Podcasts about jossain

Ruoka ja sen tuotanto ovat ilmastonmuutoksen ydinkysymyksiä. Ilmastonmuutos on jo muuttanut ruokajärjestelmää: yhtäällä ilmastonmuutos lisää kuivuutta, toisaalla kylmyyttä. Jossain viljelyala kutistuu, toisaalla kasvukausi pitenee. Ilmastonmuutos vaikuttaa paitsi siihen, mitä ihmiset ympäri maailmaa syövät, myös yhteisöjen ja valtioiden vakauteen ja rauhaan. Uudessa podcast-jaksossa keskustellaan ruoan tulevaisuudesta ilmastonmuutoksen aikakaudella. Ruokajärjestelmän muuttaminen on yksi keinoista hidastaa ilmastonmuutoksen vaikutuksia ja sopeutua niihin. Eri arvioiden mukaan ruokajärjestelmä tuottaa jopa kolmasosan maailmanlaajuisista kasvihuonepäästöistä. Onko avain fossiilisista polttoaineista luopuminen? Entä kuuluuko suomalainen ruoantuotanto ilmastonmuutoksen voittajiin? Vieraina jaksossa tutkimuskoordinaattori Vilma Sandström ja tutkija Ville Lähde. Jakson juontaa Olli Puumalainen ja sen leikkasi Pauliina Saloranta.

Ilveskeskusta 30 vuotta ylläpitänyt Jussi Ristonmaa vastusti ilvesten metsästystä vielä 1990-luvulla kiivaasti. Nyt kun ilveksiä on Suomessa runsaasti, Ristonmaan mielestä niitä voisi rajatusti myös metsästää. Ristonmaan mukaan ilveskanta on hyvällä tasolla, ja sen kanta kasvaa varmasti vielä toistaiseksi, etenkin kun ilveksen kannanhoidollinen metsästys käytännössä loppui Suomesta vuosi sitten. Rajattomaan kasvuun Ristonmaa ei kuitenkaan usko. Jossain vaiheessa ilveskanta kasvaa niin suureksi, että se kääntyy laskuun. Tallenne on tehty Vaajakoskella 30.8.2024.

Asuntosalkku sijoittaa yksittäisiin asuntoihin samaan tapaan kuin stereotyyppinen valistunut yksityinen asuntosijoittaja. Ammattimaiselle asuntosijoittamiselle tyypilliseen tapaan yhtiö vivuttaa tuottojaan käyttämällä velkaa. Tällä hetkellä Asuntosalkku maksaa lainarahastaaan korkeampaa korkoa kuin mitä se saa asunnoistaan nettovuokratuottoa. Korkokulujen vähentämisen jälkeen yhtiön rullaavan liiketoiminnan tulos on niukin naukin plussalla. Asuntosalkun toimitusjohtaja Jaakko Sinnemaa uskoo parempaan tulevaisuuteen. Rullaava tuotto voi parantua kahta kautta, ja kumpikin niistä on vaikuttaa vielä ihan todennäköiseltä. ”Jos korkokustannukset pienenevät ja vuokratuotot nousevat, spredi siinä, mitä jää viivan alle, kasvaa”, hän muistuttaa. ”Nyt on haastavammat ajat: korot ovat korkealla, vuokrat eivät ole kehittyneet, on ollut paljon [vuokra-asunto]tarjontaa erityisesti Suomessa”, Sinnemaa sanoo. ”Silti näissä oloissa päästään jonkin verran plussalle. Jossain toisessa ajassa tulos on paljon suurempi.” Marinadissa pureudutaan korkeariskisiin yrityslainoihin eli High Yieldiin. S-Pankin High Yield -rahaston salkunhoitaja Pekka Siltala kertoo, mistä High Yield -lainasijoittajan tuotto muodostuu ja millaisia tuottoja niistä voi odottaa. Asuntosalkun sijoittajasivut: https://asuntosalkku.fi/sijoittajille/ Yhteistyössä: Asuntosalkku Marinadi yhteistyössä: S-Pankki

Sandra on viiden lapsen äiti, eikä hän ole koskaan synnyttänyt sairaalassa. Kaksi ensimmäistä synnytystä olivat matkasynnytyksiä, eli vauvat syntyivät ambulanssissa matkalla sairaalaan. Sairaalaan oli matkaa 200 kilometriä. Synnytykset olivat sinänsä ihan hyviä kokemuksia. Toisella kerralla Sandra osasi jo vähän valmistautuakin. Matkasynnytysten myötä Sandra ymmärsi, että pystyy synnyttämään yksin. Kolmannessa raskaudessa Sandra koki neuvolakäynnit turhiksi ja alkoi tosissaan miettiä, missä haluaa synnyttää. Sandra totesi, että vauva saa syntyä kotiin. Kotisynnytys oli ollut haaveena jo aiemmin, mutta nyt vasta Sandra ymmärsi, että voi myös vapaasynnyttää, paikkakunnalle kun ei ollut kotikätilöä saatavilla. Kolmas vauva syntyi kotiin, Sandra oli yksin, kun vauva syntyi. Vauva oli virkeä ja rauhallinen, eikä itkenyt syntymän jälkeen. Isommat lapset haettiin paikalle. Kokemus oli aivan ihana verrattuna ambulanssisynnytyksiin. Neljäs raskaus oli täysin vapaa neuvolaseurannasta. Raskaus oli ihanaa aikaa, kotona isompien lasten kanssa. Jossain vaiheessa raskautta Sandra ja hänen miehensä alkoivat epäillä kaksosraskautta. Vertaistukea saadakseen Sandra liittyi ⁠Vapaasynnytys Suomi -yhteisöön.⁠ Kaksosepäily ei muuttanut vapaasynnytyssuunnitelmia. Ensimmäinen vauva syntyi uskomattoman nopeasti. Sandra ehti tuntea vain muutamia lieviä supistuksia ennen vauvan syntymää. Vauva syntyi täysin itsestään ilman ponnistamista. Toinen vauva syntyi muutamaa supistusta myöhemmin. Kaksoset syntyivät alle tunnissa. Päätös villistä raskaudesta ja vapaasta synnytyksestä oli paras ikinä! Kiitos Sandra uskomattoman tarinasi jakamisesta.   Podcastin tunnusbiisi Jutta Halmetoja. www.vapaasynnytyssuomi.fi *** Seuraa Instagramissa @vapaasynnytyssuomi *** Janoatko sinäkin naisten yhteisöä, jossa tulet kuulluksi ja ymmärretyksi, täysin omana itsenäsi? Tervetuloa Vapaasynnytys Suomi -nettiyhteisöön tietoisille naisille. Liity mukaan osoitteessa vapaasynnytyssuomi.fi/yhteiso. Olemme kiitollisia, kun juuri sinä haluat tulla osaksi tätä rakkaudellista naisten yhteisöä. Haluatko jakaa tarinasi podcastissa? Täytä lomake osoitteessa www.vapaasynnytyssuomi.fi tai ota yhteyttä info@vapaasynnytyssuomi.fi.

Taloustieteilijä Sixten Korkman on innokas kulttuurin ystävä, mutta hänkään ei osaa perustella taiteen tärkeyttä rahallisesti.

Kovakantisen Asuntosijoittamisen lumipalloefekti -kirjan tilaaminen onnistuu asuntosijoituskirja.fi -sivuilta ja koodilla KOTIMATKA saa 30 %:n alennuksen. Kiitos sponsorille OVV. Jatketaan positiivista virettä. Aloitetaan kuitenkin ensin mollaamalla negatiivistä virettä ylläpitäviä jälkiviisastelijoita. Tai ehkä niillä on jatkossa syytä mollata minua mollaamisesta.  Suomessa on yli 300 000 yksityistä vuokranantajaa. Vuodessa ulosoton kautta tulee myyntiin noin 600 asuntoa. Nämä eivät suinkaan kaikki ole asuntosijoittajien omistamia. Joidenkin asiantuntijalausuntojen dramatiikan perusteella voisi luulla, että kohta lähestytään 10 000 ja heti perään jo 30 000 sijoitusasunnon pakkohuutokauppoja. Se olisi jo 10 % kaikista yksityisistä vuokranantajista. Jossain jutussa ulosoton kaveri sanoi, että nousu on selvää. Totesi, että 600 sijaan 800 varmaan ylittyy. Moni asunto on paikkakunnilla, joiden nimiä en ole kuullutkaan, eikä varmaan uudisrakentajan nostokurkea ole tällä vuosituhannella monen kohteen nurkilla bongattu. Mollaajien sanoissa voi kuitenkin olla myös pieni oppi. Vaikeuksissa voivat olla sellaiset asuntosijoittajat, jotka ovat luulleet asuntosijoittamista liian helpoksi ja nopeaksi tavaksi vaurastua. "Oman pääoman tuotto" on voinut olla huikea, mutta ongelmaa aiheuttaa, että vieraan pääoman hoitomenoihin ei nyt riitä kassassa käteistä. Tavikset pärjäävät ihan hyvin. Edes vuokratuoton laskentakaavaa ei siihen tarvita. Veroilmoitus opettaa. Tiistaiaudiolla lisää. Pääsin juttelemaan Kolarista, Ylläksestä ja loma-asunnoista Ostan Asuntoja  Podcastissa. Ensin vieraana oli Anette Vaherto ja sitten Ismo Nurmela. Nyt pääsen isäntänä mukaan webinaariin, jossa esitellään Joiku Ylläs -niminen kohde. Webinaari pidetään torstaina 9.2. klo 15 alkaen. Ilmoittaudu mukaan. Kiitos Ostan Asuntoja -sisällön mahdollistavalle sponsorille:     Vuokraustoiminta on tärkeä osa asuntosijoittamista. Ajan tai taitojen puuttuessa sen voi ulkoistaa OVV:n ammattilaiselle oli kyseessä sitten yksittäinen vuokra-asunto tai suursijoittajan asuntosalkku. Mikäli haluat vain keskittyä nauttimaan sijoitusasuntosi tuotosta, OVV Kokonaispalvelu on sopiva vaihtoehto. Se on kaiken kattava ”avaimet käteen” -konsepti, jossa OVV hoitaa kaiken vuokrasuhteen alusta loppuun myöntäen vuokratakuun koko vuokrasuhteen ajalle. Jos vuokralainen ei maksaisi vuokraansa, paikallinen OVV:n toimisto maksaa sen. Mikäli haluat apua hyvän vuokralaisen löytämisessä mutta hoidat vuokrasuhteen hallinnan itse, OVV Vuokravälityspalvelu on oikea vaihtoehto. OVV palvelee ja neuvoo koko vuokrasuhteen ajan. OVV.com OVV Asuntopalvelut Instagram, Facebook Asuntosijoittajan ABC -verkkokurssi. Tutustu ja osallistu kokeneiden asuntosijoittajien Harri Hurun ja Niina Huhtalan valmennukseen kurssin nettisivuilta. Tammikuussa 2023 kurssin tilanneiden kesken arvotaan ilmainen tunnin sparraussessio. Voittaja saa itse valita, onko sparraajana Niina tai Harri. Onko sinulla lähipiirissä 14-25 -vuotias nuori, joka opettelee tekemään itsenäisiä rahapäätöksiä. Ostan Asunto Podcastissakin vierailleet Terhi Majasalmi #31 ja Minna Nikula #102 ovat julkaisseet Vaurastuvan Nuoren Rahakirjan, jossa käydään läpi, miten eri päätökset vaikuttavat nuoren omaan talouteen, ja miten nuori voi suunnitella itselleen sopivat päätökset. Tilaa joulukuussa ilmestynyt kirja osoitteesta vauraat.fi

Tässä jaksossa kuulette aitoja, darran murentamien ihmisten, ajatuksia elämästä ja realitystä. Taistelemme läpi Selviytyjien finaalin, harhaudumme ruotimaan työelämää ja unohdumme haaveilemaan rempasta ja muutosta. Jossain välissä onnistumme kuitenkin puhumaan myös Temppareista ja Ensitreffit Alttarilla 2.0 :sta.Jätäthän arvion ja seuraathan meitä myös Instagramissa @ihanoikeestipodcast !

”Silloinhan kaikilla oli isot vaatteet. Shaun Whitella oli isot vaatteet! Eli piti ottaa vielä isommat.” Tommi Ylianttila tuli suurimmalle osalle suomalaisista laskijoista tutuksi Finger On Da Triggerin leffoista kuten State of Mind, One Love, Cold World ja Familia. Moni saattoi miettiä miten suomalaisen nimen omaava kaveri oli päätynyt osaksi hiphop vaikutteista ammentavaa Technine-brändiä? Tosiasiassa Tommi muutti perheineen Rovaniemeltä jenkkeihin viidennen luokan jälkeen, ensin New Yorkin osavaltion Lake Placidiin ja siitä Utahin Park Cityyn. Näin Tommi pääsi kasvamaan keskellä yhtä lumilautailun ja erityisesti lumilautaelokuvien hot spotia, ja lopulta Techninen tiimiin. Muutaman vuoden verran Tommi tienasi elantonsa lumilautailulla, kuvasi ja reissasi. Jossain vaiheessa Tommi katosi kuvasta. Lumilautailu muuttui ja myös bisnes muuttui finanssikriisin myötä. ”Oli niitä, sanoisin, Dan Brisse -vuosia, missä kaikki piti olla tosi isoa ja vaarallista. Ei oikein näkynyt sitä kikkailua leffoissa. Nyt se on tullut takaisin.” Tommi ei silti koskaan jättänyt lumilautailua, ja tänä päivänä tienaa jälleen elantonsa lumilautailun kautta – kilpailujen organisaatioissa. Tommin jaksossa studioon saadaan mukaan Arktisten Linjojen ensimmäinen juontovieras – niin ikään tapahtumatuotannoissa marinoitu Ville Puominen. Juttelemme yhdessä niin Utahin vuorista, Technine-elokuvista, tyylistä, tapahtumista, kulttuurista kuin hieman kalastuksestakin. Tommi Ylianttilan tarina, olkaa hyvät!

Maistuuko pussinuudelit paremmalta, jos ne noudattaa tuotepakkauksen neuvoa? Miten paljon Kate Bushin biisin suosio vuonna 2022 perustuu siihen, että se tarjoillaan Stranger Things -sarjan yhteydessä? Missä kohti se miten asiaa tarjoillaan muuttaa tarjoiltavaa asiaa? TÄH? Valmistele siis huolella itsesi kuulemaan polveilevaa oluen höyryistä keskustelua. Jossain kohti tätä jaksoa saadaan nyt jo perinteeksi muodostunut festarikokemusräntti, jonka tällä kertaa tarjoilee Juhani. Aiheitamme mm. - Pussinuudelit - Väkivalta - Master of Puppets - Woke -kulttuuri - Laulu- ja soitinyhtye Ruusut Kiitos ja anteeksi.

