Podcasts about eskilstunan

1960-luvulla ei ollut huolen häivää kielitaidosta. Ruotsia ei tarvinnut osata. Aina löytyi joku, joka osasi tulkata. Vain hetkeksi piti jäädä on Sveriges Radio Finskan sarja suomalaisista, jotka ovat muuttaneet Ruotsiin eri vuosikymmenillä. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radio Play. Muuttoliikenne Suomesta Ruotsiin kävi vilkkaasti 1960-luvulla, ja tahti kiivastui vuosikymmenen loppua kohden. Vuosina 1969 ja -70 Ruotsiin muutti 80 000 suomalaista.Suurin syy oli Suomessa vallitseva työttömyys. Työt löytyivät tehtaista Tukholman, Göteborgin, Eskilstunan, Västeråsin, Boråsin, Gävlen ja Södertäljen seuduilta ja lukuisilta muilta teollisuuspaikkakunnilta. "Lähdetäänpä pojat Ruotsiin"Kuusamolainen Taisto Ronkainen oli päässyt armeijasta ja oli poikien kanssa viettämässä iltaa. Yhtäkkiä joku vain tokaisi, että mitäpä jos lähdettäisiin Ruotsiin.– Pakkasin pari vaatekertaa ja kengät jenkkikassiin, mitä sitä kesällä muuta tarvitsee, Taisto Ronkainen kertoo.Töitä ei Ruotsissa tarvinnut etsiä, tehtaisiin pääsi suoralta kädeltä. Ja jos työpaikka tuntui kurjalta, aina löytyi uusi paikka jostain muualta. Taisto Ronkainen kiersi monet rautatehtaat 1960-luvun alussa.– Siinä se nuoruus meni mukavasti.Ruotsiakaan ei tarvinnut osata, sillä työmaalla oli aina joku, joka pystyi auttamaan.Rakkaus syttyi tansseissaMaija Ronkainen muutti Porista veljensä houkuttelemana Ruotsiin ja sai töitä AKA:n televisiotehtaalta.– Istuin hihnalla ja perjantaisin harmitti, kun ruotsalaisrouvat tekivät kiusaa hihnan loppupäässä. He halusivat aikaisin kotiin viikonlopun viettoon ja lopettaa työt kesken urakan, muistelee Maija Ronkainen.Maija Ronkainen ei kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen muuttopäätökseensä.– Aina oli kamala koti-ikävä, ja olisin halunnut lähteä takaisin kotiin joka päivä.Maija sai kuitenkin koti-ikäväänsä parasta mahdollista lääkettä. Hän tapasi Taiston lentopalloharrastuksessa ja lempi roihahti Gävlen tansseissa. Pariskunta meni naimisiin ja ensimmäinen lapsi syntyi vuonna 1967. Perhe asui useilla eri paikkakunnilla, ja Maija Ronkainen päivittelee yhä ruotsalaisasuntojen heikkoa standardia.– Ulkovessa ja keittiössä vain kylmää vettä vielä 60-luvun lopussa!Ruotsi oli kuin kultakaivosErkki Parviainen oli vasta kuusitoistavuotias lähtiessään vuonna 1964 Pylkönmäeltä, Keski-Suomesta Torshällaan, Eskilstunan kupeeseen.– Lentokoneella tultiin, ei laivalla!Torshällassa asui jo Erkin veli, ja hänen luokseen Erkki muuttikin aluksi. Asuntoa oli muutenkin hankala löytää. Usea Erkin ikäinen tai hieman vanhempi poikamies asui alivuokralaisena. Parakkiasumista Erkki halusi välttää.– Ne olivat hurjia paikkoja. Siellä ryypättiin ja rällästettiin. Kerrankin näin, kuinka mies tuli raamit kaulassa ikkunasta ulos.Ruotsi ja Torshällakin tuntuivat nuoresta miehestä ennen kokemattoman suurilta, mutta samalla ahtailta.– Oli aivan käsittämätöntä, kuinka täällä asuttiin melkein päällekkäin, ihmiset oli tungettu yhteen kuin rumpuun. Kaduillakaan ei tervehditty kulkijaa, ja jos kylään halusi mennä, piti tilata aika kuin lääkärille, Erkki Parviainen kummastelee.Erkki Parviainen pääsi töihin Nybybrukin tehtaalle. Hän oli vuorotöissä, mutta ei nuoresta iästään johtuen saanut tehdä yövuoroja. Palkkaansa hän oli kuitenkin tyytyväinen, eikä Suomessa olisi päässyt samoihin tienesteihin– Ruotsihan oli kuin kultakaivos, rahaa sai vaikka kuinka paljon.Erkki Parviainen kiersi ahkerasti lähiseudun suomalaistansseissa, ja näin kului nuoren miehen aika mainiosti uudessa maassa. Kesäillat Tukholman huumassa16-vuotiaalla Tarja Saarikolla oli kattava jäähyväissaattue Turun laivasatamassa, kun hän lähti Ruotsiin kesätöihin. Yhtäkkiä joukon seassa ollut kaveripoika sai päähänsä lähteä matkaseuraksi.– Hänellä ei ollut tarpeeksi rahaa laivalippuun, ja niin päätin myydä vakosamettihousuni siskolleni. Näin saimme rahat matkalippuun.Tarja oli kesätöissä Tukholman keskustan Birkastanissa sijaitsevassa konditoriassa ja leipoi täytekakkuja ja pikkuleipiä. Hän asui konditorian omistajan perheen luona Upplands Väsbyssä.Kesäillat Tarja vietti Tukholman keskustassa Fyran-nimisessä purkutalossa, jossa kävi myös moni myöhempien aikojen julkkiksista. Vuoden 1966 kesää siivitti – totta kai – myös romanssi. Ruotsi tuntui myös kovin modernilta turkulaistytön silmissä.– Hämmästelin, kuinka naapurin mies Upplands Väsbyssä leikki hiekkalaatikolla lastensa kanssa. Sellaista en ollut Suomessa nähnyt.Sarjan teossa on käytetty lähteenä Turun Siirtolaisinstituutin Jouni Korkiasaaren artikkelia "Suomalaisten Ruotsiin suuntautuneen siirtolaisuuden yhteiskunnalliset syyt 1900-luvulla".7-osainen ohjelmasarja on lähetetty ensimmäisen kerran vuonna 2016. Sarjan kaikki osat löytyvät myös Sveriges Radio Play-sovelluksesta. Kirjoita hakusanakenttään Vain hetkeksi piti jäädä.Virpi Inkerivirpi.inkeri@sverigesradio.se

