POPULARITY
OP:n päästrategi Lippo Suominen seuraa työkseen maailmantalouden liikkeitä sijoittajan näkökulmasta. Millainen hän itse on sijoittajana?"Osakepoiminta ei ole vahvuuksiani", Suominen myöntää.Osakesijoituksista hyviksi ovat usein osoittautuneet sellaiset pitkään salkussa olleet kohteet, joista "ei ole kuvitellut sen kummempaa" niitä ostaessa."Olen makromies. -- Annan muiden hoitaa osakevalinnan ja valitsen vain markkinan."Suomisen salkussa rahastot ovat siten hallitsevassa osassa. Vanhastaan salkussa on myös yksittäisiä osakkeita, mutta uudet sijoitukset ovat kohdistuneet rahastoihin ja etf:iin.Lippo Suomisen ensimmäinen osakesijoitus oli Neste, jota hänen isänsä osti hänelle yhtiön listautuessa Helsingin pörssiin marraskuussa 1995. Sittemmin Neste yhdistyi Fortumiin, joka myöhemmin jakautui Fortumiksi ja Nesteksi Oiliksi eli nykyiseksi Nesteeksi."Sekä paras että huonoin sijoitukseni on Neste", Suominen sanoo.Viimeaikaisista sijoituksista hän nostaa esiin esimerkiksi Intian ja Pohjoismaat.
Tällä kertaa sukellamme globaaleihin trendeihin, jotka voivat muokata taloutta ja sijoitusmarkkinoita pitkälle tulevaisuuteen. Studiossa Susanin kanssa OP Pohjolan päästrategi Lippo Suominen sekä pääekonomisti Reijo Heiskanen. Mitkä talouden globaalit trendit vaikuttavat sijoittajaan juuri nyt? Onko tekoäly hypeä? Miten erottaa pysyvät trendit ohimenevistä ilmiöistä? Miten geopoliittiset jännitteet ovat vaikuttaneet talouteen? Jos haluat ymmärtää mistä globaaleista trendeistä kannattaa olla just nyt perillä, tämä jakso kannattaa kuunnella.Ja jos haluat sukeltaa syvemmälle sijoittamiseen sekä tuoreisiin markkinatilanteisiin, ota Pörssipuhetta-podcast kuunteluun Spotifyssa tai YouTubessa. Sijoituskouluun pääset tutustumaan: op.fi/sijoituskoulu Sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Myös odotettu tuotto voi jäädä saamatta. Yksittäisen sijoituskohteen arvon aiempi kehitys ei ole tae arvon tulevasta kehityksestä.
This month we are delighted to have a conversation with Sabaheta Ramcilović-Suominen, who is an Associate Professor in International Forest Policy and Governance at the Natural Resources Institute, Finland (LUKE). Saba talks to us about her contributions to the recently published, open access book, Socioecological Transformations: Linking Ontologies with Structures, Personal with Collective Change. Sabaheta has a dual role in this book, as a chapter contributor and as the editor. We start the conversation with some insights into Sabaheta's personal journey into research and how she got to be interested in concepts like non-duality and inner change in the context of working toward sustainability. This episode particularly covers the concept of separation, as a root cause of socioecological distress and alienation, and radical intraconnectedness, as a lens that tackles the illusion of separation and how that informs the wider literature on socioecological transformations. Sabaheta also gives us a sneak peek into the five or six opening chapters, and some of the topics and concepts tackled there. Thus, many of the important contributions and chapters are not introduced or discussed. If you are interested to learn more about the book, please check it out here https://library.oapen.org/viewer/web/viewer.html?file=/bitstream/handle/20.500.12657/104337/9781040406724.pdf?sequence=1&isA. In addition, if you would like to hear more, there is a digital Book Launch on 9.12.2025, which will spotlight many of the chapters not covered in this episode. More information on the book launch here: https://justglobeproject.com/book-launch-socioecological-transformations-linking-ontologies-with-structures-personal-with-collective-change-part-ii/.If you would like to learn more about Sabaheta's work, please check out her latest project website https://justglobeproject.com/ and her research profile https://www.luke.fi/en/experts/sabaheta-ramciloviksuominen.
Osakemarkkinat ovat nousseet vahvasti kesän ja syksyn aikana. Myös kullan, hopean ja kryptovaluutta bitcoinin kurssit hipovat ennätyksiä.HS Visio -podcastissa käydään läpi kuplan anatomia. Onko markkinoilla kupla, mistä kuplan tunnistaa ja kannattaako markkinoiden huippuja yrittää ajoittaa? Studiossa OP:n päästrategi Lippo Suominen ja toimittaja Alex af Heurlin. Jakson leikkasi Jonne Piltonen. HS Visio -podcastin tuottaja on Tuomas Peltomäki.
✨ Tutustu Suomen Seniorihoivaan: https://suomenseniorihoiva.fi Miten väestön ikääntyminen vaikuttaa Suomeen Miten hoivapalveluihin tullaan järjestämään, ja millaisia muutoksia hyvinvointialueisiin tulisi tehdä?Studiossa Suomen Seniorihoivan perustaja ja toimitusjohtaja Mika Suominen. Jakso on kuvattu 24.9.2025.⌚ AIKALEIMAT (0:00) Väestön ikääntyminen(3:00) Kotitalousvähennys(4:30) Ikääntymisen vaikutukset(6:51) Kotihoito(10:58) Hyvinvointialueet(17:52) Maahanmuuttajat(22:37) Yrittäjät(27:17) Hoiva-alan katteet(34:41) Hallituksen päätökset(43:30) Hyvinvointialueiden rahoitusmalli(46:48) Yksityisen ja julkisen vuoropuhelu(50:43) Hyvinvointivaltion tulevaisuus(54:10) Teknologia(58:16) Suomen Seniorihoiva
Demarien vaalivoitto | Suominen Tontti | #neuvottelija 332. Esa Suominen ja Jarkko Tontti pohtivat demarien vaalivoittoa ja aluevaaleja, joissa oikeistaan vain perussuomalaiset hävisivät. Heti vasemmiston voiton jälkeen Orpon hallitus toteutti oikeistolaisen väliriihen. Miten tilanteesta edetään kohti eduskuntavaaleja?(00:00) Esa Suominen ja Jarkko Tontti esittäytyvät(01:15) Aluevaalit ja demarien vaalivoitto(02:30) Punavihreän kolmion selitysmallin murtuminen(03:45) Perussuomalaisten kannatuksen lasku(05:00) Kulttuurisota ja poliittinen profilointi(06:20) Aluevaalien vaikea protestiluonne(07:40) Hyvinvointialueet ja uusi hallinnon taso(09:00) Vanhuspalvelujen rahoitusongelmat(10:30) Ikärakenne ja hoivalupauksen kestävyys(12:00) Työllisyyden, säästöjen ja velkaantumisen kierre(13:30) Tuottavuuspaineet ja työmarkkinoiden uudistus(15:00) Julkisen sektorin tuottavuuden ongelmat(16:30) Tontin muistoja vihreistä ja Lipposen aika(18:00) Poliittisen retoriikan muutos(19:30) Antti Kaikkosen vaalisloganit(21:00) Viestinnän tyhjyys ja vaikuttavuus(22:30) Naisvaltaisten puolueiden nousu(24:00) Vihreiden kaupunkikannatuksen muutos(25:30) Sosiaalidemokraattien ideologinen hajanaisuus(27:00) Demarit ja valtionhoitajan rooli(28:30) Punavihreän hallituksen asepanostukset(30:00) Väinö Tanner demarien esikuvana(31:30) Vaalien loikkaukset ja protestiäänet(33:00) Talousreformien vaikeus ja Schröderin Saksa(34:30) Markka-ajan traumoja ja devalvaatio(36:00) Kilpailukyky, devalvaatio ja velka(38:00) Euromaksujen epätasapaino(39:30) Ulkoinen uhka ja talouspäätökset(41:00) Demarien koalitiorooli politiikassa(43:00) Talonpoikaisvasemmistolaisuuden paluu(45:00) Persujen rooli kaupungeissa ja zombivertaus(47:00) Punamulta-koalitio mahdollisuutena(49:00) Marinista eteenpäin: tasapainoinen SDP(51:00) Leikkauspolitiikka ja investoreiden luottamus(53:00) Vienti, USA, Kiina ja kansainvälinen talous(55:00) Hallituksen suunnan merkitys#neuvottelija Sisäpiirissä Kulttuurisota USA:ssa ja SuomessaKatso Sisäpirijaksot ja tue Samia https://www.youtube.com/channel/UCRI34L9OtDJuZpaWicbNXzg/join #neuvottelija Sami Miettinen
Vapun kunniaksi Jussi on saanut vieraakseen sosiaalidemokraatin. Vasemmistoyhteistyön merkeissä Jussi ja hallitusammattilainen Esa Suominen keskustelevat kunta- ja aluevaalien tuloksista sekä hallituksen kehysriihestä.Esa kertoo, miksi selitys kotiin jäävistä kannattajista on kehno. Samoin selviää, kuinka merkittävän muutoksen pääministeri Petteri Orpo on Suomeen tehnyt. Muutoksen suunnasta ja laadusta voi sitten olla monta mieltä.
