Podcasts about luulin

Nalleja ikkunalaudoilla, maskeja, käsidesiä, etäisyyksien pitämistä, rauhaa, pelkoa sairastumisesta, sairastumisia, yksinäisyyttä, yhteyttä ja ulkopuolisuuden kokemuksia. Korona muutti ihmisten elämää monin eri tavoin. Kokemuksissa voi olla yhteneväisyyksiä, mutta se ei tarkoita sitä, että ne olisivat samanlaisia. – Aluksi korona muutti elämäämme paljon. Emme puolisoni kanssa tavanneet juuri ketään. Kun ymmärryksemme koronan leviämistavoista kasvoi ja saimme ensimmäiset rokotteet, aloimme palata normaaliin arkeen, kertoo nimimerkki Jojo Havaintoja ihmisestä -sarjan jaksossa. Elämää korona-ajassa -teos pohjautuu 84:n 18–30-vuotiaan nuoren aikuisen kertomuksiin elämästään koronapandemian keskellä vuosina 2020–2022. – Osalle vaikutukset olivat kevyempiä kuin toisille. Osa nuorista aikuisista puhui korona-ajasta hyvinkin positiivisesti eri syistä. Toisilla taas kokemuksissa korostuivat yksinäisyys, kärsimys, eristyneisyys ja vaikeus saada tukea omaan tilanteeseen, kertoo nuorisotutkimuksen professori Päivi Honkatukia toimittaja Satu Kivelän haastattelussa. Toimittaja: Satu Kivelä Äänisuunnittelija: Laura Koso Lukijat: Susanna Vainiola, Miika Lauriala, Laura Koso ja Aapo Laakso Musiikki: Epidemic Sound Tuottaja: Pertti Ylikojola Vastaava toimittaja: Ville Vilén Lähteet: Arppa (2023) Luulin että Gallagher, Liam (2020) Liam Gallagher -WASH YOUR HANDS Compilation Honkatukia, Päivi, Kallio, Jenni, Määttä, Mirja (2024) Elämää korona-ajassa — Poikkeusolot nuorten aikuisten kokemana (2024). Vastapaino. Pedersen, Jan (2017) Pohjolan eläimet äänessä. Tammi Vanhala, Ville (2015) Seura: Huhuu naaraat, minä täällä, olen vanha ja yksinäinen – tämän huuhkaja kertoo huhuillessaan syksyisin https://seura.fi/ilmiot/tiede-ja-luonto/huhuu-naaraat-mina-taalla-olen-vanha-ja-yksinainen-taman-huuhkaja-kertoo-huhuillessaan-syksyisin/

