Podcasts about mietin

Koulukiusaaja Olenkohan taas ihan hakoteillä,vai onko väärä lähestymistapa yleensäkin meillä.Mietin, mistä jouhtuu koulukiusaaminen,yritin keksiä syytä sen.Onkohan niin,että kiusaajan tunteet jäävät unohduksiin?Hän on uhri, ymmärrän,kuka tietää tästä asiasta enemmän?Kun lapselle pienestä asti huudetaan,oppii lapsi tunteensa kovettamaan.Ja kovaahan pitää esittää,ettei kukaan pahaa oloa nää.Mihin ne tunteet sitten puretaan,niistä koulukiusattu kärsiä saa.Onkohan tässä järkeä ollenkaan,lienee parasta tämäkin runo lopettaa. Ulla-Maija Mantere

Halusin tehdä arvostelun jostain Halloween leffasta, nyt kun on Halloween. Mietin ensin alkuperäistä, joka täytti 45 vuotta, mutta koska olen nähnyt sen niin usein, en sitä lopulta halunnut katsoa.  Seuraava vaihtoehto oli 5 vuotta sitten tullut elokuva Halloween. Tämän leffan olen nähnyt aiemmin vain yhden kerran ja koska tämän trilogian kaksi muuta olen jo arvostelut, niin onhan tämä ensimmäinen osa tätä trilogiaa myös hyvä arvostella.  Leffa löytyy SkyShowtimesta, jos sen haluaa nyt Halloweenina katsoa ja se ei löydy hyllystä.  Tämä leffa on eräänlainen reboot ja jatkaa alkuperäisen leffan tarinaa 40 vuotta sen tapahtumien jälkeen ja unohtaen samalla kaikki ne lukuisat jatko-osat. Samalla tämä on tämän elokuvasarjan 11. leffa ja kolmas pelkästään nimellä Halloween.  Nykyään on todella yleistä että tehdään jonkinlainen soft reboot joka unohtaa osan tai kaikki jatko-osat ja en sinänsä pidä ideasta, mutta hei, minkäs teet?  Arvostelussa kerron mitä mieltä olin tästä Oletko sinä nähnyt tämän? Mitä mieltä? Mikä on sinun suosikki Halloween jatko-osista? 

Mietin opinko jotain uutta. Onko avaruudessa elämää, joka meiltä vain huomamatta jää? Miten vieraaseen suhtautuu ihminen, aseilla vastaanottaen? Kuka sanoo, että vieras on paha, käteen pitää silti saada ase, kirves tai saha, tutkitaan vasta jälkeenpäin, mitä muukalaisesta jälkeen jäi. Onko ihminen sivistynyt, vai ovatko aivomme pesty nyt, kun kaikki outo pelottaa, vaikka tilalle tulisikin pelkästään rakkautta suurempaa? Ulla-Maija Mantere

Jos ei haluu kuunnella Visan maiskuttelu asmr voi skippaa 4.36 kohtaan ja oikea jakso kukoistaa.| Visa hävitti antonin luottamuksen, Hakaniemen hakaristi, Robertin tuolit narisee, mietitään ääneen, Pushin Pleas.

Mietin noita huolia, en noitahuolia. Kulkee taakse, vaikka sataa, kulkee taakse vaikka sataa. Olen riippumaton ja ripustin riippumaton, pyysin Anna-Liisan kirjan, anna Liisan kirja. Ei enää noitavainoja, enkä mieti noita vainoja. Vetinen suo, minulle turvaa suo. Hauska tavata kaimaani, hauska tavata, kaimaani. (krokotiili) Olen kuullut, että musta aurinko nousee, musta aurinko nousee. Auto oli pellossa, auto oli Pellossa. Olli jokseenkin karu selli, oli hauska karuselli. Sanoilla voi leikkiä loputtomiin, vaikka nyt sanonkin kuulemiin. Ulla-Maija Mantere

Jakso 29. Patriisikellari is back. Keskustelemme uuden kauden ensimmäisessä jaksossa Mietin ääneen -biisin ympärillä ollutta kohua. Miksi juuri kyseinen biisi ylitti rajan ja päästiinkö keskustelussa tällä kertaa eteenpäin? Lisäksi käymme läpi vuoden kuunnelluimpia artisteja ja biisejä. Mitä ne kertovat suomalaisten musatottumuksista. Lopuksi tarkastelemme Gettomasan ja Keskisuomalaisen biiffiä. Instagram: @patriisikellari PK:N PERJANTAILISTA Musiikki: Chill Wave by Kevin MacLeod Lähteet: Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, YleX, Keskisuomalainen, Spotify, Iltalehti, Yle

Kun näyttelijä Sanna Stellan aikoinaan tuli raskaaksi, hän pelkäsi synnyttämistä. Niin tekee käytännössä jokainen: synnytys on suuri tuntematon ja tarinat siitä täynnä verta, kipua ja pelkoa. Sanna Stellan päätti kuitenkin mennä pelkoaan päin ja synnyttää luomuna, ilman kivunlievitystä.”En pidä itseäni rohkeana. Tekoni kulkevat käsi kädessä suuren pelon kanssa, ja se pelko elämättömän elämän pelko.Pelko vahvistui, kun Sannan hyvä ystävä kuoli.”Sen jälkeen tajuaa elämän rajallisuuden. Mietin kuolemaa joka ikinen päivä, että olenko elänyt arvojeni mukaisesti. Olenko elänyt täysillä? Mitä se nyt sitten tarkoittaakin, välillä täysillä pötköttelyä.”

Sisu Olemme me jästipäät melkoista sakkia, lakilla, tai ilman minkäänväristä lakkia, Nuoriso on muka pullamössöä, vaikka meissäkin piilee aika monta nössöä. Mietin juuri, miten meidänkin talo rakennettiin, päivässä ehkä kottikärryllinen kiviä pois raahattiin. Ei ollut lumilingoista tietoakaan ja silti saatiin hommat sujumaan. Ja kun Kotkan Ruonala rakennettiin, piti rakennustarpeet kuskata veneisiin, ja kuljettaa paikalle meriteitse, mitä mieltä olet itse, onnistuisiko meiltä lapiolla ja kottikärryillä, ilman moottoreita, vain kärsivällisyydellä. Nykyisin jos ei koneilla tehdyksi saa, ei sitten tehdä ollenkaan. Mihin on hukattu tai myyty suomalainen sisu, nykyisin meidät pysäyttää melkein pelkkä risu. Ulla-Maija Mantere

