Podcasts about vaikkei

Valtakunnallinen Keliakiaviikko on käynnissä huipentuen Suomen suurimpiin gluteenittomiin kahveihin lauantaina 7. syyskuuta. Teija Yli-Savola ja Maritta Palmroth Päijät-Hämeen keliakiayhdistyksestä muistuttivat Radio Voimalla maanantaina, että keliakia on autoimmuunisairaus. - Vaikkei ole hengenvaarallisesta taudista kyse, niin se on aluksi järkytys. Muistan itse, kun minulle tähystyksen jälkeen sanottiin, että tämä on selvä juttu ja menin kauppaan. Ostin pakkasesta leipäpaketin ja minulle tuli melkein itku siitä, että tätäkö syön nyt sitten loppuelämäni. Enkä saa ruisleipää, josta hirmuisesti tykkäsin, muisteli Yli-Savola tilannetta 20 vuoden takaa, kun gluteeniton valikoima oli vielä paljon suppeampi. Tiedätkö sinä oikeat vastaukset näihin väitteisiin? 1. Keliakia on allergia. 2. Keliakia todetaan yleensä vauvaiässä. 3. Keliaakikko voi syödä ilman oireita pieniä määriä gluteenia. 4. Gluteeniton ruoka on yleensä tavallista ruokaa kalliimpaa. 5. Ainoa lääke keliakiaan on ruokavalio, joka sisältää suomalaista ruista, vehnää ja ohraa. Kuuntele haastattelusta oikeat vastaukset.

Kansainvälistä vapaaehtoisten päivää vietetään Suomessa perjantaina 2.12. Päijät-Hämeen vapaaehtoistoiminnan verkoston alueellinen koordinaattori Hanna Virtanen pohti torstaina Radio Voimalla, millainen Suomi meillä olisi ilman vapaaehtoisia toimijoita. - Yhteiskuntarakenne on sellainen, että jos sieltä tiputtaisi pois kolmannella sektorilla tehtävän työn, joka pääasiassa on juuri sitä vapaaehtoistyötä, niin kyllä se aika erilaiseksi muuttuisi. Meille jäisi enää julkinen ja yksityinen puoli toimijoiksi, niin siitä voi jokainen miettiä, minkälainen Suomi meillä olisi ilman vapaaehtoistoimintaa. Virtanen on puhunut vapaaehtoisteemasta myös nuorten kanssa. - He eivät ole ehkä ymmärtäneet jo tekevänsä jotain vapaaehtoistoimintaa. Jos he ovat vaikka rippi- tai protu-leirillä olleet ohjaajina, niin kyseessä on vapaaehtoistoiminta. Voi olla, että siellä omassa elämässä jo on vapaaehtoistoimintaa, vaikkei sitä ole ajatellutkaan sillä nimellä. Myös junioriurheilussa on Virtasen mukaan paljon junioritoimijoita, jotka myös tekevät joukkueissa vapaaehtoistyötä. - Vapaaehtoistoimintaa voi tehdä myös esimerkiksi ympäristön, eläinten, ikäihmisten tai lapsiperheiden hyväksi, Virtanen luettelee. Vapaaehtoistoiminta ei ole koordinaattorin mukaan pelkästään sitä, että autetaan jotain kohderyhmää tai vaikkapa pidetään ympäristöstä huolta siivoamalla jokin kohde. - Se miten hyvä mieli siitä tulee, on erikoinen ja hieno juttu. Sitä on vaikea yrittää selittää sellaiselle ihmiselle, joka ei ole vielä ollut mukana toiminnassa ja saanut itse kokea sitä. Kuuntele haastattelu. Kuva: Hanna Virtanen

Auntien Johanna Varje vieraanaan Marie Styf-Mannonen Coorilta pohtivat hyvinvointistrategioita työyhteisössä, jossa on erityyppisiä työnkuvia ja erilaisia työympäristöjä. Tarvitaanko eri tyyppistä työtä tekeville työntekijöille erityyppisiä hyvinvointistrategioita? Coorilla lähtökohtaisesti tarjotaan kaikki hyvinvointipalvelut koko henkilöstölle, mutta osa palveluista, kuten fyysiseen hyvinvointiin liittyvät, on ehkä mietitty enemmän fyysisesti raskasta työtä tekeville. Mielenterveyden hyvinvointi on viimeisinä vuosina noussut tosi vahvasti esille, ja se on asia mihin halutaan ennaltaehkäisevästi puuttua. Vaikkei isoja ongelmia olekaan, tiedetään, että mitä varhaisemmassa vaiheessa niihin voidaan puuttua, ehkäistään niiden eskaloituminen siten, että ne näkyisivät tunnusluvuissa esimerkiksi sairauspoissaolodiagnooseissa. Miten hyvinvointipalveluiden viestiminen onnistuu eri työntekijäryhmille, esim. heille jotka eivät tee jatkuvasti läppärillä työtä? Mitä pelisääntöjä eri kanaviin pitää luoda? Kuuntele Marien vinkit monipuolisen työyhteisön työhyvinvointistrategioihin.