Dr. Tina Suominen is Director of the Helsinki Doping Control Laboratory within the Forensic Chemistry Unit at the Finnish Institute for Health and Welfare (THL) in Helsinki, Finland. In this episode, she discusses her role as Director of a WADA-Accredited Anti-Doping Laboratory, the lab's history (including a major move and re-accreditation), and the latest research and methods development projects she and her colleagues have been working on in the lab.
Tässä jaksossa Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksen jäsenet kertovat kuinka sotiemme kentälle jääneiden vainajien etsiminen tapahtuu. Kaveria ei jätetä ja kuten aikoinaan jokaiselle miehelle luvattiin, kaikki tuodaan lepäämään kotimaan multiin. Yhdistys jatkaa yhä tänäkin päivänä tuon lupauksen täyttämistä.Podcastia voi tukea rahallisesti osoitteessa https://www.buymeacoffee.com/sotaajahistoriaSotaa ja historiaa podi kiittää kaikkia lahjoittaneita.Advertising Inquiries: https://redcircle.com/brandsPrivacy & Opt-Out: https://redcircle.com/privacy
Vauhdikkaasti kasvanut Gofore tunnetaan julkisen puolen asiakkaisiin erikoistuneena it-palveluyhtiönä. Karon Grilli lähti Tampereelle selvittämään, millä keinoilla Gofore kykenee takomaan selvästi kaksinumeroista kannattavuutta myös näinä vaikeina aikoina, joina sen listatut verrokit kärsivät kannattavuusongelmista. Usein toistellun sanonnan mukaan valtion leipä on pitkä mutta kapea. Goforen toimitusjohtaja Mikael Nylund myöntää julkisen leivän pituuden – raamisopimuksien kestot ovat tyypillisesti 4–7 vuoden mittaisia –, mutta väitettä leivän kapeudesta hän ei niele. Selitys sille, että Gofore saa pitkän ohella paksua leipää, tuntuisi olevan ennustettavuudessa ja sen tuomassa tehokkuudessa, teollisuuskielellä ilmaistuna kapasiteetin käyttöasteessa ja siinä, että koneet ovat juuri niille ominaisimmassa käytössä. ”Julkisen sektorin toimijat ovat toimintatavoiltaan pitkäjänteisiä. Tiedämme aika kivasti vuosi eteenpäin, mitä on tarkoitus tehdä ja kuinka paljon se vaatii meidän asiantuntemustamme. Pystymme sitomaan henkilöt projekteihin ja tekemään suunnitelmallisesti, mikä on tehokkaampaa taloudellisessa mielessä kuin lyhyttempoinen 'pieniä projektia paljon peräkkäin'”, Nylynd kertoo. Julkisen puolen kilpailutuksiin pääsee helposti mukaan jättämällä tarjouksen, joten alhaisesta käyttöasteesta kärsivät kilpailijat ovat ilmestyneet entistä hanakammin kisaamaan julkisista hankkeista. Kilpailun kiristyminen näkyy siinä, että Gofore ei ole voittanut kilpailuja yhtä usein kuin parhaimpina aikoina. ”On lyhyt tie lähteä tinkimään omasta myyntikatteesta”, Nylund sanoo – ja ehkä samalla varoittaa kilpailijoita. ”Meillä voi olla seitsemän vuoden sopimuksia. Jos sinne menee nollakatteisella, niin – niin!” Marinadi-osiossa katsotaan puolen vuoden päähän Yhdysvaltain presidentinvaaleihin, joista media ja finanssiteollisuus tekevät suuren spektaakkelin. Mutta onko sijoittajille niin suurta väliä, tuleeko Yhdysvaltain presidentiksi demokraatti vai republikaani? S-Pankin päästrategi Lippo Suominen muistuttaa, että oli presidentti sitten demokraatti tai republikaani, hän haluaa, että taloudella menee hyvin, koska silloin äänestäjillä menee hyvin – ja he äänestävät häntä tai hänen puoluettaan myös seuraavissa vaaleissa. ”Yleisesti kaikki toimialat keskimäärin hyötyvät”, Suominen huomauttaa. Goforen sijoittajasivut: https://gofore.com/sijoita/ Grillauksen livetaltiointi Tampereen sijoitusmessuilla: Ajaton Idea Oy I www.ajaton.fi Yhteistyössä: Gofore Marinadi-osio yhteistyössä: S-Pankki
Toivon lomaillessa Jussi on kutsutunut studioon vieraita! Tällä kertaa päivänpolitiikkaa analysoidaan Esa Suomisen kanssa. Suominen on paitsi hallitusammattilainen ja demaritaustainen politiikan takapiru, myös Kaikki Uusiksi -podcastin vakiovieras.Jussi ja Esa keskustelevat muun muassa presidentinvaalien ajolähtöasetelmista, myös Petteri Orpon oikeistohallituksen kompuroivasta lähdöstä ja leikkauslinjasta. Jaksossa otetaan toki myös kristallipallo kouraan ja povataan, milloin tulee seuraava hallituskriisi!Support the showTue podcastia ja sivistä itseäsi: tilaa Kansan Uutiset helposti tästä!Instagram: @kansanuutisetTwitter: @kansanuutiset
Detta avsnitt är en repris. Dagens avsnitt är en inspelning från ett webinarium med Lead Montessori, på temat How to talk to children about what is happening? Medverkade är C. Foster, M. Ulrich, T. Suominen & D. Rebild.
