Podcasts about useimmiten

Ihmiset kokevat häpeää monenlaisista asioista. Kehohäpeä lähtee usein lapsuuden kokemukseista ja esim. koulukiusaamisesta. Häpeän kohteet eivät katso sen perään voiko asiaan vaikuttaa kuten paino tai pituus. Useimmiten taustalla on muiden ihmisten kommentit. (00:00) Jakso alkaa (00:08) Mitä kehohäpeä tarkoittaa (01:44) Miten kehohäpeä näyttäytyy (04:12) Tapahtumien vaikutus kehohäpeään (06:22) Esittelyt (07:42) Kehohäpeä ja normi (09:12) Vaillejäämisen vaikutus kehohäpeään (13:01) Miikan ja Sannan häpeä tänäpäivänä (15:44) Ongelmallisten ajatusmallien synty (18:32) Koulukiusaaminen (20:54) Kehohäpeä ja välttely (23:04) Addiktiokäyttäytyminen (24:30) Itsekuri ja häpeä (25:31) Somen tuoma kehohäpeä (33:03) Loppusanat

Onkiminen on yksi meidän suomalaisten suosituimmista kesäisistä ajanviettomuodoista. Satunnainen luontomiehemme on viettänyt ongella elämänsä aikana varmaan satoja tunteja. Useimmiten onkiminen on ollut silkkaa terapiaa, silloin kun saalista ei ole tullut. Ja sitähän se onkiminen tottavie onkin. Onkiessa voi tyhjentää pään ikävistä ajatuksista ja miettiä kaikenlaisia kivoja juttuja. Blomis on istunut kuvitteellisen laiturin nokkaan ja heittää nyt täkyn meille kaikille erityisen luontosuhteen omaaville oman elämänsä onkijoille.

Useimmiten suvi on hiljainen, mutta ei nyt!

Kritiikki nousee puheenaiheeksi silloin tällöin. Viimeisin kohu nousi Kiira Korven kirjasta. Huomiota saavat juuri murska-arviot tai viiden tähden hehkutukset. Useimmiten kritiikit kuitenkin ohitetaan. Kriitikoilla on suuri vastuu, ja he myös usein joutuvat myrskyn silmään. Millainen on hyvä kritiikki ja mihin sitä tarvitaan? Miltä näyttää kritiikin tulevaisuus, kun lukijoita kiinnostavat enemmän henkilövetoiset jutut? Kulttuuriykkösen lähetyksessä aiheesta keskustelevat kriitikko ja Kritiikki näkyy! -hankkeen vetäjä Maaria Ylikangas, Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esihenkilö Aino Miikkulainen ja kultturiviestinnän asiantuntija Suna Vuori.

Yhdistelmärahastot ovat erittäin suosittuja sijoitus- ja säästökohteita. Useimmiten yhdistelmärahastoissa on sekä korko- että osakesijoituksia. Niihin säästävät saavat siis laajan hajautuksen osake- ja korkomarkkinoille. Eri omaisuusluokkien painotukset rahastoissa vaihtelevat markkinoiden ja rahaston riskitason mukaan. Tärkeimpiä rahaston salkunhoitajan sijoituspäätöksistä onkin sopivan riskitason ja allokaation päättäminen. Allokaatiolla tarkoitetaan sijoitusten jakautumista eri omaisuuslajien välille. Kuuntele podista, miten kokeneet salkunhoitajat Harri Kojonen ja Lauri Tynys hoitavat yhidstelmärahastojaan, ja millaisiin omaisuusluokkiin he sijoittavat. Haastattelijana OPxSijoittamisen viestintäpäällikkö Ville Rajala.

Luuk. 19:41–48 Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 19 Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi:”Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty. Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi.”     Jeesus meni temppeliin ja alkoi ajaa ulos niitä, jotka siellä kävivät kauppaa. Hän sanoi heille: ”On kirjoitettu: 'Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.' Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan.”     Hän opetti sitten joka päivä temppelissä. Ylipapit, lainopettajat ja muut kansan johtomiehet miettivät, miten raivaisivat hänet pois tieltä. He eivät kuitenkaan keksineet, mitä tehdä, sillä koko kansa oli jatkuvasti Jeesuksen ympärillä kuuntelemassa häntä. Sanakirjojen ja raamatunselitysteosten mukaan etsikkoaika merkitsee aikaa, jolloin Jumala lähestyy; hetkeä, jolloin Jumala puhuu ihmiselle. Tunnistanko nuo hetket? Noin 2000 vuotta sitten kaukana täältä ihmiset kokivat erään ihmisen elämänmittaisen etsikkoajan. Jeesuksen ihmeteot, parantamiset ja opetus vastasivat ihmisen tarpeisiin, konkreettisesti. Samalla niiden tarkoitus oli herättää; auttaa elämänmittaiseen uutokseen. Ihmiset todistivat ihmeitä omin silmin ja korvin. Sittenkin niin moni kielsi niiden tekijän. Kielsi, vaikka itse Jumala kävi käsin kosketeltavana vierellä.   Ajattelen jokaisen jollain tavoin merkittävän hetken ja tapahtuman, useimmiten odottamattoman, merkitsevän etsikkoaikaa. Aikaa, jossa Jumala puhuu. Miten paljon elämäämme, maailmaamme mahtuukaan. Suuret ja pienet tapahtumat ja asiat; etsikkoaikaa yhtä kaikki. Elämää jossa Jumala on vierellämme kysyen: Mikä on sydämesi suunta tänään?  Kriisi on tilanne jossa aiemmin opitut keinot selvitä eivät välttämättä enää toimi. Useimmiten se on siedettävä, kestettävissä ainakin lopulta. Kriisi on muutoksen aikaa. Parhaimmillaan siinä on lopulta jotain hyvää. Jotain joka lopulta antaa enemmän kuin se ottaa. Voin valita, otanko opikseni vai saako kriisi minut sittenkin vetäytymään ja puolustautumaan.  Jeesushan aiheutti kriisin. Kriisin, joka jakoi ihmisiä. Jumala kävi käsin kosketeltavana vierellä; mikä oli sydämen suunta? Mitä itse teen, kun kohtaan odottamattoman? Kuuntelenko, kysynkö, onko tällä jokin tarkoitus, opetus, pyyntö tai kehotus muutokseen? Pysähdynkö hetkeen vai jatkanko sittenkin kuin aina ennenkin? Puolustaudunko sulkien muutoksen mahdollisuuden? Tässä on Jeesuksella kriisi. Itkien hän katsoo pyhää kaupunkia, näkee ihmisten turtumuksen; raivoissaan kohtaa kaupankävijät, kovuuden, Jumalansa temppelissä. Voi vain kuvitella Hänen hurjuuttaan tuossa tilanteessa. Syvää surua ja voimakasta aggressiota, meistä jokaiselle tuttuja tunteita. Seuraa sittenkin hyvä. Tämä kriisi muuttuu uudeksi aluksi, puhtaaksi pöydäksi. Vaikka suru söi, vaikka raivo vei, vaikka kaikki näytti jo menetetyltä, on hän sittenkin kohta tässä, kuulijoiden, Jumalan vastaanottajien ympäröimänä. Ja antaa mahdollisuuden aloittaa alusta. Myös itsensä. Miten me kuulisimme Jumalamme äänen, myös niissä hetkissä, kun olemme mukavuusalueemme ulkopuolella? Miten ymmärtäisimme; on mahdollisuus oppia, saada, aloittaa alusta? Onko maailma, ovatko yhteiskunnat oppineet menneestä? Olenko itse oppinut elämässäni, elämästäni; ottanut vaarin siitä mikä on koetellut? Entä siitä, jonka lahjana sain? Olenko tunnistanut tarvittaessa muutoksen tarpeen, suunnannut uudelleen, muuttunut? Ymmärränkö arkisimman arjen, ihan tavallisen elämän jokaisen hetken ainutkertaisen arvon?  Kyllä, on erityisiä tapahtumia ja hetkiä, joissa Jumala erityisesti lähestyy. Samalla Jumala on, tässä. Armo, toivo paremmasta on tulevassa ja se on juuri nyt. Jokaisen hetken ja kokemuksen ainutlaatuinen armo. Jumala puhuu sinulle, kuule.      

Etevä etäjohtaminen -podcastsarjan vieraana Riikka Pajunen, Montevista. Vakioääninä Jyväskylän ammattikorkeakoulun projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä. Monet työelämän asiantuntijat ovat erittäin reippaita ja pärjääviä, ja he eivät itse ole ensisijaisesti tuomassa esiin sitä, että nyt on kuormitusta ja uupumusta. Tällöin työhyvinvoinnin vastuu on esihenkilöillä, joiden pitäisi olla läsnä ja hereillä sekä kiinnostuneita oman tiiminsä hyvinvoinnista. Johtajan tulisi luoda henkilökohtainen yhteys jokaiseen tiimin jäseneen, ja tulla tietoiseksi mikä kullekin on tärkeää ja mitkä asiat häntä kuormittavat. Pitää uskaltaa kysyä miten sinä voit ja aidosti kuunnella sekä puuttua, jos huomaa ettei henkilön vointi ole kovin hyvä. Pysähtyä ja kertoa, että olen tässä sinua varten ja jätän muut asiat sivuun hetkeksi. Meidän kaikkien pitäisi rohkeammin kertoa muille, miten oikeasti menee ja näyttää, että meillä on muitakin puolia kuin se vahva ja pärjäävä. Sillä me annamme muillekin luvan olla ihmisiä ja rakennamme luottamusta, jolloin jokainen tarvittaessa uskaltaa sanoa ja myöntää että tarvitsen apua. Mitä enemmän myöskin johtaja uskaltaa olla haavoittuvainen, inhimillinen ihminen, niin sitä enemmän häneen luotetaan ja hänelle uskalletaan avautua. Millä käytännön askeleilla johtaja voi luoda yhteyttä? - Pidä tiimin jäsenistä työpöydälläsi nimilistaa, jossa seuraat systemaattisesti kenen kanssa olet ollut yhteyksissä ja miten usein. - Soita niille, joiden kanssa et ole hetkeen puhunut ja kysy mitä kuuluu juuri nyt tai mikä fiilis on. Jos vastauksena on aina ok, niin voit pyytää tarkentamaan janalla: kymppi on huippuvireessä ja ykkönen on kuormittunut. Useimmiten tähän tulee vastauksia. - Kysy toinen tärkeä kysymys: mitä kysymyksiä sinulla pyörii mielessä tällä hetkellä ja miten voin esihenkilönä helpottaa sinun elämääsi tällä viikolla. - Muista sopia jatkosta, milloin tarkistetaan tilannetta. Johtaminen ei ole ihmeellistä rakettitiedettä. Lähtökohtana on, että on aidosti kiinnostunut ihmisestä. Aito kiinnostus välittyy äänensävyssä, ilmeissä ja eleissä - tunneyhteydessä. Johtajalle on tärkeä tiedostaa ensiksi mitä itse tarvitsee ja tuntee arjessa. Kun alkaa skannaamaan enemmän omia tunteita ja tarpeita, niin alkaa havainnoimaan niitä muissakin paremmin. Tunneyhteys syntyy, kun havainnoi muiden eleitä ja ilmeitä ja uskaltaa puuttua tilanteisiin. Uskalla pysäyttää jumiutunut palaveri ja sanoa, että hei otetaan pieni breikki. Johtamisessa voi kehittyä esim. ottamalla kokeiluun yksi pieni asia kerrallaan, vaikka viikon ajaksi. Tässä pätee sama kuin isossa laivassa: Jos sinä käännät 2 milliä ruoria nyt, niin 2 kuukauden päästä se laiva on ihan eri paikassa. Voisiko tämän viikon kokeilusi olla joku näistä? - Pysähdy, kysy ja kuuntele aidosti: Mitä hänelle kuuluu oikeasti? - Kysy palaverin alussa: Mitä te toivotte tältä palaverilta? Mikä olisi parasta mitä tänään voisi tämän tunnin aikana tapahtua? - Aloita palaveri minuutin kuulumiskierroksella. - Keskittykää kokouksen aluksi mitä hyvää on tapahtunut. Kenelle ja mistä asiasta/teosta kukin haluaa antaa kiitoksen tai positiivisen kannustuksen tällä viikolla. - Harjoittele ja lisää palautteen antamista. Anna kerran/kaksi kertaa viikossa positiivista palautetta tai kiitoksia tiimiläisille. - Haasta tiimiläisiä antamaan positiivista palautetta ja kiitoksia toisilleen. ”Onnellinen työelämä rakennetaan yhdessä”. Riikan löydät: www.montevista.fi, www.riikkapajunen.fi, IG: @riikkapajunen ja @kutsusunvoimaa, LinkendIn: Riikka Pajunen Teksti: Hilkka Heikkilä Pohdinnat liittyvät Virtual Leaders - Virtuaalijohtamisella tuottavuutta ja työhyvinvointia -projektiin, jota Jamk hallinnoi ja joka toimii Keski-Suomessa 1.9.2020 – 31.8.2023. jamk.fi/fi/projekti/virtual-leaders. Rahoittaja: Keski-Suomen ELY-keskus, Suomen rakennerahasto-ohjelma, Euroopan sosiaalirahasto, Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020. Podcastien litteroinnit löytyvät bit.ly/podcastteksti

Hallitusohjelmassa on linjattu uudistuksia, jotka koskevat jatkuvaa oppimista. Uudistus painottuu työikäisten osaamisen kehittämiseen. Jatkuvan oppimisen käsite on puhuttanut myös romaniyhteisössä viime aikoina. Useimmiten se näkyy aikuisten romanien kiinnostuksena täydentää omaa ammatillista osaamistaan. Tämänkertaisessa Romano mirits -ohjelmassa Opetushallituksen pääjohtaja Minna Kelhä kertoo tuoreesta nimityksestään sekä tavoitteistaan uudessa työssään. Toimittajana on Miriam Schwartz.