Onko suomalaisesta ilosta vientituotteeksi? Entä kuinka teinitytöltä luonnistui startupin perustaminen, rahoituksen hakeminen ja riittikö rahkeet menestyksen luojaksi? 30 000 käyttäjää ei voi olla väärässä ja liikevaihto onkin jo kriittisen lasikaton läpäissyt. Vedettävänä on 15 hengen nopeasti kasvava, jo paikkansa ottanut yritys. Cuckoo on Veera Lehmosen perustama työelämän hyvinvointia edistävä sovellus, jonka idea kumpuaa työharjoittelun aikana syntyneestä oivalluksesta. Istumatyö on uusi tupakka, kuten terveystutkijat toteavat. Ja se tylsistää. Piristäisikö pieni taukoliikunta? Ideaa olisi voinut tulla liikuntapalveluita yrityksille tuottavan firman. Se olisi ollut helpompaa, mutta rima oli korkeammalla, katseet maailmalla. Vaikkei perustajilla ollut teknologiaosaamista, lähdettiin ideaa paketoimaan softaksi, sillä vain siten myös maailma olisi valloitettavissa. Vaikka kyse onkin SaaS-softasta, eli pilviohjelmistosta, ei Cuckoo ole onneksi sortunut tekemään businestä ATK-poikien menestysmalleilla, vaan business-malliissakin on monta tärkeää innovaatiota. Alkuun päästiin… Mutta sitten kuoli ohjelmistokehittäjä! Jos sijoittajille ei olisi tullut lupauksia annettua, olisi pyyhe lentänyt tässä kohtaan kehään. Onneksi ei lentänyt, vaan nuorella sisulla ja aina positiivisella otteella haaste selvitettiin. Matkalle mahtuu myös toisen perustajan lähtö firmasta. Sekin on monella startupilla edessä, ennemmin tai myöhemmin. Puhutaan siis Cuckoosta, Veeran yrittäjätarinasta, työhyvinvoinnista ja muista startupin ja startup-yrittäjän matkaan väistämättä kuuluvista asioista. Katso episodi YouTubessa (alla) tai kuuntele se verkossa tai suosituimmissa podcast-sovelluksissa. Episodin blogijutun löydät: https://blog.loyalistic.com/fi/teinitytosta-kasvuyrittajaksi-suomalaisesta-ilosta-vientituote-vieraana-veera-lehmonen-cuckoo Veera Lehmosta voit seurata LinkedInissä: https://www.linkedin.com/in/veera-lehmonen-21193384/ Cuckoota voit kokeilla ilmaiseksi: https://cuckoo.fi/fi/ Antti Pietilää voit seurata: https://www.linkedin.com/in/anttipietila/ Loyalistic voit seurata: https://www.linkedin.com/company/loyalistic

Sosiaalisen median vaikuttajat ovat innovatiivisia yrittäjiä ja alansa pioneereja, mutta silti heidän työtään vähätellään, sanoo vapaa toimittaja Johanna Malinen kolumnissaan.

  Tänään haluan puhua tarkemmin niistä neljästä pelosta, joita olen huomannut että yrittäjillä brändäämiseen liittyy.  Olen jo usean vuoden ajan pyörittänyt verkossa Brändää osaamisesi -workshopia, joka on kolmiosainen videosarja, koulutus brändäämisestä. Siinä olen kysynyt yrittäjiltä, mikä esiin tulemisessa oikeastaan pelottaa ja nämä ovat ne neljä asiaa, jotka jatkuvasti nousevat esiin. Kuuntele podcast-jakso tästä.     Jos et halua kuunnella, lue tiivistelmä jaksosta tästä:   Kuulostaako jokin näistä sinusta tutulta? 1. Riittämättömyyden tunne, huijarisyndrooma Eli se tunne, kun "en vielä ole riittävän hyvä". "Sitten kun vielä saan tehtyä tuon tutkinnon, lopputyön, väitöskirjan... silloin voin kutsua itseäni asiantuntijaksi, nostaa itseni esiin." "Kun olen vielä käynyt tuon kurssin ja syvennyn vielä tuohon aiheeseen." "Sillä mitä jos paljastuukin, että en tiedä ihan kaikkea..?" Huijarisyndrooma on sitä, että pelkää vain huijaavansa kaikkia. Että muut luulevat sinun tietävän enemmän ja osaavan enemmän kuin oikeasti tiedät ja osaat. Mutta sinusta tuntuu, että muut osaavat paremmin ja tietävät jotain enemmän. Ylen artikkelin mukaan huijarisyndrooma piinaa erityisesti korkeakoulutettuja, niitä, jotka ovat oikeasti aikaansaavia ja päteviä, mutta itsekriittisimpiä ihmisiä, jotka vaativat itseltään paljon. Artikkelin ingressissä sanotaan, että tällainen vääristynyt ajattelutapa vie työstä ilon ja voi pahimmillaan johtaa työuupumukseen. Kun itse ei usko osaamiseensa, ei osaa vastaanottaa kehuja siitä, joten toiset eivät siitä voi pelastaa. Eli kukaan ulkopuolinen ei pysty sinua vakuuttamaan siitä, että sinä olet hyvä, loistava, paras, koska aina on se sisäinen ääni joka nalkuttaa ettei riitä