Sisuradion kesäpuhujat 2019 Richard Nyman syntyi Eskilstunassa ja kasvoi Upplands Brossa. Lapsena hänen elämäänsä kuuluivat näpistelyt, pahoinpitely ja luvaton autolla ajaminen. Nyt Richardilla on korkeakoulutodistus, ja hän tekee työtä romanikysymysten parissa Eskilstunan kunnassa. "Lapsuus ja nuoruus oli niin ja näin, jouduttiin poliisin kirjoihin, mutta yksi ilta muutti elämäni", Richard kertoo. Merja Laitinen merja.laitinen@sverigesradio.se

Juttusarja Ruotsin kielistä jatkuu. Suomen kielellä on tällä hetkellä nostetta Ruotsissa, vaikka monia haasteitakin on vielä edessä, summaa suomalaisugrilaisten kielten professori emerita Leena Huss. Leena Hussin mielestä koulu antaa liian vähän tukea lasten suomen opiskeluun. Lapset joutuvat eriarvoiseen asemaan, koska alarajaa äidinkielen opetukselle ei ole. Jotkut kunnat voivat antaa opetusta 20 minuuttia viikossa, toiset 90 minuuttia ja molemmat ovat vielä liian vähän, Leena Huss sanoo.Kielenhuoltajat Riina Heikkilä ja Henna Leskelä Kielineuvostosta pohtivat, missä vaiheessa ruotsinsuomen voi sanoa olevan oma murteensa tai jopa oma kielensä.Eskilstunan ruotsinsuomalaisen koulun kuudesluokkalaiset ovat juhlineet halloweeniä ja tehneet sukututkimusta. He kertovat uutisia koululta tekemässään äänikirjeessä.Pentti Salmenranta pakinoi puhe- ja kirjakielistä ja päästää oman puhekielisen minänsä valloilleen.Miksi juuri torstai on toivoa täynnä ja miksi veri on vettä sakeampaa? Näitä selvittävät kielenhuoltajat.Viikon uudissana on härkis.Juontajana Merja Laitinen.