Syysflunssat on selätetty sekä Helsingissä että Denverissä ja marraskuun ensimmäinen jakso on purkissa. Tässä jaksossa käsittelemme Yhdysvalloissa yleistä synnytystapaa eli sektiota. Jaksomme rakentuu amerikkalaisen Jessican synnytyskertomuksen ympärille. Jessican esikoinen syntyi sektiolla, vaikka Jessica ei ollut mielestään antanut siihen täyttä suostumustaan eikä edelleenkään oikein ymmärrä mitä tapahtui. Pohdimme, miten valtasuhteet synnytystilanteessa saattavat jättää synnyttävän henkilön päätöksenteon ulkopuolelle. Entä millä terveysperusteilla sektiot yleensä tehdään? Kuinka yleisiä ne ovat Yhdysvalloissa (vihje: joissakin floridalaisissa sairaaloissa lähes 70 % synnytyksistä tapahtuu sektiolla)? Tuttuun tapaamme paneudumme jakson teemaan yhteiskunnallisella ja kriittisellä otteella. Anna kertoo miksi Yhdysvalloissa vain pieni osa synnytyksistä on kätilöjohteisia, vaikka kätilöiden hoitamissa synnytyksissä sektion riski on pienempi. Laura kertoo artikkelista, jossa mitattiin osavaltion rakenteellisen seksismin määrän yhteyttä sektion yleisyyteen. Myös yhteiskunnallisten turvaverkkojen puute saattaa olla yhteydessä sektioiden määrään Yhdysvalloissa. Kun vanhempainvapaa on lähestulkoon olematon, voi olla tärkeä lukita synnytyspäivä kalenteriin. Vaikka puhumme sektioiden yleistymisestä yhteiskunnallisessa mielessä kriittisesti, on tärkeää muistaa että sektiot pelastavat ihmishenkiä, eikä tarkoituksemme ole lisätä synnyttäville henkilöille paineita siitä, mikä on oikea tapa synnyttää. Synnyttäminen on aina työtä ja synnyttävien henkilöiden kokemukset arvokkaita. Alkurupattelussa puhumme yleisesti hoivatyöstä ja sen näkymättömyydestä yhteiskunnassa. Useimmiten hoivatyö kasautuu naisille. Esitämme myös kuulijoita mahdollisesti järkyttävän kysymyksen: onko etäisen cool Muumilaakson Nuuskamuikkunen oikeasti mulkku? #amerikastarakkaudella #amerikansuomalaiset #amerikansuomalainen #suomi #podcastsuomi #politiikka #uutiset #keisarinleikkaus #synnytys

Raakaruokintaa ja lihaa pidetään aika yleisesti koiralle parhaana mahdollisena tapana ruokkia, ainaki raakaruokinta-scenessä. Raakuus on vain helppouskysymys, ja lihan ravintoarvo on itseasiassa melkoisen vajaa. Silti liha on koiralle hyvää ruokaa ja lihansyöjänä sille lajinomaista ravintoa. Tuossa ei ole ristiriitaa, vaan kyse on siitä, että verrataan vääriä asioita. Sellaisia, jotka eivät liity toisiinsa. Jos koira sairastuu, tai voi huonosti, ruokansa takia, niin se johtuu juuri sen nimenomaisen ruuan ongelmista. Se on eri asia kuin että joku toinen ruoka olisi siksi ravintona erinomaisesti parempaa. Silloin avun tuova ruoka korjaa edellisen ruuan ongelmat. Tuo on aivan eri asia kuin joku mystinen superfood-ajattelu, jossa määrätty ja usein myös erittäin tarkkarajainen ruoka olisi kaikessa ja kaikille automaattisesti parempaa. Koiria on sairastunut raakaruokinnan takia. Tämän ei pitäisi olla mahdollista, jos lihapohjainen raakaruokinta on lääkkeenomaista funktionaalista ruokintaa, joka korjaa kaiken mahdollisen IBD:stä allergioihin, epilepsiaan, käytöshäiriöihin ja koiran hiivaan sekä kaupan päälle karkoittaa sen kuuluisan kupan Töölöstä. Ruuan arvo on vain ja ainostaan sen ravintoarvoissa. Liha antaa proteiineja rasvaa vettä hieman B-vitamiineja minimaalisesti muutamaa mineraalia Tuo ei riitä minkäänlaiseen hyvään ravitsemukseen, kattavasta terveellisyydestä puhumattakaan. Kun sanotaan, että liha on parasta ruokaa koiralle ja suunnattoman terveellistä, niin tarkoitetaan muutamaa asiaa: liha antaa koiralle hyödyllisessä muodossa proteiineja ja rasvaa oikein koostettu raakaruokinta on koiralle useimmiten terveellistä raakaruuan raaka-aineet eivät sairastuta koiraa (liha kun voi tarkoittaa mitä vain) kuivamuonien raaka-aineongelmat ja mahdolliset vajaasaannit voivat sairastuttaa koiran Liha on arvokasta vain antamiensa ravintoaineiden verran. Ei yhtään enempää, ei yhtään vähempää. Jos lihaksi aletaan kutsumaan mahalaukkua, rustoja ja luita, niin taatusti on odotettavissa ongelmia. Nuo tekijät koskevat vain ja ainoastaan liharuokintaa. Koiran ongelmat, jotka johtuvat muista ruuista, eivät liity mitenkään raakaruokintaan, tai edes lihapohjaiseen raakaruokintaan - joka on parempi ja oikeampi termi kuin raakaruokinta. Kuivamuonien ongelmat kertovat vain ja ainoastaan kuivamuonien ongelmista, eivät lihasta suuntaan tai toiseen. Tämä ero on erittäin tärkeä ymmärtää, koska se auttaa ymmärtämään sen mitä voi ja täytyy tehdä, ja mikä on hyödytöntä tai jopa haitallista. Ylipäätään ruoka voi vaikuttaa koiran terveyteen vain kahta tietä: ruuansulatukselle (vatsalaukku ja suolisto) siltä osin millaisia raaka-aineita on käytetty tukihoitona muissa sairauksissa sen mukaan mitä ravintoaineita ruoka antaa Kummassakin tilanteessa ruoka auttaa vain siinä tapauksessa, että sairauteen tai ongelmaan ylipäätään voidaan vaikuttaa ruualla. Useimmiten ei voida, varsinkaan sisäelimien kohdalla, kuten  haimassa maksassa munuaisissa Sappirakko on hieman poikkeus, ja siinä aika ajoin voidaan käyttää ravitsemuksellista tukihoitoa. Sama asia esimerkiksi koiran virtsatiekivien kohdalla - mutta sekin on harvinainen poikkeustilanne. Niveliin ei voida vaikuttaa ruualla. Glukosamiini ravintolisänä voi auttaa, mutta silloin ollaan lääkkeenomaisessa käytössä - glukosamiinia ei saada luontaisesti ruuasta. Sydänongelmiin ei voida vaikuttaa ruualla, vaikka karniitia mielellään annetaan - silloin sekin tulee purkista, koska ruuasta ei saada sellaisia määriä, ei lihastakaan. Spondyloosia ei voida helpottaa ruualla, ei edes lihalla, mutta voidaan toki toivoa, että D-vitamiini, K-vitamiini ja kalsium auttaisivat - ja taas, nekin tulevat lääkkeenomaisesti purkista, ei ruuasta. Voit kokeilla miten hyvin Edam toimii koiralle K-vitamiinin lähteenä. Autan mielelläni korjaamaan siitä aiheutuvan ummetuksen ja suolisto-ongelmat. Erottakaa koko ajan kolme asiaa toisistaan: mitä ruuan ravintoaineet (proteiini, rasva, mineraalit, vitamiinit( voivat tai eivät voi tehdä, ja mistä ne saadaan mitä ruuan raaka-aineet (liha, rustot, pötsi, viljat...) tekevät tai eivät tee ja mistä ruoka koostuu ruuan ongelmat eivät kerro toisen ruuan paremmuudesta, ainoastaan erilaisuudesta Muutoin podcast on tuttua kaffepaussia: eksymisiä, off topikkia, poukkoilua... Mainittiin mm. bully-geeni Meta/KATISKA-foorumi Vilkaise ehtiessä myös webinaari Koiralle lihaa vatsan täydeltä.

Useimmiten ihmisille on tärkeämpää mikä fiilis napin painamisesta jää kuin taustalla olevan algoritmin elegantit vivahteet.

Ihmiset pelkäävät useita asioita koiriensa ruokavaliossa. Ne ovat usein samoja, joita pidetään epäterveellisenä omistajalle. Koira ei ole kuitenkaan ihminen ja se tarvitsee erilaista ruokaa kuin omistajansa, ja liha on silloin tärkein. Silti koiran ruokinnassa ei tarvitse pelätä suolaa eikä lihan väriä. Itseasiassa punainen liha olisi paras vaihtoehto koiralle. Podcast voidaan kiteyttää yhteen toteamukseen: punainen liha ei ole vaarallista omistajalle, eikä se ole haitaksi koirallekaan. Jotta tuohon toteamukseen päästään, niin taas kierretään pitkä matka mutkitelle ja asiasta toiseen hyppien. Punaisen lihan ja suolan kammoaminen tulee ihmisten omista terveysasioista. Ajattelutavassa muinainen Pohjois-Karjala projekti on tärkein. Itärajalla syötiin aikoinaan epäterveellisesti, tehtiin kovaa työtä ja kuoltiin sydänkohtaukseen keski-iässä. Syyksi nostettiin liiallinen suolan käyttö sekä punaisen lihan suuri osuus ruokavaliosta. Aidommin kyse oli kasvisten puuttuminen, karut elinolot, lapsuusajan aliravitsemus sekä kehno terveydenhoito. Ihmisten ruokintasuosituksia kuitenkin painotettiin ja samalla opeteltiin syömään järkevämmin. Kehitys oli järkevä ihmisille ja paransi terveydentilaa sekä leikkasi kuolleisuutta. Mutta tuo koskee koiranomistajia, ei koiria. Samalla opittiin syömään ravintolisiä. Jopa liioitellen, mutta valokeilaan saatiin uusiakin, jo unohdettuja asioita - kuten D-vitamiini. Unohdettuja siksi, että kalanmaksaöljy oli laajasti käytössä risitaudin ehkäisyssä, mutta kehityksen myötä sen käyttö unohdettiin (onneksi, nimim. kalanmaksaöljysukupolveen kuuluva). Sittemmin tuli pillerit kuvioihin ja samaan aikaan THL päätti romauttaa ihmisten D-vitamiinisaannin. Jotenkin se liittyy terveyteen, mutta en ole koskaan oivaltanut miten. Itselläni D-vitamiinitasot olivat kuitenkin vain niukinnaukin riittävät, vaikka koin huolehtineeni asiasta. Samalla hypätään ensimmäiseen sivujuonteeseen. Ravintolisien käyttöä omistajan omassa ravitsemuksessa pystyisi vähentämään lautasmallin avulla, mutta mitä sitten tehdään kun ei vaan halua? Minulle tulee vahvasti kasvispohjaisesta ruokavaliosta laihdutuskuurin aikana aivan tolkuton ummetus. Se ei jihdu sinällään kasvisruuasta, vaikka korkea kuitupitoisuus altistaakin. Se tulee ruuan vähyydestä. Koirilla yleisimmät ummetuksen aiheuttajat ovat liian vähäinen liikunta ja liian alhainen ruokamäärä, usein jopa päivätasolla, mutta varsinkin per annos. Uusi tietoisuus terveellisestä ruokavaliosta siirtyi myös koiriin. Ongelma on siinä, että siirto tarkoitti ihmisten ravintosuositusten ja lautasmallin kopiointia koiran ruokakippoon. Se on väärin, koska koira ei ole ihminen. Yhtä vähän lintua, marsua tai akvaariokalaa voi tai saa syöttää kuin ihmistä. Sitten siirrytäänkin toiseen sivujuonteeseen. Syy siihen, että ei tajuta erottaa koira ihmisestä, on koiran inhimillistäminen. Oman käsitykseni mukaan se jihtuu vahvasti siitä, että ihmisiltä puuttuu ihmissuhteet tai suhteet muihin ihmisiin on tavalla tai toisella vääristyneet niin odotusten kuin oletustenkin mukaan. Kun lemmikki korvaa ihmiset, niin ihminen alkaa suhtautumisessaan muuntamaan koiraa ihmisen rooliin, koska on sosiaalinen laumaeläin. Mutta se ei toimi, aivan yhtä vähän kuin että marsu olisi koiran laumakumppani tai russeli hevosen. Ihmisten ruokapyramidi ei kerro ruoka-aineryhmien tärkeyttä. Se kertoo vaadittavat syöntimäärät, jotka perustuvat niin ravintoaine- kuin energiatiheyteen. Sen jälkeen asian lipsahti käsistä ja siirryin suoraan hevosten ruuansulatukseen ja siitä seuraavassa hypyssä selittämään miksi hevosten syömättömyys ja koirien jatkuva syöminen aiheuttaa kummallekin ruuansualtusongelmia. Syy on eläinlajille väärä tapa altistua vatsahapoille - hevosella on oltava koko ajan ruokaa, koska sillä on keskeytymätön ruuansulatus, mutta koiran pitää syödä paljon harvakseltaan, jotta sillä ei olisi keskeytymätöntä ruuansulatusta. Eläinlajit määräävät omat taroeensa, ei miten ihmisellä asiat ovat. Tarkoitus oli kuitenkin muistuttaa, että koiran ravintopyramidi oli täysin päivastainen ihmisten malliin. Siksi kumpaakaan mallia ei voida siirtää toiselle. Terveillä koirilla kaksi tai kolme ruokintakertaa ei perustu koiraan, vaan omistajaan itseensä - ja omistaja heijastaa omat halunsa koiraan. Koiralle terveellisin tapa syödä olisi kuitenkin kerran päivässä melkein joka päivä.  Ihminen saattaisi aika ajoin tarvitakin suolaa lisää, varsinkin jos jodioidun pöytäsuolan käyttöä on leikattu piilosuolapelon takia tai hikoillaan paljon kuntoilun yhteydessä, mutta koiralla ei ole varsinaista lisäsuolan eli natriumin tarvetta oikeastaan koskaan. Se ei kuitenkaan ole sama asia kuin että lisäsuola olisi koiralle haitallista, Koira saa natriumin ja kloorin ravinnostaan. Määrä lähtee helposti kohoamaan, jos ruuan osana käytetään munuaisia tai vaikka haetaan jodia tai kaliumia mineraalisuolasta. Koiralla on petona korka suolan sietokyky, aivan samoin kuin vaikkapa A-vitamiininkin suhteen. Se tarkoittaa sitä, että suolan saantia ei tarvitse koskaan terveellä koiralla miettiä tai laskea - ellei ole utelias. Punaista lihaa tutkittiin ongelmien aiheuttajana siksi, että sitä syötiin eniten. Mutta se oli enemmältikin seuraus, ei syy. Oikeastaan mitään muuta kuin punaista lihaa ei ollut. Broileri löysi itsensä suomalaiseen ruokapöytään vasta 80-luvun alussa ja 10 vuotta aiemmin moista ei ollut edes olemassa. Joten lähelle nykyaikaa ainoa korvike punaiselle lihalle oli kala, ja se mahtui ruokavalioon ainoastaan rannikkoalueilla. Merialueella syötiin silakkaa ja sisämaan järvialueilla muikkua. Ylipäätään lihan syöminen niissä määrin kuin sitä nykyään kulutetaan on uusi asia. Kivikautista ruokavaliota suosivat mielellään puhuvat metsästäjäkeräilijöiden ruokavaliosta ja ohittavat sen, että moinen syöminen loppui kivikauden loppuessa, metsäsuomalaisia lukuunottamatta. Keskiaikaisissa kaupungeissa, itseasiassa jo aiemmin viikinkikaudella, syötiin vahvasti viljaa ja naurista, lihaa nähtiin harvoin - ellei kuulunut varakkaaseen luokkaan. Siitäkin vähästä katolisen kirkon monet paastopäivät kielsivät lihan ja sen tilalla syötiin kalaa. Useimmiten suolattuna. Paitsi, jos kuului työväkeen, eikä talo tarjonnut paastokalaa. Taas poiketaan hieman syrjäteille ja muikun myötä ihmettelen miten Pohjois-Savon maitokarjan laitumet kyettäisiin muuttamaan tuottavaksi viljelymaaksi. Levesyasteet ja maaperä kun eivät muuksi muutu, vaikka kuinka haluttaisiin palata Babylonin aikoihin ja laittaa koko kansa maata viljelemään. Punaista lihaa koitetaan välttää, jopa pelkokertoimeen asti, koska punainen liha lisää tulehduksia punainen liha altistaa paksusuolen syövälle Kumpikaan väite ei sinällään pidä paikkaansa. Se, että (punaisesta) lihasta saadaan rasvahappoa arakidonihappo, josta valmistetaan mm. tulehdusvälittäjäaineita, on päätetty ymmärtää niin, että (punaisen) lihan rasvan sisältämä arakidonihappo aiheuttaisi tulehduksia. Ei se sitä tee. Tulehdusvälittäjäaineet reagoivat tulehdustiloihin, joka on eri asia. Jopa asiateksteissä törmää väitteeseen, että omega-3 rasvahappojen EPA ja DHA lisääminen vähentäisi arakidonihapon tuotantoa, koska kilpailu arakidonihappoa tuottavasta entsyymistä vähentäisi tuotantoa. Tuo ei pidä millään tavalla paikkaansa. Ensinnäkin lihasta nimenomaan saadaan arakidonihappoa suoraan (hassua, että kaikilla syötävillä eläimillä se on ollut oleellinen osa niiden aineenvaihdunnan vaatimia rasvahappoja). Toiseksi, entsyymikilpailu tapahtuu vain, kun muutetaan perus-omega-6 rasvahappo linolihaposta (LA) ja samaan aikaan perus-omega-3 rasvahaposta alfalinoleenihappoa (ALA) reitin kautta kuutosissa arakidonihappoa ja kolmosissa EPA:aa. Mutta lihasta saatiin suoraan arakidonihappoa riittävästi (joka on de facto koirille ehdollisesti välttämätön ja kissoille käytännössä välttämätön rasvahappo), joten muunnoksella LA:sta ei ole merkitystä, ja EPA on jo mikä on, ei siihen tarvita enää muunnosta. EPA/DHA-lisä vähentää hieman tulehdusreaktioita, mutta aivan toista kautta. Linolihappo on ehdottomasti välttämätön rasvahappo. Yksi sen merkityksellinen rooli on ihossa ja puutos aiheuttaa mm. ihon kuivumista, hilseilyä ja kutinaa. Siksi suosittelen aina iho-oireisille perusruuan rasvamäärän lisäämistä, koska jos rasvaa saadaan grammoina liian vähän, niin silloin saadaan liian vähän myös tärkeintä rasvahappoa linolihappoa. Linolihapon tärkein saantitie on lihan rasva. Jossain määrin myös osa kasviöljyistä. Sen sijaan niin usein ehdotettu, ja käytännössä aina tyrmäämäni, omega-3 lisät kalaöljynä eivät käytännössä tee mitään hyödyllistä, iho-oireissakaan. Myös kolesterolia pelätään rasvoissa, ja varsinkin punaisen lihan rasvassa. Se on suora kopio ihmispuolelta, ja täysin väärä. Koira säätelee kolesterolia tehokkaasti maksassa ja rasva-aineenvaihduntansa kautta, eikä koiralla ole koskaan mitään terveysriskejä kolesterolista. Jos verikoe näyttää korkeampaa kolesterolia, niin joko on juuri syöty tai rasvaa tarvitaan kolesterolin kuljettamana. Se, että omistaja voi kuolla sydänkohtaukseen pitkäaikaisen korkean kolesterolin seurauksena, on vain ja ainoastaan omistajan ongelma. Se muuttuu koiran ongelmaksi vasta sitten, jos omistaja ei anna ruokaa tuuperrettuaan lattialle. Punainen liha altistaa suolistosyöville, ja varsinkin paksusuolen syövälle. Paitsi että ei altista. Ei ole koskaan altistanut. Kyse on lihajalosteista (luonnollisuusihmiset riemuitsee, koska nyt prosessointi on paha). Omistaja alentaa riskiään syömällä vähemmän meetvurstia ja grillimakkaraa ja koiraa harmittaa, koska makupalojen saanti vähenee. Mutta jos koiralta otetaan nakit pois tuon pelon takia, niin liioitellaan. Nakit eivät ole sinällään terveellistä ruokaa, mutta eivät ne koiran suolistoa riko. Jos saman pelon takia poistetaan myös (punainen) liha, niin siirrytään liioittelusta vahvasti ruokintavirheen puolelle. Punaisen lihan ravintoarvot ovat parempia kuin valkoisen. Hiukan, ja useimmiten merkityksettömästi, mutta on kuitenkin. Kalaa ja lihaa taasen ei pitäisi sinällään laittaa edes vastakkain, sillä vaikka kalankin liha on perusteiltaan vastaavaa kuin maaeläinten, niin se on kuitenkin niin aminohappo-, mineraali- kuin rasvakoostumukseltaan sen verran erilaista, että vertailu on turhaa. En sano sitä podcastissä, mutta kala täydentää punaista lihaa. Sen sijaan jos pohja on kalalla, niin samaa etua ei saada käyttämällä punaista lihaa täydentäjänä - silloin aletaan poistumaan optimista. Mutta tuokin on nippelitason rakettitiedettä, ei varsinaisesti merkityksellinen asia. Punainen liha ei ole yleisin allergian aiheuttaja. Ei ole koskaan ollut. Ehdottomasti suurin osa allergisiksi diagnosoiduista ei ole koskaan edes saanut punaista lihaa, nautaa tai mitään muutakaan. Ne ovat saaneet broileria, joskus kalkkunaa, viljoja, perunaa ja hernettä. En osaa muutenkaan päättää kumpi on suurempi hoitovirhe ja osoitus eläinlääkärin laiskuudesta, haluttomuudesta tai kyvyttömyydestä hoitaa koiraa: allergiadiagnoosi itsessään vai sen hoitoon määrätyt funktionaalisten ruokien häpeäpilkut anallergenicit ja hyporuuat. Se, että punaiseen lihaan perustuvat tuotteet eivät aina kuitenkaan sovi koiralle, johtuu monista muista syistä. Sellaisista kuten huonosta laadusta, kehnosta sulavuudesta tai koiran muista terveydellisistä ongelmista. Kyse on kuitenkin aina ruuasta, ei siitä minkä väristä liha on. Koska kiukutteluun päästiin, niin ei voida ohittaa kollageenituotteina nivelten hoitoon myytäviä vedätyksiä. Ne ovat broilerin rustoa ja sitä saa paljon enemmän huomattavasti halvemmalla mistä tahansa broilerin jauhelihasta. Niveliähän moinen teurasjäte ei tietenkään hoida. Punainen liha on mahdollisuus, ei uhka. Mutta jos joutuu miettimään koiran ongelmia ruuan kautta, niin miettikää ruokaa kokonaisuutena ja mistä oleellisista komponenteista se koostuu. Lihan väri on totaalisen toissijaista. Koira ruokintaan kuin koira. Ihminen ei ruoki muitakaan lemmikkejään kuten itseään, joten miksi koiraa pitäisi kohdella eri tavalla? Podcastissä mainittiin Meta-foorumi. Se on Katiskan virallinen keskustelufoorumi. Monellakin tapaa kuin Facebook, mutta parempi, laadukkaampi ja paljon toimivampi. Tutustu, testaa ja kokeile.

