Podcasts about tukholmaa

80-luvulla vietettiin hilpeää kulutusjuhlaa molemmin puolin Itämerta, eikä Ruotsiin enää tultu ainoastaan työn perässä. Vain hetkeksi piti jäädä on sarja suomalaisista, jotka ovat muuttaneet Ruotsiin eri vuosikymmenillä. Lyssna på alla avsnitt i Sveriges Radio Play. Hannu Cronemyr pohdiskeli kuusamolaisessa kodissaan armeijasta päästyään, mitä oikein elämällään tekisi. Jatkaisiko opiskelujaan vai menisikö töihin, vai jotakin muuta. Serkkupoika oli jo käynyt aikaisemmin houkuttelemassa Ruotsiin.– Niin siinä sitten kävi, että hyppäsin serkun Volvon takapenkille, ja Tukholmaan tultiin Kapellskärin kautta.Uusi kaupunki mullisti nuoren miehen täysin."Ruotsi oli kuin suurvalta, ainakin Kuusamoon verrattuna. Keväällä ihmisillä oli keltaiset piképaidat päällään, ja minäkin ajattelin hankkia samanlaisen. Keltainen - se on Ruotsin väri! Vapaa-aika oli täyttä rock 'n' rollia, maattiin puistossa ja juotiin kaljaa. Joskus päätin lähteä aamukoneella Helsinkiin, syödä lounaan ja palata illaksi takaisin."Hannu CronemyrHannu kävi kouluttamassa itsensä ravintola-alalle Suomessa ja palasi takaisin Ruotsiin. Tällä kertaa syynä oli työpaikka legendaarisessa tanssiravintola Kareliassa keskellä Tukholmaa."Olin baarimikkona Kareliassa, se oli kyllä varsinainen Chicago. Keskellä viikkoa tarjottiin ruokaa ja juomaa puoleen hintaan, ja jo iltapäivällä jono kadulla oli monta kymmentä metriä pitkä."Hannu CronemyrKareliaan liittyy myös lähtemätön muisto. Ravintolaan soitettiin ja kerrottiin uutinen pääministeri Olof Palmen murhasta. Murhaajan uskotaan juosseen Karelian ohi paetessaan murhapaikalta.– Jäin juhlimaan ravintolassa soittaneen suomalaisbändin kanssa. Yöllä vahdit tulivat kolkuttamaan ovelle, pyytäen näyttämään henkilöpapereita. Aamuyöllä menin taksilla kotiin ja ihmettelin, miksei missään ollut tiesulkuja. Minua mietitytti, onko tämä totta vai pelkkää elokuvaa.Botkyrka - suomalaisten kyläTarja Saarikko oli ollut jo 1960-luvulla kesätöissä Tukholmassa. 80-luvun alussa hän palasi takaisin ja tällä kertaa hänellä oli vankka suunnitelma.– Tarkoituksenani oli tienata rahaa ja säästää, jotta voisin ostaa oman asunnon Suomesta ja palata sinne.Suunnitelmaan tuli kuitenkin täyskäännös: Tarja tuli raskaaksi ja synnytti pojan vuoden kuluttua muuttohetkestä."80-luvulla ei todellakaan ollut pulmana saada asuntoa. Valitsin tarjouksista parhaan ja sain ihanan asunnon Botkyrkasta, Tukholman miljoona-alueelta. Siellä asuin miltein ilmaiseksi. Botkyrkassa suomalaisia oli kaikkialla, ja lapsille oli suomenkieliset päiväkodit ja koulut."Tarja SaarikkoSuomalaiset nimet tukholmalaislähiön katukilvissäSalme Lilleberg Eriksson asui ruotsalaisen puolisonsa kanssa Akallan lähiössä Sibelius-käytävällä, Sibeliusgångenilla. Suomalaisia asui Akallassakin runsain mitoin, ja lähiön katujen kylteissäkin vilisee suomalaisia nimiä: Finlandsgatan, Kotkagatan, Saimagatan. Salme Lilleberg Eriksson oli aikoinaan tullut Ruotsiin oppiakseen täydellistä ruotsia. Tuleva opettaja ja kielenkääntäjä oppi kielen, ja rakastui myös ruotsalaiseen mieheen. Pariskunnan elämä sai uuden käänteen, kun perheeseen haettiin adoptiolapsi Sri Lankasta. "Olin päättänyt puhua lapselle suomea ennen kuin olimme häntä edes hakeneet. Sri Lankassa satuin sanomaan pojallemme jotain ruotsiksi, ja mieheni käski heti kääntää kielen suomeksi. Hän on ruotsinkielinen, mutta on opetellut suomea. Keittiödiplomatiaan kuuluu kuitenkin ruotsin kieli, jotta kaikki ymmärtävät kaiken."Salme Lilleberg ErikssonSarjan teossa on käytetty lähteenä Turun Siirtolaisinstituutin Jouni Korkiasaaren artikkelia "Suomalaisten Ruotsiin suuntautuneen siirtolaisuuden yhteiskunnalliset syyt 1900-luvulla".7-osainen ohjelmasarja on lähetetty ensimmäisen kerran vuonna 2016. Sarjan kaikki osat löytyvät myös Sveriges Radio Play-sovelluksesta. Kirjoita hakusanakenttään Vain hetkeksi piti jäädä.Virpi Inkerivirpi.inkeri@sverigesradio.se

Ruotsalaisilla on taas ollut kestämistä, kun Marika ja Loviisa ovat panneet tuulemaan pitkin Tukholmaa. Tässä jaksossa ESP kertoo kootusti Ruotsi-aikojen mokiaan - välillä on vähän hävettänyt suomalaisena ja joskus jopa ihan koko Suomen kansan puolesta. Teemme myös kurkistuksen Ruotsia kuohuttaviin viihdeuutisiin ja luvassa on lisäksi runonlausuntaa sekä oppitunti käsimerkeistä.