Anneli lähti Ruotsiin 1970 tuomaan kalakukkoa siskolleen. Sillä reissulla hän on vieläkin. Ruotsinsuomalainen kirjallisuus olisi varmasti nyt heikommissa kantimissa, jos hän ei olisi jäänyt tänne. En katso taaksepäin. Mulla on niin paljon tekemistä vielä, että suuntaan katseen vain eteenpäin. Anneli Tikkanen-Rózsa kirjoittaa elämästään: Lapsuus Suomessa oli turvallista aikaa. Aina lämmin kesä ja paljon kärpäsiä ja paarmoja, ja talvella oli suuret kinokset lunta.Opettajan viransijaisuuksia tein jo kouluaikana ja yhtenä kesänä olin kesälomittajana osuuskaupassa. Eka varsinainen työ oli toimittajana Kiuruvesi-lehdessä. Kirjoittelin kouluaikana mm. runoja lehden nuorten osastoon, joten se ehkä auttoi saamaan paikan, jota haki paljon muitakin.Olin lapsuudessani kova kirjoittamaan. Perustin oman lehdenkin jo ihan alaluokilla kansakoulussa siihen aikaan järjestettyjen Raittiuskilpakirjoitusten innoittamana. Toimitukseen kuului pikkusiskoni ja pari samanikäistä tyttöä. Kun sitten oppikouluaikana jouduin asumaan kirkonkylällä pitkien koulumatkojen takia, menin mukaan partioon. Olin ihan sikahyvä suorittamaan ansiomerkkejä!Olin sihteerinä kunnan ja seurakunnan nuorisoneuvostoissa. Koska olin toimittaja, niin minut valittiin aina sihteeriksi kaikkialla - paitsi kun olin tekemässä juttua Marttojen joillakin piimäkursseilla, jouduin mannekiiniksi!Toimittajana ollessa harrastin myös kunnan nuorisotyötä ja kävin useita kerhonohjaaja- ja jengityön kurssejakin, ja kunta palkkasi minut iltaohjaajaksi 200 markan kuukausipalkalla ja tehtäväksi tuli perustaa ja rahoittaa nuorten toiminnalla nuorisoklubi. Se voisi olla haasteellista nykyajan nuorille, mutta me teimme sen. Myöhemmin kunta lienee jo järjestänyt nuorille ihan oikeat toimitilat ja ohjaajia.  Minulle se oli hyvä homma, sillä sain toiminnastamme paljon hyviä uutisia lehteen sekä rahaa, jolla rahoitin autokouluni.Autokoulusta tulee mieleeni kiva muisto: pankinjohtaja (joka kuului lehden johtokuntaan) soitti minulle toimitukseen ja käski majurin äänellään heti puheilleen pankkiin. Toteltava oli. Otin kaiken varalta kameran mukaan, vaikka määräystä siitä ei ollut tullutkaan. Eihän sitä koskaan tiennyt, minkä uutisen perään minut komennettaisiin.  Mutta tällä kertaa ei kysymys ollut siitä.  Pankinjohtaja tarjosi minulle lainaa auton ostoa varten. Hän oli nähnyt minut ajamassa autokoulun autoa. Hän sanoi myös, että auton tulisi olla minulle sopivan kokoinen, pieni. Mielellään Fiat 600. Siihen aikaan Timo Mäkinen oli kuuluisa ralliautoilija ja ajoi Miniä, joten kerroin pankinjohtajalle ajatelleeni kylläkin Miniä. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän antoi luvan semmoisen ostamiseen. No, onhan se pieni sekin.En ollut todellisuudessa ajatellut minkään auton ostoa.Päätin pistäytyä Eskilstunassa v. 1970.  Menin siihen majurin pankkiin nostamaan kaikki säästöni. Pankkineiti nauroi minulle ja neuvoi ystävällisesti, että ottaisin vain pari sataa markkaa ja ne matkasekkeinä, koska tulisin kuitenkin pian takaisin, enkä varmaan tarvitsisi rahaa vierailuni aikana.Saavuin laivalla Tukholman satamaan kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaiaamuna 1970, eikä matkasekeillä voinut ostaa junalippua Eskilstunaan. Siinä onkin sitten oma tarinansa, miten pääsin Eskilstunaan, ja sen voit kuunnella tästä radio-ohjelmasta.Kotona olivat luulleet, että tulisin kotiin siskon perheen mukana juhannuksen aikoihin, mutta he menivät ja minä jäin kastelemaan kukkia.Eskilstunassa oli silloin töitä tarjolla, niitä sateli joka puolelta enkä kielitaidottomana osannut sanoa aina Ei käy.  Pääsin pian RSKL:n ja työnvälityksen nuorille järjestämään nuorisonohjaaja- ja seurakonsulenttikoulutukseen Eskilstunan Suomi-seuraan. Ja niin oltiin taas ajan hermolla, järjestötoiminnassa, jonka tiimoilta järjestyi yhtä jos toistakin lisähommaa.  Sekä Eskilstunan Kuririssa että Folketissa oli suomalaisia sivuja, Ruotsinsuomalainen oli silloin RSKL:n nimissä ja julkaisi juttujani.  Sain jopa oman lehtimieskortinkin, jota en ollut koskaan Kiuruvesi-lehdessä saanut.  Minulla oli nimittäin niin huono palkka, ettei minua hyväksytty lehtimiesliittoon. Ensimmäisestä jutustani, jonka tein AMS:n lehteen sain ison rahan! Se oli yhtä paljon kuin kuukausipalkkani Kiuruvesi-lehdessä oli ollut v. 1966.Aikansa kutakin. Ilta- ja yösiivouksia eri paikoissa, töissä matkatoimistossa ja lapsenlikan pesti yms, siinä joitakin hommistani.Pari vuotta meni Eskilstunassa ja sen jälkeen oli edessä muutto Södertäljeen, piti päästä lähemmäksi Tukholmaa ja uusia haasteita.Ensimmäinen työtarjous Södertäljessä oli Eskilstunasta. En ollut koskaan hakenut sieltä töitä, mutta jotenkin maineeni nuorisonohjaajana oli levinnyt ruotsalaisten tietoisuuteen, ja minulle tarjottiin töitä jostakin vapaa-ajan talosta.  Siitä sain idean kysyä töihin vastaavanlaiseen työhön Södertäljessä ja pääsin. Luovuin siitä sitten kun sain opettajan hommia ja vakituisen leipätyön.  Ennen sitä ja siinä sivussa olin tietenkin opiskellut yhtä jos toistakin ja tehnyt erilaisia hanttihommia, mm. perustin Södertäljen Kuriiriin suomalaiset sivut. Sain ne sillä ehdolla, että sivuille hankittaisiin ilmoituksia, joiden tuloista sekä minä että ilmoitushankkija saisimme palkkamme. Joku Saabilla töissä oleva henkilö hoitikin ilmoitushankinnan ja rahoitti siten suomalaiset sivut. Ja kun hän lopetti, loppuivat sivut, sillä kukaan ei jaksanut enää hankkia ilmoituksia. Joku sitä kokeili kylläkin.Jotenkin jouduin opettajaksi Södertäljeen.  En tietääkseni ole koskaan hakenut sitä virkaa, mutta syksyllä 1975 minulle vain tuli kirje, jossa kutsuttiin töihin. Vasta ensimmäisenä työpäivänä minulle selvisi, että olin saanut ensimmäisen suomalaisen luokan opettajan viransijaisuuden! Kiitos mukavien työkavereiden, selvisin siitäkin järkytyksestä. Olinhan minä jo vähän ihmetellytkin, miksi kaikki 6-7 vuotiaat lapset alkoivat tervehtiä ja hiippailla minun perässä kesällä, kun ulkoilutin koiraani.  Kuvittelin, että ne olivat vain kiinnostuneita komeasta, sinisestä Grand Danoisistani.Varsinaista opettajakoulutusta minulla ei silloin vielä ollut, mutta olin ollut yhden kesän Jyväskylän kesäyliopistossa alkeisopetuskurssilla.  