Helsinkiläinen tapa ääntää s-kirjain saa monet repimään hiuksiaan. Ilmiöstä tekee sitäkin mielenkiintoisemman, että varsinaista stadin s:ää ei välttämättä ole lainkaan olemassa. On totta, että vanhassa teatterikielessä on ruotsin vaikutuksesta etisesti lausuttu s-kirjain, joka saattaa kuulostaa teennäiseltä, mutta stadilaiseen s:ään on sidottu muitakin sivumerkityksiä. Useimmiten kyse on ollut nimenomaan naisista ja jonkinlaisesta paheellisuudesta. Suomen kielen dosentti Mia Halonen on perehtynyt stadin s-kirjaimeen ja kertoo paheksunnan yli 150-vuotisen historian. Mia Halonen on nyt Kalle Haatasen vieraana.

Koirien syömistä murehditaan määrällisesti useimmin. Johtunee siitä, että tapoja ruokkia koira on lähes yhtä montaa kuin on koiranomistajia. Mutta jos ihmetellään päivittäisten arkiasioiden yksittäistä asiaa, niin ykköseksi - tai ainakin kärkikahinoihin - nousee kysymykset koiran juomisesta. Ne keskittyvät aina äärilaitoihin: miksi koira juo liian vähän tai miksi koira juo liikaa. Oikeastaan koskaan liian vähän tai harvoin juominen ei ole aito ongelma, mutta liian paljon juominen onkin yleensä merkki jostain ongelmasta. Koirien nestesaanti tapahtuu kolmea kautta: ruuasta juomalla aineenvaihdunna kautta rasvaa poltettaessa energiaksi Koiran tarpeeksi ilmoitettu 0,5 dl/kg ei tarkoita koiran juomismäärää. Se kertoo koiran tyypillisen nestetarpeen eräällä tavalla neutraalissa olosuhteissa normaalilla painolla koiran syödessä ylläpitotason kuivamuonaa kaksi kertaa päivässä turvotettuna pieneen määrään vettä. Ruoka pitäisi olla ensisijainen tapa saada nestettä ja juomisella katetaan mahdollinen kohonnut tarve. Metabolinen vesi on vähäisin määrällisellä merkityksellä, mutta koiran fysiologiassa aktiivisilla matalan rasvaprosentin koirilla akuutissa tarpeessa hyvinkin merkityksellinen - jo pelkästään siksi, että se on nopein tapa. Myös koiran ruumiinrakenne vaikuttaa myös koiran nestetarpeeseen. Koiran ruuan koostumus taasen säätelee paljonko ja kuinka nopeasti vesi saadaan koiran käyttöön. Yleensä nesteytys, tai jopa perustason nestesaanti, kannattaa aina toteuttaa ruuan kautta. Lihan määrää ei voida kalorien takia nostaa päättömästi, mutta esimerkiksi myös piimä pakottaa vedensaannin ruuansulatuksen kautta  Juomismurheet näyttäisivät jakautuvan ruokintatapojen mukaan: kuivamuonaa käyttävät ihmettelevät liiallista juomista koiraan raakaruokkivat murehtivat, kun koira ei juo Tuo kuvaakin sitä merkitystä, joka ruualla on koiran nestesaantiin ja sitä kautta janontunteeseen. Kuivamuoniin liittyviä kysymyksiä on enemmän, koska suurin osa ruokkii kuivamuonilla. Siksi myös kysymykset liiasta juomisesta nousevat useimmin näkyviin, jolloin se alkaa vahvistamaan käsitystä, että liiallinen juominen on merkki vakavasta ongelmasta. Useimmiten ei ole, mutta toki huolta lisää sekin, että juominen voi olla myös merkki munuaisten vajaatoiminnasta tai koiran diabeteksestä. Turvottamattoman kuivamuona syöminen ei muuten aiheuta jotain hallitsematonta turpoamista vatsassa. Se alkaa sulamaan aivan kuin kaikki muukin ruoka. Kuivamuonan sulamisajan hitaus verrattuna lihaan johtuu kahdesta syystä: kuivamuonien raaka-ainekoostumuksesta kuivamuonat ovat kovaa ruokaa Se, että iso määrä kuivamuonaa aiheuttaa janon, johtuu yhdestä ja vain yhdestä syystä. Se on turvotettunakin kuivempaa kuin liha. Tarkoittaa sitä, että silloin koiralta jää vajaaksi tärkein tapa saada nestettä, eli syömisen kautta. Jos omistaja syö keittoa, niin siitä ei tule sen kummallisempi jano. Sen sijaan paketillinen näkkileipää aiheuttaa janontunteen, eikä se liity mitenkään siihen, että näkkileipä alkaisi jotenkin mystisesti turpoamaan vatsassa. Se johtuu vain siitä, että ei saada ruuan mukana nestettä. Raakaruokinnassa koirat vähentävät usein juomistaan huomattavastikin. Se johtuu siitä, että lihasta on 60 - 80 % vettä. Kilo lihaa antaa silloin 6 - 8 dl vettä ja se näkyy suoraan juomisessa. Ei ole tarvetta juoda, koska osa saatu ruuasta vettä, eikä vaan ole jano. Kun valokeilaan nousee omistajan  mielestä liian vähäinen juominen, niin käytännössä aina kyseessä on täydellinen epäluottamus koiran janontunteeseen. Koira juo kun sillä on jano ja on juomatta, jos ei ole jano. Omistajan oma juominen, joko janoonsa tai uskottaessa jatkuvam tissuttelun terveysvaikutuksiin, on omistajan asia, eikä sitä saa heijastaa koiriin. Koirat, joilla on jokin perussairaus, ovat eriasia. Silloin sairaus voi vaatia ylimääräistä nestettä, joko ruuassa tai juotettuna. Virtsatiekivet (tai tutummin lyhenettynä virtsakivet) ovat tyypillinen esimerkki. Silloinkaan kyse ei kuitenkaan ole siitä, että koira itsessään tarvitsisi enemmän nestettä, vaan että liian suurta nestemäärää käytetään tukihoitona. Urheilevien koirien puolella ylijuottaminen on vahva tapa, josta olisi syytä päästä eroon. Varsinkin agility on tunnettu ylijuottamisesta. Suurelle määrälle nestettä ei ole mitään tarvetta eikä perustetta, mutta sillä saadaan helposti elektrolyyttivaje aikaiseksi, varsinkin kaliumista. Kuten aina, niin tämäkään ei ole täysin mustavalkoinen asia. Osa koirista tarvitsee hiukan nestetankkausta, varsinkin jos ne käyttävät paljon ja taukoamattomasti ääntään. Pidempien matkojen valjakkokoiria on pakko juottaa, koska läähätys ja pitkäkestoinen rasitus kuluttaa nestettä. Mutta on ymmärrettävä, että nuo ovat poikkeuksia, eivät koko harrastavaa koirakantaa ohjaavia. Podcast: Koiran (yli)juottaminen Juomisen riittävyyttä tai liiallisuutta on mahdotonta laittaa yksinkertaiseen sääntöön. Sitä voi kuitenkin arvioida virtsan värin ja määrän kautta koira virtsaa huomattavan usein, paljon ja virtsa on väritöntä, niin koira on juonut liikaa (tai sillä on terveydellinen ongelma, kuten urheilevilla ylirasitus) koira virtsaa harvoin, vähän ja huomattavan tummaa, niin koira on saanut nestettä aivan liian vähän, ja on kuivumassa Kummassakin tapauksessa satunnainen ei tarkoita yhtään mitään. Ne muuttuvat merkeiksi jostain ongelmasta vasta ollessaan jatkuvia tai toistuvia. Huomaa: Jos koiran elämässä ja ruokinnassa ei ole muuttunut mikään, mutta juominen lisääntyy yhtä äkkiä, niin siinä kannattaa olla hieman hereillä. Ylipäätään koiran selittämättömästi muuttunut käytös ihan minkä tahansa asian suhteen on aina merkki jostain ongelmasta - tai ongelman ratkeamisesta, jos muutos on positiivinen. Huomattavasti lisääntynyt juominen on kivun sijaistoiminta Jos kyseessä on narttu, jolla on kiima loppunut alle 2 kk aiemmin, niin kohtutulehduksen riski on otettava vakavasti huomioon

Tässä jaksossa keskustellaan kannabiksesta! 1980-luvulla syntynyt saattaa muistaa, kuinka kouluaikojen huumevalistuksessa korostettiin käytön sosiaalista ei-hyväksyttävyyttä. Nykyaikaiseen päihdetyöhön taas kuuluu ajatus käytöstä koituvien haittojen vähentämisestä. Paras tapa ehkäistä haittoja olisi toki lopettaminen tai vähentäminen, mutta kaikki käyttäjät eivät ole valmiita tähän. Realismia on esimerkiksi se, että jointin, bongin tai älyämpärin vaihtaminen vaporisaattoriin voi olla terveyden kannalta parempi tapa käyttää huumetta. Studiossa haastateltavana on Kannabishanke -nimellä tunnetun, nuorille kannabiksen käyttäjille suunnatun interventiomallin kehittäneen hankkeen projektipäällikkö Kim Kannussaari. Käytön lopettamiseen tai haittojen vähentämiseen tähtäävän mallin taustalla ovat EHYT ry ja YAD. Lisäksi studiossa on mukana hankkeeseen kytkeytyvän tutkimuksen tehnyt väitöskirjatutkija Aleksi Hupli. Huplin tekemästä tutkimuksesta nousee esiin kiinnostavia ilmiöitä kuten se, että iso joukko kannabiksen käyttäjiä kertoo käytön motiiviksi itselääkinnän. Huplilla on ns. “monta hattua”. Tutkijaroolin lisäksi hän on kannabiksen dekriminalisaatiota Suomessa ajavan kansalaisaloitteen yksi taustahahmoista. Jaksossa kuullaan tehosteina vanhoja aiheeseen kytkeytyviä pätkiä Ylen arkistoista. Varoitus: tehosteiden asiasisällön parasta ennen -päivämäärä on jo osin mennyt umpeen. Kohtaamisia syvässä päässä. Juuso Pekkinen etsii suurempaa ymmärrystä ympäröivästä todellisuudesta.