Koostuuko meidän “inner circle” ruotsalaisista? Miksi kaikista maailman paikoista päädyimme muuttamaan juuri Ruotsiin? Ärsyttääkö tukholmalaisuudessa mikään ja entä mitä matkatärppejä meillä on antaa Tukholmaan? Vastaamme näihin ja moniin muihin teiltä kuuntelijoilta saamiimme kiperiin kysymyksiin.

Tallinnan satama, tiistai, syyskuun 27 päivä 1994. Matkustajalaiva Estonia lähti matkaan kohti Tukholmaa kello 19:15, mukanaan 989 ihmistä, joista 803 oli matkustajia. Säätiedotteet lupasivat huonoa, yöllä olisi myrsky. Noin kuuden tunnin päästä katastrofi alkaa. Estonian uppoaminen oli rauhanajan Euroopan eniten kuolonuhreja vaatinut merionnettomuus 1900-luvulla. Onnettomuuden ympärille kietoutui tiheä mysteerien ja salaliittoteorioiden verkko, johon on sotkeutuneena eri maiden tiedustelupalvelut, salainen sotateknologia, kadonnut kapteeni, Interpol ja epämääräiset peittely-yritykset. Uusien löydösten vuoksi Estonian hylyn tutkintaa on jatkettu, ja seuraavat tutkimukset aloitetaan keväällä 2022.

Partolemius Porto, hänen uskollinen perämiehensä A ja mahtava miehistönsä kohtaavat tässä sarjassa Ruotsin armeijan karskeimman komentajan ja häikäilettömän verokarhun, komentaja Tötterstömin, sekä hänen valiojoukkonsa. Kuka selviää voittajana ja miksi merirosvonkin pitää käydä pesulla ainakin kerran vuodessa? Sarjan on kirjoittanut ja lukee Paavo Törmi. Sarjan ensimmäisessä osassa kolmimastoinen parkki Iiris matkaa kapteeninsa Olavi Olavinpojan johtamana kohti Tukholmaa. Lastinaan paitsi Pohjolasta väkivalloin kerätyt verot, niin myös Ruotsin armeijan valiojoukko. Mukava matka keskeytyy yhtäkkiä märssykorista kuuluvaan tähystäjän pelästyneeseen huutoon.

"En kerro pääkirjoituksissa, miten ihmisten tulisi ajatella, vaan annan näkökulmia yhteiskunnalliseen keskusteluun," sanoo Sydsvenskan-lehden politiikan päätoimittaja vuodesta 2005, Heidi Avellan. Heidi Avellan on työskennellyt niin radiossa kuin tv:ssäkin, mutta lehti on hänelle paras työpaikka. "Malmö on enemmän Kööpenhaminaa kuin Tukholmaa, mikä on ihan kiva!" Soili Huokuna soili.huokuna@sverigesradio.se

Hotellimuusat matkaavat kohti Tukholmaa ja pohtivat luokkaretkien ja risteilymatkojen yhteisöllisyyttä sekä vapautumiskokemuksia. Onko ihminen risteilyaluksella vapaa ja joutilas vai koko ajan tietoinen mahdollisesta katastrofista? Alkuperäisidea, toteutus ja ohjaus - Hilkka-Liisa Iivanainen ja Riikka Pulkkinen Äänisuunnittelu, musiikki ja musiikin esitys - Tuomas Skopa Tuottaja - Iira Halttunen / Yle Draama Jaksossa mainitut teokset: Maurice Blanchot: Tunnustamaton yhteisö (Loki-Kirjat 2005, suom. Janne Kurki) ABBA: Gold - Greatest hits -levy (1992) Mad Men - tv-sarja (HBO) Antti Hurskainen: Suru ei toimi (Siltala 2017) Abba - elokuva (ohj. Lasse Hallström)

Tanja Hagert avslöjar hur lång tid det tar att klä sig i den säregna finsk-romska dräkten och Dennis Kronholm berättar hur han gjorde högtalarutrop även på finska när han jobbade på inrikesflyget i Sverige.   Tanja Hagert bor i Luleå och är ordförande för organisationen Romanikvinnans rätt i samhället. I veckans Popula berättar hon om hur vardagen ser ut för en finsk rom i Sverige idag, att accepteras av omgivningen och om utmaningarna i att ens bli kallad till anställningsintervju. Vi måste jobba 200 procent för att visa att vi duger. Dennis Kronholm brinner för sverigefinska språk- och minoritetsfrågor. Han har setts som kontroversiell och rentav tjatig med sitt ständiga engagemang, men själv tycker han att det är nödvändigt att sticka ut för att skapa förändring. Vi måste själva se till att våra rättigheter efterlevs! Lisäksi Julia ja Erkki pohtivat muun muassa Tukholman sissejä, salaperäistä katutaidegerillaa joka jättää suomenkielisiä jälkiä ympäri Tukholmaa. Programledare Julia Wiræus och Erkki Kuronen Popula tvåspråkiga välljud sedan 2014 Fredag 12 april kl 20.40 i Sveriges Radio Sisuradio Följ oss på Instagram