vieläkään. Artikkelin mukaan huonommuuden tunne tulee lapsuudesta, se koetaan faktana, ei vääristymänä. Nyt jos itse ajattelet, että olet joskus liian kriittinen ja tuomitseva itseäsi kohtaan, tai sinulla on tämä apina olallasi, huijarisyndrooma, joka jatkuvasti uskottelee sinulle että sinä et riitä, niin anna sen äänen olla, älä usko sitä. Tiedosta, että se ei ole totta. Ja se mikä pitää muistaa on se, että sinun itsesi kannalta on todella tärkeää, että uskot itse itseesi. Kerää siitä vaikka itsellesi todisteita. Laita hyvät asiakaspalautteet vaikka jääkaapin oveen tai toimiston seinälle, niin että muistat ne koko ajan. Muistat, että olet hyvä ja taitava, ja että riität. Brändäämisessä tärkeintä ei ole se, että olet valmis. Totuushan on, että kukaan ei ole koskaan täysin valmis, vaan ihan jokainen meistä on kehitysvaiheessa. Ja niin kuuluukin olla. Jos joku väittää tietävänsä kaiken, ja uskoo siihen itsekin, niin se on tie alaspäin. Jos lopettaa kehittymisen, alkaa mennä takapakkia. Joten sinullakin on siis oikeus olla epätäydellinen, oppiva ja inhimillinen. Kunhan olet siitä rehellinen viestinnässäsi, brändäämisessä. Mikään ei ole mahtavampaa, kuin se, että asiantuntija kertoo oppineensa taas jotain uutta. Se kertoo siitä, että hän on ajan tasalla ja avoinna ympäristön kehitykselle. Että hän osaa pysyä nöyränä sille, että asiat muuttuvat ja hänen pitää muuttua niiden mukana. Maailma ei ole stabiili ja muuttumaton. 2. Tuomitsemisen pelko, että pidetään itsekeskeisenä ja "häpeämättömänä tyrkkynä" Tämä on sellainen asia mikä monella on, eli ei haluta näyttää siltä että pitää itseään jotenkin huippuna. Itsekehu haisee on sellainen mitä minun lapsuudessani ala-asteella jotkut lapset muistivat aina kovaan ääneen lällättää, jos uskalsi olla itseensä jollain tavalla tyytyväinen. "Kuka toikin luulee olevansa" oli, mitä selän takana sanottiin, kateellisina, jos joku aidosti näytti sen, että on hyvä ja osaa nauttia siitä että on hyvä. Jos uskalsi olla ylpeä itsestään. Tietysti ylpeily on eri asia kuin itsestään ylpeänä oleminen. Kuten itsensä rakastaminen ei ole sama, kuin itserakas. Mutta itsensä esiin tuominen brändäämisessä ei ole sama asia, kuin itsensä jalustalle nostaminen. Niissä on vissi ero. Kun tuot itseäsi esiin aitona omana itsenäsi, inhimillisenä, epätäydellisenä, et nosta itseäsi muiden yläpuolelle. Et luule itsestäsi jotain, mikä ei ole totta vaan tunnistat myös ne hyvät puolet itsessäsi.⠀ Kun olet ollut viestinnässäsi aidosti oma itsesi, voit jättää tuomitsijat omaan arvoonsa. Yrittäjänä sinun tehtäväsi on markkinoida itseäsi ja osaamistasi. Ja esimerkiksi kuvat sinusta ovat yksi tärkeä osa brändäämistä. Niitä pitääkin käyttää näkyvästi, sillä kuvista näkyy sun silmät, asento, ilme, jotka kertoo sun luonteesta paljon. Kuvista puhuinkin enemmän viime jaksossa joten ei niistä nyt enempää. 3. Hylkäämisen pelko, ettei kukaan tykkääkään minusta sellaisena kuin olen Uskon, että tämä pelko on ihan tuttu jollain tasolla ihan jokaiselle. Vaikkei sitä itse tiedostaisikaan. Kaikissa meissä asuu se pieni tyttö tai poika, joka haluaa kuulua porukkaan, tulla hyväksytyksi. Vaikkei sitä aikuisena haluaisikaan myöntää. Tämä on yksi isoimmista syistä, miksi meitä  pelottaa, tai jännittää, tulla esiin omana itsenämme. Mitä jos paljastaa aidot sisimmät ajatuksensa ja mielipiteensä ja niitä kritisoidaan. Varsinkin juuri silloin kun on avannut itsensä, asettaa itsensä alttiiksi sille että joku voi satuttaa. Mutta se on se riski aina kun luo yhteyttä muihin ihmisiin. Lopulta kuitenkin löydämme ystäviä, seuraajia. Meistä tykätään, koska olemme ihmisiä. Rehellisiä, avuliaita ja rohkeita, kun pistämme itsemme likoon. Kaikki eivät mitenkään voi tykätä kaikista, eikä tarvitsekaan. Tätä sanon myös lapsilleni: kaikkien ei tarvitse teistä tykätä, joten teidän ei tarvitse miellyttää kaikkia. Ja tämä on sellainen juttu, mikä itselläni ainakin on aina ollut ongelmana, se kiltin tytön syndrooma, että kaikkia pitäisi jotenkin miellyttää. Olla kiltti, sopuisa, diplomaattinen. Joskus