Tässä pilottijaksossa kuulet miksi tämä podcast on syntynyt ja miksi henkinen valmentautuminen on kaikille niin tärkeää. Jokaisessa soolojaksossa vastaan johonkin usein kysyttyyn kysymykseen. Tässä jaksossa opit mm. 5 + 1 syytä kehittää henkistä valmentautumista 1. Hyvä itsetuntemus. Henkisen valmistautumisen aikana urheilija oppii tuntemaan itsensä paremmin eli itsetuntemus syvenee ja ymmärrys itsestä kasvaa. Hyvä itsetuntemus on henkisen vahvuuden ytimessä. Se on kilpailuetu, ei pelkästään urheilussa vaan koko elämässä. 2. Vastoinkäymisten käsittely ja vaikeuksista yli pääseminen. Yksi henkisen valmistautumisen eduista on se, että urheilija osaa käsitellä vaikkapa menneitä epäonnistumisia, jotta ne eivät häiritse tässä hetkessä. Lisäksi se auttaa käsittelemään tulevaan suuntautuvaa epäonnistumisen pelkoa, jotta sekään ei vaikuta nykyhetkessä. 3. Omien tunteiden säätely. Henkisen valmennuksen avulla urheilija oppii säätelemään omia tunteita, sekä luomaan, säätelemään ja vaihtelemaan tunnetiloja aina tarvittaessa ja tilanteen mukaan. Taito säädellä omia tunteita voi vaikuttaa suoraan esimerkiksi vireystilaan ja fiilikseen kilpailutilanteessa. 4. Paineiden kanssa eläminen ja niiden käsitteleminen. Ulkopuolelta tulevat paineet ja odotukset, jotka muuttuvat herkästi sisäisiksi paineiksi, tulevat ihan joka tuutista ja kasvavat jatkuvasti. Henkisen valmistautumisen myötä urheilija oppii elämään paineiden kanssa niin, etteivät ne häiritse omaa suoritusta. 5. Omasta tekemisestä nauttiminen ja ilon löytäminen. Varsinkin urheilu-uran alussa syy tekemiseen voi liittyä usein siihen, että urheilu on kivaa ja mukana on kavereita. Jossain vaiheessa urheileminen voi muuttua vakavaksi johtuen esimerkiksi ulkoa tulevista paineista, odotuksista, epäonnistumisista tai tunteesta, että on pakko onnistua. Henkisen valmistautumisen avulla urheilijan on mahdollista löytää se sama ilo kuin uran alussa ja ikään kuin sallia itselleen uudelleen urheilusta nauttiminen. + 1. “Se, joka on parhaiten valmistautunut, on kisassa vahvimmillaan”, sanoi kerran entinen valmentajani Franz. Tällä tarkoitettiin paitsi fyysistä valmistautumista, eli teknistä, taktista ja taitopuolta, niin ennen kaikkea henkistä valmistautumista. Kun henkinen puoli on vahva, silloin tuntee, että tulkoon mitä vaan, minä kyllä selviän tästä. Kun haluat jatkaa henkistä vahvistumista, niin mene sinulle www.henkisestivahva.fi, josta löydät huikeaa materiaalia henkisen valmentautumisesi tueksi, jotta sinä voit loistaa h-hetkellä ja voida henkisesti hyvin! Jos tästä jaksosta oli sinulle iloa tai hyötyä, niin kerro podcastista sosiaalisen median kanavissasi ja tägää mukaan minut tilillä @henkisestivahvaurheilija, niin näen mitä tykkäsit jaksosta. Kuullaan ensi jaksossa!

Jossain vaiheessa elämää kohtaamme kriisejä.  Kriiseissä testataan millä eväillä elän elämääni. Mitkä ovat silloin ratkaisuyritykset?  Miten voi päästä sovintoon elämän kanssa?Sovintoon elämän kanssa, Osa 1/12 – Saara Kinnunen. Tutustu lisää videoihimme osoitteessa www.janoinenlammas.fi

Perjantaina 29. maaliskuuta vuonna 2019 Samantha ja hänen kämppäkaverinsa viettivät tavalliseen tapaan iltaa Five Pointsin alueella Columbiassa, Etelä-Carolinassa. Alue oli tunnettu yöelämästä ja se oli erityisesti opiskelijoiden suosiossa. Jossain vaiheessa yötä Samantha oli eksynyt ystävistään, joten hän päätti lähteä kotiin ja tilasi itselleen Uberin. Hän nousi vahingossa autoon joka ei ollut hänen tilaamansa Uber, tietämättä että matka jäisi hänen viimeisekseen. Mitä Samanthalle tapahtui tuon matkan aikana? See acast.com/privacy for privacy and opt-out information.

Parkinsonin lain mukaan hallinnollinen työ kasvaa vuosi vuodelta, oli hallittavaa tai ei. Jossain määrin tämä pitää paikkansa myös kokonaisarkkitehtuurityössä. Arkkitehdit ovat jopa surullisenkuuluisia siitä, että he saavat täysin työllistettyä paitsi itsensä, myös kaverinsa - riippumatta siitä, mitkä ovat käytettävissä olevat resurssit ja saadaanko edes aikaan mitään hyödyllistä. Mutta miten tätä taipumusta voisi suitsia?

這個星期的『北國聖誕風情系列』，由定居丹麥的 Monica Chang 和芬蘭的 陳煥雅，分享她們在當地和家人共度聖誕的習俗和故事。照片：Monica Chang （右），陳煥雅（左）播放音樂依序：1. Julebal i Nisseland, by Lille Per, https://youtu.be/Nr9VCdp4Dbg2. Driving Home For Christmas, by Chris Rea,https://youtu.be/a4HuQiv8TGY 3. Jossain on kai vielä joulu, https://www.youtube.com/watch?v=TNm3rgtqfMs4. Joulupuu on rakennettu, by Maija Salon musiikkileikkikoulun lapset,5. Tulkoon joulu, by Suvi Teräsniska 4'37”https://www.youtube.com/watch?v=ZL5hBrtuaH86. Forza Gesu, by Antoniano chior, 3'18”https://www.youtube.com/watch?v=1rloJpPAFng

Nenäliinat esille, Hilppa aivan varmasti hörähti Katjan saapuessa tallille! Hän rakastaa! Tämän herkän hetken analysoinnin lisäksi painonnostoa, keijukaisjuoksua, joogaa ynnä muuta oheisliikuntaa. Lisäksi pohditaan, voiko suorassa TV-lähetyksessä piereskellä. Jossain välissä myös puhetta ratsastuksesta. Radioteatterissa käyttäytymisohjeet kakkakikkareiden siivoamiseen maneesista.

Yhdysvalloissa Kiinasta ei tykätä, mutta vain harvoja jaksaa kiinnostaa uiguurien tilanne. Kirjeenvaihtaja Iida Tikka joutuu sanoittamaan pääkaupungin kyynistä ilmapiiriä: Washingtonista katsottuna jossain päin maailmaa on aina käynnissä kansanmurha. Ihmiset eivät ehdi huolestua kaikesta. Kiinan ja Yhdysvaltain vastakkainasettelusta puhutaan jo kylmänä sotana. Jennyä kiinnostaa, onko se entisen presidentin Donald Trumpin tekosia. Iidan mukaan ei, vaan Kiina-angstin juuret ovat paljon syvemmällä. Jakson lopussa haaveillaan jo kesästä ja päädytään pohtimaan sodan mahdollisuutta. Haluaako Kiina valloittaa maailman? Taiwanista on pakko puhua, mutta miten lääkkeet liittyvät asiaan? Mistä maailma puhuu -podcast jäljittää kolmessa jaksossa Kiinan valtaa.

Mattias Kaitainen vihitään pastoriksi 23.5. 2021. Hänen kanssaan juteltiin millä mielillä hän on ennen tuota ja hieman muustakin. Voit tilata Mattiaksen uutiskirjeen täältä.

Jossain päin maailmaa myydään taloja kahvikupin hinnalla ja Pauliina kertoo mitä tilasi alaikäisenä. Mikan haastaa Sukupuolten Taistelussa tällä kertaa Miiu!

Valo Voin korvia lainata sekä sinua paijata, voin sinulle tarjota olkapään, johon voit vaikka painaa pään. Tiedän ihmisten rajallisuuden, olen itse kokenut sen, Voit silti löytää vahvuuden uuden, minkä, sitä tiedä en. Sen tietää itse saat jos seuraat omaa unelmaa, voin kertoa, se kannattaa. Jossain kuitenkin valo sarastaa, vaikkei sitä vielä ehkä nähdä saa. Ulla-Maija Mantere

Jossain vaiheessahan sen piti tulla vastaan ja tällä kertaa näin kävi. Podikollega Nikke kertoo, miten on kasvattanut seuraajakuntaansa, löpistään elokuvista ja leffapodcastin tekemisestä yhdessä. Aivan mahtavaa päästä keskustelemaan samanhenkisen leffahullun kanssa. Kannattaa kuunnella! --- Send in a voice message: https://anchor.fm/popcornwithesko/message

Ihmiset pelkäävät useita asioita koiriensa ruokavaliossa. Ne ovat usein samoja, joita pidetään epäterveellisenä omistajalle. Koira ei ole kuitenkaan ihminen ja se tarvitsee erilaista ruokaa kuin omistajansa, ja liha on silloin tärkein. Silti koiran ruokinnassa ei tarvitse pelätä suolaa eikä lihan väriä. Itseasiassa punainen liha olisi paras vaihtoehto koiralle. Podcast voidaan kiteyttää yhteen toteamukseen: punainen liha ei ole vaarallista omistajalle, eikä se ole haitaksi koirallekaan. Jotta tuohon toteamukseen päästään, niin taas kierretään pitkä matka mutkitelle ja asiasta toiseen hyppien. Punaisen lihan ja suolan kammoaminen tulee ihmisten omista terveysasioista. Ajattelutavassa muinainen Pohjois-Karjala projekti on tärkein. Itärajalla syötiin aikoinaan epäterveellisesti, tehtiin kovaa työtä ja kuoltiin sydänkohtaukseen keski-iässä. Syyksi nostettiin liiallinen suolan käyttö sekä punaisen lihan suuri osuus ruokavaliosta. Aidommin kyse oli kasvisten puuttuminen, karut elinolot, lapsuusajan aliravitsemus sekä kehno terveydenhoito. Ihmisten ruokintasuosituksia kuitenkin painotettiin ja samalla opeteltiin syömään järkevämmin. Kehitys oli järkevä ihmisille ja paransi terveydentilaa sekä leikkasi kuolleisuutta. Mutta tuo koskee koiranomistajia, ei koiria. Samalla opittiin syömään ravintolisiä. Jopa liioitellen, mutta valokeilaan saatiin uusiakin, jo unohdettuja asioita - kuten D-vitamiini. Unohdettuja siksi, että kalanmaksaöljy oli laajasti käytössä risitaudin ehkäisyssä, mutta kehityksen myötä sen käyttö unohdettiin (onneksi, nimim. kalanmaksaöljysukupolveen kuuluva). Sittemmin tuli pillerit kuvioihin ja samaan aikaan THL päätti romauttaa ihmisten D-vitamiinisaannin. Jotenkin se liittyy terveyteen, mutta en ole koskaan oivaltanut miten. Itselläni D-vitamiinitasot olivat kuitenkin vain niukinnaukin riittävät, vaikka koin huolehtineeni asiasta. Samalla hypätään ensimmäiseen sivujuonteeseen. Ravintolisien käyttöä omistajan omassa ravitsemuksessa pystyisi vähentämään lautasmallin avulla, mutta mitä sitten tehdään kun ei vaan halua? Minulle tulee vahvasti kasvispohjaisesta ruokavaliosta laihdutuskuurin aikana aivan tolkuton ummetus. Se ei jihdu sinällään kasvisruuasta, vaikka korkea kuitupitoisuus altistaakin. Se tulee ruuan vähyydestä. Koirilla yleisimmät ummetuksen aiheuttajat ovat liian vähäinen liikunta ja liian alhainen ruokamäärä, usein jopa päivätasolla, mutta varsinkin per annos. Uusi tietoisuus terveellisestä ruokavaliosta siirtyi myös koiriin. Ongelma on siinä, että siirto tarkoitti ihmisten ravintosuositusten ja lautasmallin kopiointia koiran ruokakippoon. Se on väärin, koska koira ei ole ihminen. Yhtä vähän lintua, marsua tai akvaariokalaa voi tai saa syöttää kuin ihmistä. Sitten siirrytäänkin toiseen sivujuonteeseen. Syy siihen, että ei tajuta erottaa koira ihmisestä, on koiran inhimillistäminen. Oman käsitykseni mukaan se jihtuu vahvasti siitä, että ihmisiltä puuttuu ihmissuhteet tai suhteet muihin ihmisiin on tavalla tai toisella vääristyneet niin odotusten kuin oletustenkin mukaan. Kun lemmikki korvaa ihmiset, niin ihminen alkaa suhtautumisessaan muuntamaan koiraa ihmisen rooliin, koska on sosiaalinen laumaeläin. Mutta se ei toimi, aivan yhtä vähän kuin että marsu olisi koiran laumakumppani tai russeli hevosen. Ihmisten ruokapyramidi ei kerro ruoka-aineryhmien tärkeyttä. Se kertoo vaadittavat syöntimäärät, jotka perustuvat niin ravintoaine- kuin energiatiheyteen. Sen jälkeen asian lipsahti käsistä ja siirryin suoraan hevosten ruuansulatukseen ja siitä seuraavassa hypyssä selittämään miksi hevosten syömättömyys ja koirien jatkuva syöminen aiheuttaa kummallekin ruuansualtusongelmia. Syy on eläinlajille väärä tapa altistua vatsahapoille - hevosella on oltava koko ajan ruokaa, koska sillä on keskeytymätön ruuansulatus, mutta koiran pitää syödä paljon harvakseltaan, jotta sillä ei olisi keskeytymätöntä ruuansulatusta. Eläinlajit määräävät omat taroeensa, ei miten ihmisellä asiat ovat. Tarkoitus oli kuitenkin muistuttaa, että koiran ravintopyramidi oli täysin päivastainen ihmisten malliin. Siksi kumpaakaan mallia ei voida siirtää toiselle. Terveillä koirilla kaksi tai kolme ruokintakertaa ei perustu koiraan, vaan omistajaan itseensä - ja omistaja heijastaa omat halunsa koiraan. Koiralle terveellisin tapa syödä olisi kuitenkin kerran päivässä melkein joka päivä.  Ihminen saattaisi aika ajoin tarvitakin suolaa lisää, varsinkin jos jodioidun pöytäsuolan käyttöä on leikattu piilosuolapelon takia tai hikoillaan paljon kuntoilun yhteydessä, mutta koiralla ei ole varsinaista lisäsuolan eli natriumin tarvetta oikeastaan koskaan. Se ei kuitenkaan ole sama asia kuin että lisäsuola olisi koiralle haitallista, Koira saa natriumin ja kloorin ravinnostaan. Määrä lähtee helposti kohoamaan, jos ruuan osana käytetään munuaisia tai vaikka haetaan jodia tai kaliumia mineraalisuolasta. Koiralla on petona korka suolan sietokyky, aivan samoin kuin vaikkapa A-vitamiininkin suhteen. Se tarkoittaa sitä, että suolan saantia ei tarvitse koskaan terveellä koiralla miettiä tai laskea - ellei ole utelias. Punaista lihaa tutkittiin ongelmien aiheuttajana siksi, että sitä syötiin eniten. Mutta se oli enemmältikin seuraus, ei syy. Oikeastaan mitään muuta kuin punaista lihaa ei ollut. Broileri löysi itsensä suomalaiseen ruokapöytään vasta 80-luvun alussa ja 10 vuotta aiemmin moista ei ollut edes olemassa. Joten lähelle nykyaikaa ainoa korvike punaiselle lihalle oli kala, ja se mahtui ruokavalioon ainoastaan rannikkoalueilla. Merialueella syötiin silakkaa ja sisämaan järvialueilla muikkua. Ylipäätään lihan syöminen niissä määrin kuin sitä nykyään kulutetaan on uusi asia. Kivikautista ruokavaliota suosivat mielellään puhuvat metsästäjäkeräilijöiden ruokavaliosta ja ohittavat sen, että moinen syöminen loppui kivikauden loppuessa, metsäsuomalaisia lukuunottamatta. Keskiaikaisissa kaupungeissa, itseasiassa jo aiemmin viikinkikaudella, syötiin vahvasti viljaa ja naurista, lihaa nähtiin harvoin - ellei kuulunut varakkaaseen luokkaan. Siitäkin vähästä katolisen kirkon monet paastopäivät kielsivät lihan ja sen tilalla syötiin kalaa. Useimmiten suolattuna. Paitsi, jos kuului työväkeen, eikä talo tarjonnut paastokalaa. Taas poiketaan hieman syrjäteille ja muikun myötä ihmettelen miten Pohjois-Savon maitokarjan laitumet kyettäisiin muuttamaan tuottavaksi viljelymaaksi. Levesyasteet ja maaperä kun eivät muuksi muutu, vaikka kuinka haluttaisiin palata Babylonin aikoihin ja laittaa koko kansa maata viljelemään. Punaista lihaa koitetaan välttää, jopa pelkokertoimeen asti, koska punainen liha lisää tulehduksia punainen liha altistaa paksusuolen syövälle Kumpikaan väite ei sinällään pidä paikkaansa. Se, että (punaisesta) lihasta saadaan rasvahappoa arakidonihappo, josta valmistetaan mm. tulehdusvälittäjäaineita, on päätetty ymmärtää niin, että (punaisen) lihan rasvan sisältämä arakidonihappo aiheuttaisi tulehduksia. Ei se sitä tee. Tulehdusvälittäjäaineet reagoivat tulehdustiloihin, joka on eri asia. Jopa asiateksteissä törmää väitteeseen, että omega-3 rasvahappojen EPA ja DHA lisääminen vähentäisi arakidonihapon tuotantoa, koska kilpailu arakidonihappoa tuottavasta entsyymistä vähentäisi tuotantoa. Tuo ei pidä millään tavalla paikkaansa. Ensinnäkin lihasta nimenomaan saadaan arakidonihappoa suoraan (hassua, että kaikilla syötävillä eläimillä se on ollut oleellinen osa niiden aineenvaihdunnan vaatimia rasvahappoja). Toiseksi, entsyymikilpailu tapahtuu vain, kun muutetaan perus-omega-6 rasvahappo linolihaposta (LA) ja samaan aikaan perus-omega-3 rasvahaposta alfalinoleenihappoa (ALA) reitin kautta kuutosissa arakidonihappoa ja kolmosissa EPA:aa. Mutta lihasta saatiin suoraan arakidonihappoa riittävästi (joka on de facto koirille ehdollisesti välttämätön ja kissoille käytännössä välttämätön rasvahappo), joten muunnoksella LA:sta ei ole merkitystä, ja EPA on jo mikä on, ei siihen tarvita enää muunnosta. EPA/DHA-lisä vähentää hieman tulehdusreaktioita, mutta aivan toista kautta. Linolihappo on ehdottomasti välttämätön rasvahappo. Yksi sen merkityksellinen rooli on ihossa ja puutos aiheuttaa mm. ihon kuivumista, hilseilyä ja kutinaa. Siksi suosittelen aina iho-oireisille perusruuan rasvamäärän lisäämistä, koska jos rasvaa saadaan grammoina liian vähän, niin silloin saadaan liian vähän myös tärkeintä rasvahappoa linolihappoa. Linolihapon tärkein saantitie on lihan rasva. Jossain määrin myös osa kasviöljyistä. Sen sijaan niin usein ehdotettu, ja käytännössä aina tyrmäämäni, omega-3 lisät kalaöljynä eivät käytännössä tee mitään hyödyllistä, iho-oireissakaan. Myös kolesterolia pelätään rasvoissa, ja varsinkin punaisen lihan rasvassa. Se on suora kopio ihmispuolelta, ja täysin väärä. Koira säätelee kolesterolia tehokkaasti maksassa ja rasva-aineenvaihduntansa kautta, eikä koiralla ole koskaan mitään terveysriskejä kolesterolista. Jos verikoe näyttää korkeampaa kolesterolia, niin joko on juuri syöty tai rasvaa tarvitaan kolesterolin kuljettamana. Se, että omistaja voi kuolla sydänkohtaukseen pitkäaikaisen korkean kolesterolin seurauksena, on vain ja ainoastaan omistajan ongelma. Se muuttuu koiran ongelmaksi vasta sitten, jos omistaja ei anna ruokaa tuuperrettuaan lattialle. Punainen liha altistaa suolistosyöville, ja varsinkin paksusuolen syövälle. Paitsi että ei altista. Ei ole koskaan altistanut. Kyse on lihajalosteista (luonnollisuusihmiset riemuitsee, koska nyt prosessointi on paha). Omistaja alentaa riskiään syömällä vähemmän meetvurstia ja grillimakkaraa ja koiraa harmittaa, koska makupalojen saanti vähenee. Mutta jos koiralta otetaan nakit pois tuon pelon takia, niin liioitellaan. Nakit eivät ole sinällään terveellistä ruokaa, mutta eivät ne koiran suolistoa riko. Jos saman pelon takia poistetaan myös (punainen) liha, niin siirrytään liioittelusta vahvasti ruokintavirheen puolelle. Punaisen lihan ravintoarvot ovat parempia kuin valkoisen. Hiukan, ja useimmiten merkityksettömästi, mutta on kuitenkin. Kalaa ja lihaa taasen ei pitäisi sinällään laittaa edes vastakkain, sillä vaikka kalankin liha on perusteiltaan vastaavaa kuin maaeläinten, niin se on kuitenkin niin aminohappo-, mineraali- kuin rasvakoostumukseltaan sen verran erilaista, että vertailu on turhaa. En sano sitä podcastissä, mutta kala täydentää punaista lihaa. Sen sijaan jos pohja on kalalla, niin samaa etua ei saada käyttämällä punaista lihaa täydentäjänä - silloin aletaan poistumaan optimista. Mutta tuokin on nippelitason rakettitiedettä, ei varsinaisesti merkityksellinen asia. Punainen liha ei ole yleisin allergian aiheuttaja. Ei ole koskaan ollut. Ehdottomasti suurin osa allergisiksi diagnosoiduista ei ole koskaan edes saanut punaista lihaa, nautaa tai mitään muutakaan. Ne ovat saaneet broileria, joskus kalkkunaa, viljoja, perunaa ja hernettä. En osaa muutenkaan päättää kumpi on suurempi hoitovirhe ja osoitus eläinlääkärin laiskuudesta, haluttomuudesta tai kyvyttömyydestä hoitaa koiraa: allergiadiagnoosi itsessään vai sen hoitoon määrätyt funktionaalisten ruokien häpeäpilkut anallergenicit ja hyporuuat. Se, että punaiseen lihaan perustuvat tuotteet eivät aina kuitenkaan sovi koiralle, johtuu monista muista syistä. Sellaisista kuten huonosta laadusta, kehnosta sulavuudesta tai koiran muista terveydellisistä ongelmista. Kyse on kuitenkin aina ruuasta, ei siitä minkä väristä liha on. Koska kiukutteluun päästiin, niin ei voida ohittaa kollageenituotteina nivelten hoitoon myytäviä vedätyksiä. Ne ovat broilerin rustoa ja sitä saa paljon enemmän huomattavasti halvemmalla mistä tahansa broilerin jauhelihasta. Niveliähän moinen teurasjäte ei tietenkään hoida. Punainen liha on mahdollisuus, ei uhka. Mutta jos joutuu miettimään koiran ongelmia ruuan kautta, niin miettikää ruokaa kokonaisuutena ja mistä oleellisista komponenteista se koostuu. Lihan väri on totaalisen toissijaista. Koira ruokintaan kuin koira. Ihminen ei ruoki muitakaan lemmikkejään kuten itseään, joten miksi koiraa pitäisi kohdella eri tavalla? Podcastissä mainittiin Meta-foorumi. Se on Katiskan virallinen keskustelufoorumi. Monellakin tapaa kuin Facebook, mutta parempi, laadukkaampi ja paljon toimivampi. Tutustu, testaa ja kokeile.