How Do We Relationship? on Tamifullin ihmissuhdesarja, joka kuvaa kahden yliopistoa käyvän naisen seurustelua, epävarmuuksia ja henkistä kasvua yli menneisyyden painolastista. Ajankohtaisina aiheina puhumme siitä, miten Tammi myy manganjulkaisunimikkeensä Sangatsu Mangan ja Punaisen jättiläisen H-Town Oy:lle, avaruusscifimangan pioneeri Leiji Matsumoton kuolemasta sekä Ylen kyseenalaisesta mangakuvavalinnasta. Lukujonossa olemme lukeneet Shuzo Oshimin sarjan Blood on the Tracks pokkarit 7-9. --- Kommentoi | Mastodon | Twitter | Instagram --- - Onimai: I'm Now Your Sister - Trigun Stampede (Crunchyroll) - Kaina of the Great Snow Sea (Crunchyroll) - Tsutomu Nihei - Buddy Daddies (Crunchyroll) - Sugar Apple Fairytale (Crunchyroll) - Hopeasokerimestari ja musta keiju - Vinland Saga S2 (Crunchyroll, Netflix) - My Hero Academia S6 (Crunchyroll) 28:15 – HOW DO WE RELATIONSHIP?: ESITTELY - How Do We Relationship? - Sarja Vizin sivustolla (huom: spoilereita naamalle) - Jakso 45, jossa puhuimme sarjasta lukujonossa 30:12 – HOW DO WE RELATIONSHIP?: GENRE JA TYYLI - Jakso 21, jossa puhuimme samoilla alustoilla ilmestyneestä HLBT-sarjasta Our Dreams at Dusk - Miwa ja Saeko päättävät ruveta seurustelemaan ihan vain hetken mielijohteesta, kun ei niitä tytöistä tykkääviä tyttöjä ole tarjolla liiaksi asti (kuva) - Tekijä kertoo jälkikirjoituksessa, että seurustelusuhteista on paljon mielenkiintoisempaa kirjoittaa kuin siitä, miten päädytään seurustelemaan (kuva) - Olin ajatellut, että treffeillä käyminen olisi romanttisempaa (kuva) - Yhteiskunnan odotukset aiheuttavat monille hahmoille paineita “normaaliin parisuhteeseen“: - Usshia eivät oikein romanssit kiinnosta, ja ajatuskin tuntuu siltä, että siitä olisi enemmän vaivaa kuin iloa (kuva) - …Ja jos seurustelemiseen ryhtyisi, pitäisi lakata olemasta vain oma itsensä ja alkaa suorittaa “naisen“ roolia yhteiskunnan silmissä (kuva) - Rikaa ärsyttää, että muiden mielestä hänen kevytkenkäisyytensä täytyy johtua jostain onnettomasta kokemuksesta menneisyydessä (kuva) - Usshi ja Rika tulevat toimeen hyvin, koska ennen Usshin tapaamista Rika on ajatellut, että tyttöjen ystävyydet ovat aina vaikeaa tasapainoilua (kuva) - Pottatukkapoika Kan inhoaa Miwaa, koska näkee bändikaverien suhtautuvan suvaitsevaisesti Miwan erilaisuuteen, vaikka Kan ei lapsuudessaan saanut olla omanlaisensa, vaan piti sopia muottiin – mitä se ikinä tarkoittikaan (kuva) - Kan muistuttaa asenteeltaan (ja hiustyyliltään) Tokyo Tarareba Girlsin ykköspoika Kagitania (kuva), jota Maaret suuresti vihasi jaksossa 38 - Mikkunin mustasukkaisen uuden tyttöystävän mielestä Mikkun ei saa kaveerata Saekon kanssa (kuva) 42:26 – HOW DO WE RELATIONSHIP?: SAEKO JA MIWA - Saeko olettaa aina varmuuden vuoksi, että muut ihmiset eivät hyväksy homoseksuaalisuutta (kuva) - Saeko ei halua tunnustaa omaa mustasukkaisuuttaan, koska ikävien yläastekokemusten vuoksi hän ajattelee, että sellaiseen ei ole varaa (kuva) - Saekoa hävettää näyttää haavoittuvaisuuksia… (kuva) - …Ja sen takia hän ei halua olla seksissä vastaanottavana osapuolena, ja sen yrittäminen ei koskaan oikein onnistu (kuva) - Seaside Stranger - Saeko käyttää tennareita ja t-paitoja, Miwa taas naisellisempia vaatteita ja korkokenkiä (kuva) - Miwa ihailee Saekon taitoa hoitaa vaikeat tilanteet luontevasti (kuva) - Miwaa ahdistaa, kun ihmiset olettavat kaikkien olevan heteroita (kuva) 01:00:14 – HOW DO WE RELATIONSHIP?: KERRONTA JA VISUAALIT - Tekijä kertoo piirtävänsä puhekuplat manuaalisesti, jotta pystyy tuomaan niillä esiin puhujan äänensävyä ja persoonaa (kuva) - Modernit “viivakoodityyliset” etuhiukset (kuva) - Yleisesti ottaen suoraviivaisen kerronnan sekaan on livautettu toisinaan tehokeinoina voimakkaita kikkailuja, kuten ajatuslaatikon sijoittelun Saekon kasvojen päälle hänen miettiessään, että onnistuiko näyttämään oikeanlaisen ilmeen (kuva) - Limittyvät kohtaukset korostavat toisiaan (kuva) 01:12:12 – HOW DO WE RELATIONSHIP?: JULKAISU 01:16:48 – HOW DO WE RELATIONSHIP?: SPOILERIOSIO - “Tätä ette tainneet odottaa” (kuva) - En pysty enää (kuva) - Anteeksi, mutta en uskalla (kuva) - Ihan pohjalla (kuva) - Rumia ajatuksia (kuva) - Yurian jännittävä seurustelukokemus (kuva) - Enää ei anneta puhumattomuuden mädättää välejä (kuva) - Yurialla on epävarmuuksia myös (kuva) - Tottelua epävarmuudesta ylipääsemiseksi (kuva) - Mikä oikeastaan edes lasketaan seksiksi? (kuva) - Olisipa ollut kiva, jos olisit sanonut noin minullekin (kuva) - Tamaki on epäsosiaalisen ulkokuorensa alla kiusoittelija (kuva) - Luulin että me puhuttiin tästä jo? (kuva) - Miwankin täytyy ryhdistäytyä ja olla aikuisempi (kuva) - Mitähän sitten seuraa? (kuva) - Saeko ja Miwa kommentoivat kunkin pokkarin lopussa kyseisen pokkarin tapahtumia - onko näiden loppukommentaarien tarkoitus antaa vihjeitä tulevasta? (kuva) 01:53:15 – HOW DO WE RELATIONSHIP?: YHTEENVETO 01:55:04 – SANGATSU MANGA JA PUNAINEN JÄTTILÄINEN MYYDÄÄN H-TOWNILLE - Blogipostausmuotoinen tiedote kaupasta Sangatsu Mangan verkkosivuilla - Jakso 74, jossa puhuimme kuulumisissa Maaretin Tukholman-matkasta ja Ruotsin mangamarkkinasta 02:08:20 – LEIJI MATSUMOTON KUOLEMA - Leiji Matsumoto - ANN:n uutinen Matsumoton kuolemasta - Space Pirate Captain Harlock - Galaxy Express 999 - Originaalianime Space Battleship Yamato, jossa Matsumoto oli ohjaajana - Interstella 5555 (YouTube) - Daft Punk - Kääntäjä Zack Davissonin twiittiketju Matsumotosta - Ranskalainen sanomalehti Libération kunnioitti Matsumoton poismenoa omistamalla 21.2.2023 ilmestyneen lehden etusivun aiheelle - ANN:n uutinen Matsumoton Italiassa vuonna 2019 saamasta sairaskohtauksesta 02:16:48 – YLEN JAPANI-AIHEISEN UUTISEN KYSEENALAINEN KUVAVALINTA - Ylen artikkeli suojaikärajan nostamisesta - Petterin aiempi Twitter-ketju suojaikäraja-aiheesta - Petterin Twitter-kommentti, jonka kommentteihin myös kuvavalinnan tekijä tuli keskustelemaan - Keskustelua - The Guardianin artikkeli alaikäisten seksualisoimisesta 02:27:48 – HAMPAANKOLOSSA: MANGAN PROMOVIDEOT - Jakso 78, jossa puhuimme mangan promovideoista - Vizin animoitu promovideo sarjalle Helck 02:29:14 – HAMPAANKOLOSSA: SHOUNEN-AI - Jakso 79, jossa puhuimme The Heart of Thomas -keskustelun yhteydessä shounen-ai-termistä 02:32:53 – KUULIJAKOMMENTTI: DIGIMANGA - The Food Diary of Miss Maid - Jakso 29, jossa puhuimme siitä, mistä mangaa voi ostaa - Mainittuja kuukausimaksullisia manganlukupalveluita: - Azuki - Mangamo - Crunchyroll - Mainittuja digitaalisen mangan kirjakauppoja: - BookWalker - Amazon - Kobo 02:38:16 – KUULIJAKOMMENTTI: SUGAR SUGAR RUNE - Jakso 78, jossa puhuimme Sugar Sugar Runesta - Antti Valkaman twiitti sarjan heikoista uusintapainosmahdollisuuksista - Kirjastohaku Finna.fi 02:40:38 – KUULIJAKOMMENTTI: THE ROSE OF VERSAILLES - Jakso 59, jossa puhuimme sarjasta The Rose of Versailles - Tekijä Riyoko Ikedan myöhempi historiallinen manga The Window of Orpheus muutti nuoremmille tytöille suunnatusta Margaret-lehdestä vähän vanhemmille tytöille suunnattuun Seventeen-lehteen - Seven Seas -kustantajan Claudine-julkaisu - Linternauten haastattelu Miwa Sakain kanssa (ranskaksi) - Miwa Sakai - Esseemangaa Sakai Miwa no shoujo manga senki ei ole listattu juuri millään englanninkielisellä mangadatasivustolla vielä - Mineko Yamada - Suzue Miuchi - Glass Mask - Showa 24 -ryhmä - Yasuko Aoike - From Eroica with Love 02:48:00 – LUKUJONOSSA: BLOOD ON THE TRACKS 7-9 - Blood on the Tracks - Jakso 74, jossa puhuimme pokkareista 1-4 ja jakso 76, jossa puhuimme pokkareista 5-6 03:08:56 – LOPETUS