Kirsi Suominen ja beagle Momo voittivat ensimmäisissä noseworkin suomenmestaruuskisoissa kultaa! Samalla Momosta tuli ainoa valiotulokset kasaan saanut koira. Noseworkissa se tarkoittaa kolmea täydellisesti onnistunutta suoritusta, sillä valiotuloksen saadakseen pitää löytää kaikki kätköt eli löytöpisteitä pitää olla 100 eikä yhtään virhepistettä saa olla! Näitä 100 p 0 vp tuloksia on Suomessa tällä hetkellä 8 kpl, joista 3 on Team Momolla! Koekäyntejä KEK3-kokeissa on 307 kpl. Tämä tekee tulosprosentiksi 2,6%. Missä muussa lajissa on näin haastavaa saada valioon oikeuttavat tulokset kasaan? Hosted on Acast. See acast.com/privacy for more information.
PIKES PEAK MARATHON: LEYENDA DE COLORADO. Con el coronel Pike,el mulero Barr y el doctor Suominen. Radio Trail Mayayo.¡Lo nunca visto! Rumores no confirmados afirman que la montaña más icónica de los Estados Unidos, la famosa Pike´s Peak que se yergue sobre Colorado Springs a 4.302m, fue coronada y descendida despues por una mujer, Megan Kimmel, a través de Barr Trail en solo 4H15M. Lo habría logrado, superando para ello nada menos que 42 km de ruta y más de 2.300 m de ascenso. desde Manitou Springs. ¿Mito o realidad?Una comisión de verificación investiga los hechos para traer la verdad a toda América: Los tres testigos presentes, por orden cronológico: Zebulon Pike, Teniente coronel y explorador del US> Army; Jhon Barr, conductor de burros y Arne Suominen, médico e inspirador del Pike´s Peak MarathonSigue con nuestro podcast RADIO TRAIL los avatares del juicio público en Colorado Springs, con las declaraciones de la propia Megan Kimmel tras los testigos. Todo sobre PIKES PEAK en nuestra web: https://carrerasdemontana.com/tag/pikes-peak/Nuestros videos siempre en: https://www.youtube.com/moxigeno#carrerasdemontaña #radiotrail
PIKES PEAK MARATHON: LEYENDA DE COLORADO. Con el coronel Pike,el mulero Barr y el doctor Suominen. Radio Trail Mayayo. ¡Lo nunca visto! Rumores no confirmados afirman que la montaña más icónica de los Estados Unidos, la famosa Pike´s Peak que se yergue sobre Colorado Springs a 4.302m, fue coronada y descendida despues por una mujer, Megan Kimmel, a través de Barr Trail en solo 4H15M. Lo habría logrado, superando para ello nada menos que 42 km de ruta y más de 2.300 m de ascenso. desde Manitou Springs. ¿Mito o realidad? Una comisión de verificación investiga los hechos para traer la verdad a toda América: Los tres testigos presentes, por orden cronológico: Zebulon Pike, Teniente coronel y explorador del US> Army; Jhon Barr, conductor de burros y Arne Suominen, médico e inspirador del Pike´s Peak Marathon Sigue con nuestro podcast RADIO TRAIL los avatares del juicio público en Colorado Springs, con las declaraciones de la propia Megan Kimmel tras los testigos. Todo sobre PIKES PEAK en nuestra web: https://carrerasdemontana.com/tag/pikes-peak/ Nuestros videos siempre en: https://www.youtube.com/moxigeno #carrerasdemontaña #radiotrail
Turun yliopiston valtti olisi tuoda monitieteisyys diplomi-insinöörikoulutukseen kansainvälisten huippuyliopistojen tapaan. Humanisti vastaa -podcastissa Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani, digitaalisen kulttuurin professori Jaakko Suominen muistuttaa, että Euroopan ja Yhdysvaltojen johtavissa teknillisissä yliopistoissa on vahvat humanistis-yhteiskuntatieteelliset sisällöt. Monitieteisyyttä pidetään diplomi-insinöörien osaamisen kannalta keskeisenä. Jaakko Suomisen mukaan huippuyliopistoissa nähdään, että ratkaistaessa suuria yhteiskunnallisia kysymyksiä asioiden taustat ja monimutkaisuus pitää tuntea. Tämä vaikuttaa esimerkiksi siihen, minkälaista teknologiaa kehitetään. Monitieteisessä Turun yliopistossa yhteistyötä tiedekuntarajojen yli tehdään jo, mutta ihmistieteellisen näkökulman tuominen vahvemmin tekniikan opintosisältöihin olisi etu verrattuna perinteiseen alan koulutukseen. Suomisen mukaan humanistisen tutkimuksen yleinen arvostus on Suomessa korkea. Hän tunnistaa kuitenkin uhan kyseenalaistaa kriittistä tutkimusta ja kiisteltyjä tutkimusaiheita ja korostaa sivistyksen tärkeyttä koko yhteiskunnan kannalta. Media- ja informaatioteknologian kulttuurihistoriaa tutkinut professori johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa pelikulttuurien tutkimuksen huippuyksikköä, jossa Turun lisäksi ovat mukana Tampereen ja Jyväkylän yliopistot. Syyskuussa julkaistavassa Pajatsosta pöytätennikseen -teoksessaan tutkija käsittelee sotienvälisen Suomen pelejä ja pelikulttuuria. Hän yllättää paljastamalla, että 1918 joulumarkkinoille tuotiin useita vasta päättynyttä sisällissotaa käsitteleviä uutuuspelejä. Podcastissa Suominen kertoo myös, mitä ajatuksia Afrikan tähti -peli herättää ja miten kaupunkitilaa voisi tehdä viihtyisämmäksi pelillistämisen keinoin. Pikakysymyksissä humanistisen tiedekunnan dekaani saa valita, onko hänen sydäntään lähempänä hallinto vai opetus. Humanisti vastaa -podcastin toimittaa Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori, toimittaja Riitta Monto. Podcastin tekstivastine: http://utu.fi/humanisti-vastaa
Mitä Naton huippukokouksessa Vilnassa päätettiin? Miksi Ukraina haluaa liittyä Natoon ja minkälaisia laajentumisnäkymiä Natolla on? Mitä Natolle tapahtuisi, jos Donald Trump nousisi uudestaan Yhdysvaltain presidentiksi? Mitä atlanttiseurat ovat ja mikä rooli seuroilla on Natossa? Minkälaisen Nato-maa Suomesta tulee ja minkälaisia maaryhmiä eri jäsenvaltiot muodostavat Naton sisällä? Studiossa Suomi-Atlanttiseuran pääsihteeri Terhi Suominen. Jakso on nauhoitettu 17.7.2023. ⌚ AIKALEIMAT (0:00) Vilnan huippukokous (4:32) Ukraina Natoon (10:10) Yhteinen puolustus (12:47) Donald Trump (14:44) Puolustusbudjetit (18:33) Naton intressi (20:40) Aiemmat huippukokoukset (24:59) Naton laajentuminen (31:18) Nato-optio (34:41) Atlanttiseurat (44:57) Suomi Nato-maana (48:32) Maaryhmät (52:36) Nato-politiikka
”Ihan sama, poltetaan koko Saimaa!” Ilmastojutut ahdistavat sekä yleisöä että toimittajia. On käynyt myös selväksi, että pelkät kovat faktat eivät saa ihmisiä torjumaan ilmastonmuutosta. Pitäisikö toimittajien siis tehdä myönteisempiä ilmastojuttuja, jotta yleisö ei lannistuisi? Riikka Suomisesta tsemppijournalismi on aina tuntunut journalismin perusarvojen vastaiselta – tosin viime aikoina hän on alkanut epäillä kantaansa. Tässä jaksossa Suominen paneutuu journalismin ja tunteiden suhteeseen ja tapaa kaksi tutkijaa, Niina Uusitalon sekä Johanna Ahola-Launosen. He kertovat muun muassa siitä, mitä eroa on hyödyllisellä ja haitallisella optimismilla.