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä Yleisradion toimittajan, Ralliradion pitkäaikaisen tuottajan Arvo Vuorelan kanssa johtamisesta. Vuorela on toiminut Ralliradion tuotantotiimin johtajana lähes koko sen olemassaolon ajan eli vuodesta 1985 lähtien. Sen kehittymiseen on liittynyt monenlaisia vaiheita siihen, että Ralliradiolla on nyt vankkumaton ja arvostettu paikka radio- ja rallimaailmassa. Radio-median ja sen vaatima tiimityö tekeminen lähtee itsensä johtamisesta. Tiimissä täytyy vallita äärimmäinen tasa-arvoisuus, jotta tekeminen kiireessä ja paineessa mahdollistuu. Nykyisin Ralliradion tuottajatiimissä on pitkänlinjan tekijöitä, jotka ovat hitsaantuneet yhteen. Toki tiimiä tasaisesti myös niin sanotusti rikastetaan uusilla vahvuuksilla. Työ itsessään eli Ralliradion tuottaminen ja tekeminen on erityislaatuista jo aikataulujen vuoksi. Työssä tehdään pitkiä päiviä, suorana lähetyksenä, joten turnauskestävyyttä ja huumoria tarvitaan. Jaksamisesta täytyy toki myös huolehtia hyvin. Kunkin vuoden Ralliradion tekeminen aloitetaan aina kun vuoden Ralliradio on purkissa, joten sitä tehdään pitkäjänteisesti ja siinä usein testataan uusia välineitä ja muutenkin tehdään tuotekehitystä eli pitkästä historiastaan huolimatta ei voi jäädä paikoilleen. Lisäksi nykyisin kuvioihin on tullut sosiaalinen media ja yleisöpalaute ja tiedonsaanti on nopeaa. Johtajuudessa täytyy välillä olla jääräpäinenkin, kun usein joutuu ns. vääntämään eri tahojen kanssa. Johtajan on tärkeä myös pitää hyvää huolta toiminnasta ja tavallaan suojella toimintaa. Tehtävä toki siinä mielessä helpottuu, kun osaaminen vahvistuu ja tuote ns. paranee. Johtaminen alkaa itsensä johtamisesta, sitten tiiminjohtaminen. Johtamisesta tärkeä tehdä jollain tapaa näkymätöntä ja mahdollistaa työntekijöiden onnistuminen ja kukoistaminen. Tärkeää on, että jokainen tietää paikkansa ja arvonsa. Myös yleisö on radiotyössä ns. johtajia, sillä palaute ja suosio tulee sieltä. Johtajuus on keskiössä ennen aktuaalista tapahtumaa (vt. Ralliradio kerran vuodessa). Asiantuntijuuden ja osaamisen kehittymistä on myös arvokasta päästä seuraamaan johtamistyössä. Vanhemmilta työntekijöiltä voi myös oppia paljon, joten nuorten kannattaa varmasti tutustua myös vanhempien työntekijöiden kehittymistarinaan. Teksti: Mirva Leppälä