Alkoholismin taustalta löytyy muun muassa perinnöllisiä tekijöitä, lapsuudessa koettu trauma ja ulkopuolisuuden tunteita. Myös juomalla tulee alkoholistiksi, sanoo Kristiina Lönnroth, joka on katsonut alkoholismia monesta kulmasta. Hän toimii tukihenkilönä erilaisissa alkoholistien ryhmissä ja hänellä on myös omakohtaisia kokemuksia riippuvaisuudesta. Terapeutti Pirita Jaaksi keskustelee Kristiina Lönnrothin kanssa alkoholismista ja miten alkoholin väärinkäyttö dominoi perhedynamiikkaa sekä vaikuttaa perheen arkeen. Kristiina Lönnroth on työskennellyt vuosia alkoholistien läheisten sekä naisalkoholistien tukitoiminnan parissa. Hänellä on myös omakohtaisia kokemuksia alkoholiriippuvaisuudesta. Hän kasvoi perheessä, jossa isä joi. Kristiina puolestaan alkoi lukioikäisenä käyttää runsaasti alkoholia kuten monet muutkin hänen koulukavereistaan. Riippuvaisuus oli riistäytyä käsistä, kunnes Kristiina 24-vuotiaana oivalsi, että alkoholinkäyttö oli lopetettava."Luulin, että juon pahaan olooni ja että alkoholi helpottaa. Sitten tajusin, että olen juomisessa kiinni ja alkoi pelottaa, että minusta tulee viisikymppinen kaappijuoppo. Minun on pakko lopettaa." Kristiina Lönnroth Kristiina Lönnroth kertoo myös, että mikäli ei olisi ajoissa päässyt alkoholiriippuvaisuudestaan eroon, se olisi saattanut viedä häneltä hengen. Hän sai apua raitistuneilta henkilöiltä kuin myös riippuvaisuutta käsittelevästä kirjallisuudesta.Kristiina Lönnroth on tukiryhmätyössään nähnyt, mitkä tekijät vaikuttavat hyvään lopputulokseen ja raitistumiseen. Mitään pikavoittoja ei ole olemassa, vaan raitistuminen on monivaiheinen prosessi. Tukiryhmissä pitää käydä säännöllisesti, vertaistukea kannattaa pyytää toisilta raitistuneilta. Terapeutin, papin tai jonkun muun luotettavan henkilön puoleen on hyvä kääntyä, jos on tarve purkaa tunnekuormaansa, Lönnroth luettelee. Hän korostaa myös perheen antaman tuen merkitystä."Olen nähnyt tosi paljon toipuneita alkoholisteja. Apua saa, kun sitä hakee, ja vertaistukiryhmiä löytyy." Kristiina Lönnroth Ruotsissa toimii suomenkielisiä AA-ryhmiä (Anonyymit alkoholistit) muun muassa Södertäljessä sekä Göteborgissa. Netistä löytyy runsaasti muita suomenkielisiä alkoholistien sekä alkoholistien omaisten tukiryhmiä.Kipupiste-ohjelma haluaa välittää toivoa sekä madaltaa kynnystä puhua mielen voinnista. Ohjelman juontaja on tukholmalainen kognitiivinen käyttäytymisterapeutti Pirita Jaaksi. Virpi Inkeri, tuottaja virpi.inkeri@sverigesradio.se