L'ARRESTO DI MATTEO MESSINA DENARO Paolo Borrometi, vicedirettore dell'Agi, oggetto lui stesso di intimidazioni e minacce mafiose Alberto Vannucci, docente di Scienze politiche a Pisa, si occupa in particolare dei temi legati alla corruzione ed alle infiltrazioni della criminalità LE CRISI INDUSTRIALI E LA GKN Dario Salvetti, collettivo di fabbrica - rsu ex GKN I lavoratori della Suominen di Mozzate: chiusura anunciata e 92 licenziamenti, da 4 giorni sono in presidio. IL SURRISCALDAMENTO CLIMATICO VISTO DALL'ANTARTIDE Stefano Valentino giornalista a bordo della nave della missione italiana di enea e CNR,. Agata Lavorìo, Ricercatrice al centro per la sicurezza climatica dell'università degli studi di Milano Prisma è condotto da Lorenza Ghidini. In redazione Massimo Alberti
#148 Ennen uuden 11. tuotantokauden alkua pääsemme vielä tutustumaan urheilutoimittajalegenda Tapio Suomiseen ja hänen uraansa. Helmikuussa 2020 Julle ja Teppo viettivät Tapsan kanssa lähes parituntisen session jonka tuloksena oli yksi ohjelman historian kuunneluimmista jaksoista. Ohjelmassa Suominen käy avoimesti läpi pitkää uraansa YLEn palveluksessa, huippuhetkiä ja vaikeampia aikoja sekä myös mielen murheita joista hän kertoi avoimesti myös kirjassaan "Urheiluhullu".
Aki Linnanahde Talk Show'ssa Tapio Suominen puhuu menestyksestä ja mielenmurheista. Olisiko murheita tullut ilman tähteyttä? Kaupallinen yhteistyö BookBeatin kanssa. Tästä et halua jäädä paitsi! Kokeile 45 päivää maksutta, tietenkin ilman sitovaa määräaikaa. Saat 30 tuntia kuunteluaikaa. Tarjous koskee uusia asiakkaita. Saat edun käyttöösi täältä www.bookbeat.fi/aki45 INSTAGRAM: @linnanahde
Onko auttamattomasti myöhässä, jos haluaa vaikuttaa Suomen seuraavan hallituksen ohjelmaan? Kuinka paljon erilaiset lobbarit ja konsultit käyttävät valtaa poliitikkojen rinnalla? Millaisissa asetelmissa eri puolueet lähtevät kohti seuraavia eduskuntavaaleja, joihin on aikaa alle vuosi?KU:n päätoimittaja Jussi Virkkusen kanssa lobbaamisesta ja politiikasta keskustelee demarivaikuttaja Esa Suominen, joka toimii konsulttitoimisto Rud Pedersen Suomen hallituksen puheenjohtajana.Support the showTue podcastia ja sivistä itseäsi: tilaa Kansan Uutiset helposti tästä!Instagram: @kansanuutisetTwitter: @kansanuutiset
Mihin suuntaan Nato on menossa? Suomen Atlantti-seuran pääsihteeri Terhi Suominen. Kun Venäjä valtasi vuonna 2014 Krimin, Nato palautti painopisteensä yhteiseen puolustukseen. Sitä ennen Natolla oli useita operaatioita muun muassa Balkanilla ja Afganistanissa. Onko Venäjän Ukrainassa aloittama hyökkäyssota muuttanut Naton linjaa? Suominen kertoo, että Nato keskittyy nyt "toimintaympäristön vakauttamiseen", keskiössä on omien jäsenmaiden puolustamisessa. Onko Yhdysvalloilla Natossa enemmän valtaa kuin muilla Nato-mailla. Suominen arvioi, että niin sanottu harmaa aika on jäämässä lyhyeksi, koska "todellisuudessa Natolla on jo jonkinlainen poliittinen vastuu hyväksytystä jäsenkandidaatista". Suomen liittyminen Natoon vahvistaisi Pohjoismaista blokkia. Itämerestä muodostuu Naton sisämeri Suomen ja Ruotsin jäsenyyksien myötä. Natolle Suomen ja Ruotsin Nato-hakemukset tässä aikataulussa on Suomisen mukaan yllättävä asia, koska edes Krimin valtaaminen ei vaikuttanut suomalaisten näkemykseen Natosta. Entä voiko Turkki estää Suomen Nato-jäsenyyden? Periaatteessa kyllä, mutta Suominen ei usko, että tähän käytännössä mennään. Toimittajana on Linda Pelkonen.
This month we talk to Kati Suominen, SEO and Founder of NexTrade, a data and analytics company. Kati is a scholar, author, business and policy entrepreneur, innovating at the nexus of trade, digitization and finance to unlock trade and economic opportunities worldwide. While her work is focused mostly on governments, multilateral development banks, and Fortune 500s, we discuss how SMEs can leverage technology.
Pari vuotta sitten Suomen Pankin huolettomat ilmastokannat saivat toimittaja Riikka Suomisen paniikin partaalle. Sittemmin tieto ilmastokriisistä on lisääntynyt, ja Euroopan keskuspankki yrittää kääntää rahapolitiikkansa kurssia ja vastata planeetan hätätilaan. Kriisien kriisi -podcastin kolmannessa jaksossa Suominen tapaa vastuullisuusasiantuntija Anna Hyrskeen selvittääkseen, onko mikään Suomen Pankissa muuttunut.
MarkkinointiRadiossa pureudutaan asiakasdatan äärelle, kun vieraiksi saapuvat Saara Pietilä ja Teemu Suominen Postilta. Teemu ja Saara työskentelevät molemmat tiiviisti aiheen parissa, Teemu dataan ja kehitykseen liittyvissä tehtävissä, ja Saara lähellä asiakasrajapintaa monikanavaisten markkinointiratkaisujen parissa. Jaksossa tartutaan kiinni asiakasdatan ymmärtämisen ja hyödyntämisen tärkeyteen. Teemun mielestä asia on kyllä monien yritysten puheissa, mutta vielä on paljon tehtävää asian käytännön tekemisessä. Kaksikon käsittelyssä ovat niin asiakasdatan profilointi, rikastus kuin hyödyntäminenkin. Saara jakaa jaksossa vinkkejä myös printtimainonnan tehokkaaseen kohdentamiseen. Jaksossa pohditaan myös tulevaisuuden näkymiä. Millaista kehitystä esimerkiksi verkkokauppatekemisessä on jo nähtävissä ulkomailla asiakasdatan hyödyntämisen osalta, ja mitä voisimme sieltä ottaa oppeja omaan tekemiseen? Jakso antaa hyviä oivalluksia omien asiakkaiden parempaan tuntemiseen.