Ruotsinsuomalaiskysymysten parista eläkkeelle jäänyt Mirjaliisa Lukkarinen Kvist tekee kesäpuheessaan kuolinsiivousta. Vastaan tulee rakkausrunoja, vanhoja valokuvia ja eläkeviraston oransseja kirjekuoria. Hiljattain työt lopettanut Mirjaliisa Lukkarinen Kvist on nyt onnellinen eläkeläinen. Aikaa jää kulttuuriin, kuntoiluun ja ystävien tapaamiseen. Pitkän työuransa aikana Mirjaliisa Lukkarinen Kvist ehti tutkia ruotsinsuomalaisuutta sekä toimia hallintoaluetiedottajana Surahammarissa ja Tukholmassa. Kun hän muutti Ruotsiin ylioppilaskirjoitusten jälkeen, hänellä ei ollut työkokemusta. Vaikka repussa oli vain lukion rehtorin suosituskirje, töitä löytyi sairaanhoitoapulaisena.  Työ vähemmistökysymysten parissa opetti kärsivällisyyttä Vähemmistötyönsä aikana hän tapasi monia järjestöaktiiveja ja tulisieluja ja sai myös oppia, että vähemmistöasioiden eteenpäin vieminen on välillä turhauttavan hidasta. Joskus asioiden ajaminen saattaa viedä jopa vuosia. Äitini oli se, joka ohjasi minut ensin keskikouluun ja sitten lukioon. Hän oli karjakko ja emäntä. Minussa hän ei nähnyt minkäänlaista emännän ainesta. Hän valitti aina, että olin laihan luiru ja mikä pahinta, pelkäsin lehmiä. Mirjaliisa Lukkarinen Kvist Kesäpuheessaan Mirjaliisa Lukkarinen Kvist puhuu opiskelun merkityksestä, lapsuuden hiihtokilpailuista, eläkepäivien iloista. Hän kertoo myös rakkaudestaan nykyiseen kotikaupunkiinsa. Jo pelkkä ajatuskin lomamatkasta synnyinseudulle Kärsämäelle saa hänet ikävöimään Tukholmaa. Mirjaliisa Lukkarinen Kvistin valitsema musiikki: Brita Koivunen: Polttava liekki Celia Cruz: Rie Y Llora Cesaria Evora: Tiempo Y Silencio  Monica Zetterlund: Sakta Vi Gå Genom Stan Ohjelman tuotti Tuomas Ojala. Tuomas Ojala tuomas.ojala@sverigesradio.se