Kolumbiassa uhkaillaan, ahdistellaan, kiristetään ja jopa surmataan seurakuntien johtajia. Väkivaltaa harjoittavat sissi- ja muut rikollisryhmät ja sitä tapahtuu erityisesti maan köyhimmillä alueilla. Useimmiten väkivalta on suoraa seurausta siitä, että kristityt tuomitsevat korruption ja väkivallan, puolustavat ihmisoikeuksia ja ympäristöä, tekevät työtä nuorten keskuudessa ja ovat mukana rauhansopimuksen täytäntöönpanoa koskevissa toimissa. Toimet voivat vaarantaa rikollisryhmien ja vastaavien ryhmittymien laittoman toiminnan. https://opendoors.fi/kolumbia/

Tehdään mitä tahansa koirien kanssa, niin kaikilla on taipumusta keskittyä määrättyihin yksityiskohtiin. Siihen kuuluisaan nippeliin. Joskus yksityiskohdat ovat tärkeitä, varsinkin jos niillä on eräällä tavalla tukijalan merkitys, mutta usein samalla menetetään fokus tärkeimpään: tavoitteeseen. On aivan se ja sama puhutaanko jalostuksesta tai ravitsemuksesta, niin detalji ei ole se mihin pyritään, se mihin keskitytään eli fokusoidaan. Detalji on vain yksi legopalikka, mutta tarve on silti rakentaa jotain isompaa. Syy siihen miksi yksityiskohdat nousevat aina spottivaloihin, johtuu yleensä muutamasta asiasta: yksityiskohdat ovat helpompia kuin laaja kokonaisuus yhteen yksityiskohtaan on helpompi keskittyä kuin kymmeneen tai tuhanteen asioiden lokeroimisella saadaan helpommin selitettyä asioita Maksan onni ja autuus Maksan tarjoama A-vitamiini on paljon käyttämäni esimerkki siitä miten kokonaisuus jää yksityiskohdan alle. Maksan annostelu perustuu A-vitamiiniin ja maksa arvotetaan A-vitamiinilla. Vaikka retinoli, se A-vitamiini, onkin suunnattoman tärkeä, niin maksan arvo tulee sen kaikista muista ravintoaineista, jotka kuitenkin useimmiten unohdetaan. Useimmiten suositellaan naudan maksaa. Minä teen niin ja myös monet muut. Jossain välissä on syntynyt harhakäsitys, että naudan maksa on jotenkin parempaa kuin muut maksat - ja minulla on oma syntitaakkani tuonkin käsityksen itämisessä, vähintään yhtä suuri vastuu kuin maksan käytössä kerran viikossa. Mutta ei syy naudanmaksan suosimiseen ollut korkeampi A-vitamiinimäärä, vaan se oli peruste sille miksi naudanmaksaa voitiin käyttää grammoina  vähemmän. Naudanmaksan painottaminen ennen possun- tai broilerinmaksaa johtuu oikeastaan kolmesta syystä: paremmasta saatavuudesta sianmaksa haisee enemmän koirilla on sieto-ongelmia isomman gramma-annoksen kanssa (lue: vatsa menee sekaisin) A-vitamiinipitoisuus on ollut vain annostelua määräävä ja pyrkimys vähäisempiin maksagrammoihin on ollut huoli koirien vatsaongelmista ja pelko omistajien luopumisesta ylipäätään maksan käytöstä oman ruokakammon takia. Nippeli on silloin ollut A-vitamiini, joka on peittänyt alleen sen aidon asian: maksan ravintoarvon. Tehokkuus vai määrä Olen ollut jo pitkään huolissani siitä, että noinkohan painotin aikoinaan asioita väärin. Hukkasin itse eräällä tavalla fokuksen. Naudanmaksa ei nimittäin ole paras mahdollinen. Siinä on vain eniten A-vitamiinia grammassa. Paras saattaisikin olla se, jota huonoimpana pidetään eli broilerin maksa. Syy on taas kerran määrissä. Jos 20 kg koiralle annettaisiin naudanmaksaa noin 4 grammaa päivässä, joka perustuu A-vitamiinin saantiin, niin siitä saataisiin esimerkiksi rautaa 0,3 mg (tarpeesta 3 %) tiamiinia (B1-vitamiini) 9,6 µg (tarpeesta 2,4 %) Jos siirryttäisiinkin käyttämään broilerin maksaa, ja noudatettaisiin nyrkkisääntöä annetaan kolme kertaa enemmän kuin naudanmaksaa saman A-vitamiinin saantiin, niin tilanne olisikin 12 grammalla: rautaa 1 mg (tarpeesta 10 %) tiamiinia 24 µg (tarpeesta 6 %) Saataisiin enemmän kaikkea muuta vain maltillisesti korkeammalla ruokamäärällä A-vitamiinin saannin pysyessä koko ajan samana. Broilerin maksan saantiongelmat ovat kuitenkin arkirealismia. Huomasitko? Puhun kokonaisuuden huomioimisesta ja miten detaljeilla eräällä tavalla häivytetään tai piilotetaan kokonaisuus. Mutta tuo esittää miksi yksityiskohtia on pakko käyttää. Ne antavat meille jonkun mittarin, jotain konkreettista mihin takertua ja käyttää. Tavoite on kuitenkin koiran ravitsemus ja terveys. Tässä kaksi erikseen nostettua nippeliä alleviivaa tavoitetta; maksaa olisi syytä käyttää enemmän. Kahdella nippelillä annoin selityksen sille miksi broilerinmaksa voisi olla parempi vaihtoehto (enkä sanonut vielä sanaakaan sen lievemmästä tuoksusta ja mukavammasta rakenteesta). Jos olisin selittänyt käytännön tasolla nippeleitä käyttäen ja kokonaisuus huomioiden, niin minun olisi pitänyt luetella maksan kaikki tunnetut ravintoarvot ja miten ne vaikuttavat kokonaisravitsemukseen ja terveyteen. Siihen vaaditaan kirja (kyllä, minulle on runko siihen jo olemassa eikä hajuakaan saanko sitä koskaan valmiiksi). Jos kuitenkin haluat nippelin, niin tässä sellainen: broilerinmaksaa maksaa kannattaa antaa 1,5 g/kg joka päivä. Tavoite on valinta Nippelit helpottavat selittämistä. Mutta on ymmärrettävä, että ne ovat esimerkkejä niistä kaikista tekijöistä, jotka tekevät sen kokonaisuuden, jonka takia maksa on terveellistä ja sitä pitäisi ehdottomasti antaa jokaiselle koiralle. Nippelien käytössä on selvä painotusero: annostellaanko maksaa vähin mahdollinen määrä, jolla saadaan riittävä A-vitamiinimäärä annostellaanko maksaa suurin mahdollinen järkevä määrä kattavammelle kokonaisuudelle Jos fokuksessa on A-vitamiini, niin ensimmäinen on kohdallaan. Jos tähtäimessä on maksimaalinen  ravitsemuksellinen hyöty. niin jälkimmäinen on kohdallaan. Ja koira päättää kumpi tavoite on käytännön toteutuksessa oikeampi, vai onko totuus jossain siinä välissä.  Jos jätetään pois laskuista koiramaailman aloittelijat, joille kaikki on uutta sekä ihmeellistä ja ajatuksia, väitteitä sekä faktoja tulee enemmän kuin mitä aivot pystyvät hallitsemaan, niin tyypillistä Katiskan lukijaa tuskin tarvitsee kannustaa maksan käyttöön. Siltä osin maksan käyttö esimerkkinä on ehkä samanlaista ajanhukkaa, johon olen syyllistynyt raakaruokintaluennoilla kannustaessani ihmisiä raakaruokintaan; juuri sen takiahan he ovat ylipäätään luennolle tulleet, eikä aikaa olisi pitänyt hukata motivoimalla valmiiksi motivoituneita. Maksa on vain esimerkki, nippeli, ja jos nyt keskityt pelkästään maksan ravintosisältöön koirasi ruokinnassa, niin olet hukkaamassa sen ajatuksen mitä yritän kiertäen kaartan postin bussilla Porin kautta herättää: ravitsemuksen tunnusluvut asettavat eräällä tavalla sen minimirajan, jonka alle ei saa mennä ja sen jälkeen on pyrittävä näkemään asiat kokonaisuuksina. Kuten että maksan arvo on enemmän kuin A-vitamiinin määrä ja kalan arvo on enemmän kuin omega-3 rasvahappojen grammat. Se on vaikeaa. Minulla on vahva taipumus nippeleihin, mutta se ei tule siitä, että nippeli olisi itseisarvo. Se tulee halusta ymmärtää mitä, miksi ja milloin - kuten vaikka miksi eriväristen lihojen vaihteleminen on ajanhukkaa tai miksi broilerin rintaleike kuorrutettuna rypsiöljyllä ei tee samaa asiaa kuin sikanautajauheliha, vaikka excelissä ravintokoostumus olisikin samankaltainen. Silti nippelin takia Suomeen juurtui ajatus antaa maksaa kerran viikossa, en minä sitä kaikesta selittelystä huolimatta kokonaisuus edellä keksinyt. Vastasin nippelikysymykseen kuinka paljon maksaa on annettava A-vitamiinin takia, ja koska se varastoituu, niin kerta viikossa annostelu riittää - hukkasin A-vitamiinidetaljiin maksan kokonaisarvon, ja ohjasin ihmisiä huonompaan tapaan käyttää maksaa. Olen jo pitkään ohjannut puhelinasiakkaille paljon suurempia maksamääriä kuin mitä Katiskan ohjeet neuvovat (silloin kun maksa on oleellinen asia, aina se ei ole) . Se tulee maksan suuremmasta merkityksestä kuin mitä pelkkä A-vitamiinimäärä antaisi ymmärtää. Ja koska A-vitamiinin myrkyllisyys on koirilla hyvinkin suhteellista, oikeammin täysin teoreettista, niin isommat annokset ovat turvallisia. On laskuja suurempaan maksan käyttöön olemassa toinenkin syy - mutta valitettavasti melkoisen nippelikeskeinen sekin.  Maksan A-vitamiiniin perustuvassa annostelussa on käytetty Finelin arvoja. Ne ovat kuitenkin vanhoja analyysejä ja varsinkin A-vitamiinimäärä saattaa hyvinkin olla pielessä. Tanskalaiset ja ruotsalaiset ilmoittavat alempia pitoisuuksia ja siellä nautoja kuitenkin ruokitaan samalla tavalla kuin täällä. Yhdysvallatkin ilmoittaa alempia määriä, mutta heidän arvonsa tuskin ovat vertailukelpoisia - rehut ja ylipäätään lisien käyttö on tyystin erilaista. Tuo tarkoittaa sitä, että ehkä Katiskan jutuissakin pitäisi tarkistaa määriä. Hyvä ruoka, parempi terveys Heti kun koiralla on mitä tahansa ongelmia, niin nippelit nousevat valokeilaan. Ei, en aja nippelikeskeisyyden ongelmallisuudessa takaa huuhaamaailman "kokonaisvaltaista ajattelua", joka on käytännössä aina kokonaisvaltaista piittaamattomuutta. Tarkoitan tapaa, jossa osoitetaan yhtä ainutta tekijää, ja sanotaan sen olevan syyllinen. Usein todellisuus on paljon hankalampi. Kyse on aniharvoin vain yhdestä tekijästä. Yleensä tekijöitä on useita ja kun rikkinäisten osien määrä ylittää koiran sietokyvyn, niin käsissä on närästystä, iho-ongelmia kuten hiivaa, suolisto-oireita...  Eläinlääkintä toki vaatii detaljeja. Ongelmaksi tulee niiden merkityksen ymmärtäminen ja siinä yksityiskohta jyrää nykyään liian usein kokonaisuuden. Lisääntyvissä määrin on alettu diagnosoimaan munuaisten vajaatoimintaa, jossa merkkinä on käytetty einen koholla olevaa SDMA:ta, kreaa tai ureaa. Siinä tuijotetaan matemaattista arvoa ja uskotaan, että se antaa abasoluuttisen totuuden. Unohdetaan kaikki muut tekijät, se ruuan ja koiran muodostama kokonaisuus, joka muuttaa laboratorioiden raja-arvoja. Yritetään pakottaa koira rajoihin, ei muuttaa rajoja sillon kun koira ei enää vastaakaan alunperin asetettuja parametrejä. Pelkästään korkeampi lihan käyttö nostaa arvoja yli ylärajan. Se on seuraus aineenvaihdunnasta ja on aidosti merkki siitä, että munuaiset tekevät mitä munuaisten kuuluu tehdä. Ei merkki sairaudesta vain siksi, että koira ei syö eikä elä kuten raja-arvojen määrittelyt olettavat. Eksyn hieman sivupoluille, mutta siinä ei ole mitään uutta. Olen pitänyt suomalaisen eläinlääkinnän suurimpina ongelmina sitä, että kympin matematiikka ylittää sosiaalisten taitojen ja pyskologisen soveltuvuuden lisäksi kyvyn ymmärtää kokonaisuuksia. Ehkä pääsyvaatimuksissa pitäisikin painottaa enemmän humanistisia aineita. Sairaudet eivät ole allekkain olevia ranskalaisia viivoja tai laboratorioanalyysejä. Työkalusta onkin tullut itseisarvo. Kun unohdetaan kokonaisuus, niin on helppo todeta ratagreyhoundin omistajalle, että vanha senkka arvolla 5,5 on normaali tai pelotella 2,5:llä omistajalta syöpädiagnoosilla löysät housuihin. Treenatulla ratakireällä valkosolut ovat aina alhaalla, kuten ihmisurheilijallakin, eikä se tarkoita leukemiaa siksi, että arvo on erilainen kuin liikaa painavalla laiskalla kotikoiralla. Silloin myös muiden koirien normaaliarvo tarkoittaa huippukuntoisella tulehdusta, ei terveyttä. Tai kun eläinlääkäri vaati samaa koiraa yön yli tehohoitoon, koska sen hematokriitti on 62. Kotikoiralla sama arvo tarkoittaa kliinistä kuivumista, mutta greyhoundilla se kertoo kovasta kunnosta ja että koira on juuri tehnyt sprinttisuorituksen. Taaskaan sama yksittäinen arvo ei ole hyödyllinen, jos ei ymmärrä sitä kokonaisuutta ja kontekstiä, josta arvo on saatu. Toki tässä kokonaisuuden ymmärtäminen vaatii erikoisosaamista, mutta lääketiede on erikoisosaamista. On perusvaatimus, että erikoisia asioita osataan. Jos jämähtää vain johonkin yhteen mitta-arvoon, niin taatusti epäonnistuu. Allergia on useimmiten silmien sulkemista kokonaisuudelta ja nippeleiltä. Otetaan keksitty syy, jolla saadaan selitettyä aivan kaiken. Entisaikoina samanlainen kaiken pahan aiheuttava yleinen selitys oli huono ilma. Vielä vanhempina aikoina sellainen oli kirous. Nyt se on koiran allergia. Olen jo pitkään vaatinut, että jokaiseen allergiadiagnoosiin pitäisi lähtökohtaisesti suhtautua hoitovirheenä. Varsinkin aina, kun diagnoosi tehdään veritestillä ruoka-aineallergiaksi ja mukana on varastopunkki - ja lääkkeeksi määrätään huijaus, jota myös anallergeniciksi tai hypo-ruuaksi kutsutaan. Mutta tuossa ei ole enää kysymys nippeleistä ja kokonaisuuksista, vaan ollaan ammattitaidottomuudessa, virheissä ja valehtelussa. Funktionaaliset eläinlääkäriruuat: Onko terveysväitteille katetta? Nippelien ylivalta ruokinnassa liittyy aina sairauksiin ja mitä yritetään hoidossa tehdä. Useimmille tuttu esimerkki on hiilihydraatit ja hiiva - jos ruuassa on hiilihydraatteja, niin se ruokkii hiivaa. Väite pitää ja ei pidä paikkaansa. Sulamaton hiilihydraatti saattaa ruokkia hiivaa, koska se toimii elatuspohjana paksusuolen bakteereille. Sulava hiilihydraatti ei vaikuta mitenkään hiivaan, painoon kylläkin koiran lihotessa. Kuivamuonan maissiin on helppo takertua, mutta mitä tehdään raakaruokitulle, joka ei saa hiilihydraatteja, ja kärsii yhtä lailla hiivasta tai suolisto-ongelmista? Allergia on nippeliä pahimmillaan Allergiaväitteissä nippeliteoriaan takerrutaan koko ajan. Milloin koira on allerginen viljoille, milloin herneelle, milloin jokaiselle mahdolliselle lihalle. Uusin villitys on olla allerginen kananrasvalle, kalaöljylle allergisuus alkaa olla jo eilisen juttuja - kummallekaan ei kylläkään olla allergisia. Koskaan. Kuivamuonat ovat kokonaisuus, jonka koostumusta ei tiedetä. On täydellistä ajanhukkaa osoittaa sieltä vaikka kana ja sanoa, että tuo on syyllinen. Tai vehnä. Toki ne voivat olla ongelma, mutta ei sitä tuolla tavalla tiedetä. Syy on se, että ei tiedetä mitä se kanaksi tai vehnäksi kutsuttu ylipäätään on. Ne eivät ole koskaan samaa kuin kaupasta ostettu grillattu broileri tai kaapista löytyvä vehnäjauhoa. Ne ovat ruokana ja ruuan koostumukseltaan täysin erilaisia. Puhumattakaan mitä ne ruuan muut osat ovat. Aivan samalla tavalla kuin mitä sulamaton hiilihydraatti vaikuttaa paksusuolen bakteerikantaan, niin vaikuttavat kaikki muutkin. Jokainen niistä, proteiinit, rasvat ja ylipäätään sulamaton ruoka, vaikuttaa eri tavalla, mutta lopputulos on aina samanlainen. Hiivaa tai suolisto-oireita, niitä joita myös allergioiksi kutsutaan. Jopa ruuan kalsiumpitoisuus aiheuttaa täysin vastaavia ongelmia, vaikka kalsiumille ei taatusti olla allergisia. Syy on silloin kalsiumin lähteessä ja miten se vaikuttaa esimerkiksi ruuan sulavuuteen vatsassa, joka vaikuttaa suoliston terveyteen, joka vaikuttaa bakteerikantaan, joka voi oirella vaikka sitten ripulina tai hiivana. Jos joku nyt luulee, että raakaruokinnassa on asiat paremmin, niin valmistusaineiden suhteen ei ole. Ei kukaan tiedä mitä ruhonosia ruuassa on. Plus kun katsotaan käytännössä minkä tahansa lihatuotteen tuoteselostetta, niin siinä tuppaa olemaan yhtä paljon kysymysmerkkejä kuin kuivamuonissakin. Niitä ei vain kyseenalaisteta samalla tavalla kuin kuivamuonissa. Siksi on niin oleellista suhtautua ruokaan kokonaisuutena. Pakettina, jonka osasiin ei voida vaikuttaa. Samasta syystä ruoka myös vaikuttaa vatsassa kokonaisuutena, ei omina osasinaan. Tuo tuo mukanaan esimerkiksi eliminaatiodieetin hyödyttömyyden. Siinä on tavoitteena yrittää keksiä erillisillä nippeleillä selitystä sille, että aivan erilainen kokonaisuus, josta taasen otetaan yksi nippeli, on aiheuttanut koiralle ongelmia. Koiran