Sillä piti pärjätä, aluksi.Opettajan työtä kesti 40 vuotta. Urani aikana sain kokeilla mitä moninaisempia opettajan töitä.  Olin luokanopettajan suomalaisilla luokilla 1-9, ja myöhemmin minulla oli myös ruotsalaisia luokkia aina 6-vuotisryhmästä lähtien ja ruotsinkielisiä erityisluokkia 6-9 reilut toistakymmentä vuotta. Sain opettaa suomea kotikielenä, ja sitten myöhemmin äidinkielenä sekä valinnaisaineena aina päiväkodeista lukioon saakka. Kun viimein päätin jäädä eläkkeelle, niin sain vielä kuin boonuksena kokeilla suomen opetusta yliopistossa vieraana kielenä ja sain palata takaisin tuntemattomaksi muuttuneeseen kouluuni Nykvarniin pariksi vuodeksi ja yrittää opettaa suomea myös entisten oppilaitteni lapsille, joista suurin osa oli nyt puolisuomalaisia, kolmannen tai neljännen polven suomalaistaustaisia lapsia. Hieno kokemus sekin.Vaikka opettajan työ onkin niin vaihtelevaa ja antoisaa (en tarkoita nyt palkkaa), saattaa sekin käydä yksitoikkoiseksi, ellei keksi vähän vipinää opetukseen.  Ainakin oppilaat voivat kokea sen tylsäksi.  Paremman puutteessa keksin maustaa opetustani kielikylvyllä.  Anoin siihen projektirahaa kouluhallitukselta ja sain sekä siirtolaisrehtorin että oman paikallisen rehtorin siunauksen, joten siitä vain. Vuokrasimme sopivat tilat seurakunnan omistamasta Herrgårdenista ja olin siellä evakossa viikon suomea lukevien oppilaitteni kanssa. Kaikki opetus kaikissa aineissa sujui suomeksi, joten oppilaat eivät varmaankaan olleet pahasti jäljessä ruotsalaisista luokkatovereistaan, kun palasivat takaisin kouluun.Yhdellä koululla teimme koululehteä suomentunneilla useita vuosia. Lapset hankkivat lehteen ilmoituksia ja kustansimme sillä painokulut + maksoimme Suomen risteilymme.  Yhtenä vuonna kävimme opintomatkalla Unkarissa yhdessä unkaria lukevia oppilaiden kanssa.  Se matka kesti kaksi viikkoa, sillä matkasta innostui myös Unkari-seura ja siellä järjestettiin myyjäiset matkamme hyväksi. Omaa rahaa ei taidettu tarvita.  Seuraavana vuonna kävimme sitten samalla porukalla Suomessa opintomatkalla.Jouduin aloittamaan myös ruotsalaisen koululehden teon ollessani eräällä toisella koululla erityisopettajana. Silloisen rehtorini mielestä minun piti saada opettaa myös muita oppilaita, ja koska kävin siihen aikaan IKT-maisterin kurssia Tukholman opettajakorkeakoulussa (IKT= information-kommunikation-teknik) se sopi minulle ihan hyvin. Koululehteä tein työaikani ulkopuolella ja oppilaat tulivat koulun jälkeen toimitustyöhön.Eihän elämä saa olla vain työtä, niin mukavaa kuin se onkin!Olen aina ja kaikkialla ollut mukana monissa järjestöissä, ja minulla on ollut sormeni pelissä usean perustamisessakin. Mutta minä en aio jatkaa mitään ikuisesti. Nyt on aika jättää hyvästit yhdelle jos toisellekin. Nykvarnin suomi-seura saa etsiä itselleen uuden puheenjohtajan, Finn-Kirjalle se saatiin jo, ja ensi syksynä on kirkollisvaalit. Silloin voin jättää kirkkovaltuuston ja muut luottamustoimet siellä.En tiedä, olenko saanut jotakin aikaan järjestöelämässäni, mutta jotakin koen sentään tehneeni.Kirjoittajayhdistyksen sihteerinä ollessani aloin pitää kirjakahviloita Södertäljen kirjastossa, mutta kun kunta alkoi vaatia vuokraa, niin muutin toiminnan Nykvarniin, jossa olen jatkanut sitä jo yli 20 vuotta yhdessä Salme ja Veijo Kosusen kanssa. Saamme kokoontua seurakunnan tiloissa Herrgårdenilla ja tämä on yksi seurakunnan suosituimmista toiminnoista.  Seurakunta innostui myös noin 10 vuotta sitten ajatuksestani luovuttaa Muumi kyseisen vuoden aikana viimeiseksi kastetulle ruotsinsuomalaiselle lapselle seurakunnan järjestämässä itsenäisyyspäiväjuhlassa. Kaikki kunnia sotaveteraaneille, mutta suomen kielen tulevaisuuskin on kiinnostava ajatus. Kannustamme muumituksellamme suomen kielen ja kulttuurin jatkuvuutta ja samalla muistutamme myös kasteesta ja seurakuntaan liittymisestä.Nykvarnin kunta, Suomi-seura ja Finn-Kirja lähtivät mukaan ideaani ja Nykvarnissa järjestettiin Ruotsin ainoat runokaraokemestaruuskilpailut joku vuosi sitten. Ikävä kyllä niille ei ole ilmaantunut jatkajaa. Reija Vuorela on edelleen ainut runokaraokemestari.Toimintani Kirjoittajayhdistyksessä vaihtui LIEKKIIN, jonka päätoimittajana olin muutaman vuoden. Sitten minut houkuteltiin Finn-Kirjan puheenjohtajaksi. Se oli silloin aika heikoilla, ja jotain piti keksiä tavallisen kirjojen julkaisun lisäksi. Tuija Liiti toimi silloin Kirjoittajayhdistyksen puheenjohtajana ja yhdessä aloimme järjestää Ruotsinsuomalaisia kirjamessuja Tukholman Suomen instituutissa. Järjestimme messut vielä yhden kerran 11 vuotta sitten kun Finn-Kirja ja Liekki täyttivät 30 vuotta, paikka oli silloin Eskilstunan kirjasto ja Maire Dahlman Kirjoittajayhdistyksen puheenjohtajana.  Nyt messut jatkuvat, mutta nimi on muuttunut kirjallisuustapahtumaksi, mutta aika on sama; lokakuu.  Tapahtuma ei kilpaile mitenkään Kulttuuri.se:n Kirja- ja kulttuurimessujen kanssa, sillä ruotsinsuomalaisten kirjailijoiden tapahtumalla on erilaiset motiivit.Olen toimittanut yhteensä kymmenkunta antologiaa, kokoomateosta ja historiikkia sekä muutaman Ruotsinsuomalaisen kulttuurikalenterin. Nyt on muiden vuoro.Neljä vuotta sitten ehdotin Vuoden ruotsinsuomalaisen kirjailijan valintaa. Finn-Kirjan johtokunta innostui, ja nyt valitaan neljäs vuoden kirjailija. Kolme vuotta sitten aloimme järjestää myös kirjailijaristeilyjä, nyt se toteutuu marraskuussa.Olen tehnyt, minkä olen keksinyt ja jaksanut. Jokkaane tuaploo tyylillään, minä tein sen jotenkin noin. Toiset tehkööt tavallaan.-Anneli Tikkanen-Rózsa Soili kertoo ohjelmasarjasta: Smalltalk ei ole koskaan ollut tämän hämäläisnaisen vahvin laji. Kuulumiset vaihdetaan sen takia heti kättelyssä, ja niihin ehkä palataan kun eron hetki lähestyy. Melkein kokonainen tunti siinä välillä keskitytään muuhun. Puhutaan siitä, mikä vaivaa ja mikä on hätänä. Siitä, mikä antaa onnen tunteen ja miten on päästy pälkähästä. Lapsuudesta, tärkeistä ihmisistä elämänpolun varrella, tehdyistä valinnoista, ovista joita on suljettu ja ovista joita on avautunut. Joka viikko uusi vieras, josta tuleekin sinulle tuttu. Hän on myös mukana vaikuttamassa siihen, mitä musiikkia ohjelmassa soitetaan.Haastattelija: Soili Huokuna. soili.huokuna@sverigesradio.se