Jos joskus mietit sitä, onko tässä kaikessa markkinointitouhussa mitään järkeä, niin tämä on sulle. Voin tunnustaa, että itse mietin sitä nykyään yhä useammin ja useammin.     Ehkä siksi, että käytän useamman tunnin päivästä meditointiin ja näen enemmän merkitystä muissa, henkisissä asioissa, on vaikeampi nähdä merkitystä näissä: somemarkkinointi, sähköpostimarkkinointi, digibisnes, SEO, brändäys, GDPR, evästeet, pikselit, laskeutumissivut... oikeasti: kuka tätä kaikkea tarvitsee tai jaksaa??   Hah. Kyllä, jopa näiden asioiden kouluttaja voi joskus olla kurkkuaan myöten täynnä tätä kaikkea.   Joten mitä järkeä tässä siis on? Miksi me yrittäjät tehdään tätä? Miksi me jaksetaan taistella, vaikka ajat on mitä on, ja tilanne sellainen kun se nyt on. Kun voisi sen sijaan tehdä jotain hauskaa kuten mennä avantoon, liikkua luonnossa, jutella puille ja tehdä lumienkeleitä hankeen. Nauttia kauneudesta, tuntea rakkautta kaikkea äiti maan luomaa kohtaan ja olla ajattelematta yhtään mitään...   Mitä siis tehdä, kun motivaatio on hukassa? Mistä löytää merkitystä tähän kaikkeen?   Kun itselläni ajatus karkaa näille raiteille, palaan mielessäni perusasioihin. Miksi oikeastaan teen tätä kaikkea? Mikä alunperin johti minut kouluttamaan digimarkkinointia yrittäjille?   Ja miksi ohjaisin ihmisiä tekemään jotain niinkin turhanpäiväistä..?   Sillä kyllä, näen tämän kaiken turhuuden välillä liiankin hyvin. Ymmärrän tosi hyvin yrittäjiä, joille brändäys, sometus ja bloggaaminen on suorastaan vastenmielistä. Ja niin kaukana siitä sydämen työstä, jota yrittäjänä haluaa tehdä.   Mutta fakta on, että kukaan ei osta meidän palveluita, jos emme markkinoi niitä.   Ja miksi juuri digimarkkinointi? Siksi koska kaikki ovat nykyään verkossa. Se on se kustannustehokkain tapa tavoittaa asiakkaita.   Joten kun alan miettiä miten jaksan tätä digimarkkinoinnin kouluttamista, käännän ajatukseni asiakkaisiin. Joille se ei suju luonnostaan. Ja jotka haluavat tehdä sitä sydämen työtä, parantaa ihmisiä, auttaa ihmisiä, jakaa valoa ympärilleen.   Ja tienata sillä leipänsä. Sen sijaan, että menisi palkkatyöhön sellaiseen tehtävään, jossa ei koe tekevänsä sitä, mitä rakastaa.   Jokaisen on siis ansaittava leipänsä jotenkin. Ja tämä markkinointi nyt vain on pelin henki.   Se on vaan fakta. Oletko samaa mieltä?   Voin tunnustaa, että juuri nyt puhun myös itselleni. Minun on pakko välillä palata perusasioihin, jotta ymmärrän itse, että tässä kaikessa ei ole pohjimmiltaan kyse siitä mitä se konkreettisesti on. Siis kun tehdään somejulkaisuja, videoita, mainoksia... kyse ei ole niistä, vaan siitä mitä ne mahdollistavat.   Ja aah että tuntuu hyvältä päästä tähän ytimeen. Markkinointi ei siis ole se juttu miksi sitä tehdään. Vaan se että voidaan levittää sanaa hyvinvoinnista, mielenrauhasta, unelmien tavoittelusta ja siitä miten voi kokea onnistumista, ja merkityksellisyyttä omassa elämässään.   Ja kun muistaa sen. MIKSI TEEN SITÄ MITÄ TEEN?   Niin kaikessa on taas niin paljon enemmän järkeä. Markkinoinnin eteen tekemänsä työ ei tunnukaan enää niin turhalta.   Miksi siis teen tätä podcastia, videoita Youtubeen, julkaisuja someen. Teen niitä siksi, että saisin leipää pöytään lapsille ja itselleni. Mutta myös siksi, että asiakkaani saisivat leipää omaan pöytäänsä ja omien lastensa suuhun.   Ja ehkä jopa jossain kohtaa pääsisivät siihen unelmatilanteeseen, missä sen leivän päällä olisi muutakin kuin voita. Tilillä enemmän kuin miinusta. Päivässä muutakin kuin työtä. Mielessä enemmän rauhaa kuin stressiä.   Merkitys sille mitä me päivästä toiseen tehdään, on elinehto. Kaikelle. Se on se lähtökohta, mistä sun bisnes alkaa, mistä sä aloitat sun markkinoinnin suunnittelun.   Eikä se ole tärkeää vain sulle itsellesi, vaan myös asiakkaalle. Se miksi sä teet sitä mitä sä teet, pitäisi olla selvää heille. Todella selvää. Ja siksi mä painotan koulutuksissani sitä, että teet kaiken siitä lähtökohdasta, että se tulee selväksi.   Että se on selvää sulle. Miksi sä teet sitä mitä sä teet?   Se on se, mikä antaa sulle potkua, motivaatiota, energiaa päivästä toiseen. Se on se, mistä sun pitäisi muistuttaa itseäsi joka aamu. Sun missio. Mitä sä aiot tehdä sen eteen tänään, että saat toteutettua sitä.   Sen eteen voi tehdä vaikka somejulkaisun. Mikä taas tietysti kuulostaa kaiken syvällisyyden jälkeen ihan naurettavalta. Voiko sometus olla merkityksellistä? No mun mielestä sen pitäisi olla juuri sitä. Ja vaikka se olisi kuinka kevyt tai pinnallinen, sen tekemisen pohjalla, ytimessä, on se että sä välität sun asiakkaista ja haluat auttaa heitä.   Ja joskus se auttaminen voi olla vaikka inspirointia. Hyvän mielen tuottamista. Valon jakamista.   Kaikki se markkinointi mitä sä teet, on merkityksellistä, kun sä teet sitä sun sydämestä käsin.   Ja silloin se ei tunnu enää turhalta.   Mutta kun sä toimit sun sydämestä käsin, niin silloin jää kaikki feikkaaminen, pinnan kiillottaminen, roolin vetäminen pois. Silloin sä olet itse aidosti esillä. Ja se onkin ihan huikean tärkeää. Sekä sulle että sun asiakkaalle.   Kun sä olet aidosti omana itsenäsi esillä, suhun on helppo luoda yhteys. Silloin ne julkaisut, joita teet, eivät tunnu mainoksilta. Tai turhalta löpinältä. Sä et ole esillä puhumassa itsestäsi, vaan auttamassa asiakasta.   Tässä ei kuitenkaan voi jättää itseään pois. Kun sä puhut ihmisille luonnossakin, sä kerrot omista kokemuksistasi ja ajatuksistasi, joten tee niin myös somessa. Eli kun julkaiset, anna ohjeita ja vinkkejä mutta myös jaa omia visioitasi, ajatuksiasi ja mielipiteitäsi. Sulle asiantuntijana on muodostunut niitä ajan myötä paljon, ja ne on ainutlaatuisia. Kerro niistä muillekin, sillä sun yleisösi saa niistä paljon.   Ja sitten päästäänkin siihen sisältömarkkinoinnin ytimeen. Digimarkkinoinnin ytimeen. Se ydin ei siis ole mainoksista maksetut eurot, uusimmat softat, hienoimmat kotisivut, vaan se merkitys.   Miksi sä teet sitä mitä sä teet?   Ja jotta sä voisit oikeasti nähdä ne rajattomat mahdollisuudet, joita sullakin on julkaisemiseen, pitää tehdä systemaattista suunnittelua. Ja sitten siirrytäänkin siihen bisnekseen, markkinoinnin suunnitteluun. Siihen asiaan, jolla ei aina tunnu olevan niin paljon merkitystä.   Mutta lopulta, kuten tänään olen puhunut, sillä on merkitystä. Ilman markkinointia sä et voi tehdä sitä mitä sä rakastat. Se ei ole siis itse tarkoitus, vaan keino päästä siihen.   Ja jos lähdetään laajentamaan sitä merkityksellisyyttä, niin päästään myös elämän tarkoitukseen. Elämän tarkoitushan ei ole vain tehdä töitä. Vaan myös elää. Tehdä niitä hauskoja asioita, joista alussa puhuin. Liikkua luonnossa, leikkiä lasten kanssa, pitää huolta itsestään. Ja löytää aikaa omalle kasvulle, oppimiselle ja kehittymiselle.   Ja siksi kannustan bisneskoulussa kaikkia kehittämään omaa bisnestään. Löytämään keinoja siihen, että voisi tehdä vähemmän töitä ja tienata enemmän. Sillä se mahdollistaa sen, että voi ottaa aikaa itselleen.   Siksi ydinjuttu mun koulutuksissa onkin digibisnes ja brändäys.   Ja oikeastaan kaikki se, mistä mä olen nyt puhunut, on ydin mun brändäyskoulutuksessa. Se merkityksellisyys. Ajatuksenahan on luoda itselle merkityksellinen, aito brändi.   Sillä se on se juttu, miksi kohderyhmäsi valitsee juuri sinut kilpailijoiden joukosta. Koska olet tuttu, tai tunnut ainakin tutulta. Kun olet aidosti esillä kanavissasi, sinuun on helppo tutustua. Luoda yhteys. Ja juuri siksi että verkko on niin laaja, etäinen ja kylmäkin paikka, on suunnattoman tärkeää, että luot yhteyden yleisöösi.   No miten se onnistuu? Miten tuot merkityksellisyyttä esiin markkinoinnissasi ja brändäät itseäsi?   1. Ensinnäkin sinun pitäisi kertoa tarinasi. Juuri siitä asiasta, miksi teet sitä mitä teet. Voit kertoa sen lyhyesti ja pitkästi, tekstinä ja videona. Mikä oli oma kasvupolkusi, jonka kautta pääsit tähän, missä nyt olet? 2. Toiseksi teet itseäsi tutuksi kuten jo puhuin. Kerro itsestäsi se mitä voit verkossa kertoa, kerro luonteestasi, tuo esiin persoonallisuutesi, kerro mitä teit tänään, mitä ajattelit kun lähdit tälle alalle... on tuhansia tarinoita, joita voit kertoa verkossa, ilman että menetät liikaa yksityisyyttäsi. 3. Kolmanneksi annat maistiaisia osaamisestasi. Näytä miten teet töitä, minkälaisia ohjeita annat asiakkaillesi, mitä kultajyviä voit antaa verkossa lyhyesti, tai pidemminkin. Kirjoita blogia, tee podcastia, julkaise somessa tai tee e-kirja.   Mutta jotta voit tehdä nämä niin, että ne puhuttelevat kohderyhmääsi, sinun pitää määritellä kohderyhmäsi. Ja tämä on monelle yrittäjälle haastavaa. Valita se yleisö, jolle verkossa puhuu. Sillä et voi puhutella kerralla kaikkia. Jos yrität, vesittyy viestisi.   Ja oikeastaan tästä saan aasinsillan palata takaisin siihen, mistä aloitettiin. Eli merkityksellisyys.   Nimittäin mitä tarkemmin pystyt rajaamaan kohderyhmäsi, yleisösi verkossa, sen helpompi sinun on keksiä sisältöaiheita kanaviisi. Kun et hukkaa aikaasi sen arpomiseen, kenelle puhut mistä aiheesta, voit keskittyä täysin timanttisen sisällön tuottamiseen.   Kun aikanaan perustin ensimmäisen yritysblogini, tein sen virheen, että en määrittänyt kohderyhmääni. Kirjoitin joka toisen julkaisun isommalle yritykselle, ja joka toisen yrittäjälle. Jossain kohtaa tajusin, että en saa lukijoita enkä oikeastaan keksi enää aiheita, sillä en löytänyt fokusta mielestäni. Mistä nyt puhun ja kenelle?   Se oli vähän niinkuin yrittäisi puhua kasvottomalle massalle näkemättä reaktioita tai saamatta mitään yhteyttä.   Jos siis tuntuu, että bloggauksessa ei ole merkitystä, mieti kohderyhmäsi rajausta. Kenelle kirjoitat?   No voisin tässä jakaa muitakin käytännön vinkkejä, kuten liian monesta somekanavasta tai konseptista, sivustosta, mutta niistä lisää toisella kertaa.   Tämän jakson pointti on nyt siinä, että jos nyt uuvuttaa, tai motivaatio markkinointiin on kateissa, palaa sinne alkuun. Mieti miksi teet tätä kaikkea. Mitä vaihtoehtoja sinulla on? Yrittäjänä olet vapaa toteuttamaan itseäsi, toteuttamaan visioitasi, toimimaan arvojesi mukaan ja tärkeimpänä tietysti: VOIT TEHDÄ SITÄ MITÄ RAKASTAT.   Sillä päätös on sinun. Voit yrittäjänä muokata bisneksestäsi juuri sellaisen, kuin haluat.   Toivottavasti pystyin perustelemaan sinulle sen, mitä järkeä on tehdä niitä somejulkaisujakin. Vaikka ne kuinka turhilta välillä tuntuisivat. :)  