MarkkinointiRadiossa pureudutaan asiakasdatan äärelle, kun vieraiksi saapuvat Saara Pietilä ja Teemu Suominen Postilta. Teemu ja Saara työskentelevät molemmat tiiviisti aiheen parissa, Teemu dataan ja kehitykseen liittyvissä tehtävissä, ja Saara lähellä asiakasrajapintaa monikanavaisten markkinointiratkaisujen parissa. Jaksossa tartutaan kiinni asiakasdatan ymmärtämisen ja hyödyntämisen tärkeyteen. Teemun mielestä asia on kyllä monien yritysten puheissa, mutta vielä on paljon tehtävää asian käytännön tekemisessä. Kaksikon käsittelyssä ovat niin asiakasdatan profilointi, rikastus kuin hyödyntäminenkin. Saara jakaa jaksossa vinkkejä myös printtimainonnan tehokkaaseen kohdentamiseen. Jaksossa pohditaan myös tulevaisuuden näkymiä. Millaista kehitystä esimerkiksi verkkokauppatekemisessä on jo nähtävissä ulkomailla asiakasdatan hyödyntämisen osalta, ja mitä voisimme sieltä ottaa oppeja omaan tekemiseen? Jakso antaa hyviä oivalluksia omien asiakkaiden parempaan tuntemiseen.
Kuuden ministerin erityisavustajana toiminut, Keskustan monivuotinen puoluesihteeri Timo Laaninen julkaisee tänä syksynä muistelmansa. Viestintätoimisto Rui Pedersenin hallituksen puheenjohtaja Esa Suominen on puolestaan taustaltaan sosiaalidemokraatti ja toimi Antti Rinteen valtiosihteerinä. Laaninen ja Suominen kertovat miten Suomessa rakennetaan tie politiikan huipulle, mikä on varmin tapa tömähtää huipulta kanveesiin ja minkälainen on suomalaisen politiikanteon kulttuuri. Ville Talola juontaa.
Tämä jakso on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä EY:n kanssa. https://www.ey.com/fi_fi Tilintarkastus on osa kaikkien yrittäjien elämää, mutta siitä ei kauheasti kuule puhuttavan. Jätän tässä spekuloimatta syitä siihen, miksi tilintarkastus ei ole suosittu illallisen puheenaihe, tämä jakso oli aidosti mielenkiintoinen. Tilintarkastus kamppailee monien samanlaisten kysymysten kanssa tulevaisuuden työnteon kannalta kuin moni muukin ala, mutta muutama asia tekee tilintarkastuksesta ainutlaatuisen casen. Ja tullaanko tulevaisuudessa vaatimaan tilinpitoa luonnon kulutuksesta? Näitä ja muita tässä jaksossa. ▶️ Jaksot videon kera Youtubesta: http://www.youtube.com/c/Futucastpodcast
Päivän vieraamme tulee yhdistyksestä, jonka toiminta perustuu vapaan leikin voimaan ja innostamiseen. Sen tavoitteena on arkiluovuuden ja yhdenvertaisuuden edistäminen tanssin, teatterin, kuvataiteen ja musiikin keinoin. Yhdistys on tuonut toiminnallaan uudenlaista, lapsilähtöistä toimintaa erityisesti kaduille, puistoihin ja julkiseen tilaan. Nimi on ihana: Sirkusrakkauspumpum – yhdistyksen toimijat ovat ihania – ja tarina kaiken takana on ihan mieletön! Miten yhdistys on saanut alkunsa? Mitä toiminnan ylläpitäminen vaatii? Ja miten se on selvinnyt koronan keskellä? Vieraana on koko yhdistyksen sydän, ilopilleri, tärkeiden asioiden puolesta puurtaja Piritta Pumpum Suominen. Podcastin jingle: Joonas Lindström Editointi ja jälkityöt: Juhani Valkama
Tervetuloa ammatillinen osaaminen sosiaalialan asiakastyössä opintojaksolle. Saat yleiskuvan sosionomin ammatista ja tiedät perusteet sosionomin osaamiselle. Opintojakso luo perustaa sosionomin ammatti-identiteetin muodostumiselle sekä tiedoille ja taidoille, joita tarvitset sosiaalialalla työskennellessäsi. Tämä luentosarja on osa Kajaanin ammattikorkeakoulun sosionomikoulutusta. Julkaistu 30.6.2021 Musiikki: FreeBeats.io Kirjallisuus: Ala-Nikkola M. & Sipilä J. (1996). Yksilökohtainen palveluohjaus (Case Management) – uusi ratkaisu palvelujen yhteensovittamisen ikuisiin ongelmiin. Arene. (2017). Sosionomi tuottaa hyvinvointia läpi elämänkaaren: Ammattikorkeakoulutus sosiaalialan muutoksen edistäjänä. Helsinki: Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto. Arnkil, T. 2000. Palveluiden dialoginen kehittäminen kunnissa. Helsinki: Stakes. Arnkil R. & Spangar T. & Jokinen E. 2007. Hyvä vertaisoppiminen kuntatyön arjessa. Helsinki: Suomen kuntaliitto. Harari, Y. (2018). 21 oppituntia maailman tilasta. Bazar Kustannus Oy. Helminen, J. (toim.). (2016). Sosiaaliohjaus – lähtökohtia ja käytäntöjä. Helsinki: Edita. Landgrén, S. & Pesonen, T. (2017). Vastavalmistuneiden urapolut 2017. Helsinki: Talentia. Mönkkönen, K. 2007. Vuorovaikutus. Dialoginen asiakastyö. Helsinki: Edita. Saari, J., Eskelinen, N. & Björklund, L. 2020. Raskas perintö. Ylisukupolvinen huono-osaisuus Suomessa. Tallinna: Gaudeamus. Sennett, R. 2004. Kunnioitus eriarvoisuuden maailmassa. Tampere: Vastapaino. Sipilä, J. (1973). Sosiaalipolitiikka. Helsinki: Tammi. Suominen, S. & Tuominen, M. (2007). Palveluohjaus: portti itsenäiseen elämään. Helsinki: Profami Oy. Särkikoski, T., Turja, T., & Parviainen, J. (2020). Robotin hoiviin? Yhteiskuntatieteen ja filosofian näkökulmia palvelurobotiikkaan. Tampere: Vastapaino. Virkkunen, J. (2007). Kehittämistyön murros sosiaalialalla: hankekehittämisestä rajat ylittävään konseptikehittämiseen. Konsepti – toimintakonseptin uudistajien verkkolehti. Helsinki: Helsingin yliopisto. Waris, H. 1968. Suomalaisen yhteiskunnan sosiaalipolitiikka.