oman terveyden suhteen eliminaatio on aina riski, jopa uhka. Fokus ei ole yrittää selittää, että valmistajan X tekemä keuhkoa ja rustoa sisältämä yhden proteiinin lihatuote (ihan oikeasti, siinä on kymmeniä erilaisia proteiineja) ei toimi koiralle - se tiedetään jo koiran historian myötä. Fokus on saada koiralle ruokavalio, jolla se pystyy elämään loppuikänsä. Sitä eliminaatio ei tarjoa. Se ei tarjoa edes eväitä siihen. Silloin eliminaatio itsessään on nippeli, detalji, jonka kanssa hukataan kokonaisuus: ruokakipon sisältö. Kuivamuonilla ei voi tehdä minkäänlaista eliminaatiota. Ne ovat vain kokeiluja yhdellä ruualla. Samoja kokeiluja, joita jokainen ongelmallisen koiran omistaja on jo tehnyt lukuisia ennen saapumistaan eläinlääkärin vastaanotolle. Kun eläinlääkäri mainitseekin sanan eliminaatio myymiensä hypo-ruokien yhteydessä, niin pitäisi alkaa arvuuttelemaan, että onko kyseessä hoitovirhe vai kuluttajansuojaongelma, vai molemmat. Tämä on tällä hetkellä todella suuri ongelma. Väitän, ilman näyttöä, että jos nyt pengottaisiin eläinlääkäriasemien potilastiedot, niin suolisto- ja iho-ongelmaisista 60 % on diagnosoitu allergikoiksi ja 30 % IBD-tyyppiksiksi, ja noissa koirissa 95 prosentille suositeltu hoito on aseman myymä hypo-ruoka yhdessä eliminaatioväitteen kanssa. Onneksi osaa saa myös edes jonkun lääkityksenkin. Koira ruokaa varten Ylipäätään asetelma detalji vastaan kokonaisuus on hieman abstrakti asia. Tai asennekysymys. Mitä kukakin sitten kokee nippeliksi. Yleisin väitehän lihapohjaista ruokintaa (jota myös raakaruokinnaksi kutsutaan) vastaan on nimenomaan nippeleihin keskittyminen. On turhaa nippeliä laskea sinkin tai D-vitamiinin annostus, koska ei laske omia syömisiäänkään (paitsi bikinikauden ollessa nurkan takana) ja ruuasta saa kaiken jopa miettimättä mitä ruoka on. Maksan tai munuaistenkin miettiminen on turhaa nippeliä, koska ruuasta saa kaiken, riippumatta mitä ruoka on ja piittaamatta, että myös maksa ja munuaiset ovat sitä ruokaa. Silloin ei kylläkään olla enää missään muualla kuin pahasti eksyksissä. Kokonaisuus ollaan aina hukattu siinä vaiheessa, kun halutaan ehdottomasti tehdä jotain. Ruokinnan täytyy olla raakaa tai sen täytyy ehdottomasti olla kuivamuonaa. Silloin omistaja keskittyy yhteen nippeliin, tässä ruokintatyyliin, omien halujensa takia. Usein väitetään, että halun perustana on koira, mutta ei ole. Halun perustana on silloin illuusio raakaruokinnan automaattisesta terveellisyydestä tai halu päästä mahdollisimman helpolla. Jos koira on terve, niin silloin voidaan mennä omistajan halu edellä. Jos koira on sairas tai sillä on ongelmia, niin on aivan yhdentekevää mitä omistajaa haluaa. Silloin täytyy tehdä se mitä koira tarvitsee. Halu ja tarve ovat kaksi eri asiaa, vaikka usein niiden kuvitellaan olevan sama asia. Kampaajalla voidaan maksavan asiakkaan ominaisuudessa vaatia jotain määrättyä kampausta (edellytyksellä, että ei ole aiemmin polttanut hiuksiaan permanenteilla ja kotiblondauksilla). Kun käsissä on ongelma, jota ei osata ratkaista ja tarvitaan apua, niin on täysin kestämätöntä sanella millaisen ratkaisun haluaa. Kun ei alunperin ole osannut ratkaista ongelmaa, niin mistä kumpuaa käsitys, että oma osaaminen riittää päättämään mikä apu on kelvollista? Olen aika ajoin sanonut asiakkaille, että ei minulle makseta siitä, että kerron mitä he haluavat kuulla. Minulle maksetaan siitä, että kerron mitä heidän täytyy kuulla. Ihmiset eivät pidä väitteestä, että suurin osa ei ruoki koiriaan sen mukaan mitä koira tarvitsee tai edes mitä sille olisi hyvä syöttää. Ihmisten ruokintavalintojen perusteena on turhan usein sosiaalinen hyväksyntä. Sen takia Facebookin ryhmien keskusteluissa niin usein innostutaan mistä tahansa, kunhan joku täysin randomi ja tuntematon henkilö vain sanoo jonkun olevan hyvää. Ei siihen muuta tarvita: "meillä tämä on toiminut aivan mahtavasti ja Rekkukin tykkää". Uhraa vapaa-aikaasi verkkoluentoon Ruokinnan idea. Siinä on selitetty miksi ihmiset tekevät ruokintapäätöksiä. Kun kysytään, niin koiran kanssa on olemassa jokin ratkaistava asia. Pennun ruokinta on tyypillinen esimerkki. On olemassa saatu sääntö. Joko kasvattajalta tai sitten omasta live- tai some-lähipiiristä: pentu on ruokittava kolme kertaa päivässä. Pentu alkaakin syömään huonosti, jonka takia aletaan säätämään ruokaa milloin milläkin kikka kolmosella, että saataisiin penneli syömään kolmasti. Ruokintakertojen määrä on silloin se nippeli, joka estää näkemästä kokonaisuuden. Kokonaisuus, oikeammin fokus, on tällä kertaa pennun ruokinnan tarkoituksenmukaisuus. Ei pyrkimys saa olla jonkun mielipide ruuan tarjoamiskerroista. Pyrkimys täytyy olla saada pennulle riittävästi ruokaa. Toteutus täytyy silloin olla tavoitteelle tarkoituksenmukainen. Tiedän erittäin hyvin, että pennun omistaja on huolissaan. Hänelle on sanottu, että ruokaa on syötävä määrätty määrä kolmesti päivässä, tai tapahtuu pahoja asioita. Ei omistajan fokus ole silloin kadoksissa, koska hän ei tiedä eikä osaa. Sen sijaan neuvojien fokus on jossain muualla kuin siinä pennussa - ja lähtökohta on, että jos kokee voivansa neuvoa, niin myös tietää. Ongelma on siinä, että yritetään pakottaa pentukoira ruokintaan. Asian pitäisi olla juurikin päinvastoin. Ruoka tehdään koiralle. Silloin ratkaisu on hyvin simppeli. Ruokitaan vain kaksi kertaa päivässä. Tai kerran. Ja kysytään sellaisilta, jotka tietävät, että saahan pentu silloin riittävästi kaikkea tarvitsemaansa - nukkuu paremmin, kun ei murehdi. Pennun ruokinta ja kasvu Koira ei syö ruokintakertoja. Koira syö ruokaa. Tuohon toteamukseen voidaan sijoittaa oikeastaan mikä tahansa ja aina se pitää paikkaansa. Tärkeää ei ole mitä tekee tai miten tekee. Tärkeää on vain se mitä teolla saavutetaan. Kyllä, olen usein pragmaatikko. Soveltamisen taika Tiedetään mihin pitää pyrkiä. Tiedetään myös asioiden tärkeysjärjestys. Tiedetään, että toteutustapoja on useita. Siitä seuraa automaattisesti vapaus soveltaa. Minä sanoisin jopa, että siitä seuraa pakko soveltaa. Jokainen, joka kouluttaa koiria tietää, että työkaluja täytyy soveltaa. Mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle. Ja kolmannelle täytyy keksiä jotain aivan uutta. Siksi yksikään koulutusmetodi, joka on sidottu sääntöihin ja toimintamalleihin, ei ole koskaan toimiva tapa - kannattaa ymmärtää, että tiukat säännöt on tehty tuotteistamista varten, ei koiria varten. Kun on sopivat hienolta kuulostavat teesit ja mielellään joku muista poikkeava nippeli tai vipstaaki, niin asia on helpompi paketoida ja myydä. Eivät ne ® ja ™ merkit tyhjän takia ilmesty metodin nimeen. Täysin sama pätee ruokintaan. Silti ihmiset ovat kautta aikain sitoneet kätensä säännöillä ja ehdottomuuksilla. Kun samaan palettiin ynnätään vielä taikausko ja vedätys, niin ollaan siinä jamassa missä barf oli - aikakauden pahin ruokintavirhe. Ruokaa ja ruokintaa saa sekä täytyy soveltaa. Se ei tarkoita sitä, että ehdottomasti pitää keksiä pyörä uudestaan, mutta jos jokin modifikaatio toimii paremmin, niin asioita saa muuttaa. On vain kaksi ehdotonta sääntöä: ruuasta saa vain sen mitä ruuassa on ruuasta on saatava se mitä koira tarvitsee Ensimmäinen kohta tarkoittaa yleensä jotain eteeristä taikauskoa ja maailmankaikkeuden värähtelyä. Valitettavasti se myös tarkoittaa tässä kurjassa arkimaailmassa, että ruokien ja lisäravinteiden myyjät valehtelevat. Esimerkkejä löytyy liikaa lueteltavaksi, joten vastuu on sinulla: opettele, äläkä usko väitteitä vain siksi, että väittäjä haluaa sinulta rahaa. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että sinun on tiedettävä, että raejuustosta ei saa energiaa eikä piimästä kalsiumia koiralle merkityksellisiä määriä. Tai että mädäntyvä ruoka ei ole jotenkin terveellistä. Tai että kasvien entsyymit eivät pysty toimimaan muissa eliöissä kuin aiheuttamassa myrkytyksiä. Toinen kohta on vielä vaikeampi, ja sen soveltaminen vaatii osaamista enemmän kuin mitä tavallisen koiranomistajan kuuluu tietää ja osata. Joten käytä hyödyksesi meitä, joiden kuuluu osata. Silti on hyvä olla hieman hajulla siitä mistä on kyse. Koiran tarpeet ovat eräällä tavalla keskiarvoisia saanteja, jotka peruslaiskan perusterveen perusaikuisen on saatava, että se pysyisi terveenä. Tai ainakaan ei saisi pahoja puutoksia. Joten kun jutuissa puhutaan koirien tarpeista, niin niillä tarkoitetaan aina tervettä tavallista kotikoiraa. Asia mutkistuu lisää, koska tarpeet myös edellyttävät, että koira syö kuivamuonaa.  Kuivamuonan takia esimerkiksi proteiinien tarve, noin 5 g/kgME, ei pidä paikkaansa raakaruokinnassa. Tuo määrä pitää sisällään myös kasvisvalkuaista, jota on syötävä lihaproteiinia enemmän, koska se on laadullisesti huonompaa. Silloin lihapohjaisella ruokinnalla olevan tarve on alempi, koska se saa vähemmästä määrästä enemmän ja parempaa. Sama pätee energiansaantiin, joka on suositusten mukaan jotain 350 - 550 kJ/kgME välillä tavallisilla koirilla tavallisissa olosuhteissa. Sekin perustuu kuivamuoniin ja olettaa, että ruuassa on noin 4o % hiilihydraattia. Raakaruokinnassa hiilihydraattia ei ole, joten ruokamäärää ei voida koostaa tuolla tarvekaavalla. Molemmat arvot ovat myös sellaisia, joissa nippeli peittää koko todellisen kokonaisuuden. Ei koiran proteiinin tarvetta voi koskaan laskea. Se arvataan, jos joku numeraalinen arvo on pakko saada. Normaalilla ruokinnalla proteiinien saanti täyttyy ilman laskujakin ja jos koiralle jostain syystä tulee proteiinien vajeen oireita - esimerkiksi kuollut turkki ja hilseilevä iho - niin proteiinien laatua ja määrää on muutettava aivan riippumatta mitä tarvelasku sanoo. Sama asia energian kanssa. Jos koira lihoo, niin se saa liikaa kaloreita. Jos laihtuu, niin liian vähän. On totaalisen yhdentekevää mitä laskenta sanoo. Koiran kalsiumin tarve on 130 mg/kgME ja siihen lasketaan usein 50 % - 100 % imeytymisvara. Aidosti tuo tarkoittaa, että halutaan taata, että koiralla on varmasti riittävästi kalsiumia ruuassaan lihaksistoa ja luustoa varten, vaikka mikä olisi ja D-vitamiinia ei saataisi. Yliannos ei ole ongelma, koska se kerätään kakkapusseihin. Mutta jos koiralle kalsium on ongelma, vaikka närästyksen takia, niin tuo määrä pahentaa oireita. Silloin on tiedettävä, että 130 mg sääntö on jo itsessään yliannoksen puolella ja oletus on, että D-vitamiinia ei käytetä. Mutta koska koiralle annetaan D-vitamiinia riittävästi, niin kalsiumin määrää voidaan laskea reippaastikin, koska D-vitamiini tehostaa imeytymistä. Koiran sinkin tarve on 2 mg/kgME ja se riittää perusimmuniteettiin ja uroksen sperman valmistamiseen.  Jos käsissä on koira, jolla on selvät sinkin vajeen oireet, mm. heikkoa turkinkasvua, niin sinkin määrää on lisättävä, koska kuivamuonien heikosti imeytyvät grammat eivät riitä. Tai jos koira ei voi vatsaongelmien takia syödä sinkkiä, niin annetaan vähemmän, koska tiedetään alemmankin määrän pitävän koiran hengissä. On siis tiedettävä nippeli. Mutta on myös ymmärrettävä mitä se tarkoittaa ja miten se suhtautuu kokonaisuuteen, jota myös kokonaisravitsemukseksi kutsutaan. Samaten on myös tajuttava mikä on tarkoituksenmukaista juuri sille koiralle. Oikeaa suurpiirteisyyttä Vanhan ja lähes kuolleen barffin yksi perusväittämä oli, että ainoastaan pitkän aikavälin ravintoaineiden saannilla on merkitystä, ei päivittäisellä. Väite on idioottimainen, koska suurimman osan ravintoaineiden saanti ja kulutus on nimenomaan päivittäistä. Helposti varastoituvat A-vitamiini tai D-vitamiini ovat poikkeuksia, paitsi että barffaajat ottivat A-vitamiinin usein porkkanasta, jonka beeta-karoteeni ei varastoidu ja luulivat D-vitamiinin saatavan auringosta tai turkkia nuolemalla, joista kumpikaan ei pidä paikkaansa. Samaten myös määrien suhteen hyvin vähän käytettävät B12-vitamiini tai jodi ovat aika yksinäisiä poikkeuksia.  Aidosti pitkän aikavälin saanti pätee vain kahden ravintoaineen suhteen. Kalsiumia ei tarvita koko ajan, koska aina voidaan purkaa luustoa (tosin, barffaajien syöttämillä luumäärillä tuo ei tullut koskaan vastaan ja siinä pitikin paradoksaalisesti saada joka päivä). Myöskään kaloreita ei tarvita joka päivä, jos läskiä on riittävästi. Mutta yleensä moinen energiavaje ei liity ruokaan, vaan että ei anneta ruokaa. Eivät barffajat aivan totaalisen väärässä olleet. Jos asia ilmoitettaisiin, että aivan joka päivä ei tarvitse syödä terveellisesti, vaan riittää, että syö useimmiten oikein, niin asia muuttuu. Tuo kaikki tarkoittaa sitä, että voi pitää paastopäivän, jos siihen on tarvetta. Tai voi antaa pitsaperjantain nimissä koiralle broilerin koipireisiä. Tai pitää maksalaatikkopäivän karkkipäivälauantaina. Silloin voi työntää syrjään nippelit, hetkeksi, ja harrastaa tarkoituksenmukaista ruokintaa - oikeammin, yhtä sen muunnoksista. Silloin koipireisipäivä ei palvele kalsiumin saantia, vaikka toki sitäkin saadaan, vaan hoidetaan hampaita ja koiran korvienväliä: annetaan sille jotain hauskaa syötävää. Samaan tarkoituksenmukaisuuteen kuuluu asioiden priorisoiminen. Meille oli syntymässä parin päivän sisään pentue. Narttu lopetti syömisen. Silloin ei mietitä montako milligrammaa se saa E-vitamiinia tai mikä on ruuan proteiinien aminohappojen laatu. Ainoat asiat, joilla on merkitystä, on saada ylipäätään jotain ruokaa sisälle antamaan kaloreita ja mielellään myös hieman kalsiumia. Yhtenä päivänä narttu söi grillimakkaraa (kyllä, grillattuna) ja pötkön maksamakkaraa höystettynä glukoosisiirapilla. Grillimakkara huijasi koiraan kalkkitabletin ja maksamakkara D-vitamiinin. Seuraavaksi meni einesmaksalaatikko, tilkka öljyä, piimää ja nakki. Vaikka ruoka kuulostaa epäterveelliseltä, niin itseasiassa se ei sitä ole. Ei se kaikki säännöt täyttävää ole, mutta se on tarkoituksenmukaista ruokaa, joka antaa sen mitä juuri sillä hetkellä tarvittiin.  Nippelin tarkoitus Yksityiskohtia tarvitaan. Jos ne unohtaa, niin menee aivan yhtä pahasti pieleen kuin jos ei muuta huomioisikaan. Olen joskus kiukutellut NRC-uskovaisista, jotka kuvittelevat ruuan ja ravitsemuksen olevan yhtä kuin NRC:n saantitaulukot. He eivät enää erota yksityiskohtia kokonaisuudesta. Pienimmät tekijät määräävät pohjan, tai kehikon, jossa toimitaan. Ja toiminnan fokus täytyy olla koira. Siis aidosti, ei vain puheissa ja väitteissä. Kun nuo saa jollain tapaa balanssiin, niin alkaa olla aika vahva tekijä. Olen tuntenut pari sellaista, joilla on lähes intuitiivinen kyky rakentaa koiralleen paras mahdollinen ruokinta helpoimmalla mahdollisella tavalla, ja kadehdin heitä - en aina, mutta välillä ja yleensä silloin, kun sorrun kolmannen pallin syndroomaan eli ajattelemaan asioita liian vaikeasti mutkan kautta. Aidostihan kyse on paljon monimutkaisemmasta verkosta. Pitää osata perusta, se nippeli. Sitten pitäisi osata soveltaa niitä niin, että saavuttaa halutun lopputuloksen järkevimmällä toteutuksella. Ja sitten pitäisi vielä ymmärtää miten kaikki eri asiat kytkeytyvät toisiinsa. Hyvä puoli on siinä, että ei tämä ole koiranruokintakeskeinen asia. Se pätee aivan kaikkeen, minä vain satun olemaan kiinnostuneempi koirien ravitsemuksesta kuin kaikesta - vaikka on se kaikkikin mielenkiintoista. 42 ja silleen. Olen puhunut aiheesta ennenkin, ehkä hieman toisessa kontekstissä: Podcast 118: Perusta aina ennen nippeliä

