit Panthersin ja Oilersin reitit finaaleihin (17:00) Terveystilanne ja palautuminen (18:35) Milloin viimeksi… (22:07) Voittajalla ei ole väliä (24:30) Kuka kokee paineet? (27:45) Taisteluparit, hyökkäykset ja puolustukset vastakkain (32:52) Maalivahtipeli (58:26) Erikoistilannepelaaminen (1:05:32) Kiekonhallinta (1:09:12) Valmennus (1:11:29) Ei finaaleja ilman tarinoita (1:13:38)
Monacossa nähtiin kolareiden kisa, jonka voitti Charles Leclerc. Kolmessa viime kisassa on nähty kolme eri voittajaa. Nyt voidaan todella puhua siitä, että Red Bullin etumatka hupenee. Mitä se tarkoittaa loppukautta ajatellen?
Joonas ja Janne purkavat Imolan GP:n palasiksi, käyvät läpi tuoreimmat uutiset ja katsastavat kohti Monacoa.
Riikka Purra on väläytellyt eläkkeiden leikkaamisen olevan välttämätöntä, mutta Petteri Orpo on rauhoitellut eläkeläisiä. Voiko hallitus todella koskea eläkkeisiin, politiikaan pyhään lehmään? Lauantaikerhossa ovat puhumassa Emil Elo, Teemu Muhonen sekä Paavo Teittinen. Podcast ilmestyy tavallisesti lauantaiaamuisin HS:n sovelluksessa ja yleisimmissä podcast-palveluissa. Podcast on puhuttu ohjelma, jota voit kuunnella puhelimellasi tai verkkoselaimessasi. Voit kuunnella Lauantaikerho-podcastia HS:n sovelluksessa valitsemalla valikosta Kuuntele–Podcastit–Lauantaikerho.Voit tilata sen myös yleisimpiin podcast-sovelluksiin, kuten Supla, Spotify, Applen podcastit, sekä kaikkiin sovelluksiin, jotka ottavat vastaan RSS-syötteen.Kaikki HS:n podcastit löytyvät Suplasta.
Kun william viimeksi istui sohvallemme, elettiin 2021 syksyä ja Penelope-jättihitin ja debyyttilevyn vanavedessä pian syntyneen Boy Wonder -kakkosalbumin vauhdikasta aikaa - aikaa, jonka moniin sudenkuoppiin artisti kertoo kadottaneensa itsensä. Nyt ihan uudenlaisen rauhan löytänyt hittinikkari kertoo ”vanhan Villen” löytyneen taas, ja avaa avoimesti matkaansa uran alusta tähän päivään.
Kuvaushetkellä tekoäly-videot ottivat ison harppauksen Open AIn Sora-työkalun johdosta. Mitä uhkia ja mahdollisuuksia koodarit näkevät kun tekoäly-generoitu video voi alkaa menemään täysin läpi huijauksesta. (00:00) Jakso alkaa (00:34) Aiheen pohjustus (01:17) Videotekoäly on ottanut harppauksen (03:20) Oonan pohdinnat aiheesta (06:28) Tekoälyvideoissa on unenomainen tunnelma (11:55) Rahahuijaus tekoälyn avulla (13:25) Ihmiset menee huijauksiin helposti (16:26) Tekoälyn käyttö töissä (18:15) Tekoäly ei vaadi enää niin paljon tehoja (23:25) Koodersin podcastit tulevaisuudessa (25:01) Kommentti: Käytättekö tekoälyä koodin oikolukuun? (31:14) Kuinka Ida käyttää tekoälyä töissä (33:27) Tekoälyn käyttö Koodersilla (38:30) Tekoälyn käyttö koulussa (40:13) Loppupuhe
Alexander Stubbin (kok.) presidenttikausi alkaa ulkopoliittisesti vaikeana aikana. Kylmän sodan jälkeinen aika on päättynyt, Euroopassa on sota ja ulkopolitiikka on muutoksessa. Miten Suomen ulkopolitiikka muuttuu uuden presidentin myötä Jatkuuko Sauli Niinistön ulkopoliittinen linja, vaikka Niinistön aikakausi päättyy? Suomen ulkopolitiikan muutosta arvioivat poliittisen historian professori Juhana Aunesluoma Helsingin yliopistosta sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen. Toimittajana on Tapio Pajunen. Suora lähetys.