Kun 16 vuotias Devon palasi isältään takaisin äitinsä luokse viettämään halloweenia, teki hän järkyttävän löydön talosta. Podcast ei sovi lapsille eikä herkille.

VLOG #69 Ehdokkuus, luulin että kuolen, kilpailun kulttuuri, rakkauselämä by Kaarle

Ajattelin nuorempana, ettei aikuisille naisille enää huudeta kadulla törkeyksiä. Luulin väärin, sanoo Laura Hallamaa kolumnissaan.

Tällä viikolla OlympiaCastin vieraana on Tokion paralympialaisiin tähtäävä Amanda Kotaja. Maailman parhaisiin T54-luokassa lukeutuva Kotaja avaa pyörätuolikelauksen saloja ja vaatimuksia menestymiseen maailman huipulla. Amanda Kotaja on yksi maailman parhaista pyörätuolikelaajista T54-luokassa. Meriittilistalta löytyy muun muassa kolme maailmanmestaruutta, kolme MM-hopeaa ja useita EM-mitaleita pitkältä aikajänteeltä. - Sanoisin, että ainakin nykyisin olen taitava kilpailija. Sytyn kilpailuihin ja suoritan aina kilpailuissa paremmin kuin treeneissä. Koen, että pääkoppani on aika vahva, ja myös itseluottamusta on paljon. Tiedän, mitä teen ja voin luottaa siihen, Kotaja pohjustaa menestyksensä saloja OlympiaCastin vieraana. - Kaikki menestys tuli minulle aikanaan nopeasti – ehkä minulla on luontaista lahjakkuutta pikamatkoille. Kropaltani en ole mikään ihanteellinen kelaaja; minulla on jyrkkä skolioosi, jota juuri kenelläkään muulla luokassani ei ole. Se asettaa minulle haasteita, jotta saan kelauksen tasapainoiseksi, mutta en ole antanut sen häiritä. Olen vain tehnyt paljon töitä. 26-vuotias Kotaja on edustanut Suomea jo kaksissa paralympialaisissa, ja hänet on jo valittu tämän kesän kisoihin Tokioon. Kun alla on sadalta metriltä edellisistä paralympialaisista sijat neljä ja kuusi, Riossa pettymään joutunut Kotaja janoaa mitaleille loppukesästä Japanissa. - Se on tosi iso maali. Tätä on odotettu kauan. Luulin, että Rio olisi ollut tähtihetkeni, mutta se päättyi pettymykseen. Sitä kautta toivoisin vieläkin enemmän, että Tokiossa menisi kaikki hyvin. Se, että olen pystynyt valtavan hienoihin suorituksiin vaikkapa MM-areenalla – miksi en pystyisi tekemään sitä myös paralympialaisissa? Suomessa on useita huippukelaajia, ja etenkin samassa T54-luokassa kelaavalla Leo-Pekka Tähdellä on ollut iso vaikutus siihen, että Kotaja on pyörätuolikelauksen pariin päätynyt. OlympiaCastin vieraana Kotaja avaa elämäntarinaansa, urapolkuaan ja sitä, mitä menestyminen maailman huipulla pyörätuolikelauksessa vaatii. - Olin päättänyt, että minusta tulee pyörätuolikelaaja, koska tykkäsin vauhdista. Myös Leo-Pekka Tähden esimerkki ja menestys vauhditti sitä ajatusta, jo 13-vuotiaana vuonna 2008 lajin pariin päätynyt Kotaja muistelee.