Anneli lähti Ruotsiin 1970 tuomaan kalakukkoa siskolleen. Sillä reissulla hän on vieläkin. Ruotsinsuomalainen kirjallisuus olisi varmasti nyt heikommissa kantimissa, jos hän ei olisi jäänyt tänne. En katso taaksepäin. Mulla on niin paljon tekemistä vielä, että suuntaan katseen vain eteenpäin. Anneli Tikkanen-Rózsa kirjoittaa elämästään: Lapsuus Suomessa oli turvallista aikaa. Aina lämmin kesä ja paljon kärpäsiä ja paarmoja, ja talvella oli suuret kinokset lunta.Opettajan viransijaisuuksia tein jo kouluaikana ja yhtenä kesänä olin kesälomittajana osuuskaupassa. Eka varsinainen työ oli toimittajana Kiuruvesi-lehdessä. Kirjoittelin kouluaikana mm. runoja lehden nuorten osastoon, joten se ehkä auttoi saamaan paikan, jota haki paljon muitakin.Olin lapsuudessani kova kirjoittamaan. Perustin oman lehdenkin jo ihan alaluokilla kansakoulussa siihen aikaan järjestettyjen Raittiuskilpakirjoitusten innoittamana. Toimitukseen kuului pikkusiskoni ja pari samanikäistä tyttöä. Kun sitten oppikouluaikana jouduin asumaan kirkonkylällä pitkien koulumatkojen takia, menin mukaan partioon. Olin ihan sikahyvä suorittamaan ansiomerkkejä!Olin sihteerinä kunnan ja seurakunnan nuorisoneuvostoissa. Koska olin toimittaja, niin minut valittiin aina sihteeriksi kaikkialla - paitsi kun olin tekemässä juttua Marttojen joillakin piimäkursseilla, jouduin mannekiiniksi!Toimittajana ollessa harrastin myös kunnan nuorisotyötä ja kävin useita kerhonohjaaja- ja jengityön kurssejakin, ja kunta palkkasi minut iltaohjaajaksi 200 markan kuukausipalkalla ja tehtäväksi tuli perustaa ja rahoittaa nuorten toiminnalla nuorisoklubi. Se voisi olla haasteellista nykyajan nuorille, mutta me teimme sen. Myöhemmin kunta lienee jo järjestänyt nuorille ihan oikeat toimitilat ja ohjaajia.  Minulle se oli hyvä homma, sillä sain toiminnastamme paljon hyviä uutisia lehteen sekä rahaa, jolla rahoitin autokouluni.Autokoulusta tulee mieleeni kiva muisto: pankinjohtaja (joka kuului lehden johtokuntaan) soitti minulle toimitukseen ja käski majurin äänellään heti puheilleen pankkiin. Toteltava oli. Otin kaiken varalta kameran mukaan, vaikka määräystä siitä ei ollut tullutkaan. Eihän sitä koskaan tiennyt, minkä uutisen perään minut komennettaisiin.  Mutta tällä kertaa ei kysymys ollut siitä.  Pankinjohtaja tarjosi minulle lainaa auton ostoa varten. Hän oli nähnyt minut ajamassa autokoulun autoa. Hän sanoi myös, että auton tulisi olla minulle sopivan kokoinen, pieni. Mielellään Fiat 600. Siihen aikaan Timo Mäkinen oli kuuluisa ralliautoilija ja ajoi Miniä, joten kerroin pankinjohtajalle ajatelleeni kylläkin Miniä. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän antoi luvan semmoisen ostamiseen. No, onhan se pieni sekin.En ollut todellisuudessa ajatellut minkään auton ostoa.Päätin pistäytyä Eskilstunassa v. 1970.  Menin siihen majurin pankkiin nostamaan kaikki säästöni. Pankkineiti nauroi minulle ja neuvoi ystävällisesti, että ottaisin vain pari sataa markkaa ja ne matkasekkeinä, koska tulisin kuitenkin pian takaisin, enkä varmaan tarvitsisi rahaa vierailuni aikana.Saavuin laivalla Tukholman satamaan kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaiaamuna 1970, eikä matkasekeillä voinut ostaa junalippua Eskilstunaan. Siinä onkin sitten oma tarinansa, miten pääsin Eskilstunaan, ja sen voit kuunnella tästä radio-ohjelmasta.Kotona olivat luulleet, että tulisin kotiin siskon perheen mukana juhannuksen aikoihin, mutta he menivät ja minä jäin kastelemaan kukkia.Eskilstunassa oli silloin töitä tarjolla, niitä sateli joka puolelta enkä kielitaidottomana osannut sanoa aina Ei käy.  Pääsin pian RSKL:n ja työnvälityksen nuorille järjestämään nuorisonohjaaja- ja seurakonsulenttikoulutukseen Eskilstunan Suomi-seuraan. Ja niin oltiin taas ajan hermolla, järjestötoiminnassa, jonka tiimoilta järjestyi yhtä jos toistakin lisähommaa.  Sekä Eskilstunan Kuririssa että Folketissa oli suomalaisia sivuja, Ruotsinsuomalainen oli silloin RSKL:n nimissä ja julkaisi juttujani.  Sain jopa oman lehtimieskortinkin, jota en ollut koskaan Kiuruvesi-lehdessä saanut.  Minulla oli nimittäin niin huono palkka, ettei minua hyväksytty lehtimiesliittoon. Ensimmäisestä jutustani, jonka tein AMS:n lehteen sain ison rahan! Se oli yhtä paljon kuin kuukausipalkkani Kiuruvesi-lehdessä oli ollut v. 1966.Aikansa kutakin. Ilta- ja yösiivouksia eri paikoissa, töissä matkatoimistossa ja lapsenlikan pesti yms, siinä joitakin hommistani.Pari vuotta meni Eskilstunassa ja sen jälkeen oli edessä muutto Södertäljeen, piti päästä lähemmäksi Tukholmaa ja uusia haasteita.Ensimmäinen työtarjous Södertäljessä oli Eskilstunasta. En ollut koskaan hakenut sieltä töitä, mutta jotenkin maineeni nuorisonohjaajana oli levinnyt ruotsalaisten tietoisuuteen, ja minulle tarjottiin töitä jostakin vapaa-ajan talosta.  Siitä sain idean kysyä töihin vastaavanlaiseen työhön Södertäljessä ja pääsin. Luovuin siitä sitten kun sain opettajan hommia ja vakituisen leipätyön.  Ennen sitä ja siinä sivussa olin tietenkin opiskellut yhtä jos toistakin ja tehnyt erilaisia hanttihommia, mm. perustin Södertäljen Kuriiriin suomalaiset sivut. Sain ne sillä ehdolla, että sivuille hankittaisiin ilmoituksia, joiden tuloista sekä minä että ilmoitushankkija saisimme palkkamme. Joku Saabilla töissä oleva henkilö hoitikin ilmoitushankinnan ja rahoitti siten suomalaiset sivut. Ja kun hän lopetti, loppuivat sivut, sillä kukaan ei jaksanut enää hankkia ilmoituksia. Joku sitä kokeili kylläkin.Jotenkin jouduin opettajaksi Södertäljeen.  En tietääkseni ole koskaan hakenut sitä virkaa, mutta syksyllä 1975 minulle vain tuli kirje, jossa kutsuttiin töihin. Vasta ensimmäisenä työpäivänä minulle selvisi, että olin saanut ensimmäisen suomalaisen luokan opettajan viransijaisuuden! Kiitos mukavien työkavereiden, selvisin siitäkin järkytyksestä. Olinhan minä jo vähän ihmetellytkin, miksi kaikki 6-7 vuotiaat lapset alkoivat tervehtiä ja hiippailla minun perässä kesällä, kun ulkoilutin koiraani.  Kuvittelin, että ne olivat vain kiinnostuneita komeasta, sinisestä Grand Danoisistani.Varsinaista opettajakoulutusta minulla ei silloin vielä ollut, mutta olin ollut yhden kesän Jyväskylän kesäyliopistossa alkeisopetuskurssilla.  