Kuitu on usein kysymyksenä kun taistellaan koiran allergian, suolisto-oireiden tai hiivan kanssa. Useimmiten kuitu on kohtuullisen hyödytön, mutta välillä sillä saadaan vatsaa ja suolistoa rauhoitettua. Kannattaakin hetki miettiä, että koska kuitua käyttää ja onko se ruoka-aine, joka kuidun antaa, oleellisempi kuin itse kuitu. Ruokaa ja ruoka-aineita on aina mietittävä kokonaisuutena. Mitä kaikkea niistä saadaan ja miten ne sopivat koiralle. Proteiini on tärkeä koiralle, mutta pelkkä proteiinien määrän ynnäily ei johda mihinkään muuhin kuin ongelmiin. Sama koskee kuitua. Kuitu on ravitsemuksellisena terminä tarkkaan määritelty. Ruokinnassa taasen on syytä keskittyä enemmän kahteen käytännönläheisempään asiaan: mitä kuidun halutaan tekevän miten kuiduksi kutsuttu ruoka-aine toimii Sulamaton rusto ei ole ravitsemuksessa kuitua, mutta ruokinnassa ja koiran ruuansulatuksessa se toimii kuin kuitu. Sama asia porkkanan kanssa, jota käytetään kuituna, mutta jossa on erittäin vähän kuitua. Kuidusta halutaan koiralle muutamaa asiaa: suoliston hoitoa (vaikka giardian jälkeen tukihoitona) lisäämään vettä tai vähentämään vettä ulosteessa (ummetukseen tai jopa laksatiivina), mutta myös kuivattamaan) tuomaan terveyttä probioottina Suoliston hoito ei riipu kuidusta, tai onko se imeytyvää tai imeytymätöntä, vaan ylipäätään märän ruokamassan lisäämisestä suolistossa. Ulosteiden koostumuksen säätely on arkipäivää varsinkin raakaruokinnassa, mutta sitä käytetään myös laastarina vatsataudeissa ja ripulissa. Liian ison määrän luita jälkeen turvotettu kuitu tulee hyvinkin tutuksi. Silloin kyse on veden viemisestä suolistoon tai sen imeyttämisestä suolistosta. Prebiootit ovat mitä tahansa, jotka lisäävät sellaisten suolistobakteerien kasvua, joita pidetään hyödyllisenä. Tapauksesta (ja mainoksesta) riippuu sitten mitä kuitua annetaan prebioottina - vai onko etu (tai haitta) aidosti ruoka-aineesta kiinni. Koko ajan kyse on ruuasta kokonaisuutena, ei jämähtämisestä yhteen ylätason termiin - kuitu tarkoittaa useampaa erilaista ja suolistossa eri tavalla käyttäytyvää sulamatonta hiilihydraattia, ei sen enempää eikä sen vähempää. — Ohimennen sivutaan myös syksyn merkitystä suolisto-ongelmien oireilussa. Silloin syyllinen löytyy vuodenajoista, eikä sitä korjata kuidulla. Annan myös vinkin manttelintekijöille mallista, joka puuttuu markkinoilta. — Podcastissä jämähdetään viimeiseksi noin 10 minuutiksi hevostemme mahdolliseen kuidun puutteeseen ja sen merkitykseen suoliston toiminnalla; hevonen on paljon riippuvaisempi paksusuolen bakteerikannan toimivuudesta kuin koira koskaan.

Viime viikkoina on julkisuudessa käyty paljon keskustelua siitä, kuinka paljon, missä ja millekin koulutusalalle nuoria pitäisi kouluttaa. Useimmiten koulutuspaikkatavoitteiden takana on osaamistarpeiden ennakointi. Mitä ennakoinnilla tarkoitetaan? Mitä tulevaisuudesta voidaan ylipäänsä tietää ja kuinka tuleviin osaamistarpeiden murroksiin voidaan varautua? Osaamiskomitean kuultavana on neuvotteleva virkamies Ville Heinonen opetus- ja kulttuuriministeriöstä. Tuttuun tapaan komitean kantaa muodostamassa ovat vakituiset jäsenet Piritta Jokelainen, Sanja Mursu ja Suvi Eriksson. Podcastin seuraava, 24.10. ilmestyvä jakso on yllätysjakso: aihe arvotaan suuren yleisön jättämien teemaehdotusten joukosta. Ole siis agendasetter ja jätä aihetoiveesi Twitterissä – tägää @osaamiskomitea! --- Ääni ja editointi: Aki Reinimäki