miellyttämisen halu kuitenkin toimii toisin kuin oli itse tarkoittanut. Se voi johtaa siihen, ettei uskalla kertoa toiselle totuutta. Ettei uskalla sanoa mielipidettään. Ja että jää seinäruusuksi, sivusta seuraajaksi. Tämä on ainakin ollut iso oivallus, että jos yritän miellyttää kaikkia, vahingoitan vain itseäni. Niin henkilökohtaisessa elämässä kuin bisneksessä, brändäämisessä. On ihan oikein nousta esiin niiden asioiden puolesta, jotka itselle ovat tärkeitä. Omia mielipiteitään saa puolustaa, silläkin riskillä että jotkut ei tykkää. Mut siksi just, että jos haluat nousta esiin verkossa, on tärkeää, että sanot mitä oikeasti olet asioista mieltä. Näin autat sun yleisöä siinä, että he voivat paremmin arvioida sun asiantuntijamarkkinoita, sun näkemystä asiantuntijana kaivataan palavasti, joten kerro se rohkeasti. 4. Pelko, ettei keksi mitään järkevää tai kiinnostavaa sanottavaa Jos olet asiantuntija, joka on opiskellut aihetta, kokenut työtä alalla, kokenut elämää... sinulla ON sanottavaa. Vaikka miten paljon. Mistä sitten tulee se fiilis, ettei tiedä mitä sanoisi? No kaikista näistä aiemmista peloista. Pelätään että joku, vaikka oman alan toinen asiantuntija tai kuka tahansa tarttuu siihen mitä sanoo, kritisoi, viisastelee, kommentoi ikävästi, ehkä jopa tuomitsee tai lähettää vihapostia. Tai ylipäätään, että kukaan ei kiinnostu. Mitä jos puhuu vain itselleen, eikä ketään kiinnosta? Mitä jos sisältö ei olekaan timanttista, mitä sitten käy? Tähän sisällön tuottamiseen suosittelen ottamaan ihan uuden asenteen. Siitä kerron kohta. Mutta vielä siitä, että onko sinulla mitään sanottavaa. Ehkä sinulla on liikaakin? Monella meistä asiantuntijoista, oman alamme osaajista, on niin HURJA määrä tietoa päässämme, että se on vaikea saada ulos. Varsinkin, jos siitä pitäisi tehdä innostava somejulkaisu... tai video. Kaiken syvällisen pohdinnan, jota päivittäin teet, kaiken sen keskellä, sinun pitäisi järjestellä ajatuksesi niin että saat videon tehtyä. Siirtyä syvältä vähän matalemmille vesille. Voi olla haastavaa Erityisesti jos kyseessä on ensimmäinen video, ensimmäinen blogiartikkeli, voi olla että siihen tulee liikaa asiaa. Mutta ei hätää. Sinä selviät tästäkin. Tarvitset vain systeemin, jolla saat sen ulos ja järjesteltyä pieniin, helposti pureskeltaviin palasiin. Sinun täytyy vain tietää, kenelle puhut, niin tiedät miten esität asiasi kiinnostavasti. Ja se onkin se avain. Kenelle puhut? Kun tiedät tarkkaan kenelle puhut, pystyt muotoilemaan asian kansantajuisesti. Kun sinulla on selkeät kysymykset mielessäsi, mitä sinulta usein kysytään. Mitä asiakkaat sinulta kysyvät? Vastaa niihin kysymyksiin. Eli kun muutat ajattelutapaasi sieltä omasta näkökulmastasi asiakkaan näkökulmaan. Alat ajatella sitä, mitä puhut verkossa asiakaslähtöisesti, löydät sanottavaa, joka kiinnostaa sun yleisöä. Toistan siis. Älä siis puhu välttämättä niitä asioita, joita sinulla mielessäsi on, sillä asiantuntijana olet tosi siinä todella syvällä. Jos lähdet sillä tasolla puhumaan niistä verkossa, suuri osa potentiaalisesta yleisöstäsi klikkaa eteenpäin, koska se on liian vaikea sulattaa. Siksi on tärkeää, että ajattelet sisältöä sen lukijan tai katsojan tai kuuntelijan näkökulmasta. Mitä hän oikeasti haluaa tietää? Mitä hän tarvitsee? Ja vielä yksi juttu on sellainen, johon kompastun itsekin. Pidetään asioita itsestäänselvyyksinä. Eli kun olet jo vuosia tiennyt jonkin asian olevan näin, sinulle se on itsestäänselvyys eikä sitä tarvitse, ei, et edes jaksa puhua siitä enää. Koska se on liian tuttua sulle. Mutta muista aina että se ei ole tuttua sun asiakkaille. Sun itsestäänselvyydet voi olla sun asiakkaiden kultahippuja. Juuri niitä itsestäänselvyyksiä pitäisikin siis nostaa esiin. Yksi keino tehdä sisältöä on ottaa sinulle itsestäänselvä asia, ja pureutua siihen. Yksi asia kerrallaan. Vaikka se olisi tuttu juttu myös sun seuraajille, niin se että puhut siitä, muistuttaa heitä. Esimerkiksi nyt veden juominen. Tai hengittäminen. Ne ovat kaikille itsestäänselvyyksiä, mutta muistammeko me keskittyä