Saarna Valvomisen sunnuntai Hyvän toivon kappeli 14.11.2021Anu RaskMatt. 24:36–44Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 24Jeesus sanoi opetuslapsille:”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietäävain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee.Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriäänaina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuintulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksimiestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinenotetaan, toinen jätetään.Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Ymmärrättehän, ettäjos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautuataloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.”Hyvää pyhää, ja oikein hyvää isänpäivää myös minun puolestani.Tämän pyhän evankeliumi, tämä kehotus VALVOMISEEN, kuuluu Matteuksenevankeliumin pitkään, viimeisiä tapahtumia koskevaan puhekokonaisuuteen. Nämäovat Jeesuksen viimeisiä opetuksia, ennen kuin vangitsemiseen ja kuolemaanjohtavat tapahtumat alkavat vyöryä.On vaikea tunnistaa, tuntuuko tekstissä kuuluva lähiodotus täällä parintuhannenvuoden päässä hämmentävältä, kiusalliselta vai vähän huvittavalta, mutta se ontavallinen ilmiö Uudessa testamentissa. Jeesuksen ajateltiin palaavan ihan pian.Nyt voidaan todeta, että aikaikkuna onkin pidempi kuin ihmiselämän mitta taimuutaman sukupolven elinaika. Mistä on kysymys? Meillä ei ole tietoa ja meidän onvaikea ymmärtää – mutta meitä kehotetaan valvomaan.* * *Mietin, mitä se on kun ihmiskuntaeivalvo.Yksi mahdollinen kuva tästä on Sebastian Brantin teos Narrien laiva vuodelta 1494.Siinä on 112 satiirista runoa, joissa tuomitaan monenlaisia inhimillisiä heikkouksia –vallanhimo, ahneus, vihan kylväminen, käytöstapojen puute, muotioikkujen perässäjuokseminen ja niin edelleen.Kohti riuttaa, hiekkasärkkäälaineet tilaisuuttaan kärttääAluksemme vajoaasyövereihin hajoaaKansilehdellä on piirros purjelaivasta, johon narrien lauma on ahtautunut tiu'uthelisten, lippu liehuen ja valtikat käsissä. Ilveilijöiden ilmeistä ja olemuksista voipäätellä, että tässä ei hyvin käy. Kuvatekstissä lukeekohti Narragoniaaeli Brantinkuvitteellista valtakuntaa, jonne laiva ei koskaan saavu.* * *Välillä tämä Narrien laiva tuntuu tosiaan osuvalta kuvalta ympäröivästätodellisuudesta. Voisin puhua muutamistakin asioista kutenilmastohuippukokouksesta, mutta puhun nyt siitä, että olen viime aikoina pohtinuterilaisia instituutioita, kirkon lisäksi erityisesti koulutukseen, sivistykseen, tietoon jaymmärrykseen liittyviä, ja tarvetta kehittää, tehostaa ja kiillottaa.Äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja kirjailijaTommi Kinnunen on kertonutjulkisuudessa työuupumuksestaan. Voimat veivät koronauupumuksen päälle lyötyuusi opetussuunnitelma ja oppivelvollisuuden laajentamiseen liittyvät lisätyöt.Perustyö eli opettaminen saa väistyä kirjaamisen tieltä.“Hakkaan konetta kuin hullu, jotta saan tallennettua kaiken tiedostoihin, joita kukaanei lue”.Janne ja Taina Saarikivi ovat puolestaan pitäneet esillä yliopistojen ja tutkimuksenongelmallista hyödyn tavoittelua. Yliopistojen virkoja lakkautetaan tällä hetkelläurakalla ja tutkijoiden aika menee apurahahakemusten parissa. Virallinentiedepolitiikka koskee “innovaatioita” “huippututkimusta” “ongelmanratkaisua” ja“osaamisen kanavointia” – ei esimerkiksi “tietoa todellisuudesta”, “sivistystä” tai“ymmärrystä”.Saarikivet on toimittaneet Turhan tiedon kirjan, joka koostuu menestyneidentutkijoiden julkaisematta jääneistä ja pois leikatuista teksteistä. Esipuheessa hekirjoittavat, että “Miksi yliopisto intoilisi epämääräisestä “maailman parhaudesta”, kunvoisi ylpeillä sillä, että siellä osataan muinaispersiaa, tunnetaan antiikin kirjurienkäsialoja ja maailmankaikkeuden ensimmäisen sekunnin tapahtumia, siirojensukupuolielämää, satakuntalaisten vakkojen taksonomiaa tai vesijättömaitakoskevien oikeustapausten historiaa”.Että sellasta kuuluu lukiolle ja yliopistolle, entä kirkolle? Kun väki vähenee ja varathupenee, ollaanko valveilla vai keskitytäänkö joutavuuksiin? Mikä on olennaista jamikä on paniikin aiheuttamaa tempoilua?* * *Niin, mikä on olennaista? Mitä Jeesus tarkoittaa, kun hän kehottaa meitävalvomaan? Miten hänen mukaansa tulee toimia? Eli mistä Jeesus noin niinkuinmuuten puhui?No esimerkiksi Vihamiesten rakastamisesta; toisen posken kääntämisestä eliväkivallattomasta vastarinnasta; autuaista köyhistä, nälkäisistä ja murheellisista;antamisesta pyytävälle; Jumalan valtakunnasta ja Isästämme taivaissa, jonka nimiolkoon pyhitetty.Perusasioita elämästä ja kuolemasta. Ja koska kuolemasta on vaikea sanoa mitään,puhun mielelläni tästä meidän maailmasta ja siitä Jumalan valtakunnasta, jokameidän keskellämme on. Sen rakentamiseksi ja ylläpitämiseksi Jeesuksella onmonia hyvin täsmällisiä ohjeita. Ne liittyvät oikeudenmukaisuuteen ja siihen, mitentäällä eletään. Ollaan valveilla.Jos vielä mietitään niitä instituutioita, niin missä sellaiset ilmiöt kuin sivistys, vapaatutkimus ja keskustelu tai hengellisyys ja uskonnollisuus tulevaisuudessa majailevat,jos niille ei ole sijaa instituutioiden seinien suojissa?En tiedä. Pienimuotoisissa kokoontumisissa, missä keskusteleminen, pohtiminen jatutkiminen on sallittua ja niille on aikaa. Janne Saarikivi arvelee haastattelussasiirtyvänsä jossain vaiheessa puistoihin luennoimaan, ja kylmän tullen kahviloihin.Paikoissa tai tilanteissa, joissa voi rauhassa rukoilla, tehdä työnsä ja palvellalähimmäisiä.Täytyy hiljentää häly ja melu. On oltava valppaana täällä, tässä maailmassa –ja valmiina lähtemään, jatkamaan matkaa.

Heikki Ranta tietää, millaisista elementeistä suomirockin klassikot on rakennettu.

Kipupiste haluaa välittää toivoa sekä madaltaa kynnystä puhua mielen voinnista. Sarjan ensimmäisessä osassa terapeutti Pirita Jaaksi tapaa oopperalaulajan ja laulun opettajan Pauliina Sairasen, joka koki loppuunpalamisen reilu vuosi sitten. "Mietin, että nyt lähden kävelemään kotiin, kunnes aivoissa tapahtui niin kova tiltti, etten muistanut miten jalkoja nostetaan eteenpäin. Siitä tuli sitten paniikki", Pauliina Sairanen kertoo ohjelmassa. Juontaja: Pirita Jaaksi Tuottaja: Heidi Herrmann heidi.herrmann@sverigesradio.se

Miksi “oman jutun löytäminen” on harhauttava narratiivi?

Empatia, uupumus, suorittaminen ja tehokkuus. Työelämästä -podcastin toisen kauden viimeinen jakso käsittelee edellä mainittuja aiheita. Mietin pitkään, että saanko kirjoitettua tästä yksittäistä postausta joka kattaisi koko viisitoistaminuuttisen. Lopulta totesin, että se on täysin mahdoton tehtävä ainakin 1250 merkkiin puristettavaksi. Näinpä ollen listaan tähän asioita mitä jaksossa käsitellään. Kerron jaksossa myös omasta ajankäytöstäni, mistä saan tasaiseen tahtiin kysymyksiä. Yleensä ne liittyvät aikataulujeni ja tekemisieni organisoimiseen koska olen monessa mukana. Varsinkin kun kerron, että herään arkisin ilman kelloa, vedän rauhassa kuntopiirin, koiralenkin ja aamukahvin ennen päivän askareita. Out-of-office on lähtökohtaisesti 8-10 välillä ja perjantai-iltapäivät ovat pyhitetty jääkiekolle. Lopulta kyse on vaan priorisoinnista, järjestelmällisyydestä ja tehokkuudesta. Vaikka itselläkin on useita työkuvia, rooleja ja tehtäviä niin sen kaiken ei pidä olla musertavaa. Priorisoin tehtäviä seuraavan 2-4 päivän osalta. Mihin pitää pureutua, mitä pitää saada valmiiksi ja (tärkeimpänä) mitä ei tässä kohtaa tehdä. Silloin ne kaikki lukuisat tehtävät eivät myöskään paina kiireen tuntuna hartioilla samanarvoisina. Tämän mukaan määrittelen sitten kalenterin ja paikallaolon eri rooleissa. Tällä tavalla minulla on myös tarvittavasti vapaa-aikaa, sekä aikaa yleisesti myös ex-tempore asioille