Tehdään mitä tahansa koirien kanssa, niin kaikilla on taipumusta keskittyä määrättyihin yksityiskohtiin. Siihen kuuluisaan nippeliin. Joskus yksityiskohdat ovat tärkeitä, varsinkin jos niillä on eräällä tavalla tukijalan merkitys, mutta usein samalla menetetään fokus tärkeimpään: tavoitteeseen. On aivan se ja sama puhutaanko jalostuksesta tai ravitsemuksesta, niin detalji ei ole se mihin pyritään, se mihin keskitytään eli fokusoidaan. Detalji on vain yksi legopalikka, mutta tarve on silti rakentaa jotain isompaa. Syy siihen miksi yksityiskohdat nousevat aina spottivaloihin, johtuu yleensä muutamasta asiasta: yksityiskohdat ovat helpompia kuin laaja kokonaisuus yhteen yksityiskohtaan on helpompi keskittyä kuin kymmeneen tai tuhanteen asioiden lokeroimisella saadaan helpommin selitettyä asioita Maksan onni ja autuus Maksan tarjoama A-vitamiini on paljon käyttämäni esimerkki siitä miten kokonaisuus jää yksityiskohdan alle. Maksan annostelu perustuu A-vitamiiniin ja maksa arvotetaan A-vitamiinilla. Vaikka retinoli, se A-vitamiini, onkin suunnattoman tärkeä, niin maksan arvo tulee sen kaikista muista ravintoaineista, jotka kuitenkin useimmiten unohdetaan. Useimmiten suositellaan naudan maksaa. Minä teen niin ja myös monet muut. Jossain välissä on syntynyt harhakäsitys, että naudan maksa on jotenkin parempaa kuin muut maksat - ja minulla on oma syntitaakkani tuonkin käsityksen itämisessä, vähintään yhtä suuri vastuu kuin maksan käytössä kerran viikossa. Mutta ei syy naudanmaksan suosimiseen ollut korkeampi A-vitamiinimäärä, vaan se oli peruste sille miksi naudanmaksaa voitiin käyttää grammoina  vähemmän. Naudanmaksan painottaminen ennen possun- tai broilerinmaksaa johtuu oikeastaan kolmesta syystä: paremmasta saatavuudesta sianmaksa haisee enemmän koirilla on sieto-ongelmia isomman gramma-annoksen kanssa (lue: vatsa menee sekaisin) A-vitamiinipitoisuus on ollut vain annostelua määräävä ja pyrkimys vähäisempiin maksagrammoihin on ollut huoli koirien vatsaongelmista ja pelko omistajien luopumisesta ylipäätään maksan käytöstä oman ruokakammon takia. Nippeli on silloin ollut A-vitamiini, joka on peittänyt alleen sen aidon asian: maksan ravintoarvon. Tehokkuus vai määrä Olen ollut jo pitkään huolissani siitä, että noinkohan painotin aikoinaan asioita väärin. Hukkasin itse eräällä tavalla fokuksen. Naudanmaksa ei nimittäin ole paras mahdollinen. Siinä on vain eniten A-vitamiinia grammassa. Paras saattaisikin olla se, jota huonoimpana pidetään eli broilerin maksa. Syy on taas kerran määrissä. Jos 20 kg koiralle annettaisiin naudanmaksaa noin 4 grammaa päivässä, joka perustuu A-vitamiinin saantiin, niin siitä saataisiin esimerkiksi rautaa 0,3 mg (tarpeesta 3 %) tiamiinia (B1-vitamiini) 9,6 µg (tarpeesta 2,4 %) Jos siirryttäisiinkin käyttämään broilerin maksaa, ja noudatettaisiin nyrkkisääntöä annetaan kolme kertaa enemmän kuin naudanmaksaa saman A-vitamiinin saantiin, niin tilanne olisikin 12 grammalla: rautaa 1 mg (tarpeesta 10 %) tiamiinia 24 µg (tarpeesta 6 %) Saataisiin enemmän kaikkea muuta vain maltillisesti korkeammalla ruokamäärällä A-vitamiinin saannin pysyessä koko ajan samana. Broilerin maksan saantiongelmat ovat kuitenkin arkirealismia. Huomasitko? Puhun kokonaisuuden huomioimisesta ja miten detaljeilla eräällä tavalla häivytetään tai piilotetaan kokonaisuus. Mutta tuo esittää miksi yksityiskohtia on pakko käyttää. Ne antavat meille jonkun mittarin, jotain konkreettista mihin takertua ja käyttää. Tavoite on kuitenkin koiran ravitsemus ja terveys. Tässä kaksi erikseen nostettua nippeliä alleviivaa tavoitetta; maksaa olisi syytä käyttää enemmän. Kahdella nippelillä annoin selityksen sille miksi broilerinmaksa voisi olla parempi vaihtoehto (enkä sanonut vielä sanaakaan sen lievemmästä tuoksusta ja mukavammasta rakenteesta). Jos olisin selittänyt käytännön tasolla nippeleitä käyttäen ja kokonaisuus huomioiden, niin minun olisi pitänyt luetella maksan kaikki tunnetut ravintoarvot ja miten ne vaikuttavat kokonaisravitsemukseen ja terveyteen. Siihen vaaditaan kirja (kyllä, minulle on runko siihen jo olemassa eikä hajuakaan saanko sitä koskaan valmiiksi). Jos kuitenkin haluat nippelin, niin tässä sellainen: broilerinmaksaa maksaa kannattaa antaa 1,5 g/kg joka päivä. Tavoite on valinta Nippelit helpottavat selittämistä. Mutta on ymmärrettävä, että ne ovat esimerkkejä niistä kaikista tekijöistä, jotka tekevät sen kokonaisuuden, jonka takia maksa on terveellistä ja sitä pitäisi ehdottomasti antaa jokaiselle koiralle. Nippelien käytössä on selvä painotusero: annostellaanko maksaa vähin mahdollinen määrä, jolla saadaan riittävä A-vitamiinimäärä annostellaanko maksaa suurin mahdollinen järkevä määrä kattavammelle kokonaisuudelle Jos fokuksessa on A-vitamiini, niin ensimmäinen on kohdallaan. Jos tähtäimessä on maksimaalinen  ravitsemuksellinen hyöty. niin jälkimmäinen on kohdallaan. Ja koira päättää kumpi tavoite on käytännön toteutuksessa oikeampi, vai onko totuus jossain siinä välissä.  Jos jätetään pois laskuista koiramaailman aloittelijat, joille kaikki on uutta sekä ihmeellistä ja ajatuksia, väitteitä sekä faktoja tulee enemmän kuin mitä aivot pystyvät hallitsemaan, niin tyypillistä Katiskan lukijaa tuskin tarvitsee kannustaa maksan käyttöön. Siltä osin maksan käyttö esimerkkinä on ehkä samanlaista ajanhukkaa, johon olen syyllistynyt raakaruokintaluennoilla kannustaessani ihmisiä raakaruokintaan; juuri sen takiahan he ovat ylipäätään luennolle tulleet, eikä aikaa olisi pitänyt hukata motivoimalla valmiiksi motivoituneita. Maksa on vain esimerkki, nippeli, ja jos nyt keskityt pelkästään maksan ravintosisältöön koirasi ruokinnassa, niin olet hukkaamassa sen ajatuksen mitä yritän kiertäen kaartan postin bussilla Porin kautta herättää: ravitsemuksen tunnusluvut asettavat eräällä tavalla sen minimirajan, jonka alle ei saa mennä ja sen jälkeen on pyrittävä näkemään asiat kokonaisuuksina. Kuten että maksan arvo on enemmän kuin A-vitamiinin määrä ja kalan arvo on enemmän kuin omega-3 rasvahappojen grammat. Se on vaikeaa. Minulla on vahva taipumus nippeleihin, mutta se ei tule siitä, että nippeli olisi itseisarvo. Se tulee halusta ymmärtää mitä, miksi ja milloin - kuten vaikka miksi eriväristen lihojen vaihteleminen on ajanhukkaa tai miksi broilerin rintaleike kuorrutettuna rypsiöljyllä ei tee samaa asiaa kuin sikanautajauheliha, vaikka excelissä ravintokoostumus olisikin samankaltainen. Silti nippelin takia Suomeen juurtui ajatus antaa maksaa kerran viikossa, en minä sitä kaikesta selittelystä huolimatta kokonaisuus edellä keksinyt. Vastasin nippelikysymykseen kuinka paljon maksaa on annettava A-vitamiinin takia, ja koska se varastoituu, niin kerta viikossa annostelu riittää - hukkasin A-vitamiinidetaljiin maksan kokonaisarvon, ja ohjasin ihmisiä huonompaan tapaan käyttää maksaa. Olen jo pitkään ohjannut puhelinasiakkaille paljon suurempia maksamääriä kuin mitä Katiskan ohjeet neuvovat (silloin kun maksa on oleellinen asia, aina se ei ole) . Se tulee maksan suuremmasta merkityksestä kuin mitä pelkkä A-vitamiinimäärä antaisi ymmärtää. Ja koska A-vitamiinin myrkyllisyys on koirilla hyvinkin suhteellista, oikeammin täysin teoreettista, niin isommat annokset ovat turvallisia. On laskuja suurempaan maksan käyttöön olemassa toinenkin syy - mutta valitettavasti melkoisen nippelikeskeinen sekin.  Maksan A-vitamiiniin perustuvassa annostelussa on käytetty Finelin arvoja. Ne ovat kuitenkin vanhoja analyysejä ja varsinkin A-vitamiinimäärä saattaa hyvinkin olla pielessä. Tanskalaiset ja ruotsalaiset ilmoittavat alempia pitoisuuksia ja siellä nautoja kuitenkin ruokitaan samalla tavalla kuin täällä. Yhdysvallatkin ilmoittaa alempia määriä, mutta heidän arvonsa tuskin ovat vertailukelpoisia - rehut ja ylipäätään lisien käyttö on tyystin erilaista. Tuo tarkoittaa sitä, että ehkä Katiskan jutuissakin pitäisi tarkistaa määriä. Hyvä ruoka, parempi terveys Heti kun koiralla on mitä tahansa ongelmia, niin nippelit nousevat valokeilaan. Ei, en aja nippelikeskeisyyden ongelmallisuudessa takaa huuhaamaailman "kokonaisvaltaista ajattelua", joka on käytännössä aina kokonaisvaltaista piittaamattomuutta. Tarkoitan tapaa, jossa osoitetaan yhtä ainutta tekijää, ja sanotaan sen olevan syyllinen. Usein todellisuus on paljon hankalampi. Kyse on aniharvoin vain yhdestä tekijästä. Yleensä tekijöitä on useita ja kun rikkinäisten osien määrä ylittää koiran sietokyvyn, niin käsissä on närästystä, iho-ongelmia kuten hiivaa, suolisto-oireita...  Eläinlääkintä toki vaatii detaljeja. Ongelmaksi tulee niiden merkityksen ymmärtäminen ja siinä yksityiskohta jyrää nykyään liian usein kokonaisuuden. Lisääntyvissä määrin on alettu diagnosoimaan munuaisten vajaatoimintaa, jossa merkkinä on käytetty einen koholla olevaa SDMA:ta, kreaa tai ureaa. Siinä tuijotetaan matemaattista arvoa ja uskotaan, että se antaa abasoluuttisen totuuden. Unohdetaan kaikki muut tekijät, se ruuan ja koiran muodostama kokonaisuus, joka muuttaa laboratorioiden raja-arvoja. Yritetään pakottaa koira rajoihin, ei muuttaa rajoja sillon kun koira ei enää vastaakaan alunperin asetettuja parametrejä. Pelkästään korkeampi lihan käyttö nostaa arvoja yli ylärajan. Se on seuraus aineenvaihdunnasta ja on aidosti merkki siitä, että munuaiset tekevät mitä munuaisten kuuluu tehdä. Ei merkki sairaudesta vain siksi, että koira ei syö eikä elä kuten raja-arvojen määrittelyt olettavat. Eksyn hieman sivupoluille, mutta siinä ei ole mitään uutta. Olen pitänyt suomalaisen eläinlääkinnän suurimpina ongelmina sitä, että kympin matematiikka ylittää sosiaalisten taitojen ja pyskologisen soveltuvuuden lisäksi kyvyn ymmärtää kokonaisuuksia. Ehkä pääsyvaatimuksissa pitäisikin painottaa enemmän humanistisia aineita. Sairaudet eivät ole allekkain olevia ranskalaisia viivoja tai laboratorioanalyysejä. Työkalusta onkin tullut itseisarvo. Kun unohdetaan kokonaisuus, niin on helppo todeta ratagreyhoundin omistajalle, että vanha senkka arvolla 5,5 on normaali tai pelotella 2,5:llä omistajalta syöpädiagnoosilla löysät housuihin. Treenatulla ratakireällä valkosolut ovat aina alhaalla, kuten ihmisurheilijallakin, eikä se tarkoita leukemiaa siksi, että arvo on erilainen kuin liikaa painavalla laiskalla kotikoiralla. Silloin myös muiden koirien normaaliarvo tarkoittaa huippukuntoisella tulehdusta, ei terveyttä. Tai kun eläinlääkäri vaati samaa koiraa yön yli tehohoitoon, koska sen hematokriitti on 62. Kotikoiralla sama arvo tarkoittaa kliinistä kuivumista, mutta greyhoundilla se kertoo kovasta kunnosta ja että koira on juuri tehnyt sprinttisuorituksen. Taaskaan sama yksittäinen arvo ei ole hyödyllinen, jos ei ymmärrä sitä kokonaisuutta ja kontekstiä, josta arvo on saatu. Toki tässä kokonaisuuden ymmärtäminen vaatii erikoisosaamista, mutta lääketiede on erikoisosaamista. On perusvaatimus, että erikoisia asioita osataan. Jos jämähtää vain johonkin yhteen mitta-arvoon, niin taatusti epäonnistuu. Allergia on useimmiten silmien sulkemista kokonaisuudelta ja nippeleiltä. Otetaan keksitty syy, jolla saadaan selitettyä aivan kaiken. Entisaikoina samanlainen kaiken pahan aiheuttava yleinen selitys oli huono ilma. Vielä vanhempina aikoina sellainen oli kirous. Nyt se on koiran allergia. Olen jo pitkään vaatinut, että jokaiseen allergiadiagnoosiin pitäisi lähtökohtaisesti suhtautua hoitovirheenä. Varsinkin aina, kun diagnoosi tehdään veritestillä ruoka-aineallergiaksi ja mukana on varastopunkki - ja lääkkeeksi määrätään huijaus, jota myös anallergeniciksi tai hypo-ruuaksi kutsutaan. Mutta tuossa ei ole enää kysymys nippeleistä ja kokonaisuuksista, vaan ollaan ammattitaidottomuudessa, virheissä ja valehtelussa. Funktionaaliset eläinlääkäriruuat: Onko terveysväitteille katetta? Nippelien ylivalta ruokinnassa liittyy aina sairauksiin ja mitä yritetään hoidossa tehdä. Useimmille tuttu esimerkki on hiilihydraatit ja hiiva - jos ruuassa on hiilihydraatteja, niin se ruokkii hiivaa. Väite pitää ja ei pidä paikkaansa. Sulamaton hiilihydraatti saattaa ruokkia hiivaa, koska se toimii elatuspohjana paksusuolen bakteereille. Sulava hiilihydraatti ei vaikuta mitenkään hiivaan, painoon kylläkin koiran lihotessa. Kuivamuonan maissiin on helppo takertua, mutta mitä tehdään raakaruokitulle, joka ei saa hiilihydraatteja, ja kärsii yhtä lailla hiivasta tai suolisto-ongelmista? Allergia on nippeliä pahimmillaan Allergiaväitteissä nippeliteoriaan takerrutaan koko ajan. Milloin koira on allerginen viljoille, milloin herneelle, milloin jokaiselle mahdolliselle lihalle. Uusin villitys on olla allerginen kananrasvalle, kalaöljylle allergisuus alkaa olla jo eilisen juttuja - kummallekaan ei kylläkään olla allergisia. Koskaan. Kuivamuonat ovat kokonaisuus, jonka koostumusta ei tiedetä. On täydellistä ajanhukkaa osoittaa sieltä vaikka kana ja sanoa, että tuo on syyllinen. Tai vehnä. Toki ne voivat olla ongelma, mutta ei sitä tuolla tavalla tiedetä. Syy on se, että ei tiedetä mitä se kanaksi tai vehnäksi kutsuttu ylipäätään on. Ne eivät ole koskaan samaa kuin kaupasta ostettu grillattu broileri tai kaapista löytyvä vehnäjauhoa. Ne ovat ruokana ja ruuan koostumukseltaan täysin erilaisia. Puhumattakaan mitä ne ruuan muut osat ovat. Aivan samalla tavalla kuin mitä sulamaton hiilihydraatti vaikuttaa paksusuolen bakteerikantaan, niin vaikuttavat kaikki muutkin. Jokainen niistä, proteiinit, rasvat ja ylipäätään sulamaton ruoka, vaikuttaa eri tavalla, mutta lopputulos on aina samanlainen. Hiivaa tai suolisto-oireita, niitä joita myös allergioiksi kutsutaan. Jopa ruuan kalsiumpitoisuus aiheuttaa täysin vastaavia ongelmia, vaikka kalsiumille ei taatusti olla allergisia. Syy on silloin kalsiumin lähteessä ja miten se vaikuttaa esimerkiksi ruuan sulavuuteen vatsassa, joka vaikuttaa suoliston terveyteen, joka vaikuttaa bakteerikantaan, joka voi oirella vaikka sitten ripulina tai hiivana. Jos joku nyt luulee, että raakaruokinnassa on asiat paremmin, niin valmistusaineiden suhteen ei ole. Ei kukaan tiedä mitä ruhonosia ruuassa on. Plus kun katsotaan käytännössä minkä tahansa lihatuotteen tuoteselostetta, niin siinä tuppaa olemaan yhtä paljon kysymysmerkkejä kuin kuivamuonissakin. Niitä ei vain kyseenalaisteta samalla tavalla kuin kuivamuonissa. Siksi on niin oleellista suhtautua ruokaan kokonaisuutena. Pakettina, jonka osasiin ei voida vaikuttaa. Samasta syystä ruoka myös vaikuttaa vatsassa kokonaisuutena, ei omina osasinaan. Tuo tuo mukanaan esimerkiksi eliminaatiodieetin hyödyttömyyden. Siinä on tavoitteena yrittää keksiä erillisillä nippeleillä selitystä sille, että aivan erilainen kokonaisuus, josta taasen otetaan yksi nippeli, on aiheuttanut koiralle ongelmia. Koiran oman terveyden suhteen eliminaatio on aina riski, jopa uhka. Fokus ei ole yrittää selittää, että valmistajan X tekemä keuhkoa ja rustoa sisältämä yhden proteiinin lihatuote (ihan oikeasti, siinä on kymmeniä erilaisia proteiineja) ei toimi koiralle - se tiedetään jo koiran historian myötä. Fokus on saada koiralle ruokavalio, jolla se pystyy elämään loppuikänsä. Sitä eliminaatio ei tarjoa. Se ei tarjoa edes eväitä siihen. Silloin eliminaatio itsessään on nippeli, detalji, jonka kanssa hukataan kokonaisuus: ruokakipon sisältö. Kuivamuonilla ei voi tehdä minkäänlaista eliminaatiota. Ne ovat vain kokeiluja yhdellä ruualla. Samoja kokeiluja, joita jokainen ongelmallisen koiran omistaja on jo tehnyt lukuisia ennen saapumistaan eläinlääkärin vastaanotolle. Kun eläinlääkäri mainitseekin sanan eliminaatio myymiensä hypo-ruokien yhteydessä, niin pitäisi alkaa arvuuttelemaan, että onko kyseessä hoitovirhe vai kuluttajansuojaongelma, vai molemmat. Tämä on tällä hetkellä todella suuri ongelma. Väitän, ilman näyttöä, että jos nyt pengottaisiin eläinlääkäriasemien potilastiedot, niin suolisto- ja iho-ongelmaisista 60 % on diagnosoitu allergikoiksi ja 30 % IBD-tyyppiksiksi, ja noissa koirissa 95 prosentille suositeltu hoito on aseman myymä hypo-ruoka yhdessä eliminaatioväitteen kanssa. Onneksi osaa saa myös edes jonkun lääkityksenkin. Koira ruokaa varten Ylipäätään asetelma detalji vastaan kokonaisuus on hieman abstrakti asia. Tai asennekysymys. Mitä kukakin sitten kokee nippeliksi. Yleisin väitehän lihapohjaista ruokintaa (jota myös raakaruokinnaksi kutsutaan) vastaan on nimenomaan nippeleihin keskittyminen. On turhaa nippeliä laskea sinkin tai D-vitamiinin annostus, koska ei laske omia syömisiäänkään (paitsi bikinikauden ollessa nurkan takana) ja ruuasta saa kaiken jopa miettimättä mitä ruoka on. Maksan tai munuaistenkin miettiminen on turhaa nippeliä, koska ruuasta saa kaiken, riippumatta mitä ruoka on ja piittaamatta, että myös maksa ja munuaiset ovat sitä ruokaa. Silloin ei kylläkään olla enää missään muualla kuin pahasti eksyksissä. Kokonaisuus ollaan aina hukattu siinä vaiheessa, kun halutaan ehdottomasti tehdä jotain. Ruokinnan täytyy olla raakaa tai sen täytyy ehdottomasti olla kuivamuonaa. Silloin omistaja keskittyy yhteen nippeliin, tässä ruokintatyyliin, omien halujensa takia. Usein väitetään, että halun perustana on koira, mutta ei ole. Halun perustana on silloin illuusio raakaruokinnan automaattisesta terveellisyydestä tai halu päästä mahdollisimman helpolla. Jos koira on terve, niin silloin voidaan mennä omistajan halu edellä. Jos koira on sairas tai sillä on ongelmia, niin on aivan yhdentekevää mitä omistajaa haluaa. Silloin täytyy tehdä se mitä koira tarvitsee. Halu ja tarve ovat kaksi eri asiaa, vaikka usein niiden kuvitellaan olevan sama asia. Kampaajalla voidaan maksavan asiakkaan ominaisuudessa vaatia jotain määrättyä kampausta (edellytyksellä, että ei ole aiemmin polttanut hiuksiaan permanenteilla ja kotiblondauksilla). Kun käsissä on ongelma, jota ei osata ratkaista ja tarvitaan apua, niin on täysin kestämätöntä sanella millaisen ratkaisun haluaa. Kun ei alunperin ole osannut ratkaista ongelmaa, niin mistä kumpuaa käsitys, että oma osaaminen riittää päättämään mikä apu on kelvollista? Olen aika ajoin sanonut asiakkaille, että ei minulle makseta siitä, että kerron mitä he haluavat kuulla. Minulle maksetaan siitä, että kerron mitä heidän täytyy kuulla. Ihmiset eivät pidä väitteestä, että suurin osa ei ruoki koiriaan sen mukaan mitä koira tarvitsee tai edes mitä sille olisi hyvä syöttää. Ihmisten ruokintavalintojen perusteena on turhan usein sosiaalinen hyväksyntä. Sen takia Facebookin ryhmien keskusteluissa niin usein innostutaan mistä tahansa, kunhan joku täysin randomi ja tuntematon henkilö vain sanoo jonkun olevan hyvää. Ei siihen muuta tarvita: "meillä tämä on toiminut aivan mahtavasti ja Rekkukin tykkää". Uhraa vapaa-aikaasi verkkoluentoon Ruokinnan idea. Siinä on selitetty miksi ihmiset tekevät ruokintapäätöksiä. Kun kysytään, niin koiran kanssa on olemassa jokin ratkaistava asia. Pennun ruokinta on tyypillinen esimerkki. On olemassa saatu sääntö. Joko kasvattajalta tai sitten omasta live- tai some-lähipiiristä: pentu on ruokittava kolme kertaa päivässä. Pentu alkaakin syömään huonosti, jonka takia aletaan säätämään ruokaa milloin milläkin kikka kolmosella, että saataisiin penneli syömään kolmasti. Ruokintakertojen määrä on silloin se nippeli, joka estää näkemästä kokonaisuuden. Kokonaisuus, oikeammin fokus, on tällä kertaa pennun ruokinnan tarkoituksenmukaisuus. Ei pyrkimys saa olla jonkun mielipide ruuan tarjoamiskerroista. Pyrkimys täytyy olla saada pennulle riittävästi ruokaa. Toteutus täytyy silloin olla tavoitteelle tarkoituksenmukainen. Tiedän erittäin hyvin, että pennun omistaja on huolissaan. Hänelle on sanottu, että ruokaa on syötävä määrätty määrä kolmesti päivässä, tai tapahtuu pahoja asioita. Ei omistajan fokus ole silloin kadoksissa, koska hän ei tiedä eikä osaa. Sen sijaan neuvojien fokus on jossain muualla kuin siinä pennussa - ja lähtökohta on, että jos kokee voivansa neuvoa, niin myös tietää. Ongelma on siinä, että yritetään pakottaa pentukoira ruokintaan. Asian pitäisi olla juurikin päinvastoin. Ruoka tehdään koiralle. Silloin ratkaisu on hyvin simppeli. Ruokitaan vain kaksi kertaa päivässä. Tai kerran. Ja kysytään sellaisilta, jotka tietävät, että saahan pentu silloin riittävästi kaikkea tarvitsemaansa - nukkuu paremmin, kun ei murehdi. Pennun ruokinta ja kasvu Koira ei syö ruokintakertoja. Koira syö ruokaa. Tuohon toteamukseen voidaan sijoittaa oikeastaan mikä tahansa ja aina se pitää paikkaansa. Tärkeää ei ole mitä tekee tai miten tekee. Tärkeää on vain se mitä teolla saavutetaan. Kyllä, olen usein pragmaatikko. Soveltamisen taika Tiedetään mihin pitää pyrkiä. Tiedetään myös asioiden tärkeysjärjestys. Tiedetään, että toteutustapoja on useita. Siitä seuraa automaattisesti vapaus soveltaa. Minä sanoisin jopa, että siitä seuraa pakko soveltaa. Jokainen, joka kouluttaa koiria tietää, että työkaluja täytyy soveltaa. Mikä sopii yhdelle ei sovi toiselle. Ja kolmannelle täytyy keksiä jotain aivan uutta. Siksi yksikään koulutusmetodi, joka on sidottu sääntöihin ja toimintamalleihin, ei ole koskaan toimiva tapa - kannattaa ymmärtää, että tiukat säännöt on tehty tuotteistamista varten, ei koiria varten. Kun on sopivat hienolta kuulostavat teesit ja mielellään joku muista poikkeava nippeli tai vipstaaki, niin asia on helpompi paketoida ja myydä. Eivät ne ® ja ™ merkit tyhjän takia ilmesty metodin nimeen. Täysin sama pätee ruokintaan. Silti ihmiset ovat kautta aikain sitoneet kätensä säännöillä ja ehdottomuuksilla. Kun samaan palettiin ynnätään vielä taikausko ja vedätys, niin ollaan siinä jamassa missä barf oli - aikakauden pahin ruokintavirhe. Ruokaa ja ruokintaa saa sekä täytyy soveltaa. Se ei tarkoita sitä, että ehdottomasti pitää keksiä pyörä uudestaan, mutta jos jokin modifikaatio toimii paremmin, niin asioita saa muuttaa. On vain kaksi ehdotonta sääntöä: ruuasta saa vain sen mitä ruuassa on ruuasta on saatava se mitä koira tarvitsee Ensimmäinen kohta tarkoittaa yleensä jotain eteeristä taikauskoa ja maailmankaikkeuden värähtelyä. Valitettavasti se myös tarkoittaa tässä kurjassa arkimaailmassa, että ruokien ja lisäravinteiden myyjät valehtelevat. Esimerkkejä löytyy liikaa lueteltavaksi, joten vastuu on sinulla: opettele, äläkä usko väitteitä vain siksi, että väittäjä haluaa sinulta rahaa. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että sinun on tiedettävä, että raejuustosta ei saa energiaa eikä piimästä kalsiumia koiralle merkityksellisiä määriä. Tai että mädäntyvä ruoka ei ole jotenkin terveellistä. Tai että kasvien entsyymit eivät pysty toimimaan muissa eliöissä kuin aiheuttamassa myrkytyksiä. Toinen kohta on vielä vaikeampi, ja sen soveltaminen vaatii osaamista enemmän kuin mitä tavallisen koiranomistajan kuuluu tietää ja osata. Joten käytä hyödyksesi meitä, joiden kuuluu osata. Silti on hyvä olla hieman hajulla siitä mistä on kyse. Koiran tarpeet ovat eräällä tavalla keskiarvoisia saanteja, jotka peruslaiskan perusterveen perusaikuisen on saatava, että se pysyisi terveenä. Tai ainakaan ei saisi pahoja puutoksia. Joten kun jutuissa puhutaan koirien tarpeista, niin niillä tarkoitetaan aina tervettä tavallista kotikoiraa. Asia mutkistuu lisää, koska tarpeet myös edellyttävät, että koira syö kuivamuonaa.  Kuivamuonan takia esimerkiksi proteiinien tarve, noin 5 g/kgME, ei pidä paikkaansa raakaruokinnassa. Tuo määrä pitää sisällään myös kasvisvalkuaista, jota on syötävä lihaproteiinia enemmän, koska se on laadullisesti huonompaa. Silloin lihapohjaisella ruokinnalla olevan tarve on alempi, koska se saa vähemmästä määrästä enemmän ja parempaa. Sama pätee energiansaantiin, joka on suositusten mukaan jotain 350 - 550 kJ/kgME välillä tavallisilla koirilla tavallisissa olosuhteissa. Sekin perustuu kuivamuoniin ja olettaa, että ruuassa on noin 4o % hiilihydraattia. Raakaruokinnassa hiilihydraattia ei ole, joten ruokamäärää ei voida koostaa tuolla tarvekaavalla. Molemmat arvot ovat myös sellaisia, joissa nippeli peittää koko todellisen kokonaisuuden. Ei koiran proteiinin tarvetta voi koskaan laskea. Se arvataan, jos joku numeraalinen arvo on pakko saada. Normaalilla ruokinnalla proteiinien saanti täyttyy ilman laskujakin ja jos koiralle jostain syystä tulee proteiinien vajeen oireita - esimerkiksi kuollut turkki ja hilseilevä iho - niin proteiinien laatua ja määrää on muutettava aivan riippumatta mitä tarvelasku sanoo. Sama asia energian kanssa. Jos koira lihoo, niin se saa liikaa kaloreita. Jos laihtuu, niin liian vähän. On totaalisen yhdentekevää mitä laskenta sanoo. Koiran kalsiumin tarve on 130 mg/kgME ja siihen lasketaan usein 50 % - 100 % imeytymisvara. Aidosti tuo tarkoittaa, että halutaan taata, että koiralla on varmasti riittävästi kalsiumia ruuassaan lihaksistoa ja luustoa varten, vaikka mikä olisi ja D-vitamiinia ei saataisi. Yliannos ei ole ongelma, koska se kerätään kakkapusseihin. Mutta jos koiralle kalsium on ongelma, vaikka närästyksen takia, niin tuo määrä pahentaa oireita. Silloin on tiedettävä, että 130 mg sääntö on jo itsessään yliannoksen puolella ja oletus on, että D-vitamiinia ei käytetä. Mutta koska koiralle annetaan D-vitamiinia riittävästi, niin kalsiumin määrää voidaan laskea reippaastikin, koska D-vitamiini tehostaa imeytymistä. Koiran sinkin tarve on 2 mg/kgME ja se riittää perusimmuniteettiin ja uroksen sperman valmistamiseen.  Jos käsissä on koira, jolla on selvät sinkin vajeen oireet, mm. heikkoa turkinkasvua, niin sinkin määrää on lisättävä, koska kuivamuonien heikosti imeytyvät grammat eivät riitä. Tai jos koira ei voi vatsaongelmien takia syödä sinkkiä, niin annetaan vähemmän, koska tiedetään alemmankin määrän pitävän koiran hengissä. On siis tiedettävä nippeli. Mutta on myös ymmärrettävä mitä se tarkoittaa ja miten se suhtautuu kokonaisuuteen, jota myös kokonaisravitsemukseksi kutsutaan. Samaten on myös tajuttava mikä on tarkoituksenmukaista juuri sille koiralle. Oikeaa suurpiirteisyyttä Vanhan ja lähes kuolleen barffin yksi perusväittämä oli, että ainoastaan pitkän aikavälin ravintoaineiden saannilla on merkitystä, ei päivittäisellä. Väite on idioottimainen, koska suurimman osan ravintoaineiden saanti ja kulutus on nimenomaan päivittäistä. Helposti varastoituvat A-vitamiini tai D-vitamiini ovat poikkeuksia, paitsi että barffaajat ottivat A-vitamiinin usein porkkanasta, jonka beeta-karoteeni ei varastoidu ja luulivat D-vitamiinin saatavan auringosta tai turkkia nuolemalla, joista kumpikaan ei pidä paikkaansa. Samaten myös määrien suhteen hyvin vähän käytettävät B12-vitamiini tai jodi ovat aika yksinäisiä poikkeuksia.  Aidosti pitkän aikavälin saanti pätee vain kahden ravintoaineen suhteen. Kalsiumia ei tarvita koko ajan, koska aina voidaan purkaa luustoa (tosin, barffaajien syöttämillä luumäärillä tuo ei tullut koskaan vastaan ja siinä pitikin paradoksaalisesti saada joka päivä). Myöskään kaloreita ei tarvita joka päivä, jos läskiä on riittävästi. Mutta yleensä moinen energiavaje ei liity ruokaan, vaan että ei anneta ruokaa. Eivät barffajat aivan totaalisen väärässä olleet. Jos asia ilmoitettaisiin, että aivan joka päivä ei tarvitse syödä terveellisesti, vaan riittää, että syö useimmiten oikein, niin asia muuttuu. Tuo kaikki tarkoittaa sitä, että voi pitää paastopäivän, jos siihen on tarvetta. Tai voi antaa pitsaperjantain nimissä koiralle broilerin koipireisiä. Tai pitää maksalaatikkopäivän karkkipäivälauantaina. Silloin voi työntää syrjään nippelit, hetkeksi, ja harrastaa tarkoituksenmukaista ruokintaa - oikeammin, yhtä sen muunnoksista. Silloin koipireisipäivä ei palvele kalsiumin saantia, vaikka toki sitäkin saadaan, vaan hoidetaan hampaita ja koiran korvienväliä: annetaan sille jotain hauskaa syötävää. Samaan tarkoituksenmukaisuuteen kuuluu asioiden priorisoiminen. Meille oli syntymässä parin päivän sisään pentue. Narttu lopetti syömisen. Silloin ei mietitä montako milligrammaa se saa E-vitamiinia tai mikä on ruuan proteiinien aminohappojen laatu. Ainoat asiat, joilla on merkitystä, on saada ylipäätään jotain ruokaa sisälle antamaan kaloreita ja mielellään myös hieman kalsiumia. Yhtenä päivänä narttu söi grillimakkaraa (kyllä, grillattuna) ja pötkön maksamakkaraa höystettynä glukoosisiirapilla. Grillimakkara huijasi koiraan kalkkitabletin ja maksamakkara D-vitamiinin. Seuraavaksi meni einesmaksalaatikko, tilkka öljyä, piimää ja nakki. Vaikka ruoka kuulostaa epäterveelliseltä, niin itseasiassa se ei sitä ole. Ei se kaikki säännöt täyttävää ole, mutta se on tarkoituksenmukaista ruokaa, joka antaa sen mitä juuri sillä hetkellä tarvittiin.  Nippelin tarkoitus Yksityiskohtia tarvitaan. Jos ne unohtaa, niin menee aivan yhtä pahasti pieleen kuin jos ei muuta huomioisikaan. Olen joskus kiukutellut NRC-uskovaisista, jotka kuvittelevat ruuan ja ravitsemuksen olevan yhtä kuin NRC:n saantitaulukot. He eivät enää erota yksityiskohtia kokonaisuudesta. Pienimmät tekijät määräävät pohjan, tai kehikon, jossa toimitaan. Ja toiminnan fokus täytyy olla koira. Siis aidosti, ei vain puheissa ja väitteissä. Kun nuo saa jollain tapaa balanssiin, niin alkaa olla aika vahva tekijä. Olen tuntenut pari sellaista, joilla on lähes intuitiivinen kyky rakentaa koiralleen paras mahdollinen ruokinta helpoimmalla mahdollisella tavalla, ja kadehdin heitä - en aina, mutta välillä ja yleensä silloin, kun sorrun kolmannen pallin syndroomaan eli ajattelemaan asioita liian vaikeasti mutkan kautta. Aidostihan kyse on paljon monimutkaisemmasta verkosta. Pitää osata perusta, se nippeli. Sitten pitäisi osata soveltaa niitä niin, että saavuttaa halutun lopputuloksen järkevimmällä toteutuksella. Ja sitten pitäisi vielä ymmärtää miten kaikki eri asiat kytkeytyvät toisiinsa. Hyvä puoli on siinä, että ei tämä ole koiranruokintakeskeinen asia. Se pätee aivan kaikkeen, minä vain satun olemaan kiinnostuneempi koirien ravitsemuksesta kuin kaikesta - vaikka on se kaikkikin mielenkiintoista. 42 ja silleen. Olen puhunut aiheesta ennenkin, ehkä hieman toisessa kontekstissä: Podcast 118: Perusta aina ennen nippeliä