niihin. Tietoisesti hengittää. Tai tiedostaa, että juonko nyt riittävästi vettä päivittäin. Se, että joku muistuttaa niiden tärkeydestä, voi olla aika inspiroivaa, vaikkakin nämä nyt on tosi yksinkertaisia esimerkkejä... mieti mitä itse pidät ehkä itsestäänselvyytenä. Minulla se voisi olla esimerkiksi se, että asiantuntijan kannattaa perustaa blogi. Mulle se on niin itsestäänselvää, ollut jo vuosia, että en jaksa sitä koko ajan painottaa. Mutta tietysti, jos blogia ei ole, niin siitä kuuleminen voi olla uutta ja mielenkiintoista. No, tässä voin sanoa että on tosi monta syytä, miksi blogi kannattaa olla, eikä vähäisimpänä se itsensä brändääminen. Ja jos nyt ajattelet, että ei kukaan enää ehdi lukea blogitekstejä, niin älä ajattele näin. Ne ihmiset, joita sinun sanomasi oikeesti kiinnostaa, joille siitä on hyötyä elämässään, ovat kiinnostuneita. Kunhan ensin selvität, mitkä aiheet oikeasti on ne, joista he haluavat lukea. Ja kirjoitat blogiin niistä. Vastaat kysymyksiin ja autat, inspiroit ja innostat. No sitten vielä yksi juttu. Iso juttu. Brändääminen auttaa sinua monella tasolla. Se on puoli myyntiä, kuten olen usein sanonut, se tuo lisäarvoa palveluillesi ja se tuo uusia asiakkaita. Ne ovat niitä bisneksen markkinoinnillisia ja myynnillisiä hyötyjä, jotka ovat tärkeitä. Mutta siinä on myös sellainen puoli, jota moni ei ajattele. Kun uskallat olla oma itsesi verkossa, brändäämisessä, voit rentoutua muutenkin. Sinun ei tarvitse skarpata, pingottaa, esittää jotain roolia. Se, että avaudut markkinoinnissa, auttaa sinua myös elämässä muuten. Mutta kun brändäät itseäsi ja osaamistasi sun kohderyhmälle, niin automaattisesti teet sitä myös sun muille verkostoille, sukulaisille, läheisillesi, kevereille. Joskus, valitettavaa kyllä, ne ovat ne läheisimmät ihmiset, jotka vakuuttuvat sinun osaamisestasi viimeiseksi. Ellei sinulla sitten ole läheisinä sellaisia, jotka todella kannustavat sinua, olet onnekas! Mutta jos ei, niin se voi johtua siitä, että läheiset ihmiset ovat liian lähellä, he näkevät sinut yhä sellaisena kun olit kymmenen tai kymmeniä vuosia sitten. Pikkutyttönä tai -poikana, joka tykkäsi värittää tusseilla. Joka kiukutteli kaupassa, taisteli kotiläksyjen kanssa. Tai joka unelmoi jostain ihan muusta, kuin mitä nykyään tekee. Joskus käy niinkin ikävästi, että oma kaikista lähin omainen on se pahin lyttääjä, epäilijä, kyseenalaistaja. Se joka kyselee ihan suoraan, kuka oikein luulet olevasi, että olet feikki ja teeskentelijä. Silloin vaatii aikamoista ponnistelua, että jaksaa uskoa itseensä ja käydä näitä pelkoja päin. No, toivottavasti sinulla ei nyt tätä tilannetta ole. Mutta jos on, niin muista, että sinulla on aina vaihtoehtoja. Mutta tästä aiheesta ehkä toisella kertaa. Mutta sen lisäksi, että saat läheisesi uskomaan, että sinusta on tähän. Et ole menneisyytesi, vaan tulevaisuutesi, jonka vahvuus ja kivijalka on toki se menneisyys, mutta sinun tulevaisuutesi on nousta esiin sellaisena kuin oikeasti olet. Millainen sinä uskot itsesi olevan. Ja kun brändäät itseäsi kaikille muille, brändäät itseäsi samalla myös itsellesi. Kun nostat esiin tarinoitasi onnistumisista ja hyvistä jutuista, keskityt niihin enemmän. Ja se mihin keskittyy, se kehittyy. Se kasvaa. Kasvatat brändiäsi, mutta brändisi myös kasvattaa sinua uskomaan itseesi entistä enemmän. Se on sellainen positiivinen kierre. Eli kun ympäristösi alkaa uskoa sinuun enemmän, saat positiivista palautetta, huomiota, sinua kuunnellaan, niin alat itse myös vahvistua. Uskallat koko ajan vähän enemmän ja enemmän.. Kun käyt näitä pelkojasi päin tietoisesti, ne vähenevät entisestään. Vähitellen siihen nimittäin tottuu. Esillä olemiseen. Ja mitä enemmän uskot itseesi ja saat tukea ympäristöltäsi, sen vähemmän ne tuomitsijoiden soraäänetkin sinua haittaa. Tiedät itse totuuden, miten hyvä, osaava, kokenut ja taitava sinä oikeasti olet. Ja miten hyvä tyyppi olet.  Nyt siis pelkoja päin, nostamaan sinua itseä esiin markkinoinnissasi! Ylen artikkeli, jonka jaksossa mainitsin >> Blogin perustaminen Bisneskoulun blogissa >>  