Puolustusvoimain lippujuhla Pitkät perinteet yllättivät, ja tiedot tietysti netistä löytyivät. Luulin aina niin, että Puolustusvoimien lippujuhlaa Mannerheimin kunniaksi vietettiin. Totta tietysti tämäkin, mutta silloin myös ansiomerkkejä jaettiin. Sotaväen lippujuhla 1919 alettiin viettämään, ja myöhemmin päivä kesäkuulle siirretään. Liputuspäiviä olivat kumpikin, ja kun toukokuun kolmantena sunnuntaina Kaatuneiden muistopäivää vietettiin, oli ehkä selvempää siirtää Puolustusvoimien juhlaa hieman pidempään. Kaatuneiden muistopäivänäkin liputetaan ja tietenkin tänäänkin liput tankoon hilataan. Tänään Puolustusvoimain lippujuhlaa vietetään, ehkä Marskin syntymäpäivä jonkun mielessä häivähtää. Ulla-Maija Mantere

Petipuheita on podcast, jossa puhutaan asioista joita kuiskataan pimeässä. Seuraa instagramissa @petipuheitapodcast @noorakulta ja @senseijudie. Uusi jakso joka sunnuntai, kiitos kun kuuntelet!

Ruskeita pölyisiä moottoripyöriä on kasattu pihalle pinoon. Katolta roikkuu irti revitty sähköjohto. Paaluille rakennetussa puutalossa olohuoneen jäännökset ovat kivikasan alla. Video, jota katsoimme, kertoi päivästä kolmen vuoden takaa, jolloin vihainen väkijoukko hyökkäsi 60-vuotiaan Samsonin kotiin, yritti tappaa hänet ja hänen perheensä ja onnistui lopulta ajamaan heidät pois kylästään. Perhe oli juuri löytänyt uskon Jeesukseen. Samsonin perheväkeen kuului kolme sukupolvea, yhteensä kaksikymmentä ihmistä. He asuivat burmalaisessa kylässä ja olivat buddhalaisia muiden kylän asukkaiden tavoin.”Buddhlaisena tein hyvää monin tavoin. Luulin, että pelastuisin ja pääsisin hyvään paikkaan”, Samson kertoi Open Doorsin tiimille. ”Aina ei kuitenkaan voinut uhrata tarpeeksi, eikä meditoida. Tiesin joutuvani helvettiin niiden asioiden tähden, joita en pystynyt tekemään”, Samson jatkoi.   https://opendoors.fi/?p=33114

Luulin, ettei mikään kielto koskaan voisi lopettaa liikettä yli länsirajan. Olin väärässä, sanoo Ruotsin Haaparannalla asuva, Lapissa työskentelevä vapaa toimittaja ja tietokirjailija Pekka Juntti kolumnissaan.

Maalaistyttö miettii maailman menoa.

Luulin, että deletoin vahingossa tämän haastattelun, mutta tänään se löytyi! Testaan, kuinka hyvin 10-vuotias kaksikielinen lapsi osaa kääntää sekalaisia lauseita englannista suomeen.