Suomeen syntyi tänä vuonna uusi kaivosalan suurpeluri, kun Metso ja Outotec fuusioituvat. Metso:Outotecin toimitusjohtaja Pekka Vauramo saapui Älyradion vieraaksi kertomaan, millaista oli vetää suurfuusio maaliin poikkeuskeväänä. Työtä on ollut runsaasti: esimerkiksi uuden organisaation rooleja on täytetty niin, että rekrytoijat eivät välttämättä ole tavanneet uusia työntekijöitä kertaakaan kasvokkain. Samaan aikaan myynti- ja huolto-organisaatio ovat totisesti olleet uuden edessä, kun matkustaminen ei aina ole ollut mahdollista. Esimerkiksi VR- ja AR-sovelluksia on otettu käyttöön kovaa vauhtia. Luvassa on puhetta myös siitä, kuinka Finnairin kurssi kääntyi Pekka Vauramon aikakaudella ja mikä on kestävyyden rooli Metso:Outotecille ja muillekin suomalaisille vientiyrityksille. Jakson lopussa Ekosysteemin äänessä soitamme TietoEVRYn Kalle Paajaselle, jonka kanssa puhumme muun muassa tunneälystä.

"Kokemus vapaudesta on suurimpia etuoikeuksia." Pienen karanteenikirjakerhon viikon vieraana kuullaan Milja Sarkolaa, jonka romaani Pääomani pakottaa henkilönsä ja lukijansa tarkastelemaan äärimmäisen ajankohtaista aihetta, etuoikeuksia. Myös vähän uudesta ja epämieluisasta kulmasta, tai ainakin minua se haastoi ja hankasi! Pääomani päähenkilö, lakkaamatonta monologian ylläpitävä Cecilia on Milja Sarkolaa muistuttava hahmo, varakkaan suomenruotsalaisen kulttuuriperheen vesa, teatterin ammattilainen joka kirjoittaa autofiktiivistä romaania, ja laskee kaikkea, niin omaisuuttaan kuin hyvinvointinsa muita merkkejä. Kuitenkaan Pääomani ei ole autofiktiota. Pohdimme, miten näkökulman rajaus ja kirjan henkilön ikävimpien piirteiden liioittelu auttaa sanomaan jotain sellaisista hankalista aiheista kuin luokka, vapaus, varallisuus. Cecilia on suomalaisen taiteilijahierarkian nykykäytännöissä etuoikeutettu, mutta se ei tarkoita etteikö teatterin, taiteen ja rahoituksen kriisi ulottuisi hänenkin elämäänsä. Cecilia tasapainottelee "porvarillisen hyveen" perinnön, ahkeruuden sisäsyntyisen vaatimuksen ja asemaan liittyvien vastuiden kanssa - ja kadehtii downshiftaavia, kokeelliseksi ryhtyviä, pienillä apurahoilla eläviä kollegojaan, joita ei paina velvollisuus huolehtia, että Pääomaa - kulttuurista ja taloudellista - saanut jättää jälkeensä niitä yhtä paljon seuraaville polville. Pohdimme "luokattoman maamme" näkymättömiä luokkia, ja sitä, miksi nyt on kiinnostavaa katsoa porvarillisuutta sisältä käsin. Mietin lukiessani monta kertaa, että miksi romaani kehtaa pyytää minua kiinnostumaan etuoikeutetun, porvarillisen ja raivostuttavan varovaisen taiteilijan elämästä, onhan täällä muitakin jotka eivät pääse ääneen, mutta jotenkin se onnistuu vakuuttamaan joka kerran tarpeellisuudestaan. Pieneen karanteenikirjakerhoon on salakavalasti muodostunut jatkumoita. Näköjään mua kiinnostavat tänä keväänä erityisesti porvariromaanit, kulttuuripiirien ihmisten elämä ja epämiellyttävät naispäähenkilöt! Kiinnostavaa kuulla, mitä te muut ajattelette Pääomastani! Jos olet pitänyt Rachel Cuskin Ääriviivoista ja muista romaaneista, saatat löytää tästä jotakin samaa fiilistä. Pääomani on myös Q-teatterin esitys, se palaa lavalle syksyllä! Itse ainakin haluan kirjan luettuani nähdä myös toisen, ehkä tarinan komediallisia puolia enemmän painottavan version aiheesta! Milja Sarkolan kuva: Jarkko Mikkonen Hanki Pääomani-romaani: http://www.teos.fi/kirjat/kaikki/2020-kev%C3%A4t/p%C3%A4%C3%A4omani.html Liput Q-teatterin esitykseen: https://www.q-teatteri.fi/paaomani/ Tule mukaan tukemaan ainutlaatuisia kirjallisuuskeskusteluja ja Pientä karanteenikirjakerhoa https://www.patreon.com/pienikaranteenikirjakerho