Sillä piti pärjätä, aluksi.Opettajan työtä kesti 40 vuotta. Urani aikana sain kokeilla mitä moninaisempia opettajan töitä.  Olin luokanopettajan suomalaisilla luokilla 1-9, ja myöhemmin minulla oli myös ruotsalaisia luokkia aina 6-vuotisryhmästä lähtien ja ruotsinkielisiä erityisluokkia 6-9 reilut toistakymmentä vuotta. Sain opettaa suomea kotikielenä, ja sitten myöhemmin äidinkielenä sekä valinnaisaineena aina päiväkodeista lukioon saakka. Kun viimein päätin jäädä eläkkeelle, niin sain vielä kuin boonuksena kokeilla suomen opetusta yliopistossa vieraana kielenä ja sain palata takaisin tuntemattomaksi muuttuneeseen kouluuni Nykvarniin pariksi vuodeksi ja yrittää opettaa suomea myös entisten oppilaitteni lapsille, joista suurin osa oli nyt puolisuomalaisia, kolmannen tai neljännen polven suomalaistaustaisia lapsia. Hieno kokemus sekin.Vaikka opettajan työ onkin niin vaihtelevaa ja antoisaa (en tarkoita nyt palkkaa), saattaa sekin käydä yksitoikkoiseksi, ellei keksi vähän vipinää opetukseen.  Ainakin oppilaat voivat kokea sen tylsäksi.  Paremman puutteessa keksin maustaa opetustani kielikylvyllä.  Anoin siihen projektirahaa kouluhallitukselta ja sain sekä siirtolaisrehtorin että oman paikallisen rehtorin siunauksen, joten siitä vain. Vuokrasimme sopivat tilat seurakunnan omistamasta Herrgårdenista ja olin siellä evakossa viikon suomea lukevien oppilaitteni kanssa. Kaikki opetus kaikissa aineissa sujui suomeksi, joten oppilaat eivät varmaankaan olleet pahasti jäljessä ruotsalaisista luokkatovereistaan, kun palasivat takaisin kouluun.Yhdellä koululla teimme koululehteä suomentunneilla useita vuosia. Lapset hankkivat lehteen ilmoituksia ja kustansimme sillä painokulut + maksoimme Suomen risteilymme.  Yhtenä vuonna kävimme opintomatkalla Unkarissa yhdessä unkaria lukevia oppilaiden kanssa.  Se matka kesti kaksi viikkoa, sillä matkasta innostui myös Unkari-seura ja siellä järjestettiin myyjäiset matkamme hyväksi. Omaa rahaa ei taidettu tarvita.  Seuraavana vuonna kävimme sitten samalla porukalla Suomessa opintomatkalla.Jouduin aloittamaan myös ruotsalaisen koululehden teon ollessani eräällä toisella koululla erityisopettajana. Silloisen rehtorini mielestä minun piti saada opettaa myös muita oppilaita, ja koska kävin siihen aikaan IKT-maisterin kurssia Tukholman opettajakorkeakoulussa (IKT= information-kommunikation-teknik) se sopi minulle ihan hyvin. Koululehteä tein työaikani ulkopuolella ja oppilaat tulivat koulun jälkeen toimitustyöhön.Eihän elämä saa olla vain työtä, niin mukavaa kuin se onkin!Olen aina ja kaikkialla ollut mukana monissa järjestöissä, ja minulla on ollut sormeni pelissä usean perustamisessakin. Mutta minä en aio jatkaa mitään ikuisesti. Nyt on aika jättää hyvästit yhdelle jos toisellekin. Nykvarnin suomi-seura saa etsiä itselleen uuden puheenjohtajan, Finn-Kirjalle se saatiin jo, ja ensi syksynä on kirkollisvaalit. Silloin voin jättää kirkkovaltuuston ja muut luottamustoimet siellä.En tiedä, olenko saanut jotakin aikaan järjestöelämässäni, mutta jotakin koen sentään tehneeni.Kirjoittajayhdistyksen sihteerinä ollessani aloin pitää kirjakahviloita Södertäljen kirjastossa, mutta kun kunta alkoi vaatia vuokraa, niin muutin toiminnan Nykvarniin, jossa olen jatkanut sitä jo yli 20 vuotta yhdessä Salme ja Veijo Kosusen kanssa. Saamme kokoontua seurakunnan tiloissa Herrgårdenilla ja tämä on yksi seurakunnan suosituimmista toiminnoista.  Seurakunta innostui myös noin 10 vuotta sitten ajatuksestani luovuttaa Muumi kyseisen vuoden aikana viimeiseksi kastetulle ruotsinsuomalaiselle lapselle seurakunnan järjestämässä itsenäisyyspäiväjuhlassa. Kaikki kunnia sotaveteraaneille, mutta suomen kielen tulevaisuuskin on kiinnostava ajatus. Kannustamme muumituksellamme suomen kielen ja kulttuurin jatkuvuutta ja samalla muistutamme myös kasteesta ja seurakuntaan liittymisestä.Nykvarnin kunta, Suomi-seura ja Finn-Kirja lähtivät mukaan ideaani ja Nykvarnissa järjestettiin Ruotsin ainoat runokaraokemestaruuskilpailut joku vuosi sitten. Ikävä kyllä niille ei ole ilmaantunut jatkajaa. Reija Vuorela on edelleen ainut runokaraokemestari.Toimintani Kirjoittajayhdistyksessä vaihtui LIEKKIIN, jonka päätoimittajana olin muutaman vuoden. Sitten minut houkuteltiin Finn-Kirjan puheenjohtajaksi. Se oli silloin aika heikoilla, ja jotain piti keksiä tavallisen kirjojen julkaisun lisäksi. Tuija Liiti toimi silloin Kirjoittajayhdistyksen puheenjohtajana ja yhdessä aloimme järjestää Ruotsinsuomalaisia kirjamessuja Tukholman Suomen instituutissa. Järjestimme messut vielä yhden kerran 11 vuotta sitten kun Finn-Kirja ja Liekki täyttivät 30 vuotta, paikka oli silloin Eskilstunan kirjasto ja Maire Dahlman Kirjoittajayhdistyksen puheenjohtajana.  Nyt messut jatkuvat, mutta nimi on muuttunut kirjallisuustapahtumaksi, mutta aika on sama; lokakuu.  Tapahtuma ei kilpaile mitenkään Kulttuuri.se:n Kirja- ja kulttuurimessujen kanssa, sillä ruotsinsuomalaisten kirjailijoiden tapahtumalla on erilaiset motiivit.Olen toimittanut yhteensä kymmenkunta antologiaa, kokoomateosta ja historiikkia sekä muutaman Ruotsinsuomalaisen kulttuurikalenterin. Nyt on muiden vuoro.Neljä vuotta sitten ehdotin Vuoden ruotsinsuomalaisen kirjailijan valintaa. Finn-Kirjan johtokunta innostui, ja nyt valitaan neljäs vuoden kirjailija. Kolme vuotta sitten aloimme järjestää myös kirjailijaristeilyjä, nyt se toteutuu marraskuussa.Olen tehnyt, minkä olen keksinyt ja jaksanut. Jokkaane tuaploo tyylillään, minä tein sen jotenkin noin. Toiset tehkööt tavallaan.-Anneli Tikkanen-Rózsa Soili kertoo ohjelmasarjasta: Smalltalk ei ole koskaan ollut tämän hämäläisnaisen vahvin laji. Kuulumiset vaihdetaan sen takia heti kättelyssä, ja niihin ehkä palataan kun eron hetki lähestyy. Melkein kokonainen tunti siinä välillä keskitytään muuhun. Puhutaan siitä, mikä vaivaa ja mikä on hätänä. Siitä, mikä antaa onnen tunteen ja miten on päästy pälkähästä. Lapsuudesta, tärkeistä ihmisistä elämänpolun varrella, tehdyistä valinnoista, ovista joita on suljettu ja ovista joita on avautunut. Joka viikko uusi vieras, josta tuleekin sinulle tuttu. Hän on myös mukana vaikuttamassa siihen, mitä musiikkia ohjelmassa soitetaan.Haastattelija: Soili Huokuna. soili.huokuna@sverigesradio.se