Liisa Tolonen on kasvattanut yksin kolme lasta. Helmi on vanhin ja hänelle äiti on tuki ja turva, joka harvoin yllättyy mistään. Kun Helmi ja hänen veljensä hankkivat perhetatuoinnin, oli itsestään selvää, että myös heidän äitinsä tatuoisi myös sanan Perhe paksuilla kirjaimilla ranteeseen. Koko homma oli yllätys: kaikki perheen kolme aikuista lasta hankkivat tatuoinnin yhdessä äitinsä kanssa. "Hän luottaa meihin niin paljon, että hän ei tiennyt, millainen siitä tulisi, ennen kuin tatuointi oli valmis." Helmi jätti lukion kesken kertomatta siitä äidilleen. Kului puoli vuotta ennen kuin totuus paljastui. Luulin, että äiti olisi pettynyt, mutta hän oli ihan okei asian kanssa ja sanoi, että voisin mennä töihin tai tehdä jotain muuta. Kahden aikuisen ystävyys Helmi muutti Helsinkiin ja istui isänsä yksiössä kuunnellen tämän virsiä. Töitä tai uusia ystäviä ei löytynyt. Sitten äiti tuli käymään ja siitä alkoi kahden aikuisen ystävyys. Olin tosi iloinen, kun äiti tuli käymään, ja sitten menimme kaljalle ihan niin kuin kaverukset. Puhelu äidille on sarja, joka käsittelee äitisuhteita. Tämä on sarjan neljäs osa. Jaksossa kuultu kappale: Mary Lattimore The Quiet Night Julia Wiræus julia.wiraeus@sverigesradio.se

Henkinen kasvu - mitä se oikeastaan on? Tämän sanaparin alle mahtuu monenlaista, chakroista egoon ja manifestoinnista ykseyteen ja siksi tuntuukin tärkeältä tarkastella hieman, mitä se henkinen kasvu oikein on, mihin se oikein tähtää?Myönnän heti kättelyssä, että minulla henkinen kasvu käynnistyi varsin naiivisti ja jotenkin arkeen juurtumatta. Se oli enemmänkin hieman levottoman tuntuista mantrojen hokemista, jossa koitin mahtua johonkin uuteen muottiin. Henkisen ihmisen muottiin. Henkisyydestä voi myös tulla defenssi, jolla vältetään katsomasta elämää ja todellisuutta tässä ja nyt. En halunnut nähdä addiktiotani, parisuhteeni haasteita, en halunnut nähdä sisäistä tuskaani vaan ahmin kirjoja, kursseja ja koitin ikäänkuin ohittaa ihmisyyteni haasteet liimaamalla henkisen kuoren suojaksi. Luulin, että vapaus on sitä, että saa tehdä mitä haluaa. Että vapaus olisi vapaissa työajoissa, ulkomaan matkoissa ja ties missä. En halunnut nähdä mieleni vankilaa, jonka katsominen oli vielä liian kipeää. En siis tietoisesti paennut henkisyyteen, vaan tiedostamattani. Onneksi kuplani kuitenkin puhkesi, vaikka se tuntuikin siltä kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Ai, mitään pikaratkaisua ei olekaan? Oli oikeasti suostuttava ei-tietämisen tilaan, oli suostuttava sietämään epämukavuutta, oli katsottava omia kaavojaan hyvin rehellisesti. Oli annettava ”Hyvin mulla menee” -maskin sulaa ja uskaltautua tuntemaan syvälle haudattu tuska. Tällä matkalla olen toki edelleen, mutta se ei enää säikäytä minua niin, kuten aiemmin. Nyt ymmärrän, että itsensä ja todellisuuden katsominen on hidasta, paikoin hyvin epämukavaa ja sitoutumista vaativaa. Mutta palkinto on myös todella sen arvoinen. Minulle sitoutuminen omaan matkaani ja itseni kohtaamiseen on paljastanut että elämässä on jotakin, joka kannattelee, kamalimmiltakin tuntuvista hetkistä huolimatta. Pelko ei ole kadonnut, mutta ei sen kuulukaan. Pelollekin on kokonaisuudessa ihmisyydessä tilaa. Tuntuu siltä, että elämässä on tilaa, ennenkaikkea psykologisesti. Minulla on edelleen omat harjoituksen paikkani ja keskeneräisyyteni, tottakai. Nyt ajattelen, minun henkiselle kasvulleni suurin lahja on ollut asettua ihmisyyteen, inhimillisyyteen, ei pyrkiä sen yläpuolelle. Vapaus ei olekaan sitä, että saa tehdä mitä haluaa, vaan vapaus on ennen kaikkea vapautta omista mielen rakenteiden kaavoista. Vapaus on sitä, että ei tarvitse pelätä itsessä herääviä tunteita tai ajatuksia. Vapaus on sydämen avaamista kaikelle sille mikä itsessä tapahtuu, myös sokeudelle, naiviudelle ja varjoille. Ensimmäinen askel vapautumisen matkalla on tulla tutuksi oman vankilansa kanssa. Tämä ei tapahdu hetkessä, siihen ei ole mitään quick fix- tietä. Se on elämään suostumista ja senkin sallimista, ettei aina kyllä huvita suostua. Pääsin keskustelemaan omien rakkaiden opettajieni, Kehto koulun Tommin ja Emilian kanssa siitä, mitä henkinen kasvu oikeastaan on, podcastille. Kuuntele keskustelumme alta.