Tämä uskon askeleita ohjelman jakso koostuu kolmesta osuudesta. Ensimmäisessä Mikko Piiroinen kertoo omasta uskostaan, joka on ollut osa hänen elämäänsä lapsesta asti. Hänen vanhempansa pitivät pyhäkoulua käyttäen flanello-kuvia. Mikko halusi kertoa varhaisnuorille Jeesuksesta ja olla heidän tukenaan. Siksi Mikko Piiroinen opiskeli nuorisotyönohjaajaksi ja teki pitkään työtä seurakunnassa. Jossain vaiheessa Mikko tutustui niskatappinukkeihin, joita kävelytetään erilaisissa maisemissa. Niiden avulla voidaan ilmaista tunteita ja käsitellä asioita, joiden käsitteleminen pelkän puheen kautta on vaikeampaan. Mikko innostui tästä kovasti. Sana kantautui Kansan Raamattuseuraan, jossa etsittiin Nukketeatteri sananjalkaan uutta työntekijää. Mikko pääsi silloin uuteen työhön, joka on tuntunut hänestä omalta ja hyvältä. Ohjelman ensimmäisessä osuudessa on pieni kertaus ohjelmansarjan edellisestä jaksosta. Siinä kuultiin eläkkeelle siirtyneen ilmavoimien hävittäjälentäjän Olli Seppäsen kertovan uskoontulostaan ja matkastaan raamatunopettajaksi. Olli avasi näkökulmia Jumalan armollisuuteen, oikeudenmukaisuuteen ja uskollisuuteen. Lääkäri Riikka Valjakka kertoi burnoutiin johtaneesta työtahdistaan Afrikassa. Toipumisessa tarvittiin aikaa, terapiaa, sielunhoitajia ja seurakuntayhteyttä. Vähitellen avautui uusi alku ja ymmärrys omista rajoista. Nyt hän on nuorten psykiatrina ja ammentaa voimaa arkeen seurakunnasta. Ohjelman toisessa osassa Mikko Piiroinen kertoo Nukketeatteri Sananjalan työstä, esitysten suunnittelusta, lavasteiden, nukkejen ja taustalla olevan äänimaailman tekemisestä. Hän kertoi myös siitä mikä häntä tässä työssä motivoi ja innostaa. Kuten kaikelle esittävälle taiteelle Korona pandemia aiheutti valtavan muutoksen, kun nukketeatterin esityksiä ei voitu pitää. Täytyi keksiä jotain uutta. Syntyi Sasu teevee youtube kanava varhaisnuorten ja hengellistä sisältöä lapsityöhön kaipaaville. Ohjelman kolmannessa osuudessa opettaja Marja-Liisa Kontula kertoi kouluttaja Kristiina Nordmanin haastattelussa, miten aivokasvain muutti hänen elämänsä. Rakas työ opettajana jäi taakse. Tämä vei uskon kriisin, koska missään ei tuntunut olevan mitään järkeä. Pöytä pyyhittiin tyhjäksi kaikesta, myös työpaineista ja pärjäämisen pakosta. Pimeän jakson jälkeen aukesi jotain uutta Pia Perkiön pitämällä runokurssilla. Aivokasvaimen jälkeistä elämää on nyt eletty yli 20 vuotta. Se on ollut mielekästä ja merkittävää aikaa. Ohjelman tässä osuudessa otettiin esiin myös psalmien kirja, jossa Daavid ilmaisee aidosti omia tunteitaan, pelkoaan, pettymystään ja vihaansa sekä myös kiitollisuutta, helpotusta ja ylistystä Jumalaa kohtaan. Uskon askeleita ohjelmat sisältävät näkökulmia Raamatusta ja rukousta ohjelman aiheiden äärellä sekä näkökulmia arkiseen elämään kristittynä. Ohjelman lopussa annetaan virkkeitä ja ajatuksia, joita voi soveltaa omaan elämäänsä. Ne löytyvät myös uskon askeleita Facebook-seinältä. Ohjelman toimittaa Kansan Raamattuseuran reissupastori Mikko Matikainen. KRS koulutustiimin tekemiä haastatteluja työstää ohjelmaa varten Jussi Pyysalo. Uskon askeleita ohjelman tuottavat yhteistyössä Kristityt yhdessä ry ja Kansan Raamattuseura.