Peppi seikkailee meän kielellä, lapset puhuvat oikeudesta kouluun ja kieleen, uusia suomenkielisiä esikouluosastoja perustetaan. Viime vuosina on perustettu 12 uutta suomenkielistä esikouluosastoa moneen sellaiseen kuntaan, jossa niitä ei ole ennestään.Peppi Pitkätossu on Pippi Långstrumppi meänkielellä. Käännös esiteltiin Göteborgin kirjamessuilla. Kaikkien maailman lasten täytyy saada ruokaa ja vettä, heidän täytyy myös voida käydä koulua ja tehdä töitä jos he itse haluavat. Näin tuumivat Eskilstunan ruotsinsuomalaisen koulun kuudesluokkalaiset.Annika Lantto pakinoi suomen opiskelusta Tornionlaakson kouluissa.Viikon uudissana: meteopatiaKielenhuoltajat Riina Heikkilä ja Henna Leskelä selvittävät muunmuassa kirkollissanastoa. Juontajana Merja Laitinen.kielipuoli@sverigesradio.se

Eskilstunan ruotsinsuomalaisen koulun kuudesluokkalaiset ja heidän opettajansa Venla Luukkonen ryhtyvät lähettämään Kielipuoli-ohjelmaan äänikirjeitä suomen tunneilta. Koululaiset kertovat loka- marras- ja joulukuun aikana kerran kuussa, mitä koulussa tapahtuu suomen tunneilla ja muilla tunneilla, joilla käytetään suomen kieltä. Tässä jaksossa oppilaat ja heidän kielitaitonsa ovat esittelyssä.Viikon uudissana on huoneliha. Kielenhuoltajat puhuvat hilloista, kylmästä kahvista ja kakkuloista.  Andreas Ali Hietala Jonasson pakinoi ruotsinsuomesta - på svenska.  Mikä sana -kisan vastauksen tiesivät monet, muiden muassa Omar Ud-Din.  Juontajana on Merja Laitinen. merja.laitinen@sverigesradio.se 

Kielikahvilat yleistyvät ympäri Ruotsia. Eskilstunassa avataan nyt jo toinen kielikahvila, tällä kertaa Fröslundan kaupunginosaan. - Eskilstunan kielikahvilan toiminnasta vastaavan Ruotsin kirkon diakonin Hannu Lounelan mielestä kielikahvilassa voi harjoitella kieltä, mutta sen tehtävänä on myös luoda maahanmuuttajille uskoa tulevaisuuteen.- Länsi-Ruotsissa kahdeksan naista on kirjoittanut ja keskustellut teksteistä yhdessä, päivittäen samalla omaa suomen kieltään. Teksteistä pusertui kirja Ihanat naiset kynänvarressa! - Pentti Salmenranta pakinoi käännöskoneiden teksteistä.- Suomen kieltä huoltavat Riina Heikkilä ja Henna Leskelä ottavat esille sanat lusmuilla, kernaasti ja rattoisa.- Viikon uudissana on hortoilla.Juontajana Merja Laitinen. Kielipuoli kielipuoli@sverigesradio.se