Toka Raharesepti tuottari on alkamassa, mitä tällä kaudella on luvassa? Entä miten eka tuotantokausi meni noin niinku omasta mielestä? Seurantaan IG:ssä: Raharesepti Jenna Mattila Sanna Latvala
Suoraan koulusta pitäisi saada 30 vuoden työkokemuksella ihmisiä ilmaiseksi töihin. Ei kovin järkevä yhtälö ja nyt työelämän isona murroksena on tilanteet kun aiemmat osaajat alkavat siirtyä eläkkeelle ja hoksataan mitenkä yrityksen toimintatavat eivät olekaan välttämättä kovin kestävällä pohjalla toiminnan jatkumisen kannalta. (00:00) Jakso alkaa (00:25) Aiheen pohjustus (02:10) Hiljainen tieto (06:54) Moniosaajat (09:49) Itsensä korvaamattomaksi tekeminen (10:52) Uudet rekryt ja koulutus (19:28) entä jos hiljaista tietoa lähtisi jakamaan (21:13) Idan mietteet aiheesta (24:10) Onko laaja työnkuva hyvä vai huono asia (32:36) Loppusanat
Miten Suomen meriarkeologia alkaa ja minkälainen sen matka seikkailusta tieteeksi on ollut? Minna Pyykkö jutteli aiheesta merihistorioitsija Aaro Saharin kanssa. Ohjelmassa kuultiin myös lyhyitä otteita Kaarle Nordenstrengin radio- ohjelmasta "Ruotsinsalmen meritaistelu 170 vuotta sitten" vuodelta 1960.
Tänä vuonna julkaisemme podcastina Radio Patmoksessa äänitetyn raamattupiirisarjan Samuelin kirjoista. Sarjan nimi on Kuninkaita ja kuninkaantekijöitä, ja siinä käsitellään Samuelin, Saulin ja Daavidin vaiherikkaita elämäntarinoita. Sarjassa on 53 osaa. Jos kuuntelet yhden osan, kuntelet varmasti kaikki osat - ja opit paljon uusia asioista Raamatusta.
YK:n ilmastokokous COP28 alkaa Arabiemiirikuntien Dubaissa. Tuleeko siitä fossiilisten polttoaineiden joutsenlaulu ja mikä on Suomen rooli kansainvälisillä ilmastoareenoilla nyt, kun hallituksessa istuu myös ilmastotoimiin penseästi suhtautuva puolue? Studiossa Greenpeacen kansainvälisen ilmastokokousvaltuuskunnan johtaja Kaisa Kosonen ja Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastoasiantuntija Hanna Aho.
Radio Novan Aamussa Kimmon lomatuuraajana Ile Uusivuori. Minna ja Ile käyvät läpi muistisääntöjä ja tuottaja-Markus kyselee kohua herättäneestä tv-sarjasta. Melkein mahdoton marraskuu saa jatkoa ja nyt lähdetään ulos studiosta, kuuntele Iltapalat tästä!
Suoraa puhetta johtaa Maria Pettersson. Keskustelijoina ovat Kaarina Hazard, Juha Itkonen ja Pekka Seppänen. – Politiikan penkkiurheilijalle kesä oli poikkeuksellinen, muistelee uusi puheenjohtaja ja kysyy, mistä nerokkaat panelistit olisivat halunneet puhua jo kesätauolla. – Mainintoja saavat Barbie-elokuva, yhden puoleen ratsastus ja solmiomuoti. Pekka Seppänen tivaa: Mitä kesän rasismikeskustelusta jäi käteen. Kaarina Hazard pohtii: Onko eläimistä tullut resurssin sijaan kanssatovereita? Juha Itkonen kysyy: Espoon teatterin nimeksi, tai ainakin logoksi, vaihdettiin &-merkki – onko se innovatiivisuutta vai idiotismia?
Puolikuuta peipposesta, HessunKahvilasta ei päivääkään! Golfkausi on ovella ja kahvilan ovipumppu laulaa jälleen. Päivän epistolassa mm. Facebook -sivulla täyttyi 200 seuraajan raja! Podcast, YouTube yms. statistiikkoja YouTube Podcasts Garmin R10 ja CT10 Talvella paljon treeniä Trackman Arccos Caddie Palauteloosteri odottaa yhteydenottoasi osoitteessa hessunkahvila at gmail piste com
Eduskuntavaalit lähestyy. Varsinaiseen vaalipäivään on kaksi viikkoa aikaa, ja ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona. Vaalien alla on käyty repivääkin keskustelua jo tulevan hallituksen kokoonpanosta, mutta vähemmän itse vaaliteemoista ja asioista. Toimittajana Anni Keski-Heikkilä, vieraana Robert Sundman. Tämä podcast julkaistiin 20.3.2023. Lue lisää aiheesta: -> https://www.hs.fi/politiikka/art-2000009453111.html #hsvisio #hsvisiopodcast Lisäksi podcastissa: -> IPCC:n ilmastoraportti Lyhyt ilmoitus: HS Visio on talouteen, politiikkaan ja teknologiaan keskittyvä sivusto, jonka jutut ilmestyvät osana Helsingin Sanomien tilausta. Ne löytyvät HS:n sovelluksesta ja osoitteesta HS.fi. Jos sulla ei ole vielä HS:n tilausta, voit kokeilla sitä kaksi viikkoa osoitteesta hs.fi/parempaakuunneltavaa. HS Visio -podcast julkaistaan yleisimmissä podcast-palveluissa arkiaamuisin kello 5.30. Tilaa podcast mieleiseesi appiin näistä linkeistä: Supla: http://bit.ly/suplavisio Spotify: http://bit.ly/spotifyvisio Apple: http://bit.ly/applepodcastvisio Google Podcasts: http://bit.ly/googlepodcastvisio sekä HS:n sovelluksesta Kuuntele, Podcastit. Vanhat jaksot löydät HS.fi:stä: http://bit.ly/visiopodcast. Tämän podcastin pääjuttu julkaistaan myös videomuotoisena: Youtube: http://bit.ly/youtubevisio Instagram: http://bit.ly/instagramvisio Twitter: http://bit.ly/twittervisio HS VISIO on Helsingin Sanomien julkaisema talouteen, politiikkaan ja ulkomaan uutisiin keskittyvä sivusto, joka ilmestyy joka päivä osoitteessa HS.fi ja Helsingin Sanomien välissä lauantaisin. Podcastin vastaava tuottaja on Tuomas Peltomäki. Lisätietoja HS Visiosta: https://www.hs.fi/visio.