Elämme nykymuotoisen yhteiskuntamme haastavinta aikaa, päiviä, joita muokkaa näkymätön uhka, korona tai covid-19, viruksen molemmat nimet ovat käyneet tutuiksi. Jossain vaiheessa tämä kuitenkin loppuu ja elämäkin jatkuu, varmasti toisenlaisena kuin nyt ja haasteitakin riittää torjuttavaksi. Jollain lailla tekisi mieli kuitenkin uskoa, että tämän kaiken jälkeen ihmiskunnalla on poikkeuksellinen halu selvitä. Miten selviämme tästä kriisistä, pääsiäisviikolla Keskustan podcast-vieraana eduskunnan puhemies, entinen pääministeri Matti Vanhanen. Keskustan Keskeltä ja Kovaa -podcastin juontaa Keskustan viestintäpäällikkö Laura Ruohola.

Tässä #yzcast -podcastin jaksossa projektipäälliköt Hilkka Heikkilä ja Mirva Leppälä JAMK:lta keskustelevat yhdessä dosentti Pirkko-Liisa Vesterisen kanssa nuorten johtamisesta. Pirkko-Liisa Vesterinen on toiminut pitkään johdon ja työyhteisöjen valmentaja Management Institute of Finlandissa (MIF). Pirkko-Liisa on toiminut myös lehtorina AMK:ssa sekä kunnanjohtajana. Koulutukseltaan hän on kasvatustieteen tohtori. Hänen osaamisalueeseensa kuuluvat muun muassa johtamisen ja työyhteisöjen monipuolinen kehittäminen. Pirkko-Liisa on kirjoittanut mm. vuonna 2011 ilmestyneen Y-sukupolvi työ(elämä)ssä -kirjan. Nuorilla on erilaiset pelisäännöt, jotka voivat näyttäytyä hyvinkin erilaisina toimintatapoina yllättäin – esimerkiksi työvuoron peruminen viime hetkessä tai joustavuuden tarpeella monissa eri kohdin. Muutos on kuitenkin todellinen ja johtamisen täytyy siihen reagoida. Nuorten erilaisuus selittyy samalla tavoin kuin muidenkin sukupolvissa olevat ominaispiirteet, sillä jokainen sukupolvi on oman aikansa tuote ja siihen vaikuttaa isosti ympäristö. Nuoremmat sukupolvet ovat tottuneet digitaalisten välineiden ja kanavien käyttäjiä, he ovat myös tottuneet saamaan palautetta ja toimimaan ryhmässä jo nuoresta pitäen. Lisäksi he ovat tottuneita kaiken – niin työelämän kuin vapaa-ajan – jatkuvaan muuttumiseen eikä takeita esimerkiksi pysyvistä työpaikoista ole. Samoin heillä on lähtökohtaisesti ollut monenlaisia valinnan mahdollisuuksia. Nuoremmilla raha ei useinkaan ole merkityksellisyyttä työhön tuova tekijä. Digitaalista muutosta ja sen vaikutusta voidaan verrata jopa ilmastonmuutokseen, niin isosta asiasta on kyse. Vesterinen on perehtynyt aiheeseen myös aivotoiminnan muutoksen näkökulmasta. Digitaalisuuteen tottunut yksilö tarvitsee paljon aistiärsykkeitä ja on usein lyhytjänteinen. Tämän lisäksi kaivataan paljon palautetta, mutta toisaalta löytyy kykyä käsitellä tehokkaasti tietoa. Jossain määrin huolestuttavaa voi olla se, että digitaalisuuteen tottuneella on usein alhainen empatiakyky. Empatiakyky on oleellinen taito työyhteisössä, jolloin esimiehen tai johtajan rooli voisikin muuntautua enemmän vuorovaikutusta edistäväksi. Pelillistäminen toimii heidän kanssaan hyvin, joten sen hyödyntäminen tärkeä huomioida, kun mietitään nuorten sukupolvien kanssa työskennellessä. Digitaalisuuteen tottuneilla persoonallisuus jää toisinaan pinnallisemmaksi, kun se ei pääse kehittymään näytön kautta toimiessa. Osa piirteistä liittyy ylipäätään digitaaliseen kehitykseen eikä välttämättä ole sukupolvisidonnainen asia. Olennaista nuorten sukupolvien johtamisessa on vuorovaikutus – toisten ymmärtäminen. Jokainen sukupolvi on omalla tavallaan edellistä parempi. Nuoremmat sukupolvet ovat oppineet ryhmätyöskentelyyn ja projektimainen työskentely on heille myös ominaista ja he kaipaavat jatkuvaa vuorovaikutteisuutta. Työhaastattelutilanteessa roolit voivat kääntyä jopa toisin päin, kun nuoremmat sukupolvet alkavat haastatella potentiaalista työnantajaa. Joustava toiminta ja tekniikan käyttö ovat äärettömän sujuvaa, joka nopeuttaa monia asioita. Nuoret ovat myös oppineet arvioimaan toisiansa, jota olisi hyvä hyödyntää myös työyhteisössä. Etenkin lähiesimiesten päätehtävä on juuri henkilöstöjohtaminen. Tärkeä kysyä yksilöiltä itseään, opetella käyttämään uusia viestintävälineitä, aikaa varata kuunteluun ja ideoista keskusteluun. Edistää yhteistyötä ja kannustaa innovaatioihin ja antaa tilaa muille. Lisäksi tärkeä säilyttää avoimuus ottaa vastaan mielipiteitä, keskustella tavoitteista ja tarpeista ja ottaa jokainen vakavasti. Yksi hyvä avaava kysymys myös merkityksellisyyden sanoittamisessa on ”Miksi minä olen työyhteisössäni tärkeä”. Teksti: Mirva Leppälä Pohdinnat liittyvät YZ-sukupolvi vie työyhteisön uudelle tasolle -projektiin, jota JAMK hallinnoi ja joka toimii Keski-Suomessa 1.10.2018–31.12.2020. Rahoittaja: Keski-Suomen ELY-keskus, Suomen rakennerahasto-ohjelma, Euroopan sosiaalirahasto, Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020.

Vallihaudasta kuului rääkäisy. Se oli Xbox One. Tuulettimen laakeri oli ottanut osumaa. Hän ei selviä. PlayStation 4 Pro ryntää kuolevan boxin vierelle seuraamaan toverin viimeisiä hetkiä. Hän sanoi lohduttaen: "Muistatko vielä, kun faija pelas boxii?" Xbox hymyili, sulki silmänsä ja siirtyi ajasta ikuisuuteen. PlayStation nostaa päänsä vallihaudasta katsomaan, kuinka vihollisrintaman tuhannet PC:t lähestyvät. Jossain kaukaisuudessa Nintendo tekee jotain ihan muuta. Äänitetty 6.2.2020. Äänessä Markus, Pasi, Julius ja Konsta.

Vallihaudasta kuului rääkäisy. Se oli Xbox One. Tuulettimen laakeri oli ottanut osumaa. Hän ei selviä. PlayStation 4 Pro ryntää kuolevan boxin vierelle seuraamaan toverin viimeisiä hetkiä. Hän sanoi lohduttaen: "Muistatko vielä, kun faija pelas boxii?" Xbox hymyili, sulki silmänsä ja siirtyi ajasta ikuisuuteen. PlayStation nostaa päänsä vallihaudasta katsomaan, kuinka vihollisrintaman tuhannet PC:t lähestyvät. Jossain kaukaisuudessa Nintendo tekee jotain ihan muuta. Äänitetty 6.2.2020. Äänessä Markus, Pasi, Julius ja Konsta.

Urheilu Mehiläisen urheilupsykologi Tuomas Grönman keskustelee urheilijoiden henkisestä hyvinvoinnista ja kertoo, miten urheilupsykologi voi tukea urheilijaa uran eri vaiheissa. Haastattelijana uutisankkuri Peter Nyman. Mehiläisen Pisto -podcastin Meille kaikki ovat huippu-urheilijoita -sarjassa tutustutaan Peter Nymanin johdolla Urheilu Mehiläisen asiantuntijoihin, urheilijoihin ja heidän tukijoukkoihinsa. Sarjassa pääset tutustumaan myös huippu-urheilijoiden ja Urheilu Mehiläisen yhteistyöhön ja saat vinkkejä mm. vammojen ennaltaehkäisyyn, hoitoon ja kuntoutukseen sekä oman hyvinvointisi johtamiseen.

Uusimmassa DuokKari extrassa syvennytään lääketieteelliseen päätöksentekoon ja sen sudenkuoppiin. Miten lääkäri oppisi välttämään virheitä? Onko se edes mahdollista? Jossain määrin kyllä, mutta se vaatii parempaa ymmärrystä siitä, miten teemme päätöksiä. Kari Hevossaaren kanssa keskustelemassa Iivo Hetemäki ja Taru Kantola. Iivo on sisätautipäivystäjä ja kliininen opettaja. Taru puolestaan on anestesiologi ja tehohoidon erikoislääkäri, joka kouluttaa hätätilanteissa toimimista.

Popularisoijien omia agendoja, arviointiprosesseissa todettuja ongelmia ja tieteen politisoitumista on käytetty perusteina olla arvostamatta tiedettä. Tänään Areiopagin podcastissa keskustellaan tieteen ongelmista ja samalla kuitenkin puolustetaan tieteen luotettavuutta. Ihmiset ovat koulutetumpia kuin koskaan ennen, mutta näyttävät jaksavan pureutua väitteiden totuuden pohtimiseen melko huonosti. ”Tietoa on enemmän kuin koskaan ennen, mutta tyhmyys vain tuntuu tiivistyvän”, toteaa Lari […] Areiopagin podcast #15: Totuus on tuolla jossain on Areiopagi sivuston artikkeli.

Toimittajina Jaana Selin ja Olli Haapakangas Puheenaiheita: Takavalot ja sähköauto. Formulakuljettajien kunto. Romutettavia autoja annettava köyhille, sopeutumisraha urheilijoille. Jossain lapset saavat punaista maitoa. Paljonko lemmikit syövät lihaa? Kuka ruokkii karhuja? Ampiaiset eivät vaarattomia. Digiloikka vaatii kuituyhteyksiä, sekä resursseja. Eivät kaikki pääse nettiin! Kahdeksankymppisiä digittäjiä. Tekstaripalstalla valittavat. Hajustettomat kemikaalit, jätteenpoltto, kestotuotteet kunniaan! Tuokaa ne omenat Kajaaniin!

Pyöreässä pöydässä väitellään ajankohtaisista asioista Ruben Stillerin johdolla. Keskustelijoina ovat Taru Tujunen, Mika Pantzar ja Pekka Seppänen. Taru Tujunen vihaa kesäaikaan siirtymistä. Hän onkin pannut merkille, ettei ole ainoa, joka suunnattomasti ihmettelee, miksi kelloja pitää siirrellä. Hän on yksi monista, joka on käynyt allekirjoittamassa kansalaisaloitteen kesäajasta luopumisesta. Tujusen mielestä tarve kesäajalle on poistunut, koska ihmiset elävät nykyään muutenkin omissa, muusta maailmasta riippumattomissa aikatauluissaan. Pekka Seppäsen mielestä kesäaikaa suurempi ongelma on, että meillä on ajan mittaamiseen käytössä täysin mielivaltainen mittayksikkö, tunti, joka ei perustu mihinkään luonnonilmiöön. "Babylonialaisten muinaiseen keksintöön perustuu yhä kaikki meidän tekeminen, esimerkiksi tennistunti. Se kestää tunnin, vaikka jokin muu kesto voisi olla ihmiselle parempi." "Se on todennäköisesti kaikkein vaarallisinta", toteaa Seppänen. Mika Pantzarin mielestä kansakunnalle olisi turvallisempaa siirtyä esimerkiksi 50 minuutin tuntiin, koska sählyvuoroillakin pahimmat loukkaantumiset tapahtuvat aina tuntien loppupuolella. Seppänen innovoi kesäajasta luopumista teemaksi kuntavaaleihin. "Jossain kunnassa joku ryhmittymä voisi kiireesti ryhtyä ajamaan sitä, että siellä olisi vain yksi aika, ja se nousisi koko Euroopan mittaiseksi esimerkiksi." Mika Pantzar tuo pöytään terveisiä sosiologipäiviltä. "Mihin on hävinnyt tietoyhteiskunta, kun siitä ei enää missään puhuta?", hän kysyy. Myös Seppänen muistaa nostalgisesti hienot tietoyhteiskuntastrategiat, joilla visioitiin tulevaisuutta. Hän aprikoi, olisiko asia edelleen olemssa, mutta sana tietoyhteiskunta on korvattu digitalisaatiolla. On toitotettu, että esimerkiksi koululaisten pitäisi Suomessa tehdä digiloikka. "Se tarkoittaa, että kaikille tuodaan repullinen tietoteknisiä laitteita ja romppeita, jotka välittömästi vievät Suomen koulutlaiset harppauksittain kaikkien muiden koululaisten edelle tässä maailmassa." Tujunen muistuttaa, että tietoyhteiskunta on jo toteutunut. "Kuljemme kaikki jatkuvasti mobiililaitteet taskuissamme, lähetämme viestejä suoraan päättäjille ja lastemme opettajille, eikö tässä ole käynyt juuri niin, että tietoyhteiskunta on täällä?" "Pitäisikö tätä juhlia, tietoyhteiskunta on valmis, meillä on laajakaistat taskuissamme", ehdottaa Mika Pantzar. Pekka Seppästä askarruttaa, toteutuuko sukupuolten välinen tasa-arvo Suomessa. Autoalan toimitusjohtaja Mia Miettinen esitti Helsingin Sanomissa rohkeita ajatuksia menneenä viikonloppuna. Miettisen mielestä Suomi on tasa-arvoinen maa "siinä mittakaavassa kuin sen pitääkin olla". Taru Tujusta Miettisen ajatukset ovat vähän käyneet kiristelemään. "Erikoista että yksilökokemuksen kautta halutaan legitimoida, että nyt tasa-arvo on riittävän korkealla tasolla." Tujusen mielestä emme ole aivan valmiita tasa-arvoasioissa, jos ottaa huomioon esimerkiksi naisten miehiä alemmat ansiot tai sen, että parisuhdeväkivallassa uhri on useimmiten nainen. Mika Pantzar pitää Miettisen puheenvuoroa rohkeana. "Mies ei voisi näin sanoa." Pantzar muistuttaa esimerkiksi naisten ajankäytön paineista tai naisten asemasta työelämässä. Yliopistomaailmasta hän nostaa esiin erityisen sovinistisen kulttuurin. Siellä naisten on edelleen vaikeampi edetä, ja esimerkiksi lapsen saanti vaikuttaa moneen asiaan. "Toisaalta olen kyllä huomannut, että kun väitöskirjan tekijä saa lapsen, hän tulee takaisin parempana tutkijana. Lapsi tuo mukanaan suhteellisuudentajua"

Saksan osallistuminen Suomen sisällissotaan lyhensi sotaa vaikka Mannerheim oli alun perin Saksan apua vastaan. Myös sodan jälkeinen kostonkierre olisi ollut pitempi ilman Saksan mukaantuloa, arvelee sosiaali- ja taloushistorian dosentti Marja-Liisa Hentilä. Jossain määrin saksalaisten läsnäolo hillitsi  jopa sodan jälkeisiä teloituksia. Saksan ehdot Suomen sotilaalliselle avulle olivat kuitenkin kovat. Hentilän mukaan voi sanoa, että Suomi menetti jopa suvereniteettiään, kun Saksan Itämeren divisioona saapui suomeen. Saksan ja Suomen välinen sopimus kielsi muun muassa sen, että Suomi olisi ollut yhteyksissä kolmansiin maihin ilman Saksan lupaa. Samoin sopimus takasi Saksalle totaalisen kontrollioikeuden Suomen ulkomaankauppaan.  Suomi joutui allekirjoittamaan myös sopimuksen jonka mukaan Saksa sai perustaan Suomeen sotilastukikohtia aivan oman tahtonsa mukaan. Saksalaiset otettiin Suomessa myönteisesti vastaan, koska Saksa ilmoitti, että sotilaat eivät tule valloittajina vaan auttajina. Suomi pyysi saksalaisia jäämään Suomeen, koska  ajateltiin, että Saksa voisi auttaa Itä-Karjalan valloittamisessa. Tähän Saksa ei kuitenkaan suostunut. Saksan sotilas ei kuitenkaan ollut ilmaista. Suomi oli luvannut että Saksan apuretkikunnan kaikki kulut korvattaisiin. Tämän lupauksena Suomi myös piti,  vaikka Versaillesin rauhansopimus ei tätä Suomelta edellyttänytkään.