  Tässä jaksossa kerron kyselytutkimuksen tuloksista, miten yrittäjillä nyt menee. Ja lopuksi kerron mitä aion tehdä nyt auttaakseni. Kuuntele jakso tästä: Ilmoittaudu mukaan (ilmaiseksi) Bisneskoulun Kahvitunnille >> Jos et halua kuunnella, lue jakso: Viime perjantaina istuin illalla myöhään vielä koneella mietiskelemässä ja yhtäkkiä sain päähäni kysyä sähköpostilistaltani, miten menee. Tein pikaisen 4 kysymyksen kyselyn Googlessa ja laitoin sen menemään puoli kahdeltatoista yöllä. Veikkasin etten ole ainoa yrittäjä hereillä keskellä yötä. ja olinkin oikeassa. Kyselyyn tuli tunnin sisällä 60 vastausta. Nyt vastaajia on reilu 200 (jos haluat osallistua, käy vastaamassa täällä) Mikä on ihan mahtavaa tässä kyselyssä, on se, että vaikka yli puolelta tyhjeni kalenteri, niin reilusti yli puolet, siis 75% näkee tulevaisuuden positiivisena. Noin kolmannes on varma että selviää tästä ja 44 % jaksaa pitää yllä toivoa ja on uusia ideoita. Mutta entä henkinen jaksaminen? Noin viidennes nauttii ajasta kotona, lähes puolella olo vaihtelee päivittäin, ovat huolissaan mutta jaksavat auttaa muita. Noin 32 % kertoo voimavarojensa olevan ehtymässä. 3% ilmoitti olevansa hädissään ja uupunut. Mikä on ihan ymmärrettävää. No miksi tein tän kyselyn? Mietin nimittäin, minkälaisia aputoimia Bisneskoulu , toisinsanoen minä, voisin tarjota yrittäjille. Tein jo edullisen kurssin verkkokurssin rakentamisesta nopeasti, mutta pitäisikö jotain apua järjestää ilmaiseksi. Haluaisin ja paljon ideoita olisi, mutta en ole varma riittävätkö resurssini. Olen pyöritellyt ideaa ilmaisesta tsemppikanavasta, jossa useampi yrittäjä tekisi vaikka 3 videota ja jos yrittäjiä olisi 10 mukana, syntyisi jo kuukauden aineistot. Mutta vaikka kuinka haluaisin tämän tehdä, luulen että omat voimavarani eivät nyt siihen riitä. Kyselyssä sain valtavasti kysymyksiä ja toiveita siitä, minkälaista apua voisin tarjota, mutta yritän tehdä sen nyt ihan näiden peruskanavieni kautta. Eli tässä podcastissa, kannattaa kuunnella edellinenkin jakso, ja myös Youtube-videoissa ja somekanavillani. Ja kuuntelen vastauksia, joita olen kyselyyn saanut. Ihmiset ovat väsyneitä. Vaikka nukkuisivat riittävästi, tämä tilanne, epävarmuus, turvattomuus, ja niistä nouseva stressi väsyttävät. Ja se itsessään aiheuttaa sen, että mistään ei oikein saa kiinni. Tunnustan että itselläni on sama tilanne juuri nyt. Erityisesti kyselystä nousi esiin se tuska, joka nyt joka tuutista tulevista julkaisuista syntyy. Että pitäisi nyt käyttää hyväksi tämä tilanne. Nyt pitäisi siirtää palvelut verkkoon, myydä, pitää yllä hyvää fiilistä yrityksen somekanavilla, nauttia vapaa-ajasta, valmistautua aikaan, kun kriisi on ohi, mutta missä välissä, kun lapset ovat kotona, kun syö ateriansa seisaaltaan ja kaivaa taaperon suusta pikkukiviä. Ja tämä on niin todellinen tilanne niin monesta meistä. Just nyt on oman riittämättömyyden maksimointitilanne. En riitä asiakkaille koska en saa aikaa lapsilta enkä löydä energiaa kummallekaan, koska olen sairaana, en riitä äitinä, en yrittäjänä, enkä myöskään itseni hoitajana. Kun arjen pyörittäminen vie kaiken ajan, ei omaa aikaa ole nimeksikään. Paineita voi moni ottaa myös siitä, että nyt saa sitä kuuluisaa omaa aikaa. Mutta vaikka tilanne on tämä monella, niin olen todella yllättynyt ja ylpeä siitä, miten suuri osa kuitenkin oli optimistinen. Ja tässä kohtaa haluan korostaa, että optimismi ja positiivisuus ovat kaksi täysin eri asiaa. Se että näkee tulevaisuuden positiivisena, että asiat vielä järjestyvät, on yksi yrittäjyyden edellytys. Jos ei näkisi tulevaisuutta valoisana, ei voisi toimia yrittäjänä. Siinä ei olisi järkeä. Mutta positiivisuus tässä tilanteessa voi olla vähän kiven takana. Erityisesti, jos on väsynyt. Siihen pystyykö olemaan positiivinen, vaikuttaa todella vahvasti se, tunteeko riittävänsä. Olenko tehnyt parhaani, olenko tehnyt riittävästi, kritisoisiko joku minua, jos paljastuisin. Mitä jos kertoisin somessa, miten arki oikeasti menee, sen sijaan että hehkuttaisin ihania asioita, joita lasten kanssa satunnaisesti tehdään, kuten leivotaan, käydään kävelyllä. Mitä jos muut tietäisivät että vietän suuren osan päivästä maaten sängyssä tai sohvassa. Yrittäen tehdä töitä välillä koneella ja olemalla poissa lasten luota henkisesti. Voinko antaa itselleni anteeksi, jos en nyt tee kaikkea median tai koulun tai ystävien antamien suositusten mukaan? Mitä jos en nyt ehdi meditoida tai syödä terveellisesti? Mitä jos en käy ulkona moneen päivään? Mitä jos valvon pitkälle yli keskiyön ja nukun huonosti, onko minussa jotain vikaa? Olenko huono ihminen? Nää on asioita, jotka itsellänikin pyörivät mielessä. Voinko hyväksyä sen, että en tee nyt mitään täydellisesti. Voinko ajatella positiivisesti itsestäni ja näin myös kaikesta mitä arjessani tapahtuu. Että vaikka ruokana olisi epäterveellisiä ranskiksia ja pakastekalaa, niin ainakin sain jotain ruokaa pöytään. Että vaikka makasin sängyssä ison osan päivästä, niin voisinko ajatella positiivisesti, että nyt saan levätä koska olen kipeänä. Että nyt saan sitä pitkään kaivattua lepoa. Eli vaikka me nähdään tulevaisuus positiivisena, ollaan optimistisia ja tyytyväisiä elämäämme, iloisia, onnellisia, niin voi olla hetkiä, että ei voida hyväksyä sitä ettei nyt kaikki mennyt niinkuin strömsössä. Just nyt riittää se että selviää. Että pysyy kotona, terveenä mahdollisimman pitkälle, että huolehtii siitä turvallisuudesta ja sitä kautta itsestään ja perheestä. Tästä kaikesta huolimatta itse koen että tää on arvokasta pysähtymisen aikaa. Kun vaan osaa olla itselleen armollinen. Hyväksyä sen, että aika ei vaan riitä kaikkeen. Ja vaikka mäkin täällä nyt toitotan että nyt on aika siirtää osaamisensa verkkoon, niin jos ei siltä nyt just tunnu, energia ei siihen riitä, niin älä ota siitä paineita. Tai siitä että pitäisi olla koko ajan somessa iloisena kriisistä huolimatta. Eli se että nyt ei pääsekään viipottamaan töiden perässä, tarkoittaa kuitenkin sitä että meillä on enemmän aikaa olla päämme kanssa. Lapset varsinkin ovat hyviä jarruttamisessa, maan pinnalle palauttamisessa. Vaikka arki voi nyt tuntua kaaokselta eikä voi sen vertaa keskittyä että kuulisi omat ajatuksensa, itsekin olen siis yksin kahden alakoululaisen kanssa, niin tässä tilanteessa on myös positiivisia vaikutuksia, vaikkei ne välttämättä heti kaikille näy. Puhuin niistä jo edellisessä jaksossa, mutta tässä vielä yhteenvetona. Eli nyt kun kriisi on päällä, resurssit vähissä, niin on pakko keskittyä niihin asioihin, jotka ovat tärkeimpiä. Nyt jos koskaan on siis pakko päättää, mitkä niitä asioita ovat. Nyt on pakko rajata omaa toimintaansa ja löytää se fokus. Nyt ei ole siis aika rönsyilyyn vaan sen miettimiseen, mitkä on oikeasti niitä asioita, joita haluaa tehdä. Mitkä asiat vie itseä kohti sitä mihin tulevaisuudessa haluaa mennä? Ja jos vanhat työt ei enää onnistu, niin niille joille se vanha työ on ollut vain leipätyö ja kiinnostus jossain uudessa, tämä voi olla tilaisuus nyt siirtyä sinne uuteen. Nyt vaikka rahoitusta saa enimmäkseen uuden käynnistämiseen, ei välttämättä ole tarpeen käynnistää uutta. Ihan vain sen rahan takia. Se ei pitkällä tähtäimellä välttämättä kannata, tehdä jotain nyt vain tämän kriisitilanteen takia. Vaan jos rahoitusta saa niin käyttää se siihen ytimeen, jota haluaa kehittää entisestään. Ei siis rönsyillä sellaisiin asioihin, joita ei normaalisti tekisi. Ja joka ei jatkossa välttämättä kiinnosta. Ei tehdä paniikkiratkaisuja, hätiköidysti. Eli älä tee mitään mikä ei vie sinua sinne mihin haluat mennä. Se että nyt moni joutuu pois oravanpyörästä, jossa ehkä aiemmin oli, voi vaikuttaa siihen että mieleen nousee asioita joita oikeasti haluaisi tehdä. Nyt on siis aika ehkä olla tekemättä mitään ja kuunnella vaan itseä. Niitä asioita, joita esiin nousee. Nnimesin tämän jakson “Tästä selvitään yhdessä, et ole yksin” ihan syystä. Olen miettinyt tosi paljon sitä miten voin auttaa parhaiten. Ja mihin omat voimavarani itse yrittäjänä ja yksinhuoltajana riittävät. Ja mitä nyt oikeasti tarvitaan. Maailmalla näkee kaikenlaisia tukiprojekteja, joissa autetaan yrityksiä kasvamaan ja kehittymään ja niissä kaikissa on hieno ajatus, mutta mitä jos ajatuksena on ettei nyt jaksa oikeasti tehdä mitään. Jos nyt en yrittäisi saada sua tekemään mitään uutta, enkä lähtemään millekään kurssille. Tutkimuksessa toivottiin itselle aikaa, rahaa, koronan poistumista ja lapsille hoitajaa. Koska mitään näistä en pysty tarjoamaan, valitettavasti, enkä ole terapeutti ja kursseja minulla on jo tarjolla riittämiin, Vaikka ideoita niissä riittäisi vaikka minkälaisia niin tässä mitä ajattelin että tehtäisiin. En pidä nyt sarjaa webinaareja, koulutuksia tai uusia kursseja, vaan päästän sut ääneen. Bisneskoulussa on mukana hyvin samanhenkistä porukkaa, optimistista, kannustavaa ja empaattista, mutta jotka itse kaipaisivat vähän tukea tähän tilanteeseen. Koska en ole terapeutti, en voi järjestää ryhmäterapiaa, Joten päätin järjestää vertaistukiryhmän, joka tapaisi joka maanantai tästä hamaan tulevaisuuten, niin kauan kun pahin kriisi on ohi. Näin voin siis luvata, että et jää nyt yksin. Eli tavattaisiin ihan kasvotusten etänä kahvilla. Missä jaetaan kokemuksia ja tarjotaan toisillemme vertaistukea? Se että pääsee puhumaan toisten samassa tilanteessa olevien kanssa, kuulemaan että ei ole yksin, ja sitähän nyt hoetaan, että et ole yksin, ja se on ihana kuulla, mutta mitä jos silti kuitenkin on yksin? Eli nyt mä sanon, että sä et ole yksin, meitä on paljon tässä samassa tilanteessa, joten tuu mukaan juttelemaan, iltapäiväkahville, meidän muiden kanssa. Tehdään tää kevyesti, mä autan sen minkä pystyn tässä keskustelussa, mutta päätarkoitus tässä on nyt se, että päästään juttelemaan, avautumaan. Mukaan mahtuu 100 kerrallaan, joten tilaa riittää. Eli tämä vertaisryhmä Bisneskoulun Kahvitunti kokoontuisi Zoomissa joka maanantai klo 11 aikaan 40 min ajan. Voit puhua mutta pakko ei ole, voit myös vain kuunnella muiden hommien ohella. Tervetuloa mukaan