Suomalainen Verge valmistaa monilla mittareilla maailman parhaita sähkömoottoripyöriä. Itse asiassa ne ovat sen verran rouheita vehkeitä, ettei niille tällä hetkellä edes ole varsinaisia kilpailijoita markkinoilla. Toimittajana Antti Tiainen, vieraana Elina Lappalainen. Tämä podcast julkaistiin 11.2.2023. #hsvisio #hsvisiopodcast Lyhyt ilmoitus: HS Visio on talouteen, politiikkaan ja teknologiaan keskittyvä sivusto, jonka jutut ilmestyvät osana Helsingin Sanomien tilausta. Ne löytyvät HS:n sovelluksesta ja osoitteesta HS.fi. Jos sulla ei ole vielä HS:n tilausta, voit kokeilla sitä kaksi viikkoa osoitteesta hs.fi/parempaakuunneltavaa. HS Visio -podcast julkaistaan yleisimmissä podcast-palveluissa arkiaamuisin kello 5.30. Tilaa podcast mieleiseesi appiin näistä linkeistä: Supla: http://bit.ly/suplavisio Spotify: http://bit.ly/spotifyvisio Apple: http://bit.ly/applepodcastvisio Google Podcasts: http://bit.ly/googlepodcastvisio sekä HS:n sovelluksesta Kuuntele, Podcastit. Vanhat jaksot löydät HS.fi:stä: http://bit.ly/visiopodcast. Tämän podcastin pääjuttu julkaistaan myös videomuotoisena: Youtube: http://bit.ly/youtubevisio Instagram: http://bit.ly/instagramvisio Twitter: http://bit.ly/twittervisio HS VISIO on Helsingin Sanomien julkaisema talouteen, politiikkaan ja ulkomaan uutisiin keskittyvä sivusto, joka ilmestyy joka päivä osoitteessa HS.fi ja Helsingin Sanomien välissä lauantaisin. Podcastin vastaava tuottaja on Tuomas Peltomäki. Lisätietoja HS Visiosta: https://www.hs.fi/visio
KAUSI 2 ALKAA! Puurojengin toisen kauden ensimmäisessä jaksossa käsittelyssä on ravintolaetiketti, prinssi Harryn kiusallinen too much information -avautuminen sekä oma inhokkini: small talk. Host: Tomas Grekov Palaute / Ajatuksia: @tomasgrekov (Instagram)
Alkaa näyttää yhä selvemmin siltä, etteivät kansainvälisten ilmastokokousten tavoitteet maapallon lämpenemisen rajoittamisesta tule toteutumaan. Kun emme saa hiili- ja muita päästöjämme kuriin, meidän pitää kiireesti kehittää tapoja elää muuttuneessa ilmastossa ja kestää teollistumisen ikävät seuraukset. Miten muuttunut ilmasto vaikuttaa ruoan tuotantoon? Miten se vaikuttaa liikenteeseen? Entä millaisia muuttoliikkeitä se aiheuttaa? Miltä kaupunkimme näyttävät lähitulevaisuudessa? Kuinka ilmastonmuutos muuttaa suomalaista yhteiskuntaa? Vieraina ovat maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Petteri Taalas ja kirjailija Risto Isomäki.
Kotkat ja haukat liitävät lintumaailman huipulla. Nämä petolinnut kohoavat vaivatta korkeuksiin nousevien ilmavirtausten avustamana. Niiden tarkat silmät pystyvät erottamaan yläilmoista pienimmänkin liikkeen, joka saattaa olla seuraava saalistuksen kohde. Alkaa nopea syöksy kohti nisäkästä tai lintuparvea ja näin ateria on turvattu pesässä odottaville poikasille. Miltä kotkien ja haukkojen tulevaisuus näyttää? Miten maailma niiden ympärillä on jo muuttunut ja miten se vaikuttaa niihin? Koukkunokkien illassa on asiantuntijana tutkija Pertti Koskimies ja toimittajina Asko Hauta-aho ja Markus Turunen.