On aiheena koiran ruokinta, terveys tai lisäravinteet, niin kokemukset ovat arvossa arvaamattomassa. Paljastan itsestäänselvyyden, joka pitäisi olla selvää kaikille: hyödyttömät kokemukset eivät auta ketään ja ne voivat olla jopa haitaksi. Koirasi tarvitsee toimivia apuja, ei kokemuksia. Selko-KATISKA: Selkokielinen versio Kokemusasiantuntijuus on kovaa valuuttaa nykyään aivan kaikessa. Kun jollain on kokemusta, niin se tekee hänestä välittömästi asiassaan erikoisosaajan. Joskus onkin näin, turhan usein ei. Kokemuksia pyydetään aivan kaikessa. Useimmiten kyse on halusta saada vahvistusta tekemälleen ostokselle, oli kyse sitten koiran ruuasta, lisäravinteista, hoitoaineesta tai vaikka lelusta. Joskus harvoin kysellään ennen ostoa. Myyjät tietävät tuon. Siksi asiakkaiden todistuksia ja kehuja laitetaan näkyviin tuotteiden yhteyteen. Muiden kokemukset ovat vahvin peruste ostaa jotain. Se, että ovatko kokemukset mitenkään luotettavia tai liittyvätkö ne omiin tarpeisiin mitenkään, jääkin usein epäselvemmäksi. Aivan riippumatta onko muiden kokemuksista hyötyä vai ei, niin kysy aina ennen kuin käytät rahaa. Saat nipun kokemuksia, mutta saatat saada myös hyödyllisiä perusteluja. Ongelma kokemuksissa on siinä, että ne ovat aina, tai ainakin erittäin useasti, hyödyttömiä. Terveys valokeilassa Kokemusten jakamisessa esiintyy kaksi koiramaailmassa selvää trendiä: ruokien terveysvaikutukset (johon kuuluu ruuan sopivuus) ravintolisien terveysvaikutukset Tuo voidaan niputtaa yhteen peruskysymykseen: Auttaako tämä koirani sairaudessa? Aina kun ollaan millään tavalla terveyden kanssa tekemisissä, niin ollaan vaikeiden asioiden äärellä. On aivan sama, että onko kyse terveyttä lisäävästä yrtistä, vaikka chiasta, vai mahdollisesti sairauteen vaikuttavasta ravintolisästä, esimerkiksi maksatulehduksen yhteydessä. Kun suositellaan omien kokemusten kautta, niin vastuu on huomattavasti suurempi kuin siteeraamalla jotain nettilähdettä. Pelkästään siksi, että kokemuksiin luotetaan niin vahvasti. Sanojallahan on omaa kokemusta, joten hän tietää. Minun tapaisteni ammattilaisten kohdalla peräänkuulutetaan vastuuta aika ajoin (aivan liian harvoin tosin). Täysin syystä, koske me veloitamme neuvoista. Kokemuksia jaettaessa kukaan ei koskaan huutele vastuun perään. Tai jos siitä mainitaan, niin vastaus on aina sama: minä kerron vain omia kokemuksiani, en minä suosittele. Tuolla vastauksella saa aina pestyä kätensä ja omantuntonsa. Se on tavisten vastuunkiertolauseke. Ei vastuu silti mihinkään häviä. On esitetty ratkaisu jonkun ongelmiin ja vielä alleviivattu sen toimivuutta omilla kokemuksilla. Koiran ruokinta ja kokemukset Kun kysellään kokemuksia ruuista, niin kyse on useimmiten: yleinen sopivuus ja sulavuus sopivuus allergikolle sopivuus suolisto-oireissa tai muissa erikseen kerrotuissa sairauksissa lihominen tai laihtuminen Taas ollaan terveydessä, tavalla tai toisella. Kun joku pyytää kokemuksia (tai suosituksia) millä tahansa edellä mainituista perusteista, niin takana on aina huoli. Koira on sairas tai sille ei ole kaikki hyvin. Varsinkin pentujen kohdalla tämä tulee usein esille, aika ajoin toki hieman kevyin perustein, mutta ei se huolen raskautta juuri sillä ihmisellä muuksi muuta. Siksi pitäisi olla todella huolellinen vastauksissa ja suositteluissa - niiden kokemusten jakamisessa. Koiralla on paha ripuli. Kokemusasiantuntijat kertovat, että ruoka X paransi heidänkin rekuiltaan kaikki oireet. Väitettä koristellaan aina peukalonkuvilla sydänhymiöillä. Ongelma on kahdessa: syissä ja koirissa. Jokainen koira on erilainen. Yksi sopii toiselle, toinen yhdelle. Mitään kattavaa yleistystä ei voi tehdä. Sairauksia on tuhottomasti erilaisia, mutta silti ihmiset kokemuksiaan jakamalla niputtavat kaikki suolisto-oireet samoiksi. Kuin myös hiivan. Allergia on todella pop. Joku kysyy kokemuksia ruuasta; miten se sopii allergikolle. Ketju on välittömästi täynnä kokemukseen perustuvia suosituksia - eikä yksikään vastaajista tiedä mikä allergia kysyjän koiralla on. Usein ei tiedä kysyjäkään. Tilanne on sama kuin jos ihmisillä kysyttäisiin, että voiko allergikko syödä eines-maksalaatikkoa, ja kokemuksen vahvalla voimalla näytetään peukaloa ja todetaan, että se paransi meidänkin lapselta allergia. Tai suositellaan, taas kokemuksiin perustuen, kalaa tai maapähkinöitä. Vastuuta ei ole, eikä edes mielenkiintoa niin paljoa, että kysyttäisiin mitä ruoka-ainetta olisi syytä välttää. Kyllä. Aivan samassa ollaan koirien kanssa. Tervehdyttävät lisäravinteet Lisäravinteet, ja ravintolisät, keskittyvät aina ja poikkeuksetta terveyteen. Tai sen puutteeseen. Niiden toivotaan toimivan kuin lääkkeet - oikeammin kuin ihmelääkkeet. Kun ongelma on sellainen, että lääkkeitä ei ole, niin apua haetaan koiramaailman kokemusasiantuntijoilta. Nivelet ja glukosamiini. Jopa bullshit-akselin huijaukset kelpaavat, tuotteille löytyy aina kokemuksia. Maksa- ja munuaissairaudet, jotka ovat käytännössä aina parantumattomia. Ei hätää, hyviä kokemuksia löytyy lähes jokainen yrtiksi kutsutun rikkaruohon käytöstä. Ainoa, joka vetää vertoja kokemuksille, on myyjien terveysväitteet. Ehkä joskus myynti saadaan kuriin ja herran nuhteeseen, mutta kokemuksia ei koskaan. Ei niitä voi kontrolloida. Tämän ovat muutamat kauppiaat jo huomanneet. Varsinkin koirien rasvalisä- ja öljymarkkinoilla. Kun laki kieltää pahimmat ylilyönnit terveysväitteissä, niin hyödynnetään kokemuksia. Ne ovat niin vahvoja ja positiivisia, ettei millään ruohonjuuritason kauppiasportaalle keksittäisi sellaisia. Vastuu? Ei sellaista ole. Se on ontto sana. Mitkä kokemukset mistä? Kokemusten jaossa ongelma on siinä, että kukaan ei aidosti tiedä mistä asiasta kokemukset ovat tulleet. Sama mekanismi siis kuin huijaushoidoissa, joita hyvin sievistelevästi kutsutaan vaihtoehto- tai uskomushoidoiksi. Korrektius on tietysti kannustettavaa, mutta ei kukaan kutsu nigerialaiskirjeitäkään vaihtoehto- tai uskomustaloudeksi. Kokemuksia jakava on tehnyt jotain, usein useampaa, koiralleen, jolla on ollut jotain. Sitten siitä poimitaan rusinat pullasta ja osoitetaan yhtä asiaa, josta hyvät kokemukset on saatu. Saatu siis mistä? Sitä ei tiedä väittäjä eikä lukija. Omalla tavallaan räikein tapaus oli, kun kokemusasiantuntija kertoi kauranversouutteen auttaneen koiran muuton jälkeen alkaneeseen öiseen ikävään. Koira oli levoton, koska ei saanut tulla yläkertaan makuhuoneeseen. Se auttoi ja hänen kokemuksensa mukaan kauranversouute on paras lääke eroahdistukseen. Ensinnäkään kyse ei ollut eroahdistuksesta. Omistaja oli ihan niin itse päättänyt. Kaikki muut olisivat niputtaneet käytöksen refluksityyppiseen närästykseen. Ja niin oli joku muukin asian tulkinnut. Omistaja ei nimittäin kertonut eroahdistuskokemuksissaan, että hänen koiralleen oli tehty täysi ruokaremontti. Samaten koiralla oli paha nivelrikko lonkissa, jonka takia se ei päässyt yläkertaan - portaat olivat liian kivulias kokemus. Sille aloitettiin myös kipulääkitys ja glukosamiini. Kipulääke, glukosamiini ja sopivampi ruoka eivät kuitenkaan kelvanneet kokemukseksi. Ainoastaan kauranverosuute oli sen arvoinen. Plasebo on positiivinen kokemus Tutkimuksissa selvitetään usein plasebovaikutus. Plasebo on aina hyvä kokemus ja vaste hoitoon, vaikka hoito ei anneta. Jos plasebo vaikuttaa 20 prosentilla, niin 20 potilasta sadasta saa apua sokeripillereistä. Joka viides jakaisi kokemusta, jota heillä ei ole. Koirissa usein sanotaan, että plasebo ei toimi, koska koira ei ymmärrä hoidon käsitettä. Ei ymmärräkään. Hoitoa arvioiva omistaja, johon ei satu, arvioi koiran puolesta ja häneen plasebo vaikuttaa. Siksi plasebovaikutus on niin huolestuttava asia koiramaailmassa. Omistaja tekee päätöksen, mutta ei kanna vastuuta. Kun hakee mitä tahansa asiaa mistä tahansa koiraryhmästä, niin löytyy tuhottomasti kokemukseen perustuvia suosituksia, jotka eivät ole mahdollisia tässä maailmankaikkeudessa. On aivan sama kutsutaanko niitä uskomuksiksi vai plaseboksi, niin ne ovat mahdottomia - ellei omista Potterin taikasauvaa (11” pitkä, orjanlaakeria ja feeniksin sulka sisällä) tai portaalia viidenteen ulottuvuuteen. Googlettakaa mitä tahansa energiapallohoitoa, yksisarvisterapiaa tai etäkommunikointia kuolleiden kautta, niin aina löytyy tuhottomasti hyviä kokemuksia. Kutsuisitko niitä silti hyviksi ja toimiviksi kokemuksissa, joita kannattaa kokeilla? Hyödylliset kokemukset Tarkoittaako kaikki edelläoleva sitä, että kaikki kokemukset ovat vaarallisia tai vähintään turhia? Ei tietenkään. Jos kokemuksissa vastaaja tietää mitä on kysytty kysymykseen vastataan muut vaikuttajat mainitaan, jos sellaisia on vaikutus ei vaadi uskoa ja yliluonnollisuuksia ja tämä on vaikein arvioida: vastaaja osaa sen alan, josta kokemuksiaan jakaa niin ollaan ainakin lähellä hyödyllisiä kommentteja. Silti on pidettävä koko ajan mielessä, että kyse on kuin savolaisen kanssa jutellessa: vastuu on kuulijalla. Kun suositellaan omien kokemusten kautta, niin vastuu on huomattavasti suurempi kuin siteeraamalla jotain nettilähdettä. Pelkästään siksi, että kokemuksiin luotetaan niin vahvasti. Sanojallahan on omaa kokemusta, joten hän tietää. Ei vastuu silti mihinkään häviä. On esitetty ratkaisu jonkun ongelmiin ja vielä alleviivattu sen toimivuutta omilla kokemuksilla. Kaiken kaikkiaan - se mitä haluat ja varsinkin koira tarvitsee, on mielipiteen ja ohjeet juuri sille koiralle. Ei muiden historiaa. Joten - älä jää yksin: buukkaa puhelinaika, niin saat selityksen mitä voi tehdä ja milloin mennään toiveiden puolelle.

Kasvavan pennun nirsous kolmella ruokintakerralla on vakiokysymys, ja siksi myös vakioaihe Katiskassa. Vastaus on simppeli: ruokitaan vähemmän, ainakin kerroissa. Harvemmin määrää tarvitsee laskea, mutta toki mitä useammin ruokkii, niin sitä helpommin yliruokkii myös määrässä. Mutta aina pennun nirsous ei ole vain omistajan liiallista huolenpitoa. Aina silloin tällöin omistaja on tehnyt varsinaisia virheitä ruokinnassa, tai pentu on sairas. Kolme ruokintakertaa on uskomus, tai toteutus, ajalta, jolloin kuivamuonat olivat huonoja. Siihen on yhdistynyt myös virheluulo, että kasvavan pennun ravitsemustarve jatkuu kasvuajan samanlaisena kuin mitä se oli imevänä. Melkoinen osa ilmoitetuista luovutusikäisen ravinnontarpeiusta ei ole 7 - 10 viikkoisen pennun tarpeita, vaan mitä viikon ikäinen saa emänsä maidosta. Puhutaan siis väitteistä, joilla mennään niin pitkälle historian havinoihin, että koirien ravitsemuksesta ei paljoakaan tiedetty. Eikä tarvitse mennä kovinkaan paljon aikajanalla menneisyyteen. 70- ja 80-luku riittävät. Luovutusiässä pentu rodusta riippumatta pärjää ja kehittyy terveesti kahdella ruokinnalla. Sitä voi sitten jatkaa hamaan hautaan saakka, jos aikoo aikuisenkin ruokkia kahdesti päivässä. Mutta ensimmäisten rokotusten jälkeen voi huoletta siirtää pennunkin kerran päivässä ruokintaan, ja se kykenee syömään riittävän määrän ruokaa. Aika ajoin pennut kieltäytyvät ruuasta, koska ovat sairaita. Närästys tai vatsa vaivaa. Silloin paastottaminen ainoastaan pahentaa tilannetta ja ruuan vaihtaminen auttaa vain jos ruoka muuttuu sellaiseksi, että oireet häviävät. Aivan samalla tavoin kuin aikuisella siis. Kovalla ruualla, käytännössä turvottamattomalla kuivamuonalla tai luilla, vaihtuvat hampaat saattavat hidastaa syöntiä. Silloin ratkaisu on siirtyä hetkeksi kylmään ja pehmeämpään ruokaan - ja harrastaa enemmän vetoleikkejä. Harvinaisia, mutta ei poikkeuksellinen, anoreksian syy löytyy puutoksista. Useimmiten puhutaan oletetusta B-vitamiinien puutoksesta, joka on voinut johtua suolisto-oireista tai ihan ruokintavirheestä. Terve koira ei kuole ruokapatojen ääreen. Ei niin, mutta terve koira ei koskaan paastota itseään päivätolkulla, sairas kylläkin. Siksi koiran syömättömyydessä, varsinkin pennulla, pitäisi aina ratkaista perussyy, ja se vaatii objektiivisuutta pitää jalat tiukasti maassa koiran seuraamista mahdollisesti ulkopuolista apua Koska yleensä pennun nirsous johtuu yliruokinnasta, niin se harvoin on vakava asia. Se muuttuu vakavaksi siinä vaiheessa kun se laihtuu niin paljon, että ohikulkijat toteavat epävarmana, että onpa hoikka pentu, tai omistaja toteaa ylpeänä, että pentu on hoikka. Noissa tilanteissa pentu on aina liian laiha - en ole vielä törmännyt poikkeukseen. Ja laihuus on paljon pahempi asia kuin pyöreys - laihuudessa on aina kyse puutoksesta, ja se vaikuttaa haitallisesta pennun terveeseen kasvuun. Jos sinua koskaan vaivaa ja mietityttää jokin pennun hoidossa ja ruokinnassa, niin anna ammattilaisten tarkistaa asia. Mielenrauha on helppo saavuttaa buukkaamalla puhelinaika.

Omistajat ja eläinlääkärit diagnosoivat kilpaa koirien allergioita ja useimmiten molemmat aivan yhtä vahvoin perustein: puhtaasti arvaamalla sen mukaan mitä milloinkin kuivamuonan valmistusaineiksi väitetään. Useimmiten kyse ei vaan ole allergiasta, vaan kuivamuonien ongelmista tai yliherkkyydestä.

Omistajat ja eläinlääkärit diagnosoivat kilpaa koirien allergioita ja useimmiten molemmat aivan yhtä vahvoin perustein: puhtaasti arvaamalla sen mukaan mitä milloinkin kuivamuonan valmistusaineiksi väitetään. Useimmiten kyse ei vaan ole allergiasta, vaan kuivamuonien ongelmista tai yliherkkyydestä. Virhediagnoosit johtavat virhehoitoihin, mutta tuo ei onneksi ole idean tasolla suurikaan ongelma, kunhan kuviteltua maissiallergiaa ei aleta hoitamaan tonnin hintaisella siedätyshoidolla. Eliminaatio on ainoa tapa selvittää koiran ruoka-aineallergiat, mutta se saattaa olla vaikea toteuttaa onnistuneesti käytännössä. Tämä johtuu siitä, että kuivamuonista ei saada eri tekijöitä erikseen, vaan ne ovat useiden eri valmistus- ja lisäaineiden tiukka paketti. Useimmitten varsinaista eliminaatiota ei edes tarvita, koska tarve onkin rakentaa koiralle sopiva ruokapaketti. Kuivamuonien ongelmat ovat esimerkiksi raaka-aineiden laadussa raaka-aineen nimi ei kerro millaista on käytetty (herne ei olekaan hernettä, vaan ruokateollisuuden puristusjätettä jne.) merkkien tapa tehdä ruokia sekä alihankkijoiden laatu vaihtelevat Kun koiralla on ongelmia, niin kannattaa käyttää ongelmien korjaamiseen alan osaajia. Putkimiehet korjaavat putkia, sähkömiehet sähköä ja Katiskan puhelinpalvelun kautta korjataan koiria.

Helle ja koira, niin ihmiset murehtivat koirien juomista. Useimmiten juuri siitä ei tarvitse huolehtia, ja paine moiseen syntynee ihmisten omasta janosta. Sen sijaan koiran vapaaehtoinen paasto kuumilla keleillä saattaisikin olla asia, johon olisi puututtava. Varsinkin, jos käsissä on hoikka ja hyväkuntoinen eläin. Kylmällä ruualla saadaan tehokkaasti jäähdytettyä koiraa, mutta oleellisin merkitys on, että ruuan neste eräällä tavalla nesteyttää hitaasti. Juotu vesi tulee taasen nopeasti virtsana ulos hukaten samalla mahdollisesti elektrolyyttejä. Kannettu vesi ei pysy kaivossa, eikä ylijuotettu vesi koirassa. Suurimmassa riskissä ovat hyväkuntoiset ja hoikat urokset, joilla on vähiten varaa hukata nestettä. Kun asiat menevät todella pahasti pieleen, niin riskinä ei olekaan lämpöhalvaus, vaan vatsalaukunkiertymä.