Andreas Nordmanin mielestä suomi on helppoa, paitsi sijamuodot ja päätteet. Maaherra Anneli Hulthén myös osaa suomen kieltä. Kielipuolen aiheita: - Skånen maaherra Anneli Hulthénilla on suomen kielen oppimisessa kotikenttäetu, sillä hänen äitinsä tuli sotalapsena Suomesta Ruotsiin. Vaikkei hän puhunutkaan lapsilleen suomea, käytiin Suomessa tapaamassa suomenkielistä sukua. - Andreas Nordmanin kiinnostus suomen kieleen heräsi jo 17-vuotiaana ja elää vieläkin liki 20 vuotta myöhemmin. Tv ja Suomi-seura ovat hyvänä apuna kiinnostuksen ylläpitämisessä. Jos sijamuotoja ja päätteitä ei olisi, kielen oppimisessa ei olisi esteteitä, Andreas ajattelee. - Mistä kielestä tulee sana töpseli/stöpsel? Kielenhuoltajat Tarja Larsson ja Riina Heikkilä vastaavat. - Hellekesä synnytti useita uusia hellesanoja! - Kolumnistina Maziar Farzin, juontajana Merja Laitinen. kielipuoli@sverigesradio.se

Vaikkei kukaan niitä katsokaan, niin Netflixillä on myös omia elokuvia. Niihin paneudutaan Jumikemujen 23. jaksossa: luvassa on puhetta siitä, mikä Netflix-elokuvan erottaa valkokangaselokuvasta, miksei suoratoistopalvelun elokuvia tule katsottua ja mitä elokuvia kemuttajat katsovat Netflixistä. Lisäksi käymme läpi Netflixin suurimpia elokuvia ja puhumme niistä parhaimmasta eli Hävityksestä, joka on Alex Garlandin ohjaama upea sci-fi-kauhu-mysteeri. Haloo!:ssa ristiriitaisia tunteita herättää Steven Spielbergin tuore nörtti-nostalgia-rämistelyleffa Ready Player One ja lopuksi tuttuun tapaan Sweet Chili Dippi -suositukset, joissa on tällä kertaa lyhytdokumentti Jutan kaikkien aikojen lempielokuvasta sekä podcast Mikon kaikkien aikojen lempiartistista. Tuu mukaan, nää on kivat kemut!

Kielipuoli kävi eskilstunalaisten pakolaisnuorten ruotsintunnilla. Kaikki näistä lukiolaisista puhuivat useampaa kuin kahta kieltä, vaikka heidän ruotsinkielen taitonsa onkin vielä puutteellinen. - Eskilstunalaisen Rekarnen lukion perehdyttämisohjelman - introduktionsprgrammet - oppilaat Ali, Abiel, Belul, Fitsum ja Abdullah osaavat yhteensä tigrinjaa, amharaa, daria, persian kieltä, arabiaa, somaliaa, englantia ja ruotsia. Ruotsin kieltä he opettelevat opettaja Tarja Latva-Karjanmaan kanssa, joka ei itse puhu nuorten äidinkieliä. Kaikki oppilaat taitavat vähintään kolmea kieltä. - Kielenhuoltajat Riina Heikkilä ja Henna Leskelä selvittelevät muunmuassa sitä miksi puukko ja veitsi kuittautuvat ruotsin kielessä yhdellä sanalla kniv. Ja sitä mikä on tupenrapinat.   - Viikon uudissana on sukupuolineutraali pelastaja. - Yliopisto-opettaja Henriikka Leppäniemi miettii pakinassaan sitä, että oppivatko suomalaiset kieliä helpommin kuin ruotsalaiset. - Juontajana Merja Laitinen.

Koulun kevätjuhla on hyvää treeniä Vain elämää -ohjelmaa varten. Kuinka paljon ihminen voikaan itkeä tunnin aikana. Näitä paikkoja, joissa itku tulee pakottamatta, on lopultakin aika vähän. Silmistä näkee, että niitäkin itkettää jotka eivät itke. Se ihmistyyppi ei tosin itke äitinsä hautajaisissakaan. Kylmä ja epävakaa – kuin juhlapäivä, sääennusteen mukaan. Mikä kevätjuhlassa itkettää? Itse juhla se ei ole. Pitää porata syvemmälle. Ala-asteen opettajani itki sekä kevätjuhlassa että joulujuhlassa. Hänen kimmokkeensa oli selkeä ja rehellinen. Ope itki, ja paineella, koska hänen harjoittamansa lasten ohjelmanumero ei mennyt KOSKAAN niin virheettä kuin hän olisi toivonut. Vanhemmat puhuivat hänelle, lohduttivat vapisevaa ja yrittivät parhaansa asettaakseen tapahtuneen oikeisiin mittasuhteisiin. Turhaan. Ihan jo se itkettää, miten elämä voi olla näin vaikeata. Kun stressi purkautuu, itku pärähtää. Myös joku vanhemmista stressaa sitä miten lapsi suoriutuu näyttämöllä. Kun on väännetty kolme viikkoa kevätjuhlavaatteista ja poltettu rahaa ja päädytty erikoisen näköiseen kompromissiin, niin stressihän siinäkin on tullut. Ihan jo se itkettää, miten elämä voi olla näin vaikeata. Vaikkei eletä edes Angolassa. Kauneus itkettää. Se on universaalia. Arjessa ei aina noteeraa. Pää on pyykkikoneessa. Kevätjuhlassa lapset ja nuoret ovat