Tässä jaksossa haluan tarjota sinulle toivoa vaikeaan tilanteeseen. Jos asiakkaat kaikkosivat, kalenteri tyhjeni, tulot lakkasivat... nyt on aika tehdä asiat toisella tavalla. Kerron, mistä aloitat ensimmäisen verkkokurssisi rakentamisen. Miten muodostat kohderyhmäsi? Ja miksi kurssin aiheen rajaaminen juuri nyt on yksi tärkeimmistä jutuista?     Jos et halua kuunnella, lue jakso tästä: Mietin tosi pitkään sitä mitä tässä jaksossa oikein voin sanoa. En voi sanoa että kaikki järjestyy, sitä ei kukaan voi luvata. Just nyt ei oikein voi tehdä muuta kuin elää päivän kerrallaan. Väkisinkin miettii mikä tarkoitus tällä kaikella on. Usein kuitenkin uskon että mitään ei tapahdu sattumalta. Että kaikessa on aina joku suurempi suunnitelma. Onko nyt luonto pistänyt meidät arestiin, päättikö joku jossain, että asioiden on muututtava..? Ja miten maailma ikinä enää palaa entiseen, tai toisaalta ehkä eikä pitäisikään. Ainakin ihmiset oppivat nyt tekemään töitä etänä. Ehkä se tuo enemmän vapautta ja inhimillisyyttä työelämään. Joustavuutta, uudistumiskykyä. Kuka tietää. Hurjaa on ollut ajatella sitä että miten mun elämä ei kamalasti ole muuttunut. Miten eristyksissä elän digimaailmassa, vaikka siis näen ihmisiä silloin tällöin tapaamisissa mutta näiden muutamien tapaamisien peruminen ei ole ollut mikään katastrofi. Isoin muutos on ollut se että lapset ovat kotona koko päivän. Nelosluokkalaisen etäkoulu on sujunut jo vallan mainiosti ja itsenäisesti yli viikon, mutta tällä viikolla tokaluokkalaisen kanssa huomasin, että hänen kanssaan menee kyllä koko aamupäivä tiiviisti. Mutta oikeasti asiat mulla on oikein hyvin muuten. Näen paljon yrittäjien paniikkia kuitenkin verkossa. Olen jutellut yrittäjien kanssa, joilla peruuntui kaikki. Tyhjeni kalenteri. Täydellinen kontrollinmenetys omasta taloudesta. Siitä helposti tulee paniikki ja ahdistus, ehkä fiilis että tekee vaan mieli heittää hanskat nurkkaan. Sellainen luovutusmieliala, millään ole väliä, kaikki on loppu. Mutta muista aina, että se mitä odotat, mihin keskityt, sen saat. Tätä tilannetta ei voi ajatella pois, mutta omaa reaktiota voi jollain tasolla hallita. Nyt mitataan meidän sopeutumiskykyä. Kykyä luopua asioista joihin emme voi vaikuttaa. Rohkeutta muuttaa niitä asioita joita voidaan muuttaa. Ja kykyä erottaa nämä toisistaan. Ja tyyneyttä tämän kaiken keskellä.  Jokainen joutuu nyt mukautumaan tilanteeseen. Jollain tavalla. Mutta mitä nopeammin siitä ponnahtaa takaisin, sitä nopeammin selviytyy. Ja ajatteli sen sitten miltä kantilta tahansa, manifestoinnin, universumin, korkeamman energian tai vetovoiman lain kautta, niin se on totta, että se mihin keskittyy, se kasvaa.  Tiedän että se on vaikeaa jos kaikki tuntuu kaatuvan. Ihan heti ei välttämättä tarvitse ponnahtaa pystyyn, sekin on tärkeää että otat aikaa palautumiseen, tällainen kriisi ja muutos on jo itsessään stressi ja vaatii palautumista. Mutta jos menetit elantosi, joudut velkoihin, pulaan, konkurssiin ehkä jopa, niin sitä enemmän stressiä. Ja sitä enemmän palautumisaikaa tarvitaan. Mutta se ettet menetä toivoa, on nyt tärkeintä. Että uskot siihen että asiat jollain tavalla järjestyvät. Ja kun pystyt hyväksymään sen mitä nyt on tapahtunut, niin voi aloittaa puhtaalta pöydältä. Nähdä asiat positiivisemmin. Älä siis luovuta. Tai jos siltä tuntuu, luovuta hetkeksi. Joskus sekin tekee hyvää. Että antaa itsensä hetken rypeä siinä ahdistuksessa kunhan sitten kun on hetken levännyt, jaksaa taas nousta ylös. Itse mietin joskus huonoina hetkinä, miten asiat voisivat olla vielä huonommin. Ja löydän asioita, joista oikeasti voin olla kiitollinen. Joskus tällaiset tilanteet ovat myös tilaisuus. Uusi mahdollisuus aloittaa jotain ihan uutta. Me ei ihmisinä tehdä muutosta ennen kuin meidän on pakko. Mieti jos keksisit jotain uutta. Mieti miten voit itse auttaa toisia tässä tilanteessa. Jos sulla on hautunut mielessäsi kurssi-idea verkkokurssista, mutta et vaan ole saanut aikaan. Et ole ehtinyt. Sitä oikeaa hetkeä ei ole tullut. Vaikka nyt on vaikeat ajat, niin olisiko nyt kuitenkin tilaisuus tehdä se mistä on jo pitkään haaveillut? Mulla itselläni on usein mennyt noin 2 kk verkkokurssin rakentamiseen. Ja just nyt taitaa olla niin että sulle on annettu, tai määrätty, se aika joka tapauksessa. Kaikki ollaan eri tilanteissa, mutta jos nyt olet itse siinä tilanteessa että et vain voi tehdä nyt sitä mitä teit ennen tätä pandemiaa, ja olet tyhjän päällä. Niin mitä jos lähtisit tekemään tätä? Itse pääsin toissa viikonloppuna, että teen kevyen verkkokurssin kevyen verkkokurssin rakentamisesta. Olen vuosien varrella huomannut, miten iso kynnys on lähteä rakentamaan isoa verkkokurssia, ammattimaisilla työkaluilla heti alusta lähtien. Ja siksi tämä on nyt sellainen juttu, mitä itsekin olen jo pitkään halunnut tehdä. Ja nyt tein sen nopeasti. Se hyvä puoli kriiseissä on, että on pakko tehdä nopeita päätöksiä. Mulle tuli ihan hirveä polte tehdä tää nyt. Koska näen niin selvästi miten mahdollista on vaikka viikossa pistää verkkokurssi myyntiin. Kun pitää kaikki kynnykset mahdollisimman matalina. Oman vaatimustason mahdollisimman matalana. Itse siis sain idean viikonloppuna, ja tiistaina käynnistyi ilmoittautuminen. Nyt, viikon kuluttua, muutama kurssilainen on jo saanut oman verkkokurssinsa ulos. Huikeaa miten nopeasti asiat tapahtuu, kun pistää hihat heilumaan. Ja kun ei jää jumiin henkisiin tai teknisiin kynnyksiin. Ja kun lähtee liikkeelle asenteella, että moka on lahja. Mitä nopeammin mokaa, sen nopeammin oppii. Ja sen nopeammin voi oikeasti onnistua. Nyt siis sen sijasta että heittäisi hanskat nurkkaan, pyyhkeen kehään, niin lähde miettimään, mitä itse voisit auttaa ihmisiä. Juuri nyt, tässä muuttuvassa maailmassa. Mitä tämä muuttunut maailma voisi sinulta tarvita? Ihmiset kärsii yksinäisyydestä. Ruokaa ei ehkä voi mennä kaupasta hakemaan. Lapset riekkuvat kotona tai pihalla villeinä, vaikka ehkä olisi jotain etäkoulua käytävänä. Mitä minkäkin