Varsinkin liikkuvien koirien omistajien joukossa nousee usein yksi kysymys yli muiden: miten koiran saa juomaan enemmän. Oikea vastaus ei ole lisätä tonnikalaa tai kissan ruokaa juomaveteen, vaan korjata se asia, joka on rikki. Useimmiten korjattavaa ei edes ole ja halu koiran juottamiseen kumpuaa luulosta sen hyödyllisyydestä. Tavallinen koira tavallisella ruualla ei tarvitse lisäjuottamista. Asia muuttuu virtsatiekivien kohdalla tai pahassa ripulissa, mutta silloin työkalut ovat aivan toiset kuin tonnikalan valutusneste juomakipossa. Vielä vahvemmin sama pätee urheilevissa koirissa, olivat ne sitten agi-koiria tai rataa ympärijuoksevia vinttejä. Niiden kohdalla tulee huolehtia elektrolyyteistä, palautumisesta ja ylirasituksen välttämisestä. Jos koet, että sinulla on ongelma koiran juomisen kanssa, niin älä tuhlaa rahaa rehydratisointijuomiin tai edes tonnikalan kantamiseen hartiat kipeinä kaupasta kotiin. Ota yhteyttä, niin korjataan se mikä on oikeasti syytä korjata.

Varsinkin liikkuvien koirien omistajien joukossa nousee usein yksi kysymys yli muiden: miten koiran saa juomaan enemmän. Oikea vastaus ei ole lisätä tonnikalaa tai kissan ruokaa juomaveteen, vaan korjata se asia, joka on rikki. Useimmiten korjattavaa ei edes ole ja halu koiran juottamiseen kumpuaa luulosta sen hyödyllisyydestä.

Malawin diktaattori tohtori Hastings "yksi puolue, yksi johtaja ja pulinat pois" Banda retosteli syöttävänsä poliittiset vastustajansa krokotiileille. Useimmiten he kuitenkin kuolivat hämärissä auto-onnettomuuksissa. Tohtori Banda oli anglofiili, jota miellyttivät erityisesti Homburgh-hatut. Hän taisteli pitääkseen nykyajan maansa ulkopuolella. Banda hukkasi maansa koulutusbudjetin lähes kokonaan erikoislaatuiseen ”viidakon Etoniin”, jossa pelattiin krikettiä, otettiin kylmiä suihkuja ja opiskeltiin klassisia aineita latinaksi ja kreikaksi. Hän palkkasi lentokenttäpartureita leikkaamaan maahan saapuvien pitkätukkaisten miesten hiukset ja vaati, että lyhythiuksiset naismatkailijat kaivavat välittömästi matkalaukustaan vaatteet, jotka peittivät heidän povensa. Banda määräsi myös paikallisen chichewan maansa uudeksi viralliseksi kieleksi. Hän oli kuitenkin unohtanut, ettei itse osannut sanaakaan chichewaa ja joutui koko 30-vuotisen presidenttikautensa ajan kommunikoimaan tulkin välityksellä. Bandan tuhkimotarina oli komea. Etelä-Afrikan kautta Yhdysvaltoihin, lääkärinä Englantiin ja lopulta kotiin, jossa odotti brittien siirtomaahallinnon vankila. Kansa nosti hänet juuri itsenäistyneen Malawin ensimmäiseksi johtajaksi 1964 ja presidentiksi 1966. Ja ns. omakätisesti hän teki itsestään maansa diktaattorin. Banda hallitsi Malawia kovaotteisesti ja tukahdutti opposition ilmaukset. Elokuvia, radiota ja lehdistöä valvottiin tarkasti, ja Bandaa vastaan puhuminen oli kiellettyä. Kaikkien täysi-ikäisten kansalaisten tuli olla jäsen kongressipuolueessa, jota Banda johti. Bandan kohtelias ja herrasmiesmäinen ulkokuori, seesteinen käytös ja lääkärin pehmeät sairasvuoteen vieritavat peittivät alleen kunnianhimoisen, arvaamattoman ja häikäilemättömän miehen. Bandan aikana Malawi oli Afrikan Kainuu, jonne sopi hyvin oma savupirtin pojasta jylhäksi maanisäksi noussut Kekkonen, joka näytti muille torpan paikan, kertoo toimittaja, tietokirjailija Hannu Pesonen. Toimittajana Raimo Tyykiluoto. Kuva: Wikipedia

Tanskassa onnistuttiin tunnistamaan merestä löydetty vainaja kadonneeksi ruotsalaistoimittajaksi DNA:n perusteella. DNA-tutkimus vaatii aina vertailua varten vainajan omaa tai sukulaisten DNA:ta. Pohjoismaissa tunnistusta helpottavat myös hyvät terveystiedot ja hammaskartat. Oikeuslääketieteellisillä tutkimuksilla selvitetään sekä elävien että kuolleiden henkilöllisyyksiä, ikää ja lähtömaita, kertoo oikeuslääketieteen professori Antti Sajantila. Lakisääteisesti kaikille pitää Suomessa tehdä kuolinsyynselvitys ennen hautausta. Useimmiten meillä tiedetään, mitä tauteja ihminen sairasti ja hoitava lääkäri voi kirjoittaa kuolintodistuksen näiden tietojen pohjalta. Lääketieteellinen ruumiinavaus voi kuitenkin antaa lisää tietoa sairauden etenemisestä tai hoidon tehosta. Oikeuslääketieteellinen avaus tehdään, jos epäillään henkirikosta, myrkytystä, onnettomuutta tai kuolema on äkillinen ja yllättävä. Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen osastolla vieraili Leena Mattila. Tarkat terveystiedot helpottavat myös elävien ihmisten tunnistusta. Pohjoismaiden ulkopuolella tilanne on toinen, iso osa ihmisistä ei ole terveydenhuollon kirjoissa eikä tunnistusta nopeuttavia rekistereitä ole. Nykyään yhä useammin tarvitaan oikeuslääketieteellistä asiantuntemusta elävien maahanmuuttajien iän ja henkilöllisyyden varmistamiseen. Parhaillaan Suomessa yritetään selvittää Turun puukottajan henkilöllisyyttä. Geneettisen oikeuslääketieteen professori Antti Sajantila ja Leena Mattila keskustelevat Helsingin yliopiston oikeuslääketieteen osaston tiloissa Ruskeasuolla.

Irtipäästäminen, tuo sana joka vilahtelee vähän joka puolella. Tuo sana joka kuulostaa varsin hienolta ja vapaalta, mutta ei ole aina sitten kuitenkaan ihan niin helppoa. Irtipäästö on sekä kipeää että kaunista. Useimmiten ensin vain kipeää. Irtipäästö voi liittyä elämän kokoisiin asioihin tai ihan arkisista odotuksista ja vaatimuksista hellittämiseen. Joskus voimme päästää irti omasta valinnastamme, kun huomaamme että pidämme jostain asiasta/vaatimuksesta/käyttäytymisestä kiinni itsemme kustannuksella. Tällöin irtipäästö voi tuoda nopeastikin helpotuksen tunteen. Joskus elämä ei kysele lainkaan halukkuuttamme päästää irti, vaan huomaamme olevamme tilanteessa jossa ei ole oikein muuta vaihtoehtoa. Silti saatamme räpiköidä vastaan. (Minä ainakin!) Jokin, joka joskus oli, ei ole enää. Oli se sitten ihan konkreettinen asia, kuten koti, työpaikka tai ihmissuhde. Tai yhtälailla joku abstraktimpi asia, kuten identiteetti tai tapa olla ja elää johon olemme kiinnittyneet. Kaikki se on joskus palvellut jotain tarkoitusta. Irtipäästö koskee usein siksi, että emme tiedä mitä olemme ilman. Emme näe vielä eteenpäin. Emme tiedä mitä tulee tilalle. Se voi koskea myös siksi että pelkäämme että olemme arvottomia ja riittämättömiä ilman vaikkapa tietynlaista statusta, kehoa, tms. Se voi koskea myös siitä hyvin inhimillisestä syystä, että jokin asia on ollut merkittävä ja tärkeä. Ja sitten on se kohta, jossa jo älyllä tietää että olisi hyvä päästää irti, mutta on vielä tunnetasolla kiinni. Niin. Irtipäästö ei ole älyn asia. Irtipäästön herättämät tunteet haikeudesta, tyhjyydestä pelosta ja surusta ovat kaikki täysin normaaleja, eikä niistä tarvitse koittaa päästä eroon. Niiden läpi voi elää.

Suomalaisista romaneista valtaosa kuuluu eri helluntaiseurakuntiin. Tänään Romano miritsissä etsitään syitä tähän. Tätä myös käsitellään uskontotieteellisesti kiinnostavaa ilmiötä arvioi Åbo Akademin tutkija, teologian tohtori Matti Kankaanniemi Ohjelman on toimittanut Miriam Schwartz.

Kuivamuonat ovat selvä ongelma koirien allergioissa. Useimmiten niiden katsotaan aiheuttavan yliherkkyyksiä, tai sitten niiden sopimattomuuden perusteella päätellään mille eri ainesosille koira on allerginen. Useimmiten johtopäätökset menevät kuitenkin pieleen.

Muutos on luonnollista ja niin on muutosvastarintakin. Useimmiten sille on vieläpä hyvä syy. Jos yritämme runnoa muutoksen väkisin läpi  - itsessämme tai organisaatiossa - jälki voi olla rumaa. 

Näin kesällä kirjoitellaan lehdissä monenlaisia höpöjuttuja. Heinäkuu on otollinen aika kaikenlaiselle tuuballe, kas kun ihmiset ovat lomalla eikä oikeiden juttujen aiheita tahdo löytyä. Ja onhan sitä nyt kesähelteiden vaikutuspiirissä paljon mukavampi lukea kevyitä hömpänpömppä-juttuja kuin esimerkiksi tiukkaa faktaa jonkun kaivoksen saostusaltaiden vuodoista tai ydinpolttoaineen loppusijoituspaikoista. Viihteen lisäksi lehdet pursuavat kesäaikaan opettavaisia tarinoita myös luonnossa liikkumisesta. Silmiini osui heinäkuun lopulla ihan huikea stoori järvessä uimisen vaaroista. Jutussa tunnelmoitiin muun muassa leväisen laiturin portaiden liukkaudella ja ällöttävyydellä. Veteen mennessään ihmispolo voi tuntea mutapohjan kosketuksen ja vesikasvit jalkojen ympärillä. Sitten tulee ensimmäinen kliimaksi. Mitäs jos jalkoihin osunut ällötys ei olekaan kasvi, vaan hukkuneen ihmisen hiukset. Onneksi toimittaja on kysynyt asiantuntijalta, joka lohduttaa vesipelkoista lukijaa lottovertauksella: “On helpompaa voittaa lotossa, kuin törmätä hukkuneeseen, koska Suomessa on niin paljon järviä ja melkein kaikki hukkuneet löydetään”. Onneksi on asiantuntija olemassa. Kylläpäs helpotti. Vesissä saattaa asustella myös hirvittäviä petoja. Joka kesä kerrotaan lähinnä mätäkuun aikaan tarinoita ihmisten kimppuun hyökänneistä kaloista. Useimmiten asialla on ollut hauki, joka on asioista perillä olevien lähteiden mukaan helppo tunnistaa petokalaksi leuoissa ja kidassa olevista runsaista terävistä hampaista. Sille ominaisia piirteitä ovat myös iso pää ja suuret silmät. Iso pää ja suuret silmät! Iso pää viittaa suuriin, ihmisen tuhoamista jatkuvasti miettiviin aivoihin ja suuret silmät näkevät saaliin, siis ihmisen, pinnan alta terävästi. Runsaat ja terävät hampaat paljastavat hauen olevan evolutiivisen tappokoneen ja yhdistettynä isoon päähän ja suuriin silmiin suorastaan The Ilmestyskirjan Peto! Muutenkin luonto on täynnä asioita, joita pelätä. Hämähäkki! Hämähäkki mainittu! Kahdeksanjalkainen ja karvainen peto on monien suuri inhokki. Kuten kaikki nettikeskustelunsa lukeneet tietävät, ovat Suomessa tavattavat hämähäkit poikkeuksetta tappavan myrkyllisiä ja isoimmat saattavat myrkyttämisen lisäksi heittää pelokkaan ihmisen päälle tahmaisen verkon. Huido siinä sitten lentäviä ja vaarallisia inhokkeja, kuten silmämunia syöviä paarmoja ja korviin tunkeutuvia ja sinne pesän rakentavia hirvikärpäsiä. Entäs sitten käärmeet? Nuo luomisoppikirjan ensimmäisestä tarinasta saakka ihmiskunnan vihollisina tunnetut limaiset kiemurtelijat. Salakavalina otuksina käärmeet vaanivat suomalaisissa metsissä ja rannoilla huoletonta kulkijaa. Hyökkäävät varoittamatta, purevat ja poistuvat paikalta yhtä nopeasti kuin tulivat. Maahan jää vain tuskissaan kiemurteleva kansalainen, joka ei tajua mitä tapahtui. Käärme on julma peto, siinä missä hämähäkki, hirvikärpänen, paarma, lude tai iilimato. Ja kaikkia niitä on syytä pelätä. Kertoo eräs nimeltä mainitsematon kesälehti. Palataanpa haukeen ja suomalaiselle mökkirannalle. Jos nyt käy niin huonosti, että laiturin päässä jalkojaan huljutteleva kesäheila huutaa järkyttyneenä kivusta, tempaisee pitkät ruskettuneet säärensä vedestä laiturille ja samalla jalkaan pureutunut kahen kilon hauki mätkähtää rannalle, niin tässä ohjeet kuinka toimia: 1. hauelta nirri pois napakalla karateiskulla niskaan 2. perkaa hauki ja fileoi mahdollisimman ohuiksi siivuiksi 3. leivitä vehnäjauho-suola-pippuri -sekoituksessa 4. paista kuumalla pannulla oikeassa voissa nopeasti 5. tarjoile em. pitkäsääriselle juuri valmistamasi haukisipsit kylmän valkoviinin kera Hauki on kala ja parasta syötynä. Näin pelko ja peto on taltutettu. MOT

Asuntoenkeli Heikki Pajunen muuttaa maailmaa asunto kerrallaan. Taloudellisen hyödyn lisäksi Heikkiä motivoi halu auttaa ihmisiä saamaan koti ja elämälle uusi alku. Asuntosijoittaja ja yritysvalmentaja Novetus Oy:stä kertoo omasta polustaan sijoittajana sekä mitä tarkoittaa asiakaspalvelu vuokraustoiminnassa. Useimmiten keskustelu vuokralaisista ja vuokrasuhteista kääntyy ongelmiin sekä niiden ehkäisyyn ja ratkaisuihin erilaisin ehdoin ja sopimuksin. Heikki on muuttanut tämän ajattelun päälaelleen ja miettii miten parhaiten tarjota palvelua vuokralaisilleen. Mitä lisäetuja vuokralaiselle on mahdollista tarjota, ja tyhjentääkö tämä pelkästään vuokranantajan lompakkoa, vai voiko siitä myös hyötyä taloudellisesti? Ota talteen rahanarvoiset ideat…

Alkoholin liiallinen tai holtiton käyttäminen on kaikkein yleisin päihdeongelma. Alkoholiriippuvuutta tulee kuitenkin kohdella ja tutkia sairautena, kertoo päihdelääketieteen professori Hannu Alho. Vaikka perinnöllisyydelläkin on osuutensa asiaan, kukaan ei tule riippuvaiseksi alkoholista juomatta sitä. Itse juomiseen liittyy monenlaista ehdollistumista ja mielihyvän muutoksia. Useimmiten alkoholista riippuvaisen kannattaa pyrkiä lopettamaan juominen kokonaan. Myös pyrkimystä hyvin vähäiseen kulutukseen voi tavoitella. Uudet lääkkeet poistavat juomiseen liittyvän mielihyvän ja tarjoavat näin aseita, joilla alkoholin kulutusta voisi kontrolloida paremmin.