ykkösissä. Tärkeämpää on kesän läheisyyden aiheuttama sisäinen kirmaus, joka odottaa vaan saavansa jalat alleen. Se aiheuttaa silmin havaittavaa hehkua. Siinä tajuaa pitkästä aikaa miten kaunis ihminen onkaan. Kyynelkanava painetaan päälle. Toivomme sisimmässämme elävämme henkisempää elämää. Suvivirsi itkettää jumalattomasti. Ensin itkettää lapsikuoro, sitten omat koulumuistot. Sanat itkettävät, koska meidän kansallemme sanoitukset ovat aina olleet tärkeitä. Tarvitsemme valmiita sanoja, koska itse päätämme olla usein pukahtamatta mitään kaunista. Suvivirsi on virsi. Virsi taas on yhteislaulettavaksi tarkoitettu hengellinen laulu. Kun suvivirsi täyttää kaikki aistit ja märkä itku nenäontelot, toivomme sisimmässämme elävämme henkisempää elämää kuin mitä elämme. Emme ehkä kaipaa kirkkoon asti, mutta kaipaamme johdatusta. Täällä tarkoitus hukkuu niin helposti samojen sivujen hipaisuun ja pinnalliseen melskeeseen. Itkemme sitä, että olisimme enemmän. Mitä vielä itkemme? Sitä isi ei kerro. Talouspaperia menee. Kevätjuhla on riitti, joka penslaa karstaa vanhastakin koneesta. Itkemme viattomuuden menetystä. Omaa elämäämme, valintojamme. Siitä pienestä pellavapäästä tuli tämmönen. Muitakin mahdollisuuksia olisi ollut. Kansakoulu alla, tuulipuku yllä. Lähtökuopat on peitetty, vaikka siinä olisi ollut hyvä haudan alku. Jokainen kevät jonka saamme on valmistujaislahjamme. Ehkä eniten itkettää ajan kuluminen. Kuoleman läheisyys. Aika kuluu ja kuluttaa. Vuosien vierimistä ei tiedosta millään. Kevätjuhlassa saattaa säpsähtää siihen ja tuohon. Minun vauvastani on tullut nuori nainen. Missä minä olen ollut? Mitä ehtisin vielä tehdä? Jokainen kevät jonka saamme on valmistujaislahjamme. Meidänkin, jotka emme osaa ottaa lahjoja vastaan, on opeteltava vastaanottamaan se. Muuten menee hukkaan sapluuna ja taju. Maallikkosaarnaaja Maasola.

Tanja on laulaja, näyttelijä, tanssija. Hän on syntyisin Värmlannista ja sinne hän on nyt palannut, lapsuudenmaisemistaan Suomesta Venäjän rajalta Norjan rajalle. Tanja Kortelainen syntyi 30.12.1984 Kilissä, Värmlandissa.Itse tekeminen on opittu kotoa. Ei pelota tarttua hommiin!Tanja kertoo: Isän sukujuuret ovat Pohjois-Karjalassa, äidin Värmlannissa. Äiti halusi oppia suomea ja 1986 muutimme Ruotsista Suomeen, Joensuuhun, jossa vanhemmat ovat edelleen. Molemmat kulttuurit ja kielet ovat olleet läsnä pienestä saakka. Olin liikkuva lapsi, urheilin ja tanssin. Tein esityksiä kotona, kiinnostuin teatterista. Aloitin sellon soiton 6-vuotiaana, kanteleen soiton 12-vuotiaana; opiskelin Joensuun Konservatoriossa n.1990-2006. Kaikki kouluvuodet lauloin kuorossa. 1994 näyttelin lapsipääosaa (Jaana) Markku Pölösen ohjaamassa elokuvassa Kivenpyörittäjän kylä. Haaveet näyttelijän urasta alkoivat orastaa. Kouluvuodet Pohjois-Karjalassa, Pyhäselässä, ja lukio Joensuussa. Olin suhteellisen ahkera koulussa, kiinnostunut ja valitsin mahdollisimman paljon kursseja laidasta laitaan, paljon kieliä ja luonnontieteitä. Ylioppilas 2004. Ammatinvalinta ahdisti; mitä valita monista kiinnostuksen kohteista? Musisointi ja tanssiminen oli hauskaa siitä tuli lopulta luonnollinen valintani. 2002-2003 vaihto-oppilasvuosi Torsbyssä, Värmlannissa. Vuosi merkitsi paljon identiteetilleni ja voimisti juuriani Ruotsissa. Ensimmäistä kertaa kohtasin kunnolla ruotsalaisen kulttuurin, sain ystäviä Ruotsissa ja koin ensimmäiset kulttuurishokkini. Kiinnostuin Värmlannin suomalaismetsistä ja samaistuin niihin. Tein (kesä)töitä jo 12-vuotiaasta. Kokeilin kaikenlaista postin lajittelusta ja lasten ohjaamisesta isäni antiikkiliikkeessä restauroimiseen. Matkustin/reilasin itsekseni Euroopassa, mm. saksalaisen kummini Hellmutin luokse. Jännittäviä teinivuosia. Hellmut opetti viinitilallaan viinikulttuuria ja sain käyttöä saksankielentaidoilleni. (Vietin Saksassa kuukauden ensimmäisen kerran jo 12-vuotiaana vieraassa perheessä asuen.) 2004-2007 tanssikoulutus Outokummussa. Aivan uusi maailma, seikkailu ja sukellus taiteeseen, identiteetin etsimiseen ja aikuisuuteen. Hain ammatillista suuntaani tanssi vai musiikki? Näyttelin Joensuun Kaupunginteatterissa koulun ohella. 