80-luvulla vietettiin hilpeää kulutusjuhlaa molemmin puolin Itämerta, eikä Ruotsiin enää tultu ainoastaan työn perässä. Hannu Cronemyr pohdiskeli kuusamolaisessa kodissaan armeijasta päästyään, mitä oikein elämällään tekisi. Jatkaisiko opiskelujaan vai menisikö töihin, vai jotakin muuta. Serkkupoika oli jo käynyt aikaisemmin houkuttelemassa Ruotsiin. Niin siinä sitten kävi, että hyppäsin serkun Volvon takapenkille, ja Tukholmaan tultiin Kapellskärin kautta.Uusi kaupunki mullisti nuoren miehen täysin.Ruotsi oli kuin suurvalta, ainakin Kuusamoon verrattuna. Keväällä ihmisillä oli keltaiset piképaidat päällään, ja minäkin ajattelin hankkia samanlaisen. Keltainen - se on Ruotsin väri! Vapaa-aika oli täyttä rock 'n' rollia, maattiin puistossa ja juotiin kaljaa. Joskus päätin lähteä aamukoneella Helsinkiin, syödä lounaan ja palata illaksi takaisin. Hannu CronemyrHannu kävi kouluttamassa itsensä ravintola-alalle Suomessa ja palasi takaisin Ruotsiin. Tällä kertaa syynä oli työpaikka legendaarisessa tanssiravintola Kareliassa keskellä Tukholmaa.Olin baarimikkona Kareliassa, se oli kyllä varsinainen Chicago. Keskellä viikkoa tarjottiin ruokaa ja juomaa puoleen hintaan, ja jo iltapäivällä jono kadulla oli monta kymmentä metriä pitkä. Hannu Cronemyr Kareliaan liittyy myös lähtemätön muisto. Ravintolaan soitettiin ja kerrottiin uutinen pääministeri Olof Palmen murhasta. Murhaajan uskotaan juosseen Karelian ohi paetessaan murhapaikalta. Jäin juhlimaan ravintolassa soittaneen suomalaisbändin kanssa. Yöllä vahdit tulivat kolkuttamaan ovelle, pyytäen näyttämään henkilöpapereita. Aamuyöllä menin taksilla kotiin ja ihmettelin, miksei missään ollut tiesulkuja. Minua mietitytti, onko tämä totta vai pelkkää elokuvaa.Botkyrka - suomalaisten kyläTarja Saarikko oli ollut jo 1960-luvulla kesätöissä Tukholmassa. 80-luvun alussa hän palasi takaisin ja tällä kertaa hänellä oli vankka suunnitelma. Tarkoituksenani oli tienata rahaa ja säästää, jotta voisin ostaa oman asunnon Suomesta ja palata sinne.Suunnitelmaan tuli kuitenkin täyskäännös: Tarja tuli raskaaksi ja synnytti pojan vuoden kuluttua muuttohetkestä.80-luvulla ei todellakaan ollut pulmana saada asuntoa. Valitsin tarjouksista parhaan ja sain ihanan asunnon Botkyrkasta, Tukholman miljoona-alueelta. Siellä asuin miltein ilmaiseksi. Botkyrkassa suomalaisia oli kaikkialla, ja lapsille oli suomenkieliset päiväkodit ja koulut. Tarja SaarikkoSuomalaiset nimet tukholmalaislähiön katukilvissäSalme Lilleberg Eriksson asui ruotsalaisen puolisonsa kanssa Akallan lähiössä Sibelius-käytävällä, Sibeliusgångenilla. Suomalaisia asui Akallassakin runsain mitoin, ja lähiön katujen kylteissäkin vilisee suomalaisia nimiä: Finlandsgatan, Kotkagatan, Saimagatan.  Salme Lilleberg Eriksson oli aikoinaan tullut Ruotsiin oppiakseen täydellistä ruotsia. Tuleva opettaja ja kielenkääntäjä oppi kielen, ja rakastui myös ruotsalaiseen mieheen. Pariskunnan elämä sai uuden käänteen, kun perheeseen haettiin adoptiolapsi Sri Lankasta. Olin päättänyt puhua lapselle suomea ennen kuin olimme häntä edes hakeneet. Sri Lankassa satuin sanomaan pojallemme jotain ruotsiksi, ja mieheni käski heti kääntää kielen suomeksi. Hän on ruotsinkielinen, mutta on opetellut suomea. Keittiödiplomatiaan kuuluu kuitenkin ruotsin kieli, jotta kaikki ymmärtävät kaiken. Salme Lilleberg ErikssonSarjan teossa on käytetty lähteenä Turun Siirtolaisinstituutin Jouni Korkiasaaren artikkelia "Suomalaisten Ruotsiin suuntautuneen siirtolaisuuden yhteiskunnalliset syyt 1900-luvulla".Virpi Inkeri virpi.inkeri@sverigesradio.se   