60-luvulla ei ollut huolen häivää kielitaidosta. Ruotsia ei tarvinnut osata. Aina löytyi joku, joka osasi tulkata. Muuttoliikenne Suomesta Ruotsiin kävi vilkkaasti 1960-luvulla, ja tahti kiivastui vuosikymmenen loppua kohden. Vuosina 1969 ja -70 Ruotsiin muutti 80 000 suomalaista. Suurin syy oli Suomessa vallitseva työttömyys. Työt löytyivät tehtaista Tukholman, Göteborgin, Eskilstunan, Västeråsin, Boråsin ja Gävlen, Södertäljen seuduilta ja lukuisilta muilta teollisuuspaikkakunnilta. "Lähdetäänpä pojat Ruotsiin"Kuusamolainen Taisto Ronkainen oli päässyt armeijasta ja oli poikien kanssa viettämässä iltaa. Yhtäkkiä joku vain tokaisi, että mitäpä jos lähdettäisiin Ruotsiin.Pakkasin pari vaatekertaa ja kengät jenkkikassiin, mitä sitä kesällä muuta tarvitsee.Taisto RonkainenTöitä ei Ruotsissa tarvinnut etsiä, tehtaisiin pääsi suoralta kädeltä. Ja jos työpaikka tuntui kurjalta, aina löytyi uusi paikka jostain muualta. Taisto Ronkainen kiersi monet rautatehtaat 1960-luvun alussa. Siinä se nuoruus meni mukavasti.Ruotsiakaan ei tarvinnut osata, sillä työmaalla oli aina joku, joka pystyi auttamaan.Rakkaus syttyi tansseissaMaija Ronkainen muutti Porista veljensä houkuttelemana Ruotsiin ja sai töitä AKA:n televisiotehtaalta.Istuin hihnalla ja perjantaisin harmitti, kun ruotsalaisrouvat tekivät kiusaa hihnan loppupäässä. He halusivat aikaisin kotiin viikonlopun viettoon ja lopettaa työt kesken urakan.Maija RonkainenMaija Ronkainen ei kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen muuttopäätökseensä. Aina oli kamala koti-ikävä, ja olisin halunnut lähteä takaisin kotiin joka päivä.Maija sai kuitenkin koti-ikäväänsä parasta mahdollista lääkettä. Hän tapasi Taiston lentopalloharrastuksessa ja lempi roihahti Gävlen tansseissa. Pariskunta meni naimisiin ja ensimmäinen lapsi syntyi vuonna 1967. Perhe asui useilla eri paikkakunnilla, ja Maija Ronkainen päivittelee yhä ruotsalaisasuntojen heikkoa standardia. Ulkovessa ja keittiössä vain kylmää vettä vielä 60-luvun lopussa!Ruotsi oli kuin kultakaivosErkki Parviainen oli vasta kuusitoistavuotias lähtiessään vuonna 1964 Pylkönmäeltä, Keski-Suomesta Torshällaan, Eskilstunan kupeeseen. Lentokoneella tultiin, ei laivalla!Torshällassa asui jo Erkin veli, ja hänen luokseen Erkki muuttikin aluksi. Asuntoa oli muutenkin hankala löytää. Usea Erkin ikäinen tai hieman vanhempi poikamies asui alivuokralaisena. Parakkiasumista Erkki halusi välttää. Ne olivat hurjia paikkoja. Siellä ryypättiin ja rällästettiin. Kerrankin näin, kuinka mies tuli raamit kaulassa ikkunasta ulos.Ruotsi ja Torshällakin tuntuivat nuoresta miehestä ennen kokemattoman suurilta, mutta samalla ahtailta.Oli aivan käsittämätöntä, kuinka täällä asuttiin melkein päällekkäin, ihmiset oli tungettu yhteen kuin rumpuun. Kaduillakaan ei tervehditty kulkijaa, ja jos kylään halusi mennä, piti tilata aika kuin lääkärille.Erkki Parviainen Erkki Parviainen pääsi töihin Nybybrukin tehtaalle. Hän oli vuorotöissä, mutta ei nuoresta iästään johtuen saanut tehdä yövuoroja. Palkkaansa hän oli kuitenkin tyytyväinen, eikä Suomessa olisi päässyt samoihin tienesteihin Ruotsihan oli kuin kultakaivos, rahaa sai vaikka kuinka paljon.Erkki Parviainen kiersi ahkerasti lähiseudun suomalaistansseissa, ja näin kului nuoren miehen aika mainiosti uudessa maassa. Kesäillat Tukholman huumassa16-vuotiaalla Tarja Saarikolla oli kattava jäähyväissaattue Turun laivasatamassa, kun hän lähti Ruotsiin kesätöihin. Yhtäkkiä joukon seassa ollut kaveripoika sai päähänsä lähteä matkaseuraksi. Hänellä ei ollut tarpeeksi rahaa laivalippuun, ja niin päätin myydä vakosamettihousuni siskolleni. Näin saimme rahat matkalippuun.Tarja oli kesätöissä Tukholman keskustan Birkastanissa sijaitsevassa konditoriassa ja leipoi täytekakkuja ja pikkuleipiä. Hän asui konditorian omistajan perheen luona Upplands Väsbyssä. Kesäillat Tarja vietti Tukholman keskustassa Fyran -nimisessä purkutalossa, jossa kävi myös moni myöhempien aikojen julkkiksista. Vuoden 1966 kesää siivitti - totta kai - myös romanssi. Ruotsi tuntui myös kovin modernilta turkulaistytön silmissä.Hämmästelin, kuinka naapurin mies Upplands Väsbyssä leikki hiekkalaatikolla lastensa kanssa. Sellaista en ollut Suomessa nähnyt.Tarja Saarikko Sarjan teossa on käytetty lähteenä Turun Siirtolaisinstituutin Jouni Korkiasaaren artikkelia "Suomalaisten Ruotsiin suuntautuneen siirtolaisuuden yhteiskunnalliset syyt 1900-luvulla".Virpi Inkeri virpi.inkeri@sverigesradio.se 