Podcastien, blogien, vlogien ja muiden sometilien ja kanavien määrä kulttuurialalla harrastajien ja ammattilaisten keskuudessa kasvaa koko ajan ja nykyään on yhä helpompaa perustaa oma kulttuurikanava. Vieraana oman kulttuurikanavan perustaneet hurahtaneet katsojat. Milloin hurahdit teatteriin? Miksi juuri teatteri? Tyylilaji, joka iskee sinuun parhaiten? Kenen kanssa käyt teatterissa? Paras näkemäsi esitys? Mitä ikävöit teatterista eniten? Miksi valitsit alustaksi juuri podcastin/blogin? Motiivit blogin ja podcastin aloittamiseen? Miten korona-aika on vaikuttanut alustasi aktiivisuuteen? Mistä kirjoittaa/keskustella nyt kun kulttuuriala uinuu? Mitä saat itsellesi blogista tai podista? Mitä haluat tarjota muille blogilla tai podilla? Vieraana ovat Kaikki teatterista-podcastin Rosanna Liuski ja Kulttuurikuplia-blogin Päivi Suominen.
Tämä podcast on äänitetty virtuaalitodellisuudessa! Juuso Pekkinen laittaa VR-lasit pandemia-ajan äänitysvaatekomerossa päähän ja tapaa virtuaalitodellisuudessa XR-kuraattorina toimivan Santeri Suomisen. Pekkinen ja Suominen keskustelevat mm. Facebookin asemasta kuluttajapuolen VR-laitteissa, virtuaalitodellisuuden historiasta, sekä siitä mikä tekee virtuaalitodellisuudesta aivan omanlaisensa median. Jakso luotaa XR-teknologioiden ajankohtaisia, sekä avaa filosofisempia näkymiä mediumin olemukseen. Jakso sopii sekä edistyneemmille käyttäjille, että virtuaalitodellisuudesta vasta kiinnostuneille! Kohtaamisia syvässä päässä.
Reilu 20-vuotta sitten on viimeksi etsitty Mr Lahtea. Nyt kaupungin kuumin kolli on hakusessa ja kilpailun järjestäjä Tero Suominen vieraili Radio Voiman iltapäivässä Lotta Merenmiehen vieraana. Suominen kertoo omasta innostuksestaan järjestää kauneuskilpailuja. Tero Suominen on nimittäin myös Miss Lahti kilpailujen järjestäjä. Minkälainen tulevan Mr Lahden tulisi olla, entä miten pääsee mukaan kilpajuoksuun, jonka palkintona voittaja pääsee suoraan Mr Finland 2021 -kilpailujen finaaliin.
The Untold Story of Markus Suominen. Markuksen matka on kulkenut läpi IT -kuplan, Nokian huippuvuosien, Symbianin alasajon ja parin yrityskaupan. Asiat eivät ole aina edenneet suunnitellulla tavalla: Edukit vaati heittäytymistä markkinoinnin pariin, eikä matkapuhelinmaailman taakseen jättäminen ollut helppoa. Kaikessa on kuitenkin lopulta aina käynyt hyvin, ja muutokset näyttävät myöhemmässä valossa enimmäkseen positiivisilta.
In this episode I speak to Christine Suominen who is a recent graduate from the U of L that has a degree in Agricultural Biotechnology, and in 2018 was named Student of the Year at the University of Lethbridge. She is extremely passionate about agriculture and promoting women in Ag. If you want to learn more about Christine or where she sees the agriculture industry move forward then give this episode a listen!!
Loviisassa saatiin vihdoin kauden ensimmäiset kesäravit käyntiin, kun maanantaina Loviisan raviradalla hevoset ja ohjastajat pääsivät näyttämään taitojaan loistosäässä. Alun perin ravikausi piti alkaa jo kesäkuun alussa ja raveja piti olla kuudet. Koronavirus sotki kuitenkin suunnitelmat täysin, ja ensimmäiset kesäravit päästiin pitämään vasta nyt elokuussa. Itä-Uudenmaan Oriyhdistys järjestää vielä elokuun aikana kahdet ravit, joten tämä kausi mentiin kolmilla kesäraveilla. Tallinna–Loviisa kaupunkien taistelu päättyi lopulta vierailijoiden voittoon, kun Niina Haugstad ohjasti Mr Nice Wayn voittoon. Loviisan Jussi Suomisen ohjastama Valter Vald jätettiin niukasti lähdön toiseksi. – Sain hyvän juoksun johtavan takana ihan ilmaiseksi. Pari sataa metriä ennen maalia hevonen meni kuitenkin hiukan epävarmaksi, Suominen kertoi lähdön jälkeen.
Suuri kilpaperhokalastusjakso on täällä! Saimme seuraamme kivenkovan perhokalastajan, jolta ei meriittejä puutu. Jarkko Suominen on Suomen perhokalastusmaajoukkueen kapteeni sekä edustanut kilpailijana Suomea MM-kisoissa lukuisina vuosina. Jaksossa Jarkon kautta avaamme kilpaperhokalastuksen maailmaa ja kulisseja sekä selvitämme, miten "tavallinen" perhokalastaja vertautuu maajoukkuetason kalastajaan. Tarinat vievät meidät kuulemaan, miltä tuntuu mitalikamppailu maailmanmestaruuskisoissa. Kuulemme myös huikean tarinan Suomesta 79 sentin ja yli seitsemän kilon taimenesta!
Kati Suominen returns to FRT, discussing how the COVID-19 experience will accelerate technology adoption and overhaul trade patterns.
Suomen suosituimpiin urheilutoimittajiin ja selostajiin kuuluva Tapio Suominen puhuu avoimesti urastaan, elämästään, selostamisesta sekä Urheiluhullu-kirjastaan. Miten mies päätyi urheilutoimittajan uralle ja Yleisradioon? Hienojen, mutta kuormittavien työvuosien jälkeen tuli vakava sairastuminen ja asteittainen toipuminen siitä. Mitä mieltä Suominen on selostajien tasosta tänä päivänä? Kaikkiin näihin saadaan vastauksia Sporttimeisterit-jaksossa.
Tähän jaksoon saatiin vieraaksi meritoitunut huipputuomari Sakari Suominen. Johtaja avaa erinomaisesti monia mielenkiintosia asioita liittyen tuomarin duuniin. Kenikin saatiin puhelimen päähän etelästä, mies kuulosti jopa yllättävän terävältä! Jaksossa käydään läpi Monttubileet-ohjelmaosion historiaa ja lukemia toistaiseksi sekä pureudutaan New York Rangersin kimuranttiin maalivahtitilanteeseen. Mukana tuttuun tapaan Nordicbetin Monttubileet. Lisäksi Jukurien valmentaja-setti, Turusen poissaolo, Lundellin luukunavausretki ja muuta vastaavaa. Nappaa meidän sosiaalisen median tilit seurantaan: @puuntakaapodcast ja @sateri20100 Goaliecorner: New York Rangers 05:22Katsaus Monttubileet-vetoihin 14:56Uutisträppi 22:57Monttubileet 38:02Sakari Suominen 48:08
Miten käy ihmisen, kun sen täytyy muistaa viisinumeroinen vessakoodi 50 metrin matkan ajan? Entä miksi devaaja saattaa tarvita työssään enemmän äidinkieltä kuin matematiikkaa? Kevätkauden ensimmäisessä jaksossa ihmetellään ihmisen kognition rajoitteita ja kognitiivista saavutettavuutta. Vieraana on turkulainen fronttidevaaja Mikko Suominen.Jakson muistiinpanotVieraana Mikko SuominenTwitterissä: @mikkomikkoTöissä: Houston Inc.Mainitut kirjat ja artikkelitM.W. Eysenck, Marc Brysbaert – Fundamentals of CognitionDaniel Kahneman – Thinking, Fast and SlowAutistinen web-kehittäjä Jamie KnightGeorge A. Miller: The Magical Number Seven, Plus or Minus TwoInclusive ComponentsHaaste ja meditaatioapitThe Door StudyWaking upCalmHeadspace
Professori Sakari Suominen piti professoriluentonsa 13.11.2019 otsikolla Terveydenhuolto, käyttäytyminen ja terveys. Suominen on keskittynyt tutkimuksessaan mm. terveyden edistämiseen (henkinen kuormitus, stressi ja sen yhteydet terveyteen), terveydenhuoltotutkimukseen (mm. hoitotyytyväisyys ja hoitomyöntyvyys) sekä terveys- ja hyvinvointieroja selittäviin mekanismeihin.