ikäisten lasten vanhemmat voisivat tarvita? Miten voisit auttaa ihmisiä rauhoittumaan? Tällainen tilanne tuo monenlaisia pelkoja pintaan, eikä jokaiselle käy se yksi ratkaisu, joka on ehkä jo markkinoilla. Voisiko kotona tehdä jotain luovaa, taideterapiaa, äänihoitoja netin välityksellä, tai mikä onkaan se sun juttu, mitä haluaisit tehdä? Voisitko pitää meditaatiosessioita esim. neljän hengen porukassa? Vai tekisitkö meditoinnista verkkokurssin niille, jotka ei sitä koskaan ennen ole tehneet. Joilla on todella vaikea pysähtyä ja rauhoittua, saada yhteys itseensä. Entä miten perheenäiti tai isä vetäisi omat rajansa kotona, että perheessä säilyisi rauha karanteeninkin aikana? Miten parisuhde kestää sen että ollaan neljän seinän sisällä. Itse asiassa yksi kurssilaiseni tekikin jo tästä aiheesta kurssin. Mikä on se juttu, mitä itse voisit nyt tarjota? Miten voit auttaa ihmisiä tässä tilanteessa? Vaikka tämä olisikin väliaikainen tilanne, ei se tarkoita ettei siihen kannattaisi lähteä jotain kehittelemään. Olen varma että se kantaa sinua myös jatkossa, vaikka maailma palaisikin entiselleen.  Mä uskon, että ihan jokainen siellä voi tehdä verkkokurssin. Sinäkin. Ja kun aloitat kevyesti pääset tutkimaan markkinoita ja kehittymään tulevaisuudessa. No mistä sä aloittaisit? Ihan ensin sun täytyy määritellä sun kohderyhmä. Rajaa se mahdollisimman hyvin, sillä mitä kohdistetumpi kurssi sulla on, sen paremmin saat sitä myytyä. Erityisesti nyt tässä tilanteessa, missä moni lähtee verkkokursseja rakentamaan, on entistäkin tärkeämpää että rajaat kohderyhmääsi tarkasti. Että löytäisit sen oman nichesi verkosta. Tai että he löytäisivät sinut. Rajaamista varten sinun kannattaa miettiä omia arvojasi ja minkälaiset ihmiset yleensä resonoivat sen kanssa, mitä sanot, miten koulutat tai valmennat. Kun olet kohderyhmäsi rajannut, rajaa aiheesi. Miten autat heitä? Mikä on se piste A mistä johdatat heidät pisteeseen B? Minkä ongelman verkkokurssillasi ratkaiset? Rajaa tämäkin tarkasti juuri kohderyhmäsi elämäntilanteeseen. Kun näet vaivan verkkokurssin rakentamisessa ja lanseeraamisessa, saat todella paljon näkyvyyttä, kasvatat listaasi ja herätät kiinnostusta. Brändäät siis itses just sen asian osaajaksi. Kurssin tekeminen on siis kuin kirjoittaisit kirjan aiheesta. Se luo ihmisille mielikuvan sinusta. Eli mieti, mikä on se aihe, jonka osaajaksi haluat itsesi brändätä tulevaisuutta varten? Mistä haluat tulla tunnetuksi? Aiheen kohderyhmä on sellainen, jonka seurassa viihdyt - kun olet samaa maata kohderyhmäsi kanssa, hekin samaistuvat sinuun paremmin Haluat auttaa kohderyhmääsi tässä aiheessa - intohimosi on auttaa tässä asiassa muista, koska vain tiedät sen niin hyvin, koska tiedät, miten siinä voi onnistua Kohderyhmäsi on valmis maksamaan KURSSISTASI, koska aiheesi on heidän polttava ongelma tai himoittu tavoite - tunne siis kohderyhmäsi hyvin, niin hyvin, että tiedät, mikä heitä valvottaa öisin. Kun saat sen selville, olet jo ison askeleen pidemmällä kurssisi myynnissä. Aihe on sellainen, josta kohderyhmä haluaa jatkuvasti tietoa - Joskus voi olla, että kohderyhmäsi jäsen ei tiedä, miten ratkaista ongelman, joten hän keskittyy asioihin jotka puhuvat suoraan ongelmasta tai siitä, minkä hän luulee olevan ongelma. Hän saattaa toisin sanoen haluta esimerkiksi ohjeita hartioiden rentoutukseen, kun itse asiassa ongelmana on vaikka stressi tai liian pitkät työpäivät.  Mieti siis, mitä ongelmaa tai ratkaisua lähdet myymään. Tarjoa mitä halutaan, mutta anna se mitä tarvitaan. Kohderyhmäsi ei siis välttämättä ymmärrä että he tarvitsevat kurssiasi, jos puhut kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Puhu siis sen sijaan niiden hartioiden hyvinvoinnista. Nyt siis ihan esimerkkinä. Kohdista sun kurssi tiettyyn ongelmaan. Ja kun nämä kaksi on tehty, mieti miten voit toteuttaa kurssin. Itse kevensin kurssituotantoa huomattavasti lataamalla kurssivideot suoraan editoimattomina puhelimesta videohostauspalveluun. Mieti miten nopeasti voisitkin tehdä vaikka kolme tai viisi videota. Missä puhuisit suoraan sydämestäsi, asiantuntijan kokemuksella selkärangastasi, asiasi nopeasti. Ainoa mitä tämä vaatii on rohkeutta. Rohkeutta olla itse esillä ja ajatella kameran edessä. pitää ajatus kasassa kamerapelosta huolimatta. Rohkeutta juuri nyt on pistää itsensä likoon, uskaltaa ja tehdä päätöksiä. Usein arjessa välttelemme päätösten tekemistä. Kun mikä vain on mahdollista, on helppo pysytellä siinä miten asiat on ennenkin tehty. Tavataan kahvilassa, neukkareissa, järjestetään valmennukset salilla, koulutukset luokkahuoneissa, terapiat hiljaisessa huoneessa. Silloin kun ei ole pakko muuttaa tai muuttua, on helpompi pysytellä siinä miten ennenkin on tehty. Mutta nyt pitää ajatella toisella tavalla. Tärkeää on se, ettet hukkaa aikaasi kurssin rakentamiseen ja markkinointiin, jos lopulta käy ilmi että kukaan ei ole siitä kiinnostunut. Eli varmista, että sun kurssista ollaan kiinnostuneita, eikä se vaan ole sellainen, minkä itse haluat tehdä. Lisäksi se, että et paketoi KOKO osaamistasi yhteen kurssiin, vaan valitset kohderyhmän, ongelman ja lähdet ratkaisemaan sitä. Näin säilytät myös vapauden tehdä useita kursseja ja toisaalta KUN kohdistat kurssin tietylle kohderyhmälle, saat sitä myytyä paremmin. Eli ajattele asia niin, että paketoit paloja osaamisestasi, sinun ei tarvitse siis paketoida koko osaamistasi, vaan osia siitä. Mutta minkä osan paketoisit nyt verkkokurssiksi? Nyt on hyvä tilaisuus heittää perfektionismi tuuleen ja lähteä rohkeasti toteuttamaan. Muistaa pitää kuitenkin, että hyväkään kurssi ei myy itse itseään. Kurssille kannattaa rakentaa kunnon myyntisivu ja puhua siitä monessa eri kanavassa. Voi vaatia useamman kontaktin, ennen kuin ihminen päättää ostaa kurssisi. Hirveän paljon nyt voimia, uskoa ja toivoa tulevaan. Ja uuden kehittelyyn.   Ja jos innostuit kevyen verkkokurssin rakentamisesta ja kaipaat siihen tsemppiä, olet lämpimästi tervetullut mukaan >>