60-luvulla ei ollut huolen häivää kielitaidosta. Ruotsia ei tarvinnut osata. Aina löytyi joku, joka osasi tulkata. Muuttoliikenne Suomesta Ruotsiin kävi vilkkaasti 1960-luvulla, ja tahti kiivastui vuosikymmenen loppua kohden. Vuosina 1969 ja -70 Ruotsiin muutti 80 000 suomalaista. Suurin syy oli Suomessa vallitseva työttömyys. Työt löytyivät tehtaista Tukholman, Göteborgin, Eskilstunan, Västeråsin, Boråsin ja Gävlen, Södertäljen seuduilta ja lukuisilta muilta teollisuuspaikkakunnilta. "Lähdetäänpä pojat Ruotsiin"Kuusamolainen Taisto Ronkainen oli päässyt armeijasta ja oli poikien kanssa viettämässä iltaa. Yhtäkkiä joku vain tokaisi, että mitäpä jos lähdettäisiin Ruotsiin.Pakkasin pari vaatekertaa ja kengät jenkkikassiin, mitä sitä kesällä muuta tarvitsee.Taisto RonkainenTöitä ei Ruotsissa tarvinnut etsiä, tehtaisiin pääsi suoralta kädeltä. Ja jos työpaikka tuntui kurjalta, aina löytyi uusi paikka jostain muualta. Taisto Ronkainen kiersi monet rautatehtaat 1960-luvun alussa. Siinä se nuoruus meni mukavasti.Ruotsiakaan ei tarvinnut osata, sillä työmaalla oli aina joku, joka pystyi auttamaan.Rakkaus syttyi tansseissaMaija Ronkainen muutti Porista veljensä houkuttelemana Ruotsiin ja sai töitä AKA:n televisiotehtaalta.Istuin hihnalla ja perjantaisin harmitti, kun ruotsalaisrouvat tekivät kiusaa hihnan loppupäässä. He halusivat aikaisin kotiin viikonlopun viettoon ja lopettaa työt kesken urakan.Maija RonkainenMaija Ronkainen ei kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen muuttopäätökseensä. Aina oli kamala koti-ikävä, ja olisin halunnut lähteä takaisin kotiin joka päivä.Maija sai kuitenkin koti-ikäväänsä parasta mahdollista lääkettä. Hän tapasi Taiston lentopalloharrastuksessa ja lempi roihahti Gävlen tansseissa. Pariskunta meni naimisiin ja ensimmäinen lapsi syntyi vuonna 1967. Perhe asui useilla eri paikkakunnilla, ja Maija Ronkainen päivittelee yhä ruotsalaisasuntojen heikkoa standardia. Ulkovessa ja keittiössä vain kylmää vettä vielä 60-luvun lopussa!Ruotsi oli kuin kultakaivosErkki Parviainen oli vasta kuusitoistavuotias lähtiessään vuonna 1964 Pylkönmäeltä, Keski-Suomesta Torshällaan, Eskilstunan kupeeseen. Lentokoneella tultiin, ei laivalla!Torshällassa asui jo Erkin veli, ja hänen luokseen Erkki muuttikin aluksi. Asuntoa oli muutenkin hankala löytää. Usea Erkin ikäinen tai hieman vanhempi poikamies asui alivuokralaisena. Parakkiasumista Erkki halusi välttää. Ne olivat hurjia paikkoja. Siellä ryypättiin ja rällästettiin. Kerrankin näin, kuinka mies tuli raamit kaulassa ikkunasta ulos.Ruotsi ja Torshällakin tuntuivat nuoresta miehestä ennen kokemattoman suurilta, mutta samalla ahtailta.Oli aivan käsittämätöntä, kuinka täällä asuttiin melkein päällekkäin, ihmiset oli tungettu yhteen kuin rumpuun. Kaduillakaan ei tervehditty kulkijaa, ja jos kylään halusi mennä, piti tilata aika kuin lääkärille.Erkki Parviainen Erkki Parviainen pääsi töihin Nybybrukin tehtaalle. Hän oli vuorotöissä, mutta ei nuoresta iästään johtuen saanut tehdä yövuoroja. Palkkaansa hän oli kuitenkin tyytyväinen, eikä Suomessa olisi päässyt samoihin tienesteihin Ruotsihan oli kuin kultakaivos, rahaa sai vaikka kuinka paljon.Erkki Parviainen kiersi ahkerasti lähiseudun suomalaistansseissa, ja näin kului nuoren miehen aika mainiosti uudessa maassa. Kesäillat Tukholman huumassa16-vuotiaalla Tarja Saarikolla oli kattava jäähyväissaattue Turun laivasatamassa, kun hän lähti Ruotsiin kesätöihin. Yhtäkkiä joukon seassa ollut kaveripoika sai päähänsä lähteä matkaseuraksi. Hänellä ei ollut tarpeeksi rahaa laivalippuun, ja niin päätin myydä vakosamettihousuni siskolleni. Näin saimme rahat matkalippuun.Tarja oli kesätöissä Tukholman keskustan Birkastanissa sijaitsevassa konditoriassa ja leipoi täytekakkuja ja pikkuleipiä. Hän asui konditorian omistajan perheen luona Upplands Väsbyssä. Kesäillat Tarja vietti Tukholman keskustassa Fyran -nimisessä purkutalossa, jossa kävi myös moni myöhempien aikojen julkkiksista. Vuoden 1966 kesää siivitti - totta kai - myös romanssi. Ruotsi tuntui myös kovin modernilta turkulaistytön silmissä.Hämmästelin, kuinka naapurin mies Upplands Väsbyssä leikki hiekkalaatikolla lastensa kanssa. Sellaista en ollut Suomessa nähnyt.Tarja SaarikkoSarjan teossa on käytetty lähteenä Turun Siirtolaisinstituutin Jouni Korkiasaaren artikkelia "Suomalaisten Ruotsiin suuntautuneen siirtolaisuuden yhteiskunnalliset syyt 1900-luvulla".Virpi Inkeri virpi.inkeri@sverigesradio.se 

Vähemmistökielten opetusta Falunissa ja Eskilstunassa, jeesustelu kielenhuoltajien pohdinnassa ja hävyttömyydet pakinoijan mielessä. - Anne Knutsson opettaa Falunissa suomea 11-vuotiaalle Turilus Alajoelle, jonka mielestä sanojen taivuttaminen on vaikeaa.- Eskilstunan kouluasioista vastaava kunnanneuvos Jari Puustinen (M) sanoo, ettei vähemmistökielten opetusta aiota lisätä, vaikkei taso vastaakaan asiantuntijoiden suositusta. - Viikon uudissana: tylyttää- Kielenhuoltajien Riina Heikkilän ja Henna Leskelän pohdittavina ovat muunmuassa elvistely ja jeesustelu. - Pentti Salmenranta latelee pakinassaan hävyttömyyksiä. - Juontaja Merja Laitinen. Kielipuoli kielipuoli@sverigesradio.se 