Nextrade Group Founder and CEO Kati Suominen joins Tom Stewart to talk about the impact technology is having on global trade and what middle market companies can do to take advantage of the increasingly available advances coming their way.
Jaksossa Remod Oy:n toimistusjohtaja, entinen äikänmaikka Teppo Suominen ruotii kanssani huijari-ilmiön syvintä olemusta. Miksi se pesii erityisen voimakkaasti IT-alalla, mikä se on ja mitä sille on tehtävissä.Jakson muistiinpanotTeppo SuominenLinkedInissä: Teppo SuominenTöissä: Remod OyMainittuja asioitaQueena Hoang: The Impostor Phenomenon: Overcoming Internalized Barriers and Recognizing AchievementsDr. Valerie Young: Impostersyndrome.comBrené Brown: The Gifts of ImperfectionThe Arbinger Institute: Leadership and Self-deceptionGene Kim, Kevin Behr, George Spafford: The Phoenix ProjectTimo Kataja: Työpaikan marttyyrit, jotka eivät syö, sairasta tai lomaileKoodiklinikan SlackNeil Gaiman: The Neil Story
Urheilumaailman legenda Tapio Suominen vierailee Sunnuntaibrunssissa! Elämänkertakirjansa julkaissut Suominen avaa kokemuksiaan mielisairauden kanssa. Miltä mania näyttää Suomisen silmin ja minkälaista on elämä suljetulla osastolla? Tästä ja paljon muustakin Esko ottaa selvää!
Riitta Suominen on tutkinut virkakieltä ja kouluttaa sen käyttäjiä. Suominen uskoo, että virkakieli kehittyisi ymmärrettävämmäksi, jos virkamiehet ajattelisivat asiakaslähtöisesti ja keskustelisivat kansalaisten kanssa. Silloin löytyisi yhteinen kieli. Toimittajina Pasi Heikura ja Tina Cavén. Kuva Yle/Jari Kovalainen
Keskustelemassa päästrategi Lippo Suominen S-Pankista ja pääanalyytikko Sauli Vilén Inderesiltä. Vaihtoehtoisten sijoitusten merkitys korostuu, koska keskuspankit ovat vieneet korkotuotot pois markkinoilta eivätkä esimerkiksi eläkeyhtiöt voi loputtomasti kasvattaa osakeriskiä, pohjustaa Sauli Vilén. Hän uskoo, että vaihtoehtoisista kohteista tulee jatkossa yhä oleellisempi osa myös yksityissijoittajien salkkuja. Käynnissä oleva kehitys näkyy asuntosijoittamisessa, kertoo Lippo Suominen, ja nostaa esimerkiksi suosiotaan kasvattaneet asuntorahastot. Sen sijaan private equityssa ja infrarahastoissa vastaavaa tarjontaa ei piensijoittajien ulottuvilla vielä ole, Suominen jatkaa. Lisäksi haastateltavana asiantuntija ja myyntijohtaja Sam Laakso Voima Goldista. Laakso perehtyi kultamarkkinoihin ammattikorkeakoulu Haaga-Helialle tekemässään lopputyössä The Future of Gold from 2019 to 2039. Toimittajana Mikko Jylhä.
Jari Suominen on Ford Fiestan (vm. 1984) omistaja sekä muusikko, joka tunnetaan yhtyeistä Shogun Kunitoki, Jarse ja Kiila. Lisäksi hän toimii pioneeri Erkki Kurenniemen soitinten erityistuntijana ja huoltajana. Jakso äänitettiin kävelyretkellä Patterihaan takametsissä, Turussa, 15. heinäkuuta 2019. Äänen jälkikäsittely: Risto Honkasalmi. patreon.com/levonillelaskenluojani
Tämän vuoden Uusimaa-liiga keräsi jälleen lätkäkärpäsen purasseita lapsia Kokonniemen jäähalliin. Perinteisessä jääkiekkoturnauksessa oli seitsemän joukkuetta Porvoon Hunters Juniorseista, kolme joukkuetta Loviisan Jääkiekkoklubista, sekä joukkueet Sipoon Wolfista ja Mäntsälän Jää-tiikereistä. Värikkäiden vaiheiden jälkeen, Hunters 09 Panthers ja Jää-tiikerit ratkoivat tämän vuoden Uusimaa-liigan mestaruuden finaalissa. Porvoolaiset ottivat lopulta varsin selvästi voiton 5–0 lukemin. Hunters 09 Panthersissa pelannut 10-vuotias Sanni Suominen aloitti jääkiekon viisi vuotta sitten Hunters Juniorsien Kiekkokoulussa. Kiekkotaituri kehui omiensa joukkuehenkeä. – Tuntui tosi hienolta voittaa mestaruus. Joukkueena pelasimme hyvin, luotimme toisiimme ja autoimme kavereita, Suominen kertoo. Hunters 09 Panthersin valmentaja Kalle Alanen oli ylpeä joukkueestaan. – Meillä oli hieno päivä. Menimme vaikeuksien kautta voittoon, Alanen kertoo.
Mikä on se, millä HR oikeasti tuottaa lisäarvoa? Mitä modernin HR:n tulee tietää lunastaakseen arvolupauksen kasvun moottorina tai perinteisemmän yrityksen uudistajana? Tämän jakson vieraanan SILO.AI:n Head of People Operations, Tuuli Suominen. See acast.com/privacy for privacy and opt-out information.