Jakso #9 sisältö: Olen koeajanut uusia ja käytettyjä autoja testimielessä vuodesta 2002. Ensimmäinen autojen koeajoihin keskittynyt tv-ohjelmani, Koeajo.tv, starttasi vuonna 2004. Vuonna 2006 alkoi Start! ja vuonna 2014 estradille astui Kaara Televisio, joka on nykyään YouTube-kanava ja blogi osoitteessa https://www.kaaratv.com. Olen koeajanut ja raportoinut vuosien varrella tuhansista uusista autoista. Mietin, että joku voisi jopa mielellään kuulla, mitä ajattelen tällä pitkällä kokemuksellani eri automerkeistä. Ensimmäisessä osassa kerron mielipiteeni Skodasta. T. tuottaja Liinpää

Tässä podcastissa pohdin usein kuultua lausahdusta, että jos kotona on sotkuista tai epäjärjestystä, ”ei pysty ajattelemaan kunnolla”. Mietin mistä tämä johtuu, onko kyse todella siitä sekasotkusta vai sittenkin jostain muusta. Keksin heti esimerkin, josta käy ilmi ettei kyse ole universaalista … Lue loppuun → The post Arkijärki-podcast 64: Koti ja ajatukset järjestyksessä? appeared first on Arkijärki.

Tällä kertaa pohdiskelen, onko helppous ja nopeus aina sen arvoista? Kerron, miksi valitsin mieluummin hankalammin käytettävän pesuaineen kuin tavallisen markettituotteen Mikä on helppouden ja nopeuden hinta? Mistä joutuu tinkimään? Mietin, milloin uusista keksinnöistä on ollut aidosti hyötyä Pohdin myös sitä, … Lue loppuun → The post Arkijärki-podcast 58: Pitääkö kaiken olla helppoa? appeared first on Arkijärki.

Uusimaan urheilutoimitus on julkaissut maaliskuusta 2018 lähtien säännöllisesti podcasteja verkkojuttujen yhteydessä. Nyt myös muu uutistoimitus on seurannut perässä. Podcast-koulutukseen osallistunut kulttuuritoimittaja Mia Grönstrand on pienen alkuepäröinnin jälkeen pohtinut uusien tekniikoiden avaamia mahdollisuuksia myös kulttuuriuutisoinnissa. – Olen perinteisen printtimedian kannattaja, ja täytyy myöntää, että aluksi suhtauduin varauksella näihin uusiin tuuliin, Uusimaa-sanomalehden kulttuuritoimittaja Mia Grönstrand kertoo. – Koulutuksen jälkeen innostuin kuitenkin podcasteista. Mietin, miten voisin hyödyntää niitä omassa työssäni kulttuuritoimittajana. Uusimaa-sanomalehden päätoimittaja Anne Lahnajärvi uskoo, että menestyminen media-alalla vaatii tulevaisuudessa avarakatseisuutta ja rohkeutta kokeilla uutta. – Kun lukee ja kuuntelee alan edelläkävijöitä ja median tulevaisuudesta tietäviä, niin kaikki yksimielisesti sanovat, että medianmurros jatkuu ja kiihtyy entisestään, Lahnajärvi toteaa.

Istun beirutilaisessa kahvilassa ja minua turhauttaa. Kirjoitan tutkimusprojektini rahoittajalle vuosiraporttia, vaikka mieleni tekisi jo mennä suomalaisten tutkijatuttujeni kanssa sovitulle kaljalle. Naputan raportin viimeiset sanat valmiiksi ja kuuntelen sivukorvalla, kuinka viereisen pöydän kolmekymppiset beirutilaiset puhuvat espressojen äärellä Libanonin arabian ja englannin sekoituksella siitä, missä journaalissa saisivat julkaistua erään heistä kirjoittaman antropologisen artikkelin. Mietin keskeyttäisinkö heidän keskustelunsa ottamalla kantaa aiheeseen. Lähetän kuitenkin vain raporttini sähköpostitse projektihallintaan, suljen tietokoneen ja lähden kahvilasta tallustamaan baariin kaupunginosan toiselle laidalle. Tätäkö on kenttätyö? Kävellessäni mielessäni pyörii, että teen nyt varmasti jotain väärin. The post Kirjeitä kentältä: Turhauttaa appeared first on AntroBlogi.

Näköradiossa keskusteltiin Anna Rimpelän (All Female Panel) ja Jukka Lindströmin (Noin viikon uutiset) kanssa stand upin tekemisestä – siitä, mille nykyään nauretaan ja mille ei. Somen myötä stand upiin suhtaudutaan entistä valveutuneemmin ja kriittisemmin. Jukka Lindströmin uran ensimmäinen vitsi lavalla koski sitä, että hän näyttää ”turvalliselta vaihtoehdolta Turkin-matkalle”. Menisikö tämä enää läpi? Studiossa keskusteltiin myös […]

Veljeni vartija Arvio: 3/5 Ennen Veljeni vartijan näkemistä elokuva pyöri mielessäni vähättelevästi nimellä "se Cheek-leffa". Mietin jo etukäteen m .. Lisää >> http://ift.tt/2BE9l7B

#25 - Olen tutustunut Samiin aikoinaan yhteisellä työhuoneella, Sami on kiinnostava persoona joka tykkää provosoida ja sanoo suoraan mitä ajattelee. Mietin että mitenköhän tämä kohtaaminen menee, yksi myötäilevä ja toinen provosoiva, mutta hyvinhän se meni. Sami on entinen rakkauskolumnisti ja minua kiinnosti kuulla mitä Samilla on kerrottavaa rakkaudesta. Tavattiin hänen firman tiloissa ja sain kuulla tarinoita muun muassa parisuhteesta ja seksistä, elämästä ennen ja jälkeen lasten syntymistä.