Huomenta Ruotsin torstaiaamun studiovieraana on laulaja ja lauluntekijä Tanya. Hän julkaisi vuosi sitten elokuussa debyyttisinglensä Mr. Love, joka on johtanut kansainvälisiin yhteistyökuvioihin. Huomenta Ruotsissa torstaina: - Eskilstunan kunnan järjestämä kielikaverihanke antaa mahdollisuuden ruotsinkielen harjoitteluun sekä yhteyksien luomiseen - Helteiset ilmat jatkuvat jo kolmatta viikkoa pohjoisessa ja toisille tällainen ilma on nautinto, toisille kärsimys. - Palomies Patrik Nyman kertoo metsäpalovaarasta - Vierailemme Femören luonnonsuojelualueella Oxelösundissa, jossa on kallion uumenissa ydinaseilta suojattu puolustusrakennelma kylmän sodan ajoilta - Merenrannat ja majakat kiehtovat luontokuvaaja Kirsi Heikinheimoa - Sisuradion politiikan sarjan "Vaalit ja valitut " ensimmäinen osa - Pophistoria med Johanna Koljonen -sarjan osa 5 Matilda Peltonen matilda.peltonen@sverigesradio.se

Aamun vieraana Eskilstunan kulttuurisihteeri Maire Dahlman joka järjesti viikonvaihteessa (16.11.2013) viimeisen Runokahvilan Eskilstunassa. Kolmen viikon päästä Dahlman siirtyy uusiin työtehtäviin. Kulttuurisihteerin virkaan aletaan hakemaan sopivaa henkilöä.

Heimo Niemonen on nähnyt suomenkielen hienon nousun ja orastavan laskun kehityksen kirkon toiminnassa. Hän on tehnyt työtä kirkkopoliitikkona Eskilstunassa jo 35 vuotta, mutta vasta nyt hän haluaa lähteä tuleviin kirkkovaaleihin poliittisesti sitoutumattomalla listalla Ruotsinsuomalainen vaihtoehto Eskilstunan seurakunnassa. Heimo tietää kyllä miksi tämä on lähes välttämätöntä. Kuuntele Heimo Niemosen painavaa asiaa, hän saapuu Arjan aamun vieraaksi kello puoli kahdeksan uutisten jälkeen.

Lasten ja nuorten suru on tammikuussa ( 2013) Eskilstunassa alkaneen vertaistukiryhmän aiheena. Lasten ja nuorten vaiettua tilannetta juuri vaikeissa elämäntilanteissä on jo kauan pohtinut Tuula Joenpolvi, joka kouluttautui vertaistukijaksi muutama vuosi sitten. Tuula Joenpolvi on tehnyt työtä nuorten ja lasten parissa Eskilstunan seurakunnassa jo vuosia ja nähnyt vertaisryhmän tarpeen. Ruotsissa kolmisen tuhatta lasta joutuu vuosittain kasvokkain kuoleman kanssa. Vertaistukiryhmien merkitys lasten surutyössä on huomioitu vasta viime vuosina, mm siksi että monien aikuisten työstämättömät menetyksen tunteet ovat tulleet esille vaikeina kokemuyksina vasta myöhemmin elämässä .

Carita Välitalo oli perustamassa Arkkipelaa teatteria Tukholmassa ja nyt hän on tikkurilan teatterin Sirkus-ja teatterikoulun rehtori Suomessa. Rakkaus vei Caritaa maitten välillä, ensin Ruotsiin 1989 ja sitten takaisin Suomeen vuonna 2000. Nyt Suomi tuntuu kotimaalta, vaikka suuri ossa sydäntä on vielä täällä Ruotsissa. Carita Välitalo oli mukana sekä näyttelijänä Eskilstunassa esitetyssä Yksiöön en äitee ota-naytelmässä että kouluttajana Teatteriliiton Ideapäivillä Eskilstunassa 22-23.9.2012. Arja Claesson tapasi Carita Välitalon Eskilstunan koulutuksen lomassa.

Maire Niittylän omaelämänkerrallinen esikoiskirja - Eväittä elämän teille - on jo myyty loppuun ja monet odottavat uutta painosta, varsinkin nyt kun uusi kirja on ilmestynyt. Mairen toinen kirja - Vain menolippu - julkistettiin sekä Eskilstunan runokahvilassa että ruotsinsuomalaisilla kírjamessuilla tänä syksynä. Kirja kuvaa 60 -lukua, jolloin ujo, vain suomea puhua tyttö pohjoisesta lähti Ruotsiin ja tänne jäi. Koskettavaa ja riipaisevaa siirtolaishistoriaa, joka avaa uuden ikkunan ruotsinsuomalaisuuden alkuaikoihin. Arja Claesson haastattelee.

Sirpa Lindelöfistä voisi sanoa että hän on Ruotsin hallintoalueasioiden käytännön mentori. Hänen kykynsä on punnittu ja taidoista on annettu diplomi. Eskilstunan kunta on vuoden 2010 vähemmistökunta ja Sirpa on näiden asioiden kehittäjä -utvecklare - (kuten hänen tittelinsä on ruotsiksi) juuri Eskilstunassa. Sirpa ja Eskilstuna jakavat mielellään kokemuksiaan kaikille kiinnostuneille; ei tarvitse enää keksiä pyörää uudestaan. Arja Claesson haastattelee Huomenta Ruotsi -ohjelmassa 1. joulukuuta 2011.