Mikrofoni on tuttu työväline Teemulle. Siihen puhuminen toi leivän pöydälle 7 vuoden ajan. Teemu pääsi tapaamaan hänelle elämää suurempia hahmoja, joita aiemmin Teemu oli kuunnellut radion välityksellä. Poikkeuksena Njassa. Radio, musiikki ja keikat vei mennessä. Teemu oli aina kaveriporukan hauska jätkä, jolla riitti juttuja ja on aina velkaa Jone Nikulalle kaljan. Mutta hauskaa ei ollut kulissien takana. Tutuksi tuli myös masennus, alkoholismi ja avioero. Loppujen lopuksi ne meinasivat viedä terveyden ja elämänhalun. Kaikki piti piilottaa, piti rakentaa kulissia, koska oli levyhtiön pomo. Sitten tuli kenkää. Sitten soitettiin tutulle joka oli lääkäri ja rumpali. Tämän kaiken aikana Teemusta tuli isä. Omalle isällelleen Teemu myönsi osittain, että jotain oli pielessä. Kenellekään ei kerrottu koko totuutta, paitsi yhdelle henkilölle. Terapeutille Teemu uskalsi kertoa kaiken. Kaveripiirille Teemu kertoi “Soberismistä” Facebookin kautta. Moni oli yrittänyt kertoa aikaisemmin. Kaikki tiesi, paitsi Teemu. Vasta vuoren päällä Teemu antoi itselleen anteeksi kaikesta. Live fast. Die old. Lisää Teemun meininkiä: www.teemuihanpihalla.com
Suomisen piti selostaa Pyeongchangin olympialaisissa hiihtoa, mutta se ei toteudu. Lisää >> http://ift.tt/2DVTeay
Tero Suominen, turkulainen voimailija. Salakuljetti hormoneja Suomeen.
När Bengt Holmström hade gått ekonomipriset till Alfred Nobels minne ville alla sola sig i hans glans och många politiker viftade med Holmströmcitat – men valda på ett politiskt ändamålsenligt sätt. Populismen i Europa och USA, orsakerna och vad man kan göra diskuteras också av Ginman&Suominen
Jorma oli alle vuoden ikäinen kun hänet lähetettiin ensimmäistä kertaa sotaa pakoon Skåneen. Huolimatta ankeista lähtökohdista on hän rakentanut itselleen ja perheelleen hyvän elämän. Jorma Suominen syntyi 1940 sodan melskeen keskellä pieneen torppaan Ylöjärvellä Tampereen lähellä. Hän syntyi savusaunaan, ja Jorma sanookin leikkisästi, että hän on kestänyt lapsuuden ja nuoruuden koettelemukset ja kurjuuden koska hänet savustettiin vahvaksi jo syntymässä.Se oli itkua ja hammasten kiristystä kun ei me lapset palatessamme osattu suomea, me puhuimme skoonea. Äiti ei ymmärtänyt mitään ja kun oli joku hätä niin sitä itkettiin vaan.Jorma lähetettiin ensimmäistä kertaa sotalapsena Ruotsiin alle 1-vuotiaana vauvana. Tuskin kolmea vuotta täyttänyt isosisko piti hänestä huolta matkan aikana. Välirauhan aikana Suomisen lapset palasivat kotiin, mutta jatkosodan syttyessä heidät passitettiin uudestaan Ruotsiin, falkenbergiläiseen lastenkotiin. Ruotsin lastenkotia Jorma kuvailee paratiisiksi maan päällä: oli ruokaa, oli huolenpitoa. Paluu kuusivuotiaana takaisin Ylöjärven torppaan oli rankka. Äiti ei osannut ruotsia, lapset eivät osanneet suomea. Koulussa kiusattiin ruotsalaisuudesta. Isä kuoli sodassa saamiinsa vammoihin ja äiti lyöttäytyi yhteen torpalle saapuneen kulkurin kanssa. Mies ei piitannut perheen lapsista ja heidät lähetettiin paikalliseen lastenkotiin, jossa ei orpolapsia hellyydellä kohdeltu. Olimme niin köyhiä, että talvipakkasella vuorotellen käytimme aluspaitaa.Lastenkodista tuli Jorman koti yhdeksäksi vuodeksi kunnes hän täytti 16 ja lähti rakentamaan itselleen tulevaisuutta opiskelun, partion, musiikin, yritteliäisyyden ja sammumattoman sisun avulla. Vaimo Helena on ollut tukena ja auttanut Jormaa selviytymään lapsuuden traumoista. Hän keksi, että jos Jorma kirjoittaa kokemuksensa kirjaksi, ei tarvitse kantaa raskasta menneisyyden selkäreppua taakkanaan. Jorma teki näin, syntyi omakustanneteos "Elämäni blues" ja kauna ja katkeruus menneitä kohtaan jättivät Jorman rauhaan. Hän on luonut uran menestyvänä insinöörinä, tilintarkastajana ja muusikkona. Jorma on lunastanut itselleen kotitorpan Ylöjärveltä, eikä siinä kaikki, hän on myös ostanut läheisen niemenkärjen jossa sijaitsee upea pitsihuvila Näsirinne. Hänellä on niin oikea kuin henkinenkin koti sekä Ruotsissa ja Suomessa. Small talk ei ole koskaan ollut tämän hämäläisnaisen vahvin laji. Kuulumiset vaihdetaan heti kättelyssä, ja niihin ehkä palataan kun eron hetki lähestyy. Melkein tunti siinä välillä keskitytään muuhun. Puhutaan siitä, mikä vaivaa ja mikä on hätänä. Siitä, mikä antaa onnen tunteen ja miten on päästy pälkähästä. Lapsuudesta, tärkeistä ihmisistä elämänpolun varrella, tehdyistä valinnoista, ovista joita on suljettu ja ovista joita on avautunut. Joka viikko uusi vieras, josta tuleekin sinulle tuttu. Hän on myös mukana vaikuttamassa siihen, mitä musiikkia ohjelmassa soitetaan. Haastattelija: Soili Huokuna soili.huokuna@sverigesradio.se
Årets första Polpodd med Ginman&Suominen tar upp hur partierna reagerat på gatupatrullerna som ska försvara det vita Finland.
Ginman&Suominen om demokrati, lagberedning, information och vinklad information.
Polpodden med Ginman&Suominen
Polpodden med Ginman&Suominen
Yleisradion pitkän linjan urheilutoimittajan Tapio Suomisen mukaan pelkällä nippelitiedolla ei hänen ammatissaan pärjää. Urheilutoimittajalla pitää olla myös syvää ymmärrystä. Tästä syystä Suominen matkasi aikoinaan varta vasten tapaamaan Petteri Sihvosta Hämeenlinnaan oppiakseen jääkiekosta vielä jotain enemmän. Mutta kuinka Suominen näkee huippu-urheilun nykytilan? Ja mistä hänen intohimonsa esimerkiksi taitoluisteluun on syntynyt? Suomisen vierailun lisäksi Petterillä ja Tommylla on väittelyssä muun muassa HIFK:n seuraidentiteetti, Eero Markkasen twitter-purkaus sekä Veikkasuliigan ulkomaalaishankinnat. Twitter: #LindgrenSihvonen
This podcast is titled after the new book by Suominen and Price, available here: http://evolvingoutofeden.comEvolution has been proven beyond legitimate scientific dispute. We are evolved creatures, a process of random mutation and DNA crossover, genetic drift, horizontal gene transfer and natural selection. We are not the descendants of Adam.This is troubling to the believer in the Genesis account of Creation.In this podcast. Ed Suominen and Dr. Robert M. Price speak about the hostile territory outside of Eden…a place where dogma dissipates under the white-hot light of the evidence.Salon article featuring Ed Suominen: http://www.salon.com/2013/09/09/i_was_a_fundamentalist_until_science_changed_my_mind_partner/Dr. Price's "Bible Geek" podcast: http://www.robertmprice.mindvendor.com/biblegeek.php