Tässä podcastissa pohdin, miksi välillä säilytämme jotain hankalasti vain siksi, ettemme ole huomanneet kyseenalaistaa vanhoja ajatuksia. Puhun mm. sitä, miten Konmari on vaikuttanut vaatekaappiini sekä jääkaappiini. Mietin myös, mitä kaikkea hyvää on seurannut siitä, kun on joskus vahingossakin sijoitellut tavarat … Lue loppuun → The post Arkijärki-podcast 8: Oman järjestyksen kyseenalaistaminen appeared first on Arkijärki.

Kaikki kotona -lähetyksessä vieraina oli kaksi selviytyjää, jotka ovat opetelleet elämään vakavan sairauden kanssa. Rintasyövän kanssa kamppaillut juontaja, ex-missi Heidi Sohlberg ja elinsiirtourheilija Risto Aholainen, jonka sairaus on kystinen fibroosi. Mistä sairauden ensijärkytyksen jälkeen saa kerättyä voimaa sairastamiseen saati toipumiseen? Ja tulevaisuus - uskaltaako sitä edes suunnitella? Tunsin kyllä elämän pettäneen minut, kun rintasyöpädiagnoosi varmistui, kertoo Heidi Sohlberg. - Kauan en tässä tunteessa vellonut, vaan nopeasti sain taistelutahtoni nousuun. Mietin myös, että käykö minulle kuin äidilleni, joka kuoli 38-vuotiaana syöpään. Tunteiden vuoristoradalla kysymyksiä sinkoili mieleeni. Miksi juuri minä? Miksi elämä kohtelee perhettäni näin? Risto Aholainen ei missään vaihessa ole kokenut elämän pettäneen. - Ehkä siksi, että sairaus on minulla aina ollut. Kun olin tosi huonona, tietysti tunsin myös ahdistusta. Pikaisesti kuitenkin aloin miettiä, että ei J...lauta! Tähän ei nyt jäädä makaamaan, happiletkut mukaan vaan, ja koiran kanssa lenkille. Sisulla ja ärripurri-meinigillä mennään elämässä eteenpäin, eikä heitetä hanskoja tiskiin vakuuttavat Heidi ja Risto. Heidi iloitsee jälkikasvusta, joka tuo voimaa ja energiaa huononakin päivänä. - Kun lapset tulevat vierelle elämäniloa pursuvina, väkisinkin tsemppaan itseni mielen alhosta ylös. Loppujen lopuksi elämä on ihan kivvaa, sanoo Risto lupsakkaasti savolaisittain. Kaikki kotona -lähetyksen toimittajina olivat Paula Jokimies ja Sanna Pirkkalainen.

Kuntourheilu on muuttunut niin överiksi, että tavallinen tennarinkuluttaja ei uskalla ostaa enää hyvännäköisiä lenkkareita. Vaatimus maratonista seuraa, ehkä jopa hautaan asti. Tein sen virheen, että ostin lenkkarit. Luulin, että ne olivat vain lenkkarit. Keski-ikäisen miehen rumat tummansiniset kajakit. Mitäänsanomattomat umpiot, joihin piilottaa varpaat tuulelta suojaan - ja pohjassakin jotain kuminkaltaista, joka pehmentää elämästä raskautetun askelta. Vaan ei. Minähän ostin kuulemma elämänmuutoksen. Ostin intohimon ja kaiken tarkoituksen. Kuudella kympillä! En ole vielä testannut niitä. Oikeasti olen sitä mieltä, että uudet lenkkarit ovat parhaimmillaan kirjahyllyssä. Juostessa ne muuttuvat jotenkin likaisiksi. Kirjahyllyssä ne ovat kuin Dalin veistos: muistuttavat absurdilla tavalla kaiken katoavaisuudesta. Jonain päivänä juokseminen loppuu. Silloin punnitaan mitä ihminen todella on, ilman laadukkaita juoksukenkiä. En saanut tennareita ulos leivinpaperista, kun jo kuulin korvissani sanat: syksyllä sitten maratonille! Yhdessä treenataan ja työ alkaa Nyt. Ennen lause olisi ollut huumoria. Nyt se on ihailtavaa määrätietoisuutta ja uuden elämän vähimmäistavoite. Muutuin uimahallipyyhkeeksi, menin kasaan. Ei auttanut vaikka sanottiin, että huumoriahan tämä, kun ei se ole. Juoksemisen aloittamisessa tuskaisinta ovat ensimmäiset kolme kuukautta. Siksi en ole koskaan aloittanut. Kokeillut olen munasti, pieniä repäisyjä. Katseet ovat kertoneet, miten ihmiset ovat ilahtuneet nähdessään Fingerporista karanneen hahmon harjoittavan omintakeista kulkuaan. Suussa ei viivy ainoastaan verenmaku, se sekoittuu väljähtänyttä Portteria muistuttavaan vatsahappoon ja jostain on lurautettu ylivuotista sillilientäkin sekaan. Siinä sorbetissa ei haaveile marathonista. Mielessä on vieläkin ylevämpää: ihmisarvoinen elämä. Liikunta on muuttunut. Huippu-urheilijan pitää olla ankara itselleen, jos haluaa olla. Nyt tuo ankaruus ja rajut aikataulut ovat hiipineet tavallisten arkeen. Jos ostat juoksukengät, niin kuin minä idiootti krapulassa tein, se on sitten menoa. Missä on sykemittari? Mobiilikunto-ohjelma? Exeltaulukot. Seuranta. Proteiinijauheet. Kisakausi. Herkistely. Intervallit - ja nirvana. Sosiaalinen media on kuin luotu juoksupäiväkirjaksi. Punoittavia naamareita, kuin kahden tunnin jörnimisen jäljiltä. Alla kilometrit, aika ja keskisyke. Kukaan ei jää siitä tiedosta paitsi kuinka usein meidän perheessä lihan iloja harjoitetaan. Voisin kuvitella, että kävisin jolkuttelemassa kevään kunniaksi kerran viikossa. Löysästi. Kääntyisin katsomaan perseet rytmin rikkoontumatta. Pysähtyisin Lounaispuiston grillin kohdalle vähäksi aikaa nuuhkuttelemaan. Kyseessä on kuitenkin maailman toiseksi parhaat hajut. Mutta kun en uskalla! Maailma ehti jo muuttua. Media teki elämästämme sietämätöntä. Sukeltajakin tietää, että ympäristön painetta ei pysty kiertämään. Olen niin heikko, että saattaisin lähteä mukaan hulluun urheiluun. Kohta jo juoksisin viisi kertaa viikossa ja lihaskuntoharjoitteet päälle. Olisin mennyttä miestä. Häpeäisin itseäni. Luin tänään terveysuutisen. Se oli päivän kahdeksas. KOVA HIKILIIKUNTA VÄHENTÄÄ KUOLEMANRISKIÄ. Minä kun luulin, että kaikki kuolevat. Ei. Ne jotka juoksevat kovaa säilyvät ikuisesti hengissä. Reippaan ilmekin kertoo uskosta. Jos nyt saisin mielenhäiriön ja survoisin jalkani niihin uusiin lenkkareihin, juoksisin pakoon kuolemaa. Näyttäisin hätääntyneeltä. Halveksisin lahjaa, hetken kauneutta. Maailman vanhin ihminenkin kuoli. Mietin eilen, miksi se on uutinen. Tänään tajuan, että kirjoittaja oli joku lahjakas harrastajajuoksija. Hänen maailmankuvansa sai jarrutusjäljen. Maallikkosaarnaaja Maasola