Syövästä tiedetään paljon mutta edelleen on iso mysteeri, miten syöpäsolut pystyvät välttämään luonnollisen solukuoleman. Elimistön miljardit solut uusiutuvat ja kuolevat jatkuvasti. Jossain kohtaa solujen lisääntymisen ja niiden kuoleman säätely voi pettää. Silloin solut lisääntyvät hallitsemattomasti, ja syöpä voi kehittyä. Mikä osuus tässä on geeneillä? Asiaa selvittävät tutkimusjohtaja Juha Klefström ja tutkija Heidi Haikala Helsingin yliopistosta. He tutkivat MYC-geenin roolia rintasyövässä. MYC-geenin tuottama proteiini ohjaa kaikissa soluissa solunjakautumisessa. Kun haava on parantunut, solut palaavat lepotilaan ja MYC menee pois päältä. Mutta syövässä se on ikään kuin hirttäytynyt kiinni ja vain käskyttää hullun pomon lailla: kasva, kasva, ja niin syöpä saa alkunsa. Nyt tähän molekyylitason ilmiöön Klefström ja Haikala pureutuvat synteettisen biologian keinoin. Käytössä on muun muassa geenieditointimenetelmä, jolla yritetään päästä kiinni MYCin toimintaan, jotta voitaisiin kehittää täsmällisempiä lääkkeitä syöpien hoitoon. Tutkimusryhmä tekee työtään laboratoriossa elävällä rintasyöpäkudoksella. Ne on saatu potilaalta tuoreeltaan leikkauksen yhteydessä, kun potilas on antanut suosumuksensa. Ylilääkäri Johanna Mattson HYKSin Syöpäkeskuksesta tarkastelee geenitutkimuksia potilaiden hoidon kannalta. Toimittaja on Teija Peltoniemi. Valokuva Heidi Haikala.

Työpaikalle mahtuu monenlaisia persoonia ja monenlaista tapaa tehdä työtä. Jossain hierarkia määrittää nokkimisjärjestyksen, toisaalla taas vallitsee luova kaaos. Parhaassa tapauksessa työ tuo iloa ja sisältöä elämään, huonommissa sen mukana tulee törkyä, joka seuraa kotiin ja jopa uniinkin. Työpaikan riitoihin haetaan yhä useammin ulkopuolisen sovittelijan apua. Kaikki kotona -lähetys puhui työelämän riidoista ja hyvästä työilmapiiristä. Vieraina olivat työsovittelija Timo Pehrman ja Työterveyslaitoksen organisaatiokonsultti Susanna Kalavainen. Juontajana Paula Jokimies. Sovittelun asiantuntija Timo Pehrman on kehittänyt mallin, jolla konflikteja sovitellaan työpaikoilla. Useimmin hän selvittelee esimiehen johtamistapaan liittyviä riitatilanteita. Työyhteisöjä hiertävät usein myös työn jakautuminen ja tapa, miten työt suoritetaan. Vuosien sovittelukokemuksella Pehrman arvioi eniten skismaa olevan esimies-alainen suhteissa, työntekijöiden keskinäinen kiistely on vähäisempää. Työterveyslaitoksen organisaatiokonsultti Susanna Kalavaisen mukaan työyhteisön ongelma pitäisi tunnustaa silloin, kun työ ei suju, ja riitelystä tulee suurempi juttu kuin työnteosta. Jos ongelmiin ei puututa ajoissa, ne usein kärjistyvät. - Arki saattaa hoitaa pois ihan pienet kiistat. Isompien ristiriitojen ja oikeiden pulmien ratkaisuun suhtaudutaan monesti odottaen, katsellaan tilannetta nyt vähän aikaa, ennen kuin ryhdytään toimeen. Joskus odottelu voi viedä monia vuosia, jolloin ongelmavyyhti syvenee ja siihen liittyy yhä useampia henkilöitä. Työelämän asiantuntijat Kalavainen ja Pehrman määrittelevät hyvää työilmapiiriä seuraavin kysymyksin. Miltä sinusta tuntuu lähteä työhön? Onko enimmäkseen sellainen olo, että on mukava lähteä sinne? Millainen perusvire on työpaikalla? Entä tuntuuko työsi kiinnostavalta ja ajatteletko, että työlläsi on merkitystä? Miten välttää riitoja, kyräilyä, kyttäystä ja kiusaamista työpaikalla? - opettele vuorovaikutustaitoja - ota oma vastuu ilmapiiristä: mitä minä levitän ympärilleni työpaikalla? - miten minä voin tukea työkaveria? Miten työkaveri voi ja miten hänellä menee? - hyödynnä esimiehiä: Suurin osa esimiehistä haluaa hoitaa hommansa hyvin. Kerro esimiehelle mitä tarvitset.

Melkeinpä jokaisella on nykyään taskussaan älypuhelin, jolla kuvaaminen onnistuu tosi näppärästi. Digitalisuuden myötä kuvaamisesta on tullut jokamiehen hommaa. Mutta olemmeko helppouden huumassa hävittäneet tuntuman laadukkaasta kuvasta? Kuvaustilanteet ovat helpottuneet digitaalisuuden aikana. Kuvia ​otetaan runsaasti, ja kyllä niistä yleensä aina se hyvä otoskin löytyy​,​​ lohduttaa Kaikki kotona -lähetyksen vieras, valokuvaaja Jyri Laitinen.​ - On ihmisiä, joista otat vain yhden kuvan jä näet heti, " Wau, se oli siinä". Mutta on myös ihmisiä, joista otetaan pahimmillaan tai parhaimmillaan, ehkä useita satoja kuvia. Jossain vaiheessa kuvattavan suojamuuri kyllä laskeutuu sen verran, että pystyn vangitsemaan hänen aidon, oikean ilmeensä. Jokaisesta ihmisestä onnistuu saamaan sellaisia kuvia, ​joita​ on kiva katsoa. ​Valokuvaaja Jyri Laitinen kertoo​ ihmisiä kuvattaessa kiinnittävänsä huomion silmiin. ​- Koen onnistuvani kun ​saan silmistä esiin pilkkeen. En kiinnitä oikeastaan mihinkään muuhun huomiota kuin silmiin. Kun edes hetkeksi löydän kontaktin kuvattavaan ja onnistun vangitsemaan silmien pilkkeen, tunnen saavani palkinnon. Mitä sellaista​ ​ammattikuvaaja pystyy tarjoamaan​, ​johon amatööri ei kuvissaan ​pääse​? Valokuvaaja Jyri Laitisen mielestä amatöörikin pystyy nykyään kauniita ja hyvä tunnelmaisia kuvia ottamaan. Mutta samaan hengenvetoon hän myös epäilee, että amatöörin onnistuminen saatta ollaa sattumanvaraisempaa kuin ammattilaisen. - Minä ammattilaisena arvostan myös sitä, että kuvassa on tietyt tekniset asiat kunnossa, jotta se miellyttää minua. Tilannetaju on kuvaajan yksi tärkeimmistä ominaisuuksista. Laitinen kertoo tekevänsä paljon tapahtumakuvauksia esim. hääkuvauksia, joissa pitää osata lukea tilanteita ennakkoon. - Hääkuvauksissa en ole itse esillä, en ohjaa ihmisiä, en​kä myöskään​ puutu tilanteisiin. Olen valppaana tallentamaan arvokkaat hetket hyviksi kuviksi. Käytätkö kuvankäsittelyä hyvän tuloksen saavuttamiseksi? Nykyään melkein kaikille kuville tehdään jonkinasteinen käsittely, mutta Laitinen kertoo, että hän ei korjaile valoisuuden, kontrastin ja sävyjen säätämisen lisäksi juurikaan muuta. - Toiset pipertävät ​Photoshopilla kuvia kuntoon, mutta se ei ole minun juttuni. Kaikki kotona -lähetys kuultiin Radio Suomessa tiistaina 3.5.2016. Toimittajina Maria Jyrkäs ja Päivi Nieminen.

Ennen saattoi kaupassa todeta: aika arvokasta. Nyt kun kaikkea halpuutetaan, tilanne hämmentää. Mikä olikaan Oikea hinta? Halpuuttaminen on päivän sana. Kauppaketjut halpuuttavat kilpaa. Kun tutun jalosteen hinta laskee yht`äkkiä kolmekymmentä prosenttia, siinä sitä ollaan. Mies ajetaan orpoon oloon - nyt ei ainakaan tiedä mikä on tuotteen arvo ja oikea hinta. Oliko siinä kaikki nämä vuodet noin ilmaa välissä? Rakkaassa maksamakkarassani. Yleensähän ilma lämmittää, se on eriste, mutta ei tässä. Pahimmillaan ei uskalla ostaa edes kolmen euron ämpäriä. Kauppias halpuuttaa sen kuitenkin jo huomenna euroon. Kyse ei ole enää rahasta, vaan arvokkuudesta. Kun maksaa kolme euroa hätälaskiämpäristään ja seuraavana päivänä lukee lehdestä sen todellisen arvon, halpuuttaa itsensä. Millainen on mies ja kuluttaja, jolla ei ole sisäsyntyistä taitoa tiedostaa asioiden oikeaa arvoa? Se, joka antaa jatkuvalla syötöllä kusettaa itseään, ei kerää arvostusta. Lopulta sosiaalinen elämä kärsii ja oleminen kutistuu sohvan, ylihintaisen television ja tolkuttoman hintaisten ämpäreiden ympärille. Jos aurinko koskettaa nokkuvaa huulipartaasi ja olet vahingossa hyvällä tuulella, muuttuva todellisuus, markkinavoimat, laittavat sinut polvilleen. Sanoppa Anterolle ostaneesi neljä Saludoa kympillä, saat kuulla viimeisen hinnan olevan viisi kympillä. Tulee kylmä. Nyt ei ainakaan tiedä mikä on tuotteen arvo. Mitä on arvokas elämä? Mistä sen voisi tietää, kun arvot kelluvat. Onko se arvokasta olemista, että huolehtii lähimmäisistään ja pyrkii rajalliset rahansa käyttämään niin, että kaikilla olisi tarvittava. Kauppaketjut ovat Suomessa vetoketjuja. Ne laittavat vähistä rahoistaan joka lehden väliin kahdeksan sivun mainosliitteen ja kertovat mitä ovat nyt halpuuttaneet. He raottavat, mitä sisältä löytyy. Kauppiaan hyvä sydän ja tusinan verran sisäänheittotuotteita. Parhaat Citymarket-kauppiaat tienaavat vuodessa muutaman miljoonan. Vaan minkälaista on olla kuluttaja? Jos halpuuttaminen jatkuu, niin kuluttavaa. Koko ajan pitäisi seurata, mitä nyt on halpuutettu. Jos ihminen käyttää kaiken ylimääräisen aikansa ajan tasalla pysymiseen ja tuotteiden oikean arvon määrittämiseen, hän on vain kuluttaja. Energiaa ei riitä ylemmälle henkiselle toiminnalle. Onko se huono? Jos kysytään kauppiailta, niin ei. Siinä voi kuitenkin halpuuttaa elämänsä, joka ennen tuntui olevan jotenkin tasapainossa. Tarkkana saa olla ettei kaikki taas supistu pieneksi kitinäksi Prisman ja ruskean kastikkeen välissä. Elämä on liian hieno vain perustarpeilla rallateltavaksi. Ettei kaikki taas supistu pieneksi kitinäksi Prisman ja ruskean kastikkeen välissä. Meitä huonoja kuluttajia on jo paljon. Meitä, jotka emme ruokatarvikkeiden lisäksi keksi mitään ostettavaa. Vanha villapaita on niin kauan hyvä, kun se pysyy päällä. Halpuuttaminen on uusi termi, mutta onko se laajenemassa kaikkialle? Jos teini suhaa kolmenkymmenen asteen pakkasessa kesävaatteissa, tennarit ja takki auki, nilkat iloisesti paistaen, halpuuttaako hän tiedostamattaan perheen budjettia? Eipä tarvitse ostaa talvivaatteita, kun ei se niitä pidä. Säästyy isin raha. Näin teini halpuuttaa perheen menoja. Jossain vaiheessa kauppakuitti täytyy lahjoittaa kädestä sekajätteeseen. Tulee raukea tietoisuus, kaikkea ei voi mitata rahassa. Edessä on päiväunet. Ihana vaipuminen. Maallikkosaarnaaja Maasola

Löpisijänelikkomme tarttui elämän härkää sarvista ja puheskeli ummet ja lammet ajankohtaisista videopeliasioista mutta eksyi myös rupattelemaan pitkään mm. uuden Alien-pelin kauheuksista, Controller-gatesta, nörttikrääsästä ja monesta muusta epäkiinnostavasta aiheesta. 00:50:55 Uutiset Bioshock-tekijöiden uutukainen hämmentää – Nyt on happoista kamaa Upouusi Geometry Wars … Lue loppuun →

Löpisijänelikkomme tarttui elämän härkää sarvista ja puheskeli ummet ja lammet ajankohtaisista videopeliasioista mutta eksyi myös rupattelemaan pitkään mm. uuden Alien-pelin kauheuksista, Controller-gatesta, nörttikrääsästä ja monesta muusta epäkiinnostavasta aiheesta. 00:50:55 Uutiset Bioshock-tekijöiden uutukainen hämmentää – Nyt on happoista kamaa Upouusi Geometry Wars … Lue loppuun →

Jossain vaiheessa 1990-luvun alkua, Berliinin muurin murruttua, edessämme näyttäytyi hetki, jolloin ylioptimistit puhuivat "historian lopusta", kertoo ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski. Ajateltiin, että länsimainen poliittinen liberalismi oli ikään kuin voittanut pelin, ja edessä olisi vauras rauhan aika. Tämä illuusio ei kestänyt kauan. Heikki Aittokoski on kirjoittanut kirjan "Narrien laiva", joka kuvaa maailman päämärätöntä ja julmaa menoa. Taustakehyksenä on seitsemän kuolemansyntiä, ja niiden kautta Aittokoski kuvaa niin valtavaa rikkautta kuin äärimmäistä köyhyyttä eri puolilla maailmaa.