80-luvulla vietettiin hilpeää kulutusjuhlaa molemmin puolin Itämerta, eikä Ruotsiin enää tultu ainoastaan työn perässä. Hannu Cronemyr pohdiskeli kuusamolaisessa kodissaan armeijasta päästyään, mitä oikein elämällään tekisi. Jatkaisiko opiskelujaan vai menisikö töihin, vai jotakin muuta. Serkkupoika oli jo käynyt aikaisemmin houkuttelemassa Ruotsiin. Niin siinä sitten kävi, että hyppäsin serkun Volvon takapenkille, ja Tukholmaan tultiin Kapellskärin kautta.Uusi kaupunki mullisti nuoren miehen täysin.Ruotsi oli kuin suurvalta, ainakin Kuusamoon verrattuna. Keväällä ihmisillä oli keltaiset piképaidat päällään, ja minäkin ajattelin hankkia samanlaisen. Keltainen - se on Ruotsin väri! Vapaa-aika oli täyttä rock 'n' rollia, maattiin puistossa ja juotiin kaljaa. Joskus päätin lähteä aamukoneella Helsinkiin, syödä lounaan ja palata illaksi takaisin. Hannu CronemyrHannu kävi kouluttamassa itsensä ravintola-alalle Suomessa ja palasi takaisin Ruotsiin. Tällä kertaa syynä oli työpaikka legendaarisessa tanssiravintola Kareliassa keskellä Tukholmaa.Olin baarimikkona Kareliassa, se oli kyllä varsinainen Chicago. Keskellä viikkoa tarjottiin ruokaa ja juomaa puoleen hintaan, ja jo iltapäivällä jono kadulla oli monta kymmentä metriä pitkä. Hannu Cronemyr Kareliaan liittyy myös lähtemätön muisto. Ravintolaan soitettiin ja kerrottiin uutinen pääministeri Olof Palmen murhasta. Murhaajan uskotaan juosseen Karelian ohi paetessaan murhapaikalta. Jäin juhlimaan ravintolassa soittaneen suomalaisbändin kanssa. Yöllä vahdit tulivat kolkuttamaan ovelle, pyytäen näyttämään henkilöpapereita. Aamuyöllä menin taksilla kotiin ja ihmettelin, miksei missään ollut tiesulkuja. Minua mietitytti, onko tämä totta vai pelkkää elokuvaa.Botkyrka - suomalaisten kyläTarja Saarikko oli ollut jo 1960-luvulla kesätöissä Tukholmassa. 80-luvun alussa hän palasi takaisin ja tällä kertaa hänellä oli vankka suunnitelma. Tarkoituksenani oli tienata rahaa ja säästää, jotta voisin ostaa oman asunnon Suomesta ja palata sinne.Suunnitelmaan tuli kuitenkin täyskäännös: Tarja tuli raskaaksi ja synnytti pojan vuoden kuluttua muuttohetkestä.80-luvulla ei todellakaan ollut pulmana saada asuntoa. Valitsin tarjouksista parhaan ja sain ihanan asunnon Botkyrkasta, Tukholman miljoona-alueelta. Siellä asuin miltein ilmaiseksi. Botkyrkassa suomalaisia oli kaikkialla, ja lapsille oli suomenkieliset päiväkodit ja koulut. Tarja SaarikkoSuomalaiset nimet tukholmalaislähiön katukilvissäSalme Lilleberg Eriksson asui ruotsalaisen puolisonsa kanssa Akallan lähiössä Sibelius-käytävällä, Sibeliusgångenilla. Suomalaisia asui Akallassakin runsain mitoin, ja lähiön katujen kylteissäkin vilisee suomalaisia nimiä: Finlandsgatan, Kotkagatan, Saimagatan.  Salme Lilleberg Eriksson oli aikoinaan tullut Ruotsiin oppiakseen täydellistä ruotsia. Tuleva opettaja ja kielenkääntäjä oppi kielen, ja rakastui myös ruotsalaiseen mieheen. Pariskunnan elämä sai uuden käänteen, kun perheeseen haettiin adoptiolapsi Sri Lankasta. Olin päättänyt puhua lapselle suomea ennen kuin olimme häntä edes hakeneet. Sri Lankassa satuin sanomaan pojallemme jotain ruotsiksi, ja mieheni käski heti kääntää kielen suomeksi. Hän on ruotsinkielinen, mutta on opetellut suomea. Keittiödiplomatiaan kuuluu kuitenkin ruotsin kieli, jotta kaikki ymmärtävät kaiken. Salme Lilleberg Eriksson Sarjan teossa on käytetty lähteenä Turun Siirtolaisinstituutin Jouni Korkiasaaren artikkelia "Suomalaisten Ruotsiin suuntautuneen siirtolaisuuden yhteiskunnalliset syyt 1900-luvulla".Virpi Inkeri virpi.inkeri@sverigesradio.se   