2007 muutin Tukholmaan. Kohtasin jälleen ruotsalaisen kulttuurin, hieman vanhempana. Kulttuurishokkeja ja ihmetystä. 2008-2010 olin juontajana SVT:n suomenkielisessä lastenohjelmassa Karamelli. Kesät 2008 (Bannlyst) ja 2009 (Kalevala) näyttelin Västanån Teatterissa Sunnessä. Lapsuuden haaveeni toteutui.Tapasin siellä Ola Stinnerbomin, jonka kanssa työskentelen edelleen. Hänen kauttaan olen saanut tutustua saamelaiseen kulttuuriin, joka minua kiehtoo. Saamelaisuudessa on tuttuja elementtejä suomalaisiin juuriini liittyen, mutta myös kiehtovaa eksotiikkaa. 2010 muutin Torsbyyn, Pohjois-Värmlantiin, jossa sain tanssinopettajan sijaisuuden 2010-2012. Elämäni ehkä hienoin työnantaja antoi haasteita, vapautta ja vastuuta. Ammatillisesti kukoistin ja sain kokeilla siipiäni erilaisissa projekteissa. Opetin, ohjasin, esiinnyin. Talven 2011-2012 vietin ummikkona Sevillassa, Espanjassa, jossa tanssin flamencoa ja opettelin espanjaa. Ah vihdoin ulkomailla! 2012-2014 hain uudelleen ammatillista suuntaa mitä valita, mihin keskittyä? Olin työttömänä, Riksteatterilla suomenkielisen teatterin kiertueenvetäjänä , tein tanssiprojekteja, ohjasin, opetin tanssia ja musiikkia, opiskelin kulttuurin johtamista/tuottamista, jne. Paljon kytköksiä suomalaisuuteen ja suomen kieleen. 2013-2015 muutin taiteilijakommuuniin Hagsätraan. 5-6 muusikkoa kotona oli kivoja jameja ja aina seuraa. 2014 lähtien olemme Ola Stinnerbomin kanssa kiertäneet kouluissa Norjassa, jossa esitämme saamelaista esitystämme Mjandasj. Tämänhetkinen pääasiallinen projektini. Kierrämme Norjassa n. 2-3 kk/vuosi. Kiertue-elämän ja matkalaukussa elämisen välillä paluu Tukholmaan alkoi ahdistaa yhä enemmän. Kaipasin luontoa ja rauhaa omaa kotia, puutarhaa, pysyvyyttä. Lapsuuden mummolani (äidin vanhemmat) Kilissä, Värmlanissa, vapautui vuokralaisten muuttaessa sieltä kesällä 2015 ja heti syksyllä muutinkin jo sinne remonttipesään. Pikkuhiljaa siitä kaivautunee hieno 50-luvun helmi. Omaa fyysistä kotia vielä voimakkaammin löysin kotiin tutustuessani Andreakseen talvella 2014-2015. Olen lähes koko ikäni hakenut eksotiikkaa, jännitystä ja uusia (kulttuuri)kokemuksia nyt löysinkin kotiin siihen tuttuun ja turvalliseen. Andreas on kotoisin Pohjois-Ruotsista ja muistuttaa minua jotenkin suomalaisesta jähmeydestä, ollen samalla myös sopivasti ruotsalainen. Vaikkei yhteistä polkua vielä kauaa olla tallattukaan, tuntuu tämä syvemmällä kuin koskaan. Suunnittelen (ja haaveilen) edelleen oman esiintyjyyden kehittämistä, monitaiteellisia projekteja. Olen lopultakin hyväksynyt monipuolisuuden olevan valttikorttini, jota voin kehittää ja hyödyntää. Suomalaiset juureni ovat minulle tärkeät etenkin Ruotsissa asuessani. Ammennan niistä inspiraatiota niin arjessa kuin taiteessanikin. Monet ystävistäni asuvat Suomessa, mutten oikein tällä hetkellä osaa kuvitella muuttavani takaisin. Minulla on aina ollut vähintään kaksi kieltä ja kaksi kotia, niin hyvässä kuin pahassa. On ihanaa kypsyä ja vanhentua. Teini-iän uutuudenviehätys ja epävarmuus on vaihtunut itsensä hyväksymiseen ja itsestään ja elämästä nauttimiseen. Halusin kehittää itseäni ihmisenä, päästä pois vanhoista tavoista ja rooleista ja aloitin viime keväänä vuoden mittaisen taideterapia-työskentelyn. 30-kriisi on siis kohta paketissa.Soilin seurassa Smalltalk ei ole koskaan ollut tämän hämäläisnaisen vahvin laji. Kuulumiset vaihdetaan sen takia heti kättelyssä, ja niihin ehkä palataan kun eron hetki lähestyy. Melkein kokonainen tunti siinä välillä keskitytään muuhun. Puhutaan siitä, mikä vaivaa ja mikä on hätänä. Siitä, mikä antaa onnen tunteen ja miten on päästy pälkähästä. Lapsuudesta, tärkeistä ihmisistä elämänpolun varrella, tehdyistä valinnoista, ovista joita on suljettu ja ovista joita on avautunut. Joka viikko uusi vieras, josta tuleekin sinulle tuttu. Hän on myös mukana vaikuttamassa siihen, mitä musiikkia ohjelmassa soitetaan.Ohjelma on uusinta.Haastattelija: Soili Huokuna soili.huokuna@sverigesradio.se