Kuntourheilu on muuttunut niin överiksi, että tavallinen tennarinkuluttaja ei uskalla ostaa enää hyvännäköisiä lenkkareita. Vaatimus maratonista seuraa, ehkä jopa hautaan asti. Tein sen virheen, että ostin lenkkarit. Luulin, että ne olivat vain lenkkarit. Keski-ikäisen miehen rumat tummansiniset kajakit. Mitäänsanomattomat umpiot, joihin piilottaa varpaat tuulelta suojaan - ja pohjassakin jotain kuminkaltaista, joka pehmentää elämästä raskautetun askelta. Vaan ei. Minähän ostin kuulemma elämänmuutoksen. Ostin intohimon ja kaiken tarkoituksen. Kuudella kympillä! En ole vielä testannut niitä. Oikeasti olen sitä mieltä, että uudet lenkkarit ovat parhaimmillaan kirjahyllyssä. Juostessa ne muuttuvat jotenkin likaisiksi. Kirjahyllyssä ne ovat kuin Dalin veistos: muistuttavat absurdilla tavalla kaiken katoavaisuudesta. Jonain päivänä juokseminen loppuu. Silloin punnitaan mitä ihminen todella on, ilman laadukkaita juoksukenkiä. En saanut tennareita ulos leivinpaperista, kun jo kuulin korvissani sanat: syksyllä sitten maratonille! Yhdessä treenataan ja työ alkaa Nyt. Ennen lause olisi ollut huumoria. Nyt se on ihailtavaa määrätietoisuutta ja uuden elämän vähimmäistavoite. Muutuin uimahallipyyhkeeksi, menin kasaan. Ei auttanut vaikka sanottiin, että huumoriahan tämä, kun ei se ole. Juoksemisen aloittamisessa tuskaisinta ovat ensimmäiset kolme kuukautta. Siksi en ole koskaan aloittanut. Kokeillut olen munasti, pieniä repäisyjä. Katseet ovat kertoneet, miten ihmiset ovat ilahtuneet nähdessään Fingerporista karanneen hahmon harjoittavan omintakeista kulkuaan. Suussa ei viivy ainoastaan verenmaku, se sekoittuu väljähtänyttä Portteria muistuttavaan vatsahappoon ja jostain on lurautettu ylivuotista sillilientäkin sekaan. Siinä sorbetissa ei haaveile marathonista. Mielessä on vieläkin ylevämpää: ihmisarvoinen elämä. Liikunta on muuttunut. Huippu-urheilijan pitää olla ankara itselleen, jos haluaa olla. Nyt tuo ankaruus ja rajut aikataulut ovat hiipineet tavallisten arkeen. Jos ostat juoksukengät, niin kuin minä idiootti krapulassa tein, se on sitten menoa. Missä on sykemittari? Mobiilikunto-ohjelma? Exeltaulukot. Seuranta. Proteiinijauheet. Kisakausi. Herkistely. Intervallit - ja nirvana. Sosiaalinen media on kuin luotu juoksupäiväkirjaksi. Punoittavia naamareita, kuin kahden tunnin jörnimisen jäljiltä. Alla kilometrit, aika ja keskisyke. Kukaan ei jää siitä tiedosta paitsi kuinka usein meidän perheessä lihan iloja harjoitetaan. Voisin kuvitella, että kävisin jolkuttelemassa kevään kunniaksi kerran viikossa. Löysästi. Kääntyisin katsomaan perseet rytmin rikkoontumatta. Pysähtyisin Lounaispuiston grillin kohdalle vähäksi aikaa nuuhkuttelemaan. Kyseessä on kuitenkin maailman toiseksi parhaat hajut. Mutta kun en uskalla! Maailma ehti jo muuttua. Media teki elämästämme sietämätöntä. Sukeltajakin tietää, että ympäristön painetta ei pysty kiertämään. Olen niin heikko, että saattaisin lähteä mukaan hulluun urheiluun. Kohta jo juoksisin viisi kertaa viikossa ja lihaskuntoharjoitteet päälle. Olisin mennyttä miestä. Häpeäisin itseäni. Luin tänään terveysuutisen. Se oli päivän kahdeksas. KOVA HIKILIIKUNTA VÄHENTÄÄ KUOLEMANRISKIÄ. Minä kun luulin, että kaikki kuolevat. Ei. Ne jotka juoksevat kovaa säilyvät ikuisesti hengissä. Reippaan ilmekin kertoo uskosta. Jos nyt saisin mielenhäiriön ja survoisin jalkani niihin uusiin lenkkareihin, juoksisin pakoon kuolemaa. Näyttäisin hätääntyneeltä. Halveksisin lahjaa, hetken kauneutta. Maailman vanhin ihminenkin kuoli. Mietin eilen, miksi se on uutinen. Tänään tajuan, että kirjoittaja oli joku lahjakas harrastajajuoksija. Hänen maailmankuvansa sai jarrutusjäljen. Maallikkosaarnaaja Maasola

Ali Jahangirin mukaan suomalaisuuden kulttuurin muutos on käynnissä, alkaen nuorista. Esimerkiksi yksittäisten suomalaisten menestystarinoiden myötä suomalaisuus on erilaista 90-lukuun verrattuna. Iranista Salon kautta Turkuun 10-vuotiaana tullut koomikko Ali Jahangiri muistaa maiden vaihdoksen ajan hyvin. Maahanmuuttotilanne on ollut tunteellinen vanhemmille.Muistan kun mutsi itki ja faija sanoi "kyllä se tästä, kyllä me pärjätään".Koomikko Ali JahangiriHän oppi lapsena suomen kielen nopeasti - kielitaito oli pian äidinkielen tasoista. Kuitenkin nuorena Jahangiri viihtyi paremmin muiden maahanmuuttajataustaisten nuorten kanssa. Siinä sosiaalisessa viitekehyksessä sain olla oma itseni. Ei tarvinnut toistumiseen kertoa mistä on, kuka on, kauanko olen ollut Suomessa ja miksi osaan näin hyvin suomen kieltä.Komiikkaa kipupisteissäLapsuuden suuret muutokset muovasivat Jahangirista sosiaalisen kameleontin, vaikka huomionhakuisesta nuoresta kasvoikin pohtiva ja hieman vetäytyvä aikuinen. Nuorella iällä opittua kielitaitoa hän käytti myös vanhempiensa kanssakäymisen tulkkaukseen.Saatoin koulusta tullessani lähteä isän kanssa käymään psykiatrilla kuullen hänen itsemurha-ajatuksiaan, ja illalla soittaa kaverille koriksen pelaamisesta.Koomikko Ali JahangiriKosketus komiikkaan on Jahangirilla ollut aina - hän on ollut "luokan pelle". Huomionhakuisuus ja kommentointivalmius ovat saaneet opettajat toistamaan mantraa, jossa hän ei olisi kykeneväinen keskittymiseen, ja että hän häiritsee muiden työtä. Perinteistä palautetta, jota läpi elämäni olen saanut kuulla on, ettei minusta tulisi yhtikäs mitään, Jahangiri miettii.Erilaisuuden edut ja taakkaJahangirista kuitenkin tuli jotakin: hän on opiskellut taloustieteitä, keksinyt oman liikeidean ja saanut myös vuoden 2015 koomikko -tittelin. Taustansa ja ulkonäkönsä erilaisuuden hän on kääntänyt urallaan hyödykseen. Kaikki on perustunut siihen, ja vaalin erilaisuuttani.Rasistisia kommentteja koomikko kuulee harvoin, ja hän sulkee ne hyvin nopeasti pois. Tosin Jahangiri epäilee olevansa rasistisen kommentoinnin kohderyhmää:Olen melkein kaksi metriä pitkä ja painan 127 kiloa. Näytän siltä, että syön huutelijoita aamupalakseni.Koomikko Ali JahangiriErilaisuus on kuitenkin myös taakka. Nykyinen maahanmuuttokeskustelu on leimannut koomikon keveäksi tilannekommentaattoriksi. Minusta on tullut medialle jonkinlainen turvapaikkaekspertti, vaikken jaksa puhua aiheesta koko aikaa. Luulin, että voisin puhua pakolaisuudesta jonkinlaiseen henkilökohtaiseen suhteeseen nojaten, mutten voikaan.Kehitys on aina hyvästäMielestäni on hieno asia, että lapset voivat katsoa vanhempiaan ja sanoa "noi ei vaan tajuu".Koomikko Ali JahangiriMaailma menee eteenpäin, ja se on Jahangirin mielestä hyvä asia. Sukupolvien tulee aina luoda omaansa edelliseen verrattuna, ja heidän ei välttämättä tarvitse ymmärtää toisiaan.Jahangiri vitsailee, että ehkäpä hänen omien lastensa tulevaisuudessa valkoihoisuus on vähemmistönä Suomessa. Ne ihmiset, jotka tosi asiassa pelkäävät sellaista tilannetta, pelkäävät Jahangirin mukaan jotakin aivan muuta kuin ihonväriä. He pelkäävät kehitystä, ja suomalaisuuden muuttuvaa määritelmää. Kyseessä on osittain silkkaa rasismia ja rotuopin mukaista ylemmyyden tunnetta. Uskon kuitenkin, että suurin osa näistä ihmisistä hakee itse paikkaansa yhteiskunnassa, tai he kokevat itse syrjäytyneisyyden tunnetta.Artikkeli  Salla Turunen salla.turunen@sverigesradio.se Toimitus Lina Puranen Maziar Farzin sisuwebb@sverigesradio.se