Perjantain aiheita: - 20 vuotta sitten, 27. päivä syyskuuta vuonna 1994 M/S Estonia lähti Tallinnasta kello 19.15 aikataulun mukaiselle vuorolleen kohti Tukholmaa. Tuolloin Tukholmassa asunut Marita Johansson oli matkustajana ja myöhemmin myös osa pelastusmiehistöä Viking Mariellalla. Hän muistaa selkeästi hetken, kun hän huomasi, ettei kaikki ollut kunnossa - Estonian turman jälkeen meriturvallisuuteen on kiinnitetty huomiota ja muutoksia on tehty sekä laivoja koskevissa rakenteellisissa turvallisuusmääräyksissä että siinä miten onnettomuustilanteissa toimitaan - Emerituspiispa Lennart Koskinen oli paikalla kirkon kriisitoiminnan vastuupäällikkönä satamassa lähes  20 vuotta sitten kun Estonia-laiva oli uponnut ja omaiset tulivat turhaan omiaan vastaan - Estonian tragedia on esillä myös taiteessa. Ruotsin länsirannikolla nykyään asuva kirjailija Koo Reiman kirjoitti esikoisteoksensa "Synkkä yö julma meri" muutama vuosi lautan uppoamisen jälkeen - Miten Estonia muistopäivä näkyy Tallinnassa? Toimittaja Kari Lumikero raportoi - Suomalainen elokuvahistrioitsija, -ohjaaja ja -kirjailija Peter von Bagh (1943-2014) kuoli äskettäin. Vuonna 1971 von Bagh ohjasi elokuvan Kreivi. Filmi kertoo nyt jo vuosikymmeniä Tukholmassa asuneesta Pertti Lindgrenistä, joka vuosikymmeniä sitten tuli tunnetuksi lukuisten naissuhteidensa sekä niihin liittyneiden rahahuijausten takia - Sunnuntai-iltapäivänä pidetään Solvallassa kolmevuotiaiden orien ja ruunien mestaruuskilpa Svenskt Travkriterium ja kolmevuotiaiden tammojen mestaruus Svenskt Travoaks. Ravivalmentaja Kai Jussila tietää, että Kriteriumin osanottajista on yksi tähän asti ollut kilparadoilla ylitse muiden - Aamun visa. Perjantaiaamun juontaa Jorma Ikäheimo.

Göteborgilainen muusikko Kristian Anttila kävi Finska Pinnarin perjantaissa kertomassa miksi uusin levy on nauhoitettu kirkossa, jos hänellä enää on esiintymiskammoa, miksi häntä ennen hävetti kävellä kitara kainalossa kaupungilla, mitä tapahtui äskeisellä Etelä-Amerikan kiertueella ja missä päin Tukholmaa hän uskaltaa käyttää pehmohousuja. Juontajina Helena Huhta ja Christian Bertell. (HUOM! Musiikki poistettu tekijänoikeussyistä!) PÅ SVENSKA: Skivaktuella Kristian Anttila besökte Finska Pinnar med historier om den nya skivans inspelning, sin studio på Hisingen i Göteborg och turnén i Sydamerika.

PK Keränen kävi pirkkoineen ja Bone Voyage-levy-yhtiön kolmen muun bändin kanssa ilahduttamassa Tukholmaa muutama viikko sitten. Puheena on muun muassa levy-yhtiö tirehtöörinä oleminen, Bone Voyage-perheen kanssa reissaaminen ja pirkkojen monet sivuprojektit. Alkajaisiksi PK kertoo Tukholman olevan pirkoille mieluinen paikka tulla käymään: